Part 7

_Fredrik_ (heittäikse hänelle kaulaan). Minun pitäisi rakastaa teitä vielä korkeammin, jos vain olisi mahdollista.

_Palle_. Mutta me olemme tykkänään unhottaneet vaarin rappusille. Nyt minä toki toivon — —

_Valtioneuvos_. Voisinko minä teiltä mitään kieltää? Te olette voittanut.

_Palle_. Hurra!

_Valtioneuvos_. Mutta, kun se on hänen onnekseen, — yhdellä ehdolla.

_Palle_. Ja se ehto on?

Kymmenes kohtaus.

Entiset. Qvit. Vagtel. August. Grethe.

_Vagtel_ (ulkona). Ei sinne pääse kukaan sisään.

_Qvit_ (samoin). Niin, mutta minä olen pelastuksen enkeli — minun pitää päästä.

_Grethe. August_ (samoin ulkona). Hänen pitää! (Ovi revitään auki, kaikki tulevat sisään).

_Vagtel_ (rientää valtioneuvoksen ja Pallen luo). Min'en jaksanut niitä estää, ne tulivat vain.

_Qvit_ (lykkää hänet pois tieltään kiihkeässä liikutuksessa). Pois tieltä! — Herra valtioneuvos, teidän korkea-arvoisuutenne, tai korkeasukuisuutenne, jos erehdyn, salvetille! Minä olen pyytänyt teitä käyttämään ankaruutta langennutta kassan-hoitajaamme vastaan; mutta nyt rukoilen minä hänen puolestaan, sillä deliqventti on perheen isä, hänellä on perhe elätettävänä, ja jos me nyt otamme häneltä kaikki, niin ei hänelle — minun tietääkseni — jää mitään. Sen tähden sanon minä, hänen päällekantajansa ja vainoojansa: Armoa! Sentähden sanon minä: Älkää saattako minun synnikseni, että olisin polkenut syntistä tuomioon. Ottakaa kaikki, mitä minulla on, määrätkää minut varjelevana enkelinä istumaan kassan ääressä, vaan — (rukoillen). S.T. herra valtioneuvos, antakaa hänen pitää virkansa.

_Palle_. Sen hän on jo saanut. Olihan teillä minun sanani siitä.

_Vagtel. Qvit. August. Grethe_ (vallan mielettöminä ilosta). Kuinka? — Onko se totta?

_Valtioneuvos_. Niin, minä vaadin hänen vain täyttämään yhden ainoan ehdon, joka koskee hänen perheensä parasta.

_August_ (hämmästyneenä). Ehdon? (Elävästi). Minä tiedän sen. Ei, sitä ei isäni voi täyttää. Minä uhraan mitä tahansa ja elän ainoastaan vanhempieni toimeentulon tähden, mutta sitä — ei koskaan! Minä — — —

_Qvit_ (pitää kätensä hänen suunsa edessä). Ihminen! Ole vait!

_August_ (kovemmin). Kun minä, täyttääkseni pojan velvollisuudet, hylkään elämäni parahimmat toiveet, tohtinen myöskin ilmaista — — —

_Grethe_ (astuen kiireesti esiin). Ajatelkaahan toki! Te voitte siten sekä pelastaa isänne häpeästä että myöskin saattaa hänen vanhuutensa päivät huolettomiksi, kuin myöskin — edistää elämänne onnea. Te ette ollenkaan kadota minun kunnioitustani, tehdessänne, mitä minä pidän teidän velvollisuutenanne, ja teettehän te sen; (innolla) teidän pitää.

_August_ (päättävästi). Min'en voi, min'en saata.

_Valtioneuvos_ (on seisonut hämmästyneenä). Mutta mitä te arvelette?

_Palle_ (sekaisin). Sen minä saatan sanoa.

_August_. Kuinka te voitte vaatia — — —?

_Qvit_. Tyttö on oikeassa! Hänen pitää — — —

_Grethe_. Minä pyydän, minä rukoilen teitä — — —

_Vagtel. Fredrik_. Min'en voi käsittää — — —

Yhdestoista kohtaus.

Entiset. Mathilde.

_Mathilde_. Mikä melu täällä? Mitä tämä merkitsee?

_Vagtel_ (kiihoissaan Mathildelle). Minä olen menettänyt kassani, ja voin saada sen jälleen, mutta August ei anna minun suostua yhteen ainoaan ehtoon, joka on — niin, mikä se on?

_Valtioneuvos_. Että heti vieroitatte pois tuon (ylenkatseella) ylhäisen seurueenne.

_August_ (elävästi). Kuinka? Sekö se ehto olikin?

_Valtioneuvos_. Se. Onko se mahdoton?

_Kaikki_ (paitsi Vagtel). Ei.

_August_. Ja minä kuin luulin —. Ei, siihen minä sydämestäni kernaasti suostun, pois koko seurue!

_Vagtel_. Sitte minä menetän leipäni. Vaimoni ei aja vieraitaan ovelle.

_Mathilde_. Hyvä! Minä pakoitan paroonin menemään ja ottamaan ne mukaansa.

_Kaikki_ (paitsi Vagtel). Bravo!

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Parooni. Rouva.

_Rouva_. Ahaa, täällähän on — (huomaa Pallen ja Qvit'in, puoliääneen). Uh, — tuota roistoväkeä!

_Mathilde_. Pelkkää iloa, jota minä en toki neuvo enon nauttimaan, ennenkuin herra parooni on osoittanut, mikä mies hän on.

_Parooni_ (aivan nöyräselkäisenä). Minäkö, armoni? Te tahdotte siis — — —?

_Mathilde_. Voitteko epäillä? Minä huomaan enoni varallisuuden vaiheiden tekevän sen vallan välttämättömäksi, että te käytätte itseänne aivan todellisesti luonteenne mukaan. (Hyvin ystävällisesti). Minä pyydän; tehkää se heti! (Aikoo mennä).

_Qvit_. Neiti, te menette pois nyt juuri, kuin teidän piti — — —

_Mathilde_. Minä jätän asian herra paroonin huostaan, hän varmaankaan ei petä toivojani. Hetkisen kuluttua tuon minä erään ilmoituksen, (ottaa paroonia kädestä) näyttäkää nyt olevanne mahdollinen vastaanottamaan sitä. (Menee).

_Parooni_ (seuraa häntä ovella). Kunniani kautta, sen minä teen.

Kolmastoista kohtaus.

Entiset (paitsi Mathildea)

_Rouva_. Mitä se merkitsee, hyvä parooni?

_Parolni_ (suurellisesti). Että minä olen Mathilde-neidin kavaljeeri!

_Rouva_ (sydämestään iloisena). Onko se mahdollista? Hän suostuu siis? —

_Parooni_. Antamaan minulle kätensä.

_Fredrik. Qvit. Palle_. Teille?

_Rouva_. Oi, se ilahuttaa minua! Toivotan onnea! Tuhat-kertaisesti!

_Parooni_ (kylmästi). Minä kiitän. (Vagtel'ille) Kihlatun morsiameni pyynnöstä vaadin minä teiltä tiliä hänen omaisuutensa holhomisesta.

_Vagtel_. Oo, mitä siihen tulee, se on erinomaisen hyvässä järjestyksessä.

_Parooni_ (nyykähytlää olkapäitään). Sitä pitää kuitenkin tarkastella.

_Vagtel_. Kuten tahdotte. Huomenna — — minä aivan kernaasti — — —

_Parooni_. Anteeksi, minun tekisi kovin kipeätä tänään olla vieraisilla miehen luona, jota minun huomenna mahdollisesti täytyisi taluttaa oikeuteen.

_Rouva_. Oikeuteen?

_Parooni_ (leikillä). Niin, hyvä rouva, taivas varjelkoon, mutta — —

_Vagtel_. Te herra parooni, te veisitte minut oikeuteen?

_Parooni_. Se olisi minulle hyvin katkerata, ja säästääksenne minua tuosta kiduttavasta ajatuksesta, että se ehkä voipi olla mahdollista — — että — — olkaa hyvä, antakaa minulle yleinen, tuommoinen pieni silmäilys Mathilde-neidin perinnöstä, sen nykyisestä tilasta.

_Rouva_. Herra parooni, minun täytyy tunnustaa — —

_Parooni_. Täti-rouvani, yksi ajatus toisen synnyttää, yksi epäilys antaa toiseen syytä, ja joka kerran on — —. Tämä ajatus ja teidän tunnustuksenne saattavat minut epäluuloon, joka vaatii selvitystä.

Neljästoista kohtaus.

Entiset. Mathilde.

_Mathilde_. Herra parooni, herra parooni!

_Vagtel_ (käypi häntä vastaan). Sitenkö sinä autat minua ehtoani täyttämään? Hän tulee laatimaan tiliä sinun rahoistasi, joista ei puutu kuvaakaan.

_Mathilde_. Vai on herra parooni jo ehtinyt vaatimaan tiliä, ja eno saattaa sen heti tehdä? Kumpikin seikka miellyttää minua suuresti. (Ystävällisesti paroonille) Iloitkaa, tässä on musta-lakkainen kirje parooni Lillie'lle, Lilliendal'in omistajalle.

_Parooni_ (sieppaa sen ihastuneena). Musta-lakkainen — Lilliendal'in omistajalle? Ah! — Kepeät mullat, veljeni, haudallesi!

_Mathilde_. Täytättehän te nyt toivoni, ettehän enää käy tässä talossa?

_Parooni_ (aukasee kirjeen). Voitteko kysyä? Niin pian kuin vain olemme — — — saaneet kapitalit —

_Rouva_. Semmoinen on siis teidän ystävyytenne?

_Mathilde_. Lukekaa parooni, lukekaa vain!

_Parooni_ (lukee). "Se, että kehtosi oli Nyboder, että olet köyhä — se ei estä minua antamasta sinulle kättäni?" (Hämmästyneenä). Minun kehtoni — Nyboder? Mitä tämä?

_Fredrik_ (seisoo paroonin vasemmalla puolella) Kuinka? — Minun sanani!

_Mathilde_ (seisoo paroonin oikealla puolella). Ovat nyt minun sanani.

_Fredrik. Mathilde_ (Syöksyvät paroonin edessä toistensa syliin).

_Kaikki_. Mitä?!

_Mathilde_. Herra parooni — minun sulhaseni, kihlattu sulhaseni.

_Palle_. Sinne meni kapitalit!

_Parooni_. Minua on pidetty narrina? (innoissaan Vagtel'ille.) Onko veljeni kuollut, vai ei?

_Valtioneuvos_. Kuollut? — Ensi viikolla viettää hän häitään veljeni-tyttären kanssa.

_Parooni_. Menee naimisiin?! — Olittehan te eilen täällä hieromassa naimiskauppaa hänen ja nuoren Vagtel'in välillä.

_Valtioneuvos_. Minäkö? (Katsoo Augustiin). Ahaa, nyt huomaan tarkoituksen! — Erehdys, herra parooni; minä olin ainoastaan tarjoamassa hänelle kelpo virkaa.

_August_. Onko se mahdollista?

_Grethe_. Virkaa!

_August_. Herra parooni, — minun morsiameni, kihlattu morsiameni.

_Parooni_ (its.). Veljeni naipi tuon keikkahännän, statsroodin veljentyttären! Hän saa perillisen, minä menetän perintö-hovin! (rouvalle) Armoni, te suvaitsette — —

_Rouva_. "Sivistyneenä naisena pitää minun käsittää, että teidän täytyy mennä."

_Parooni_ (menee häntä kohti). Sallikaa minun —

_Qvit_ (menee hänen syliinsä, syleilee häntä). Ottaa jäähyväiset? Kernaasti. Ja koska teillä on aikaa, kun ette enää jää tänne päivälliselle, — tehkää pieni hyvä-työ. (Hyvin ystävällisesti)- Menkää tuonne ovelle ja sanokaa: Vieraat pois!

_Parooni_. Te uskallatte — — —

_Qvit_ (samalla äänellä). Niin, minä uskallan, enemmänkin — (kuiskasee) tahdotteko historian painetuksi? (Kovemmalla äänellä). Panenko minä teidät sanomalehtiin? Tahdotteko, että minä kannan teitä pussissani ympäri maailmaa?

_Parooni_ (laimeana). Teillä on valta käskeä. Paitsi sitä olenhan minä luvannut pitää huolen _arrangementeistä_. — Hyvä herrasväki! (menee ovelle).

Viidestoista kohtaus.

Entiset. Ellen.

_Ellen_ (astuu suoraan paroonia kohti, astuessaan sisään). Anteeksi (Aukasee hänelle oven, monesti niiaten). Olkaa hyvä! Älkää pahastuko!

_Parooni_ (komplimentteeraa). Oo, minä pyydän, te olette liian hyvä! (Menee, toiset nauravat).

_Ellen_ (rientää esiin, kun parooni on mennyt, tuijottaa heihin). Te nauratte — jok'ainoa! Palle, sinä sait siis kassan hänelle jälleen?

_Palle_. Niin, hän makaa kassassa siitä saakka, kuin sinä avasit oven paroonille.

_Ellen_. Oliko se parooni?! Hei, Herra varjelkoon! (Huomaa valtioneuvoksen). Kas, eilis-iltanen kirjapränttäri, (tarjoo hänelle kättä). Te myöskin täällä?

_Qvit_. Muori, muori, se on statsrooti Dobel.

_Ellen_ (vetäisee peljästyksissään kätensä takaisin). Tasrooti Do — oo! (Mathilde ottaa hänen kätensä). Kiitoksia tyttöseni, minua rupesi niin — (katsoo häneen) Mitä! No, mutta tehän olette — — —

_Fredrik_. Neiti Ström, minun morsiameni.

_Ellen_ (huutaa). Onko sinullakin morsian?!

_Fredrik_. On, ja melkein tietämättäni, mitenkä hänet olen saanutkaan. (Augustille) Ei kukaan muu, kuin te, kuullut sanojani eilen illalla — — —

_Mathilde_. Kuulipa kyllä — eräs Annette-niminen neito, joka oli piilossa herra Qvit'in kirjahyllyn takana, ja hän — — —

_Grethe_ (osoittaa, veitikkamaisesti, Mathildeen). On tuossa!

_Palle ja Ellen_. No, se oli siis kuitenkin neiti Ström?

_Qvit_ (hyppelee ilosta). Hahaha, enkö minä sitä sanonut?!

_Ellen_. Mutta sinä, Grethe! — Armollisin palveliattarenne, hyvä rouva, eihän teillä nyt ole mitään vastaan —?

_Vagtel_ (vilkkaasti). Tiina, minun on hänen isäänsä kiittäminen siitä, että saan pitää virkani.

_Rouva_. Tosiaankin? — No niin, mitäs te sanotte, herra valtioneuvos?

_Valtioneuvos_. Että teidän poikanne häät pitää pidettämän samana päivänä, kuin minunkin poikani häät.

_Ellen_ (kauhistuen). Teidän poikanne?! Te tiedätte siis? (lentää Fredrik'in luoksi). He tahtovat siis viedä minun Fredrik'ini? Ei, häntä min'en anna, minä — — —

_Palle_. Haloi! Mutta sinun täytyy — — — Ethän sinä, saakeliksi, voi olla muuta kuin hänen äitinsä, no, mikä sitten enään esteenä onkaan? Tästälähin on hänellä kaksi isää ja yksi äiti, siinä koko temppu.

_Qvit_. Saanko minä jäädä entiselleni asumaan, puosmanni?

_Palle_ (puristaa hänen kättään). Kunnes Herra meidät toisistamme eroittaa.

_Rouva_. Ettehän te muuta pois Nyboder'ista?

_Palle_. Kaikkia vielä! Minä jään sinne, jotta te opitte tuntemaan sikäläisen ihmiskunnan, ja sitte saatte nähdä, se ei olekkaan _roistoväkeä_!