Part 1

language: Finnish

HALIKON HAKONISKAT II

Kirj.

Niilo Kallio

Kertonut Ida Heinonen

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.

SISÄLLYS:

Alkulause. Laskjane. Pääsjäne. Helatuarsta. Helunta.

ALKULAUSE.

"Halikon Hakoniskat II" jatkaa I osan tapainkuvaussarjaa. Kun ensimmäisessä niteessä kuvataan joulunviettoa vuoden 1880 tienoilla, kerrotaan nyt ilmestyvässä alkuvuoden juhlia: laskiaista, pääsiäistä, helatorstaita ja helluntaita. Tapaukset keskittyvät taaskin Halikon pitäjän Talolan kylän Keskitaloon, josta kertoja puusepän emäntä Ida Heinonen (synt. 1869, asuu nykyään Uskelan Isossakylässä) on kotoisin.

Ne maininnat, joita oli joulutapakuvauksen johdannossa teoksen syntymisestä ja muistiinkirjoittamisesta, kuuluvat sellaisenaan tännekin.

Teoksen kuvituksesta on edelleen huolehtinut taiteilija _Matti E. Warén_. Murresanaston on tarkastanut neiti Tyyne Helve Molemmille avustajilleni lausun parhaat kiitokseni.

Fredriksbergin Ilmalassa heinäkuun 25 pnä 1921.

Niilo Kallio

[Niille, jota eivät ole lukeneet "Halikon Hakoniskain" I osaa, huomautetaan, että Lempi, Hilma, Alma ja Minne ovat Keskitalon tyttäriä, Matti, Jussi ja Hessu renkejä, niistä Matti jo ikämies, Hessu taas vielä renkipoika sekä Kustaava ja Mari naispalvelijoita.]

1. LASKJANE.

"Jaa huame onki sitt taas laskjane ja mun täyttykin tänäpehton tällä' suola' sulama, ett mää näe, jos meijän talo väkkest joku kuale tää vuare sisäll", sanos Lempi. Sitt hää meinas Almat:

"Kiippe' sää tonn kissalinnas ja ota siält pualikost kaikest suurema' sualrakke."

"Hae mull sitt oikken piru suur", huus Mari, "ette mää kuminka viäl viitis kuall."

Nii Lempi leikkas nii munt piänt paperlappu kui munt ihmist talos ol ja kirjott jokatte nime eri lappu. Hän tälläs ne' kaikk rinnasi akkonall ja yhre sualrakke jokase lapun pääll. Sitt ne annetti olla' siin huamelta' saakk, mutt huamelta ol kiiru, ett saatti nährä' kene lapun päält oi sualrae' sulanu. Välist sattuski nii, ett luultti se oikken torest tiätävä, esimerkiks sillonkin ku Matt kual, nii hene sualrakkes ol sulanu ja hene nimilappus pääll ol vaan piän vesitilkk. Alma sillon tälläsikin, ku hä sitä Matin kualema ain pelkäs.

Mutt täll kertta tehti simmone falskeus, ku Mari nii suurt sualrakket tahro, ett Hessu ol tullu yäll sänkystäs alas ja kaatanu vett sihe Mari sualrakken pääll nii ett se ol sulanu, vaikk se ol kuminki viis kertta suuremp kun toiste sualrakke. Huameltan ku Mari nous ylös, nii hän peljästys vähän kovi ja sanos:

"Siunakko, pittäks muu ny jo kualema."

"No kyll su aikaski jo on kuall, kyll sä jo maelma makku ole' päässy", sanos Jus, se isotrenk.

"Em mää suu juttujes pääll mittä räkn", sanos Mari, "mutt toi o vähän kamala, ku muu sualrakken o sulanu, vaikk se ol vähä suurempikin kun toiste."

"Jaa, jaa", huus Hessu sihe sänkystäs, "kyll sull kualeminen tule, ett rup katuma ny vaa jo synnejäs."

Isäntäkin tule tuppa ja kyssy ett:

"Mitä Mari ny jo huamelta varhan tääll siuna."

"Niin kyll, mutt ku mu sualan o sulanu. Mutt mahtavak tommose noitakonsti' senttä mittän tiättä."

"Ei simmone mittän tiär, mutt men sä Mari kysymä sialt, niin kyll se sano tore, mitä sull tapattu", sanos Alma.

"Äläs pirut puhukka", sanos Mari, "ja mä menenki juur koht."

Sitt hä vät saappa jalkkasas ja läks menemä sikaläti oven taa, potkas ove ja kysys oikken kovall äänell:

"Saank mä tänä vua miähe."

Sika nost pääs pahnoist ylös ja sanos:

"Röh", ja se ymmärretti sitt simmotti, ett sika sanos ett 'saa'. Sitt hän potkas viäl toisen kerra ja sanos ett:

"Ei sunkka mää vaan tänä vua viäl kual." Sika sanos taas kaks kertta:

"Röh, röh", ja se tarkott sama ku 'ei, ei'. Nii Mari kysys kolmannen kerra viäl ett:

"Mahrak mä'ää sitt vaa naimissin päästä' tänä vua."

Sika nous sillo seisoma ja sanos:

"Kuuit kuuit", ku se rupes jo pärät vinkuman, ku sitä niin pal kiusatti. Mari ymmärs se simmott sitt, ett kuitt o hene miähe saamises. Nii Mari vihastus, juaks tuppa ja lavet sitt kummott henen kansas ol keiny, ja sillo jokane meinas, ett kyll sika tiättä paremin tänä vuan ku suala.

"Kyll sualaki ols muuton tiätäny, jolle Hessu ols kastanu Mari sualraet", sanos Alma.

"Nii", sanos Hessu, "mää meinasin tänäp Mari simmoseks peljättä, ette se ols ollenka liukkuman tunkeunu, ku hää sanos, ett poja liukuti hent menne vua nii, ett hää luul saavas aika tatlaslaaki."

"Nii oikke", sanos Kustava, "sää oleski ny jo koettanu laskiaiskonstis, jos mää ruppe ny' pruuvama. Konttas sää Alma tonn sänky all, ku sää simmonen piän ole ja ann mun piaksun siält. Mahraks sää tuntte mun piaksujan siält toiste joukost."

"Voi voi", sanos Alma, "kyll ne ny ain tuntte, ku ne ova niin pitkä' kun Peetlehemi luisti."

"No tua' tänn sitt vaa."

Kustava mene piaksujens kans ove suuhu, käänttä selkäs päin päräseinä ja paiska piaksu jalkkattes välist menemän tuvan takapualell. Varppanpual kääntys sitt päräll päi. Se meinas ett hän tul olema viäl toiselaki laskjasell samas talos. Mutt jos varppanpual ols kääntyny oven päi, nii hää ols joutunu muuttaman talost pois pyhämiästen peevä.

Nyy Mari tul nii hohkesas, ett henen täytty kans koetta' tota konsti, ett toi vast tiättäki. Hää ott ne' kroppanne' piaksus, paiskas oikken kovall faartill ja huus ett:

"Nähkäs, ei sunka jour muuttaman tääkä flikk tänä vuann täst talost".

Mutt toinen piaks sattus menemänki akkona ja rikkos see. Toinen putos penkill ja toinen permanoll, ja molema oli' kyljeläs, ei saattu ollenkan tiättä, mihen päi varppa oli. Isäntäkin kuul sen kolaukse ja tul kattoma ja ihmettel sitt kovin, ku Mari o noi matal, ett kui hä ols piaksus voinu nii ylös saar. Mutt sitt hä meinas:

"Kyll mar se tiättä sitä, ett kun pyhämiästen peev tule, niin kyll mar Mari jouttu itekki menemä akkonast ulos."

Ei Mari puhunu mittä, mutt kokos niit klasinkappali vaa helmasas ja kiros simmotti hiljaksi et'saa...', niinku henen tapas ol.

Sitt ämänt sanos Jussi:

"Koetas sää kans heittä ett saaran tiato, jos sääki mene' pois meilt ens syksy."

"Em mää simmott kakaroitta viit", sanos Juss, "mää mene sitt jos tahrota, ja ole sitt jos pyyretä."

"Nii ei tommose' kuminka mittän tiär", sanos Mari.

"Ei tiäräkkä", meinas isänt, "mutt kun tule ehto nii syä' sä Mari yhreksä silakka takaperi. Kyll sull sitt tule kova jano, mutt sitt su sulhases tule sull yäll kahrentoist aika juamist antama ja kato' sitt oikke nuuka, ett sää tunne' kene muatone se o."

"Jaa pahukse viäkkö", sanos Mari, "see mää teenki ja see onkin tosi."

Ämänt tule ny tuppa ja sano Marit:

"Menes sää Mari ja tua aitast ne makkara' tuppa."

"Oikke niit siankrott'makkari vai."

"No tua ny vaan kaikki sekasi, mitä sä siält löörä".

Siin samas Mari tule makkarfatis kans.

Ämänt otta ne makkara', tällä ne' pannu ja pia ne' kirisevä' siäll. Lapse nouseva ny' kans jo ylös ja kysyvä ett:

"Onkos tänäpän simmonen pyhä ette saa' tyätäkän tehrä."

"Kyll jotta lai saa tehrä mutte kaikke mitä muill peevill", sanos ämänt.

"Mitä ei sitt saa' tehrä", kysyvä lapse.

"Kysykä Almalt", tiuskase ämänt, "em mä täsä ny' kärkk simmossi funterama."

"No Alma mitäs mää saan tänäpä ensmäseks tehrä", kyssy Mari koht sitt.

"No es sää niin kovin pal ossakkan tehrä, kyll sää saa sitä tehrä, ku sää ole' tähänki saakk tehny. Mutte miähe' kuminka saa ollenka veistä'tänäpä. Niist lastuist ku laskjase veistetä, niist tule sorkk'tautti luantkappalis. Ei kehrätä' kans saa ja ei käyttä mittä simmost konett ett on pyöriväinen pyär. Siit tuleva lamppa' pyärpääks. Mutt tuva saa kävästä yhreksän kertta ja joka nurka viäl yhreksän kertta erittäisi. Sitt pysyvä' koko vuare viäl kaikk nurka niin puhtan, ette ol pal puhristuksest vaeva."

Ny ämänt sano:

"Niin kyll tee ny jo tiaro sai mitä tänäpän tehrä' saa, ett liukku' saa kuminki. Lehtekä menemä ny viäl ennenku ruak valmiks tule, kosk tuall Jokikaustallaki ova jo kaikk pello' kirjavi liukkujist ja kelkoist."

"Nii jos mee menen tonn yhte sakki tai jos mee' tule vaa Myllyhaast alas muutama reisu."

"No liukukka mist hyväs, ei sill väli ol ku liukutuks vaan tule, ku se o simmonen tapa, ette' pruukat syär ennenku o liukuttu enssi." Lapse läksi' sitt menemä.

Nii ämänt sano:

"Tälläkäs ny isoma' flika vaa ruakka pööräll."

"Mitäs mee ny' sitt oikken tällän ku o laskjane nii eks pruukat jotta erilaissi tällä", sanos Hilma.

"No ei mittä erilaissi, ku nää makkara ova, täll ny vaa mitä muulastenki", meinas ämänt, "ja men sää Alma huutama miähe' sisäll ja lapse' kans."

Sitt ne' tuleva' kaikk ja ruppeva' suuruksell. Ku siin sitt syärä, nii ruveta funterama ett mihe oikke liukkuma mennä.

"Nii em mää tiär mihe liukkuma mennä", sanos Alma, "mutt Marku ämänt kesk sanoma, ett sinn kuminki mennän tänäpehton tuppo nostama."

"Meinaks sää kans mennä", sanos ämänt.

"Em mää vaan tiär, mutt kyll mu kesketti."

"Mitäs iso' siä' sillon teksis, jos porssakkin tuhnisis", sano ämänt.

"Iso' sia' syärän päräte laskjase", meinas Alma.

"Ei mar heitti ny' kaikki sentä syär, laskjase syärän pää ja konti ja joulu sitt vast hännän kronki."

"Jaa", sanos Mari, "tänäpä onki se ku saara sitä hyvä soppa taas."

"Em mää sentä simmosest laskjassopast mittän tykk, kun täytty noit peruni nii jumalattomast kuari."

"Jaa mutt ei mistän tul nii hyvä soppa ku sian perssest ja peru- nist", sanos Mari.

"Mutt ei sinn tälletäkkä sitä paikka, kun tälletän konti ja korva vaa", sanos sihe Alma.

"Sitt se nokk ja hänt tälletä Marit vaste", sanos Hessu.

"Pir sää suus kii, em mää simmosest karvasest hännäst hual ett pois se paiskatti."

"Älkkä siin ny ijäs lavettakka, laittaka ittes ny' toimesas vaa, ett te' sitt liukkuman pääse' kun tuleva askare' tehryks ja astja' pestyks", meinas sillo ämänt.

"Mutt mihes te oikke liukkuma meina mennä, Hilma ja Lempi."

"Ei mee men mihenkä", sanos Lempi.

"Ei ain kuul ihmisvoima tarvittava siin kelkas ku heitti veretä", sanos Alma.

Lempi katto nii sivuttaisi Alman päi ja sanos ett:

"Misä sää ny' taas ole ollu kurkkistelemas".

"Ja kuuntelemas vaeh, sanos Alma.

"Niin kyll", sano Lempi, "kun sun pittäkin kaikk asja' tiätämä."

"Nii se onki simmone ett merell o silmä ja mätäll on korva".

"Mutt se o hyvä sentä, ette' sää tiär nii nuuka mihe mennä, vaikk sää luule."

"Mitä mää sitt tiärä, mutt ku sää ja Hilma ja meijä flikk, ja Ruskja ette ja Karjanumme ahtes liukkuma. Ny o hyvä keli, ett simmotti mää kuulin ku mää talli seinä ravost kuunteli."

"Nii ain, kyll sää ny' taas kaikk tiärä, mutt muist see ette' sää san yhrellekä ihmisell."

"Mitä mää sitt simmossi sano, mutt kyll mää kans jonkkus mene liukkuma. Matt lupas antta Marill ja mull se meijän pikkase nekkaree, ja mee mene sen kans meijä Myllhaa-ahtest alas nii ett humise. Mutte mää ja Marika sentä enne men ennenkö hämäris sillonkon teekki."

* * * * *

"Nii ny' tulekin pualpeeväse aik, ett laittaka ittes sopall vaa", sanos ämänt, "joka henk, piik ja trenk."

"Kyll täält tulla ja tullanki oikken troikas", sanova' kakara ja tuava' tullesas naapuri mukula' soppa syämä. Kaikk meni' sitt pöörä ympärs. Mutt naapuri flikk sanos:

"Kuin teijän klimpu noin kellassi ova."

"Kyll ne' kellasiks tuleva', ku lyä muni vaa joukko oikke huikjast", sanos ämänt.

"Em mä tommosist klimpuist mittä välitäsis", sanos Mari, "mutt ku sais liha vaa ja rasva, nii see ols poikka."

"Ei sunkan teijä sopp ol näi rasvastaka", sanos Mari sill naapuri flikall.

"Kummottis teill oikke laskjassoppa pruukatan keittä", kysys ämänt.

"No simmotti vaa", sanos naapuriflikk, "ett ens sinn panna vett patta ja sitt koko sian pää ja muutamppi käpäli kans, niinkun teilläki o näkyny' tällettäväs ja sitt anneta niitten kiahu oikke aika tavall, kaks tuntti kuminki ja sitt juuriskankappali ja perunankappali ja pippuriki viäl ja sipuli ja sitt pruukatan tällät jotta simmost ruahon tapast em mä muist mitä simmone o jottan persiluu tai sen tapast." Toissi ruppe vähä naorattama, meinava ett mahtaks se simmost juur sentä olla.

"Mutt jos se olikin persilja, simmost kun trekosmestarilt pruukata osta", sanos Alma.

"Nii nii simmostapa se juur ol. Klimpui laiteta sitt simmottin kun teilläki, kyll tee' sen tiärä."

"Nii kyll me' sen tiärä, mutt selit ny vaa ett me'saa oikke nuukan tiaron kummottin teill pruukata."

"No simmotti ett oteta siält parast ens muutamppi periini fatti ja tölkätä nee' piäniks. Sitt tälletä riaska ja jaohoi ja sekotetta sekasi."

"No eks yhtikäs munakan tällät", kyssy ämänt sitt.

"Ei yht ainoat ol ikän tälletty, muna viärän kaikk Turkku".

"Nii simmost se on kun sitä raha pankkin kootta, nii ei sillo saa' se ruak olla nii rasvast. Sitä vaste juur sitt ei teijän klimpu ol näin kellassi ku meijä. Nii joks sä ymmärsi, ett kellase' klimpu on tyyrempi kans, mutt se ku soppa syä nii maksakon kans, pruukata sano."

Ny he lakkava' syämäst sitt, mutt yks jättä luskas nualematt. Sitt katota, ja se onki Jussi lusk. Se tarkotta simmost ett päässe saman talon takas jelle vaikk välill poiski jouttu.

"Niin kyll te ny ole laskjassoppa rähkiny, peskä astja ny vaa nii sitt te' saa mennä liukkuma. Mutt muistaka see, ette te simmotti liuk ku menne vua, ku Marikin klinkut muutama viikon päräs, kun poja oliva hene ylittesäs kelka ajanu", sano ämänt. Matt tule siin samas kans tuppa ja sano:

"Kyll siäll jo liukkumishankke ova ulkon, kosk jumpurikki nii soiva." Hilma kattele simmotti vähä salapitte Lempin puale ja sano hiljaksi:

"Tulekos se ny jo näi aikasi ett jos joku näkke." Mutt siin samas molema flika' telauva' siit ja meni' sitt sinn Karjanummell ku heitin pitiki. Mutt ny' kattele Mari ulos akkonast ja huama, ett Muntolan pelloll o jo nii tavattomaste liukkuji. Sillo henell tulevakki simmose' kiiru ja hä sano ett:

"Lähretäs jo Alma sitt kans vähä jouttu."

"No ei mee'sinn men, ku siäll on taas simmossi pojanklossei nii taitamattomast. Ja ei Matt meill muuto nekkarekkekä ann, jolle me' kahre liuk".

"No ei sunka mää ny' sun purtilon kans kahre viit tulla, simmossen paikka mää mene, ett poikki kans o."

Sitt he lähtevä menemä sen piäne nekkareen kans. Mutt he meinavakki keskenäs, ett he liukkuvakki vaan kahrestas siin ja huutava vastuksi Muntola väkketten kans. Ja nii he lähtevä' pellolt alas ja Mari huutta:

"Liu'u liu'u liinoi, pitki ja hianoi, Talolas o syittä pitki ja Jokikaustall tuuman pitki."

Mutt ku ne' kuuleva' siäll Jokikaustall simmosen piäne ääne, nii ne ruppeva huutama vasta niin kamalast ett:

"Liu'u liu'u liinoi, jos Talolas o syittä pitki, nii Jokikaustall virsta pitki."

Sitt ne huutava viäl:

"Napanaurei, käräkaalei, simmossi juuriskoi, ku ämmän perspuoliskoi."

Mutt sitt Mari miäl ruppe niin kovin tekemä sinn Muntolan pelloll.

"Men sää, jos sää tahro, mutte mää kuminka men", meina Alma.

Nii Mari läks menemä se nekkareen kans, ja Alma men koti ja ol vähä simmose surkja näköne. Nii Matt sano:

"No pia sää saikki halus kuitti siit liukkumisest."

"Niin ku Mari men tonn Muntolan pelloll sihe suure lauma."

"No voisikkos sä reen takasin tuara."

"Ei Mari sitä antanu, hä vei sen kans sinn."

"No se henelt ny viäl puuttus, se o se ainane hoelo, se' flikk", sanos Matt, "nyy ne 'paneva' se reen kans siäll mäsäks." Sitt Alma ja Matt rupesi' kuutelema ja siält kuulus hirmunen kita, ku siäll ol niin taitamattoman pal ihmissi, niinkö nalkkarin katei. Ne liukuti' siäll Marit enssi, mutt sitt ne' päästi henen tulema yksinäs ahtest alas. Mutt siin jokirannas ol simmone niitlato, ja kunne Mari osannu' tyyrätä, nii se reki men päittäs sihe laron kylkke, ja reen kuan ol menny' kaikk mäsäks, niinku Matt pelkäsiki. Mari tul piäne ajan takka ähkye ja puhkue se reen kans koti. Nii Matt sanos ett:

"Tarttis antta ympärs korvi, nii ett viäl huamenkin tunnusis."

"Voi Matt kult, kyll mu muutonkin tunttu", sanos Mari, "mu värettin kelkall ja lykätti reell ja sitt viimeselttä viätelti muu yksinäs rekke istuma ja lykättin tuleman päi laroseinä."

"Nii ja siin ol sitt se loiro lopp", sanos Matt ja rupes vätämä sitä reen krekkala tallivaja.

Mutt siin samas kuulus taas jumpuri soivas ja samas seisatta yks hevonen portin piäle. Sillo Alma unhottaki oma murhes ja juakse kattoman, kuka se ol ku sisari ol liukuttanu. Mutt ei hä sitä niin tarko nähny, jos se ol Riikolan Perttu tai Pohjan Kalle, mutt toine se niist ol. Sitt kaikk meni' tuppa ja huusi:

"Tervessi liukkumast ja jutteli siin keskenäs, kenell ol ollu lysti", ja se arvatti sitt jo entiselttä kummotti Marin kans keve.

Ku he' siin parhalas jutteleva, nii siin samas ruppe porstos kolisema, ovi aukentus ja siält tul sitt simmone äijäntöpö, Juhani-faar, kun kans tööthutkariks pruukattin kuttu ja kysys:

"Oleks tee' simmost ryssä husaari nähny', kun pittä ain simmost punast tröijy, ikä niill pruukka olla." No ei simmost ollu' kukka nähny.

"Mutt mä näi vaa", sanos Juhani-faar.

"No misäs simmonenki ny taas o ollu", sanos Lempi.

"Se men laahust vaan tonn Muntolan pelloll poikki hakema, mutt poja' panikki henen pirun kelkka ja läheti' takas jelle." Sitt jokane jo ruppe kääntämä silmiäs Marin päi ja Mari räiskäse niin kovi ett:

"Mist se saa---n tööthutkar o senkin taas tiattosas saanu."

Nii Juhani-faar sanos ett:

"Mää tuli Markult juur ja siäll orotetti jo teitti niin kovi. He valitikki, ett taitta tulla vähä ikävä laskjane, jolle sinn kettän tulsis."

"Taera' teekkin taas mennä' komeljanttariks", sanos ämänt faari.

"Em mää sinn nyy men, mun piräsis tääll olema lapsenpiikan, ett Alma saa mennä."

"Ei hent siäll mittän tarvit, menkkän tee vaa", sano ämänt.

"Nii ja sitt lähretänkin koht", sanos Lempi. "Eks Kustava ja Hessu kans tul ja sää kans Mari."

"No se ny ilmankin tiättä, sano Ulla-papp, ett jokanen taevas kohetta", sanos Mari ja läks menemä erell. Toise läksi' päräs. Ku faar huamas sitt, ette hän kelvanukka lapsenpiikaks, nii hä ott keppis ja läks kans töpöttämä.

* * * * *

Markull o jo iso kaffepann keskell pöyttä valmist kaffe' täynö, ja ämänt ja isänt istusi' pöörän taka rinnatuksi. Ämänt sanos:

"Voi houru senttä, ku me olen teitti jo orottanu."

"Kummost laskjast teill ny o ollu", kyssy hä sitt Kestalo flikoilt.

"No ei ny mittä erityist, ei mistä lystist kuminka ol puhett ollu, mutt jos nyy ruppe tulema."

"Nii eikös laskjasen pruukat tuppo nosta", sano Marku isänt.

"Kyll se simmonen tapa pruukka olla, jos vaa viititä. Jaa'a ny onki vähä mukava ku o faariki felis, nii hää ossa ne selittä' sitt taas."

Ämänt kesk sitt viämän kaffeverstan pois pöörält ja tuama vallan kupei, nii munt kuppi, kui munt o ihmist. Emma toi kaffekupei, ja ämänt men ite' tuama muit ainei ett saatti värki' klonkkuma. Kaikk soviti ittes pöörä ympärs istuma, o heitti siin jottan parikymment ihmist. Tälletti ne' kaffekupi' kumolas, yhren kupi ali tälletti avane, toisse sakse', kolmantte sormus, neljäntte valkost lankka, viirentten punast, kuurentte musta, seittämäntte vehrjäst, kahreksantte sinist lankka ja sitt yhten talletti must roikaltuppo, liarutetti ikä simmosen piänen tokkosen tapane. Sitt ruvettin tuppo nostama.

Isänt nost ensmäseks ja siin sattus olema vehrjäne lank. Mutt ei siit tiätäny' kukka, mitä vehrjäne lank tarkotta, ei faarikan tiätäny. No sitt nost ämänt. Tul sinine lank. Mutt se ol taas simmone, ette heitist kukkan tiätäny, mitä se sinine lank merinteera. Ny nost Lempi ja sen kupi all ol must lank. Sitt faar kröhät jo ja sanos:

"Se tiättä sitä ett jos teitill flikoill jolla on kaks sulhast, niin toinen täytty jättä, ett must tiättä ain murhett ja kahrest sulhasest ruppe murhett kans tulema".

Sitt nost Marku Maija-Stiina ja ny' sattus olema se roikaltupp. Nii faar sano:

"Ny Maija-Stiinan täyttyki ruveta vähä jouruttama, ett ova juur viimese vuare jo, nii ja kosk näkky ett Maija-Stiinan täytty viäl yks tommone saara".

Ny' kuulu porstos simmossi piäni askeli ja siält tule Alma ja sano:

"Sinn Alestuppan tul' yks simmone hevonen ku on kipjä ja se tarvittis kriakunkilju, ett faarin tarttis mennä' koti." Faar läksiki vähä äkki. Mari ol miälisäs ja sanos:

"Men sinn takasi, misä sä ennenki nelkymment viikko makasi." Sitt isänt huutta Almat:

"Tules tänn ny, ei sunka su viäl tartt takas mennä."

"Ei mun tarttekkan, ku Matt rupes kiikuttama ja hää sanos, ett mä saa olla niin kauvan, ku mää tahro, ett kyll hää asja vasta." Sitt Markun Kalle sanos:

"Kyll sun täytty vähän kovin pelvo all olla, kutte sull ol äitti."

"Kyll mull äit o niinku muillaki", sanos Alma, "ette kukka ol viäl ilma äitti syntyny."

"Ei ilma issäkä vaeh", sanos Marku isänt.

"Yks on syntyny ilma issä, mutt siit o jo pal aikka", sanos Alma. Kaikk rupesi vähä naorama ja meinasi ette kukka ol ilma issä syntyny.

Sitt Ilolan Joppikin tule sinn viäl ja sano:

"Misäs toi pikku profeett o ollu' kutte mää ol sitä nähny' kolmen peevä". Hää meinas Almat.

"Tais olla valaskala vatas", vastas Alma sihe. Sitt isänt muist, ett hää ol nostanu' tuppo, mutt ette kukka ollu muistanu sano, mitä vehrjänen tiättä.

"No ek faar siit sitt tiätäny, ku hä sen tuponostamisen kans joka laskjasen tuhto."

"Ei hän kaikist tiätäny", sanos isänt.

"Mutt selitäs sää nää oikke järjestäs ennenkun taas uurestas ruveta nostama."

"No kattokas ny", sanos Alma.

"Olkka ny' kaikk hyvi hissuksi ja kuutelkka", sanos isänt.

"No se o simmotti, ett ku saa sakse, nii siit tule kraatal, ja jos saa avame, nii siit tule ämänt, ja jos saa sormukse, niin tule morsjameks. Noi lanka' taas, jos saa punase, nii sill tule joku suur ilo ja jos saa musta, nii sill tule murhett. Valkonen tiättä kualema, jos kuale ite' sitt, taikk joku tuttava taikk sukulaine. Jos tule kellane, nii siit tule simmonen, kun kututa huaraks ja vehrjäne on toivo färi, ett mitä toivo, nii se kei totte sitt sinä vua.

"Jaa mutt mull tuliki vehrjäne", muist isänt sitt, "mutt arvaks sää Alma mitä mää kaike enemmän toevo."

"Mitäs siin mittä arvamist on, Kun tee ole' see niin munt kertta sanonu.

"No mitä erinomast se sitt o", sanos ämänt.

"No piänt poikka, sitä hä o ain mankunu", meinas Alma.

Isänttä rupes vähä naoruttama ja hää sanos:

"Jaa mutt ny' se arvas juur jämt oikke."

Sitt ämänt rupes niin kiirust selittämä, ett henell tul sininen, ku joku tiäräsis mitä se tarkotta".

"No sinine on usko färi, ja kun tee usko' see mitä isänt toivo, nii sitt se tapattu tänä vua." Kaikk oli' tytyväissi niihi selityksi mutt Ilola Joppi kysys viäl ett:

"Mitäs se roikaltupp tiättä."

"No se tupp o simmone ett jos se tule kenell hyväs, nii se tiättä ain paha."

"Mutt faar selitt se simmotti, ett sitt piräsis kans piänen poja saama."

"Nii, niin kyll se simmost kans voi tiättä, mutt se on kans usse hyvin paha."

"Kyll ne' sitt jo selitetyks tuli, mutt mahraks me ny viäl ruveta uurestas niit nostama."

"Ei sunka me änä viit", sanos Lempi, "meitin täytty taas ruveta' koht kotinki menemä."

"No voi houru sentä, ei teitill ny viäl niin kiiru ol, ett meijä' flikakkin pääsevä viäl nostama."

"No nosteta sitt", sanos isänt, "mutt kyll mä tota vehrjäist kuminki viäl nosta."

"Nii jos sattu", sanos Alma, "ja sen täyttykin tulla pärät koi kertta pärästyksi, ennenku se oikken tiättä."

"Jaa mutt mä tunne see mink all vehrjäne lank o."

"Jaa ei tommot annetakka oll, ne sekotettanki ain jokatte nostamise välis ja teitin täytty panna' peite silmill jokatte."

"Ai helkutti vaiväkke", sanos sillo Markun Kalle, "ja me nosti vaan kuka kärkis, mutt konsti ovakkin kolmelaissi."

"Nii eks tee' sitä sitt ymmär, ett järkke kärjäteskin tarvita, ette kaht kertta saman talo men", sanos Alma.

"Jaa mutt ei sunka mee' tätä sentä ny änä viit, ruveta ny, ruveta vaikk sarvittama", sanos Hilma.

"Nii mutt siit tule taas simmost kohina, ku siit tule pantei niin taitamattomast", meina Lempi sillo.

"Ruveta vaa sentä, kyll määki sitt tuamariks ruppe", meinas isänt.

"No ruveta sitt", sanos Mari ja hene sormes oli' pööräll jo.

"Tuakkas kooras tänn vaan kyll mää ruppe sarvittama", sano Mari viäl. Sitt on kaikkije sorme' pööräs kiine. Ja Mari huutta: "sarvi sarvi sarvi sarvi — kuppari sarvi." Mutt ei kukka muist nosta sormetas ylös. Mari kiljase:

"Pant tule joka ainoalt. Ek teekkä isänt siit tiär, ett kupparill o sarve', kos parhalaski näkyvä' poskis sarve jelje."

"Ja mutt ei sunka äitiläs ollu' koska sarve' pääs, ku hän kuppamas keve", sanos Alma, "hän kanno niit pussisas."

"Nii ei siit sitt mittän pantti tulekkan, ku ne on kupparin tyäkapinei, ei ne olekka hene omi sarvias", meinas isänt.

"No olkko ilma sitt, kyll mä uurestas särvitä", sanos Mari.

"Sarvi sarvi sarvi — kissa sarvi". No ny nostikkin taas joksikkin kaikk ja kissall ei ollukka sarvi. — — —

"Ei mar Fiia", sanos isänt, "ny onki laskjane ett tuas Fiia meill laskjasryyppy."

"Voi houru sentä, ku mää ole se valla unhottanu, täsä mene aik nii lystiste, ette muist pal mittä", sano ämänt. Sitt ämänt mene ja tua kaks pottu, toises o viina ja toises viini. Hän tällä pikari vaan kaikill ja ruppe kaatama, miähill kaareta viina ja vaiväkkell viini. Sitt Hessu otta kans viiniklasi, ei hä otakka viinaklasi vaikk hä miäs o.