Part 6

"Mitä se kirkomeno ny huame nii välttämätöne o", sanos Mari.

"Niin kyll see sull ols välttämätöne joka pyhäki istu' kirkon penkis ja ei yksinäs heluntpeevän, ett sää jottan tulsi' tiätämä."

"Jaa, sanos Mari, mitä vaste heluntjuhla piretä", meinas Alma.

"Kyll mää ny vaa see verran tiärä", sanos Mari.

"No sanos sitt."

Mari vähä äpäle, mutt sitt hää räiskäs:

"No sitä vaste, ett tiäretän kenell on kaiken paremppi kanoi."

Sitt tule aika naor, koko talo väki naora, Mattiki viäl naora hyssyttä vaikke hää juur tavalisest pruukk naora. Isäntäki naoratta, mutt hän kysys sentä viäl Marilt:

"Kuinas se siit tule tiätämä."

Mari o jo niin pahall pääll, ku simmotti naoreta, mutt hä sano sitt sentä:

"No kyll tee' see itekkin tiärä. Sanoko Alma, em mää viit sano änä mittä."

"No siit vissi sitt", sanos Alma, "ett kenell on kaike sakjamppa munaprotti."

"No siit juur", sanos Mari ja kiärs kraaku vähän kiukkusest totto.

"Jaa'a kyll o vähän tiatto", sanos Matt, "kyll Minne taitta tiättä parema, vaikk kei vast neljät."

"Jaa mutt täytty kohetta", sanos Alma ja huus Minnen tuleman kamarist. Minne tule sitt ja isänt kysys ett:

"Mitä vaste heluntjuhla viätetä."

Minnell mene sorm suuhu ja hää ruppe hunterama, mutt sitt hää sanos:

"Em mää tiäl, em mää tiäl, mutt Alma on tanonu, ett..."

"No mitä se o sanonu sitt", sanos Matt.

"Ett ett pyhä paha paha henk tul tualitten pääll."

Sitt meinas taas tulla naor, mutt Alma räiskäs:

"Eipä se simmott ollu, mutt kun pyhä henk apostolitten pääll."

"Siin oltti ", sanos isänt, "kyll Minnell vaa sitteki ol pare tiato, ett henell ol jelje vaikke ollu jenest."

"Jassoo", sanos ämänt, "kello onki ny jo yhreksä, pankkas flika' puuro pööräll vaa ett päästä maat."

"Nii oikke", sanos Jus, "maat taikk matkan taikk Harjula naurismaaha varkkas."

Lempi kanno oikke aika farin kriiskryynpuuro pöyttä.

"Oho", sano Hessu, "ku me' toinkin taas mänttä, niin kyll me maatta voi".

"Niin oikke", sanos Jus, "puurvatan kans sanotanki oleva helpomp maatta' kun perunvatan kans."

Sitt miähe meni' pöörä ympärs vaa, oti' puuluskan korist ja rupesi vätelemä ikä ennenki vaa. Ku he' sai' syäryks, nii Hessu sanos:

"Ja ei sitt muut ku luhtisänkky vaa, nii ett hänt oikjana o."

"Nii ja kyll mee' kans täält pian tule, mutt noi astja ova viäl pesemätt ja täytty lypsyastjakki viäl virutta."

"Menkkä tee muuto murhett maat vaa", sanos ämänt, "kyll oma flikakki saava nee' pestä."

Mutt Kustava sanos ett:

"Kyll mä toin para sentän pese, see o niin karttunukki, ette sitä vähill vaevoill puhtaks saakka."

"No Lempi vika, mitä hä liikut nii huanost, kyll henell aikka o sitä kraappi vaikk huameltta' saakk."

Mutt ei Kustava sitt see enemä ämänä juttu kuutellu, mutt ku sai huiskun kettesäs ja rupes patta pesemä. Ja yksis neuvois kaikk tällätti reera. Sitt vast meni jokane yäsijalles, iso' flika vintt'kamari, Matt toissen tuppa, piika' toisse ja trenki' toisse luhti ja isänt ja ämänt lastes kans tupakamari, jokanen pani oves lukku ja vissi hee' sitt pysysikki se yä omall sijalas.

* * * * *

Mutt kun kell tul nel, nii tul uus hopp. Sitt komppuleeratti flika' taas lypsämä ja Alma lehmi ajama laitumell ja sitt laitetti simmonen tavaline suurus, kun pyhäpeevin pruukatti muutonki laitta. Hunteratti ett kuka kirkko mene ja päätettä ett Kustava ja Mari saava mennä ja Hessu kyytti, ja nii hee menikki sitt, ja oma' flika' sai vaskoi mennä juattama ahtes. Hee viipisi' siäll ahtes sitt melkjäst niin kauva, ett kirkostakin tultti, ja sitt ku he' tuli, nii heitill oli' kaikill iso' kukkaspuketi' keres, ku siäll ahtes kasvo munelaissi kukkassi. See ol oikjastas vaskhaka, mutt sitä kututti ahteks kans, ku se ol simmotti aviopellotte all. Siäll ol tervakukkassi, lehmäniisäi, härjäsilmi ja ol siin vähä rentukojaki ympärs ja vähä kastheinä joukos. Nee härjäsilmä olikki simmossi kukkassi, ett niist pruukatti tavalisest onnet koetell ku väretti noit hetuli yks ärältäs pois ja sanottin: 'papp, lukkar, kirst, talonpoik, tolppar'. Niit veretti järjestäs ja se ku jäi viimitteks nii sitt sai se arvose miähe. See kun tori pelkäs, nii silt sai sitt kans tiaron ku vät niit hetuli ja sanos: 'ei tori, juu tori, kyll tori, saa tori' ja sitt ol hyvä jos jäi viimitteks 'ei tori'.

Ämänt o ny' keittäny munaproti valmiks ja rupes paohama vähä flikoi ett:

"Kui tee' siäll ny' taas niin kauva oinasteli' pitki Vaskhaan keroi."

"No hee vissin kätteli vaskoi ku ne oli friiste", sanos Matt.

"Niinpä", sanos Alma "ja mää jo meinasinki, ett kyll mää sentä olsisin pal miälemi vask ku ihmine."

Nii isänt vättä sitt suus vähä naoru ja sano:

"No mitä vaste sä sitt vask pal miälemi olsis."

"No sitä vaste, ett nee' saava' siäll vaan kipata' kukkaste joukos ja ei ol koska mittän torin pelkko."

"Voi voi kyll heitill on taas heitin pelkos, ja ku hee' hyppävä aera yli toise maan pääll nii ei sillon piis änä torika, pannan pian pää poikk.

"Niinpä, mutte mää teksis simmost."

"Nii oikke", meinas isänt, "mutt ihmisell o juur kans samalaine, kunne tee vaa mitä kiäletä, nii ei ol koska mittän torin pelkko, enemmän ku vaskalaka."

Mutt siin samas ovi aukentu ja Mari tule sisäll ja huutta:

"Tervessi kirkost."

"Kiitos vaa", sanos isänt, "no kyll sä ny jo tiärä."

"Kyll mä tiärä, kyll mä kuuli, mutt mä tiärä seen kans vähä hyvi, ett se papp valhettel."

"No mitä se nyy ols valhetellu", sanos isänt. Hessu tul samas sisäll kans ja sanos:

"Ei Mari mistän tiär, hää nukkus koko aja, ett pää nuakkus niinku niska ols katkenu."

"Pir sää ny suus kii", sanos Mari, "kyll mä ny vähän torkkusin, ku mä nukkusi menne yän nii huanost, ku ne Jokikaustan poja' koliasi yäll niin taitamattomasi seinän taka."

Kustava kärkis kans jo sisäll tuppa ja sanos:

"Tervessi kirkost". Sitt Mari kysys Kustavalt:

"Kuulikkos Kustava teekkä mittä simmost humaust, vaikk papp nii sano ja tuulispääst ja mist se puhus, mutte mää vaa simmost kuullu, ei nähny."

"Jaa ett se ols nyy kuulunu vai", sanos Alma.

"Nii ny ny", sanos Mari, "ny' papp simmot sano."

"Jaha", sanos isänt, "kyll mää ymmärä, ett Mari on taasenki ollu haa-aeran taka, ku muu ova haas ollu." — — —

Ny' tälletä sitä pualpeeväst ja o sitä heluntamuistoruakka ku Mari miälest heluntat viätetä. Pööräll tuatti sitt kans nisust kakku, voit ja juusto ja palvattu liha.

Kaikk meni' paikolas istuman pöörä ympärs, miähe' pöörän taa penkill, flika' sitt pitkäll tualill pöörä ette.

"No no", sanos isänt, "jourutas ny vaa Mari juhlatas pitämän, toise' pistelevä muuten pohja."

"Niin kyll mutt kun tost kirkomenost o simmonen kiusaus ku nyyki o, ett piaks kalus mun kantpään auk."

"Se o oikke", sanos Matt, "ei pässi opetett, voitelisi' kans joskus piaksus, ette nee olisis niin kova ja kroppaune."

Mutt Mari o vaa niin paholas ja sanos:

"Jaa em mää koko suves tommossi piaksui tarvittis ilman kirkko."

Sitt hä solmis piaksus yhte ja paiskas porston kontturi niät kolat ja sanos ett:

"Olkka siäll, ei mää teitti ennen tartt ennenku lunt maahan tule." Sitt hä lopultakin pääs syämä. Ku hää ei ollu' koska enne munaprotti syäny, nii ei hää hualinukkan toissi ruakki maista, mutt lykäs vaa luskas munaprotti. Mutt sitt ku hää ol pistäny' suuhu nii leuk lakasikin koht keikkumast.

"No no", sanos isänt, "mikäs nyy' tul. Miltäs maista."

"Jaa" sanos Mari ja heit luskas pööräll, "see kun kananpaskast tykkä, see syäkkön tota, mutte mää vaa hual." Sitt hää nappas kettesäs oikke suure sialihankappala ja sanos:

"Tää o äijä."

Kaikki pakkas sitt taas vähä naorattama ja isänt sanos:

"Jaa kyll sää ole yht pimjä heluntan tavost ku munaprotti maust." Jokane lakas syämäst ja ämänt sitt ihmettel ett:

"Eipä ol keneläkkä oikken tehny' kauppatas se munaruakk."

"Ei kyll se simmone o", sanos Jus, "ett kyll perunpuur on poikka."

Ku hee oli' peevälist syäny, nii ol tavalisest simmonen tapa ett mentti luhti. Sinn tul naapuritten piikoi ja trenkei kans. Joku sitt tälläs ittes maat ja nukkus ja sattus joskus nukkuma ain ehtos saakk. Jolla ol kortikki felis ja hee' pelasi vähän korttiki salapitte. Oma' flika meni' taas vintkamari ja sinn tul naapuri flikoi kans. Siäll he rupesi hunterama ett mihen kiikull tänäpehto mennä. Sitt meinatti ett kyll mar se on paras ett mennä Markun kiikull vaan, ku se on tosa kaike likempä.

"Nii", meinas joku joukost taas, "ja kyll sihe sitt taas väkke kokou."

Ja ku ehto tul niin tosa kahreksan paikoll rupesiki laulu kuuluma Markun kiikun pakalt. Sitt lykätti vintkamari akkon auk vanhan tava jelkken kun tiätti ette mihinkän kiikull sentä uskalet mennä. Ja ensmäne laol oliki sitt:

Laolusta, laolusta lakkini viätiin, vaikke mä laolanukka; sanotti flikkoja halavas, vaikke mä halanukka.

Mutt sitt siäll ol joku simmone joukos, ku rupes tahtoma ett mennän kiikun kans ylitte orre ett:

"Mitä te maksa, jos mä menen kymmenen kertta yli orre."

Nii Marku isänt meinas, ett mitäs tost ny' sitt nii suuri palkinoi tahrota, ett kyll hääki sitt piänen punsi antta. Se oliki sitt nii miälpäräne lupaus, ett sitt ol munt ku ols tahtonu' kohetta. Mutt siit sitt ruvetti risaman, kun kiikk ol niin täynö niit kun tahro kohetta, eik niit ols saanu' pois tulema. Nii Jus sano ett:

"Kyll mä teitin pois saan tulema" ja ott nalkin pois kiikust. Sitt tul simmone äläm: flika' huusi' 'siunakko, varjelkko', toise' taas ett 'seisot ny jo', ja siin samas kiikk ol juur tyhj. Ja sitt ne rupesi' kohettama. Ensmäseks Jus ja sitt niit ol ussemppaki simmost nuaremppa poikka, ku rupesi' kohettama, mutte nee' päässe'ku yhren taikk kaks tai ei sitäkä. Marku isänäll ol nii lysti, kutte kukkan päässy. Ja ne muu, niit ol vissj viis taikk kuuskymment henkke, istusi nii hissuksi siin sitt vaan kiiku ympärs. Kun keli rupes tulema jo ykstois, niin tul kauvemppa Kyröläissi ja Jokikaustalaissi, ja sitt Marku isänt rupes pilkka tekemä ja sanos ett:

"Meijän kyläs o sitt vähä huanoi miähi, ku mää lupasin punsi antta, jos joku mene kymmenen kertta yli orre ja ei kukkan päässy."

"No ei ne sitt hulluspitte olekka huanoi miähi", sanos Paturi isänt, hyppäs kiikulaorall ja kiärs viistoist kertta ympärs ja sitt hä rupes Marku isänält punsi pyytämä. Mutt Marku isänt ol niin pal kotossilmäne ja sanos:

"Em mää muill luvannukkan ku omankyläläisill."

Mutt sitt Paturi isänt men sinn katavitte joukko ja komphoijas siält viinpotu, he oli' se felisäs tuanu. Marku isänt huamas se, — mahroks hene ruveta miäl tekemä — ja sanos:

"Kas kun teitill o viäl ryypi ainettaki felis."

"Ja se o ain hyvä, kun tule omilas toime", sanos Paturi isänt ja ol vähä vihanen, kutte hää sitä luvattu palkintto saanu.

Simmotti siin kiikun pakall se yä sitt taas men ain aurinko noussu' saakk, riireltti ja oltti välill sovinos taas, kiikutti ja laoletti, ja em mää tiär kummott see sitt lopult ol keiny, mutt ku mää aamull häräsi, nii ol simmonen tohin, ette Markun kiikun pakall ol änä kun tolpa jeleli, ett mihen kiikk o mahrettu viär. Kestalo isänt ol sitt nii ilone ja sano ett:

"See vast miäs on, ku sen kiiku o rikkonu, ett sill hääki sitt punsi annas."

Ku sitä sitt juteltti' heluntmaanantan tosa suurukse ajos, niin Peltola tul meill ja juttel ett:

"Ova ne' poja' sentä viiteljäi, ku määki näin tänäphuamelta varhan, ku Ammakon poja' traksisi' tota Markun kiikku Ammakoll." Ja se oliki se viiminen papuruakk sitt Markun kiikull, kunne isäntäkä sitt änä antanu uutt tehrä. Siit o ny vissin nelkymment vuat aikka, mutt se nimi o vaa viäl jälill ett se on kiikunpaka.

Vanhema ihmise oli' siit sitt nii ilossi, mutt nuarema oli' simmotti vähän tuiskelas ja sanosi':

"Kyll niit toissi o, mennän tänäpehto Villikkala ett siäll on pal pareki, siäll on kuushaarane ja o niit Kyrösäki usjamppi, mutt ei sinn viit oikke mennä', ku siäll o niit tappelpässei.

"Ja mutt mikä siin mahta olla", meinas Jus, "ku ne' kyröläise ain vihava' talolalaissi."

"No eks sä siit tiär", meinas Mari, "kun Talolas on pal kaunemppi flikoi, niin pojill tule ain keskenäs riit."

"Nii", sanos Lempi, "ett ymmärrä' sä see ny, ett meijä Marist nee' tappeleva."

"Haistaka huisku", sano Mari, "se on simmost pilkka, mutt jos mää sano, mist ne' tappeleva."

"No sä sanosi jo", sanos Alma, "ette kuuroll kaht saarna saarnat."

Sitt isänt tul taas tuppa, ja kaikkitte suu men ikä lukku. Hee rupesi' sitt taas hunterama siit kirkkomenost. Oma' flika kesketti sitt kirkko menemä, ja Matt men kyytti. Miäleläs hee sinn sitt menikki, hee' sai' siäll taas kaikk tuttavas nähr ja kuulla', kummottin toisis paikois ol helunta menny. Siäll sitt tul usevamppa käsky, tansejaki ols ollu munes paikas jos vaa ols tahtonu mennä, ja see menikin ku uskals.

Simmott nee helluntpeevä' sitt kulusikki, ei tullu yhtikä niin pal luetuks ei veisatuks, kun talvisin juhlill. Mutt raamatuselityksi sitt sentä ol melkjä joka ehto jossan talos. Ku Halikos ol sillo ain tavalisest kaks pappi, jolle toinen käriny, niin toinen kärkis. Sinn ol sitt lupa mennä, ei kukka vanhema' kiältäny lapsias raamatuselityksill menemäst. Mutt siinäki he' peti ittes, munt flikka ja poikka, ku he esti' kiikun pakall menemäst, träffasi' toises raamatuselitykses, vaikke he' siälläkä uskaltanu' puhuman keskenäs mennä, mutt kattomist ei voinu estä.

Simmose sorttissi ne helunta oli, vähä muuttelevaissi kyll eri vuasill mutt hyvin pal vaa samantapassi.