Part 7

Hei Pirkko, käärössä tässä näät sä vanhan ystävän hymyilevän, mut vanhaa muuta en kuin poskipäät ja nenän luule sun löytänevän. Sill' äiti vinniltä Ellan kantoi ja puvun hänelle leikkasi, senjälkeen siskosi ahkerasti kaikk' vaatteet yhtehen ompeli.

Huom! Kaisa on tätä runoa vähän auttanut.»

»Mutta totisesti, minun oma entinen Ellani», huudahti Pirkko, »mutta niin hienona ja komeana!»

»Kyllähän minä tiesin, ettet enää pidä nukista, mutta en keksinyt mitään muutakaan. Ja sitten ajattelin, että ehkäpä sydämesi heltyisi, etkä enää jättäisi nukkeraukkaasi yksin vinnille, kunhan se vain saisi vähän paremman puvun.»

»Olet oikeassa, Saara. Olen ollut paha Ellalle, mutta saatpa nähdä, että nyt otan sen mukaani kaupunkiin.»

»Enempää ei joulu-ukon kontissa taida tänä vuonna ollakaan», sanoi isä, kun kaikki lahjat oli jaettu.

»Mutta kuulkaapas rouva, missä se yksi paketti on, joka tuli tänä aamuna postissa?» sanoi Leena.

»Ai tosiaankin, se oli aivan unohtua. Mene sinä, Saara, isän kamariin. Siellä on kirjakaapin ylimmällä hyllyllä kirjanmuotoinen paketti. Tuo se tänne.»

Saara palasi hetken kuluttua.

»Tämä on Kaisalle. Kuinka juhlallinen käsiala!»

Tuskin oli Kaisa vilkaissut osotteeseen, joka tosiaankin oli kirjoitettu miehekkään varmalla käsialalla, kun hän tuli hehkuvan punaiseksi.

Hän sopersi jotakin ja samassa hän jo oli poissa huoneesta.

»Se manteli taisi sittenkin erehtyä, kyllä kai se oikeastaan tänä jouluna olisi kuulunutkin Kaisa-neidille», tuumi Leena.

»Jahaa, tämä kai on olevinaan jonkunlaista romaanin alkua Kaisan elämässä», sanoi Paavo vähän pilkallisesti. »Onneksi olkoon!»

»Se saattaa yhtähyvin olla ihan tavallista ystävyyttä», sanoi isä vakavasti. »Ehkäpä me emme kiusottele Kaisaa tällä lahjalla, hän on ilmankin vähän arka ja suljettu.»

Kun äiti hetkisen kuluttua meni tyttösten kamariin Kaisan luo, istui tämä pää käsien varassa. Kuultuaan äidin askeleet hän nousi ylös ja tuli punottavin poskin äitiä vastaan.

»Uskothan, äiti, ettei se merkitse yhtään mitään, ei mitään», puhui hän hätäisesti. »Hän on meidän väliaikainen konttoripäällikkömme. Pari kertaa hän on jutellut kanssani muutaman sanan ja ennen kotiin lähtöäni hän kysyi osotettani. Ja nyt hän lähettää minulle Koskenniemen Kootut runot. Sisällä on nimikortti ja siinä »Hauskaa joulua». — Mutta eihän sen tarvitse merkitä mitään, eihän?»

»Toivottavasti se merkitsee sitä, että hän pitää sinua kilttinä tyttönä, jota hän tahtoo ilahduttaa pienellä joululahjalla. Etkö sinäkin sitä toivo?»

»Kyllä, äiti», kuiskasi Kaisa.

* * * * *

On hiljainen, juhlallinen jouluyö. Lumiset puut seisovat vakavina Karrin ympärillä. Tähdet tuikkivat taivaalla. Kapea kuunsirppi painuu juuri metsänreunan taa.

Karrissa ovat valot sammutetut.