Part 8

Kului puolisen tuntia vuokranmaksustani, kun se vanhempi isäntä toi aterian huoneeseeni. Siinä hän sitten noin kuin ohimennen pyytää, että lainaisin hänelle neljä rupeeta, kun hänelle on postissa tullut lunastettava lähetys eikä tänään saa enää pankista rahaa; huomenna hän maksaisi takaisin. En luvannut lainata. Hän alensi pyyntönsä kolmeen, kahteen ja lopulta yhteen, mutta sanoin, että on vallan turha pyytääkään. Vasta sitten hän poistui. Kymmenen minuutin kuluttua saapui vanharouva sanoen että hän välttämättä tarvitsisi kaksi rupeeta, enkö minä voisi lainata. Kiellostani huolimatta pyysi hän noin kaksikymmentä kertaa, kunnes panin hatun päähäni ja läksin ulos. Eteisessä tuli Njellin sisarpuoli vastaani, ja hän pyysi, että lainaisin hänelle yhden rupeen. Kun kieltäysin, suuttui hän ja sanoi, että hän tahtoo, mutta minä livahdin kadulle ja jätin hänet tahtomaan.

Mitä teki Njell, kun sai vuokramaksun kouraansa? Juu, hän lähti rouvineen huvimatkalle merenrantaan kolmeksi päiväksi tuttavia tapaamaan. Senverran jätti rahaa kotiin, ettei pysähdystä tullut täysihoidossa. Sillävälin kotiväki koetti tehdä rahaa muulla tavoin. Toisena päivänä koettivat he lainausmenetelmää, mutta kun se ei onnistunut, — minä kehoitin näet menemään pankista nostamaan, sillä ne olivat auki nyt — täytyi keksiä muita keinoja. Minähän olin matkustaja, ja tarvitsin luonnollisesti karttaa matkoillani. He toivat nähtäväkseni suuren, pölyisen karttaopuksen, jonka nimi oli "Maailmansodan atlas" ja tarjosivat sitä ostettavakseni. Siinä oli loistavin värein merkitty, kuinka Saksa oli saarrettuna, eri rintamat ja Englannin vallan suuruus, ja opetusvälineenä — jota tarkoitusta varten se alkulauseen mukaan oli aiottukin — se täytti erinomaisesti tehtävänsä Intiassa, mutta minä sanoin, ettei se soveltunut minun matkasuunnitelmiini, eikä kauppaa syntynyt.

Mutta minulla oli kirjoituskone ja tarvitsin luonnollisesti paperia. Nyt tuotiin nähtäväkseni ruskeakantinen kirja, johon ei ollut vielä kirjoitettu mitään. Ruskeahkot siinä oli lehdetkin, mutta päätin tehdä laupeudentyön ja ostin kirjan maksaen siitä olosuhteisiin katsoen ruhtinaallisesti, muistaakseni kahdeksan markkaa. Mutta se oli tyhmä teko, sillä sen jälkeen en saanut enää rauhaa ollenkaan. Tarjolle tuotiin mitä moninaisimpia esineitä: kirjoitusneuvoja, vanhoja kapsäkkejä, keittiötarpeita, hattuja, tyhjiä hajuvesipulloja, ruokaporttöörejä, sanakirjoja, Intian lakikirja, lasinen kissankuva y.m. y.m., joita kaikkia on mahdoton enää muistaakaan. En päässyt heistä muuten eroon kuin salavihkaa tyhjentämällä rahakukkaroni sisällön housuntaskuuni ja näyttämällä sitten tyhjää kukkaroa. Kaksi ja puoli annaa oli jäänyt rahakukkaron nurkkaan, ja kun vanharouva näki ne, sanoi hän: "Antakaa edes nuo." — Hän sai ne, ja sitten he veivät tavaransa pois.

Njell saapui huvimatkaltaan ja oli rahattomana. Tuli pyytämään minulta savukkeita, mutta minulla ei ollut kuin piipputupakkaa ja sikaareja, jotka olivat hänelle liian väkeviä. Hän pyysi nyt lainaksi 195 yhden rupeen tupakanostoa varten, mutta minä en antanut, käskin polttaa sätkää. Sitten hän keksi, että lapset ovat ilman, maitoa, ja siihen pitäisi saada yksi rupee. En antanut. Hän alkoi nyt systemaattisen kerjäämisen ja haki äitinsä vielä avukseen. Olen kyllä nähnyt kaikenlaisia kerjäläisiä, mutta tällätavoin en ole vielä koskaan kuullut tai nähnyt kerjättävän enää luullut, että ihminen luonnoltaan saattaisikaan. Olin kirjoittavinani kaiken aikaa, ja joka kerta kun jompikumpi pyysi, vedin viivan paperille Kun he lopulta poistuivat, oli paperilla 46 viivaa, mutta ennenkuin aloitin viivojen vedon, olivat he jo pyytäneet ainakin 10 minuuttia. Eivätkä he luullakseni olisi vieläkään lopettaneet, elleivät lapset tulleet ovelle kirkumaan ja pudottaneet portailta huoneeseen tiiliskiveä, jota lukon puutteessa käytin ovensalpana.

Silloin ajoin heidät kaikki ulos ja seuraavana päivänä jätin koko Njeliin täysihoitolan.

MOHURRUM.

Olin junavaunussa tutkinut sanomalehtiä ja nähnyt suuria ilmoituksia, joissa sanottiin, että Mohurrumille matkustajille myönnetään niin ja niin paljon alennusta rautatielipun hinnasta, ja lippu kestää viisi päivää. Rautatieyhtiöt ne näin koettivat houkutella ihmisiä matkustamaan kaupunkipaikkoihin ja lyödä mynttejä kokoon. Jotain suurempia juhlallisuuksia oli siis tulossa, mutta Mohurrum-sanasta en saanut tolkkua, ja kun istuin yksinäni vaunussa, en voinut sitä keltään kysyäkään. Näin unohtui koko juttu mielestäni, sillä oli niin paljon muuta katseltavaa.

Olin kutsuttu viettämään iltaani erään vuosikymmeniä Calcutassa oleskelleen ruotsalaisen liikemiehen luona. Hän oli jo täysin aklimatisoitunut paikallisiin oloihin, vuokrannut huvilakaupungista itselleen ihanan puutarhan ympäröimän rakennuksen, jonka suojat ja äänettömät, valkopukuiset hindupalvelijat toivat mieleen ennen luetut kuvaukset Intiasta.

Päivä oli ollut polttavan kuuma ja tyven ilta oli nyt helteinen. Istuimme etuaulan pehmeillä, mataloilla nojatuoleilla nauttien hyvästä sikaarista, jonka tuoksu sekoittui omituiseksi mirhamiksi pöydän alla palavan moskiittosavun kanssa. Leveät ovet puutarhaan olivat avoinna samoinkuin akkunat; tungettelijoita ei tarvinnut peljätä, sillä katuporttia vartioi kaksi hindupalvelijaa, ja jalkojemme juuressa lojui neljä valtaista susikoiraa, joista jokainen yksinään olisi pitänyt puolisen tusinaa rosvoa loitolla. Viereisessä huoneessa odotti näkymättömissä mustapartainen, juhlallisen näköinen hindu, joka isännän kutsusta "boy" saapui äänettömin askelin, täytti lasimme ja poistui taas arvokkaasti odottamaan uutta kutsua.

Katselimme vilkkaita, kameleontin näköisiä pikkuelukoita, jotka kiertelivät pitkin liukkaita seiniä ruokailuhommissa. Ne toimittivat täällä kärpäspaperin virkaa ja senvuoksi niitä suositaan eikä vähimmän juuri makuusuojissa, sillä onneton on se kärpänen, joka tällaisen elukan näköpiiriin joutuu, niin salaman nopeat ovat sen liikkeet.

Silloin alkoi kaupungiltapäin kuulua omituista huminaa, jonka hetken kuluttua saattoi havaita ihmiskurkuista lähteneeksi. Siihen sekoittui kohta rumpujen pärinää, ja se kasvoi ja hiljeni vuoron perään. Kysyin talon isännältä, mitä se merkitsi ja hän vastasi: "Mohurrum." No nythän sain tähänkin asiaan selvityksen: Mohurrum on muhamettilaisten suuri uskonnollinen juhla, jota vietetään neljänä yönä kesäkuun 28 ja heinäkuun 1 päivän välillä soihtukulkuein, soitoin, tanssein ja banaalisin menoin. Intiassa on nimittäin varsin huomattava määrä muhamettilaisia, ja he pitävät tiukasti kiinni uskonnostaan.

Sanoin mielelläni meneväni katsomaan tällaista juhlaa, mutta siitä isäntäni minua vakavasti varoitti, sillä harvoin nämä juhlat päättyvät rettelöittä. Kehoitti hankkimaan katselupaikan jossakin yläkerroksessa juhlakulkueen käyttämien katujen varsilla ja sieltä seuraamaan menoja. Niin päätinkin tehdä, ja nyt kuuntelimme vain etäältä kolme metriä korkean puutarhamuurin suojassa tätä shakaalien ulvontaa muistuttavaa äänten kohinaa.

Puoliyön korvissa läksin astelemaan asuntoani kohti kaupunkiin, jonne tuli matkaa puolen neljättä kilometriä autioita, suurien lehtipuiden varjostamia katuja. Tulin siitä eräälle kauppakadulle, useita kilometrejä pitkälle, jonka varrella miltei joka toinen kauppa on muhamettilaisen käsissä, ja siinä näin omituisen näyn: Koko katu niin pitkälle kuin silmä kantoi oli kuin tulimerenä, kaameanpunaisessa loimottavassa valossa nousivat sankat savupilvet taivaalle, ja ilman täytti sanoin kuvaamaton meteli.

Kulkue lähestyi sitä katunurkkaa, jossa seisoin, ja pian olin väkijoukon keskellä, josta ei enää ollut yrittämistä pois, vaan sai seurata mukana, minne se vei. Itse "ohjelma" tapahtui keskikadulla. Ensin kulki muutamia pareja kantaen kukin pari aina kahden seipään väliin pingoitettua suurta vaatetta, johon oli maalattu mitä hirveimmän näköisiä ihmisten ja eläinten kuvia. Heidän jäljessään seurasi musiikki: vanhoja miehiä ja nuoria poikasia soittaen säkkipilliä, flageolettia, n.s. euphoniumia ja jonkunlaista bassoviulun tapaista. Ääni näissä instrumenteissa oli räikeän kirkuva, nuotti niinkuin meikäläisen paimenpojan pajupillirallatuksissa ja kaikkea tätä säesti kymmenkunnan eri suurta ja eri äänistä rumpua, jotka eivät koettaneetkaan pysyä minkäänlaisessa tahdissa.

Mutta pääosaa kulkueessa näyttelivät musiikin jälessä seuraavat miltei alastomat tanssijat ja soihdunkantajat. Soihtuina oli pitkien tankojen kärkiin kiinnitetyt petroolissa kastetut vaaterisat, joiden liekki nousi monien metrien korkeuteen. Näitä he heiluttelivat suuressa kaaressa nostaen ja laskien niin että loimotus vyöryi kuin aallokko eteenpäin. Soihdunkantajien välissä riehuivat tanssijat. Hurjasti kirkuen ja ruumistaan väännellen pyörittelivät he "lathejaan", kahden metrin pituisia seipäitä, joiden toiseen päähän oli kiinnitettynä suuren nyrkin kokoinen puupallo. Näillä latheillaan tekivät he taitavia liikkeitä, joiden piti kuvata lathin käyttöä taisteluaseena ja innoissaan tulivat niin lähelle katukäytäviäkin, että katselijoilla oli täysi työ varoessaan päätään puunuijalta. Kerran sain minäkin olkapäähäni kolauksen sellaisesta, mutta se oli nähtävästi vahingossa annettu, ja lyöjä hävisi heti toisten joukkoon.

Tällaisessa kulkueessa saattoi olla ehkä 50 soihtua ja tanssijaa, sitten seurasi taas musiikki ja erilaiset maalaukset sekä kadun täyttävä väkijoukko, joka kirkui kurkun täydeltä niin ettei lähimmän naapurinsa kovempiäänistäkään puhetta olisi saattanut kuulla.

Muutamia kymmeniä metrejä ensimmäisen kulkueen jäljessä seurasi toinen, kokoonpanoltaan samanlainen, sitten kolmas ja niin edespäin aivan loputtomiin. Onnistuin pysähtymään erääseen katunurkkaukseen, ettei väkijoukko saanut minua mukaansa, ja kaksi tuntia marssi siitä ohitseni kulkueita yhtenäisenä virtana. Toiset näyttivät olevan vallan kuin raivoissaan enkä luule, että ihmissyöjäneekerien juhlatanssit ovat irvistyksiin, huutoon ja ruumiinliikkeihin nähden yhtään kummempia kuin nämä Calcutan kaduilla esitetyt.

Vahvat poliisivartiot seurasivat joka kulkuetta, eikä suurempia häiriöitä näyttänyt syntyvänkään, kuten kuluneina vuosina kerrotaan tapahtuneen. Katseltuani kyllikseni, läksin etsimään asuntoani täysihoitolaa, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Olin vasta toista päivää Calcutassa, huolimattomuudessani en ollut ottanut selville asuntoni nimeä enkä katunumeroa, sillä luotin paikallisvaistooni, ja nyt olin kulkeutunut sellaisille kaduille, joita en vielä tähän asti ollut nähnyt enkä tiennyt edes ilmansuuntaa, mihin päin asuntoni antaisi. Vaikka koetin terästää muistiani, en saanut yhdenkään tutun nimeä kielelleni, jotta olisin voinut kysellä. Ainoa merkittävämpi paikka, josta löytäisin suunnan, oli esplanaadilla korkea muistomerkki, joka ulottui kaikkien rakennusten yläpuolelle. Pimeässä se ei kuitenkaan näkynyt pitkälle, ja vasta kello neljän aikaan aamulla sen keksin, sivuutettuani sitä ennen vielä pari mohurrumkulkuetta.

Perin väsyneenä kolusin asuntoni pimeitä portaita kolmanteen kerrokseen ja vielä tuokion katselin ruuduttomasta akkunastani veripunaisia välähdyksiä tasakattoisten rakennusten yläpuolella ja kuuntelin tämän pariinsataantuhanteen nousevan muhamettilaislauman jumalanpalvelusta, jota ensinäkemältä luulisi mielipuolten melskeeksi.

Etteivät juhlamenot f kaikkialla sujuneet yhtä rauhallisesti, sain lukea pari päivää myöhemmin sanomalehdistä. Hindut ovat näet uskonnossaan yhtä fanaattisia kuin muhamettilaiset, ja he tahtovat pitää temppelinsä puhtaina tällaiselta riettaudelta. Niinpä he Khargpurin kaupungissa, noin 90 mailia Calcutasta, pyysivät poliisipäälliköltä, ettei hän sallisi muhamettilaisten kulkea sikhien eli hindujen temppelin ohi tällaisin menoin, koska se loukkasi sikhien uskontoa. Poliisipäällikkö salli muhamettilaisten kulkea, mutta kielsi musiikin.

Siitä huolimatta soittivat muhamettilaiset sikhien temppelin kohdalla ja antaakseen muka enemmän pontta toiminnalleen, kantoivat kuolleen lapsen ruumista kulkueen etunenässä. Tuli tappelu, jossa poliisipäällikköä heitettiin tiilikivellä, niin että sonni nyrjähti, mutta sotaväen avulla räyhääjät saatiin telkien taakse. Tästä kimpaantuneina muhamettilaiset myöhemmin yöllä nuijivat latheillaan kuoliaaksi erään yksikseen joutuneen hindun, ja nyt ei muuta tarvittu. Hindut myös kokoontuivat, syntyi täysi sota ja aamulla kerättiin kaduilta 10 kuollutta, ja parikymmentä vaivaista vietiin sairaalaan.

Poliisi- ja sotilasvartioista huolimatta jatkui tappelua seuraavanakin yönä ja taas korjattiin 6 kuollutta. Vasta kun kaupunki oli julistettu sotatilaan eikä viittä ihmistä enempää sallittu kerääntyä yhteen kaduilla, ja kun Calcutan hindu- ja muhamettilaisjohtomiehet olivat matkustaneet paikalle, asettuivat mielet.

Khargpur lieneekin tänä vuonna ainoa paikka, jossa välit kiristyivät näin tiukalle, vaikka muuallakin on kahnauksia sattunut. Caicutassa olivat poliisit visusti varuillaan, sillä tuoreessa muistissa on vielä kaksi vuotta sitten siellä sattunut yhteenotto, jossa kuolleitten luku nousi pariinsataan.

Niin fanaattisia ihmiset tosiaan ovat ja niin saastaisina pitävät eri uskontojen tunnustajat toisiaan, etteivät he sovi samalle vesipaikalle. Niinpä kaupungeissa on tarkkaan rajoitettu, missä kahviloissa ja ruokapaikoissa muhamettilaiset saavat käydä, ja mitkä ovat yksinomaan hinduille. Delhissä, jossa muhamettilaisia on runsaasti, on rautatieasemalla niinikään ja mahdollisimman kaukana toisistaan: "Virvokkeita hinduille", ja "virvokkeita muhamettilaisille". Sen vielä käsittää meikäläinenkin, mutta kun näkee tämän lisäksi "pesuvettä hinduille" ja "pesuvettä muhamettilaisille", tulee mieleen tarina sudesta ja lampaasta, jotka joivat samasta purosta.