II.

Siinä koivu kotiveräjällä — kas, kas kuin ylvähänä ryntäitäs nostat yli tien, jot' ajaa vieraissa viivähtänyt matkalainen. On ihan niinkuin ääneen virkkaa voisit: laps sortumassa ollut elon sotiin, terve tultuasi vihdoin kotiin!

Vanha ystävä, meit' yhteen liittää monet muistot ajast'aikain takaa: muistanetko, kuinka ennen allas istui pieni kiukkupussi ja hyväks' itki jälleen sydämensä, tai haavemieli kymmenvuotias kun nojaten sua vastaan mietti, millainen maailma on kukkuloilla, mi autereissa väikkyi vetten yli, tai kuinka synnyinmaani sulous jo silloin ilon helmen silmiin nosti. Ja entä hehkurinta nuorukainen kun ensi säkeet lauloi lemmitylleen, mut synnyinmaalle parhain laulu helkkyi ja valat lehväis alla vahvistettiin — sen muistatko?

Nyt palas matkalainen maailmalta, hän sulle tahrattoman otsan näyttää. On helppo nousta soimausten alta, kun tunnon mukaan tapparaansa käyttää.