III.

Hyvänen aika, tuossako ovat pihlajat, jotka istutin ennen isäni kanssa mökkimme nurkalle?

Pieniä taimia olimme kaikki, minä ja te. Nuorena silloin kasvussa minä ennätin edelle.

Nyt te nousette vuosien mukana ylöspäin yhä. Mahtinne paisuu, pihlajat pyhät, minä jo kutistun.

Olitte ennen Suomeni heimon pyhiä puita. Mieleni viel' on uhrata tässä pakanan lailla.

Pakana parhain kristitty ollut aikain on halki, mieleltä herkin, teolta suurin, ihminen aina,

Tottahan ovat kasvulta vahvat pihlajat pyhät. Pien' olen minä rinnalla teidän, nöyrtyä tahdon.