Part 7

Mutta mitäpä töistä, jos Skandinavia sittenkin sai huonon kansanaineksen — alemman rodun — keskuuteensa? On totta, että metsäsuomalaiset naapuriensa kera kävivät monta veristä partioretkeä ja että jokunen ruotsalaistalo kostoksi tuleen tuprautettiin. Mutta itsehän he ensiksi alkoivat metsäläisiä vainota ja ahdistella, vaikka nämä mielestänsä laillisesti olivat asumattomille erämaille asettuneet. Riitoihin ovat ruotsalaiset talonpojat ainakin yhtä paljon syypäitä kuin uutisasukkaat. Ja niinhän muuten aina on käynyt, että maan vanhat asukkaat katsovat oikeuksiansa loukattavan, jos joku asettuu vaikka kuinka kaukaisille takamaille, joita tiettävästi ei kukaan omista: Uusi tulokas muka haaskaa metsänriistaa, turmelee kalavedet — on rosvo. Kun joku häädettiin asumuksiltaan, tuli hänestä tietysti irtolainen työntekijä ja niitä ei Ruotsin valtakunta kärsinyt maalaisväestön keskuudessa. Viranomaisten silmissä näyttivät vähitellen kaikki suomalaiset irtolaisilta „lösfinnar, drevfinnar“, joilta ei odotettu muuta kuin konnantöitä ja jotka oli kaikki häädettävä muutamien harvojen pahantekijöiden takia.

Eräs ruotsalainen kertoo siitä, miten suomalaiset joutuivat huonoon huutoon:

Rauhattomina aikoina ja niiden jälkeenkin monasti sotilasparvet samoilivat pohjoisessa Värmlannissa ja muuallakin. Nämä rosvosivat taloja ja karjamajoja Ruotsissa ja Norjassa, olivat ne sitten ruotsalaisten tai suomalaisten. Mutta aina nimitettiin rosvoja suomalaisiksi, vaikka näidenkin yhtä hyvin oli oltava aseissa ja taisteltava noita otuksia vastaan.

Samaten sattui usein, että pahantekijät Norjasta tulivat Ruotsin metsille ja päinvastoin ja asettuivat suomalaisten keskuuteen, ilman että nämä tiesivät mitä aineksia olivat korpimaille saaneet. Kun rosvo joskus suomalaismetsiltä tavattiin, saatiin uutta aihetta metsäläisten moittimiseen.

Onpa myöhäisiltäkin ajoilta kuvaavia esimerkkejä siitä, miten he joutuivat pahaan maineeseen:

Säätyhenkilöt kävivät tullirajoista huolimatta Norjan kera kauppaa. Sinne vietiin ruutia, viljaa, rautaa ja tuotiin kahvia y. m. Kuljettajina käytettiin suomalaisia, jotka joko eivät yksinkertaisuudessaan vääryyttä käsittäneet oikein, tai olivat tehtaiden torppareina — niinkuin esim. Letoforsissa — pakotetut kuljettamaan mitä vaadittiin. Isännät ottivat rahat, mutta suomalaiset saivat syyn. Jos joskus herra oli joutua ahtaalle, lähetettiin torppari, joka olisi ollut pakotettu häntä vastaan todistamaan, yksinkertaisesti tiehensä.

Ainoa ala, jolla suomalaisten rehellisyys koko yleisesti näytti olevan höllällä, oli metsillä ansaitseminen. Kaskettiin, kielloista huolimatta salavihkaa missä vain luultiin sopivan, ja metsäkaupoissakin kehkeennyttiin myöhemmin koko oveliksi. Ei heihin kaikkiin pystynyt vielä viime aikoinakaan, ettei metsä ollut yhteistä omaisuutta, josta ainakin sai tarveaineksia mielin määrin ottaa. Kun eräältä Gräsmarkin ukolta kerran kysyttiin, mistä hän saa myömänsä tuohet, vispiläkset, vasupäreet y. m., vastasi ukko pahastuneena: „Eipä se sinuun kuulu, en saanut metsää silloin kun jaettiin, siksipä otan niistä kaikista ja otan mitä tahdon.“

Ruumiillisesti ja henkisesti ei ole kukaan väittänyt näiden metsien uutisasukkaiden olevan huonompaa rotua kuin ympärillä olevat naapurit. Yksimielisesti tunnustavat naapurit heidän olevan voimakasta, sitkeätä ja uskomattoman tervettä väkeä.

Muuttaessaan Skandinaviaan he olivat samalla sivistystasolla kuin maan muukin maalaisväestö, mutta jäivät tietysti metsiin eristettyinä muusta maailmasta takapajulle. Mutta kun pääsivät tiedoista osallisiksi, näyttäytyi ettei oltu minkään lahjattoman kansanaineksen kanssa tekemisissä. „Opettajat ylistelevät metsäsuomalaisten lapsien helppoa käsittämiskykyä“, kerrotaan yksimielisesti eri tahoilta; useat antavat empimättä etusijan suomalaislapsille. Etenkin muistia sanotaan hyvin kehittyneeksi. Ehkä johtuu se siitä, että ken tahtoo olla „runoi“, hänen täytyy kehittää muistiansa, sillä muuten ei hän voi loitsuja muistaa. Useiden näet on täytynyt oppia luvut ja laulut vain kerran kahdesti kuulemalla. Ja niinhän jo varain ruotsalaiset tarinoivat metsäsuomalaisista, että heillä on omituinen tapa lukea kolmeen kertaan minkä lukevat ja sitte täytyy sen painua mieleen. Runoudella ei suinkaan ole ollut niinkään pieni sija muistin ja älyn kehittämisessä. Tuodaanpa esimerkkinä suomalaisten lahjakkuudesta, miten eräs Granjärden kyytipoika suoraa päätä rattailta pääsi Falun koulun neljännelle luokalle ja sitte yhdessä lukukaudessa suoritti kahden luokan kurssin. Muistanemmehan myös, miten Gottlund parissa vuodessa valmisti Räisäisen pojat Upsalan yliopistoon. Onpa metsäläisistä jokunen joutunut tieteen työmaillekin, vaikkakin sitte — niinkuin esim. Keyland = Kailanen — aina käyvät ruotsalaissyntyisistä, kun kerran saadaan opinteillä myös uusi nimi.

Käsittämättömäksi siis jää, miksi noita metsäläisiä koetettiin häätää, halveksittiin, vainottiin ja tahdottiin leimata halvempaan ihmisrotuun kuuluviksi. Ehkä on siihen syynä vain ruotsalaisten itsekylläisyys ja traditsionit. — Se, joka vain kerskuu isien töistä, ei voi koskaan antaa arvoa toiselle ja vielä vähemmän itse mitään tehdä.

----------

Omituisesti lekahtelee mielessäni silmäillessäni tätä kirjasta varten piirtämääni karttaa suomalaisten viljelemistä alueista: Että sellaisen raatajajoukon, joka on niin paljon saanut aikaan, täytyi siirtyä pois syntymämaastaan siihen maahan, jonka turhienkin sodankäyntien takia Suomi oli joutua autioksi! Ja että tuo siirtyminen tapahtui sellaisena aikana, jolloin Axel Oxenstierna vanhimmista viljelysseuduistamme sanoo: „Siellä ei ole mitään viljelystä, siellä asustaa vain metsän petoja“! Siinä uhrasi Suomi liian paljon.

Kuljeskellessani metsillä, en voinut olla muistelematta tarumaisilta tuntuvia taisteluja ja työn sekä kärsimyksien palkaksi tullutta vainoa ja halveksimista. Näin kaikkialla kiviröykkiöiden ympäröimien peltojen keskessä asustelevan juroja ruotsia puhuvia suomalaisia, jotka naapureista sittekin tuntuvat salaperäisiltä ja sulkeutuneilta. Huomasin myös, että usea vainio, jonka reunalla on savupirtin ja saunan jäännökset, jo oli saanut uuden, aito ruotsalaisen omistajan, joka ehkä ensi tilassa myyksentelee maita toiselle, ellei omistajana jo ole tukkiliike, joka monasti jättää pellot uudelleen metsittymään.

Noita näkyjäni muistellessani, en saata olla ajattelematta, miten Linnankoski „Pakolaisissa“ kuvaa „pyhää, suurella vaivalla ja hiellä lunastettua maata“; kuinka raivaajien vaivat, äänettömät surut on noihin peltoihin haudattu, vaikka sitä kukaan ei ajattele. „Vilja lainehtii, ihmiset astuvat huolettomina, sarkoja pitkin, myyvät ja vaihtavat niitä kuin markkinakoneja, vaikka maa vapisee esi-isien tuskien runsautta, kun se nyt lapsille leipää kasvattaa.“ — Niin, vieläpä vieraan kansan lapsille.

Viitteet:

[1] Katso Kustavi Grotenfeltin: _Suomen historia uskonpuhdistuksen aikakaudelta_ siv. 254.

[2] Erik Fernow; _Beskrifning öfver Wärmeland_, v. 1773, s. 407. N. Keyland pitää (eräässä esitelmässään, julkaistu Ruotsin lehdissä) mahdollisena, että suomalaisia jo 1530 tienoilla oli Ruotsin metsissä kaskiviljelyksen harjoittajina.

[3] Gottlundin päiväkirjasta. Näissä laajoissa muistiinpanoissa on enemmän tarinoita muutoista kuin missään muualla.

[4] Jos laskemme muuttaneiden luvun uutisviljelysten mukaan, joita oli 1650 mennessä n. 600—800, ja viljelystä kohti noin 5—6 henkeä sekä tuohon lisäämme vielä tuhatkunta kalastuksella ja metsästyksellä eläjää, saamme muuttajain luvun niinikään suunnilleen 5 000 — 6 000. Sven Lönborg arvioi kirjoituksessaan _Finnmarkerna i mellersta Skandinavien_ suomalaiset 1600-luvun lopulla 12 000 — 13 000. (Ymer 1902 s. 487.)

[5] Gottlundin kuvauksesta matkaltaan 1817 — käsikirjoituksena.

[6] Lehtori Segerstedtin laajoissa kokoelmissa Yliopiston kirjastossa on monia kymmeniä metsäläisten kestävyyttä ja voimia kuvaavia juttuja viime vuosisadalta.

[7] 500 sivua käsittävässä anomuksessa, joka 1823 metsäsuomalaisten nimessä jätettiin hallitukselle. Konsepti tallella Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla.

[8] P. Nordmann, _Finnarne i mellersta Sverige_, s. 69

[9] _Nyare Bidrag till kännedom om de svenska landsmålen och sv. folklif_ I Bih. 1. 2, suomeksi Virittäjässä 1907, s. 19—20.

[10] M. Axelson, _Vandring i Vermlands elfdal och finnskogar_ s. 86, 111.

[11] Loitsuja kirjoitti Gottlund 1817 ja 1821 muistiin 84; A. Aminoff, 11; K. Krohn muutaman; Lauri Kettunen 12 ja tämän kirjan kirjoittaja 82 kpl. Näytteet ovat tekijän muistiinpanemia.

[12] Ks. Virittäjä 1908 s. 72—3 (Kettunen).

[13] Gottlundin päiväkirjassa on seikkaperäinen esitys rajuutospäivistä, vihko 46.

[14] Vrt. Virittäjä 1908, s. 76.

[15] Gottlundin päiväkirja.

[16] Ymer, 1902, s. 469.

[17] Julkaissut P. Nordmann, ennenmainitussa tutk., liite III.

[18] Nordmann, s. 129.

[19] Sama, liite 5.

[20] Axelsonin ennenmainittu kirjanen, siv. 75.

[21] Gottlundin kirjoittamasta suuresta anomuksesta.

[22] Segerstedtin kokoelmat.

[23] Sven Lönborg. Ymer 1902, s. 500—1.

[24] Ymer, 1902, s. 501.

[25] Katso tekijän kirjoitusta _Gottlundin muisto Vermlannin suomalaismetsissä_. Liitto IV 1905, siv. 117—129.

[26] Nordmann, s. XX ja seur.

[27] Segerstedtin kokoelmista, s. 626.

[28] Segerstedtin kokoelmat.

[29] Norvegia 1902, s. 118. K. B. Wiklund on Ymeriin 1902 siv 15—18 kirjoittanut _Finska språkets nuvarande utbredning i Värmland och Grue finnskog_ (Myös Maantieteellisen yhdistyksen aikakauskirjassa 1902.)

[30] Torsten G. Aminoff, _Tietoja Värmlannin suomalaisista_ (Suomi II, 11), s. 26.

[31] Paitsi ennenmainittuja kirjoituksia huomattakoon uudemmista metsäsuomal. käsittelevistä: C. V. Bromander _Höslåtter och löfskörd på Finnskogen_, Svenska Turistföreningens Årsskrift 1901 — suomennettu Maantiet. yhdist. aikakauskirjaan 1902. C. V. Bromander _Svedjebruket på Finnskogen_, Svenska Turistföreningens Årsskrift 1902; K. B. Wiklundin ja Sven Lönborgin havaintoja turistimatkoiltansa saman julkaisun v. 1895 ja 1901; Väinö Wallin: _Metsäsuomalaiset Ruotsissa_, nuorisolle kerrottuna, sisältää etenkin tarinoita heidän vaiheistaan, enimmäkseen Gottlundin muistiinpanoista ja Segerstedtin kokoelmista; G. Åkerhielm, _En antropologisk resa genom Värmlands finnskogar_, Ymer 1907; ilmestymässä on parhaillaan Lauri Kettusen tutkimus Värmlannin suomalaisten kielestä (Suomi-kirjassa).

[32] Land och Folk v. 1877.

[33] Norvegia 1902, s. 118.

[34] Pikkujutut ja tiedonannot ovat Segerstedtin kokoelmista.

[35] Svenska Turistföreningens Årsskrift 1895, s. 54—58.