Part 10

»Voimme odottaa, niinkuin sanoit», virkkoi Hermione, »mutta minun täytyy toistaa, etten minä hyödy mitään odottamisesta. Olen tehnyt lopullisen päätökseni ja tunnen kuuluvani Oresteelle yhä varmemmin hänen onnettomuuksiensa vuoksi.»

»Voi, Hermione, miksi et voi suhtautua asiaan järkevästi?» sanoi Helena. »Isäsi auttaa nyt Orestesta, ja sen jälkeen, juuri tuon avun vuoksi, seuraa avioliitto aivan itsestään. Jos vain odotat, saat nähdä.»

»Hän ei saa nähdä mitään sen tapaista!» sanoi Menelaos, »ei ainakaan varmasti. Noilla kahdella asialla ei ole mitään yhteyttä keskenään. Jos luulisin niillä olevan, niin antaisin Oresteen hoitaa koko asian yksin! Hänen on parasta olla siinä käsityksessä, etten pidä itseäni ikipäiviksi häneen sidottuna, niinkuin Hermione väittää, vain siitä syystä, että autan häntä nyt kostamaan veljeni murhan!»

IV

»Etkö sinä siis luule hänen tekevän sitä?» sanoi Hermione. »Olen varma siitä, ettei hän tee sitä», sanoi Eteoneus. »Minusta on ikävä ajatella, että isäni on pelkuri», sanoi Hermione, »mutta vaikea on selittää miksi hän nyt jää kotiin. Eihän ainoastaan hänen veljenpoikansa tarvitse häntä. Murhattu mieshän on hänen oma veljensä, ja soveliaisuus jo vaatii häntä huolehtimaan siitä, että rikos kostetaan.»

»Ei hän ole pelkuri sanan tavallisessa merkityksessä», sanoi Eteoneus. »Äitisi neuvoi häntä luopumaan alkuperäisestä aikomuksestaan. Kuulithan heidän keskustelunsa. Kun Helena alkoi kehoittaa häntä lähtemään Oresteen avuksi, jotta hän voisi sitä pikemmin järjestää sinun avioliittosi, ja kun hän muistutti Menelaokselle, että tämän oli neuvoteltava Klytaimnestran kanssa yksityiskohtaisemmin asioista, ymmärsin, ettei Oresteen auttamisesta tulisi mitään eikä avioliitosta. Minä en kuulu äitisi sokeisiin ihailijoihin — ensi ja viime sijassa olen isäsi palvelija — mutta myöntää täytyy, että äitisi on aika taitava.»

»Se ei ole mikään riittävä syy isälle. Hän tietää, että voin järjestää avioliiton ilman hänen apuaankin.»

»Epäilen tokko hän voi jättää Klytaimnestran kokonaan huomioon ottamatta kostokysymyksessä», sanoi Eteoneus. »Eivätkö isäsi ja äitisi sinun mielestäsi väitelleet sitä puolta asiaa? He mainitsivat sen ohimennen, mutta eivät jatkaneet sen pitemmälle. Oikeuden mukaan pitäisi Klytaimnestran saada rangaistus miehensä murhaamisesta. Äitisi ei tahdo puolustaa sisartaan tai edes näyttää puolustavan, mutta sehän on selvä, ettei hän toivo miehensä tappavan hänen sisartaan. Se on kerrassaan hankala pulma. Orestes ei varmastikaan surmaa omaa äitiänsä, niin että jos jonkun on kostettava, joutuu se tehtävä Menelaoksen osalle. Millainen sekaannus siitä syntyisikään, jos hän palaisi kotiin ja kertoisi meille, että Agamemnonin haamu on asiaankuuluvalla tavalla rauhoitettu hänen murhaajainsa Klytaimnestran ja Aigisthoksen verellä? Luulisitko hänen ja Helenan voivan istuutua sen jälkeen rauhallisesti päivällispöytään ja ruveta keskustelemaan siitä, mitä talossa on tapahtunut isäsi poissa ollessa? Helena arvostelee sisartaan ankarasti, mutta Menelaos tietää kyllä, että hänen on paras olla kohottamatta kättään Klytaimnestraa vastaan.»

»Eteoneus, luuletko sinä, että Orestes on tarpeeksi vahva pitääkseen puoliaan Aigisthosta vastaan?»

»Yksin Aigisthosta vastaan kyllä, mutta jos Klytaimnestra auttaa rakastajaansa, saa Orestes olla varuillaan. Se yhdistelmä vei voiton Agamemnonistakin. Sitten on luullakseni toinen syy, jonka vuoksi Menelaos jää tänne kotiin. Vaikkapa he antaisivat Klytaimnestran olla aivan rauhassa, ei hän todennäköisesti palkitsisi sitä pysyttelemällä syrjässä tappelusta. Epäilemättä hän ilomielin pistäisi veitsen isäsi rintaan, jos tämä saapuisi epäystävällisissä aikeissa Aigisthoksen luokse. Heidän pitäisi ensin katkaista Klytaimnestran kaula ja sitten vasta alkaa käsitellä Aigisthosta.»

»Kuinka verenhimoinen sinä oletkaan, Eteoneus!» sanoi Hermione. »Sinä olisit voinut olla toinen Pyrrhos, jos vain olisit tahtonut.»

»Epäilen, että et tarkoita tuota kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus. »Mikä vika Pyrrhoksessa on?»

»Hän on raakalainen», sanoi Hermione. »Hän ei tunne pienintäkään tunnonvaivaa surmatessaan naisia. Olen suoraan sanoen sitä mieltä, että jos hän olisi Oresteen sijassa, tappaisi hän mieluummin Klytaimnestran ja antaisi Aigisthoksen jäädä vapaaksi.»

»Tuollaista käsityskantaa voi kyllä puolustaa», sanoi Eteoneus. »Klytaimnestra on syyllinen ja nainen.»

»Senhän vuoksi hänet juuri pitäisikin säästää», sanoi Hermione.

»Tiedän kyllä, että tuo on hienoa uusimpain hyväin tapain mukaan», sanoi Eteoneus, »mutta minä en siihen usko. Naiset saavat aikaan eniten kommelluksia maailmassa, ja on totisesti heikkoutta säästää heidät rangaistuksesta. Muutenhan he tekevät aina mitä vain mieleen juolahtaa.»

»Sinä puhut tyhmyyksiä, Eteoneus, vaikka ymmärrät kyllä asian paremmin. Naisen elämähän on täynnä huolia ja suruja. On jo tarpeeksi kova kohtalo joutua naiseksi, mutta miehet tekevät heidän kohtalonsa vielä paljon kurjemmaksi.»

»Sitä minä en ollenkaan ymmärrä», sanoi Eteoneus. »Mikäli minä olen voinut tehdä huomioita, pitävät naiset miehistä ja kaikista heidän tavoistaan. Heitä miellyttää se, mikä miehissä on eläimellistä, ja he koettavat vielä yllyttääkin sitä puolta heissä. Kun joku nainen väittää minulle, että heidän kohtalonsa on kova, sanon minä vain: 'Vai niin', tai jotakin muuta sen tapaista, ja me olemme kumpikin tyytyväisiä. Se on kaikki vain keksittyä.»

»Et suinkaan väitä senkin olevan keksittyä, että Pyrrhos kohteli Polyksenaa huonosti uhratessaan hänet isänsä haudalla?»

»Ei sen huonommin kuin niitä miehiä, jotka hän tappoi Troijan hävityksessä.»

»Mutta hehän voivat puolustautua!»

»Niinhän Polyksenakin voi.»

»Naiset eivät voi puolustautua miehiä vastaan», sanoi Hermione.

»Eivätkö!» sanoi Eteoneus. »Entä Klytaimnestra?»

»Se on erikoistapaus, enkä minä puhu sellaisista», sanoi Hermione.

»Se on kaikkein viimeisin tapaus», sanoi Eteoneus, »eikä se ole ainoa laatuaan. Kaikki naiset saavat aikaan huolta ja vaivaa ja sekaannusta.»

»En oikein usko Andromakhen olevan yhtä mieltä kanssasi», sanoi Hermione. »Pyrrhos vei hänet sotasaaliina kotiinsa, orjanaan, ja sen naisen, joka oli ollut Hektorin vaimo, oli pakko mukautua tuon murhaajan raakoihin hyväilyihin. Andromakhe kuuluu saavan lapsen.»

»Onko Andromakhe väittänyt hänen hyväilyitään raaoiksi?» kysyi Eteoneus. »Jos tuo asia on sinusta tärkeä, niin sinun pitäisi kysyä häneltä. Sinun ei pitäisi tosiaankaan puhua Pyrrhoksesta ennen kuin olet ottanut hänestä paremmin selvää. Kuinka sinä tiedät, ettei Andromakhe pidä hänestä? Sinä sanot, ettet tahdo mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, koska hän on kohdellut Andromakhea huonosti. Sinä et näytä tietävän naisista paljonkaan, Hermione, ja varmastikin tiedät yhtä vähän miehistä. Todellinen syy siihen, minkä vuoksi sinun ei pitäisi mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, on se, että Andromakhe olisi mustasukkainen sinulle. Hän kohtelisi sinua varmasti samalla lailla kuin Klytaimnestra Kassandraa.»

»Sinä et tiedä Andromakhesta sen enempää kuin minäkään», sanoi Hermione, »mutta vaikka olettaisimme sinun olevan oikeassakin, toistan vielä mitä olen sanonut, että naisilla ylimalkaan on hyvin kova kohtalo ja että miehet käyttäytyvät meitä kohtaan niin huonosti, että me menetämme kunnioituksemme heitä kohtaan.»

»Se on mahdotonta», sanoi Eteoneus. »Naista ei voi kohdella niin huonosti, että menettäisi hänen kunnioituksensa — jos nimittäin yhä osoittaa häntä kohtaan jonkinlaista mielenkiintoa.»

»Minusta näyttää siltä kuin sinä siis otaksuisit, että nainen on onnellinen, ehkäpä erittäin imarreltukin, jos joku sinun oivallisesta sukupuolestasi hakkailee häntä, pettää häntä ja hylkää hänet. Tuollaisista asioista kertyy monen naisen traagillinen historia, yhdentekevää, vaikka te miehet miten koetatte sulkea silmänne niiltä.»

»Minun ymmärtääkseni he eivät tavallisesti mielellään joudu hyljätyiksi», sanoi Eteoneus, »nimittäin niin kauan kun he pitävät miehestä. Kun he väsyvät häneen, ei hän voi hyljätä heitä liian nopeasti. Mutta tavallisesti, niinkuin sanoin, miellyttää teitä naisia huomaavaisuus. Mitä tulee sinun hahmottelemasi murhenäytelmän toisiin kohtiin, on se pelkkää harhakuvittelua. Naisia ei vietellä. Minä tiedän, mistä puhun. He kaipaavat miehiä, ja miehet kaipaavat heitä. Molemmat saavat mitä haluavat, ja minun ymmärtääkseni joutuvat miehet huonommalle puolelle.»

»Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että sinä olet tuollainen naisvihaaja», sanoi Hermione. »Olet niin kiihkeätunteinen! Olisin luullut kokemuksen kasvattavan lempeyttä.»

»En minä ole naisvihaaja», sanoi Eteoneus. »Minulla on vain sattumalta jonkin verran kokemusta siitä asiasta, josta puhut. Et voi kertoa minulle paljonkaan uutta naisista.»

»Minun tietääkseni et ole koskaan ollut naimisissa», sanoi Hermione.

»Tarkoitatko sillä, että minä en muka tiedä mitään naisista?» sanoi Eteoneus. »Se vain todistaa minun viisauttani.»

»Pilaksi tuo kaikki sopii oikein hyvin, Eteoneus, mutta se tosiasia, että sinä olet välttänyt minun sukupuoltani, ei todista sitä, että ymmärtäisit meidän tunteitamme ja niitä kärsimyksiä, joita kohtelu miesten taholta meille aiheuttaa.»

»Nähtävästi minun on puhuttava peittelemättä, jotta tässä keskustelussa päästäisiin johonkin tulokseen», sanoi Eteoneus, »enkä juuri usko sinun rupeavan pitämään minusta enemmän senjälkeen kun olen puhunut, mutta niin on asia, Hermione, että minä kuulun siihen vanhempaan ja karskimpaan sukupolveen, jota sinä halveksit. Ennenkuin ikä pakotti minut rupeamaan portinvartijaksi, oli minun käytökseni aikamme käsityskannan mukaan täysin moitteetonta, mutta sinusta se varmaankin tuntuisi — mitä sanaa nyt taas käytitkään sellaisesta — raakamaiselta. En ole välttänyt naisia. Ymmärsit minut väärin. Vältin vain avioliittoa.»

»Voi!» sanoi Hermione... »Minun täytyy valitettavasti myöntää, että monet miehet vieläkin viettävät sellaista elämää.»

»Niin, monet miehet», sanoi Eteoneus, »ja jotkut sinun sukuusi kuuluvat naisetkin».

»Eikö se ole sinun mielestäsi väärin?» sanoi Hermione. »Minulla on aina ollut se käsitys, että sinä et ole hyväksynyt äitini käytöstä.»

»En tosiaankaan ole», sanoi Eteoneus. »Kaikki syrjähypyt ansaitsevat rangaistuksen, jos yhteiskunnan on pysyttävä pystyssä, mutta ne ovat joka tapauksessa kuitenkin aivan luonnollisia. Usko minua, Hermione, en hämmästynyt vähääkään, kun äitisi karkasi. Naisilta voi odottaa mitä tahansa. Se minua vain ihmetytti, että isäsi antoi hänelle anteeksi.»

»Ajattelitko samoin hurjina nuoruudenpäivinäsi?» sanoi Hermione. »Silloin kun opetit tyttöjä tekemään väärin?»

»Lorupuhetta», sanoi Eteoneus, »naisille ei voi opettaa mitään. Niin, aina olen ollut samalla kannalla. Väärä on väärää, mutta osa siitä on luonnollista. Minua olisi tietysti pitänyt rangaista, mutta minua ei rangaistu. Sen olisin kyllä ansainnut.»

»Minun ei sopisi kuunnella tuollaista puhetta», sanoi Hermione. »Olen kyllä tietänyt, että on olemassa miehiä, jotka ajattelevat tuolla tavoin, mutta en ole koskaan ennen tavannut niitä. Kylmät väreet käyvät pitkin ruumistani. Olen tuntenut sinut täällä syntymästäni alkaen, ja sinä olet huolehtinut niin hyvin meistä kaikista, ja kuitenkin sinulla on noin epäsiveellinen ajatustapa! En osannut aavistaakaan sitä.»

»Kun olen tarkannut tämän perheen elämää viime vuosina, olen tullut ajatelleeksi aika paljon siveellisyysasioita», sanoi Eteoneus. »Aikaisemmin suhtauduin maailmaan sellaisena kuin se oli ja tein mitä muutkin miehet tekivät — nimittäin ne, joita ihailin. Minun täytyy tunnustaa, etten ymmärrä uudenaikaisten tapain poikkeavan paljonkaan entisistä tai johtavan tyydyttävämpiin tuloksiin. Pysyn siinä käsityksessäni, että naiset ovat samanlaisia nyt kuin minunkin aikanani — ja miehet myöskin. Minua surettaa, että ihmiset koettavat ymmärtää heitä uusien periaatteitten mukaan. Sinä väität nyt, että minä olen epäsiveellinen, ja tunnet kylmänväreitä koko ruumiissasi. Ehkäpä. Mutta oikeastaan luulen sinun tuntevan suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan, sillä muuten et olisi jäänyt kuuntelemaan. Sellaisia juuri olivat naiset ennenkin. Tiedätkö mitä me aina teimme taistelun jälkeen vallattuamme jonkin kaupungin? Sinun sukupolvesi pitää sellaista sivistymättömänä, mutta se oli täysin moitteetonta minun nuoruudessani, eikä kukaan valittanut. Me surmasimme miehet ja otimme naiset itsellemme. Useimmat tuntemistani naisista olen tavannut sellaisissa tilanteissa. Sinun mielestäsi tuonlaatuiset seikkailut ovat julmia naisille, vai kuinka? Mutta minä en joutunut koskaan tuollaisessa tilanteessa tapaamaan ainoaakaan tyttöä, joka olisi näyttänyt mainittavasti loukkaantuvan. Vastarinta oli aivan muodollista. Tavallisesti he juoksivat pakoon ja joutuivat uudelleen kiinni, jolloin heidät vietiin johonkin syrjäiseen paikkaan, ja — no niin, siinä kaikki. Minun mielestäni ei avioliitto poikkea sellaisesta paljonkaan muuten kuin hakkailun pitkäaikaisuudessa. Ja se oli täysin sallittua sodassa, sellaisena kuin sitä minun nuoruudessani käytiin. Naiset tiesivät etukäteen mitä heille tapahtuisi, jos heidän puolensa joutuisi tappiolle — he joutuisivat naimisiin vieraitten kanssa, mutta nämä olisivat voimakkaampia miehiä kuin entiset. Minulle on kerrottu, että Akhilleus ja jotkut nuorukaiset käyttäytyvät eri tavalla. Khryseis joutui vangiksi, mutta Akhilleus ei lähestynytkään häntä. Hänellä oli tietysti oikeus menetellä kuinka tahtoi, mutta minä en ymmärrä tuollaista käytöstä suinkaan entistä paremmaksi. Pyrrhoksella ja Agamemnonilla on vanhanaikuinen käsitys asiasta. Agamemnon oli suuri mies. Hän teki vain yhden erehdyksen.»

»Siis sinun mielestäsi, Eteoneus, oli Pariskin oikeassa?»

»En tahdo väittää hänen olleen väärässä», sanoi Eteoneus, »jos hän kerran halusi antautua niin suureen vaaraan. Muistathan, että he tappoivat hänet. Koko juttu olisi järjestynyt minun aikanani muuten samoin, paitsi että äitisi ei olisi palannut.»

»Et suinkaan tarkoita, että isän olisi pitänyt surmata hänet?»

»Onhan sellaista tapahtunut», sanoi Eteoneus. »Tietysti on vaikeaa keskustella tuosta periaatteesta tarkemmin, kun äitisi on täällä. En suinkaan keinottele nyt hänen henkeään vastaan, vaikka joudunkin ymmälle joka kerta hänet nähdessäni — tuntuu aivan kuin eläisi samassa talossa kuolleen henkilön kanssa.»

»Sanoppas minulle, Eteoneus — et suinkaan toivoisi, että Orestes tai isäni surmaisi Klytaimnestran?»

»Ei ainakaan Orestes. Olisi jumalatonta tappaa oma äitinsä. Asia olisi toisin, jos olisi kysymys hänen vaimostaan. Agamemnonin olisi pitänyt surmata Klytaimnestra. Se oli hänen erehdyksensä. Klytaimnestra oli uskoton.»

»Mutta mitä sanot sitten uskottomista miehistä?» sanoi Hermione. »Tunnustat eläneesi — minun arvosteluni mukaan — huonoa ja julmaa elämää, etkä ole koskaan yrittänytkään muuttua paremmaksi. Olet vain tullut liian vanhaksi kyetäksesi jatkamaan huonoa elämääsi. Miksei jollakin sinun hylkäämälläsi naisella olisi ollut oikeutta surmata sinua? Uskollisuutta ei pitäisi varata yksinomaan toiselle puolelle.»

»Sehän oli Klytaimnestran mielipide», sanoi Eteoneus. »Se nainen on merkillisen uudenaikainen ikäänsä nähden.»

»Ikäänsä nähden!» sanoi Hermione. »Sinä alat jo hoippua... hautaasi kohti, Eteoneus, noine eläimellisine mielipiteinesi, joiden vertaista en ole koskaan kuullut. Jos sinä olet samanlainen kuin Pyrrhos, ovat pahimmat epäilykseni hänen suhteensa saaneet vahvistuksen. Olen iloinen, että kuulun toiseen sukupolveen!»

V

»Olen tullut tervehtimään Helenaa», sanoi Kharitas.

»Hän ei ole kotona», sanoi Eteoneus. »Voinko minä toimittaa perille sinun asiasi?»

»Eikö ole kotona!» sanoi Kharitas. »Onko hän koskaan kotona? Tahtoisin tavata hänet henkilökohtaisesti. Oletko varma siitä, että hän on mennyt ulos? Hän ei ole ollut kotona kertaakaan minun käydessäni. Minun täytyy sanoa, että tämä näyttää jokseenkin merkilliseltä.»

»Varmasti hän on nyt poissa kotoa. Hän tulee pahoilleen, kun ei saanut tavata sinua.»

»Jos olisin siitä varma, tuntisin tyytyväisyyttä», sanoi Kharitas. »Emäntäsi ei kohtele hyvin vanhoja ystäviään.»

»Hän on varmasti pahoillaan, kun kuulee sinun ajattelevan noin», sanoi Eteoneus. »Sanon hänelle nämä sinun terveisesi heti, kun hän palaa.»

»Älä yritäkään mitään sellaista! Kunnioitan häntä hyvin suuresti. Muutenhan en olisikaan täällä. Mutta minusta on ikävää, että aikani menee hukkaan, kun en tavannut häntä kotona. Sain juuri kuulla Agamemnon raukkaa kohdanneesta rikoksesta ja halusin näyttää Helenalle, ettei suhteeni häneen muutu laisinkaan, vaikka hänen suvussaan tapahtuisi mitä tahansa. Tällaisena aikana hänen pitäisi minun mielestäni pysyä kotona. Nähtävästi hänelle on tullut oikein tavaksi olla poissa kotoa.»

»Sattui kovin ikävästi, että sait tehdä turhan kävelyretken», sanoi Eteoneus. »Helena panee varmasti arvoa sinun huomaavaisuuteesi. Hänellä on ollut viime aikoina paljon hommaa.»

»Kellä sitä ei olisi ollut, kun niin kauheita asioita tapahtuu toinen toisensa perästä! Suku on varmaankin asettunut Agamemnonin puolelle?»

»Mutta Agamemnonhan on kuollut», sanoi Eteoneus; »en ymmärrä mitä tarkoitat hänen puolelleen asettumisella.»

»Mutta eivätkö hän ja Klytaimnestra olleet riidassa?»

»En ole koskaan kuullut heidän vaihtaneen yhtään ainoata kovaa sanaa», virkkoi Eteoneus. »Voihan mies kuolla, vaikka ei olisikaan riidassa vaimonsa kanssa.»

»Tiedät kyllä mitä tarkoitan — Klytaimnestra oli uskoton hänelle.»

»Vai sitä sinä tarkoitat!» sanoi Eteoneus. »Niin, olen kuullut siitä, mutta epäilen lieneekö siinä perää. Agamemnonin kuolema tapahtui niin äkkiä, Klytaimnestra ei luultavastikaan ennättänyt avata hänelle sydäntään.»

»Agamemnonin täytyi tietää se!» sanoi Kharitas. »Minä olen kuullut, että hän yritti surmata vaimonsa, mikä olisi ollutkin aivan oikein, mutta Klytaimnestra huusi niin kovaa, että Aigisthos tuli apuun, ja yhdessä he tappoivat Agamemnonin.»

»Onhan tuo hyvä juttu, kun se vain olisi tosi», sanoi Eteoneus. »Kuka sen kertoi sinulle?»

»Se tuli välillisesti tästä talosta — eräs teidän palvelijanne kertoi sen minun palvelijalleni», sanoi Kharitas. »Toivoin saavani kuulla Helenalta kuinka asia todella oli.»

»Niin pian kun hän tulee kotiin», sanoi Eteoneus, »kerron hänelle, että sinä halusit saada tietää koettiko Agamemnon ensin tappaa hänen sisarensa vai hänen sisarensako surmasi Agamemnonin ilman muuta.»

»Voi, niinkö se tapahtuikin? En ollut kuullutkaan jutusta tuollaista muunnosta. Kuka sen kertoi, Eteoneus?»

»Muistaakseni täällä pistäytyi joitakin toisia ystäviä ennen sinua tänään. Me emme tiedä muuta kuin että Agamemnon kuoli vähän sen jälkeen kun oli palannut kotiin.»

»Hänen on varmasti täytynyt tietää kuinka Klytaimnestra oli käyttäytynyt, ja eikö Agamemnonilla ollutkin kiivas luonne, jos häntä suututettiin?»

»En tiedä», sanoi Eteoneus. »En koettanut koskaan päästä siitä selville hänen käydessään täällä. Olen aina pitänyt häntä hyvin huomattavana miehenä. Hänen vaimonsa oli myös merkillinen muutenkin kuin kauneutensa vuoksi.»

»Niin», sanoi Kharitas, »monet pitivät häntä paljon Helenaa kauniimpana. Se ero, jonka voi nähdä heidän elämässään ja kohtaloissaan, todistaa vain kuinka sattuman varassa maine ja menestys on. Jokainen on kuullut Helenan kauneudesta, harvat tiesivät Klytaimnestrasta. Helena vietti häpeällistä elämää toisen miehen kanssa, ja hänen puolisonsa on ottanut hänet takaisin luokseen — eikö se ole merkillistä? — ja Klytaimnestran sopimaton käytös on johtanut murhaan...»

»Sinä olet siis sitä mieltä, ettei hän surmannut Agamemnonia itsepuolustukseksi?»

»Moni seikka tukee sitä käsitystä, että murha tapahtui itsepuolustuksessa», sanoi Eteoneus, »mutta minä en vain tiedä kenenkään hyökänneen hänen kimppuunsa, enkä väitä sitäkään, että hän surmasi Agamemnonin. Sanon vain, että Agamemnon on kuollut. Halusitko jättää Helenalle vielä jotkin muut terveiset?»

»En ole vielä lähettänyt hänelle mitään terveisiä», sanoi Kharitas. »Sano hänelle vain, että kävin täällä tapaamassa häntä... Eteoneus, eikö sinun mielestäsi Menelaoksella ja hänen veljellään ole kummallinen käsitys vaimoistaan?»

»Heillä on ollut poikkeukselliset vaimot», sanoi Eteoneus, mutta en tiedä mitä heidän käsitystään oikein tarkoitat».

»Tarkoitan sitä, että he ovat merkillisen herkkäuskoisia. Sinä näytät arvelevan — ja varmaankaan ei kukaan tunne asiaa paremmin kuin sinä — ettei Agamemnon kotiin tullessaan epäillyt mitään. Kuinka kummallista!»

»Eihän siinä ole mitään ihmettelemistä. Vaimot ja miehet tietävät tosiaankin hyvin vähän toisistaan kotona ollessaan, ja he joutuvat kokonaan pois jäljiltä toisen ollessa matkalla. Sinä, esimerkiksi, et voi tietää onko miehesi uskollinen sinulle.»

»Kuinka uskallat puhua tuollaista, Eteoneus! Kerron tämän Menelaokselle — olet unohtanut asemasi. Mieheni on ehdottomasti uskollinen.»

»Olen valmis uskomaan sen», sanoi Eteoneus. »En tosiaankaan halua, että lähtisit kotiin ja surmaisit hänet minun huomautukseni vuoksi. Tietysti hän on uskollinen. Tahdon vain saada sanotuksi, että sinä et tiedä onko hän uskollinen vai ei. Sinun pitäisi ymmärtää kuinka Agamemnonin juttu oli. Hän luuli vaimoaan paremmaksi kuin tämä todella oli. Se on yleinen erehdys.»

»En ymmärrä miksi viitsin jutella kanssasi, Eteoneus — sinähän olet epäkohtelias ja julkea. Tulin tänne vain —»

»Helena on varmasti pahoillaan, kun ei ollut kotona nyt», sanoi Eteoneus. »Saanko lähettää yhden palvelijattaren saattamaan sinua päivänvarjon kanssa? Tänään on kuuma kävellä.»

»Kuuleppas, Eteoneus, ehkä sinä voit sanoa minulle — millainen ihminen tuo Adraste on, joka on aina Helenan seurassa?»

»Hän on Helenan lähin palvelijatar ja kerrassaan kaunis nainen. Helena tahtoo pitää vain kauniita palvelijattaria.»

»Minä tarkoitan tietysti hänen luonnettaan. Jokainenhan kyllä huomaa, että lapsi on hauskan näköinen. Onko hän luotettava ja vaaraton — suhteessaan miehiin?»

»Vaaratonko?» sanoi Eteoneus. »Ei missään tapauksessa. Varmasti hän tulee murskaamaan useampia sydämiä kuin kukaan ennen tuntemistasi naisista — Helenaa lukuunottamatta. Pidän hänestä paljon. Hän on yleisessä suosiossa, meidän vanhainkin keskuudessa. Pojallasi on hänestä myös hyvä käsitys — hän voisi kuvailla tytön sinulle luotettavammin kuin minä.»

»Sinä annat tukea pahimmille epäilyksilleni! Sitähän juuri pelkäsinkin, Eteoneus. En salli poikani rakastua tuohon tyttöön! En voi!»

»Se on nyt kumminkin jo tapahtunut ilman sinuakin», sanoi Eteoneus. »Poikasi on rakastunut häneen ja hän poikaasi. Se onkin suuri onni Damastorille, sillä hän ei voisi löytää toista niin kaunista tyttöä, joka huolisi hänestä.»

»Mutta tyttöhän on vain palvelijatar!» sanoi Kharitas.

»Poikasihan ei ole edes sitäkään», sanoi Eteoneus. »Hän on kiltti poika, mutta toistaiseksi aivan hyödytön, ja parasta mitä hänestä tiedän on että Adraste on rakastunut häneen. Mitä sinä suret? Anna heidän olla onnellisia.»

»Varmasti saa tyttö hänet hankaluuksiin», sanoi Kharitas. »Pojallani ei ole minkäänlaista kokemusta ja tyttö ei ole suotta elänyt Helenan seurassa. Hänellä on varmasti joitakin tarkoituksia poikani suhteen.»

»Olen nähnyt aikoinani melko paljon turmelusta», sanoi Eteoneus, »ja jotkut ovat sitä mieltä, että minäkin olen sitä osaltani lisännyt, mutta en ole tarpeeksi selvillä pirullisuudesta ymmärtääkseni kuinka tuo tyttö voisi johtaa poikasi hankaluuksiin. Jos minä olisin vastuussa tytöstä, pelkäisin poikasi vuoksi, mutta Adraste ei voi tehdä hänelle mitään pahaa.»

»Kyllä hän voi», sanoi Kharitas; »hän voi turmella poikani uran menemällä naimisiin hänen kanssaan».

»Tuossa on jonkin verran ajatusta», sanoi Eteoneus, »mutta eihän avioliitto aina ole ehdottomasti onnettomuudeksi. Poikasi noudattaa varmasti isänsä esimerkkiä ja rupeaa kuuliaiseksi aviomieheksi, ja siihen hänellä onkin täysi syy sellaisen vaimon saadessaan.»

»Sinä puhut aivan kuin asia olisi jo sovittu.»

»Se pitäisikin järjestää pian», sanoi Eteoneus. »Talossa huhuillaan, että he pitävät itseään miehenä ja vaimona, ja kun kaksi nuorta rakastavaista alkaa olla sitä mieltä, on asia jokseenkin selvä.»

»Tarkoitatko sinä, että he elävät yhdessä?»

»Sitä en voi todistaa», sanoi Eteoneus, »mutta niin arvelen, ja me kaikki hyväksymme sen — toisin sanoen olemme sitä mieltä, että Damastor on saanut kauniin vaimon.»

»Jopa nyt jotakin! Vai olette te tosiaankin sitä mieltä! Tyttö ei saa ikipäivinä enää nähdä häntä! Minä huolehdin siitä, ennen kuin tämä päivä on illaksi muuttunut. Lähetän poikani johonkin turvalliseen paikkaan, kunnes hän paranee. Arvasin alun pitäen mitä tapahtuisi, jos Helena saisi menetellä oman mielensä mukaan! Menelaoksella on paljon vastuullaan! Yksi monien sopimattomuuksien joukossa on, että sellainen poika houkutellaan tällaiseen taloon!»

»Kas vaan, nuo ovat kovia sanoja, jos todella itsekään ymmärrät mitä puhut!» sanoi Eteoneus. »Ei kukaan ole houkutellut poikaasi tänne. En saanut pidetyksi häntä poissa täältä, vaikka Helena kielsi päästämästä häntä tänne. Ja minun mielestäni sinä menettelet kerrassaan halpamaisesti, jos erotat heidät nyt. Poikasi hakkaili Adrastea ja sai hänet taipumaan itseensä, ja ehkäpä nyt on juuri sellainen ajankohta, jolloin Damastorin ei pitäisi hylätä häntä. Se ei olisi kunniallista menettelyä.»

»Millaisessa äänensävyssä te tämän talon ihmiset puhuttekaan minulle — tekö muka opetatte kunniallisuutta!» sanoi Kharitas. »Menettelikö Helena kunniallisesti tuodessaan tuon tytön minun kotiini ja lähettäessään hänet puutarhan toiseen päähän puhelemaan Damastorin kanssa? Niin hän teki, ja siitä kaikki alkoi, ihan minun silmäini edessä! Oliko se kunniallista —»

»Jos sinä näit heidän rakkautensa alkavan omalla alueellasi ja omain silmäisi edessä», sanoi Eteoneus, »niin sinun on täytynyt tietää siitä kaiken aikaa ja sen vuoksi olet poikasi kanssa vastuussa kaikesta mitä hän on tehnyt. Tämä talo on aivan sellainen kuin pitääkin — nyt. Olen aivan liian vanhanaikainen hyväksymään sitä, mitä täällä tapahtui jonkun aikaa sitten, mutta kaikessa pääasiassa olen tämän talon kannalla nyt. Nuoret rakastuvat nykyään aivan samoin kuin ennenkin, ja muutamat vanhat ovat unohtaneet millaista se on. Jos nyt toimitat poikasi pois, niin olet totisesti halpamaisin nainen, mitä olen tavannut pitkän elämäni aikana, ja minä olen nähnyt kaikenlaisia naisia!»

»Nyt olet mennyt liian pitkälle», sanoi Kharitas. »Kun mieheni kuulee kuinka olet puhunut minulle, on hänellä jotakin sanomista Menelaokselle.»

»Se riippuu siitä, päästänkö minä hänet sisään», sanoi Eteoneus, »mutta voihan hänen poikansa neuvoa hänelle kuinka päästään taloon takatietä — palvelijain huoneitten kautta!»

Neljäs osa

KUOLEMA JA SYNTYMINEN

I

»Kharitas lähetti miehensä tänne valittamaan sinun puhetapaasi, Eteoneus», sanoi Menelaos. »Mielipahakseni on minun huomautettava, ettei se ole ainoa moite, jonka olen viime päivinä saanut kuulla sinusta. Näin kohtalokkaana aikana, jolloin tiedät minulla jo ennestäänkin olevan raskaita huolia, tuntuisi minusta luonnolliselta, että sinä koettaisit välttää sopimatonta käytöstä. Sanoin haluavani puhella kanssasi; mutta nyt kun olet täällä, en tosiaankaan tiedä mitä oikein sanoisin. Olet ollut palvelijani vuosikausia. Sinä olit talossa ainoa henkilö, johon tiesin ehdottomasti voivani luottaa. Mutta viime kuukausina on kielesi useampia kertoja saanut pahennusta aikaan. Itse mainitsit väitelleesi Oresteen kanssa, ja minun täytyi lausua paheksumiseni siitä, että tahdoit keskustella vaimostani. Nyt täällä on käynyt paras naapurimme ja kertonut sinun viimeksi moittineen hänen vaimoaan. Mitä oikein on tapahtunut, Eteoneus? Ja mihin minun pitäisi ryhtyä sinun suhteesi?»

»Ei minua mikään vaivaa, Menelaos», sanoi portinvartija, »ei muu kuin vanhuus. En luule vuosien paljonkaan muuttaneen luonnettani, mutta jos sinä olet toista mieltä, pitäisi sinun erottaa minut. Niinä aikoina, jolloin käytökseni ei antanut moittimisen aihetta, jäivät ovesi ulkopuolelle vain tavalliset matkustajat, ja niiden sisäpuolella ei sattunut mitään poikkeuksellisia tapauksia. Nyt on sinunkin myönnettävä, että meillä käy merkillisiä vieraita, ja me saamme outoja uutisia, ja se mitä tässä talossa tapahtuu on uutta, tai ainakin sen pitäisi olla uutta minun monien kokemusteni joukossa. En usko oikein, että muka olen alkanut puhua varomattomammin. Luultavasti olisin käyttänyt aivan samanlaisia sanoja neljäkymmentä vuotta takaperinkin, jos silloin olisi sattunut samanlaisia tapauksia.»

»En pidä siitä, että vetoat ikääsi», sanoi Menelaos, »enkä tahdo ajatellakaan sinun eroamistasi. Tiedän erittäin hyvin, että olisi mahdoton korvata sinua kenelläkään toisella nykyisessä toimessasi. Nuoremmat palvelijat ovat nykyjään vain palvelijoita — heitä ei mikään sido isäntäväkeen. Mutta vaikka oletkin minulle hyvin välttämätön ja vaikka pidänkin sinua suuressa arvossa, täytyy sinun ymmärtää kuinka vaikeaan tilanteeseen joudun, kun ihmiset tulevat valittamaan. Ihmiset ovat jo muutenkin saaneet tarpeeksi arvostelemisen aihetta minun talostani. Veljeni kuolema yhä vain lisää sitä. Jollen pitäisi sinua niin suuressa arvossa, erottaisin sinut hetkeäkään epäröimättä. Mutta nyt sen sijaan kysyn sinulta avomielisesti, mitä sinä tekisit minun sijassani.»

»No, jos minä olisin sinun sijassasi», sanoi Eteoneus, »niin aloittaisin kertomalla tarkemmin mitä Kharitas oikein kanteli sinulle.»

»Hänen miehensä, ei Kharitas», sanoi Menelaos.

»Aivan niin, ymmärrän kyllä», sanoi portinvartija.

»Hän sanoi, että sinä loukkasit hänen vaimoaan, kun tämä tuli käymään Helenan luona. Ensinnäkään et päästänyt häntä sisään. Sitten vastasit hänen kysymyksiinsä hyvin ivallisesti. Ja kaiken päällisiksi sanoit, että Kharitas on halpamaisin nainen, mitä olet tavannut, ja että luulit jo ennen tavanneesi pahimmat sitä lajia.»