I.

Mä tutkin kansojen muinais-aikaa ja haamuja katselen vuossatojen. Ja hautojen yöstä ääniä kaikaa, ne kertovat riennoista ihmisien, miten taisteli, kesti ne aattehen urhot, nuo sankarit tapparan taivahisen, eest' oikean, toden ne vertansa vuosi, ol' uhrina aikansa pimeyden.

He luottivat tietoon ja tutkimukseen mut' »sokeaan uskohon» koskaan ei. Ja paavit nousivat kauhistukseen, mut vihdoin tieto se voiton vei. He tahtoi katkoa kahlehet orjain, »te houritte» arveli tuhannet. — Mut' ryhti se nousi jo selkien norjain ja laukesi kurjilta kahlehet.

Mä tutkin kansojen muinais-aikaa, verimuistoja mustia murheisna. Mä tutkin ja mielessä toivon taikaa tuot' tunnen suurta ja armasta, Mä luotan lujasti tiedon valtaan, joka raivaten tietänsä taistelee, Kaikk' esteet väistävi kerta se altaan ja valolle väyliä aukaisee.