Part 3

Parin vuoden kuluttua, alituisten riitojen ja lainsäädännön jatkuessa aitausvelvollisuuksista, vesijaksoista, jotka muutamat olivat sulkeneet myllyillä, minkä kautta toisten kalastus kärsi, teiden tekemisestä toisten maalle, kun ihmiset eivät voineet tulla omalle maalleen ajamatta toisten maan kautta, ja muusta semmosesta, tapahtui eräänä päivänä, että eräs talonpoika, kuten nyt kutsuttiin niitä, jotka olivat asettuneet peltojen ja syöttömaiden läheisyyteen, äkkiä kuoli. Hän jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta, joista kolme poikaa ja kolme tytärtä. Kaikki tahtoivat he ottaa talon, mutta jaettuna ei se voinut elättää kaikkia, ja Lasse halusi kernaammin pitää yhden talonpojan kuin kuusi torpparia, senvuoksi täytyi Lassen ottaa esiin vanha perintökaari, jonka kautta vanhin pojista tuomittiin istumaan talossa ja elättämään äitiä. Muut sisarukset saivat mennä ulos maailmaan ja etsiä palvelusta. Tämän varottamina alkoivat muut talonpojat tulla varovaisemmiksi lasten siittämisessä, ja harvoin nähtiin talonpojan siittävän enempää kuin kaksi lasta, sillä kukaan ei tahtonut lapsistaan palvelijoita. Mutta nyt alkoi niistä, jotka jo olivat syntyneet ja joille ei maata riittänyt, syntyä tyytymättömien luokka. Ne olivat kovin vaarallisia, sillä kun niillä ei ollut mitään menetettävänä, eivät ne pelänneet mitään. Ne muuttivat metsiin, sillä ne eivät voineet nähdä mitään syytä, minkävuoksi heidän täytyisi käydä toisten orjina, jotka ottivat heidän työnsä hedelmät. Lasse sulkeutui moneksi päiväksi huoneeseensa papin kanssa ja koetti keksiä syytä, minkävuoksi muutamien täytyi tehdä työtä ja toisten syödä, mutta he eivät voineet keksiä mitään syytä.

Kuitenkin, kun maata ei saanut jakaa, sattui toisinaan hyvinä vuosina, että sato tuli niin suureksi, että jäi ylijäämää ja talonpojalla oli enemmän yhtä lajia kuin hän voi syödä. Silloin keksi hän vaihtaa tavaraansa toisten kanssa näiden liikaan tavaraan, ja pian tiedettiin tarkalleen minä aikoina ja missä paikoin voi tavata niitä, joilla oli jotakin vaihdettavana. Markkinapaikoilla tavattiin toisiaan, ja sinne tulivat metsästäjät turkiksineen, suolan, kalan ja riistan kera ja vaihtoivat sitä viljaan, juustoon, voihin ja karjaan. Vaihdon helpottamiseksi keksittiin käyttää sinkkiplootuja, jotka leimattiin numeroilla ja jotka kävivät vaihtovälineistä. Mutta kun tällä tavalla rikkauksia alkoi kerääntyä, tuli kateus perinnöttömien ja osattomien keskuudessa niin suureksi, että nämä antautuivat ryöstämään ja rosvoamaan.

Nyt oli yhteiskunta äärimmilleen uhattu ja Lassen täytyi näistä uusista tyytymättömistä pestata sotajoukko vakinaisine soturineen, jonka kautta vanha sotajoukko vielä enemmän lisääntyi ja uusia veroja täytyi asettaa. Talonpojat maksoivat kernaasti veroa kunhan he vaan olivat suojassa. Mutta nämä kelvottomat, jotka istuivat vastarakennetussa tornissa, söivät, joivat, pelasivat ja tanssivat. Ei heillä ollut mitään tehtävänä ja he saivat senkautta päähänsä, että he olivat jotakin parempaa kuin maantonkijat. Heidän tapansa olivat raa'at ja heillä ei ollut kunnioitusta Lassea kohtaan. He menivät ulos teille ja poluille ja rosvosivat vaihtokaupalla käyviä matkustajia, kun nämä tulivat markkinoilta.

Kauan kuului kovaa tyytymättömyyttä talonpoikien taholta, joilla ei ollut halua ruokkia itselleen tyranneja. Kuolemanrangastus ei pelottanut ketään, sillä he odottivat kaikki kuolemansa jälkeen tulevansa Onnellisten saarelle, ja he menivät kuolemaan niinkuin pitoihin. Lasse oli nyt pakotettu keksimään jotakin, joka pelotti heitä kuoleman suhteen. Ja hänen ei tarvinnut etsiä kauan.

Uffka, eli entinen pappi Axonius, joka oli vajonnut jonkinlaiseen nautamaiseen horrostilaan, herätettiin nyt ja lähetettiin ulos saarnaamaan valtiollista eli helvettiuskontoa. Tämän kauniin opin pääkohdat olivat seuraavat: kaikki ihmiset, jotka eivät ole saaneet maata, ovat lurjuksia; jumala on luonut heidät, mutta he olivat tottelemattomia ja tottelemattomuus esivaltaa vastaan on suurin synti, senvuoksi pitääkin kaikkien, jotka eivät ole saaneet maata, ja jotka eivät tahdo tehdä työtä toisille, kuolemansa jälkeen tulla helvettiin, jossa heitä ijankaikkisesti elävältä korvennettaisiin. Tämä päättömyys ei alussa tehnyt mitään vaikutusta kansan turmeltumattomiin mieliin, mutta tottumuksen voima on suuri ja vähitellen onnistui Uffkan maalattujen taulujen avulla pelottaa naisia kuoleman suhteen. Se oli ensi askel. Mutta soturit vaan kujeilivat papin kanssa ja olivat parantumattomia. Vihdoin täytyi Lassen käyttää toista menettelytapaa heitä vastaan. Hän lahjoi heidät.

Maa jaettiin lääneihin, joiden päälliköksi pantiin soturi. Nyt voitiin jotakuinkin pitää talonpoikia kurissa, sillä jokaisella lääninpäämiehellä oli torni ja soturia. Mutta nämä päämiehet harjottivat rajatonta sortoa talonpoikien suhteen ja keksivät myöskin ottaa veroa jokaiselta kauppamieheltä, joka kulki heidän alueensa läpi. Tätä veroa kutsuttiin tulliksi, ja sen sanottiin olevan kaupan suojelemista varten ("suojelijain" rosvousta vastaan nimittäin).

Siten mentiin "eteenpäin" edistymisessä.

Lasse oli mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Hänen menonsa lisääntyivät ja hänen täytyi ottaa uusia veroja. Mutta silloin valittivat talonpojat. Heillä oli itsellään niin paljon lapsia elätettävänä, sanoivat he, että he eivät halunneet elättää toisten lapsia; ja pojat ja tytöt tekivät lapsia aivan hillittömästi. Lasse näki olevansa pakotettu ottamaan käytäntöön uuden säännön, jonka mukaan henkilöitä, joilla ei ollut maata tai muuta omaisuutta, kiellettiin suuren sakon uhalla tekemästä lapsia. Ja ankaran tarkastuksen ylläpitämiseksi niiden suhteen, jotka synnyttivät lapsia, määrättiin jokainen, joka tahtoi mennä naimisiin, ilmottautumaan Uffkan luona, jonka ensin tuli antaa heille esitiedot helvettiopissa, johon uskomista jokaisen miehuuden ikään tulleen miehen ja naimakuntoisen tytön oli valalla luvattava. Vanhemmat valittivat ja ruikuttivat, mutta se ei auttanut, sillä sotilasmahti ratkasi nykyään kaikki omantunnonasiat ensimäisessä ja viime kädessä. Lisäksi tuli eräs toinen seikka.

Naiset, jotka olivat asettuneet miesten suojeluksen alaisiksi lastensa vuoksi, olivat senkautta joutuneet riippuvaisuuteen, joka lähenteli palvelijain asemaa. Nainen teki kaikki pikkutehtävät kotona, ja sisaret, jotka olivat perinnöttömiä, palvelivat veljiään. Kun kuitenkin jokainen talonpojan poika, joka tahtoi mennä naimaan, pelkäsi tulevansa huonoihin oloihin lisääntyneiden menojen takia, olivat tytöt jäädä naimattomiksi. Vanhemmat alkoivat silloin antaa tyttärilleen huomenlahjoja ja antoivat lopuksi heille puolen perintöoikeutta. Ne, joilla oli suuri perintö, tulivat siten helpommin naiduiksi kuin ne, joilla oli vähänen. Tämän kautta toimivat maanomistajat yhdessä niitä vastaan, joilla ei ollut maata, ja siten syntyi maa-aateli raa'an väkivallan eli varas-aatelin ohella, mutta sen alapuolelle.

Mutta varas-aateliset olivat rauhattomia herroja, joiden mielissä iloset muistot metsästysajoilta vielä elivät, ja saadakseen jotakin huvitteluaan varten, ottivat he huostaansa ne harvat metsästysmaat, jotka vielä olivat jälellä, ja talonpojilta kiellettiin aseiden käyttö. Eräs toinen näiden vaikeiden tekemä keksintö, joka herätti kaikkien talonpoikain oikeutettua harmia, oli kesyttää susia, jotka eivät kuitenkaan koskaan tulleet kesymmiksi, kuin että ne tottelivat herraansa, mutta purivat kaikkia muita. Niiden ilmotettiin olevan metsästyksen vuoksi, mutta ne olivat oikeastaan suojelemassa varasomaisuutta sillä aikaa kun varkaat makasivat humalaansa pois. Tämä varkaiden kumppanuus villien eläinten kanssa harmitti talonpoikia tavattomasti, mutta nyt ei heillä enää ollut mitään toivoa saada ääntään kuuluviin.

Lopulta alkoi herrain metsästysinto suuntautua toisiaan vastaan ja he tekivät pieniä hyökkäyksiä toistensa torneja vastaan. Talonpojat tulivat aina kärsimään tästä, sillä herrain hevoset tallasivat heidän peltonsa; näidenkin, voimissa heitä itseään voimakkaampien eläinten kanssa olivat herrat liittoutuneet. Talonpojat, jotka olivat aseettomia, eivät mahtaneet mitään asestettuja miehiä ja villiä eläimiä vastaan. Mutta he valittivat Lasselle. Tämä, joka oli nähnyt asiain yhä enemmän sotkeentuvan, ei keksinyt muuta neuvoa kuin asestaa talonpojat ja näiden sekä oman soturijoukkonsa avulla kurittaa herroja. Ja hän teki niin.

Tämän jälkeen tarvitsi vaan ottaa askel kokonaan, ja hän antoi huudattaa itsensä kaikkien päällikköjen päälliköksi eli kuninkaaksi. Antaakseen enemmän loistoa hommalle pani hän toimeen suuret kruunaukset. Puettuna punaseen, siilinnahalla reunustettuun sudennahkaturkkiin sekä majavannahkaseen lakkiin närhinhöyhenineen, antoi hän ulkona suurella niityllä Uffkan voidella ympäri suunsa tervaa, jonka jälkeen koko kansan täytyi vannoa helvettiopin kautta että Lasse oli jumalan lähettämä sekä että hallitsijahuone Hulling polveutui Japhetista, Noan pojasta, jonka vuoksi kaikkien muiden tornipäälliköiden tuli olla hänelle alamaisia ja maksaa hänelle veroa. Tämä viimeksimainittu velvollisuus ei ollut näille mikään vaikeus, sillä he panivat vaan uuden veron talonpoikiensa maksettavaksi. Ja siten oli Lasse I Hullingien suvusta voideltu kuninkaaksi Jumalan armosta. Mutta antaakseen enemmän arvokkuutta kuninkaan nimelleen, antoi hän kirjottaa sen tästälähin; Lasse I Hugo, Hulling von Japhetinpoika.

Nyt seurasi melkosen rauhallista aikaa. Helvettioppi oli nimittäin levinnyt ja kuolemanpelko oli niin suuri, että harvoja rikoksia tehtiin.

Mutta uusi maataviljelemättömäin luokka oli syntynyt. Muutamat näistä, jotka eivät saaneet rauhassa retkeillä ympäri maata, sillä nyt oli sakko maankiertämisestä, olivat asettuneet lääninpäällikön tornin ympärille ja valmistivat vaatteita ja kenkiä laiskalle sotaväelle. He saivat kohtalaisen maksun, mutta nauttivat päällikön suojaa, se on: he saivat maksaa veroa siitä, että tekivät työtä laiskureille. Mutta ihmisten mielet olivat jo niin harhaanjoutuneet, että räätäli- ja suutariparat eivät huomanneet tätä petosta, ja helvettiopin käytäntöönottamisen jälkeen oli kuolemanpelko tullut niin suureksi, että kernaammin elettiin mistä hinnasta tahansa, minkä painon alla tahansa ja minkälaisten nöyryytysten alaisina tahansa, ennenkuin uskallettiin kuolla. Mutta suutarien ja räätälien täytyi myös syödä ja juoda, eikä tornin ympärillä kasvanut mitään.

Talonpoikien täytyi senvuoksi tuoda heille ruokaa, vaihtaen sitä kenkiin, vaatteisiin ja rahaan. Mutta herrat rakensivat muurin, joka aidotti alueen tornin ympärillä, ja muuriin panivat he portin, portin luo kirjurin, sillä jo kauan oli ollut kirjureita, jotka ottivat maksun talonpojilta siitä, että hän sai tuoda kaupunkiin ruokatavaroita ja myydä. Talonpojat eivät voineet ymmärtää, minkä vuoksi heidän täytyi maksaa siitä, että he vaivautuivat tuomaan ruokaa kaupunkiin, eikä kukaan muukaan sitä ymmärtänyt, mutta "se oli niin kirjotettu".

Lopuksi menivät eräänä kauniina päivänä muutamat viekkaat kauppiaat Lassen luo ja saivat hänen päähänsä, että maanviljelys rappeutui, jos talonpojat matkustaisivat kaupunkiin myymään; senvuoksi ottivat he ostaakseen talonpojilta, luvaten siitä maksaa veroa "majavahatulle"; niin kutsuttiin nyt Lassea. Hän suostui ehdotukseen, mutta silloin kieltäytyivät talonpojat myymästä. Kaupungissa syntyi nälänhätä, ja talonpojat määrättiin kuolemanrangaistuksen uhalla myymään kauppiaille. Silloin asettivat talonpojat pahuuttaan niin korkeita hintoja tavaroilleen, että Lasse heti antoi kirjotettuja taksoja, jotka määräsivät hinnan talonpojan karjalle ja viljalle, ja nyt oli kaupungin ja varkaiden tulevaisuus turvattu, ja rauha ja onni vallitsi viiden pitkän kuukauden kuluessa, jonka vuoksi Lasse sotilailtaan sai nimen Lasse Navetanlukko, koska hänellä ikäänkuin oli avain talonpojan navettaan, jonka hän avasi ja sulki mielensä mukaan.

KAHDEKSAS LUKU.

Rauha oli kuitenkin vaan näennäinen eikä siihen ollut luottamista. Vanhoilla talonpojilla, jotka olivat olleet mukana kaiken kehittyessä, ei ollut tosin minkäänlaista kunnioitusta Lassea kohtaan, jonka kanssa he kerran olivat olleet sinät ja veljet, mutta nyt hänellä oli valtaa suojella heitä sotamahdin avulla, he olivat väsyneitä selkkauksiin ja antautuivat. Mitä oli tehtävä? kysyivät he itseltään, ja kun ei mitään ollut tehtävissä, totuttiin vaikenemaan ja kärsimään.

Mutta ei ollut yhtä helppoa kesyttää nuorta sukupolvea, joka ei tahtonut totella isää tai äitiä, vielä vähemmin vieraita henkilöitä. Turhaan koetti Uffka pelotella heitä helvetillä. Heidän ajatuksensa olivat vielä terveitä, niin että he käsittivät koko valehistorian järjettömyyden ja nauroivat Uffkalle. He tulivat rajuiksi ja hillittömiksi, eivät sietäneet istua sisällä epäterveellisissä ja pahaltahaisevissa tuvissa, vaan juoksentelivat ympäri metsissä ja kedoilla seikkailuja etsien. Vanhemmat antoivat heille selkään, mutta pojat pistivät tulen tupiin ja heinäsuoviin ja karkasivat metsiin. Yhteiskunta oli tällä kertaa vakavasti uhattuna ja joku ehdotti tosissaan, että joka toinen poika oli salvettava, että vastaisuudessa saataisiin työväkeä. Mutta Lasse inhosi tätä äärimmäistä, luonnotonta toimenpidettä. Hänellä oli toinen menettelytapa, jonka hän oli säästänyt mahdollisimman kauan, koska hän itse paheksui sen luonnottomuutta ja epäinhimillisyyttä, sillä hän oli itse nuorena läpikäynyt saman kuurin, ja sen muistot kummittelivat vielä hänen mielessään kaameimpina, mitä hän oli kokenut. Jokaisen kylän oli kustannettava rangaistuslaitos, johon lapset ennen kuudetta ikävuottaan oli suljettava ja jossa heitä joka päivä puolinälkäsinä ja kepin uhatessa oli totutettava orjuuteen, sekä kuuntelemalla vuosikausia helvettioppia ja erästä uutta siveysoppia, jonka Lasse ja Uffka olivat keksineet, vähitellen oli saatava itseensä imeytymään sen kunnioituksen ja kuuliaisuuden, jota he luonnostaan eivät olleet velkapäät herroilleen osottamaan. Menettelytapa oli suurimmassa määrässä tunnoton, mutta sillä oli sama vaikutus kuin salvamisella.

Joku aika tosin kului oppikirjojen kirjottelemiseen, mutta oli liian paljon voitettavana, jotta ei olisi uhrattu aikaa ja huolta uuden laitoksen aikaansaamiseksi.

Kun laitos oli valmis, osottautuikin päämäärä tulleen saavutetuksi. Lapset sulettiin huoneeseen aikaisin aamulla, ja ensimäinen asia, minkä he oppivat, oli vaitioleminen. Se oli tärkeintä kaikesta, sillä nyt ei tarvinnut yläluokan, kuten se kutsui itseään, koska "Jumala" oli pannut sen alaluokan yläpuolelle, pelätä mitään arvostelua alaluokan taholta. Toinen opittava asia oli totteleminen: se on taito tehdä toisen tahdon mukaan ja olla omaamatta omaa tahtoa. Monien lasten sulkeminen samaan huoneeseen tuotti loistavan menestyksen, sillä epäterveellinen ilma pilasi terveyden, ja terveyden kadotessa katosivat voima ja tahto. Mutta tottumus suunsa kiinnipitämiseen, se on totuuden vaikenemiseen, tuotti erään vaikeuden, jota ei oltu otettu laskuihin. Lapset huomasivat nimittäin, että vastaamalla jaa, silloin kun piti vastata ei, voi hankkia itselleen etuja, kuten palkintoja tai vapautuksia rangaistuksesta, ja senvuoksi alkoi valhe kukostaa. Tottelevaisuus taas puolestaan synnytti kavaluutta. Lasten mielestä oli väärin pidellä kiinni toveristaan, sillä aikaa kun opettaja piiskasi häntä, mutta he toimivat vastoin sitä minkä katsoivat olevan oikein, ja tottuivat vähitellen toimimaan vastoin vakaumustaan. Niitä, jotka valehtelivat paraiten ja olivat kavalimpia, kutsuttiin kilteiksi lapsiksi, ja ne saivat pipari- ja hunajakakkuja, ne, jotka puhuivat totta ja olivat rehellisiä, saivat selkäänsä ja jäivät ilman ruokaa. Senkautta oli kasvatuksen perustus laskettu. Lasse hämmästyi toisinaan tuloksia, mutta mitä voi hän tehdä kun hän kerran oli lähtenyt liukkaalle jäälle.

Kuitenkin oli lastenpiiskurien vaikea täyttää pitkää oppiaikaa pelkällä kepillä, ja senvuoksi täytyi keksiä uusia oppiaineita. Koulussa opetettiin senjälkeen, paitsi valetta ja kavaluutta, kokonaista valeläjää, jota "siveysopin" yhteisellä nimellä istutettiin kalpeisiin ja sairaaloisiin lapsiin. Ensimäinen siveysoppi kuului: Jumala on luonut talonpojat ja käsityöläiset tekemään työtä niille, jotka eivät tahdo tehdä työtä. Toinen siveysoppi: Ole tyytyväinen osaasi! Tämän käskyn täyttäminen ei ollut vaikeaa niille, joiden kadehdittavana osana oli vapautua työnteosta, mutta niille, joiden kovana osana oli työnteko, oli se mahdoton. Kolmas siveysoppi: Sinä et saa harjottaa sukupuoliyhteyttä, ellei sinulla ole kaksitoista tynnyrinalaa maata tai Uffkan lupa. (Eräs suuri poika, joka väitti, että tämän käskyn olisi pitänyt kuulua seuraavasti: Sinun on täytynyt olla mukana hakkaamassa kaksitoista tynnyrinalaa maata, saadaksesi harjottaa sukupuoliyhteyttä! — pantiin pimeään kellariin.) Neljäs siveysoppi: Älä ota toisen omaisuudesta! (Muuan tyttö, joka sanoi muistavansa, miten hänen isänsä otti omaisuutensa kaikkien yhteismaasta, sekä että hänen isänsä siis oli rangaistava, saatiin kuudella parilla vitsoja vakuutetuksi siitä, että hän oli väärässä.) Viides siveysoppi: Älä tapa ketään! (Eräs alaikäinen, joka kysyi, tarkotettiinko tällä myöskin Lassea ja pyöveliä, jotka tappoivat kaikki, jotka eivät tahtoneet tappaa metsästäjäkansaa metsissä, pantiin jalkapuuhun.) Kuudes siveysoppi: Sinä et saa edes ajatella, että se mikä nyt on, voi olla huonoa. (Tämä oli hienoin kaikista siveysopeista, sillä se tappoi kaiken ajattelun ja senkautta vastustuksen siemenessään!)

Mutta se ei sittekään auttanut. Nuoriso teeskenteli ja valhetteli, mutta toisinaan tunkeutui totuus esiin ja silloin oli yhteiskunta taas uhattu. Ikävystyttiin niin elämiseen, että annettiin työn ja kaiken mennä menojaan; nähtiin itse nälkää, mutta silloin alkoi yläluokkakin nähdä nälkää ja menestyä huonosti ja se ei käynyt päinsä. Helvetinpelko katosi, sillä oltiin sitä mieltä, että nyt maan päällä jo oli helvetti, ja pahempaa ei voitu saada. Lasse ja Uffka olivat pian pakotettuja, tekemään joitakin ajanmukaisia muutoksia helvettioppiin, ja nyt alkoivat papit enemmän puhua taivaan tulevista iloista kaikille niille, jotka elämässä olivat kärsineet ja olleet huonossa asemassa. Se seikka, että muutamat vastustushaluiset silloin esiintoivat otaksumisen, että Lasse ja yläluokka, joilla elämässä oli ollut hyvä olla, johdonmukaisesti tulisivat helvettiin, ei vaikuttanut asiaan, sillä vastustusmiehet poltettiin roviolla ja heidän kysymyksensä jäivät vastaamatta. Mutta mahdollisuus päästä taivaaseen löyhensi kuria ja täytyi keksiä uusia keinoja. Ja nyt viekoitteli Lasse muutamia nahjuksia, jotka eivät tahtoneet tehdä työtä, tekemään viisuja alaluokan valistamiseksi. Ja nyt tuli joukko runoilijoita. Nämä pukeutuvat huonosti, vaikka heidän ei olisi tarvinnut, sillä heillä oli valtion palkka, mutta heidän tuli ulkonäkönsä kautta luulotella alaluokalle, että he olivat lähteneet "syvistä riveistä". He kulkivat ympäri ja lauloivat, että elämä oli ihana; että oli uskottava kaikista ihmisistä hyvää; että kaikki Lasset, Uffkat, lääninpäälliköt, vanhemmat, sukulaiset, holhoojat ja kasvattajat olivat niin kovin hyviä ja tahtoivat alaluokalle hyvää; että kaikki tyytymättömyys siitä, että jotkut tekivät työtä ja toiset söivät, oli vaan kateutta ja huonoutta; että kunhan vaan jokainen hoitaa tehtävänsä, käy kaikki hyvin, vaikka mikä meitä kohdanneekin; että maanviljelys ja käsityö ei ollut työtä, vaan että todellisen työn, raskaimman työn oli Jumala laskenut hallituksen, sotamahdin ja Uffkain kannettavaksi; että täytyi ottaa maailma semmosena kuin se oli (myöskin semmosena miksi se oli muuttunut Lassein ja Uffkain koiranjuonien kautta). Tämä naula veti. Ensin opittiin laulut ulkoa ja sitte ne kaikuivat korvissa ja siirtyivät lopuksi ajatuksiin.

Mutta pian huomattiin alaluokankin alkavan käyttää viisuja jyristäkseen yläluokkaa vastaan. Lasse näki kauhulla tämän uhkaavan pilven, mutta hän ei ollut huvikseen oppinut menneisyydestä. Hän koetti ensin antaa viisunlaulajille valtion palkkaa. Se auttoi jonkun aikaa, mutta pian oltiin vallan hukassa viisunlaulajilta, jotka tahtoivat palkkaa, ja verot lisääntyivät. Silloin kun ei mikään muu auttanut, näki hän olevansa pakotettu muodostamaan pienen nurkkakunnan. Seitsemäntoista pahimmista viisunlaulajista valittiin ja selitettiin olevan erehtymättömiä. Kaikki muut, jotka tahtoivat tehdä viisuja, selitettiin kelvottomiksi. Sillä oli asia autettu. Kansa, joka maksoi näille seitsemälletoista siitä hyvästä, että sai niiltä moitteita, tottui pian kouluissa pitämään näitä seitsemäätoista erehtymättöminä, ja kaikkia muita pidettiin kelvottomina. Ja sen kautta saatiin kaikki tyytymättömät viisuniekat vaikenemaan, sillä kukaan ei tietysti tahtonut olla saamatta edes kiitosta näiltä seitsemältätoista, ja siitä johtui, että sittemmin kaikki viisut laulettiin samassa äänilajissa.

Kun nyt koulut lisääntyivät ja vaikeus saada siveysoppikirjoja kaikille tuli suureksi, täytyi Lassen vihdoin — sillä hän pelkäsi päästää irti niin vaarallista keksintöä — panna pystyyn kirjapaino. Mutta jotta ei tätä vaarallista laitosta käännettäisi häntä ja hänen tekojaan vastaan, antoi hän asettaa sen kuninkaallisen valvonnan alaiseksi.

Kuninkaallisen kirjapainon ensimäinen painotyö oli Painovapauslaki. Salaisessa seurassa Tyytymättömät oli eräänä iltana kokous heinäparvella, juuri siihen aikaan kun uusi Painovapauslaki ilmestyi. Metsästäjä Paul oli saanut yhden kappaleen sitä ja hänen tuli lukea se tarkastusta varten. Asetuttiin järjestykseen kuuntelemaan. Paul alkoi lukea:

"Painovapauslaki. 1 §. Jokaisella kansalaisella on oikeus lausua ajatuksensa painotuotteissa!"

"Eläköön!" vastasivat Tyytymättömät. "Eläköön vapaus!"

"2 §", luki Paul. "Puhdasta helvettioppia, joka on jumalasta, ei saa alistaa tarpeettoman arvostelun alaiseksi ".

"Ohoo", sanoivat Tyytymättömät. "Juuri sitä olisi ensinnä ollut arvosteltava."

"3 §", luki Paul. "Jokainen kirjailija olkoon velvollinen kirjottamaan kunnioittaen Lasseista, Uffkoista, lääninpäälliköistä, sotilaista, kirjureista ja lastenpiiskureista, ja näiden tuttavista ja ystävistä."

"4 §. Seura keskinäistä ylistystä varten eli 17 erehtymätöntä ovat oikeutetut tukahuttamaan jokaisen kirjotusyrityksen, joka on suunnattuna siveysoppeja vastaan". Tässä keskeytti Rudolf hiilenpolttaja: "Muistelkaamme mitä siveysopeilla tarkotetaan!"

Paul metsästäjä muisteli: "Siveysoppi, se on 1:o että kaikki talonpojat ja käsityöläiset ovat syntyneet tekemään työtä Lasselle, Uffkalle, j.n.e.; 2:o ettei kukaan saa harjottaa sukupuoliyhteyttä omistamatta kaksitoista tynnyrinalaa maata tai saamatta Uffkan suostumusta".

"Riittää, riittää", huusivat Tyytymättömät, "se muistetaan liiankin hyvin. Jatka!"

"5 §. Ei kukaan, paitsi seura keskinäistä ylistystä varten, saa lausua mitään jostakin kuolleesta Lassesta".

"6 §. Jokaisella kansalaisella on täysi oikeus ilmaista ajatuksensa painotuotteissa!"

Tyytymättömät erosivat vahvasti päättäen käyttää hyväkseen uutta painovapautta ensimäisessä paraassa tilaisuudessa. Lastenpiiskurit olivat ensimäisiä, jotka saivat painovapauden tuotteita, ja Siveyskirjaa painettiin tuhansissa kappaleissa, naulattiin tupien seinille ja jaettiin alaluokan keskuudessa, sillä yläluokka, joka oli keksinyt Siveyskirjan, osasi sen ulkoa. Mutta Lasse väsyi ja vanheni ja hän tunsi loppunsa lähenevän. Senjälkeen kun hän oli kutsunut kokoon kaksituhatta soturia, antoi hän näiden valita perintöruhtinaan. Ja katso vaali lankesi hänen poikansa päälle, jota kunnioitettiin nimellä Lasse II Axel. Lasse itki liikutuksesta näin suurenmoisesta kansan rakkauden osotuksesta hänen huonettaan kohtaan, ja hän käytti hyväkseen etsimättä tullutta tilaisuutta ehdottaakseen, että majavannahkalakki ja tuoli tulisivat perinnöllisiksi hänen suvussaan. Kun tämän johdosta syntyi tyytymättömyyttä lääninpäälliköiden kesken, esiintyi Uffka ja vetosi kansaan, joka seisoi kaukana metsässä soturien takana. Kansa, joka vihasi sotureita eikä ollut kuullut muuta kuin että nämä vastasivat ei, huusi luonnollisesti jaa, ja nyt täytyi soturien perääntyä. Lasse kiitti tästä uudesta kansan rakkauden osotuksesta, ja hänen mielestään oli tämä "syvistä riveistä" lähtenyt huuto ikään kuin Jumala itse olisi puhunut, sillä Kansan ääni on Jumalan ääni, ja Lasse II riensi ottamaan yhtä kauniin kuin valheellisen vaalilauseen: Kansan rakkaus lähinnä palkkaani!

Lasse, joka oli niin monien vaihtelevien liikkeiden järkyttämä, laskeutui kuolinvuoteelleen kylläisenä vuosista ja kunniasta. Kun hän oli antanut kaikille vihollisilleen näiden rikokset anteeksi ja otettuaan Uffkalta vastaan vakuutuksen taivaaseen pääsystä, nukahti hän. Kaikki 17 erehtymätöntä kirjoittelivat ylistyslauluja hänen toimintarikkaasta elämästään, ja Uffka piti hautapuheen tekstistä: autuaat ovat kuolleet, jotka Herrassa kuolevat. Lasse II kuivasi kyyneleensä ja astui valtaistuimelle.

YHDEKSÄS LUKU.

Lasse II Axel oli lempeä herra, joka ei rakastanut sotia, vaan piti sivistyksestä ja tieteistä. Hänen ensimäisenä hallitustoimenpiteenään oli antaa kirjottaa Lasse I:n historia. 17 erehtymätöntä kävivät työhön käsiksi ja onnistuivat he aikaansaamaan oikein mestariteoksen, jonka arvo tuli pysyväiseksi. Lassea kutsuttiin siinä Suureksi, ja syystä, sillä hän oli pannut perustuksen koko uudelle yhteiskuntamuodolle, ja hänellä oli aina ollut kansan menestys korkeimpana silmämääränään. Mutta Tyytymättömien seura kirjotti toisen historian Lassesta, jossa häntä yksinkertasesti ja suoraan kutsuttiin "Tyhmäksi Hullingiksi". He selittivät, että hän oli pannut toimeen nykyisen orjuuden, jossa oli elättäviä ja elätettäviä, veroja työtä tekeville ja verovapaus työstä vapautetuille. Lisäksi, että hän oli turmellut nuorison ottamalla käytäntöön vankilat ja lastenpiiskurit; että hän oli aasi ja hänen yhteiskuntansa hullunkurinen. Kirja otettiin takavarikkoon ja se poltettiin yhdessä tekijäinsä kanssa, jonka jälkeen Seura keskinäistä ylistystä varten asetti palkinnon, jona oli 6 naulaa sinkkiä, sille, joka kirjottaisi kauneimman kunniamuistomerkin Lasse I Hugosta, jota kutsuttiin Suureksi.

Kun Lasse II Axel kuitenkin huomasi, ettei tyytymättömyyttä yhteiskunnassa voinut yhtäkkiä tukahuttaa, antoi hän laatia valtakunnan historian, jossa isä Lassen jälkeenjättämän kappaleen nojalla Rudbeckin Atlanticaa täydellisesti todistettiin, että nykyinen valtakunta todella oli täydellisin kaikista valtakunnista sekä että se itse asiassa oli Atlantica eli Onnellisten saari. Sitä saarta, jossa heidän esi-isänsä olivat asuneet ja jossa he olivat kuvitelleet olleensa onnellisia, ei ollut milloinkaan ollut olemassa. Se oli vaan Tyytymättömien keksintöä saattaakseen kansan tyytymättömäksi. Ja nyt ottivat lastenpiiskurit käytäntöön uuden oppikirjan, jonka nimi oli Nykyajan Ylistys eli Täydellisin Yhteiskunnista.

Sillävälin oli joukko kirjurien ja soturien lapsia kasvanut täysikäisiksi. Samoinkuin kuninkaan vaalissa, otettiin riidan ja hajaannuksen välttämiseksi tässäkin käytäntöön se tapa, että toimet tulivat perinnöllisiksi, mutta kun kirjurit ja soturit jatkoivat sukuaan estelemättä ja ilman kahtatoista tynnyrinalaa maata, sillä he olivat luonnollisesti sen lain yläpuolella, jonka he olivat laatineet, niin oli maa pian tulvillaan yläluokan lapsia, joilla ei ollut työtä. Valtio niitä elätteli apurahoilla ja palkinnoilla, palkinnoilla siitä, ettei niiden tarvinnut varastaa tai murhata, ja niin monelle kuin mahdollista perustettiin toimia. Mutta kun toimettomilla oli vaikeaa olla mitään tekemättä, keksivät he kaikenlaisia hassutuksia, enemmän tai vähemmän typeriä. Muuan otti kerätäkseen nappeja, toinen kuusen, männyn ja katajan käpyjä; kolmas hankki itselleen matka-apurahan matkustaakseen ulos maailmalle. Viimemainittu oli palannut takasin keksittyään kuolleen kielen, jonka hän oli löytänyt puutauluista. Kun kielen avain seurasi mukana, oli sitä helppo lukea, ja keksijä, joka kutsui kieltä Schoscho-kieleksi, oli kovin ylpeä osatessaan kieltä, jota ei kukaan muu osannut. Se, joka oli kerännyt nappeja, oli saanut kokoon aivan kauhean kokoelman. Kun hän ei tiennyt, missä hän lopulta olisi sitä säilyttänyt, sai hän valtion kassasta varoja rakentaakseen talon kokoelmansa säilyttämistä varten. Täällä hän ryhtyi järjestämään nappejaan. Oli monta tapaa jakaa niitä: voi jakaa ne alushousunnappeihin, housunnappeihin, takinnappeihin j.n.e., mutta meidän miehemme keksi paljon taiteellisemman ja senvuoksi vaikeamman järjestelmän. Mutta tähän tarvitsi hän apua. Hän kirjotti ensin tutkielman Nappien Tutkimisen Välttämättömyydestä Tieteelliseltä Näkökannalta. Senjälkeen esittäytyi hän Verotuskamarissa anoen professorinpaikkaa Nappilogiassa, sekä kahta apulaisen paikkaa. Anomukseen suostuttiin, pikemmin jotta hankittaisiin toimettomille jotakin hommaa, kuin itse asian vuoksi, jonka arvoa ei vielä voitu arvostella. Kun miehellä, hänen nimensä oli Hylling (luultiin hänen syntyneen jostakin Hullingista ilman Uffkan lupaa), sattumalta oli kaksi aviotonta poikaa, joiden piiskauskasvatusapua hänellä ei ollut varaa maksaa, ei apulaisten paikkoja tarvinnut julistaa avonaisiksi. Hylling oli pian tuleva hämmästyttämään maailmaa ensimäisellä täydellisellä tieteellisellä järjestelmällä. Kahdessa vuodessa oli hän saanut sen valmiiksi ja se oli ihmeellinen jättiläistyö, sillä sen luokkien alaiseksi voi kaikki maailman napit luokitella. Järjestelmä oli seuraavan näköinen:

NAPPIA:

Sinkki Kupari Tina Rauta Lasi Puu

Lävellisiä; 1 luokka: 1:llä lävellä j.n.e. 2 " 2:lla " 3 " 3:lla " 4 " 4:llä " Lävettömiä: j.n.e. 1 luokka: Ilman 1 läpeä 2 " " 2 " 3 " " 3 " 4 " " 4 "

Hakasilla varustettuja: j.n.e. a) pyöreillä hakasilla a) rihlattuja b) ilman rihloja b) pitkulaisilla hakasilla a) rihlattuja 1) lyhytrihlasia 2) pitkärihlasia b) ilman rihloja 1) avonainen 2) avonainen

Tämä herätti suunnatonta huomiota.

Mutta se joka oli kerännyt käpyjä, ei tahtonut olla huonompi, ja hän hämmästytti pian maailmaa suurella taiteellisella järjestelmällä, jossa kaikki kävyt jaettiin 67 luokkaan, 23 sukuun ja 1,500 lajiin.

Jo kauan oltiin oltu aikeissa laajentaa opetuskursseja ja kun pidettiin sopimattomana, että alaluokan lapset saisivat oppia yhtä paljon kuin yläluokan lapset, päätettiin perustaa yliopisto. Oli jo kolme tiedettä: Schoscho-kieli, nappologia ja käpylogia, mitkä tieteet tästälähin tulivat pakollisiksi. Mutta kun varakkaat talonpoikain lapset ja käsityöläisten lapset myöskin lähettivät lapsiaan yliopistoon, pantiin toimeen yksityisiä keskusteluja, joihin ainoastaan yläluokan lapset pääsivät ja joita ilman ei voinut ottaa tutkintoa. Jos joku alaluokan lapsi siitä huolimatta jonkun kerran keinotteli itsensä tutkinnosta läpi, ei hän silti saanut tointa, sillä toimet olivat perinnöllisiä.

Lasse II Axel, kuoli — sitä ei voitu estää, mutta sai kuoltuaan nimen Lasse Viisas.

KYMMENES LUKU.

Poika, joka astui valtaistuimelle, kutsui itseään yksinkertaisesti Andreas VII:ksi, mistä syystä, ei tiedetä, mutta luullaan sen tapahtuneen vissien historiallisten edellytysten vuoksi. Hänen hallitusaikanaan syntyivät kaunotaiteet. Muuan leipurin oppipoika sotki nimittäin eräänä päivänä taikinaa; hänen tuli tehdä rinkilä, mutta hän teki sen sijaan vuohen. Schoscho-kielen professorin, joka sattumalta astui sen ikkunan ohitse, missä poika seisoi työtä tehden, silmät avautuivat näkemään tämän suuret taipumukset ja hän antoi pojan tehdä vuohen savesta taikinan sijaan ja poltti sen sitte uunissa.