III.

Sitten kun majuri du Paty oli lopettanut kuulustelunsa, tuli käsky sotaministeriltä, kenraali Mercier'ltä alkaa säännöllinen tutkinto kanssani. Käytökseni oli kumminkin moitteeton; ei mikään elämässäni, teoissani ja suhteissani voinut antaa aihetta tällaiseen epäluuloon.

Marrask. 3 p:nä kirjoitti Pariisin kuvernööri, kenraali Saussier tutkintokäskyn alle.

Tutkinto uskottiin esittelijälle Pariisin ensimäisessä sotaoikeudessa, majuri d'Ormescheville'lle; hän ei löytänyt mitään varmaa todistusta. Hänen syytekirjoituksensa on täynnä valheellisia viittauksia. Jo ensimäisessä sotaoikeuden istunnossa 1894 saatettiin tämä kirjoitus oikeaan valoonsa; viimeisessä istunnossa lopetti yleinen syyttäjä kanteensa tunnustamalla, että lukuunottamatta bordereau'ta kaikki muu oli huomattu perättömäksi. Poliisilaitos, joka oli pannut toimeen kyselyjä yksityiselämästäni; oli jättänyt siitä täysin edullisen kertomuksen. Agentti Guénée, joka palveli sotaministeristön tiedustelutoimistossa, esitti toiselta puolen nimettömän kertomuksen, joka sisälsi ainoastaan valheellista panettelua ja juorupuheita. Tämä viimemainittu tuli yksinään esitetyksi 1894 vuoden oikeudenkäynnissä; poliisilaitoksen virallinen kertomus, joka oli annettu Henrylle, hävisi. Korkeamman tuomioistuimen jäsenet löysivät sen konseptin poliisilaitoksen asiakirjain joukosta ja tekivät totuuden tunnetuksi v. 1899.

Seitsemän viikkoa kestäneen tutkimisen jälkeen, jonka kuluessa minua yhä edelleen pidettiin tarkimman valvonnan alaisena, vaati yleinen syyttäjä, pataljoonan päällikkö Brisset, jouluk. 3 p:nä 1894 minun asettamistani syytteenalaisuuteen, koska "epäluulot ja arvelut olivat kylliksi perusteltuja". Näitten arvelujen perusteena oli toisilleen vastakkaiset käsialantuntijain lausunnot. Kaksi asiantuntijaa, herra Gobert, joka palvelee Ranskan pankissa, ja herra Pelletier antoivat lausuntonsa minun edukseni; kaksi asiantuntijaa, herrat Teyssoniéres ja Charavay olivat minua vastaan, mutta myönsivät kumminkin bordereau'n ja minun käsialan olevan erilaiset. Herra Bertillon, joka ei ollut asiantuntija, väitti minun olevan syyllisen muka tieteellisten perustusten nojalla. Kuten tiedetään, tunnusti herra Charavay juhlallisesti Rennes'n oikeudenkäynnissä v. 1899 erehtyneensä.

Jouluk. 4 p:nä 1894 allekirjoitti Pariisin kuvernööri, kenraali Saussier nimensä määräykseen, jonka mukaan minut asetettiin tuomioistuimen eteen.

Silloin annettiin minulle tilaisuus neuvotella asianajajan, herra Demange'n kanssa, jonka ihailtava uhrautuvaisuus asiani hyväksi on tukenut minua kaikissa koettelemuksissani.

Minulta kiellettiin yhä oikeus tavata vaimoani. Jouluk. 5 p:nä sain minä luvan kirjoittaa hänelle avonaisen kirjeen.

Tiistaina joulukuun 5 päivänä 1894.

Rakas Lucieni!

Vihdoinkin voin minä kirjoittaa sinulle muutaman rivin. On ilmoitettu minulle minua vastaan nostetun jutun otettavan esille oikeuden edessä 19 päivänä tätä kuuta. Minulta kielletään oikeus tavata sinua.

Minä en voi selittää sinulle kaikkea mitä olen kärsinyt, sillä ei koko maailmassa löytyisi kylliksi kuvaavia sanoja siihen.

Muistatko sinä, kun sanoin sinulle kuinka onnellisia me olimme? Koko elämä hymyili meille. Sitten tuli yhtäkkiä se hirmuinen isku, jonka jälkeen järkeni ei vieläkään ole selvinnyt. Ajatteles, minua syytetään kamalimmasta rikoksesta, minkä sotilas voi tehdä! Vielä tänä päivänä luulen olevani julman painajaisen vallassa.

Totuus tulee vihdoin kumminkin ilmi. Omatuntoni on levollinen ja puhdas, eikä soimaa minua mistään. Minä olen aina täyttänyt velvollisuuteni enkä koskaan poikennut oikealta tieltä. Minä olen synkässä vankilassani, yksin järkeni kanssa, masennettuna, maahan lyötynä. Minulla on ollut rajuja hulluuden kohtauksia, olenpa hourannutkin, mutta omatuntoni on ollut valveilla. Se sanoi minulle: "Pidä pääsi pystyssä ja katso maailmaa silmiin. Tämä on peloittava koetus, mutta sinun täytyy käydä se läpi."

Minä en kirjoita sinulle enempää, sillä tahdon että kirje menee tänä iltana.

Syleilen sinua tuhannesti, rakkauteni ja kunnioitukseni osoitteeksi.

Tuhansia suutelolta lapsille. En uskalla puhella kanssasi heistä enempää, sillä kyyneleet nousevat silmiini, kun ajattelen heitä.

Alfred.

Iltasella ennen oikeudenkäynnin alkua kirjoitin minä vaimolleni seuraavan kirjeen, jossa tuli ilmi koko se luottamus, joka minulla oli tuomarien! oikeudentuntoon.

"Minä lähestyn kärsimyksien! ja syyttömien kidutuksien! loppua. Huomenna astun minä tuomarieni eteen pää pystyssä ja sielu levollisena.

Niin hirmuinen kuin se koetus onkin, jonka läpi minun täytyy käydä, on se puhdistanut sieluni. Kun jälleen näen sinut, olen parempi kuin ennen. Tahdon pyhittää koko loppuelämäni sinulle, lapsilleni ja rakkaille perheillemme.

Niinkuin jo olen sanonut sinulle, olen läpikäynyt kamalia kohtauksia. Minulla on ollut todellisia hulluuden kohtauksia ajatellessani, että minua syytetään niin kamalasta rikoksesta.

Minä olen valmis astumaan sotilasten eteen sotilaana, jolla on rauhallinen omatunto. He näkevät kasvoistani, he lukevat sielustani ja tulevat vakuutetuiksi viattomuudestani, niin kuin kaikki nekin, jotka tuntevat minut.

Uskollisena maatani kohtaan, jolle minä olen pyhittänyt kaikki voimani ja älyni, ei minulla ole mitään pelkäämistä. Nuku siis rauhallisesti, rakkaani, eläkä huolehdi mistään.

Ajattele ainoastaan sitä iloa, jota me tunnemme saadessamme taas toisiamme syleillä ja unhoittaa nämä surulliset ja synkät päivät — — —

Alfred".

Jouluk. 19 p:nä 1894 alkoivat oikeusistunnot, joita pidettiin sulettujen ovien takana, huolimatta asianajajani kiivaasta kiellosta; minä toivoin hartaasti oikeusistuntojen pitämistä julkisesti, että minun viattomuuteni tulisi oikein ilmi.

Kun minut vietiin oikeussaliin tasavaltalaisen kaartilaisluutnantin seuraamana, en nähnyt enkä kuullut mitään. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä minun ympärilläni tapahtui; minua painoi se kamala painajainen, joka minua oli monta viikkoa vaivannut, se että minua syytettiin osallisuudesta hirveään petokseen ja se oli minun näytettävä vääräksi.

Minä eroitin etäämpänä istuimellaan sotaoikeuden tuomarin, hän upseeri kuten minäkin, ja tovereita, joitten edessä vihdoinkin olin todistava viattomuuteni. Istuuduttuani puolustajani asianajaja Demange'n eteen, katselin tuomareitani. He näyttivät järkähtämättömiltä.

Heidän takanansa istuivat heidän varajäsenensä, majuri Piquart, sotaministerin edustaja, poliisipäällikkö herra Lépine.

Minua vastapäätä oli hallituksen komisario, majuri Brisset ja pöytäkirjuri Valbealle.

Ensimäiset kohtaukset, miten Demange koetti saada oikeusistuntoja julkisesti pidettäviksi, miten sotaoikeuden presidentti hänet jyrkästi keskeytti, miten sali tyhjennettiin, tämä kaikki ei vaikuttanut minuun mitään, minulla oli vaan mielessä istunnon tarkoitus. Toivoin pääseväni vaan kahden kesken syyttäjieni kanssa. Kiihkeästi toivoin saada kumota heidän kurjat todistuksensa, joihin inhoittava syytös perustui, ja puolustaa kunniaani.

Minä kuuntelin majuri du Paty de Clam'in väärää ja kiukkuista todistusta ja majuri Henry'n valheellista kertomusta keskustelustamme, joka meillä oli matkalla sotaministeriöstä Cherche-Midi'n vankilaan, samana päivänä kun minut vangittiin. Minä kumosin sen sekä voimakkaasti että tyynesti. Kun majuri Henry toisen kerran tuli kaidepuun luo ja selitti eräältä kunnioitettavalta henkilöltä kuulleensa, että eräs henkilö 2:sessa virastossa harjoitti petosta, nousin minä harmistuneena ylös ja vaadin kiivaasti, että mainittu henkilö, jonka todistukseen hän vetosi, kutsuttaisiin oikeuden eteen. Teaatterimaisella liikkeellä löi hän rintaansa ja huudahti: "Kun upseerilla on salaisuus päässään, ei hän usko sitä päähineelleenkään." Sitten hän kääntyi minuun päin ja karjasi: "Ja petturi on tuo tuossa!" Kiivaista vastaväitöksistäni huolimatta ei näitä sanoja selitetty minulle sen paremmin, minä en siis voinut todistaa niitten olevan vääriä.

Minä kuuntelin käsialantuntijain vastakkaisia mielipiteitä; kaksi puhui minun puolestani, kaksi minua vastaan, esittivät samalla useita eroavaisuuksia bordereau'n käsialan ja minun käsialani välillä. Minä en pannut mitään painoa Bertillon'in lausuntoon, sillä se näytti minusta hullun työltä.

Kaikki sitovat syyt ja syytökset kumottiin näinä istuntopäivinä. Ei mitään painavaa syytä löydetty näin inhoittavan rikoksen aiheeksi.

Neljännessä ja viimeisessä istunnossa hylkäsi hallituksen komisario muut nk. todisteet, vaan piti ainoastaan bordereau'n; hän otti tämän paperin, heilutti sitä ja sanoi:

"Ei ole jälellä muuta kuin bordereau, mutta se onkin kylliksi. Tuomarit ottakoot suurennuslasinsa."

Asianajaja Demange vastusti kaunopuheliaassa puolustuspuheessaan käsialantuntijain lausuntoja huomauttaen niistä kaikista ristiriitaisuuksista, joihin nämät olivat eksyneet ja kysyi vihdoin, kuinka oli voitu tehdä semmoinen syytös, tuomatta esiin todistuksia.

Olin varma tulevani vapautetuksi.

Minut tuomittiin.

Neljää ja puolta vuotta myöhemmin sain tietää että tuomarit olivat antaneet vaikuttaa omaan vakuutukseensa sekä Henry'n todistuksen että niiden salaisten paperien, joita tuomareille jaettiin istunnon aikana ja joista puolustajat eivät tienneet mitään, ja joista ei toisia voinut minuun ollenkaan sovittaa ja toiset olivat aivan vääriä.

Nämä salaiset paperit oli jaettu kenraali Mercier'n käskystä tuomareille oikeussalissa.