Part 7

_Mikyllos_: Minä tahdon sinulle sanoa suorastaan mitä minä meinaan, Moira rakas. Tyrannin elämä ja minun elämäni ovat täydellisiä vastakohtia. Tyranni piti itseään onnellisena; hän oli korkeassa arvossa, jokainen häntä pelkäsi, ja hänellä oli kultaa ja hopeaa kosolta, hänen piti jättää jälkeensä koreita vaatteita, ihanoita hevosia, kauniita poikia ja ihanoita naisia; hänestä tietysti tuntuu hirvittävältä irtautua kaikista näistä. En tiedä, miten lienee, mutta on aivan kuin sielu takertuisi näihin esineisiin kiinni niinkuin lintu liimapuikkoon eikä voisikaan siitä irtaantua; ne ovat siteitä, jotka yhä tiukemmiksi tulevat, kuta kauemmin niitä kantaa, ja niihin kytketyt tottuvat kahleisiinsa niin, että he suuresti voivottaen huutavat, kun heitä väkivallalla viedään vankilasta. Niinkuin tämä narri tässä teki, joka tahtoi livistää pakoon ja sinua on tässä vaivannut hellittämättömillä rukouksillaan. Minä taas, jolla ei ole peltoja eikä rakennusta eikä hovia, ei pennin pyörääkään, ei kunniapaikkoja eikä esi-isien kuvia maailmassa, minä olin heti valmis matkalle. Atropoksen ensimmäisestä viittauksesta heitin iloisena suutaripuukkoni ja puolivalmiin kenkäni, joka minulle käsiin sattui, nurkkaan, hypähdin ylös paljain jaloin huuhtomatta pihkaakaan käsistäni, ja suorastaan riensin juoksu jalkaa kuolemaa kohti ja katselin vain eteenpäin, koska en jättänyt mitään, joka olisi houkutellut minua päätäni kääntämään. Pidän myöskin kaikkea teidän luonanne sangen ihanana, ja erityisesti on täällä noudatettu tasa-arvoisuutta minun makuni mukaan. Arvattavasti velan antaja ei täällä velkamiestä ahdista; toivottavasti ei täällä makseta veroja, ja mikä pääasia on, luulenpa melkein täällä olevani turvassa paleltumasta talvella ja sairaaksi tulemasta ja säilyväni mahtavien kepiniskuilta. Täällä on ilo loppumaton; me köyhät miehet nauramme täällä, rikkaat valittavat ja voihkavat.

_Kloto_: Sentähden sinä olet koko ajan ollut niin hyvilläsi. Mutta mikä sinusta tuntui kaikkein naurettavimmalta?

_Mikyllos_: Sen minä tahdon sanoa sinulle, kaikkein kunnioitettavin jumalatar. Kun minä tuolla ylhäällä asuin aivan tyrannin luona, oli minulla tilaisuus huomata kaikkea tarkasti, mitä hänen luonaan tapahtui. Kim minä näin hänen palvelijoitten lauman ympäröimänä pöyhkeilevän kirjavassa purppuratakissaan ja näin hänen kultaisen palatsinsa ja kun minä vedin sieraimiini kallisarvoisten ruokalajien suloista lemua, silloin tuntui minusta, että hän oli enemmän kuin pelkkä ihminen ja onnellisin ja komein kaikista olennoista. Mutta nyt kun minä hänet näen kuolleena ja riisuutuneena kaikesta tästä koreudesta, huomaan minä, että hän on perin naurettava mies parka. — Mutta miksi emme lähde liikkeelle? Mehän voimme menomatkalla yhä naureskella; hänen liikutuksensa antaa meille yllinkyllin siihen aihetta.

_Kloto_: No nouse laivaan, että laivuri saa nostaa ankkurin.

_Karon_ (Mikyllokselle, joka tahtoo nousta laivaan): Hei, poikaseni, minnekkäs sinä? Laiva on jo täysi. Odota vaan siinä missä olet; aamulla varhain viemme sinut tästä yli.

_Mikyllos_: Karon, sinä teet minulle vääryyttä, kun minut jätät jälkeen, vaikka minä jo eilisestä asti olen ollut ruumiina. Minä valitan sinusta Radamantykselle, ettet sinä paremmin noudata lakia. — Voi voi! He lähtevät ja jättävät minut tänne aivan ypöyksin. — Mutta miks’en minä voi laivan perästä uida? Kun minä kerran olen kuollut, eihän minun tarvitse pelätä hukkumista. Eikä minulla olekaan yhtään suutarinmarkkaa, millä maksaisin lauttarahan.

_Kloto_: Seis, Mikyllos, on ankarasti kielletty sillä tavalla kulkemasta tästä yli.

_Mikyllos_: Ehkäpä niinä ennen muita ehtisin toiselle rannalle.

_Kloto_: Se ei käy päinsä. Meidän täytyy soutaa häntä vastaan ja ottaa hänet laivaan. Vedä hänet sisään, Hermes!

_Karon_: Mihin panemme hänet istumaan? Näithän sinä, että kaikki paikat ovat täynnä.

_Hermes_: Voihan hän nuokkua tyrannin olkapäillä, jos se sinun mielestäsi sopii.

_Kloto_: Mainio päähänpisto! — No astu laivaan ja kapua tuon onnettoman niskaan!

_Kyniskos_: Karon, lienee parasta, että heti sanon sinulle totuuden; en voi penninpyörääkään maksaa ylimenostani, sillä paitsi tätä konttia ja keppiä en omista yhtään mitään. Jos sinä taas tahdot, että minä pumppuan tai autan soutamisessa, niin valmis olen. Sinä tulet olemaan tyytyväinen, jospa vain annat minulle aimo airon.

_Karon_: No souda sitten.

_Kyniskos_: Saanko minä vielä luvan laulaa?

_Karon_: Anna soida, jos kauniin venelaulun osannet.

_Kyniskos_: Osaan useampiakin. — (Hän laulaa.) Kuuletko sinä miten nuo minua säestävät vinkumisillaan?

_Rikas mies_: Voi minun aarteitani!

_Toinen_: Voi minun ihanoita kartanoitani!

_Kolmas_: Höh! Höh! Lapsiparkani!

_Neljäs_: Kuka viinit poimii, jotka minä vuosi sitten istutin?

_Hermes_: Mikyllos, etkö sinä ymmärrä itkeä? Ei käy päinsä, että tästä kukaan kuivin silmin kulkee yli.

_Mikyllos_: Jätä minut rauhaan, Hermes; ei minulla ole syytä ulvomiseen, kun vauhti sujuu näin nopeasti.

_Hermes_: No huokaile nyt edes vähäsen noudattaaksesi yleistä tapaa.

_Mikyllos_: No voinhan minä ulvoa, koska sinä niin tahdot, Hermes. — Voi minun purakkoani! Voi minun vanhoja tohveleitani! Huh, huh, huh, minun repaleiset kengänpohjani! Kuka nyt perii minun veitseni ja minun naskalini? — (Hermekselle.) Eiköhän tämä jo riitä minun naukumistani? — Mehän olemme jo melkein rannassa.

_Karon_: Hei, rahat tänne. Anna sinäkin obolisi, Mikkoseni!

_Mikyllos_: Leikkiä laskenet, Karon. Ei minusta heru rahaa, enempää kuin härkämullikasta maitoa. Enhän minä tiedä, onko oboli pyöreä vai neliskulmainen.

_Karon_: Pommillako sinä taivaaseen pyrit? No olkoon menneeksi. Astu maihin, että hevoset, härät, koirat ja muut eläimet pääsevät kulkemaan.

_Mikyllos_: Huh huh, täälläpä vasta pimeä on. Täällähän ei toinen ole toistaan kauniimpi. Missä ovat nyt kauneudestaan maailmassa kuulut miehet ja naiset. Täällähän on kaikilla samat värit kasvoillaan. Minunkin takkuinen mekkoni on yhtä korea kuin kuninkaitten purppurakauhtanat. — Missä olet, Kyniskos? Kävellään yhdessä.

_Kyniskos_: Tuossa taitaa tulla vastaan yksi Raivottaria.

_Hermes_: Raivotar, tässä on tuhatneljä kuollutta sielua.

_Raivotar_: Radamantys on jo kauan odottanut.

_Radamantys_: Kuka sinä olet?

_Kyniskos_: Kyniskos, korkeasti jalosukuinen herra, ammatiltani ja ulkomuodoltani filosofi.

_Hermes_: Kellä Kyniskosta vastaan on valittamista, astukoon esille!

_Radamantys_: Ei kukaan näy astuvan esille! Ei se sillä vielä ole hyvä. Riisu itsesi alasti, jotta voi sinun tunnusmerkkejäsi tarkastella. Ken teistä elämässään on pahoja töitä tehnyt, hänen sieluunsa on jäänyt melkein näkymättömiä pieniä arpia.

_Kyniskos_: Tässä seison nyt ilkosillani. Tutki nyt, onko arpia.

_Radamantys_: Hän on todellakin vallan puhdas, on vain muutamia kalpeita laikkuja jäljellä. Mitenkä ne ovat selitettävissä, Kyniskos?

_Kyniskos_: Näetkös, hyvä herra. Sain arpia niihin aikoihin kuin surutöin olin. Kun sitten rupesin oikein perusteellisesti filosofeeraamaan, hävisivät arvet kuin poispestyinä.

_Radamantys_: Sinäpä olet mainion lääkkeen keksinyt, hyvä ystävä. Sittenkuin täällä olet toiminut todistajana tyrannia vastaan, voit lähteä autuaitten saarille. — Ota tuo mies matkaasi, hänhän on puhdas kuin palttinapalanen. Kuka hän on?

_Mikyllos_: Suutari Mikyllos.

_Hermes_: Nyt on tyrannin vuoro. Megapentes, astu esille! Raivotar, kisko hänet väkisin tuomarin eteen, jos hän niskoittelee. Ja sinä, Kyniskos, aloita nyt syyttees miestä vastaan ja tuo esille todistukset.

_Kyniskos_: Vaikka tyrannin arvet puhunevat selvää kieltänsä, tahdon lyhyesti kertoa hänen elämäkertansa. Kuninkaana hän keräsi ympärilleen valtakuntansa kaikkein roskaisimmat miehet, jotka eivät mitään konnantyötä kavahtaneet. Näillä hän tapatti, kidutti ja rääkkäsi alamaisiaan julmimmalla tavalla. Varakkaat hän tapatti ja ryösti heidän omaisuutensa, kellä oli kauniita vaimoja tai tyttäriä, sen hän surmasi, jollei se luovuttanut niitä hänelle. Kaikki ne kunnon kansalaiset, jotka paheksuivat hänen hurjaa komentoaan ja hänen mässäämisiään, ne hän saattoi tuhon omiksi. Katso, kuinka monta todistajaa tässä astuukaan esille todistamaan häntä vastaan!

_Radamantys_: No, mitäs sanot näitä syytöksiä vastaan?

_Megapentes_: Kaikki muut ovat tosia, mutta mitä Kyniskos puhuu tyttärien ja vaimojen häpäisemisistä, se on valetta.

_Kyniskos_: Kutsuttakoon tyrannin vuode ja lamppu todistajiksi. — Tuossahan ne ovatkin.

_Vuode_: Kaikki mitä Kyniskos on esittänyt, on totta. En ilkeä puhua julki asioita.

_Lamppu_: Mitä hän päivällä on tehnyt, sitä en ole ollut näkemässä, mutta yöllä hän eleli kuin saastainen villipeto. Usein herkesin öljyäni imemästä, jotta sammuisin eikä minun tarvitseisi nähdä hänen konnamaisuuksiaan, mutta hän pakotti minua palamaan.

_Radamantys_: Ei tarvita lisää todistajia. Ottakaa purppurapuku hänen yltään, niin saamme tarkastella hänen arpiaan. — Ai taivas! Katsokaahan! Eihän miehessä ole ehyttä paikkaa. Hänen sielunsahan on ruskean sinisen kirjava yli yltäänsä. Mikähän rangaistus hänelle riittäisi? Olisikohan hänet heitettävä tuliseen pätsiin vaiko annettava Kerberoksen käsiin.

_Kyniskos_: Eikö ole niin, että kaikki Manalan asukkaat saavat juodakseen unohduksen vettä Lethe-joesta? Eiköhän sopivin rangaistus tyrannille olisi kieltää häneltä tämä vesi ja antaa hänen aina vain muistella entistä mahtavuuttaan ja sitä hekkumaa, niissä hän rypi.

_Radamantys_: Sinä puhut oikein. Viekää hänet pois, sitokaa hänet Tantaloksen ääreen ja jättäkää hänet muistelemaan entistä elämäänsä.

Jumalien kokous.

Lukianoksen aikaan olivat aasialaiset uskonnot vallanneet koko Rooman valtakunnan. Roomalaiset legioonat olivat voittoisina laskeneet allensa koko tunnetun maailman, mutta aasialaiset uskonnot olivat tunkeutuneet vastavirtaan ja myöskin levinneet yli koko silloisen Rooman valtakunnan. Maailmanhistoriassa on tällä jälkimmäisellä liikkeellä ollut monta vertaa suurempi merkitys kuin edellisellä.

Jo sata vuotta ennen Lukianoksen aikoja oli keisari Klaudius julistanut frygialaisen Attis-palveluksen julkiseksi uskonnoksi Roomassa ja antanut sille sijan valtiollisessa juhlakalenterissa. Yhtyneenä persialaiseen Mitras-uskontoon ja siihen sulautuneena muodosti tämä yhtymä mahtavan vallan valtakunnassa. Missä Pietarin kirkko nyt sijaitsee, siinä oli Attis-jumalalla temppelinsä. Uskontokunnan ylimmäinen pappi Roomassa käytti nimeä papas = paavi, ja niinkuin nykyisellä paavilla oli hänellä liikanimenä "pater patrum". Paavin päähine Tiara on Attis-papin lakki, ja katolisten pappien kaapu ja meidän pappien "kaftaani" on alkuaan aasialainen virkapuku. Lukianos väittää, että Mitras-vapahtaja esiintyi tässä puvussa Olympossa.

Lukianos ei malta olla hämmästelemättä näitä vieraita jumalia yhtä vähän kuin hän häikäilee ivaamasta omia kansallisia tarujumaliaan. Ylijumalan heikkoudet hän paljastaa yhtä ilkkuvasti kuin egyptiläisten eläimenmuotoiset jumalankuvat. Kun Lukianos puhuu hienosta herrasta, jolla on koiranpää, tarkoittaa hän egyptiläistä jumalaa Anubista, jolla oli shakaalin pää. Kristinoppi ei vielä Lukianoksen aikaan noin 120—180 j.Kr. liene ollut niin levinnyt, että hän olisi Kristuksesta tiennyt mitään mainita. Kristiaanit Lukianos kyllä tunsi ja oli tavannutkin heitä. Hän eräässä kirjoitelmassaan puhuu kristiaaneista, mutta antaa niistä vähemmän mairittelevan kuvauksen.

Kokouksessa mainittujen tärkeimpien jumalien luettelo.

_Zeus_. Kreikkalaisten ylijumala. _Momos_. Yön poika, hämäräperäinen jumaluusolento, ehkä kuuluva Zeusta ennen hallinneeseen jumalasukuun. _Dionysos_. Zeun poika, jolle jo hänen nuoruudessaan uskottiin koko maailman herruus. Dionysoksen nimikkokasvi oli viinirypäle, josta syystä häntä myöhemmin palveltiin viininjumalana ja hänen juhliaan vietettiin hurmiotilassa symbaalien, huilujen ja rumpujen raikuessa. _Pan_. Pukinjalka-jumala (ks. kertomusta Pan ja Syrinks). _Ariadne_. Kuninkaan tytär Kreetasta. Sankari Teseuksen auttaja Labyrintista punaisen lankansa avulla, myöhemmin hänen puolisonsa, mutta hyljättynä oleileva Naxos-saarella. _Attis_. Fryygialainen vapahtaja-jumala (ks. edelliseen). _Mitras_. Persialainen vapahtaja-jumala (ks. edelliseen). _Salmoxis_ (ks. Otteita Homeroksen historia-teoksesta). _Apollon_. Auringon jumala, myöhemmin runouden, soiton ja ennustamistaidon sädekehän ympäröimä jumala.

_Zeus_: No heretkää jo, jumalat, vihdoinkin kiristelemästä hampaitanne, nurkissa nuhajamasta, kuiskuttelemasta ja harmittelemasta, että meidän pöydässämme istuu niin monta, jotka eivät tätä kunniaa ansaitse. Koska juuri tämä seikka on ainoa syy tähän kokoonkutsumiseen, niin tuokoon kukin vapaasti ja avoimesti esille, mitä hänellä on sanomista tätä mahdollista väärinkäytöstä vastaan. — Hermes, lausu julki asetuksenmukainen kuulutus.

_Hermes_: Hei, hei! Hiljaa! Ketä täysikäistä jumalaa, jolla on istunta- ja äänioikeus, haluttaa jotakin virkkaa. Pohdinta koskee muukalaisia ja vieraita.

_Momos_: Minä, Momos, tahdon puhua, jos sen sallinet, Zeus.

_Zeus_: Julkinen kuulutus on sen jo sinulle suonut; ei minun lupaani enää kaivata.

_Momos_: Minä siis lausun: on inhoittavaa, että muutamat meistä eivät tyydy siihen, että heidät on koroitettu ihmisistä jumaliksi, vaan kuvittelevat nuoruuden ylimielisyydessä uuden arvonsa oikeuttavan heitä asettamaan seuralaisensa ja palvelijansa meidän tasollemme. Pyydän siis sinulta, oi Zeus, saada lausua suuni puhtaaksi, minun täytyy se tehdä, koskapa minua kohtaan syntynyt ennakkoluulo on niin yleiseen tunnettu. Jokainen tietää, etten minä anna suistaa suutani enkä jätä kurittamatta, missä kuritusta kaivataan. En tunnusta henkilölle enkä asialle etuoikeutta jäädä ilman ankarinta arvostelua ja lausun ajatukseni julki avoimesti, perääntymättä ja henkilöön katsomatta. Onkin sentähden aivan luonnollista, että useat pitävät minua pahatuulisena ja ilkeämielisenä jumalana ja haukkuvat minua morkkaajaksi. Sanon siis: monet meistä, jotka vain ovat puoliksi kuolemattomia, ovat juljenneet hinata tänne taivaaseen palvelijansa, jopa juomakaverinsakin ja salakähmäisesti kirjoittautua nimiluetteloomme, niin että nämä sisäänlivahtaneet kaikista jakeluista ja uhreista saavat saman verran kuin me muutkin.

_Zeus_: Elä puhele niin arvoituksilla, Momos; sano sanottavasi julki ja mainitse nimeltä jokainen, jota tarkoitat. Niin kauan kuin sinä noin ylimalkaisesti puhelet, ei tiedä, mitä oikein tarkoitat, ja toinen selittää sanasi niin, toinen näin. Tämä pidättyväisyytesi sointuu huonosti yhteen avomielisyytesi kanssa, jolla niin suuresti ylvästelet.

_Momos_: Mainiota, Zeus, että sinä itse näin kannustat minua avomielisyyteen. Sinähän esiinnyt kuninkaallisesti ja suurenmoisesti. Tahdonpa siis ruveta nimiä mainitsemaan. Täällä on tuo oivallinen Dionysos, puoleksi ihminen ja äidin puolelta ei edes kreikkalainen, vaan syrofoinikialaisen kauppiaan Kadmoksen tyttärenpoika. Hän on nyt kerta kaikkiaan arvioitu ansaitsemaan kuolemattomuuden, enkä hänen omasta kohdastaan tahdo mitään muistuttaa, en edes hänen naispäähineestään enkä hänen juopotteluistaan enkä horjuvista askeleistaan; sillä minun mielestäni pitäisi kaikkien huomata, miten vieno ja naisellinen hän on, miten hänen aivonsa vipajavat ja miten hän jo aamusta varhain löyhkää väkeville viineille. Olkoon menneeksi, mutta hän on tyrkyttänyt uuden ammattikunnan meille ja on leimannut tuon komean kerhon, joka tuolla häntä ympäröi, Panin, Silenoksen ja satyyrit, etupäässä maalaisrahvasta ja vuohipaimenia, ulkomuodoltaan sekä mielenlaadultaan eläinten ja ihmisten välimuotoja, miltei jumaliksi. Tuo tuolla sarvineen, pukinpartoineen ja pukinsorkkineen on enemmänkin kuin puoleksi pukki; tuo toinen, tuo vanha kaljupää pönkitetyin sieraimin, joka harvoin aasinsa selästä astuu muuten kuin silloin, kun ei enää juopumuksesta pysy satulassa, on syntyjään Lyydiasta; satyyrit taas suippoine korvineen ja pienine sarvineen, jotka pistävät kaljusta kallosta esille kuin pienillä pukeilla, ovat luullakseni fryygialaisia. Todellakin hienoja jumalia, josta saamme häntä kiittää! Ja me ihmettelemme, että meitä ihmiset halveksivat, kun he niin naurettavia jumalien epäsikiöitä meidän keskellämme näkevät. Että hän sitäpaitsi on hankkinut tänne kaksi naikkostakin, henttunsa Ariadnen, jonka seppeleen hän on kiinnittänyt suorastaan tähtitaivaalle, tästä olen mieluimmin vaiti; mutta naurettavinta on sittenkin, että hän on ottanut mukaansa Erigonen koiran pelosta, että ihana immyt olisi kovin katkeroitunut, jollei hän olisi tavannut rakasta sylirakkiansa taivaassa. Jumalat, eikö tämä ole leimattava juopporetkun vallattomuudeksi, jolla hän meistä tekee pilkkaa. Mutta vielä! Minulla on vielä sananen sanottava muutamista muistakin —

_Zeus_: Mutta ei vain Asklepioksesta eikä Herakleesta! Sillä minä huomaan, minne sinä tähtäät, Momos. Toinen on lääkäri ja on jo niin monen sairaan auttanut jaloilleen, että hän monen muun ansiot voittaa; ja Herakles, minun rakas poikani, on kuolemattomuutensa suurella työllä ja tuskalla ostanut. Siis, heitä kohtaan ei mitään muistutuksia.

_Momos_: No niinpä sinun mieliksesi vaikenen, vaikka kieltäni syhyy. Jos minun sallitaan, Zeus, sinusta itsestäsi yhtä ja toista panna arvostelun alaiseksi —

_Zeus_: Voi veikkonen, minusta saat puhua miten vapaasti tahansa. Aiotko minultakin riistää kansalaisoikeuden taivaassa?

_Momos_: Kreetassa puhutaan sinusta vieläkin pahempaa, siellä näytellään sinun hautaasi. Minä tahdon sinulle sanoa, niistä sinua pääasiallisesti voi morkata. Sinä itse, Zeus, olet antanut aluksi aihetta kaikkiin näihin lainvastaisiin epäjärjestyksiin, ja meidän yhteiskuntamme ei olisi näin rumentunut sekasikiöillä, jollet sinä niin usein olisi pitänyt yhteyttä kuolevaisten naisten kanssa ja niin monessa eri ilmestysmuodossa leikkinyt rakastajaa heidän luonansa, niin että meitä usein hirvitti, että ne sinut ottavat härkänä kiinni ja teurastavat sinut tai kultakappaleena sinusta muodostavat kaulaketjuja, rannerenkaita ja korvakoristeita. Sinussa itsessäsi on vika, että taivas on täyteen tungettu noita puolijumalia, sillä muiksi en voi heitä nimittää. Tästä aiheesta olisi niin paljon puhumista, että mieluummin keskeytän tähän.

_Zeus_: Elä mitään Ganymedestä vastaan tuo esille, Momos! Minä pahastuisin suuresti, jos sinä pahoittaisit tuota suloista nuorukaista hänen sukuperänsä takia.

_Momos_: Niinpä en siis virkkane mitään eräästä kotkasta, joka myöskin on taivaassa, niin, melkeinpä istuu sinun valtikkasi huipussa ja on tehnyt pesänsä ihanpa sinun pääsi päälle, arvattavasti koska luulee kuuluvansa perhekuntaan — Ganymedeen takia ei siis enempää hänestä! Mutta Attis ja Korybas ja Sabazios. Mitenkä on voinut tapahtua, että nekin ovat tänne kutsutut? Ja tuo meedialainen Mitras tuolla kauhtanoineen ja hiippoineen, mies, joka ei kreikan kielestä tunne halaistua sanaakaan, ja joka ei edes tajua, mitä se meinaa, kun hänelle sanoo: kippis. Epäilemättä skyytit ja geetit juuri näitten hienojen herrasmiesten takia omavaltaisesti, meistä välittämättä, loukkaavat kuolemattomuuden pyhyyttä ja suorastaan hartiavoimillaan tunkeutuvat jumaliksi, milloin heitä vain haluttaa. Ja mitenkä tuo Salmoxis, merkeistään päättäen orja, on pujahtanut meidän joukkoomme? Ja kumminkin, kaikki tämäkin olisi siedettävää; mutta sinä egyptiläinen, palttinoihin kiedottuine koiranpäinesi, kuka sinä olet, hieno herraseni, mitenkä sinun päähäsi on pälkähtänyt, ettäs tahdot käydä jumalasta, sinä haukkuja. Ja mitä tahtoo tuo memfiläinen härkämullikka (Apis), joka ottaa vastaan polvennotkistuksia, lausuu oraakkelinlauseita ja pitää profeettoja palveluksessaan. Häpeän myöskin ibislintuja, apinoita ja pukkeja, joita meille Egyptistä, ties miten, on taivaaseen tupattu; mutta todellakin, mitenkä te muut jumalat voitte kärsivällisesti sietää, että tuollaisia kuvatuksia yhtä paljon tai vielä enemmänkin palvotaan kuin teitä itseänne, tai miten voit sinä, Zeus, kärsiä, että sinulle pukinsarvet pistetään päähän, — sitä en minä jaksa käsittää?

_Zeus_: Mitä sinä egyptiläisistä puhut, on todellakin inhoittavaa. Kumminkin kätkeytyy näihin seikkoihin salainen oppi, ja ken ei niihin ole perehtynyt, hänellä ei ole oikeutta ryhtyä niitä pilkkaamaan.

_Momos_: Vaaditaanko meiltä lorujen lopuksi salaisoppia tietääksemme, että jumalat ovat jumalia ja koiranpäät koiranpäitä?

_Zeus_: Annappas egyptiläisten asiain olla rauhassa, sanon minä; tahdomme vastakertana ottaa ne asiat pohdinnan alaiseksi. Jatka siis, jos sinulla vielä jostakin on muistuttamista.

_Momos_: Tietysti Amfilokosta vastaan, joka, vaikka on hullun äidinmurhaajan poika, tästä huolimatta Kilikiassa leikkii rohkeasti ennustajaa ja kahdesta kurjasta obolista syöttää valheitaan ihmisille, jotka hänen puoleensa kääntyvät. Siitä johtuu myöskin, että sinä Apollon olet kadottanut luottamuksen, ja että jokainen kivi ja jokainen alttari, johon öljyä vuodatetaan, jota kukitetaan, jota nykyään niin runsaasti esiintyvät silmänkääntäjäpapit palvovat, lausuvat julki oraakelilauseita. Niin kauas on jo tultu, että uhrataan atleetti Polydamoksen ja kuumeenasettaja Teaganeksen kuville, ja niinikään Hektorille ja Protesilaokselle. Siitä lähtien kun meitä on karttunut näin monta, ovat väärät valat ja kaikenlaiset jumalattomuudet saaneet ylivallan, ja me joudumme, niinkuin arvata sopii, halveksumisen alaisiksi. Lopetan tähän puheet epäjumalista ja sisäänpujahtaneista. — On olemassa sitäpaitsi nimityksiä käsitteille, joita ei ole tavattavissa meidän keskellämme ja joita ei ylimalkaan voi olla olemassakaan. Minä suvaitsen, oi Zeus, näillekin hullutuksille hieman hymyillä. Sillä missä sinä voit kohdata tuota niin suurta huomiota herättänyttä "hyvettä", missä "luonteita", niissä "kohtaloa" ja missä "onnea" — suuria sanoja, joitten käsitteet kumoavat toisensa ja jotka eivät ole olemassa muualla kuin filosofien litteissä aivoissa, joissa ne ovat syntyneet. Ja kaikissa tapauksissa ymmärtämättömät ihmiset ovat antaneet paukuttaa näitä aivohoureita kalloonsa niin syvälle, ettei meille kukaan ihminen enää uhraa, koska hän tietää, että vaikka hän uhraisi kymmenentuhatta hekatombia, onni ei muuksi muutu, kuin mikä sallittua on ja minkä kohtalon jumalattaret värttinätä väätessänsä päättäneet ovat. Saanen ehkä sinulta kuulla, Zeus, oletko koskaan omin silmin nähnyt Hyvettä, Luonteita tai Kohtaloa. Sillä kuullut olet varmaan sangen usein filosofien väittelyissä näistä, jollet, ole sitten pahkakuuro; he huutelevat kyllin äänekkäästi, jotta heitä kuulla voit. Minulla olisi vielä paljon esille tuotavaa, mutta aika on nyt jo lopettaa, sillä näenhän minä, että puheeni ovat monille vastenmielistä laatua ja että he suitaan suipistavat viheltääkseen, erittäinkin ne, joihin kalikka on sattunut. Lopuksi siis, jos sen sallinet, Zeus, tahdon lukea julistuksen, jonka näistä asioista jo olen laatinut valmiiksi.

_Julistus Hyväksi Onneksi!_

Kuluvan kuukauden seitsemäntenä päivänä.

Yleisessä jumalien kokouksessa, Zeun ylijohdolla ja Poseidonin puheenjohdolla, Apollonin määräyksestä, on Momos, yön poika, tämän julistuksen laatinut ja Uni siitä myönteisen arvostelun antanut. Siihen nähden, että joukko vieraita, sekä kreikkalaisia että barbaareja, jotka, olematta millään tavalla ansiolliset saamaan kansalaisoikeutta meidän piirissämme, ovat petollisin keinoin päässeet kirjoittautumaan meidän jäsenluetteloomme ja anastamaan jumalien arvon, on mokomalla tavalla täyttänyt taivaan, että meidän pöytämme on sullottu täyteen rähiseviä, kaikenkarvaisia jätkiä kaikista maista ja kaikilta kielialueilta, josta on seurannut niin suuri nektarin ja ambrosian puute, että puoli litraa nektaria maksaa kymmenen markkaa; sitäpaitsi ovat nämä sisääntunkeutuneet hävyttömyydessään alkaneet tunkea pois esimiehyydestä vanhoja, todellisia jumalia ja asettua itse vastoin kaikkea kohtuutta ja vanhaa sukuperää heidän sijalleen, joten raati ja sen jäsenet katsovat hyväksi, että tulevana talvipäivänseisauksena yleinen jumalien kokous pidetään ja täysi- ikäisistä jumalista nimitetään seitsemän valtuutettua nimittäin kolme vanhan Kronoksen raadista ja neljä Kahdentoista raadista, niiden joukossa Zeus; mainittujen valtuutettujen tulee mitä pikimmin mieskohtaisen valan kautta velvoitettuina heti kohta aloittaa istuntonsa, ja niin pian kuin Hermes on kutsunut kokoon ne jumalat, jotka pitävät itsensä oikeutettuina ottamaan osaa jumalienkokoukseen, saapukoot he yllämainitun komitean eteen vannotettuine todistajineen, kirjallisine todistuksineen ja asiapapereineen toinen toisensa perästä, jonka jälkeen valtuutetut tarkan ja asiallisen harkinnan perästä joko julistavat heidät tosijumaliksi tai lähettävät heidät omiinsa tai sukuhautoihinsa. Mutta jos tulevaisuudessa joku näistä hylätyistä tai komitean kautta kerta kaikkiaan sopimattomina poistetuista vielä kerran kurkottaa taivaaseen tai astuu sinne sisään, on hänet syöstävä alas Tartarokseen. Sitäpaitsi pysyköön kukin lestissään, eikä Pallas Atene saa puoskaroida lääkärin toimissa eikä Asklepios saa ennustella. Myös täytyy Apollonin luopua monista sivuammateistaan ja ruveta joko ennustajaksi, kitaransoittajaksi tai lääkäriksi. Edelleen täytyy filosofeja kieltää seulomasta tyhjiä käsitteitä ja lausumasta typeryyksiä seikoista, joista eivät ymmärrä hölyn pölyä. Mitä tulee taas niihin temppeleihin ja alttareihin, joihin nämä hylätyt kuuluvat, niin heidän kuvansa on revittävä pois ja sijalle pantava joko Zeun, Heran, Apollonin tai jonkun muun jumalan kuva, näille hylätyille taas tulee asianomaisen kaupungin puolesta pystytettäväksi hautakumpu muistopatsaineen. Jos taas joku kieltäytyy tottelemasta haudatusta ja saapumasta komitean eteen, hänet tuomitaan poissaolevana.

Näin kuuluu julistuksemme.

_Zeus_: Se on niinkuin oikeus ja kohtuus vaativat, Momos. Joka siis on samaa mieltä, hän nostakoon kätensä.

— Eipä niinkään... Se voi tapahtua ilman käsien nostamista; sillä täällä taitaa olla paljon sellaisia, jotka eivät aio nostaa käsiään. —(Jumalille.) Te voitte taas nyt poistua: mutta niin pian kuin Hermes huudatuksen pitää, saapukaa takaisin, ja kukin tuokoon mukanaan kirjalliset todistuksensa, isänsä ja äitinsä nimet, mistä on kotoisin, ja miten hän on jumalaksi koroitettu, sekä tiedot heimostaan ja ammatistaan. Joka ei kykene kaikissa näissä kohdissa itseään laillisesti turvaamaan, vaikkapa hänellä olisi maailmassa miten suuri temppeli tahansa ja vaikka ihmiset pitäisivät häntä miten suurena jumalana tahansa: komitea ei tule näihin seikkoihin kiinnittämään minkäänlaista huomiota. __ __ __

Omar Ibn Ibrahim Khayam.

Persialainen oppinut, joka eli vuosien 1025 ja 1100 j.Kr. väliajoilla.

Arabialaiset ja persialaiset olivat omaksuneet kreikkalaisten koko jälkeenjättämän valaisevan tieteen, silloin kun vielä Europan kristityt kansat elivät tietämättömyyden ja raakuuden pilkkoisessa pimeydessä. Kristinusko oli keskiajalla tyystin torjunut luotaan kreikkalaisten muka pakanalliset opit. Paavit olivat polttaneet kalkkia Rooman marmoripatsaista, Aleksandriassa olivat kristityt niinikään tuhonneet suuria kirjastoja, niin ettei muhamettilaisille jäänyt kuin rippeitä heidän polttaessaan myöhemmin samassa kaupungissa lopun kirjoista. Sekä kristityitä että muhamettilaisia ohjasi tässä hävitystyössä sama ajatus: jos kreikkalaisten viisaus sotii raamattua ja koraania vastaan, on se hävitettävä, jos taas se on sopusoinnussa raamatun ja koraanin kanssa, on se joutavaa ja sentakia romuna tuhottava.

Hämmästyksellä on merkittävä, että yllämainittu persialainen oppinut, jonka tutkimuksen esineinä olivat etupäässä matematiikka ja astronomia, on niin täydellisesti päässyt vapaaksi Allahin ja Muhametin taikauskoisesta opista. Hän eli ristiretkien aikana. Kristityssä Europassa olisi tällainen oppinut poltettu tuhaksi ja tuhka sirotettu ilmaan kaikkipa tuulten vietäväksi. Mutta Khayam eli siedettynä ja koskemattomana muhamettilaisten keskellä, ylisti ja joi viiniä, jonka Allah oli uskovaisiltaan kieltänyt, ja ihaili ihanoita impysiä. Tästä elämäntavastaan huolimatta hän pääsi korkeaan ikään, kuoli 86 vuoden ikäisenä. Europassa senkaltainen oppinut olisi säilynyt hengissä vasta 700 vuotta myöhemmin. Uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa kristityt ovat vieneet voiton kaikista kilpailevista muka pakanakansoista.

Satoja runoja on lähtenyt Omar Khayamin kädestä. Europan kulttuurikielille niitä on käännetty joukoittain. Englannissa on lukemattomia "Omar Khayam seuroja" perustettu. Sivistyneitten englantilaisten kesken on Omar Khayamin runoilla mielipiteitä ohjaava merkitys.

Omar Khayamin suurin merkitys on siinä, että hän rohkeni tuoda julki maailmankatsomuksensa, vaikka se niin täydellisesti soti muhamettilaisuuden jylhää oppia vastaan. Hän oli liian syvältä perehtynyt kreikkalaisen viisauden perusajatukseen: tutki kaikkea ja tunne itsesi. Hän ei ainoastaan ollut Euklideksen etevä oppilas, hän antoi myöskin tunnustuksen Anakreonin hilpeälle ilonpidolle. Muhamettilainenko viinin ylistäjä! Sellainenhan jo tuntuu epäluomalle. Mutta ei Omar Khayam ollutkaan muhamettilainen muuta kuin ulkonaiselta nimileimaltaan. Pohjaltaan hän oli vain sivistynyt ihminen, ja sellainen ajattelee kaikkina aikoina ja kaikissa maissa samalla tavalla.

Khayam rakasti viinin tuottamaa huumausta! Hän väitti rypäleen avulla saavuttavansa paratiisin. Ja paratiisissa hän unohti maailman surut ja murheet, ja maailmankaikkeuden vaikeat ongelmat jättivät hänet rauhaan. Hänen ilonsa on siis oikeastaan ruusunpunaista murhemieltä. Tartu kiinni hetken iloon, siinä hänen oppinsa, sillä kohta muutut mullaksi.

Seuraavassa muutamia Khayamin runoja:

Synti.

Sinä olet, Jumala, tiellemme tuhat lankeemusta valmistanut. Tahdotko meidät kirota, jos tartumme ansaan, jonka sinä itse olet virittänyt? Jos syntinen olen, olen sitä ainoastaan sinun kauttasi. Sanotko sitä synniksi, jos kohtalo johtaa minut tielle romahduksen, jonka sinä edeltäkäsin olet määrännyt.

Ikuinen arvoitus.

Ei kukaan ole maailman salaisuuden verhoa nostanut. Sielumme silmät ovat pimeyteen peitetyt. Tuskinpa auttaa uneksiminenkaan, joka perin suloista on; maailmanarvoitus jää selitystä vaille hamaan kuolemaan.

Mahdotonta.

Jumala loi intohimot rintaamme. Samalla uhkasi hän: "Jollet intohimojasi hallita mahda, niin suistut helvettiin."

On kuin joku puhuisi: "Käännä nurin täysi pikari, mutta kova rangaistus sinua kohtaa, jos pisarankaan tipautat lattialle."

Perusteltu toivomus.

Olen usein Herraani vastaan rikkonut raskain synnein — kumminkin minua se toivo elähdyttää, että Jumala minulle armollinen olkoon, koskapa minä, hyvin tuntien Hänen uutteran urakkansa, en koskaan ole Häntä vaivannut rukouksillani.

Hiiteen.

Enemmän kuin Persian ja Kiinan valtaistuimet huvittaa minua huilun jalo ääni. Enemmän kuin kullalla koristettu silkkinen puku on minulle pikari täynnä tulista viiniä. Hiiteen, hiiteen kaikki pyhät sädekehät ja kaikki typerät rukousnauhat, jotka kietovat maailman kirottuun tekopyhyyteen, Allahille kiusaksi.

Lempi yli kaiken.

Jos sydämesi syvyydessä lempi asustaa, on yhdentekevää, rukoiletko Allahia vai kerettiläisten jumalaa. Jos nimesi kerran on piirretty lemmen kultaiseen kirjaan, on merkityksetöntä, palkitaanko sinut vai rangaistaan iankaikkisuudessa.

Jumalalle.

Sinun orjasi olen, Jumala, kumminkin murran kahleet, jotka minut sinuun sitovat. Missä on nyt sinun tahtosi, Jumala? Minua se ei hillitse.

Sydämeni, täynnä mustia syntejä, huokailee yön pilkkoisessa pimeydessä. Missä viipyy sinun valosi, oi Herra, millä muka valaiset pimeydessä?

Jos ainoastaan hurskaat autuuden perivät, niin palkitset vain ansion, muuta et mitään.

Mihin jää minun syntitaakkaani nähden sinun armosi, Herra, ja sinun rakkautesi?

Allah puhuu.