Part 8

Minä, Allah, elävien ja kuolleitten Herra, tervehdän sinua, runoilija, sanoakseni sinulle: On väärinkäsitystä sinun luulla, että minä kiellän ihmisiltä viinin. Etkö tiedä, että minä itse olen viinin luonut. Minä suon kernaasti, että viisaat juovat; ainoastaan typeriä, hyvä ystäväni, koskee minun kieltoni.

Rukous.

Sinä olet lahjoittanut käärmeen meille paratiisiin, sinä vainoat meitä, oi Jumala, hirvittävillä koettelemuksilla. Anna meille anteeksi syntimme, jotka meidän elämäämme painostavat. — Annetaanhan omat syntisikin sinulle anteeksi.

Itsessäsi.

Kiihkoisesti olen pilvien ääriä myöten tutkinut kohtaloita, paratiisia ja helvettiä. Silloin virkkoi viisas opettajani: "Oi ystäväni, sinä haet liian kaukaisilta seuduilta. Sinussa itsessäsi on paratiisi ja helvetti."

Profeetan käsky.

Te tuumaatte, että ankarimmat rangaistukset minua odottavat haudantakaisessa elämässä, koska niin lämpimästi rakastan viinirypäleen nestettä. Erehdytte, hyvät viisaat!

Rypäleen verta on lupa juoda. Eikö Herran profeetta itse ole käskenyt meitä juomaan uskontomme vihollisten verta?

Lyhyt vuoropuhelu.

Hurskas mies virkkoi kadun naiselle: "Sinä olet synnin orja, ilman häpyä, miesten arvoton ajanvietto."

Tähän nainen vastasi: "Se olen, miksi mainitsit. Entä, sinä, oletko niin hurskas, Herrani, kuin sinä näytät?"

Ainoa varmuus.

Vaivalla tunkeuduin viisauden ja tieteen vanhoihin kirjoihin, jotka ovat raskaat lukea. Henkielämäni pitkällä taipaleella olen yhden ainoan tiedon saanut omaksutuksi: Tulin kuin virta, poistun kuin tuuli.

Viimeinen toivomus.

Kun kerran kuolen, peskää minut viinillä. Kaiuttakaa hautani partaalla juomalaulu viinillä kostutetuilla kielillä!

Kun Jumala viimeisenä päivänä minua kyselee — hakekaa maalliset jäännökseni tuhasta sen ravintolan, jossa muinoin eläissäni niin onnellinen olin.

Juo viiniä, juo viiniä, jotta sydämesi lämpiää, ennenkuin sun erota täytyy tästä maailmasta! Irroita rakastettusi tuoksuvat suortuvat, hurmaantuneena anna niiden liukua sormiesi lomitse, ennenkuin tunnottomana makaat kosteassa haudassa ja ilettävät madot tonkivat sinun, ruumistasi.

Iankaikkisen elämän kaipuu.

Tämä kirjanen on omansa toteamaan, kuinka syvällä ihmisten mielissä on kytenyt tuo ajatus, miten ihminen voisi iankaikkisen elämän periä. Eipä liene väärin lausua, että iankaikkisen elämän saavuttaminen on kaikkien uskontojen ydinkohta. Jo paratiisi-tarussa mainitaan elämänpuu, jonka hedelmän nauttiminen tuotti iankaikkisen elämän. Mutta sitä ei ihmisen sallittu maistaa. Hyvän ja pahan tiedon kielletyt hedelmät joutuivat heidän käsiinsä; he tulivat jumalien kaltaisiksi tiedossa, mutta kuoleman kynsistä he eivät pelastuneet. Sillä elämänpuu joutui kerubin tulisen miekan suojeluksen ja vartion taakse. Sinne ei siis auttanut ihmisten kurkottaa käsiään.

Kirkkaana päilyi taivas aurinkoineen, kuineen, tähtineen ihmisten päitten päällä. Siellä asuivat jumalat iankaikkisessa autuudessa. Niin luultiin.

Synkkänä vaani manala heidän jalkojensa alla. Sumu tai tuli odotti ihmiskuntaa varjojen valtakunnassa.

Mutta maan päällä vaelsivat ihmiset tuskaisina, levottomina, riitaisina. Se mikä heissä huonoa, vajanaista ja katoovaista oli, se oli maasta peräisin. Heissä asui kumminkin pienoinen tulisoronen, joka oli kotoisin tuolta yläilmoista. Ja se tulenlieska, sieluksi sanottu, se pyrki takaisin taivaisiin.

Lohduton oli Vanhan Testamentin oppi: "maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman". Tämä oppi kävi raskaaksi ihmisten sietää. Alkoi kuulua ääniä, jotka julistivat ihmisille ilosanoman, evankeliumin, tulevasta autuaasta elämästä haudan takana. Mistä tämä sanoma ensin kuului, sitä ei varmuudella tiedetä, mutta vähitellen se vyöryi yli koko silloisen sivistyneen maailman. Kristuksen syntymän aikaan se väkevänä kuorona kaikui kaikilta maanääriltä: "Elä vaivu epätoivoon, ihmisparka, sinä saat periä iankaikkisen elämän taivaissa!" Tämä sanoma valtasi kaikkein mielet. Jäytävä pessimismi, toivottomuus, hälveni kuin öinen usva koittavan auringon säteissä. Ihmiskunnalle julistettiin uusi toivo, uusi elämän rohkaisu. Se merkitsi ihmiskunnan sielunelämälle uuden ajanjakson alkua. Tämän opin valtaanpääsemisestä laskevat kristityt kansat uuden ajanlaskun alun.

Ilosanoman toi taivaista Jumalan lähettämä vapahtaja, ihmisten pelastaja, niin väittivät viisaat. He itse olivat vaeltaessaan maailman murheellisia polkuja nähneet, kuinka ihmiskunta kitui ja kiusattiin. Suunnaton sääli täytti heidän sydämensä, sääli ihmiskunnan kovaa kohtaloa. Mutta itse kärsivänä, kidutettuina ihmislapsina he eivät voineet ketään auttaa. Tähän tarvittiin Jumalan apu.

Niin syntyi vähitellen oppi Ilmastuksesta jumalallisen olennon kautta, joka kärsi kaikki ihmisten tuskat, joka otti päällensä ihmisten synnit, mutta joka voitti kuoleman vallan, kohosi taivaisiin ja Jumalan edessä rukoili ja lunasti ihmisten sielut iankaikkisesta kadotuksesta. Vapahtajan ylösnousemus takasi samalla kaikkien ihmisten mahdollisuuden voittaa kuoleman valta.

Intiassa Buddha otti kaikkien ihmisten synnit kärsiäkseen. Egyptissä Osiris voitti kuoleman vallan, Syyriassa Adonis, Fryygiassa Attis, Persiassa Mitraa ja Palestinassa Kristus.

Riemulla rahvas tarttui kiinni tähän ilosanomaan, joka kuolinhetkellä vaikutti rauhoittavasti kuin morfiiniruiske vaivatun potilaan ruumiiseen.

Siellä Foinikian rannoilla olivat Byblos-kaupungissa Adonisjumalan pyhät palvomispaikat. Vuosittain vietettiin siellä jumalan ylösnousemisen juhlia. Lukianos silminnäkijänä kertoo, miten rahvas kahtena päivänä surun valtaamana vietti jumalansa kuolemaa. Mutta kolmantena päivänä väki kokoontui meren rannalle odottamaan toivomaansa ilosanomaa jumalan ylösnousemisesta. Suuri kaislapallo lähestyi tuulen tuudittamana rantaa. Väki riemuitsi, pallo korjattiin rannalle. Se avattiin, ja katso, sen sisällä oli pieni kirjelippunen, jossa olivat nämä ainoat sanat:

"Adonis on ylösnoussut."

Äskeistä murhemieltä seurasi nyt hillitön ilonpurkaus. Kansa haltioissaan huusi, ihmiset syleilivät ja halasivat toisiaan, naiset antoivat miehille suuta, ja kaikki hokivat hurmiossa: "Adonis on ylösnoussut!" Sillä Jumalan lähettilään kuolleista herääminen merkitsi heillekin iankaikkisen elämisen perimistä.

Juutalaisillekaan vapahtajan ilmestyminen ei ollut vieras. Messiasta he odottivat suurella kaipuulla, ja odottavat vieläkin. Apostoli Paavali, juutalainen syntyjään, kieleltään ja mieleltään helleeniläinen, nosti suuren huudon: "Messias, jumalan poika, ihmisten vapahtaja, on tullut maailmaan pelastamaan ihmiskunnan tuskasta ja vaivasta; Hän on ylösnoussut, ja hänen avullaan ihmisetkin pelastuvat kuoleman vallasta." Paavali yhdisti juutalaisten ja aasialaisten pelastus- ja ylösnousemusajatuksen ja valitsi sen näkyväiseksi edustajaksi erään hänelle tuntemattoman hurskaan miehen, Josuaan eli niinkuin nimi kreikaksi kuuluu Jeesus. Kristinopin nimellä tämä ajatus on vallannut maailmoita. Europalaisten kansojen mukana oppi on levinnyt yli koko maapallon. Paavalin opin perusajatuksen mukaan on juutalaisten toivottomaan oppiin "maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" liitetty ilosanoma "Herramme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista".

Historialliseen kantavuuteensa nähden tuskinpa on merkillisempää oppia koskaan maailmassa julistettu. Mahdotonta on laskea, kuinka monta miljoonaa ihmistä sekä ennen että jälkeen Kristuksen on eronnut tästä maailmasta luottaen tähän iloiseen sanomaan.

Mutta iankaikkinen autuus ei ole todettua, vielä vähemmin milloinkaan todistettua; sehän on vain sielun hempeää aavistusta, henkistä morfiinia sielun tuskille ja tulevaisuuden kauhulle.

On aina ollut sellaisia ihmisiä, jotka tätä morfiinia eivät ole kaivanneet eivätkä sitä sietäneet. He eivät rakasta henkistä huumausta eli toisin sanoen uskontoa. Sillä uskontohan ei ole järjen tuomion alainen, se on aina ollut vain tunteitten hurmausta, henkistä lyriikkaa, runoutta. Pyhiä kertomuksia on siis arvosteltava vain novelleina tai romaaneina, eikä tosina tapahtumina. Jos tältä näkökannalta niitä arvostelee, voi niissä huomata henkielämän ikuista kaipuuta kauneuteen, rauhaan ja iankaikkiseen autuuteen.

Tässä kokoelmassa helleeniläinen Lukianos ja persialainen Khayam edustavat huumauksesta vapaata maailmankatsomusta. Korkea oppineisuus ei näy koskaan sietäneen henkistä huumausta.

Maailman sivistyneet kansat luopuvat tätä nykyä joukoittain iankaikkisen autuuden opista, sellaisena kuin sitä vuosituhansien kuluessa on saarnattu ja selitetty. Mutta luopuvatko ne kaipaamasta henkistä hurmiota?

Nykyajan viisaat väittävät, että maailman kansat juuri nyt odottavat, niinkuin Kristuksen syntymänkin aikana, uutta evankeliumia, uutta iloista autuuden sanomaa, uudenlaista pyhyyden säteilyä, uusia glorioita.