Part 9

— Emäntä voi varsin hyvin ilmoittaa laamannille oikeudessa, mitä Jumala on sanonut, lausui nimismies. — Tietysti emännällä on siihen täysi oikeus. Mutta jos emäntä on oikeudelta salannut sellaista, joka voisi tätä rikosta selvittää, niin voi siitä olla myös ikävyyksiä. Minä antaisin sen ystävällisen neuvon, että emäntä mieluummin ilmaisisi epäilyksensä minulle kuin menisi itse niitä esittämään. Ei ole hauskaa vanhalla iällä joutua naurun alaiseksi.

— Ihminen ei ole koskaan naurunalainen silloin, kun hän tekee mitä Jumala on hänelle tehtäväksi asettanut.

— Ei tietystikään, vastasi nimismies, — mutta ihminen voi niin kovin usein kuvitella omia halujaan Jumalan käskyiksi. Sellaista on hyvin usein todettu meidänkin maassamme. Minä en tahdo tästä asiasta nyt väitellä. Kun tämä rikosjuttu on selvitetty, niin me voimme kerran rauhassa ottaa tämän asian käsittelyn alaiseksi, sillä minulle on siitä ehkä hyvinkin paljon hyötyä.

Nimismies kumarsi emännälle kohteliaasti ja meni Heikkilän isännän ja emännän seurassa.

Vanha emäntä seisoi paikallaan pitkän aikaa. Sitten hän vaipui istumaan aivan vapisten. Anna, joka oli seurannut vanhempiaan kuullakseen lisää Erkistä, sillä nyt vasta hän sai tietää, mistä veljeään syytettiin, palasi mummonsa luokse ja sanoi itkien:

— Nyt nuo tunnottomat ihmiset syyttävät Erkkiäkin murhasta.

— Ole rauhassa, Erkki on aivan syytön.

— Mutta he ovat hänet vanginneet.

— Herra on avaava hänen vankilansa ovet. Mene huoneeseesi ja ota raamattu, lue sieltä, miten Pietari oli vankeudessa ja miten enkelit hänet pelastivat sieltä. Tuo nimismies on herättänyt makeilla sanoillaan ja katalilla ajatuksillaan vihan, ja minun on se poistettava itsestäni. Käräjäpäivä ei ole vielä ollut, ja vielä ei ole veljesi tuomittu.

Sanaakaan enää sanomatta Anna poistui huoneesta.

Vanha emäntä meni rukkinsa luo ja koetti kehrätä, mutta lanka ei pysynyt hänen sormiensa välissä ja rukin polkeminen oli epätasaista. Hän siirsi rukin syrjään ja mutisi itsekseen:

— Makea kuin käärme ja katala kuin käärme. Minä en ihmettelisi, vaikka hän itse olisi tehnyt tuon murhan.

Hän säikähti omaa puhettaan, risti kätensä ja sanoi:

— Minun Jumalani, anna minulle anteeksi, sillä minä en tahdo sanoa väärää todistusta lähimmäistäni vastaan.

Hän tunsi itsensä kovin uupuneeksi, meni vuoteelleen ja vaipui virkistävään uneen.

Siinä tapasi Kalle hänet tullessaan taloon. Hän istui tuolille vuoteen ääreen ja katseli nukkuvaa tohtimatta häntä herättää. Näin hän oli puolisen tuntia odottanut, kun emäntä avasi silmänsä.

— No, miltä uni maistui? kysyi Kalle.

— Sinäkö siinä olet, sanoi vanha emäntä nousten istumaan. — Minulla oli vähää ennen heräämistäni sellainen hyvä tunne, aivan kuin rakas ystävä olisi istunut rinnallani. Ja eihän se ollutkaan mitään muuta kuin rakas ystävä, kun sitten näin sinut. Tunsin itseni niin kovin raukeaksi. Nimismies oli täällä, ja minä väittelin hänen kanssaan. Olen minä ennenkin miesten kanssa väitellyt enkä ole siitä väsynyt. Mutta se mies on niin makea, että tekisi mieli pestä kätensä aina vähän päästä, kun tuntee ne tahmeiksi. Eivät ne sellaiset ihmiset sovi meidän maalaisten kanssa yhteen. Niillä on niin kovin toisenlainen puhetapakin.

Kalle vilkaisi ympärilleen, jotta kukaan ei häntä vain kuulisi, ja sanoi sitten:

— Kamreeri soitti minulle ja käski ilmoittamaan teille, että viisi seteleistä on tullut takaisin pankkiin.

Vanha emäntä oli vähän aikaa aivan liikkumaton.

— Sanoiko hän, kuka ne on tuonut?

— Ei sanonut. Pyysi vain teille ilmoittamaan.

— Eikö hän luottanut sinuun?

— Ehkä ei tohtinut, jos puhelinkeskuksessa olisi kuunneltu.

— Se on viisas ja varovainen mies. Sanoiko hän todellakin, että setelit ovat tulleet pankkiin takaisin?

— Ei siinä muodossa. Hän sanoi, että viisi emännän merkillä varustettua lammasta on löydetty.

— Viisaasti sanottu. Kun minulla on lampaita, niin kukaan ei osaa siitä mitään päätellä. Käskikö hän minua tulemaan sinne?

— Siitä hän ei puhunut mitään. Ehkä odottaa teidän tulevan.

— Parasta on, että sinä yksinäsi menet, sanoi vanha emäntä. — Jos heti on jotakin toimitettavaa, niin osaat sinä sen paremmin tehdä kuin minä osaan.

Vanha emäntä istui pitkän aikaa kädet ristissä mietteissään,

— Ota hevonen tallista ja aja kiireimmän kautta, sanoi hän viimein. — Saat ottaa oriin.

— Minä voin mennä polkupyörällä, sanoi Kalle. — Jos minun pitää kylällä viipyä, niin sen voi aina helpommin sijoittaa minne tahansa.

— Siinä olet kyllä oikeassa. Mutta ei koskaan tiedä, miten käy ja mitä sinun pitää tehdä. Voit tarvita rahaa ja tarvita runsaasti, jotta kaikki luistaa. Raha on hyvä asia toisinaan, sen avulla saa monta ihmistä liikkeelle.

Emäntä meni pöydän luo ja otti sen laatikosta lompakon.

— Minä en kotona pidä koskaan suuria summia, mutta on täällä sentään neljätuhatta markkaa. Ota ne ja käytä parhaan ymmärryksesi mukaan. Älä suotta tuhlaa, mutta älä myöskään tarvittaessa säästä. Käytä kaikki viisaasti ja kirjoita summat muistiin.

Kalle hymähti, kun emännän huolellisuus näin vakavanakin hetkenä tuli esiin.

— Jos asia on kovin tärkeä, niin tee kaikki, mitä voit sekä omilla että toisten voimilla. Jos joku, jota tarvitset, on sellainen, että häntä et rahalla saa, koska hän ei rahaa tarvitse tai ei tahdo olla sinun palkattavasi, niin sano, että teet kaiken minun käskystäni. Ja jos hän ei sitä usko, niin vie hänet kamreerin luo ja sano sanat siellä. Hän voi ne vakuuttaa tosiksi. Jos rahat eivät riitä, sillä eihän koskaan tiedä, mitä tapahtuu, niin ota säästöpankista lisää. Minä voin kirjoittaa sinulle mukaan lapun sitä varten. Ei, ei sitä tarvita. Kamreeri uskoo kyllä, kun kerran olit minun kanssani siellä. Ja ellei hän usko, niin ota sitten auto ja aja tänne, niin minä kirjoitan sinulle shekin. Ja silloin kirjoitankin sellaiselle summalle, että kamreeri saa panna kauppansa muutamaksi päivää kiinni rahojen puutteessa.

Kalle hymyili taas. Emäntä katsoi häneen ja sanoi:

— Mitä sinä naurat?

— En ole koskaan ennen kuullut teidän kerskaavan rahoillanne. Se tuntui niin hullunkuriselta teidän suussanne.

— En minä sano sitä ylpeydestä suinkaan, lausui vanha emäntä, — mutta näin meidän kesken minä voin sinulle ilmoittaa, että siellä on minun tililläni hiukan toista miljoonaa.

— Hyvänen aika, oletteko te niin rikas!

— Pidä suusi kiinni! Minä olen paljoa rikkaampi kuin tiedetäänkään. Se on rahassa ja sitten on vielä paljon muutakin.

— Mitä verotuslautakunta sanoo?

— Siellä se kyllä tiedetään. Minä olen kaikki heille selvästi ilmoittanut. Ja kai sieltä sitten on kerrottu muillekin, kun monta kertaa saa kuulla sellaisen kateellisen lauseen: "Niin, te, joka olette rikas!" Olisivat säästäneet ja tehneet työtä niinkuin minä, niin olisi heidän käynyt aivan samalla tavalla. No niin, ei puhuta siitä nyt. Sinä otat nyt selkoa kaikesta ja ota varovaisesti, jotta ei sitä huomata. Nimismies ei saa mitään tietää, muista se.

— Miksi ei saa?

— Hän täällä ollessaan moitti sinua siitä, että sekaannut asioihin. Hän oli huomannut sinun tätä asiaa tutkivan eikä siitä pitänyt ollenkaan. Jos hän nyt saa tietää, että sinä olet murhaajan jäljillä, niin hän tekee kaiken voitavansa, jotta et veisi käräjillä häneltä kunnian kruunua. Hänen itserakkautensa on niin suuri, että hän panee vaikka syyttömän vankilaan, ennenkuin tunnustaa erehtyneensä. Hän kävi täällä Erkin isän ja äidin kanssa pyytämässä, että minä kustantaisin asianajajan oikeuteen Erkille. Se oli hänen tuttavansa, niinkuin hän sanoi. Hinta olisi viisituhatta käräjiä kohti. Tietysti he olivat yhdessä juonessa siinä. Minä en suostunut, en ainakaan nyt, vaan sanoin ensin odottavani, miten käräjillä käy. Ja jos minun pitää rahoja panna likoamaan, niin mieluummin annan sinun hoitaa tätä asiaa ja hyötyä siitä, mitä hyödyt. Mutta älä tässä viivy ja puhu turhia, vaan mene.

— En minä ole puhunut juuri mitään, sanoi Kalle nauraen.

— Odota vielä, sanoi vanha emäntä. — Nimismiehen selityksistä päättäen, sillä hän selitti kaikki tarkoin, olen tullut siihen ajatukseen, että murhamies ja Matti tulivat yhdessä autolla. Se on ollut se auto, jonka renkaan jälki sinulla on. Kun saat tietää, kuka on tuonut seteleitä pankkiin, niin ota selko siitä, missä hän on ollut murhayönä ja onko hän ajanut autolla ja kenen autolla. Ellet sillä tavalla saa selkoa, niin koeta tutkia kylässä olevien autojen renkaat. Jos se ei auta, niin koeta löytää jokin muu keino. Mutta sinä et saa tulla sieltä pois, ennenkuin olet koonnut sellaiset todistukset, että käräjillä sillä saadaan aikaan jotakin. Ja vielä yksi asia. Moni ei tahdo tulla todistajaksi, kun palkka on niin pieni. Lupaa jokaiselle, jonka haastat käräjille — ei, ei, älä anna ottaa haastetta, pyydä heitä tulemaan, se näyttää paremmalta — ja maksa jokaiselle heti etukäteen viisikymmentä markkaa ja lupaa sama summa käräjien jälkeen. Ei pidä antaa ihmisille heti koko maksua, he voivat olla tulematta. Äläkä selitä ihmisille, minkä tähden tahdot heitä sinne. Älä millään muotoa sitä tee, sillä nimismies muuten sekaantuu asiaan, koska hän saa tietää niiden avulla, mätä olet saanut selville. Minä tahdon, että sinä olet käräjillä viisaampi kuin nimismies, vaikka hän onkin kaikenlaiset koulut käynyt. Mene nyt!

Kalle oli jo ovella, kun emäntä vielä kerran pidätti hänet.

— Tuo tieto minulle vielä tänään. Ota auto, jotta pääset pikemmin. Jos viivyt myöhään, eivätkä tahdo tulla ajamaan, niin maksa kaksinkertainen taksa. Ja jos olen nukkumassa, niin naputa tämän huoneeni ikkunaan. Minä valvon siksi, kunnes sinä tulet.

Kun Kalle oli mennyt, istui emäntä tuolille, pani kätensä ristiin ja sanoi:

— Minä kiitän sinua, Jumala, että olet minua kaikessa auttanut. Minä kiitän sinua siitä, että et ole vaaran hetkenä minua heittänyt, vaan näyttänyt missä tie kulkee oikeuteen. Minä kiitän sinua siitä, että olet kaikki toimeni siunannut niin, että tarvittaessa on minulla keinoja, joilla voin sinun tahtosi täyttää, jotta synti ja rikos saisivat ansaitun palkkansa. Sinä olet aina ollut minun pääni päällä kuin kukoistava seppele. Sinä olet aina seisonut minun rinnallani. Ylistetty olkoon sinun nimesi!

KUUDES LUKU.

Oli jo aivan pimeä, kun emäntä istuessaan huoneessaan raamattua lukien kuuli ikkunaansa naputettavan. Hän meni ikkunaan ja pihalle lankeavassa valossa näki Kallen innoissaan viittoilevan. Emäntä meni avaamaan oven, ja Kalle tuli sisään.

— Tässä nyt näette miehen, jolla on kaikki rikoksen langat käsissään! huudahti hän kätellessään emäntää.

— Onko syyllinen jo tunnustanut? kysyi vanha emäntä.

— Minä en ole hänen kanssaan ollut laisinkaan puheissa, sillä onhan asia niin merkillinen, että tahdon säästää sen viimeisen pamauksen käräjille.

— Minkä viimeisen pamauksen?

— Sen, että murhan on tehnyt itse nimismies!

Kalle katsoi ylpeänä emäntään nauttien ilmoittamastaan asiasta. Kun emäntä ei millään tavalla näyttänyt innostuvan, kysyi Kalle:

— Ettekö usko sitä?

— Sinä lasket leikkiä, vastasi emäntä. — Nimismiehellä ei ole murhan kanssa mitään muuta tekemistä kuin että hän koettaa ottaa selkoa sen tekijästä ja epäonnistuu.

— Mutta odottakaahan, niin minä todistan, että hän se on. Minä menin säästöpankkiin siis, ja kamreeri näytti minulle nuo setelit. Ne olivat ehdottomasti samat. Numerot olivat samat ja leijonan kupeessa oli mainitsemanne merkki. Seteleitä oli koetettu tahria, jotta eivät näyttäisi aivan uusilta. Ja arvaatteko, kuka ne oli tuonut pankkiin?

— Minä olen varma siitä, kuka ne varasti, mutta kuka ne toi pankkiin, sitä minä en tiedä.

— Ne toi sinne nimismies. Hänellä oli maksettavaa autostaan viisituhatta, sillä hän on ottanut auton vähittäismaksulla, ja nyt lankesi taas suoritus. Tämä on aivan selvä todistus siitä, että hän on murhaaja.

— Ei se ole vielä mikään todistus, sillä hän on aivan hyvin voinut saada setelit ensin muualta.

— Mistä muualta?

— Vaikkapa murhaajalta. Kun me tiedustelemme häneltä, mistä nuo setelit ovat hänelle tulleet, niin päästään oikeille jäljille. Jos hän olisi rikoksen tehnyt, niin totta kai hän olisi ollut siksi varovainen, että ei olisi vienyt noita seteleitä juuri samaan pankkiin, josta ne olivat lähteneet liikkeelle.

— Mutta eihän hän sitä tietänyt, että ne olivat siitä pankista?

— Tiesipä, sillä heti samana iltana, jona murha tapahtui ja kuulustelu pidettiin, minä kerroin lainanneeni rahat ja ottaneeni ne ensin säästöpankista ja kirkolla antaneeni Matille ne tuhannen markan seteleinä. Totta kai hän rikostutkijana olisi ollut siksi varovainen, ettei juuri tällaisina päivinä olisi vienyt samoja seteleitä sinne.

— Mutta peittääkseen sitä hän oli juuri nimenomaan liannut niitä.

— Tai sen on tehnyt murhaaja eikä hän. Jollakin tavalla ovat rahat kiertäneet kädestä käteen näinä päivinä ja tulleet juuri nimismiehelle.

— Mutta kun hänen täytyi maksaa juuri nuo viisituhatta markkaa, niin hän käytti siihen näitä rahoja, väitti Kalle.

— Kuulehan nyt, poika, vanhan ihmisen tyyntä ajatusta, sanoi emäntä. — Nimismiehellä on virkatoimiensa vuoksi aina rahoja. Maksaakseen nuo viisituhatta markkaa säästöpankkiin olisi hän varsin hyvin voinut ottaa kruunun rahoja ja panna setelit siihen kassaan. Sitäpaitsi hän tiesi tuon summan lankeavan määräpäivänä maksettavaksi ja olisi varsin hyvin ennättänyt käydä vaihtamassa nuo setelit toisiin vaikka Helsingissä. Kun hän kerran on rikostutkija, niin ei hän voi noin suurta virhettä tehdä. Juuri setelien likaaminen osoittaa, että murhan tekijä ei ole mikään erikoisen viisas henkilö, koska hän koettaa noin kömpelöllä tavalla peittää jälkensä.

— Mutta onhan hän tähän asti osannut peittää jälkensä aivan mestarillisesti.

— Onkohan?

— Emmehän ole päässeet hänen jäljilleen.

— Kun olemme kaiken aikaa etsineet häntä mutkikkaita teitä pitkin.

— Mutta nämä setelit eivät ole ainoana todistuskappaleena nimismiehen syyllisyydestä, sanoi Kalle.

— Vai on sinulla parempiakin todistuksia?

— On ja ne perustuvat juuri teidän viisauteenne,

— Saadaanhan nähdä. Kerro ne minulle.

— Kun minä siis olin vakuutettu siitä, että nimismies oli tehnyt murhan, jatkoi Kalle, — ja kun hän kaikesta päättäen on tullut tänne Peltolan Matin seurassa, niin oli aivan luonnollista, että he olivat lähteneet yhdessä nimismiehen autolla.

— Ja nimismies, joka varsin hyvin tiesi, että auton jälki voidaan tuntea, valikoi oman autonsa tähän tarkoitukseen? sanoi emäntä.

— Nimismies ei ole kaikesta päättäen lähtiessä vielä harkinnut murhaa, sanoi Kalle. — Syystä, jota ane emme tunne vielä, mutta joka aikanaan selviää, hän sitten ampui Matin ja anasti rahat. Kun hän sitten huomasi, että tekonsa voi tulla ilmi, niin hän päätti peittää kaikki mahdolliset jäljet. Hän muisti ensi sijassa juuri auton renkaitten jäljet. Kun hän tuli kotiaan, niin hän muutti juuri auton oikeanpuolisen takimmaisen renkaan.

— Mistä sen tiedät?

— Nimismiehellä ei ole oman asuntonsa yhteydessä sopivaa vajaa. Lähellä on eräs mäkitupalainen, jolla aikoinaan oli vaja maantien vieressä, mutta joka ei sitä nyt enää tarvinnut. Nimismies vuokrasi tämän ja teki siitä autovajan. Kun minä olin saanut tietää, että nimismies oli tuonut nuo rahat pankkiin, niin minä tietysti menin heti ottamaan autosta selkoa, sillä muistin sen kohdan rikoksesta. Kaikeksi onneksi sattui tuo mäkitupalainen, jonka nimi on Lehto, olemaan vajassa ruuvipenkin luona laittelemassa joitakin omia vehkeitään. Minä rupesin hänen kanssaan puhelemaan. Keskustelimme autoista ja niiden kannattavaisuudesta. Hän tuli silloin sanoneeksi, että suurin onnettomuus oli, jos auton rengas pilaantuu. Ja silloin hän kertoi, että juuri sinä iltana, jona tuo murha tapahtui, oli nimismiehellä tulinen kiire ja tuli pyytämään häntä avukseen. Auton rengas oli mennyt puhki, ja kun hänen täytyi mennä, niin hän pyysi Lehtoa auttamaan renkaan vaihtamisessa. Lehto näytti tuota entistä rengasta, se oli ehdottomasti sama, joka oli ollut siinä pyörässä, joka oli pysähtynyt tallin taakse hiekkakasan kohdalle. Minä näin siinä tuon saman viallisen kohdan.

— Kyselitkö erästä seikkaa Lehdolta, sitä nimittäin, pitikö nimismies autoaan aina vajassa?

— Kysyin.

— Ja mitä hän vastasi?

— Että jos oli kaunis ilma, niin nimismies piti sitä vajan edessä päivän aikana.

— Se oli totta, sillä minä olen itse kirkolla käydessäni nähnyt nimismiehen auton siinä seisomassa, sanoi emäntä.

— Mutta eihän se merkitse tässä asiassa mitään.

— Se merkitsee sitä, että joku muu, jolla on oikeus tai joka uskottelee, että hänellä on oikeus siihen, on ottanut auton ja tuonut sen sitten takaisin. Vai luuletko sinä, että nimismies tehtyään murhan ja palattuaan kirkolle olisi kutsunut todistajan siihen, kun hän vaihtoi auton renkaan? Täytyihän hänen ymmärtää, että Lehto voisi olla vaarallinen todistaja.

— Tai pikemmin hyvä todistaja, sanoi Kalle. — Lehto voisi aina kertoa, että nimismies olikin ollut kirkolla juuri samoihin aikoihin, kun rikos tapahtui.

— Niin ja on auttanut nimismiestä renkaan vaihtamisessa, juuri sen renkaan, jonka jälki sitten oli selvänä tallin takana, sanoi emäntä.

— Nimismies huomasi siinä tehneensä virheen, ja siksi hän koetti kaikin tavoin tehdä suutarin todistuksen tyhjäksi, sanoi Kalle. — Eihän hän tahtonut mitenkään ottaa sitä seikkaa pöytäkirjaan, että suutari oli heti ampumisen jälkeen kuullut auton äänen.

— Hän teki sen siksi, että kun hän kerta kaikkiaan oli laatinut rikoksesta oman ajatuksensa, niin hän hylkäsi jokaisen kohdan, joka ei sopinut siihen.

— Te ette siis laisinkaan usko sitä, että nimismies on syyllinen?

— En. Hän on itserakas ja mahtaileva ihminen, enkä minä hänestä pidä, kun hänellä on niin kovin makeita sanoja kaikille sanottavana, mutta en minä silti vielä usko, että hän olisi rikollinen ihminen. Mitä hän murhaisi kolmenkymmenentuhannen markan tähden Mattia? Ei niin itsetietoinen ihminen kuin hän sellaisesta summasta pane koko tulevaisuuttaan vaaraan.

— Mutta jos siihen olisi toinen syy?

— Mikä syy?

— Jos nimismies olisi rakastunut Annaan ja tahtoi poistaa Matin tieltään.

— Lukisit vähemmän niitä romaanejasi, niin et ajattelisi tuolla tavalla, sanoi emäntä. — Kun sinä nyt olet noin kovin varma kaikesta, niin ehkä voit sanoa myös, millä tavalla hän sai käsiinsä Erkin pistolin.

— Minä kävin Uotilassa, mutta kukaan ei siellä ollut nähnyt nimismiestä, sen minä tunnustan kyllä. Mutta onhan hän voinut poiketa eteiseen ja nähtyään pistolin on sen siepannut.

— Jos nimismies olisi tahtonut ampua Matin, niin ei hän siihen tarvitse toisten aseita. Hänellä on niitä kyllä itselläänkin.

— Mutta hän tiesi varsin hyvin, että rihlan jäljet näkyvät kuulassa, ja tahtoi senvuoksi saada käsiinsä sellaisen aseen, joka ei ollut hänen omansa, selitti Kalle.

— Jos hän olisi niin paljon asioita miettinyt, niin hän olisi voinut yhtä hyvin ampumisen jälkeen ottaa mukaansa pistolin ja heittää sen metsään taipaleella ennen kirkonkylää. Silloin sitä ei olisi koskaan löydetty. Nyt hän jätti sen siis murhapaikalle, jotta jäljet tulisivat oikein selvästi näkyviin. Ja etkö sinä ole ajatellut sitä, että ottamalla juuri Erkin pistolin hän pilaisi mahdollisuutensa saada Annan omakseen.

— Millä tavalla?

— Olisihan aina se vaara, että tulisi ilmi, kuka on vienyt pistolin Uotilan eteisen pöydältä, sanoi emäntä. — Ei nimismies ole niin älykäs kuin hän itse uskoo, mutta ei hän ole niin tyhmäkään kuin sinä uskot.

— Mutta minusta näyttää, että te uskotte kaikki mahdollisimman yksinkertaiseksi, sanoi Kalle.

— Sitä en tee, sillä jos niin olisi, olisimme jo aikoja sitten löytäneet syyllisen. Kaikessa on vikana se, että me aivan ehdottomasti vaadimme, että rikollisen pitäisi menetellä sellaisten kaavojen mukaan kuin me tunnemme. Sinä, nimismies ja minä hullu vaimo teidän mukananne mietimme ja tuumimme kaikenlaisten kaavojen mukaan ja etsimme siten syyllistä. Jos nämä kaavat pitäisivät paikkansa, niin voisin minä olla yhtä hyvin syyllinen.

— Millä tavalla te, emäntä, voisitte syyllinen olla?

— Ajatelkaamme nimismiehen tavalla, niin huomaamme sen hyvin pian, sanoi vanha emäntä. — Kellä oli vihaa Mattia kohtaan? Tietysti minulla, joka en olisi tahtonut häntä tyttäreni tyttären mieheksi. Kun ei tiedetä, miten olen asiani järjestänyt, niin kaikki arvelevat, että minä annan ainakin toisen taloni Annalle. Ja kun tiedetään, että minä tahdon sen pysyvän suvussa ja että Matista ei koskaan olisi tullut talon pitäjää, niin olihan luonnollista, että minä olisin tahtonut hänet syrjäyttää.

— Mutta rahat, minne te ne olisitte pannut?

— Rahat olisin tietysti piilottanut siksi, kunnes Helsingissä olisin ne voinut turvallisesti vaihtaa. Kun ei kukaan muu kuin kamreeri tietänyt näistä merkin noistani ja tietysti en olisi hänellekään niistä puhunut, niin varsin hyvin olisin voinut käsitellä seteleitä oman mieleni mukaan.

— Mutta tuo auto, millä te sen olisitte selittänyt?

— Mahdollisesti siinä on auto ollut paljoa aikaisemmin ja se on voinut olla aivan viaton auto, joka on pysähtynyt korjaamaan jotakin vikaa. Ei sen tarvitse laisinkaan olla sellainen, joka pysähtyi juuri tuona yönä.

— Tuo selitys ori kyllä aivan oikea. Mutta mistä olisitte saanut juuri tuon Erkin pistolin, sillä onhan tutkittu, että kuula on ammuttu juuri sillä pistolilla?

— Kukaan ei voi varmuudella sanoa, onko tuo kuula, joka maantieltä löytyi, se kuula, jolla murha tehtiin. Tietysti Heikkilän talon lähellä on Erkin pistolin kuulia vähän joka paikassa, varsinkin kun lapset ovat niillä leikkineet.

— Mutta teidän olisi pitänyt saada käsiinne juuri tuo Erkin pistoli sittenkin, koska se löytyi juuri murhapaikalta. Onhan aivan varmasti tiedossa, että Anna toi sen Erkille ja että Erkki piteli sitä Uotilan eteisessä Ainon nähden.

— Ja minä olisin aivan hyvin voinut käydä kirkolla, mennä Uotilaan, nähdä pistolin, ottaa se haltuuni, palata tänne ja odottaa Mattia sekä sitten ampua hänet sekä heittää pistolin maahan, josta se sitten löydettiin. Mutta jos minä voisin todistaa, että en koko iltana ollut kodistani poissa, niin ei tietysti voida laisinkaan todistaa, että olisin saanut käsiini juuri Erkin pistolia. Samalla tavalla kaatuu koko sinun tekemäsi rakennus, jos joku voi todistaa, että nimismies oli hänen luonaan tuona iltana siihen asti, kunnes hän Iäksi tänne saatuaan rikoksesta tiedon. Kaikki nuo meidän tähän asti tekemämme päätökset voivat selvittää asiaa, mutta ne eivät ratkaise vielä yhtään mitään.

— Mutta sanokaa sitten, mistäpäin me haemme rikollista?

— Onko tässä pitäjässä sellaista miestä, joka tätä ennen on varomattomasti käsitellyt ampuma-aseita?

— On kai niitä useampiakin sellaisia hulluja.

— Onko niiden joukossa sellaista, joka raukkamaisesti voisi takaapäin ampua toisen?

— Sellainenkin kai löytyy.

— Ja onko tuolla henkilöllä todella rahapula niin suuri, että hän voi tehdä mitä tahansa saadakseen vaivaiset kolmekymmentätuhatta markkaa?

— Ehkä on, kun oikein haetaan.

— Setelit voivat ilmaista jotakin, mutta voihan olla mahdollista, että Matti sittenkään ei ottanut rahoja matkaansa. Hän on voinut niistä syystä tai toisesta antaa jollekulle. Jos me tiedämme, kenelle hän on näyttänyt näitä rahoja, niin on tällä henkilöllä ollut syytä ottaa ne itselleen, jos hänellä on ollut kova rahapula ja jos hän on rikollinen luonne, vaikkakin hänen olisi täytynyt tehdä murha.

— Tuo on kaikki aivan järkevää, sen tunnustan.

— Jos nimismies olisi tahtonut syrjäyttää Matin saadakseen omakseen Annan, niin totta kai hän on tiennyt siitä, että Matilla on ollut yhteyttä Kirstin kanssa. Nimismiehet tietävät aina enemmän kuin muut toisten pahoista teoista. Eihän hänen olisi tarvinnut tehdä mitään muuta kuin toimittaa juttu Annan tietoon ja sillä asia olisi ollut selvä. Jos nimismies olisi tullut tänne Matin seurassa, niin ei hänen olisi tarvinnut tappaa Mattia. Hän olisi yksinkertaisesti mennyt taloon ja siellä sanonut, että Matti maksaa Kirstille vaitiolorahoja. Eihän sellainen olisi ollut kaunista, mutta hän olisi sillä varmasti estänyt Matin aikeet.

Kalle kävi jo kärsimättömäksi.

— Mutta jos me tällä tavalla ajattelemme, niin emme koskaan saa syyllistä kiinni, sanoi hän.

— Sinä olet aivan kuin poikanen, joka rannalla yhtä päätä heittää onkensa veteen ja jälleen sen nostaa ylös, muuttaa paikkaa ja yrittää toiselta kohtaa eikä saa ainoaakaan kalaa, sanoi vanha emäntä. — Toisin tekee oikea kalamies. Hän antaa ongen olla vedessä ja odottaa. Hän ei liikahda paikaltaan, jotta kalat eivät säikähtyisi. Ja viimein tulee arka kala ongen lähelle. Mies ei sittenkään liikahda. Hän odottaa, kunnes kala on tullut ahneeksi ja niellyt syötin suuhunsa, ja silloin hän vetää kalan maalle ja vie saaliinsa kotiaan.

— Hyvä on tuolla tavalla puhua, sanoi Kalle, — mutta mistä me saamme ensiksikin syötin ja missä on se lammikko, jossa haluamamme suuri ruma ahven asustaa.

— Syöttejä on aina olemassa, sanoi vanha emäntä, — sillä ihminen on luonnostaan ahne kaikelle, mikä tuottaa hänelle etua. Mutta vaikeampaa on tietää, missä tuo kala asustaa. Kun tässä kaikesta päättäen on kysymyksessä rahat, ja kun niiden olemassaolosta ei voi tietää kukaan muu kuin Peltolan Matin läheiset tuttavat, niin on meidän lähdettävä siltä taholta.

— Heillä asuu Matin serkku, tuo juoppo ylioppilas Ilmari Peltola, sanoi Kalle. — Tietysti me alamme hänestä.

— Ja joudumme varmasti jälleen sokkeloon, sanoi vanha emäntä. — Me olemme — minä tarkoitan meillä myös nimismiestä — me olemme kaikki ensin päättäneet, kuka mahdollisesti on syyllinen, ja sitten me koetamme sovelluttaa tutkimuksemme häneen. Ja tällä tavalla me olemme joutuneet aina väärälle tolalle. Kun me kumpikaan emme pidä nimismiehestä, niin tietysti me olimme valmiit tekemään hänestä murhaajankin, kun saimme siihen vain tilaisuuden.

— Niin, ja kun tuo ylioppilas on jo luonnostaan heittiö, niin me uskomme, että hän on murhaaja, sanoi Kalle. — Mutta meidän täytyy aina alkaa jostakin.

— Jos me nyt yöllä ryhdymme sellaista ajattelemaan, sanoi emäntä, — niin varmasti joudumme väärille teille. Aamu pitää ajatukset kirkkaina. Mene nukkumaan ja tule huomenna iltapäivällä sitten luokseni.

Kalle sanoi vanhalle emännälle hyvästi.

Kun hän seuraavana päivänä tuli taloon, oli vanha emäntä jo aikoja sitten ollut valmiina lähtemään kirkolle. Hevonen oli portaitten edessä, ja emäntä istui päällystakki yllään sisällä odottamassa.

— Minä olen vahdannut sinun tuloasi, sanoi emäntä. — Älä ota laisinkaan yltäsi päällysvaatteita, sillä me menemme nyt yhdessä ajelemaan.

— Ja hoitamaan siis salapoliisin tehtäviä, sanoi Kalle.

— Sano sinä sitä nyt vaikka siksi, sillä sitähän se tavallaan onkin.

Kun he tulivat Heikkilän kohdalle, sanoi vanha emäntä: