Part 12

Mutta eivät ainoastaan nämä kaksi aihetta Vänrikki Stoolin tarinoista, vaan myöskin toiset kuvaelmat olivat aiheeltaan syvästi isänmaallisia ja vaikuttavia. Pastori Hörschelmann oli viikkokausia valmistellut tätä esitystä, kirjoittanut ja runoillut ja onnistunutkin todella valmistamaan sellaisen iloisen yllätyksen, että sen muisto on jäänyt lähtemättömästi elämään kaikkien läsnäolleiden mieliin.

* * * * *

Pastori Hörschelmann kertoo Svinhufvudin syntymäpäiväjuhlien vietosta seuraavaa:

— Jo viikkoja ennen alkoivat valmistelumme suurisuuntaisia esityksiä varten, joilla aioimme yllättää Svinhufvudin. Olimme päättäneet vanhan virolaisen tavan mukaisesti muodostaa hänen nimensä kirjaimista tunnussanoja ja esittää nämä elävin ja puhuvin kuvin. Oli siis sepitettävä tarvittavat runot teksteihin, opittava ne ulkoa, harjoiteltava niitä yhä uudelleen ja valmisteltava pukuja. Erikoista vaikutusta odotimme eräiden Vänrikki Stoolin Tarinoista otettujen runojen näyttämölleasettamisesta sekä herttua Alban ja Egmontin kuuluisasta keskustelusta Egmontista, joka oli, kun muistaa keisarillisen väkivallan ja Svinhufvudin kohtalon, tilaisuuteen hyvin sopiva. Erään kohtauksen Robinsonista piti viitata hänen isänmaansa menetykseen ja muutamien oikeuskohtauksien piti muistuttaa häntä hänen entisestä työalastaan. Niin aikuiset kuin lapsetkin olivat haltioissaan saadessaan olla mukana valmistelemassa kunnianosoitusta ihailemallensa ystävälle, ja jokainen oli valmis yrittämään parastansa.

Syntymäpäivän varhaisena aamuna herätti kvartettimme Svinhufvudin eräällä koraalilla, pienellä motetilla ja Maamme-laululla. Mieliala oli mitä juhlallisin kaikkien rakkaiden ystävien käydessä onnittelutervehdyksellään aamupäivän kuluessa. Hänen vaatimaton, kaikkia suosionosoituksia torjuva esiintymisensä oli liikuttava. Me olisimme vain toivoneet, että hänen perheensä olisi hänet ympäröinyt ja että hänen kansansa olisi tietänyt, että hänelle myöskin kaukana vieraalla maalla ja yksinäisyydessä osoitettiin rajatonta kunnioitusta ja rakkautta.

Tervehdyskäyntien jälkeen lähetettiin syntymäpäiväsankari kävelemään ja aloitettiin sillä aikaa hänen huoneensa tyhjentäminen. Kaikki esineet ja puvut järjestettiin siten, että ne tarvittaessa heti löytyisivät. Päivällinen syötiin ulkona ruokapaikassa, ja Svinhufvudia pyydettiin saapumaan vasta myöhemmin. Vaimoni sai tehdä työtä olan takaa valmistellessaan varojemme mukaan mahdollisimman juhlallista illallista. Ystävämme saapuivat hyvissä ajoin, ja niin aloitettiin pukeutuminen ja naamioiminen. Kun meillä oli vain yksi huone yhteisesti käytettävänämme, sattui äärettömän hassuja välikohtauksia. Niinpä vaimoni, jolla ei ollut hetkeäkään aikaa ottaa aktiivisesti osaa esityksiin, sattumalta sisään pistäytyessään huudahti:

»Mutta jo nyt jotakin, teillähän ei kohta enää ole mitään yllänne!»

Kun kaikki oli valmista, saattoi vaimoni Svinhufvudin esiripun eteen asetettuun nojatuoliin ja istui vapaina hetkinään hänen luonaan. Eräät kutsutut tuttavat siviilivangit muodostivat pienen ja korkeassa juhlatunnelmassa olevan katsomon.

Ohjelman loputtua Svinhufvud kiitti meitä herttaisesti. Omasta mielestämme oli kaikki onnistunut hyvin, ja hänen teeskentelemätön tunnustuksensa tuotti meille erityistä tyydytystä. Nyt oli kiireesti korjattava kaikki pois. Jokainen koetti parastaan, ja pian oli näyttämölaitteiden paikalla katettu illallispöytä. Sen ympärillä, iloisessa seurassa, viivyttiin myöhäiseen iltaan. Kahvipöydässä aamulla esittämäni pitkähkön pöytärunon samoinkuin kuvaelmassa esitetyn tekstin ojensin hänelle illallispöydässä siistissä kuoressa. Hän vastasi muutamin vaikuttavin sanoin.

Juhla oli Siperian suurin ja onnistunein.

* * * * *

Syntymäpäiviensä vietosta Svinhufvud kertoo:

— Joulukuussa 1916 vietettiin minun syntymäpäiviäni. Ystäväni olivat tehneet suurenmoisia valmistuksia, ja ohjelma oli komea. Sen pääkohtana oli kuva-arvoitus, jonka lopputuloksena oli minun nimeni. Toiset kuva-arvoituksista olivat kuvaelmia, toiset näytelmäkappaleita, ja jokaisen piti esittää yhtä kirjainta minun nimessäni. Esittäminen ja näytteleminen oli oivallista. Varsinkin ukko Hörschelmann ja Fuchs sekä Josef Franz Hoffmann, joka pikenttinä oli niin mainio, olivat erinomaisia, niin että nauroimme aivan katketaksemme. Iloinen syntymäpäivä tunnelma vallitsi aamusta iltaan.

Pastorinrouvan päiväkirja kertoo asiasta vain muutamin sanoin:

15.12.1916. — Svinhufvudin 55-vuotissyntymäpäivä. Ihme kyllä, hän ei ollut yhtään huomannut valmistuksiamme. Kaikki luisti erittäin hyvin. Aamulla klo 8 oli serenaadi, ja klo 3:n aikaan oli kahvi kaikkine vieraineen, jolloin Costi luki kirjoittamansa prologin. Kuvaelmaesitys alkoi klo 1/2 5. Klo 8:aan mennessä oli illallispöytä valmiina.

Kun juuri olimme aikeissa istua pöytään, tuli pitkä Hoffmann ilmoittamaan, että apteekkari ja venäläinen rauhantuomari tulevat vierailulle. Hän oli ilmiantanut heille syntymäpäivän, luultavasti katkerana siitä, ettei häntä oltu kutsuttu juhlaan. Niin söi hän mukana nopeasti illallisen, ja klo 9 tulivat molemmat herrat, jotka muiden vieraiden lähdettyä klo 10 jäivät istumaan ruotsalaisen punssin ääreen, mikä luultavasti oli pääsyy heidän tuloonsa. He istuivat klo 1/2 2:een saakka yöllä, ja me olimme joutua aivan suunniltamme väsymyksestä.

Hoffmann on nähtävästi aivan kykenemätön arvostelemaan, kuka missäkin on sopiva vieras.

* * * * *

On jälleen hiljaista ja yö. Väsymys tulee pian, mutta sitä ennen kiitävät päivän tapahtumat ohi uneen vaipuvien silmien. Edessä erottuu ilmiselvään todellinen Döbeln, sankarihahmo, joka sairasvuoteeltaan nousee taisteluun ja voittoon. Taistelun jälkeen seisoo hän kyyneleisen tantereen keskellä, sydänyölläpä ajattelee isänmaan kohtaloa, joka on salattu tuleviin aikoihin ja josta ei tiedä, iloko lie vai itku sille suotu.

VAPAUTUS.

Siperian juna vaeltaa läpi tammikuisten lumikinoksien. Ikkunat ovat paksussa huurteessa, ja ulkona on iltayö. Vaunun sisällä yksinäisessä osastossa palaa kaksi kynttilää, joiden lepattavat liekit valaisevat Ellen-rouvan kasvoja. Hänen käsissään on neulomus, ja hän on taas matkalla Siperiaan.

* * * * *

Ellen-rouvan matkasta Siperiaan kertoo pastorinrouvan päiväkirja:

10.2.1917. — Asessorinrouva kirjoitti, että hän lähtee matkalle 13 p:nä helmikuuta.

17.2.1917. — Svinhufvudin huoneessa on kaikki valmiiksi koristettu asessorinrouvan vastaanottoa varten. Vahinko vain, ettei huonetta voi koristaa kesän kukilla.

18.2.1917. — Odottaessamme sähkösanoman mukaisesti asessorinrouvaa vasta klo 6 noudatimme rouva Hoffmannin kutsua ja menimme heille. Kotiintullessamme löysimme asessorinrouvan jo saapuneena ja yksin. Hän oli tullut jo klo 4. Alvinekaan, meidän uusi palvelijamme, ei ollut kotona, vaan oli mennyt auttamaan rouva Beauvais'ta. Vietimme sitten yhdessä hauskan teetunnin.

20.2.1917. — Svinhufvudit olivat koko päivän huoneessaan, vain ruoka-ajat olimme yhdessä. Molemmat ovat hieman vilustuneita.

25.2.1917. — Asessorinrouva oli vuoteessa päivälliseen saakka, sillä hänellä oli pientä vatsakipua.

26.2.1917. — Asessorinrouva oli koko päivän vuoteessa.

28.2.1917 Tänään on myös Svinhufvud sairas.

1.3.1917. —- Asessorinrouva on parempi, mutta Svinhufvud itse jäi vuoteeseen. Hän tunsi itsensä hyvin pahoinvoivaksi. Kun kuume vain nousi, kävin lainaamassa Beauvais'lta heidän lämpömittariaan, ja se osoitti kauhuksemme hänellä olevan kuumetta 39,7°. Onni sentään, että asessorinrouva on täällä!

2.3.1917. Tohtori tuli ja rauhoitti ja selitti, että luultavasti on kysymyksessä vain voimakkaampi vilustuminen. Asessorinrouva ei nuku öisin ollenkaan, vaan valvoo sairaan luona.

3.3.1917. — Asessorinrouva on parempi. Menin hänen kanssaan postia hakemaan.

4.3.1917. — Svinhufvudilla on tänään jälleen enemmän kuumetta. Kysymyksessä on luultavasti oikein perusteellinen influenssa.

5.3.1917. Svinhufvudilla on yhä edelleen vähän kuumetta. On niin ikävää asessorinrouvan vuoksi, vaikka meidän täytyisi olla iloisia siitä, ettei tauti ole sen vakavampaa laatua.

6.3.1917. — Svinhufvudilla on yhä edelleen vähän korkeampi lämpö.

9.3.1917. — Svinhufvud oli jalkeilla, mutta pysytteli kuitenkin puettuna vuoteessa.

10.3.1917. — Asessorinrouva meni torille Alvinen kanssa.

12.3.1917. — Costin syntymäpäivä.

* * * * *

Eletään jo maaliskuun puolimaita 1917. Svinhufvud on päässyt influenssastaan, ja Ellen-rouvakin on jälleen terve. On tullut taasen se aika, jolloin Ellen-rouvan on palattava kotiin Kotkaniemeen. Mutta eräänä päivänä, kun matkalaukut jo odottavat valmiina, avautuu yht'äkkiä ovi, ja suuri riemuhuuto kajahtaa korviin:

— Vallankumous!

Vapaus on tullut aavistamatta kuin keskipäivän aurinko keskelle pimeintä yötä. Se on tullut niin yllättäen, että tuntuu vaikealta uskoa sitä todeksi.

Seuraavana päivänä aurinko hopeoi puut. Hanget kimaltelevat kultana kaikkialla. Ihmiset ovat kuin pyhävaatteissaan. Karkotetusta on tullut vapaa mies. Se on totta sittenkin.

* * * * *

Vapautumissanoman saapumisesta ja matkavalmistuksistaan Svinhufvud kertoo:

— Vaimoni oli helmikuun alussa 1917 tullut Kolyvaniin kolmannen kerran. Hän oli ollut siellä jo toista kuukautta maaliskuun keskivaiheille, ja oli juuri aikeissa lähteä pois.

Silloin oli Siperiaankin jo tullut kallis aika. Tavarat rupesivat loppumaan ja kallistumaan. Sokeriakaan ei saanut enää vapaasti, ja sokerileipurien piti lakkauttaa toimintansa. Mutta kun laskettiin voin hintoja, niin huomattiin, että kannatti lähettää sieltä voita Kotkaniemeen. Vaimoni lähettikin useampia kertoja ison laatikon ja seisoi postitoimistossa jonossa sotilaiden vaimojen kanssa. Hän oli juuri lähtöpuuhissa, kun ystävämme Studnitz, joka oli ollut matkoilla Novonikolajevskissa, toi ensimmäisen sanan:

»Revoljutsia.»

Hän oli Novonikolajevskissa saanut kuulla asiasta, mutta Kolyvanissa ei siitä tiedetty mitään, vaikka siellä olikin sähkölennätin. Kohta tuli kuitenkin virallinen vahvistus tiedolle. Koko kaupunki joutui aivan haltioihinsa, vaikka saksalaiset samoinkuin minäkin olimme aluksi epätietoisia, tulisiko »revoljutsiasta» meille mitään hyvää. Jos venäläiset pääsisivät tekemään lujempaa vastarintaa saksalaisille, niin silloin ei siitä olisi mitään iloa. Mutta arvelimme kuitenkin, että vallankumous tulee heikentämään Venäjän valtakuntaa ja helpottamaan rauhantekoa. Sillä venäläiset näkyivät kaikki tahtovan rauhaa.

Seuraavana päivänä tuli lisätietoja vallankumouksesta. Tsaari oli luopunut valtaistuimestaan, ja hänen tilalleen toivottiin hänen veljeään. Sitten tuli tieto, että olikin muodostettu väliaikainen hallitus ja että vallankumous oli levinnyt Suomeenkin. Seyn oli otettu kiinni ja lähetetty Pietariin. Niin pian kuin tämä tieto tuli, menin heti poliisikamariin ja sanoin:

»Hyvät herrat, se, joka minut tänne lähetti, on vangittu. Nyt minä lähden takaisin kotiin!»

Vastattiin, että se kyllä kävisi päinsä, niin pian kuin virallinen tieto vapauttamisesta saapuisi.

Selitin siihen, ettei poliisin lupaa enää tarvittu, sillä kukaan ei voisi estää minua matkustamasta, ja siihen oltiin poliisikamarissa tyytyväisiä.

Päivää myöhemmin, kun olin käynyt poliisikamarissa ilmoittamassa lähdöstäni, tuli sinne virallinenkin sana. Siinä ilmoitettiin, että kyllä herra saa lähteä ja että hänet on toimitettava kotiin oikein juhlallisesti valtion kyydillä. Sitä minä en kuitenkaan jäänyt odottamaan, vaan kiitin onneani, että pääsin lähtemään rauhassa.

Sitten laitettiin tavarat nopeasti kuntoon, osa myytiin ja osa lahjoitettiin. Pastori sai kaikki, mitä jäi jäljelle. Munkkipuolikaskin annettiin hänelle lohdutukseksi, sillä hän oli hyvin surullinen ja ajatteli, että kuinka hänen vielä käy, kun rouvakin oli juuri vähän ennen vallankumousta matkustanut Viroon kotiaan katsomaan. Tavarat saatiin lopulta kuntoon, ja niin sanottiin sitten hyvästi kaikille vanhoille tuttaville. Venäläiset papitkin olivat saattelemassa, ja koko kaupunki oli liikkeellä. Noustiin vihdoin rekeen ja ajettiin Novonikolajevskiin. Pastori ja Studnitz tulivat saattamaan.

Matka luisti hyvin. Novonikolajevskissa mentiin sisälle erään saksalaisen luo, jonka nimi oli Schirn. Hän oli muistaakseni maanviljelystavaroiden agentti eräässä amerikkalaisessa firmassa ja oli ollut jo kymmenen vuotta Venäjällä. Hänen luonaan syötiin päivällistäkin, mutta yötä oltiin sentään hotellissa. Schirn kävi aamulla hommaamassa meidän tavaramme asemalle ja junaan. Siellä oli kauhea tungos, mutta hän sai ne kuitenkin junaan, vaikka pitikin maksaa ylipainosta puolitoistasataa ruplaa.

Novonikolajevskissakin oli silloin oikea vallankumouskuohunta. Sinne oli juuri samaan aikaan saapunut idästä päin karkoituspaikaltaan kuuluisa vallankumouksellinen Breshko-Breshkovskaja, vallankumouksen »babushka». Hän jäi yhdeksi päiväksi kaupunkiin juhlittavaksi, ja siten oli junassa vähän väljempää, sillä hänen kanssaan jäi paljon muitakin matkustajia. Muuten tuskin olisimme mahtuneetkaan junaan, vaikka kyllä se nytkin oli aika täynnä.

Novonikolajevskissa oltiin illalla kutsuttu johonkin seuraan, en muista mihin, mutta venäläisiä siellä enimmäkseen oli. Joku esitti siinä muistokirjan, johon piti kirjoittaa jokin lause. Ei siinä ollut aikaa miettimiseen, ja niin kirjoitin suomeksi:

»Jokainen kansa on oman onnensa seppä!»

Pastori jäi Kolyvaniin vielä toukokuuhun saakka. Hän ei saanut Pietarista vapauttamissanomaa, joten hänen täytyi itsensä puuttua asiaan ja kääntyä poliisilaitoksen puoleen ja kysyä poispääsyään. Siellä oltiin epäröiviä ja viivytettiin asiaa. Taistelihan Venäjä edelleen Saksaa vastaan. Silloin ukko pyysi nähtäväksi häntä koskevat karkoituspaperit. Niistä selvisi, että hänet oli karkoitettu »valtiollisesti epäluotettavana», siis vanhan, kaatuneen järjestelmän vastustamisesta. Se tietysti ei enää ollut mikään synti, päinvastoin ansio, ja niin sai ukko matkustusluvan. Tämä tapahtui toukokuussa, jolloin Obilla oli jo laivakulku. Niin pääsi ukko helposti Novonikolajevskiin. Mutta rautateillä rehoitti jo aika »svaboda», minkä takia matka sieltä Pietariin oli perin vaivalloinen.

Saksalaiset siviilivangit pääsivät kotimaahansa vasta rauhanteon jälkeen.

VENÄJÄN HALKI.

Ural-vuoret häämöttivät jälleen taivaanrannalla. Vuonna 1914 näkyi niiltä Aasia ja nyt 1917 Eurooppa. Silloin mentiin Venäjän vankina kohti tuntemattomia kohtaloita, nyt tultiin vapaana miehenä takaisin omaan maahan. Tuntui kuin Suomikin olisi näkynyt kaukaa tuhansien kilometrien takaa.

Ellen ja P.E. Svinhufvud istuivat talven ympäröimässä vaunussaan ja katselivat, kuinka aurinko kultasi ja lämmitti keväisiä hankia. Juna, joka aina ennen oli vaeltanut kuin käärme, kiiti nyt ajatusten lennättämänä huimaa vauhtia.

Tuntui omituiselta nähdä asemilla punaisia nauhoja ja kuulla niiden kantajien säihkyvin silmin puhuvan vapaudestaan. Kummallinen huuma oli tarttunut ihmisiin. Puheita ja hurraahuutoja joka asemalla. Päivin ja öin.

* * * * *

Matkastaan Venäjän halki Svinhufvud kertoo:

— Lopultakin lähti juna liikkeelle, Jumalan kiitos. Siperian puolella saimme olla rauhassa, mutta kun tulimme Jekaterinburgiin, juuri sinne, missä tulomatkalla oli ostettu jalokiviä ja Ellenille sormus, niin siellä rautatieasemalla keksi joku, että mekin olimme mukana. Kun olimme syömässä aseman ravintolassa, nousi joku nuori sivistynyt venäläinen tuolille ja rupesi pitämään meille puhetta. Hän selitti, että täällä on eräs suomalainen, joka myös on taistellut vapauden puolesta ja ollut karkoitettuna ja että hänkin on sosialisti. Silloin oli jo ollut sanomalehdissäkin tieto, että meidät piti tuoda kotiin valtion kustannuksella. Puheen johdosta syntyi huuto ja hälinä saliin, ja minun täytyi muutamin sanoin vastata. Selitin puhujalle sen ohessa, etten ollut mikään sosialisti.

Jekaterinburgista lähdettäessä oli joka asemalla aina puhujia vastassa. Puhuttiin vapaudesta ja vallankumouksesta, ja minunkin piti heidän kehoituksestaan silloin tällöin olla mukana vastaamassa. Toisinaan ei saanut yölläkään olla rauhassa, kun tultiin selittämään, että »toverit» ovat odottamassa asemalla. Vologdassa oli oikein jokin komissioni, joka hoiti vastaanottoa.

Matkalla lähempänä Pietaria tavattiin Polón ja Backberg. Muistan hyvin, kun joku sanoi, että Miljukoff on junassa. Mutta eihän se ollut Miljukoff, vaan Polón, joka muistutti häntä paljon. He olivat myös matkalla kotiin karkoituspaikaltaan Kostroman kuvernementista. Jälleennäkeminen oli tietysti hauska. Kerrottiin toisillemme, missä oli oltu ja millaista oli ollut. Polónilta kuulin, että myös Gösta Wasenius oli ollut karkoitettuna.

* * * * *

Perjantaina 23.3.1917 oli Pietarissa ilmestyvässä suomenkielisessä sanomalehdessä, Inkerissä, lyhyt, näin kuuluva uutinen:

Pietari, maalisk. 5 (P.T.). Oikeusministeri on antanut määräyksen Suomen eduskunnan puhemiehen, asessori P.E. Svinhufvudin vapauttamisesta ja hänen tuomisestaan valtion kustannuksella Pietariin.

Viikkoa myöhemmin kirjoitti Inkeri:

— Suuri kansalaisemme asessori Svinhufvud saapui Pietariin tiistaiaamuna klo 4. Karkoituspaikaltaan oli asessori Svinhufvud lähtenyt, odottamatta virallista tietoa karkoituksen peruuttamisesta, heti kun hän oli saanut kuulla kenraalikuvernööri Seynin vangitsemisesta. Näin ollen hän joutui matkustamaan tavallisissa matkustajajunissa. Siitä huolimatta oli kuitenkin tieto hänen matkastaan levinnyt, niin että kaikilla asemilla olivat suuret kansanjoukot paljon kärsinyttä maanmiestämme tervehtimässä. M.m. Vologdan asemalla oli laulukuntia ja torvisoittokuntia, jotka suurella juhlallisuudella ja innostunein puhein toivottivat viattomasti kärsineen oikeuden esitaistelijan tervetulleeksi vapautuneeseen Venäjään.

* * * * *

Perjantaina maaliskuun 16 p:nä antoi Venäjän väliaikainen hallitus sähköteitse määräyksen Itämeren laivaston päällikölle, amiraali Njepeninille Helsinkiin, että kenraalikuvernööri Seyn ja senaatin puheenjohtaja Borovitinoff oli vangittava. Muutaman tunnin kuluttua vastasi Njepenin, että vangitsemismääräysten toimeenpano, erityisesti kenraalikuvernööri Seynin pidättäminen, johtaisi yleiseen anarkiaan. Väliaikainen hallitus antoi kuitenkin uuden määräyksen, jonka mukaisesti vangitseminen sitten heti pantiin toimeen.

Samana päivänä kutsui amiraali Njepenin kymmenkunta eri puolueiden johtohenkilöä luokseen Kretshet-laivalle ja ilmoitti vangitsemismääräyksistä ja selitti pidätettyjen olevan varmassa tallessa eräässä panssarilaivassa. Pieninkään värähdys hänen kasvoillaan ei ilmaissut, mitä hän itse ajatteli. Hän toivoi, että rauha ja järjestys säilyisi maassa, ja ilmoitti samalla Venäjän hallituksen virallisen edustajan saapuvan neuvottelemaan tilanteesta seuraavana päivänä.

Sen päivän iltana, jolloin Seyn vangittiin, oli Helsingissä ihmeellisen pimeätä ja hiljaista. Sotalaivoissa paloivat punaiset lyhdyt, ja kaduilla kuului silloin tällöin lyhyitä ja yksinäisiä laukauksia. Matruusit murhasivat upseereitaan, ja seuraavana päivänä sai myös amiraali Njepenin surmansa, mutta Seyn joutui vangittuna Pietariin.

PIETARIN VIERAANA.

On keskiyö. Pietarin asemalla puhkuu laiturin vierellä pitkä Siperian juna viikkoisesta matkastaan väsyneenä. Kalpeiden lyhtyjen valossa kiiruhtavat ihmiset monine matkalaukkuineen laitureita pitkin asemahalliin ja sieltä edelleen portailta eteen aukeneville pimeille kaduille. Suuresta joukosta syrjässä vaeltaa kaksi junasta tullutta, joiden askelten tahti on hidas ja käynti epävarma. Kukaan ei ole tietänyt tulla heitä vastaan, ja vieraan miljoonakaupungin hotellit ovat täynnään matkustajia.

* * * * *

Pietarissa-olostaan Svinhufvud kertoo:

— Tällä tavoin sitä tultiin puoleksi hurrattuina ja kovin väsyneinä Pietariin. Sinne saavuttiin myöhään yöllä. Hotellit olivat kaikki täynnä, joten emme päässeet minnekään sisään, mutta sitten meidät kutsuttiin erään rautatievirkamiehen luo yöksi. Hän oli tullut junaan Vologdasta, ja olimme häneen matkalla tutustuneet. Odotettuamme tunnin ajan asemalla tuli hän tarjoamaan meille yökortteeria, ja sinne hänen luokseen mentiin. Nukuttiin jollakin sohvalla ja oltiin tyytyväisiä, että saatiin katto pään päälle, sillä muuten olisi saatu olla kadulla koko yö.

Seuraavana aamuna minä menin Hackzellin luo ja kävin hänen seurassaan tervehtimässä Venäjän väliaikaisen hallituksen jäseniä. Ne olivat silloin jo palauttaneet Suomelle oikeudet takaisin. Suomelle oli määrätty eri edustajakin, Roditsheff, joka oli Suomelle hyvin ystävällinen. Tapasin Kerenskin, joka oli oikeusministeri, ja Miljukoffin, joka oli ulkoministeri, mutta Ljvoff, pääministeri, oli niin kiinni töissään, etten pyrkinytkään hänen puheilleen. En muista, mitä siinä Kerenskin ja Miljukoffin kanssa juteltiin, mutta tietysti kiitin heitä siitä, että olivat antaneet Suomelle oikeudet takaisin, ja Kerenskiä kiitin vapauttamismääräyksestäni. Kävin myös Suomen ministerivaltiosihteerin virastossa, ja siellä olivat Roditsheff ja viraston virkamiehet vastassa.

Illalla olivat Pietarin suomalaiset järjestäneet meille juhlan. En muista, keitä siellä oli, mutta rovasti Saarinen oli ainakin ja nykyinen sotarovasti Malin, joka oli Pietarissa ruotsalaisen seurakunnan pappina. Paljon siellä oli väkeä. Me olimme kuitenkin kovin väsyneitä pitkän matkan jälkeen.

* * * * *

Perjantaina 30.3.1917 Inkeri kertoo:

— Päivän kuluessa kävi asessori Svinhufvud tuomari Hackzellin kanssa oikeusministeri Kerenskin luona, joka syleillen ja suudellen toivotti asessori Svinhufvudin tervetulleeksi lausuen samalla, että ne vääryydet, jotka niinhyvin asessori Svinhufvudia kuin Suomen maatakin vanhan hallitusjärjestelmän aikana olivat kohdanneet, tulisivat tästä puolen korjatuiksi ja jäisivät vain ikäviksi muistoiksi.

Tervehdykseen vastasi asessori Svinhufvud valituin sanoin.

Tämän jälkeen kävi asessori Svinhufvud ministerivaltiosihteerin virastossa, jossa väliaikainen ministerivaltiosihteeri Roditsheff ja hänen apulaisensa Protopopoff sekä kaikki viraston virkamiehet olivat kunnioitettua maanmiestämme vastassa. Tervehdyksen täällä lausui Roditsheff ja puheeseen vastasi lyhyesti asessori Svinhufvud.

Vielä kävi asessori Svinhufvud päivän kuluessa ulkoministeri Miljukoffin luona, joka niinikään toivotti hänet pitemmässä puheessa tervetulleeksi.

Myöskin ovat useat duumanjäsenet lausuneet toivomuksen, että asessori Svinhufvud kävisi valtakunnanduumassa. Matkasta väsyneenä ja arvaten, että täällä tulisi loppumattomiin puheita, hän jätti kuitenkin tämän käynnin tekemättä.

Klo 8 illalla olivat sitten Pietarin suomalaisen ja ruotsalaisen siirtokunnan jäsenet järjestäneet asessori Svinhufvudille vastaanottoillanvieton Grand-hotellissa. Tilaisuudessa olivat m.m. ministerivaltiosihteeri Roditsheff ja hänen apulaisensa Protopopoff sekä useita muita huomatulta Pietarin venäläisen seurapiirin edustajia. Suomalaisia ja ruotsalaisia oli tilaisuudessa saapuvilla n. 200 henkeä.

Juhlavieras saapui rouvineen illanviettoon hiukan yli klo 8, ja yleisö otti hänet vastaan seisaalleen nousten ja vilkkain kättentaputuksin.

Ensimmäisen tervehdyspuheen piti Pietarin ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra, pastori Malin, kiittäen lämpimin ja valituin sanoin asessori Svinhufvudia siitä horjumattomasta esimerkistä, jonka hän oikeuksiemme esitaistelijana oli koko kansallemme antanut.

Tämän jälkeen puhui kapteeni Backmansson venäjänkielellä Roditsheffille ja Protopopoffille lausuen samalla kiitokset uudelle väliaikaiselle hallitukselle siitä, että se oli Suomelle palauttanut takaisin entisen, perustuslakien mukaisen oikeusjärjestyksen.

Roditsheff ja Protopopoff vastasivat samoin venäjänkielisissä puheissa lausuen toivomuksen, että Suomen ja Venäjän keskinäisissä suhteissa tulisivat tästä puoleen toiset siteet vallitseviksi kuin kaatuneen sortovallan aikana.

Pietarin suomalaisten koulujen johtaja Peräläinen kosketteli puheessaan niitä mullistavia muutoksia, jotka vallankumous muutaman päivän aikana oli saanut aikaan sekä Suomessa että Venäjällä.

Tämän jälkeen laulettiin Maamme-laulu.

Laulun sävelten vaiettua nousi puhumaan asessori Svinhufvud pitäen puheensa sekä suomen- että ruotsin kuin myös venäjänkielellä. Puheessaan teroitti asessori Svinhufvud, ettei hän ole ansainnut niitä suurenmoisia kunnianosoituksia, joita hänen osakseen on tullut pitkin matkaa jo Venäjälläkin ja varsinkin nyt Pietarissa. Hän on tehnyt vain tuomarinvelvollisuutensa. Samalla hän painosti sitä, että oikeuden horjumattomat ihanteet aina pääsevät loppujen lopuksi voitolle, ja siksipä niiden puolesta kannattaa taistella silloinkin, kun mielivalta näyttää hetkeksi kaiken oikeuden tallaavan jalkoihinsa.

Puhe otettiin vastaan myrskyisillä suosionosoituksilla.

Tämän jälkeen seurasi kaunis puhe rouva Svinhufvudille, joka rohkeasti oli jakanut puolisonsa kärsimykset ja nyt yhdessä puolisonsa kanssa palasi isänmaataan kohti.

Tämän jälkeen lauloi Pietarin »Nordiska Föreningenin» lauluseura johtajansa Hoppendorffin johdolla useita lauluja sekä suomen- että ruotsinkielellä.

Vielä tämän jälkeen puhui vapaaherra Bruun ministerivaltiosihteerin apulaiselle Protopopoffille kiittäen häntä siitä aivan harvinaisen väsymättömästä työinnosta ja tarmosta, jota hän oli viime aikoina osoittanut saadakseen Suomen asioiden hoidon järjestetyksi oikealle tolalle sen sekasotkun jälkeen, jonka edelliset vastuuttomat maamme edustajat Pietarissa olivat saaneet aikaan.

Vielä seurasi muutamia puheita ja lauluja illan kuluessa. Mieliala tilaisuudessa oli tietysti erittäin innostunut.

* * * * *

Svinhufvudin lähdöstä Pietarista kertoo Karjala:

— Asessori Svinhufvud lähti Pietarista kotimaataan kohti postijunalla klo 9.30 aamulla. Vaikka tämä aika Pietarin oloihin verraten katsotaan vielä sangen varhaiseksi aamuhetkeksi, oli siitä huolimatta asemalle kokoontunut moniin tuhansiin nouseva väkijoukko sekä suomalaista ja ruotsalaista että venäläistä yleisöä toivottamaan kunnioitetulle maanmiehellemme onnellista matkaa hänen kotimaansa portilla.

Kun asessori Svinhufvud rouvineen oli saapunut aseman eteissaliin, istuttivat nuoret kädet hänet paikalle hätäpikaa hankitulle tuolille ja kantoivat riemusaatossa ja yleisön eläköönhuutojen kaikuessa asemasillalle.

Suomen valtionrautateiden puolesta oli Pietarista lähtien varattu asessori Svinhufvudia ja häntä kotimaahan saattamaan lähteviä pietarilaisia maanmiehiämme varten erikoinen I:n luokan vaununosasto. Kun matkatavarat oli sijoitettu siihen, viritti yleisö asemasillalla laulun »Jos sydän sulia puhdas on» ja »Maamme». Viimeksimainitun laulun sävelten vaiettua piti Svinhufvud saattojoukolleen lyhyen jäähyväispuheen kiittäen siitä suurenmoisesta ja sydämellisestä vastaanotosta, joka hänen ja hänen puolisonsa osaksi oli tullut suuren ja nyttemmin vapaan Venäjän vapaassa pääkaupungissa, sekä lausuen ilonsa sen johdosta, että sai palata kotimaahan juuri silloin, kun meidänkin kansallemme pitkän sortokauden pimeyden jälkeen vapaan ja valoisan tulevaisuuden aamu kauneimmillaan hymyili.

Puheen jälkeen vielä laulettiin Savolaisten ja Karjalaisten laulut.

Junan liikkeelle lähtiessä kohotti yleisö jyrisevän eläköönhuudon, joka kauan vielä kaikuna seurasi vitkalleen kotimaahan päin poistuvaa junaa.

* * * * *

Edellisenä yönä oli Pietarissa olevan Suomen aseman sähkösanomalaitos kuumeisella kiireellä naputellut tietoja kotimaahan, asemalta asemalle ja kaupungista kaupunkiin, että Svinhufvud on tulossa. Kuin kulovalkea levisi ilosanoma ympäri maan.

SUOMEEN.

Oi, maamme, Suomi, synnyinmaa, Soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!

Ollaan Suomessa. Sävelet kohoavat valkoisesta lumesta siniselle taivaalle. Aurinkoinen mäntymetsä on vaiti. Lumiristit kimmeltävät.

Ollilan asemalle on pysähtynyt juna, jonka vaununportailla seisoo paljastetuin, päin Lappeen tuomiokunnan tuomari. Hän kuuntelee ja katselee. Kas, kansakoululaisethan siinä laulavatkin, lapset värähtelevin äänin! Kuinka kummalliselta tuntuukaan! Suomenmaa joka puolella, kaikkialla, omat lumet, omat männyt, omat kuuset!

Seuraavalla asemalla, Kuokkalassa, odottavat taasen suuret kansanjoukot lauluin ja kukin, ja samoin sitä seuraavallakin asemalla, Kellomäellä. On kuin juna kiiruhtaisi yhtämittaista sävelten ja kukkien tietä.

Terijoella virittää tuhatpäinen yleisö »Suomen laulun». Svinhufvud astuu vaununportaille, hymähtää ja vakuuttaa leikillisin sanoin, ettei se Siperiaan karkoitus itse asiassa niin peloittava ollut. Eihän siellä mitään hätää ollut, sai ruokaa niin paljon kuin tahtoi, mutta Suomessa elettiin puutteessa ja seisottiin jonoissa.

Seuraavalla asemalla, Kaivolassa, on taas lauluja ja kukkia vastassa, ja niin melkein kaikkialla, Uudellakirkolla, Perkjärvellä ja Säiniöllä.

* * * * *

Samana maaliskuun 28 p:nä, jolloin Svinhufvud tuli Pietarista junassa Viipuriin, oli maan sanomalehdissä uutinen, jossa kerrottiin, että porvarillisten puolueiden eduskuntaryhmäin ja puoluehallitusten valtuuskunta hyväksyi edellisenä iltana asessori Svinhufvudin ehdokkaaksi prokuraattorin virkaan. Näin oli Siperian karkoitetusta, jota Suomen kansa tervehti lauluin ja kukin, tullut samana päivänä, kun hän saapui Suomeen, maan lakien ylin valvoja. Svinhufvud, joka Seynin käsityksen mukaan oli vuonna 1914 rohjennut osoittaa suurta tottelemattomuutta niin korkeassa asemassa olevaa henkilöä kohtaan, kuin oli silloinen prokuraattori Kasanskij, oli nyt tullut itse saman viran haltijaksi.

* * * * *

Matkastaan Pietarista Suomeen Svinhufvud kertoo: — Aamulla sitten lähdettiin. Rajalle saakka ei ollut mitään erikoisempaa, mutta rajan yli tultua oli jo laulua, ja sitten oli sitä melkein joka asemalla, missä juna vain pysähtyi. Koululapsiakin oli laulamassa. Olihan suloinen tunne tulla kotiin, mutta toiselta puolen ei tiennyt, miksi olot muuttuisivat. Kaikki oli hataraa ja hämärää, ja tulevaisuus näytti epätietoiselta.

JUHLAVIERAANA VIIPURISSA.

Kuinka erilaisia olivatkaan nuo kaksi päivää Viipurissa, joulukuun 7:s 1914 ja maaliskuun 28:s 1917. Paljon merkillisiä muutoksia oli tapahtunut välillä. Silloin oli aamuvarhain, pilkkopimeässä, ajettu yksinäisellä reellä poliisien saattamana vankina kohti tuntematonta päämäärää, Nyt tultiin kirkkaimpana keskipäivänä takaisin, auringon, laulujen ja kukkien saattamana.

* * * * *

Svinhufvudin tulosta Viipuriin kertoo Karjala:

— Ei liene Viipurin asema milloinkaan ollut niin täynnä yleisöä kuin eilen päivällä Pietarin postijunan saapuessa. Vaikka olikin arkipäivä, näytti kuin koko Viipuri olisi kokoontunut asemalle. Tukahduttavaan ahdinkoon asti oli väkeä tilavalla asemasillalla, odotussalit ja halli olivat täpöisen täynnä ja tiheät ihmisjoukot liikkuivat rautatientorillakin.

Kaikki olivat kokoontuneet ilmaisemaan lämpimän osanottonsa asessori Svinhufvudille, jonka palaaminen kotimaahan oli parhain todistus sortovallan kukistumisesta. Ja kaikkia elähdytti sama tunne, jonka tahtoi ilmaista tervehdyksenä tälle huomatuimmalle kansalaisellemme, jossa on henkilöitynä oikeustaistelumme.

Juna oli myöhästynyt, mutta odotettiin kärsivällisesti, vaikka tungos oli miltei sietämätön. Vihdoin ajaa juna asemalle Viipurin torvisoittokunnan soittaessa Suomen ratsuväen marssia. Juna seisahtuu, asessori Svinhufvud ilmestyy vaunusillalle ja raikas eläköönhuuto kajahtaa hänelle tervehdykseksi. V.S.B. oli lippuineen kunniatervehdyksellä ja viritti laulun »Terve Suomen maa» sekä senjälkeen »Pää pystyyn vain». Tuskin olivat nämä sävelet kaikuneet, kun musiikkitirehtööri Sivorin johtama sekakuoro aloitti »Suomen laulun» sekä senjälkeen »Eläköön».

Nuorsuomalaisten naisten ompeluseura antoi rouva Svinhufvudille kukkia ja seuran puolesta lausui neiti Jenny Elfving tervehdyksen kotiin palaaville.

Korkea ruusukimppu ojennettiin heille myös Viipurin Nuorsuomalaiset-yhdistyksen puolesta.

Asessori Svinhufvud vastasi kiittäen kunnianosoituksesta sekä teroittaen oikeuden voittoa, vapauden merkitystä.

Kohotettiin vielä eläköönhuuto oikeudenvalvojalle, prokuraattori Svinhufvudille ja V.S.B. lauloi Porilaisten marssin.

Senjälkeen asetettiin Svinhufvud rouvineen tuoleille ja tanakoiden käsien kohottamana kannettiin molemmat tiheiden ihmisjoukkojen lävitse rautatien torille, josta hänet V.S.B:n lippu etunenässä saatettiin Pohjoispankin taloon, pankinjohtaja Lundsonin luo.

Mutta ennenkuin tänne päästiin, jatkuivat kunnianosoitukset kauppatorilla, jossa myöskin oli suunnaton väen paljous Pankinjohtaja Lundson oli rouvineen asuntonsa edustalla tulijoita vastassa kukkastervehdyksin. Pankinjohtaja Lundson lausui tällöin:

»Lausun tervetulleeksi Pekka Svinhufvudin, Suomen ensimmäisen miehen. Hän on meidän suomalaisten ensimmäinen mies sen vuoksi, että hänen ihanteenaan on ollut oikeuksiemme puolustaminen, ja sen sitkeyden vuoksi, jolla hän on niitä puolustanut.»

Agronomi Eero Eerola lausui sepittämänsä runon.