Part 3

Heinäkö 8 p., sunnuntai. Olen muuttunut tavattoman laiskaksi enkä tule kirjoittaneeksi kotiin, vaikka minun pitäisikin lähettää tietoja itsestäni. Jokainen tunti Alixin seurassa on minulle kallis, ja minusta tuntuisi ikävältä luopua niistä hetkistä. Ilma on muuttunut pilviseksi, ja sataa. Klo 5 tuli keisarinna Eugénie [57] nuoren sukulaisensa Napoleonin kanssa, joka oli viime vuonna Pietarissa. Granny otti heidät vastaan "kuningattaren työhuoneessa", samassa huoneessa, jossa minulle viime vuonna annettiin Sukkanauharitarikunnan merkki. Juotuani teetä Alixin kanssa lähdin hänen seurassaan Cumberland Lodgeen tervehtimään vanhan Christianin [58] perhettä. Puhelimme aika paljon, ja paluumatkalla meidät yllätti sade. Söimme päivällistä klo 9. Istuin keisarinnan vieressä. Keskustelimme klo 11:een asti. Se pakotti pysymään seisoallaan ja esti tupakoimasta. Tunsin olevani perin pohjin väsynyt.

Heinäk. 10 p., tiistai. Ilma on viileämpi. Satoi väliin. Klo 10 Frogmoreen. Kävelin Grannyn ponin vetämien vaunujen rinnalla. Sitten istuin (ikuisesti oman) Alixini seurassa ja palasin hänen kanssaan linnaan klo 1. Lounaalle tulivat Beatrice täti ja Lyko. Sain sähkösanoman rakkaalta äidiltäni Turusta. Klo 5.30 lähdimme sateesta huolimatta Frogmoreen ja nautimme teetä sisällä, minkä jälkeen ajoimme Etonin ja Sloughin kautta: Alix ja minä kahden umpivaunuissa. Klo 9 istuuduimme päivällispöytään muutamien erittäin ylhäisten lordien ja ladyjen kanssa. Soittokunta soitti. Aterian jälkeen keskusteltiin loppumattomasti seisoallaan. Vietin ihanan, pitkän illan Alixini seurassa.

Heinäkö 11 p., keskiviikko. Lounaan jälkeen pukeuduin husaarinunivormuuni ja 4.15 lähdimme junalla Aldershotiin. Arthur setä ja hänen seurueensa olivat meitä vastassa Farnboroughin asemalla, ja suojelussaattue Inniskillingin rakuunoista seurasi kuninkaallisia ajopelejä leirin läpi ajettaessa. Joukot on majoitettu täällä kasarmeihin, majoihin ja telttoihin. Noin klo 6 saavuimme yksikerroksisen puurakennuksen luokse, joka oli kuin intialainen kesämaja. Minun huoneeseeni päästään samasta käytävästä kuin kaikkien tätien ja Alixin huoneeseen. Pelkäsimme kovasti

_Niin ihmeellist' ei mikään muu kuin missä lempi palaa, kaks sielua kun sulautuu ja sanaakaan ei salaa!_

_Ei riemua, ei tuskaakaan, jok' ei ois kevyt kantaa, ens' suudelmasta kuolemaan ne toisilleen kaikk' antaa!_

että meidät eroitettaisiin. Joimme teetä Grannyn kanssa, juttelimme puutarhassa ja ihailimme näköalaa. Alix ja minä istuimme yhdessä ennen päivällistä. Pukeuduin keisarillisen kyrassierijoukon univormuun. Varusväen kenraalit oli kutsuttu päivälliselle. Klo 10 lähdimme jalkaisin kuuntelemaan iltasoittoa. Granny tuli tätien ja Alixin kanssa. Pimeänä iltana soihtujen valossa marssi ohitsemme neljä eri soittokuntaa kunniavartioineen edustaen Yhdistyneiden kuningaskuntien neljää eri kansallisuutta; sitten ne yhtyivät. Soitannollinen ohjelma suoritettiin erinomaisesti. Me palasimme puoliyön tienoissa, ilma oli kylmä ja kostea. Istuin jonkin aikaa rakkaan Alixini seurassa, vaikka täällä voikin kuulla melkein kaikki väliseinien lävitse.

Heinäk. 12 p., torstai. Nukuin erittäin hyvin. Heräsin vasta klo 9, kun Alix huusi minulle ikkunasta puutarhasta ja kutsui aamiaiselle Grannyn kanssa. Ilma oli keskulainen, pilvinen, mutta aurinko tuli välistä näkyviin. Pukeuduin täyteen husaarinunivormuun, ja klo 10.45 seurasimme ratsain kuninkaallisia ajopelejä paraatikentälle. Saapuvilla oli kaikkiaan noin 10,000 sotamiestä. Kuninkaallisten tervehtimisen jälkeen alkoi ohimarssi; ensin ratsastava tykistö, sitten ratsuväki, jalkaisin kulkeva tykistö ja jalkaväki. Viimeksimainitut marssivat ohitse toisenkin kerran prikaatikolonnina. Ratsuväki — ensin ravia, sitten neliä. Ihailin hevosia ja hevosten vetämän tykistön nopealiikkeisyyttä. Skotlantilainen jalkaväki oli kaunista lyhyissä mekoissaan. Sotaväen tarkastus päättyi yleiseen ohimarssiin ja ylistysvirteen. Ratsastimme asemalle. Alkoi sataa kovasti. Klo 5.30 menimme Frogmoreen teelle, josta ajoin Alixin kansa ponin vetämissä rattaissa. Ilta oli kirkas ja lämmin. Klo 8 ajoin univormussa ratsukaartin upseerien kerhoon päivälliselle (loppu hyvä, kaikki hyvä). Kaikki oli yksinkertaista ja luontevaa. Juttelin niin kauan, että kello tuli 11.30. Palattuani menin rakkaan Alixin luokse, jonka kanssa vietin ihmeellisen hetken.

_Rakkautta anon sekä rauhaa suomaan sulle, kun näin sanon: armas, Luojan huomaan!_

Heinäk. 14 p., lauantai. En lähtenyt aamulla ratsastusretkelle, koska olin hyvin uninen. Klo 10 menin Frogmoreen. Oli kuuma, välistä kuului ukkosen jyrähdyksiä. Némoursin herttua [59] söi lounasta meidän kanssamme. Hän on oikea vanhan ajan ranskalainen. Klo 5 lähdin Alixin kanssa ponin vetämillä vaunuilla Cumberland Lodgeen, jossa joimme teetä. Herra Wolf soitti viulua.

_Ma istun mielelläin ja mietin läpi yön lähellä syvyyden, jonk' yli kulkien kuu heittää hopeisen ja hohtavaisen vyön._

(Victor Hugo.)

Säestyksestä huolehti ensin Snipe, sitten Alix. Helena täti näytti minulle yläkerran huoneensa. Lähdimme pois 6.30. Minun päätäni pakotti. Makasin Alixin huoneessa koettaen nukkua. Päivällinen oli klo 9. Vierashuoneessa oli pieni konsertti. Lauluja esittivät neiti Calvé, Plançon ja Alvarés. Kaikki kolme ovat yhtä kuuluisia. He suorittivat ohjelman ihmeteltävästi. Granny antoi lahjoja kaikille kolmelle. Menimme huoneisiimme 11.45. Istuin Alixini kanssa.

Heinäk. 15 p., sunnuntai. Päivällinen 9.15. Vain hovin virkailijoita. Pikku lordi Playfair, ylikamariherra, erehtyi luulemaan minua Windsorin kappalaiseksi ja opasti minut pöydän yläpäähän kuningattaren viereen, minkä johdosta kaikki läsnäolevat nauroivat iloisesti ja kauan. Istuin rakkaan Alixin kanssa.

Heinäk. 16 p., maanantai. Aamulla satoi klo 9 asti. En voinut lähteä ratsastamaan Beatrice tädin kanssa, vaan kirjoitin ja työskentelin omassa huoneessani. Klo 10 lähdin hänen kanssaan kävelylle. Saavuimme Frogmoreen yht'aikaa kuin Granny ja Alix vaunuilla. Lounas syötiin vähän aikaisemmin, ja 3.30 ajoimme rankkasateessa Richmondiin (_Oma rakas sulhaseni, Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua ja suokoon, ettet koskaan unohda häntä, jonka hartain toivo ja rukouksen aihe on tehdä sinut onnelliseksi_), jossa jouduimme julkiseen vastaanottoon. Joukoittain ihmisiä liikehti kaduilla, ja kunniavartiona oli joukkue kahdeksannesta husaarirykmentistä. Klo 5 suoritettiin White Lodgessa koko perheen läsnäollessa Yrjön ja Mayn pikku pojan ristiäistoimitus. Granny antoi hänelle seitsemän nimeä. Minäkin olin muiden mukana kummina. Sen sijaan, että olisi kastanut lapsen veteen, (Canterburyn) arkkipiispa kostutti sormensa ja kuljetti sitä kehässä hänen päänsä ympäri. Sitten nautimme teetä teltassa puutarhassa. Neljä sukupolvea valokuvattiin yhtenä ryhmänä. Paluumatkalla ei ollenkaan satanut. Muuan upseeri oli vähällä vahingoittua, sillä hänen hevosensa kompastui. Saavuimme Windsoriin 7.45 (_Lausbube_) Päivällinen syötiin myöhään, ja ilta päättyi klo 11. Istuin Spitzbuben kanssa pitkän aikaa.

Heinäk. 17 p., tiistai. Juotuani kahvia rakkaan Alixin kanssa menin asemalle ja lähdin Lontooseen sanomaan jäähyväiset Alix tädille. Palasin Windsoriin niin ajoissa, että ennätin lounaalle. Tuuli kovasti. Ruhtinas Shahovskoi ilmoitti sähkösanomalla Cowesista saapuneensa sinne.

_On päiviä ja hetkiä, jotka voivat luoda säteitä vuosien päähän! Pääsiäisyö huhtikuun. 20 p! Unohdammeko sitä koskaan, oi armas, suloinen miekkoseni!_ (Tähän on piirretty sydän, jonka sisään on kirjoitettu: sinä, sinä, sinä, sinä.)

Klo 3 menimme vierashuoneeseen. Reszken veljekset lauloivat. Kaksi jalokivikauppiasta oli asettunut minun huoneeseeni. Ostin pikku korun kummaltakin. Joimme teetä Frogmoressa ja ajelimme sitten pitkän aikaa. Lopulta minua alkoi suorastaan viluttaa. Paluumatkalla pysähdyimme kappelin lähelle, jonne Eddy on haudattu, ja Granny käski Alixin laskea seppeleen hänen hautakummulleen. Päivällisen jälkeen oli taas konsertti. Laulettiin valittuja kohtia uudesta oopperasta "Signa" — se on englantilaisen Cowenin heikko sävellys. Vietin ihmeellisen illan suloisen morsiameni seurassa. Olen aivan nääntymäisilläni rakkaudesta häneen!

Heinäk. 18 p., keskiviikko. Yrjö tuli lounaalle. Hän ja Alix istuivat minun huoneistossani minun kanssani — lisäsin sanat "minun kanssani", koska lauseeni muuten tuntui niin oudolta. Ilma on parantunut, ei enää tuullut niin, ja pilvet ovat poissa. Klo 6 menimme Frogmoreen. Joimme teetä huvihuoneessa Helena tädin, Thoran ja Louisin kanssa. Ennenkuin ajoimme pois, kävimme katsomassa lehmiä ja koiria, joille Granny lausui jäähyväiset. Tulimme kotiin klo 8. Päivällinen oli hiljainen, läsnä oli vain talonväki. Soittokunta esitti soittoa. Illalla istuin Alixin seurassa.

_Näin unta, että olin rakastettu. Heräsin ja huomasin sen olevan totta ja kiitin Jumalaa polvillani siitä. Todellinen rakkaus on Jumalan antama lahja — se tulee päivä päivältä voimakkaammaksi, syvemmäksi, täydellisemmäksi ja puhtaammaksi_.

Heinäk. 19 p., torstai. (_Hurraa!_) Tuon sanan kirjoitti rakas Alixini iloissaan, kun kuuli minun jäävän vielä pariksi päiväksi. Tämä onkin hyvä, sillä alkujaan minun oli määrä lähteä lauantaina. Joimme kahvia Grannyn kanssa ja lähdimme Windsorista 10.15. Junassa me kaksi jouduimme eroon. Naiset istuivat toisessa vaunussa, Lyko ja minä toisessa, Portsmouthiin saavuimme 12.40 rankkasateessa, Siirryimme pieneen huvialukseen Albertaan, ja kun matkatavaramme oli tuotu sinne, lähdimme pitkin kaunista salmea Wightin saarta kohti. Risteilijät ampuivat tervehdyslaukauksia Spitheadin väylältä, Poljarnaja Svesda, joka kellui ankkurissa kaikessa kauneudessaan vastapäätä Cowesia, noudatti esimerkkiä. Rantaan päästyä siirryimme vaunuihin ja lähdimme suoraa päätä Osborneen. Olin täällä yksikolmatta vuotta sitten, ja on kummallista, etten voi muistaa siitä oikeastaan mitään, (_Oma kultani._) Pidän hyvin paljon talosta ja sen paikasta. Näköala ikkunoista salmelle ja toiselle puolelle on tavattoman kaunis. Lounaan jälkeen asetuin mukavasti alakerran huoneisiin, Alix asuu ylemmässä kerroksessa. Katselimme talon kaikki huoneet ja uuden lisärakennuksen, jossa on intialainen huone, Sitten menimme merenrannalle, jossa kahlailin avojaloin kuin lapsi, Palasimme ponin vetämissä vaunuissa ja söimme päivällistä klo 9, mutta ilta venyi klo 11 asti. Istuin Alixin seurassa.

Heinäk. 20 p., perjantai. Grannyn oleskelu täällä on aivan täydellinen jäljennös Windsorin elämästä. Meille se on erilaista meren vuoksi.

_Oma rakas poikani, joka et koskaan muutu ja olet aina uskollinen! Luota ja usko tyttö kultaasi, joka rakastaa syvemmin ja uskollisemmin kuin voi koskaan sanoa. Sanat ovat liian köyhiä ilmaisemaan rakkauttani ja ihailuani ja kunnioitustani — mikä on mennyttä, on mennyttä, eikä palaa koskaan, ja me voimme muistella sitä tyynin mielin. Joudumme kaikki kiusauksiin tässä maailmassa, ja kun olemme nuoria, emme voi aina taistella ja pitää puoliamme kiusausta vastaan, mutta niin kauan kuin kadumme ja palaamme hyvään ja oikealle tielle, Jumala antaa anteeksi meille._

"Jos tunnustamme syntimme, niin Hän on uskollinen ja oikeamielinen ja antaa anteeksi syntimme". Jumala antaa anteeksi niille, jotka tunnustavat vikansa. Anna anteeksi, että kirjoitan näin paljon, mutta tahdon, että sinä tiedät oikein varmasti minun rakastavan sinua, ja rakastavan sinua vieläkin enemmän siitä syystä, että kerroit minulle tuon pikku jutun. Luottamuksesi minua kohtaan liikutti minua, oi, niin syvästi, ja rukoilen Jumalaa, että voisin aina osoittautua sen arvoiseksi.

Jumala siunatkoon sinua, Nicky rakas.

Nautittuamme kahvin puisessa huvihuoneessa, joka on aivan samanlainen kuin Frogmoressakin, menimme katsomaan kasvihuonetta. Ilma oli pilvinen, mutta lämmin.

Heinäk. 21 p., lauantai. Aamulla satoi, ja me söimme aamiaisen ruokasalissa. Minut valokuvattiin puutarhassa. (_Kello lyö tornissa ja muistuttaa meille hetkien kulumista, mutta kukaan ei välitä siitä ajasta, joka seuraa nykyhetkeä. Sillä vuodet kuluvat, mutta rakkaus säilyy. Tunnen hänen suudelmansa kuumalla otsallani. Jos meidän on erottava, oi, miksi sen täytyy tapahtua nyt? Onko tämä unta? Silloin herääminen olisi tuskallista. Oi älä herätä minua, anna minun taas nähdä unta!_) Klo 1 päivällä Beatrice täti, Alix, Thora ja minä menimme höyrylautalla katsomaan kilpailun alkamista. Tuuli oli melkoinen, Lyko johti huvipurrellaan, (vain yksi sana — kirjoitin niin paljon eräälle aikaisemmalle sivulle — Rakkaus!) mutta palkinto joutui eräälle toiselle herralle. Palasimme kotiin lounaalle. Ilma parani. Ajoin Alixin kanssa hedelmätarhaan, jossa söimme hedelmiä. Sitten katselimme tarkoin Osbornen ja Albertin rakennukset. En voi muistaa mitään niiltä ajoilta, jolloin oleskelimme täällä v. 1873. Joimme teetä klo 6 ja odotimme sitten hyvin kauan Grannya — on sietämätöntä istua kädet ristissä ja odottaa hetki hetkeltä loppumattomasti. Vihdoin, klo 7.30, me kolme lähdimme saarelle Newportin kaupunkiin. (_Jokaisessa kielessä on pikku sana, hyvin rakas, englannissa se on forget me not, ranskassa souvenir_) Paluumatkalla tapasimme kolme upseeriamme, jotka olivat kävelyllä. Söimme päivällistä klo 9, ja sitten vietin ihmeellisen illan rakkaan Alix kultani kanssa.

Heinäk. 22 p., sunnuntai. Merimiehemme tulivat puutarhaan. Siellä heidät esitettiin Grannylle, joka tervehti heitä. He asettuivat riviin pengermälle. Ajoin Alixin kanssa ponin vetämissä vaunuissa meren rannalle. Istuimme hiekalla ja katselimme nousuvettä. Upseerimme tulivat päivälliselle. Esitin heidät Grannylle. Vietin viimeisen (_Iäti vilpitön ja iäti rakastava, uskollinen, puhdas ja voimakas kuin kuolema_) illan morsiameni kanssa.

Heinäk. 23 p., maanantai. Surullinen päivä — eron päivä — vietettyäni toista kuukautta ihanaa elämää paratiisissa. Aamulla satoi, sitten nousi sumua. Saadaksemme päivän pitemmäksi Alix ja minä joimme kahvia yhdessä klo 9 ja menimme sitten aamiaiselle klo 10. Meidät valokuvattiin taas. Ensin minut seurueineni. — Dymkan ja eversti Byngin kanssa —, sitten minut rakkaan Alixini kanssa vierashuoneessa. Noin klo 12 ajoin hänen ja Snipen kanssa Cowesiin. Menimme Medina-joen poikki lautalla. (_Rakkaus on saatu kiinni. Olen sitonut sen siivet, rakkaani. Se ei enää pääse karkuun eikä lentämään pois. Meidän molempien sydämessä laulaa rakkaus aina_) Kävimme eräässä myymälässä, jossa valmistetaan emaljoituja lippuja rintaneuloihin. Tilasin kaksi korua Alixille. Menimme höyrylautalla ulkosatamaan ja sitten Osbornen lahdelle, jossa siirryimme veneeseen, koska höyrylautta jatkoi matkaansa hiekkasärkälle, joka on laivasillan luona. Lounas klo 2. Meidän alakuloisuutemme lisääntyi eronhetken lähestyessä. En väistynyt hetkeksikään oman kulta (_Armas Nickyni_) morsiameni rinnalta. Grannyn ja Alixin kanssa lähdin teen jälkeen viimeisen kerran ajelemaan Ryden kaupunkiin päin. Päivällinen syötiin vähän ennen 9, ja Portsmouthin meriväen soittokunta soitteli. Lausuin jäähyväiset naisille, herroille ja Munshylle,[60] pukeuduin meriväen univormuun, hyvästelin ystävällisen Grannyn ja ajoin Alixin ja Lykon kanssa laivarantaan. Erosin rakkaasta morsiamestani, minkä jälkeen minut vietiin soutuveneellä alukseeni. Poljarnaja Svesdassa minua odotti Alixin lähettämä pitkä ja ihmeen kaunis kirje (_älä koskaan unohda omaa uskollista Spitzbubeasi, joka rakastaa sinua niin syvästi_), jonka hän oli antanut Radzigille. Olin syvästi liikutettu. Lähetin hänelle vastauksen Byngin mukana. Alakuloisuus ja kaipaus ovat vaikuttaneet sen, että tunnen itseni heikoksi. Janishev ja herra Heath olivat jo laivassa. Jumala suokoon, että saamme taas tavata iloisina ja terveinä. Mutta se ei voi tapahtua pian. Vasta parin kuukauden kuluttua.

Poljarnaja Svesdan kulkiessa yhä kovempaa vauhtia Englannin kanaalia kotimaahan päin Nikolai koetti lohduttaa mieltään lukemalla niitä sanoja, jotka Alix oli kirjoittanut ennakolta hänen päiväkirjansa lehdille:

_Ain' uskollisna häntä odottaa, hänt' yhä rakastaen levittää kätensä ja ne aina hälle ojentaa. Tälle valkoiselle sivulle mitä voinkaan muuta piirtää kuin ainoan sanan: onni!_

V. RAKKAUDEN KUNINGATAR

Rakastavaiset olivat sopineet tapaavansa taas syyskuussa Wolfsgartenin suurherttuallisessa linnassa Darmstadtin lähellä, jonne Alixin oli määrä asettua valmistautuessaan lopullisesti omaksumaan oikeauskoisen opin. Palattuaan takaisin Venäjälle Nikolai laski päiviä, jotka erottivat hänet tuosta onnellisesta yhtymisen hetkestä. Hänen isänsä vaarallinen sairaus muutti suunnitelmat kokonaan. Taudinkohtaus sattui juuri silloin, kun Nikolai järjesteli matkatavaroitaan lähteäkseen Saksaan. Kuuluisa professori Leyden, jonka levoton keisarinna Maria Feodorovna kutsui paikalle, oli tavannut Aleksanteri III:n toivottomasti sairaana. Viimeiseksi keinoksi suositeltiin potilaalle matkustamista etelään, Krimin lauhkeaan ilmastoon.[61] Nikolai, jolle ei ilmaistu suoraan, että hänen isänsä sairaus oli kuolintautia, häilyi kahden tunteen, pojan rakkauden ja Alixin tapaamisen kiihkeän halun välillä.

Kokonaisen päivän (hän sanoo päiväkirjassaan) velvollisuuden tunne, joka pakotti minut seuraamaan vanhempiani Krimille, taisteli väkevän kaipuuni kanssa paeta Alix kullan luokse Wolfsgarteniin.

Velvollisuus sai voiton sinä päivänä: kaikki suunnitelmani ovat muuttuneet, ja minun on täytynyt kirjoittaa kaikesta tästä Alixille.

Nikolai lähtee vanhempiensa mukana, koska se on hänen velvollisuutensa, mutta hänen sydämensä on hänen tulevan vaimonsa luona.

Alixille kirjoittaminen ja kirjeiden saaminen häneltä oli nyt Nikolain suurena ilona. Postinkulku ei Venäjällä ollut kovin täsmällinen keisariperheenkään kirjeitä perille toimitettaessa, ja kului päiviä, jolloin Darmstadtista ei tullut mitään tietoja. Silloin Nikolain mieli oli lamassa, ja hän koetti saada lohdutusta lukemalla lauseita, joita hänen rakastettunsa oli kirjoittanut hänen päiväkirjansa sivuille. Niinpä hän syyskuun kahdeksantenatoista päivänä — jolloin ei tullut mitään uutisia Alixilta — luki: "Jumala siunatkoon sinua, oma rakas sulhaseni. Monta hellää suudelmaa", ja hänen ajatuksensa palasivat iloisina Alixin luokse. Vähän myöhemmin saapui nippu kirjeitä, ja Nikolai oli suunniltaan ilosta. Näistä kirjeistä yksi tulkitsi Alixin surua eron pitenemisen johdosta. Aleksanteri III:n kamppaillessa kuoleman kanssa kalliolle rakennetussa palatsissaan korkealla etelän meren sinisten aaltojen yläpuolella, hänen poikansa käveli kauniilla tiluksilla tai istuskeli rantakivillä, vuoroin mieli täynnä levottomuutta rakkaan isän vuoksi, vuoroin kaivaten näkevänsä sydämensä lemmityn. Hänen kiihtymyksensä ei voinut pysyä salassa hänen vanhemmiltaankaan, ja Aleksanteri III päätti tavata Alixin ja siunata poikansa tulevaa vaimoa. Nikolai kertoo seuraavalla tavalla tunteista, jotka täyttivät hänen mielensä, kun häntä kehoitettiin kutsumaan morsiamensa Venäjälle:

Isä ja äiti ovat suostuneet siihen, että minä saan pyytää rakasta Alixia tulemaan tänne... Heidän harras halunsa tavata hänet tekee minut sanomattoman onnelliseksi. Kuinka hauskaa onkaan tavata taas niin odottamatta, mutta on surullista, että se aiheutuu nykyisistä, onnettomista asianhaaroista.

Sähkölennätintoimistossa oli puuhaa, ja suuriruhtinatar Elisabet, Alixin sisar, lähti Moskovasta rajalle ottamaan vastaan ja saattamaan kruununperillisen morsianta. Viiteen pitkään päivään Nikolai ei ymmärtänyt, mitä hänen oikein oli tehtävä. Hän koetti kuluttaa aikaansa huolehtimalla niiden huoneiden järjestelystä, joissa rakkaan Alixin oli määrä asua. Hänen kiihtymyksensä kasvoi aivan rajattomaksi, kun Alix sähkötti rajalta pyytäen, että hänet otettaisiin viipymättä oikeauskoisen kirkon helmaan. Vihdoin lokakuun 10 päivänä Nikolai sai Alixinsa luokseen!

Nopeimmin pääsee matkustaja Krimin niemimaan etelärannikolle poistumalla pohjoisesta päin tulevasta junasta ja jatkamalla matkaansa ajotietä, joka vie Simferopolin kaupungista vuoristoon. Pian vuorijonon korkein huippu Tshatir-Dag, joka näkyy kaukaa junan kiitäessä tasaisen lakeuden poikki, peittyy näkyvistä sen juurella kohoavien monien pikku vuorien taakse. Venäjän tasankojen yksitoikkoiseen rannattomuuteen tottunut silmä kiintyy mielellään joka taholla näkyvien vuorten ja laaksojen loputtomaan vaihtelevaisuuteen. Tie kohoaa luikerrellen ylöspäin nopeajuoksuisen joen rinnalla, joka muuttuu pian vuoristopuroksi. Rehevää kasvullisuutta kaikkialla. Suuret puut muodostavat kauniita ryhmiä harjujen rinteille. Muutamilla kukkuloilla on päähineenään tummanvihreää, tiheää metsää, kun taas toiset erottuvat kylmän valkoisina ja vaaleanpunaisina, alastomina kohokuvina. Ruohokentät peittävät laaksoja rehevänvihreinä mattoina, ja muutamin paikoin kasvaa kukkia niin tiheässä, että niityt ovat kuin emaljivärillä maalatut sinisiksi, punaisiksi ja keltaisiksi. Kristallikirkkaat purot ja pikku joet solisevat mutkitellen alas vuoren rinnettä vaalean sammalen peittämien kivilohkareiden reunoitse. Tie kiemurtelee yhä ylemmäksi. Komeat tammet ja korkeat kastanjat antavat ylväästi tilaa suurille männyille, ja ilmassa on viileyttä, sillä olemme lähellä sen solan päätä, jossa tie vie melkein kahden kilometrin pituisen matkan vaivaiskasvullisuuden peittämän tasaisen rämeen poikki. Äkkiä matkustaja tuntee kasvoillaan lämpimän, suloisen ilman lehahduksen. Se on maallisen paratiisin, Krimin etelärannikon, tervehdys.

Ammoisina aikoina Krimin niemimaan kaakkoisrannikkoa reunustava korkea tulivuorijono alkoi mureta sen juurella aaltoilevaan syvään mereen. Vähitellen muodostui korkeampaa kaihoa reunustava rantapenger, joka oli lähes kahdensadan kilometrin pituinen ja jonka leveys vaihteli kolmesta ja puolesta kilometristä penikulmaan asti. Uudet tulivuoren purkaukset puhkaisivat sen heitellen ilmaan kallioita ja lennättäen joka suunnalle jättiläismäisiä kivilohkareita. Lisäksi vaikutti vielä lukemattomien jokien kuluttava virtaaminen. Rantapenger muuttui sekavaksi rotkojen sokkeloksi, jossa oli laaksoja ja kummallisen muotoisia kukkuloita, kumpuja ja kielekkeitä. Ollen vuorten takana suojassa pohjoistuulilta oli tuolle paikalle ominaista poikkeuksellisen lämmin ilmasto, joka yhdessä runsaan kosteuden kanssa synnytti rehevän lämpimän vyöhykkeen kasvullisuuden. Tullessaan kalseasta pohjoisesta äsken kuvattua solaa myöten matkustaja joutuu ihmeelliseen maahan: viinitarhoja, hedelmätarhoja, viikunapuuistutuksia, granaattiomenoita ja manteleita, vaaleakukkaisia pensaita ja kukkia tulvillaan olevia puutarhoja näkyy joka taholla. Taustalla on tiheämetsäisiä kukkuloita, kun taas etualalla kaukana alhaalla on tummansininen meri, joka välkkyy voimakkaassa auringonpaisteessa. Matkustaja päättelee näkemänsä perusteella, ettei tämä seutu voi olla Venäjää, vaan Toscanaa. Eipä kumma, että Venäjän tuulisten tasankojen, jääkylmän talven ja helteisen kesän rinnalla etelä-Krimi tuntuu Jumalan omalta maalta, maalliselta paratiisilta.

Tällaisessa ihanassa paikassa Nikolai odotti Alixiaan sen solan varrella, josta tie kääntyy rantaa pitkin Livadiaan päin. Taivas, meri ja itse ilmakin näyttivät tänä ihmeellisen lämpimänä ja tyynenä päivänä jumalallisen sinisiltä. Ilma oli täynnä puutarhojen ja kasvimaiden tuoksua. Monenvärisillä kukkulanrinteillä kohoavista silmää hivelevistä valkoisista kylistä saapui paikkakunnan asukkaita tielle tuomaan leipää ja suolaa tervetuliaislahjaksi matkustajille tai ojentamaan kukkaseppeleitä ja hedelmäkoreja. Nauravat ja huutavat lapset heittivät loistavan värisiä kukkia ihan pilvinä nuoren parin päälle. Vaunut muuttuivat oikeaksi kukkamajaksi. Ajaessaan tuoksuvan maaseudun lävitse Alix rinnallaan, hänen kätensä omassaan ja hänen olkapäänsä omaansa vasten painettuna, Nikolaista tuntui kuin hän olisi ollut taivaassa.

Oi Jumalani (hän uskoi päiväkirjalleen), mikä ilo onkaan, kun Alix on tullut tänne kotiin aivan minun lähelleni — hartioitani painava surun ja huolen taakka on jo puolta keveämpi.

Valkoisessa pölypilvessä nopsajalkaiset hevoset kiidättivät vaunut Livadian palatsin portille. Kunniavartiosto teki kunniaa tulevalle keisarinnalle, ja Nikolai talutti hänet portaita Aleksanteri III:n huoneeseen. Nikolai oli tukehtumaisillaan liikutuksesta, ja Alix oli kuolonkalpea matkan rasituksista ja ujoudesta. Maria Feodorovna oli heitä vastassa kynnyksellä. Hän loi ihmeelliset, tummat silmänsä tulevaan miniäänsä. Äkillisellä eleellä hän kohotti molemmat käsivartensa, laski ne kookkaan Alixin kaulaan ja veti hänet äidillisesti syliinsä. Sitten hän tarttui kumpaakin käteen ja talutti heidät sairaan keisarin luokse, joka istui puolittain makuuasennossa lepotuolissaan. Aleksanteri oli komea vartaloltaan, mutta surkastuneet kasvot ennustivat lopun olevan lähellä. Lapset laskeutuivat polvilleen. Kohottaen suuren kätensä hän laski sen siunaten Alixin pään päälle ja teki sitten hitaasti ristinmerkin hänen kohdallaan antaen hänelle siten isällisen siunauksensa. Heikolla äänellä hän lausui tulevan miniänsä tervetulleeksi sanoen toivovansa, että hänestä tulisi hyvä vaimo hänen pojalleen. Maria Feodorovna viittasi heitä poistumaan sairaan huoneesta, koska tämä kohtaus ilmeisesti rasitti sairasta. Ennen kuin Nikolai opasti Alixin tämän omiin huoneisiin, hän vei morsiamensa palatsin kirkkoon, jossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus Alixin onnellisen saapumisen johdosta.

Nikolain päiväkirjassa osoittavat uskollisesti kerrotut pikku seikat, kuinka voimakas vaikutus Alixilla oli häneen. Hän ei suorastaan voinut elää erossa morsiamestaan. Näiden Aleksanteri III:n kuolemansairauden kauheiden päivien aikana he olivat yhtämittaa yhdessä. Niin isäänsä kiintynyt kuin Nikolai epäilemättä oli, tunsi hän tuskallisen selvästi pimennossa vaanivan kuoleman läheisyyden. Mutta rakkaus oli myöskin kieltämättä saapuvilla, niin että kyynelten takana väikkyi ehdottoman onnellisuuden hymy: sellaista tunteiden sekavuutta olisi ollut vastenmielistä katsella, ellei se olisi ollut niin ilmeisen itsetiedotonta. Valtion asioitakin hoitaessaan, jotka Aleksanteri III nyt siirsi Nikolaille, tahtoi viimeksimainittu olla Alixin lähellä ja vei paperit hänen huoneeseensa. Nikolain pohtiessa tuskallisena ja neuvottomana monilukuisia asioita Alix istui hänen vieressään kirjaillen peitettä siihen ehtoolliskalkkiin, jota käytettäisiin silloin, kun hän nauttisi pyhän ehtoollisen oikeauskoisen kirkon juhlamenojen mukaan. Välistä Nikolai pani syrjään ikävät asiapaperit ja avusti kirjailutyössä, niinkuin hän itse väitti. Hän teki pitkiä kävelyretkiä ja ajelumatkoja Alixin kanssa mielipaikoilleen merenrannalle ja vuoristoon. Saamme tietää, että jo noihin aikoihin Alixin terveys oli hieman horjuva, ja Nikolai mainitsee alituisesti pelkäävänsä, että Alix voisi väsyä liiaksi tai että hänen jalkansa tulisivat taas kipeiksi, vaikka hän oli vasta saanut ne parantumaan.

Tuon tuostakin Nikolai kutsuttiin tapaamaan isäänsä, puhuttelemaan äitiään, seurustelemaan suvun jäsenten kanssa tai pohtimaan juoksevia asioita ministerien ja hovin virkailijoiden kanssa. Takuuksi siitä, että palaisi pian ihaillun morsiamensa seuraan, Nikolai jätti päiväkirjansa Alixin pöydälle. Viimeksimainitunkin ajatukset olivat Nikolain keralla ja hänessä. Hän ei aina malttanut odottaa sulhasensa paluuta ilmaistakseen niitä, vaan kirjoitti ne, sellaisina kuin ne tulivat, Nikolain kirjaan. Nämä lauseet eivät ole mielenkiintoisia ainoastaan siitä syystä, että ne osoittavat hänen todellisen luonteensa, vaan myöskin siksi, että ne luovat valoa tuleviin tapauksiin. Lokak. 15 p. hän kirjoittaa:

Lapsi kulta, rukoile Jumalaa. Hän lohduttaa sinua. Älä ole liian alakuloinen. Hän auttaa sinua huolissasi. Sunnysi rukoilee sinun ja rakkaan potilaan puolesta.

Samana päivänä tapaamme taas erään neuvon — jossa on jo ennakolta nähty selvästi Nikolain asema itsevaltiaana:

Kulta poikani, rakastan sinua, oi, niin hellästi ja syvästi! Ole luja ja käske lääkärien, Leydenin tai toisten, tulla yksin luoksesi joka päivä kertomaan sinulle, kuinka hän voi heidän mielestään, sekä aivan täsmälleen, mitä he haluavat hänen tekevän, niin että sinä aina saat kuulla asioista ensimmäisenä. Voit olla sitten avuksi houkuttelemalla hänet tekemään, mikä on oikein. Ja jos tohtori haluaa tai tarvitsee jotakin, niin käske hänen tulla suoraa päätä sinun luoksesi. Älä salli toisten ehtiä edellesi ja itsesi jäädä syrjään. Olet isä-kullan poika, sinulle täytyy kertoa kaikki ja sinulta kysyä kaikkea. Osoita oma tahtosi, äläkä salli toisten unohtaa, mikä olet. Suo minulle anteeksi, rakkaani.

Meillä on kymmenittäin kirjeitä, jotka keisarinna Aleksandra on kirjoittanut puolisolleen yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hänen vaikutusvaltansa mieheensä oli suurimmillaan valtiollisissa asioissa. Mutta edellä esitetyssä kirjeessä näkyy jo samanlaisia mielipiteitä, joita myöhemmin tapaamme hänen laajassa kirjeenvaihdossaan. Uskonnolla oli jo tärkeä sija heidän elämässään. Lokakuun kuudentenatoista päivänä Nikolai kertoo rukoilleensa yhdessä Alixin kanssa. Alix lisää:

Minulla on ollut tilaisuus rukoilla kanssasi kirkossa rakkaan isäsi puolesta. Kuinka suuri lohdutus — kun sinä olet minun lähelläni, kaikki näyttää helpommalta, ja minä tiedän, että sinä autat minua aina. Jumala olkoon kanssasi, oma sieluni!

Armahin lemmittyni, Jumala siunatkoon sinua. Hän on lähelläsi, samoin Sunny ajatuksissaan, niin ettei kultani saa koskaan tuntea itseään yksinäiseksi.

Ja seuraavana päivänä:

Kerro minulle kaikki, sieluni! Voit täysin luottaa minuun. Pidä minua itseesi kuuluvana osana. Jaa ilosi ja surusi minun kanssani, niin että voimme päästä yhä lähemmäksi toisiamme. Sydänkäpyseni, kuinka rakastankaan sinua, aarteeni, omani.

Lemmittyni, kun tunnet mielesi apeaksi ja surulliseksi, tule Sunnyn luokse; hän koettaa lohduttaa sinua ja lämmittää sinua samoin kuin kaimansakin säteillään, Jumalan avulla.

Mutta eivät vakavat ajatukset eikä kuoleman läheisyyskään estä elämäniloa kurkistamasta hilpeänä nurkan takaa. Saman sivun alareunasta luemme:

Vain sinun, aivan sinun, iki oma pikku Spitzbubesi! Pojuseni!

Päivän kuluessa toisensa perästä kävi ilmi, että Aleksanteri III:n loppu oli hyvin lähellä. Nikolai sanoo hartaasti: "Ainoa luottamuksemme ja toivomme on Jumalan armossa: tapahtukoon Hänen tahtonsa".

Ja myötätuntoaan osoittaakseen Alix kirjoittaa:

Enkelit varjelevat sinua päivät ja yöt, ja Sunny rukoilee hartaasti sinun onnesi puolesta.

Rakkaus ja rauha, siunaus runsahin, sun kukittakoon ties, oi armahain! Jos okaat haavoittais sua, usko ain', ett' toisin sulle käyvän toivoisin.

Lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä Nikolai kirjoittaa päiväkirjaansa:

Jumalani, Jumalani, millainen päivä! Kaikkivaltias on kutsunut luokseen ihaillun, armaan, syvästi rakastetun isämme. Päätäni pyörryttää... Hän kuoli kuin pyhimys. Oi Jumala, auta meitä näinä surullisina päivinä! Rakas äiti raukka! Illalla pidettiin kuolinmessu vainajan puolesta hänen makuuhuoneessaan. Minusta tuntui kuin olisin itsekin ollut kuollut. — Alixin jalkoja on taas alkanut särkeä.