Part 12

— Minulla ei ole enää muuta jälellä kuin tämä hyvä miekkani, kaiken muun ovat pajarin ahnaat miehet ryöstäneet tai polttaneet. Piilopirtissä vanhuuttaan sairas vaimoni elää vieraiden almuilla. Siellä on myös muutamia vanhoja palvelijoitani, mutta jousimieheni melkein kaikki kaatuivat taistelussa. Korkea lie kotini ollut ja monen Karjalan miehen kunnioittama, mutta pajarin verohurtta ei jättänyt siitä kiveä kiven päälle. Siellä kotini raunioissa olisin itsekin toivonut viimeisen lepopaikan löytäväni, mutta poikani uljas minut puoliväkisin johdatti pois taistelusta. Pajarin miehet kantapäillään hän nyt nostattaa sotatielle Kurkijoen ja muita Laatokan pohjoispään miehiä, mutta minä olen tullut tänne käräjille. Minä kysyn nyt teiltä, Tiurin uljaat miehet, lähdettekö meidän avuksemme pajaria vastaan vai saammeko vähälukuisina sortua ja ikiajoiksi vieraan vallan orjuuteen vaipua?

Voimakkaan kohun nämä Ritaniemen Lylyn sanat nostattivat. Moni uljas Tiurin mies mieli jo hypätä paikaltaan ja paljastaa miekkansa, joka oli sen merkki, että käräjien päätökseksi tuli taistelu. Vielä sentään kiihkoilijat malttoivat mielensä, sillä ikivanha tapa vaati, että vanhimmat miehet ensin saivat sanoa mitä he ajattelivat.

Niinpä siis vanha ja malttava Kekri Kumoinen nousi nyt puhumaan ja kaikki hänen sanojaan tarkoin kuuntelivat. Hän kertoi itse olleensa lähetystön johtajana Viipurin linnassa, lännen miesten apua pyytämässä vihattua pajaria vastaan. Mutta yhtäkaikki hän tahtoi Karjalan miehille muistuttaa, että oltiin vanhastaan ystävyysliitossa Novgorodin vapaiden miesten neuvoston ja tämän valitsemien ruhtinaiden kanssa. Jos siis noustiin pajaria vastaan taisteluun, niin samalla piti tehdä toinenkin asia: piti lähettää valittuja miehiä Novgorodiin sanomaan neuvostolle ja ruhtinaalle, että Karjalan miehet vihasivat vain tätä pajaria, mutta eivät muita Novgorodin miehiä. Niinpä siis lähetettyjen miesten pitäisi pyytää, että Novgorodin vapaiden kauppamiesten neuvosto valitseisi keskuudestaan viisaita miehiä, jotka tulisivat Tiurin miesten luo kaikista asioista sovussa ja ystävyydessä neuvoa pitämään. Oli tarpeen tyyni harkinta, ennenkuin Karjalan miehet sytyttivät sodanpalon, sillä Novgorodin miesten valta oli suuri ja mahtava naapuri.

Syvä hiljaisuus seurasi näitä Kekri Kumoisen sanoja. Mutta sitten jo muutamat muutkin vanhat miehet nousivat häntä kannattamaan. Arastellen he puhuivat ja haparoiden, mutta hyvin näki heidän kaikkien pelkäävän Novgorodin suurta mahtia ja pitävän viisaampana viimeiseen asti sovinnon hieromista tämän naapurin kanssa.

Suur-Tiuri antoi kaikkien näiden sovintoa haastavien miesten puhua loppuun asti. Käräjäkivellä hänen edessään oli nahkakäärö, johon Novgorodin ruhtinasten ja Tiurin miesten vanha ystävyyssopimus oli riimukoukeroin piirretty. Tätä kallista kääröä iäkkään heimovanhimman vapisevat sormet hivelevät. Kun muutamat vanhemmat miehet pyytävät hänen lukemaan mitä tuossa käärössä Tiurin miesten oikeuksista ja velvollisuuksista sanottiin, naurahtaa vanhus väsyneesti:

— Eivät minun hämärtyneet silmäni voi enää tätä kääröä lukea. Luulen kyllä muistavani mitä siihen on kirjoitettu, vaan jos kuitenkin joku näkevä mies lukisi mitä Novgorodin entiset viisaat ja hyvät ruhtinaat ovat meille Tiurin miehille luvanneet.

Kekri Kumoinen sai avata käärön ja lukea. Hitaasti, sana sanalta hän luki Novgorodin Aleksanteri ruhtinaan ja Tiurin miesten sen aikuisen johtajan Honka-Tiurin laatiman ystävyyssopimuksen, joka oli Tiurin käräjillä ja Novgorodin vapaiden miesten kokouksessa vahvistettu ja jonka alle sekä Aleksanteri ruhtinas että Honka-Tiuri olivat oman riimumerkkinsä piirtäneet. Ikuisiksi ajoiksi tässä asiakirjassa luvattiin Tiurin miehille kaikkien Pohjan kansojen verotusoikeus, paitsi niiden, jotka asuivat Vienan rannikon puolella ja jotka kuuluivat Syvärin miehille. Tiurin miehet puolestaan lupasivat ruhtinaalle ystävyyslahjoja, jotka piti annettaman Tiurin markkinoiden aikana itselleen ruhtinaalle, jos hän oli saapuvilla. Mutta jos ruhtinas itse oli poissa Tiurin miesten markkinoilta ja käräjiltä, niin piti ystävyyslahjat annettaman hänen lähettämälleen valitulle miehelle. Edelleen sanottiin asiakirjassa: »Mutta riistaveroa älköön ruhtinas Tiurin miehiltä vaatiko. Veroa maksakoot ruhtinaalle vain hänen omat miehensä tai ne, jotka vanhastaan ovat olleet Novgorodin ruhtinaiden veronalaisia. Mutta Tiurin miehet ovat ikuisista ajoista olleet vapaita ja Novgorodin miesten kanssa tasa-arvoisia ja niinpä älkööt he siis veroa maksako, sillä se olisi vapaiden miesten kesken häpeällistä.»

Näin jyrkästi kiellettiin sopimuksessa riistaveron vaatiminen Tiurin miehiltä ja heihin yhtyneiltä Laatokan miehiltä. Kun Kumoinen oli lopettanut lukemisensa, kuului käräjäkiven ympäriltä kiihtyneitä huutoja:

— Siinä kuulitte, Karjalan miehet! Siinä kuulitte, onko pajarilla oikeus meitä verottaa! Kirottu verohurtta! Ja kuka on hänet tänne meidän luoksemme lähettänyt?

— Kukako on pajarin tänne lähettänyt? kiljaisi vanha Antero Äyrämöinen hypäten lyhyille jaloilleen. — Te kysytte, Karjalan miehet, kuka on pajarin tänne lähettänyt? Häijy ruhtinas ja hänen ahnaat neuvonantajansa ovat hänet lähettäneet! Vai luuletteko Novgorodin vapaiden miesten hänet tänne lähettäneen? Minäpä sanon teille yhden asian: Novgorodissa ei ole enää vapaita miehiä, tai jos lieneekin muutamia, niin heidän äänensä on vaiennut. Hyödytöntä on meidän lähettää valittuja miehiä Novgorodiin, niinkuin vanha ystäväni Kumoinen ja hänen jälkeensä monet muutkin ovat neuvoneet. Turhaan valitut miehemme kolkuttaisivat Novgorodin nykyisten mahtimiesten oville, turhaan he nykyisen ruhtinaan luona vetoaisivat tuohon vanhaan sopimuskirjaan. Ikuisiksi ajoiksi ovat siinä meidän oikeutemme taatut. Juhlallisen lupauksen ovat siinä Novgorodin vapaat miehet ja heidän hyvät ruhtinaansa meille antaneet. Mutta ne vapaat miehet ja hyvät ruhtinaat ovat kuolleet ja nyt ei Novgorodissa enää meitä tunnusteta tasa-arvoisiksi vapaiksi miehiksi!

Näin puhui kiivas lännen miesten ystävä ja häntä nousi heti säestämään Kiviniemen väkevä Karhu. Kiukustuneena hän katseli ympärilleen ja ärähteli:

— Mitäs me tässä enää turhia jaarittelemaan! Suur-Tiuri, sinä olet meidän vanha johtajamme, niinpä siis paljasta miekkasi sen merkiksi, että tämän vieraan pajarin asiasta on jo tarpeeksi suuta soitettu!

Mutta Suur-Tiuri ei vielä paljastanut valtamiekkaansa vaan haastoi väsyneesti:

— Totta on mitä vanha ystäväni Äyrämöinen sanoo. Hyödytöntä lienee valittujen miesten lähettäminen Novgorodiin, sillä tuskinpa siellä tasavertaisen ystävän ovi meille enää aukenee. Tasavertaisuuden aika on ollut ja mennyt, pöyhkeät pajarit nyt Novgorodissa isännöivät. Mutta on paikallaan, että Tiurin miehet ja muutkin Karjalan miehet tietävät tämän asian: Mahtava on edelleen Novgorod, vaikka vapaat miehet sieltä ovatkin hävinneet. Niinpä siis meillä on edessä raskas taistelu ja pitkällinen taistelu. Jos tämän yhden ahnaan pajarin Karjalan mailta karkoitamme, niin tulee hänen jälkeensä pian toinen pajari tai tulee vielä monta pajaria samalla kertaa. Novgorodin nykyiset valtiaat eivät voi sietää vapaita miehiä naapuruudessaan, vaan kaikkien kansojen ja heimojen pitäisi olla heidän veronalaisiaan. Tämä on teidän mieleenne painettava, Karjalan miehet!

Hän vaikeni, kuin sanottavansa olisi ollut hänelle ylivoimaisen raskas. Mutta hetkisen kuluttua hän jatkoi vielä väsyneemmin:

— Ja vielä minun pitää sanoa teille toinen asia: Novgorodin pajareilla on taistelussaan mahtava liittolainen. Heidän mukanaan tulee Karjalan miesten keskuuteen Novgorodin kirkon pappeja ja pyhiä miehiä, jotka tekevät omaa kylvöään. Me Tiurin miehet emme ole näitä pyhiä miehiä ahdistaneet, koska heidän kylvönsä hedelmät meidän keskuudessamme ovat näihin saakka olleet kovin vähäiset. Mutta Laatokan takana ja Syvärin miesten keskuudessa se kylvö on saanut jo aikaan hajaannusta. Siellä jo monet Karjalan miehet ovat isiensä uskon uuteen uskoon vaihtaneet ja useat heistä ajattelevat näin: Uusi usko vaatii myös pajarien vallan tunnustamista, vaikka tämä valta olisikin raskas ja vapaiden miesten häpeällinen kantaa. Varmaan nuo Novgorodin kirkon pyhät miehet niin neuvovat ja siitäpä juuri ajan oloon tulee turmamme. Pajarit saavat isiensä uskosta luopuneita Karjalan miehiä puolelleen. Hitaasti hiipien noiden pyhien miesten kylvö sammuttaa heimoustunteen, vapaat miehet unohtavat olleensa vapaita ja taipuvat pajarien veronalaisiksi. Näette siis, Karjalan miehet, että meillä on edessä vaikea taistelu.

Näin puhui Suur-Tiuri. Hitaasti, aivan kuin ponnistellen sanat hänen huuliltaan tulivat, mutta jokainen sana sattui kuin raskas moukarin isku käräjäkiven ympärillä istuvien Karjalan miesten sydämiin. Kaikki käsittivät nyt, että oli kysymyksessä paljon enemmän kuin yhden vihatun pajarin karkoittaminen Karjalan mailta. Karjalan tulevat kohtalot olivat vaakalaudalle joutuneet ja niistä heidän piti nyt päättää. Todeksi käsitettiin Suur-Tiurin ennustus Novgorodin kirkon pappien vaikutuksesta. Monet Tiurin miehetkin olivat näitä pyhiä miehiä kohdelleet suopeasti, mutta säikähtyen nyt herättiin huomaamaan, että näiden miesten kylvö voi koitua Karjalan miesten vapauden haudaksi.

Syvä hiljaisuus käräjäpihassa vallitsi Suur-Tiurin puheen jälkeen. Mutta vihdoin tämän hiljaisuuden rikkoi lauttasillalta päin käräjäpihaan tunkeutuvan miehen ääni. Vanha jousimies Lari taatto sieltä tuli hengästyneenä ja vaatien kaikkia tieltään väistymään.

— Minä tuon tärkeän viestin! huusi hän päästyään vihdoin jousimiesten sankan seinän läpi käräjäkiven ympärillä istuvien miesten joukkoon.

— Kerro, mikä on viestisi? käski Suur-Tiuri.

— Raskas surusanoma lienee viestini muutamille täällä istuville Tiurin miehille: Pajarin miehet ovat hyökänneet Unnunkoskelle. Pärtty Rongan ja hänen naapurinsa Taurun jousimiehet on lyöty, heidän talonsa ovat ryöstetyt ja maan tasalle hävitetyt. Me apuun riensimme, mutta myöhästyimme, löysimme vain savuavat rauniot ja niiden ääressä muutamia itkeviä ihmispoloisia, mutta paljon väkeä olivat pajarin miehet vieneet orjikseen.

Kun Lari taatto oli murheviestinsä kertonut, puhkesi vanha Tauru syviin valituksiin. Mutta miehen tavoin hänen naapurinsa Ronka kesti kohtalon kovan iskun. Kalpeana hän nousi paikaltaan ja ryhtyi hiljaisella äänellä, näköjään aivan tyynenä, kyselemään Lari taatolta lähempiä tietoja pajarin miesten tekemästä hävityksestä. Mutta kiihkomielinen Tiurin Kalevi ei enää mieltänsä malttanut, vaan hypähti istuimeltaan ja puhui kauas kuuluvalla äänellä:

— Lari taatto, sinä tulit viestinesi oikeaan aikaan! Oikealla hetkellä sinä tulit minut pajarin vankityrmästä pelastamaan ja nyt jälleen sinä jouduit turmanviestinesi oikealla hetkellä! Me kenties olisimme tässä vielä kauankin neuvoa pitäneet ja kalliita hetkiä haaskanneet, mutta helppoa meidän lienee nyt päästä yksimieliseen päätökseen. Ei ole meillä muuta valittavana kuin Novgorodin ahnaiden pajarien orjuus ja solmuruoska tai vapaiden miesten epätoivoinen taistelu. Niinpä siis valitkaamme taistelu! Minä paljastan säiläni!

— Tässä minun säiläni! karjui Kiviniemen väkevä Karhu hypäten hänen rinnalleen. — Tässä säiläni tuliteräinen ja vannonpa, että se listii monta pajarin miestä, ennenkuin tämä niska taipuu orjaniestä kantamaani.

Kiihtyneenä kuin ärsytetty kaimansa, metsien vihainen kontio, hän hypähteli käräjäkiven ääressä ja jopa nyt hänen esimerkkinsä tarttui toisiinkin. Pieni, mutta terhakka Antero Äyrämöinen huitoi pitkää miekkaansa ja huusi minkä kurkusta läksi:

Hyväksi hiottu minunkin säiläni lienee! Ja vielä minä mukaan yritän, vaikka nuoremmat minua jo romukaluna pitänevät!

Päiväkiven Kuisma ja Marjaniemen Kirves puhuivat yhteen ääneen:

— Tarpeeksi on jo neuvoteltu! Suur-Tiuri, tee mikä on velvollisuutesi!

Näin he kaikki huusivat kilpaa, kova äänten kohu täytti käräjäpihan. Kunniavieraina istuvat Visbyn lähettiläät ja ritari Niilo nousivat paikoiltaan. Taampana seisovat jousimiehet alkoivat tungeskella johtajiensa ympärille huutaen kostoa pajarille ja vaatien taistelumerkin antamista kauempana odottavalle markkinakansalle.

Hitaasti kohosi Suur-Tiuri yleisen melun keskellä heimovanhimman kunniaistuimelta, ja kun hänen valtamiekkansa paljastui, tuli yhtäkkiä syvä hiljaisuus. Hän puhui vapisevalla, mutta kuuluvalla äänellä:

— Heimokäräjille kokoontuneet Tiurin miehet ja heihin yhtyneet Laatokan miehet ovat tehneet päätöksensä. Niinpä siis alkakoon taistelu! Leppymätön taistelu alkakoon vierasta pajaria ja kaikkia hänen julkisia tai salaisia ystäviään vastaan. Tiurin pelottomat miehet viekööt vainoviestin Karjalan kaukaisimmille perukoille asti! Yhtärinnan Tiurin mailla ja Laatokan takana sodanpalo syttyköön! Karjalan miesten vapaus on uhattu, vieras mahti, pajarien ruoskamahti meille takaa orjankahleita. Kirottu mahti, verivirtoihin ja tulenliekkeihin se hukkukoon ja tuhoutukoon! Ja nyt Tiurin jousimiehet sytyttäkööt uhripuiston korkeimmalle kummulle rinnatusten kaksi kokkotulta, jotta ulkopuolella odottava markkinakansa tietäisi mitä käräjät ovat päättäneet!

Nopeasti kiiruhtivat jousimiehet täyttämään Suur-Tiurin käskyä. Mutta käräjäpihassa vielä jatkettiin neuvottelua. Kun kaikki olivat jälleen paikoilleen asettuneet, pyysi Suur-Tiuri, että hänet silmiensä valon menettäneenä ja muutenkin alkavan taistelun johtoon kykenemättömänä jo vapautettaisiin heimovanhimman huolista ja käräjät luovuttaisivat heimovanhimman valtamerkit nuorempiin käsiin.

Tästä asiasta nyt neuvoa pidettiin. Toinen toisensa jälkeen nousivat heimon vanhimmat miehet selvittämään, että heimovanhimman valtamerkkejä ei niiden entisen haltijan eläessä voitu toiselle luovuttaa. Suur-Tiurin oli siis ne kuolemaansa asti hallussaan pidettävä. Mutta vainoajan sattuessa voitiin käräjillä valita heimovanhimman rinnalle apulainen, jonka velvollisuutena oli heimon sotakuntoisten miesten johtaminen, jollei heimovanhin itse, korkean ikänsä tai sairauden vuoksi siihen pystynyt.

Niinpä nyt Suur-Tiurin rinnalle valittiin hänen pojanpoikansa Tiurin Kalevi. Vaali oli aivan yksimielinen. Vielä valittiin muitakin miehiä, joiden piti hyvillä ja viisailla neuvoilla avustaa nuorta Tiurin Kalevia Karjalan miesten nostattamisessa ja taistelun johtamisessa.

Tällä välin olivat jousimiehet saaneet kokkotulet rakennetuiksi Tiurin uhripuiston pyhälle kummulle. Jos käräjien päätökseksi tuli rauha, sytytettiin yksi tuli, mutta vainoajan alkamista merkitsi kaksi rinnatusten palavaa tulta. Näin tästä asiasta Tiurin miesten ikivanha heimotapa määräsi:

»Yks on viesti rauhan viesti, kaksin vainovalkeoita!»

Kokkotulten rakentamistouhussa oli myös sama hentonen jousimies, joka edellisenä päivänä oli markkinapaikalla kohdannut Helinä neidon ja tämän seuralaiset.

Kun vanha Lari taatto huomasi tämän nuorukaisen, pysähtyi hän kesken työnsä ihmetellen häntä tarkastelemaan. Lari taatto oli varma, että oli aikaisemminkin tavannut tuon hentosen, mutta niin uljaalta näyttävän nuorukaisen. Mutta missä ja milloin, sitäpä hän ei voinut muistaa. Lopulta hän meni nuorukaisen luo ja alkoi tältä tiedustella:

— Kuulehan, poikaseni, missäs olenkaan sinut ennen nähnyt?

Nuorukainen tuli hiukan hämilleen, mutta sitten naurahti:

— Tokkopa lienet minua nähnyt tätä ennen. Laatokan täkäläisiä olen ja ensi kertaa elämässäni näillä mailla.

— No lempoko sinussa sitten lienee, mutta niin tuttavalta näytät!

— Voihan olla, että minä muistutan jotakin toista näkemääsi henkilöä! nauroi nuorukainen nyt jo paljon rohkeammin.

— Voisin vannoa, että sinä olet hyvin yhdennäköinen kuin eräs toinen näkemäni henkilö, mutta enpä nyt saa päähäni, kuka se toinen on.

— Mutta minäpä olen sinut ensi näkemästäni hyvin tuntenut, virkahti nuorukainen reippaasti. — Ja kenpä ei sinua tuntisikaan, kun jokaisella askeleella kuulee sinun mainetöitäsi ylistettävän!

— Joutavia mainetöitä! murahti Lari taatto. — Mutta sanohan, poikaseni, mikä on nimesi ja kenen jousimies joukkoon kuulut? Laatokan takaa sanoit tulleesi, niin tottapa lienet täällä jo johonkin Tiurin mieheen liittynyt?

— Enpä ole vielä kehenkään liittynyt, puhui nuorukainen nyt jälleen ujous äänessään. — Hilppa on nimeni ja näin taattoni neuvoi kotoa lähtiessäni: »Pyri poikueni Tiurin Kalevin valiojoukkoon!» Mutta enhän tiedä, jos tällainen tuntematon kulkija niin hevillä sinunlaistesi urhojen pariin pääsee!

Lari taatto löi nuorukaista olalle ja nauroi rohkaisevasti:

— Sinä miellytät minua, Hilppa poikaseni, turkasesti miellytät! Otanpa ja puhun sinun puolestasi uljaalle Tiurin Kaleville ja haastelen myös hieman nuorelle Osma Kumoiselle. Saadaanpa sitten nähdä, kuunnellaanko vanhan Lari taaton suosituksia. Hyvällä mielellä kuitenkin varustaudu joukkoomme astumaan!

Kättä paiskaten tämä sopimus vahvistettiin. Hilppa nuorukainen kertoi, että hänen piti vielä saattaa turvaan nuori sisarensa, jonka hän oli tuonut mukanaan pajarin miesten vainoa pakoon. Näillä mailla olikin muuan heidän sukulaisensa ja tämän luo hän saattaisi sisarensa, mutta sitten hän itse kiiruhtaisi viipymättä Tiurin miesten valiojoukkoon yhtymään.

— Kiirettä saatkin pitää, Hilppa poikaseni! virkahti Lari taatto. — Usko minua, uljas Tiurin Kalevi ei pajarin pidoista myöhästy! Mutta katsohan tuonne Kiviniemeen päin, eivätkös veitikat jo sielläkin ole vainovalkeita sytyttäneet. Jopas on Tiurin tulet huomattu, onpa totisesti huomattu!

Innoissaan he toisten jousimiesten kera alkoivat tähystellä öiseen etäisyyteen. Pian sieltä näkyi runsaasti samanlaisia kokkotulia, kaksittain niitä syttyi joka paikassa, ensin lähempänä, sitten yhä ja yhä kauempana olevilla rantavaaroilla. Muita juhlallisemmin loimotti kaukana etelässä kaksi kokkotulta ja Lari taatto tiesi heti silmättyään, mistä ne näkyivät.

— Voisinpa vannoa niiden näkyvän Kiviniemestä! hän nauroi. — Varmaan Kiviniemen kuoma on käskenyt jousimiestensä rakentamaan mahtavat kokot valmiiksi, ja nyt ne siellä on sytytetty!

Yhä ja yhä runsaammin syttyi vainovalkeoita joka suunnalle. Lari taatto tarttui rinnallaan seisovan Hilppa nuorukaisen käteen ja tälle haasteli:

— Näetkös, nuori ystäväni! Näillä mailla ei silmäsi löydä ainoatakaan rantavaaraa, jonka laella ei tänä yönä vainovalkeat syttyisi. Viesti käräjien päätöksestä leviää nopeasti Ala-Vuoksen vesien yli. Turmaa se viesti tietää pajarin miehille ja hänen ystävilleen. Enpä neuvoisi sen lemmon pajari Sergeinkään tämän jälkeen varsin kauas retkeilylle yrittävän!

Nuoren jousimiehen käsi vapisi ja hänen kasvonsa olivat kalvenneet. Lari taatto tarkasteli häntä sivulta ja silloin hän yhtäkkiä tunsi, kuka seisoi rinnallaan. Hymyili vanhus itsekseen, mutta ei mitään puhunut. Vasta kun erosivat ja nuorukainen sanoi lähtevänsä sisartaan etsimään, sanoi hän:

— Milloin hyvänsä Tiurin miesten leiriin tulet, kysy vain Lari taattoa! Minun rinnallani on sinun paikkasi ja luulenpa sinusta hyvän jousimiehen kasvattavan!!

XV Luku.

KARJALAN MIESTEN NOUSU.

Näin olivat Tiurin ja Laatokan miehet käräjillään tehneet kohtalokkaan päätöksen, näin alkoi Karjalan ensimmäinen vapaustaistelu.

Novgorodin vanhan kronikan kirjoittajat syyttelevät Ruotsin miehiä Karjalan miesten yllyttämisestä. Kuitenkin tuossa samassa vanhassa kronikassa myönnetään, että pajari Boris Konstantininpoika oli väkivaltainen ja häikäilemätön mies sortaen kovin veronalaisiaan.

Niin olikin todella asia. Ja Novgorodin vanhat historioitsijat olisivat yksin tein voineet sanoa koko totuuden, nimittäin senkin, että pajari Boris oli ensimmäinen Laatokan miesten verottaja.

Vapaustaisteluun siis hänen kiusaamansa Karjalan miehet nousivat, ensimmäiseen vapaustaisteluunsa idän ruoskamahtia vastaan. Myöhemmin ovat Karjalan miehet monta kertaa nousseet samalta suunnalta uhkaavaa vihollista vastaan, mutta tämä ensimmäinen nousu oli kenties rajumpi ja väkivaltaisempi kuin ainoakaan myöhempi.

Niinkuin Tiurin iäkäs heimovanhin oli käräjillä julistanut, alkoi taistelu yhtärinnan sekä Tiurin mailla että kaikkialla muuallakin ympäri Laatokan. Pajari Boris teki taistelun alkaessa suuren erehdyksen. Hän oli vasta saanut valmiiksi Käkisalmen linnavarustuksen ja niinpä hän tahtoi ennen muuta tätä varustustaan puolustaa. Sitä varten hän kokosi kiireesti hajallaan Laatokan ympäri olevat jousimiehensä Käkisalmeen.

Tätä oivaa tilaisuutta käyttivät pajarin valtaan tyytymättömät Karjalan miehet oitis hyväkseen. Ei tarvittu paljon Tiurin miesten apua kapinahengen lietsomiseen Laatokan Karjalassakaan. Ensimmäisinä nousivat Laatokan pohjoispään miehet, johtajinaan Ritaniemen vanha Lyly ja Lahdenpohjan Nirkko. Tiurin linnasta lähetettiin heille pienoinen apujoukko, jonka päällikkönä oli kokenut Tiurin Musakka. Käden käänteessä saatiin näin Laatokan pohjoispään ympäristö pajarin miehistä puhdistetuksi ja myrskytuulen kiihoittaman kulovalkean tavoin levisi nyt hävittävä sodanpalo Laatokan takaiseen Karjalaan.

Täällä olivat Boris pajarin veronkantajat ja kuuluttajat jo monessa paikassa rakentaneet itselleen uljaita asumuksia, joiden suojana oli pieni hirsi varustus. Kaikki nämä sortajien linnoitukset olivat Boris pajarin hätäisen toimenpiteen vuoksi jääneet hyvin heikon puolustuksen varaan ja niin ne nyt kaikki hävitettiin maan tasalle. Vain muutamissa paikoissa pajarin miehet kykenivät tiukempaa vastarintaa yrittämään. Uuksulla eli yksi kaikkein vihatuimpia pajarin veronkantajia, jota kansan kesken nimitettiin Ahma-Petriksi. Hän ja Uuksun karjalaisten johtaja Semi saivat kootuksi sievoisen jousimiesjoukon, mutta tämä joukko voitettiin tulisessa taistelussa ja johtajat itse joutuivat Karjalan miesten käsiin. Heidät teljettiin pajarin verohurtan uljaaseen taloon ja sen mukana poltettiin.

Vaino levisi Syvärin Karjalaan asti. Syvärin miesten pajari Nikitakin oli oikeastaan vain Boris pajarin alainen veronkantaja. Kun hänellä oli vain vähäinen joukko asemiehiä, ei hän yrittänytkään vastarintaa, vaan varusti kolme suurta venettä, joilla hän mieli miehineen purjehtia Laatokan yli Käkisalmeen. Hänen matkaansa yhtyi myös Syvärin miesten vanha johtaja Makari omilla veneillään, mutta pakolaisten raskaat veneet joutuivat Laatokan ulapalla, lähellä Lunkulan saarta takaa-ajavien Karjalan miesten käsiin. Julma oli kiusattujen Karjalan miesten kosto: pajari Nikita ja vanha Makari kaikkine miehineen sidottiin kiinni veneisiinsä ja niin heidät upotettiin elävinä syvyyteen. Vielä kauan jälkeenpäin tiesi vanha tarina kertoa, että syksyn pimeinä myrskyöinä syvyyteen vajonneiden kadotetut sielut yhä huusivat surkeasti apua. Mutta jos kalastaja näitä avunhuutoja kuuli, oli hänen viisainta paeta kauas näiltä vesiltä, sillä saman turman uskottiin silloin häntä itseäänkin vaanivan.

Laatokan takana ja Syvärin Karjalassa olivat Novgorodin kirkon papit ja moneen paikkaan rakentaneet pyhättöjä, vieläpä muutamia kirkkojakin. Kaikki nämä kirkot ja pyhätötkin nyt poltettiin ja pyhät miehet säälimättä surmattiin. Eihän tosin Tiurin iäkäs heimovanhin ollut suorastaan uskonvainoon yllyttänyt, mutta hän oli kuitenkin osoittanut pappien ja pyhien miesten kylvön valmistavan maaperää pajarien vihatulle vallalle. Enempää ei tarvittu. Jos lie joukossa ollut joku viatonkin erakkomunkki, niin sai hän jakaa syyllisten toveriensa julman kohtalon.

Suurempi erakkoyhdyskunta oli jo syntynyt Laatokan keskellä oleviin Valamon saariin. Valamossa oli Laatokan miesten ikivanha ja laajalti kuuluisa uhrilehto sekä käräjäpaikka, mutta jo Novgorodin Aleksanteri ruhtinaan aikana olivat ensimmäiset erakkomunkit tänne asettuneet. Uhripuiston ympärille alkoi syntyä näiden pyhien miesten erakkomajoja ja pieniä, vinoristillä varustettuja pyhättöjä. Karjalan miehet kävivät edelleen uhripuistossa omia jumaliaan palvomassa, mutta siinä sivussa alkoivat he palvoa myös uuden uskon pyhiä. Erakkomunkit paransivat yrttivoiteillaan sairaita, rukoilivat kävijöille hyvää kalaonnea ja lupasivat pyhien miesten apua myrskyn käsiin joutuneille. Heidän maineensa alkoi kasvaa, jo monen heistä kerrottiin tehneen suuria ihmetöitä ja Karjalan miehet heitä suuresti kunnioittivat.

Mutta nyt oli noussut raju koston myrsky eikä Valamon kaukainen saarikaan tämän hävittävän myrskyn tuholta säästynyt. Kitelästä ja Pitkästärannasta saapui muutamana lokakuun myrskyisenä yönä Valamoon joukko kiihtyneitä Karjalan miehiä, jotka ryöstivät kaikki pyhätöt putipuhtaiksi ja sytyttivät sitten pyhään puistoon suuren uhritulen. Siinä poltettiin kaikki saarelta tavatut erakkomunkit. Vuosikymmeniä kului tämän jälkeen, ennenkuin Valamonsaarella pyhättöjen pienet kellot alkoivat jälleen helähdellä, ennenkuin uudet erakkomajat kohosivat hävitettyjen raunioille.

Karjalan miesten joukossa oli epäilemättä monta, jotka näin julmaa hävitystä paheksuivat. Mutta pajarin oli syy tähän kiihtymiseen. Monta vuotta hän oli säälimättä sortanut Laatokan miehiä ja yhtä säälimätön oli nyt kiusatun kansan kosto. Kaikki, minkä Novgorodin miehet olivat Karjalan maille tuoneet, hävitettiin armoa antamatta. Novgorodin vanha kronikka kertoo tuhon olleen niin perinpohjaisen, ettei ainoatakaan pyhättöä jäänyt polttamatta ja kaikki venäläiset miehet Karjalassa surmattiin.

Samaan aikaan, kun sodanpalo näin hävittävänä riehui ympäri Laatokan, samosi Tiurin miesten päävoima pajarin vihattua linnavarustusta vastaan. Hirvisaaressa tapahtui ensimmäinen Tiurin ja pajarin miesten suuri yhteenotto. Kun tästä saaresta käsin oli mukava pitää silmällä molempia Tiurin vesiltä tulevia Vuoksen haaroja, oli pajari Boris ryhtynyt tännekin pientä varustusta rakentamaan. Jo oli valmiina puisella muurikehällä varustettu linnoitus, josta käsin pajari Sergei Tiurin markkinain aikana oli tehnyt hävitysretkensä Unnunkoskellekin.

Kun nyt Karjalan miesten sotapursia alkoi ilmestyä Hirvisaaren vesille, pyysi pajari Sergei Käkisalmesta kiireesti lisäväkeä ja päätti antautua taisteluun Tiurin miesten kanssa tällä saarella.

Kahdelta suunnalta Tiurin miehet tekivät hyökkäyksensä Hirvisaarta vastaan: Päävoima, jota johtivat itse Tiurin Kalevi ja ritari Niilo sekä Kiviniemen väkevä Karhu, laski suoraan Tiurin itäistä haaraa myöten Hirvisaarta kohti. Samaan aikaan lähetettiin toinen, Päiväkiven Kuisman ja Unnunkosken Rongan johtama jousimiesjoukko keveillä veneillä kiertämään Unnunkosken kautta. Tämän joukon piti nopeasti pyrkiä Hirvisaaren takapuolelle ja katkaista saarella olevien pajarin miesten paluutie Käkisalmeen.

Vähältä piti, ettei tämä Tiurin miesten sotajuoni täydellisesti onnistunut. Tiurin Kalevi viivytteli tahallaan hyökkäystään, kokonaisen päivän hänen veneensä parveilivat Hirvisaaren edustalla, mutta maihinnousua ei yritetty.

Pajari Sergei, joka miehineen odotti heidän hyökkäystään hirsivarustuksessaan, uskoi Tiurin miesten pelkäävän. Niinpä hän tästä rohkaistuneena tuli miehineen ulos varustuksestaan ja rupesi rannalta syytämään pilkkasanoja Tiurin miehille.

— Hei, Tiurin velhon sikiö! hän huuteli tuntiessaan Tiurin Kalevin vaskikeulan. — Hei, urhoni mokoma, yritähän maihinnousua, niin me annamme sinulle ja miehillesi lämpimät tulijaiset!

Kiviniemen väkevä Karhu alkoi jo oman vaskikeulansa perässä ärähdellä, että tuon nulikan suu pitäisi tukkia. Mutta ritari Niilo ja Tiurin Kalevi neuvoivat hänen vielä odottamaan. Vasta illan pimetessä, kun kaukaa Hirvisaaren takaa alkoi näkyä Kuisman ja Rongan miesten sovittuja valomerkkejä, annettiin hyökkäyskäsky.

Rajusti soutaen nyt veneet taajana parvena tunkeutuivat maata kohti. Ainoakaan vene ei yrittänyt kiertelemään ja kaartelemaan rannalta tuiskuavia surmannuolia välttääkseen, vaan jokainen tahtoi päästä ensimmäisenä pajarin miesten kimppuun. Tuolla jo Tiurin Kalevi, lähelle rantakiviä päästyään, hyppäsi veneestään ja kilvellä itseään suojaten kahlasi maata kohti Lari taaton ja monen muun pelottoman miehen seuraamana. Mutta eivätpä pahoin myöhästyneet ritari Niilo ja Kiviniemen Karhukaan. Ritari Niilon rintahaarniska välähteli rannalle sytytettyjen tulien valossa, mainio maalitaulu hän oli tuiskunaan tuleville pajarin miesten nuolille, mutta mistään välittämättä hän leveää miekkaansa heiluttaen tunkeutui eteenpäin. Kiviniemen Karhun rinnalla hyppeli rantakivillä pieni Antero Äyrämöinen. Niin sukkela oli hän liikkeiltään, etteivät pajarin miesten nuoletkaan häntä tavoittaneet, ja kun hän näki Kiviniemen kuoman leveäteräisen miekan tietään raivaavan, niin hihkui hän innostuksesta ja kehoitteli kaikkia miehiä perässä pysymään.

Ei pajari Sergein väki voinut kauan kestää näin rajua hyökkäystä. Ensin peräytyi se hirsivarustuksensa suojaan, mutta kun huomattiin Hirvisaaren takanakin jo vihollisveneiden merkkitulia vilisevän, pakeni koko joukko, pajari Sergei itse etunenässä, omille veneilleen. Mutta tukala oli heidän pakotiensä Käkisalmeen, monta venettä joutui miehineen matkan varrella joka paikassa vaanivien Kuisman ja Rongan miesten käsiin. Vain vähäiset jätteet uljaasta jousimiesjoukostaan sai pajari Sergei pelastetuksi. Näine miehineen hän aamun valetessa pääsi lopen uupuneena ja monesta haavasta verta vuotaen Käkisalmen linnavarustuksen turviin.

Melkein hänen vanavedessään jo Tiurin miesten sotapurretkin tulvasivat virtaa alaspäin. Vain kiirettä pitäen saatiin lauttasilta hävitetyksi, mutta kaikki mantereen puolella olevat varastoaitat, joiden tyhjentämisestä ei oltu ajoissa huolehdittu, jäivät kaikkine tavaroineen Tiurin miesten käsiin.

Näin oli Boris pajarin linnavarustus joutunut piiritykseen. Rohkeasti laskivat Tiurin miehet veneillään linnanmuurin ohitse Laatokalle ja sulkivat siltäkin suunnalta pääsyn linnoitukseen. Monta pajarin miesten venettä, jotka sattuivat olemaan ulkona kalastamassa tai muilla matkoilla, joutui seuraavina päivinä Tiurin miesten saaliiksi. Vähitellen nämä ulottivat vartiointinsa pitkin rannikkoa Pähkinäsaareen asti ja vielä kauemmaksi Novgorodin vesille vievän Velhojoen suulle saakka.

XVI Luku.

PAJARIN LINNAN PIIRITYS.

Ensin mielivät Tiurin miehet valloittaa pajarin linnavarustuksen nopealla hyökkäyksellä. Monena yönä perätysten tehtiin kiivaita rynnäköitä, Tiurin urhojen vaskikeulat tunkeutuivat taajana parvena ulkomuurin viereen ja siitä koetettiin miekoin ja peitsin taistellen kavuta muurille. Mutta vielä oli pajarilla linnassaan paljon pelottomia miehiä, ja kun väkevä virta sen lisäksi pahoin haittasi veneistä taistelevien miesten toimintaa, jäivät Tiurin urhojen rohkeat rynnäköt tuloksettomiksi. Siellä ja täällä joku huimapää uskalikko pääsi jo vaappuvasta sotapurrestaan ulkomuurille kapuamaan, mutta siinä oli hänellä vastassaan taaja parvi pajarin miehiä, jotka peitsillä sohien ja sotakirveillä kolhien pahoittivat muurille päässeen urhon takaisin pyörtämään. Monta uljasta jousimiestä Tiurin urhot menettivät näissä öisissä taisteluissa, eikä pajarin miesten vastarintaa kuitenkaan saatu lannistumaan.

Niin täytyi vihdoin ruveta miettimään muita keinoja. Ritari Niilon ehdotuksesta ryhdyttiin rakentamaan väkeviä heittokoneita, joilla rannalta käsin voitiin viskellä suuria kivilohkareita ja näin särkeä aukkoja hätäisesti rakennettuun ulkomuuriin. Pian nämä heittokoneet aloittivatkin hävitystyönsä, mutta pitkältä matkalta ei tämä hävitys ollut varsin tehoisaa. Yhtä usein kuin muuriin putosivat viskatut kivilohkareet veteen. Ja nopeasti korjasivat pajarin miehet muuriin särkyneet aukot. Sitä tehdessään he äänekkäästi ivasivat rannalla parveilevia Tiurin miehiä ja neuvoivat näitä hyvissä ajoin tiehensä lähtemään, sillä Boris pajarin linnaan he eivät kuitenkaan ikinä pääsisi.

Tiurin miesten kekseliäisyys ei kuitenkaan näin vähällä lannistunut. Heittokoneiden lisäksi alettiin nyt rakentaa toisiakin piiritysvehkeitä. Kun ylempänä virran varsilla oli runsaasti hyvää honkametsää, kaadettiin sieltä jättiläispuita, joista rakennettiin tukevia lauttoja. Tällaisilla lautoilla myötävirtaa laskien oli mukavampi lähetä ulkomuuria kuin vaappuvilla veneillä. Lautan kulkua hidastuttamaan laitettiin vahvat ankkuripelit, joiden avulla lautta voitiin myös muurin viereen jouduttua pysähdyttää. Vielä rakennettiin jokaiselle lautalle leveä, tornin tapainen suojus, jonka takana oli turvassa muurilta satavilta nuolilta ja jonka portailta sitten oli helppo hypätä muurin harjalle.