Part 7

— Sano herrallesi pajarille, että hyvällä mielellä hänelle markkinaveron annamme, viidenneksen kaikesta riistasta, niinkuin pajari on käskenyt. Vielä tuomme hänelle hyviä lahjoja, näädännahkoja tuomme ja saukonnahkoja ja tulirevonnahkoja ja kaikkea muuta hyvää, mitä meillä on.

Lahdenpohjan ja Kurkijoen miehet olivat suuressa ahdistuksessa. Laatokan täkäläiset, joiden veneet olivat samassa paikassa, vaativat heitäkin mukaansa pajarille lahjoja viemään. Mutta Tiurin Kalevi ja päiväkiven Yrjänä Kuisma, jotka omilta veneiltään olivat tulleet Laatokan miehiä tapaamaan, kielsivät heitä pajarin luo lähtemästä. Tiurin Kalevi ilmoitti, että hänen suuri taattonsa, joka pian markkinoille saapuisi, oli luvannut itse sopia pajarin kanssa riistaverosta ja lahjuksista. Sitä ennen ei siis kenenkään pitänyt mennä pajarin tykö.

Näin Kalevi ilmoitti, mutta hänelle tiuskaisee Syvärin miesten heimo vanhin:

— Sinun suuri taattosi ei ole meidän käskijämme eikä näiden muidenkaan Laatokan miesten käskijä. Hän kai kuvittelee olevansa koko Karjalan mahtimies, mutta minäpä sanon sinulle suoraan, että hän on vanha höperö, jonka sanoja ei moni enää kuuntele! Pajari on Karjalan miesten hyvä isä ja mielisuosiolla me hänen luokseen lähdemme.

— No jos itse menette, niin jättäkää nämä toiset Laatokan miehet rauhaan. Eivät nämä vielä liene niin kovin ihastuneita pajarin valtaan?

— Vähät me pajarin suosiosta välittäisimme, sanoo Lahdenpohjan miesten johtaja Nirkko, — vähät me hänen suosiostaan, mutta yksin emme kykene häntä vastustamaan.

— Jos vain Tiurin miehet eivät meitä yksin jätä, niin pajarin luo emme ikinä lähde! innostuu Kurkijoen miesten vanha päällikkö puhumaan.

Tämä mies oli nimeltään Ritaniemen Lyly ja kaikki Laatokan pohjoispään miehet häntä pitivät suuressa arvossa. Näin hän nyt siis innostuu pajarin valtaa vastustamaan ja sanoo, että pajarin luo pitäisi mennä miekat vyölle vyötettyinä ja teräsjännejouset vireessä, mutta yksinään he eivät uskaltaneet mihinkään ryhtyä.

— Olkaa hyvässä rauhassa, ei teidän yksin tarvitse jäädä! vakuuttaa Päiväkiven Kuisma. — Suur-Tiuri on tulossa markkinoille ja häneen yhtyy vielä monta muuta Tiurin miestä.

— Jääkää vain Tiurin urhoja odottamaan, jos tahdotte! ivaa Syvärin miesten heimovanhin Makari. — Ehkäpä Tiurin vanha taatto, mokoma mahtimies, maksaa kaikkien teidän puolesta markkinaveron ja viepi pajarille lahjukset. Jääkää te vain sitä hyvää odottamaan, mutta me menemme itse, että herramme pajarin ei tarvitse meitä odottaa.

Niin lähtivät Laatokan täkäläiset pajarin luo lahjoja viemään, mutta Kurkijoen ja Lahdenpohjan miehet tekivät Tiurin Kalevin ja Päiväkiven Kuisman neuvon mukaan.

Tällä välin olivat Pipinä kuuluttaja ja rummunlyöjä Mikolka markkinapaikkaa kierrellessään joutuneet myöskin Tiurin miesten veneiden luo. Kun toiset päälliköt olivat täältä poissa, oli venerannassa vain Kiviniemen Jaama ja Tiurin jousimiehiä. Nämä rupesivat pajarin kuuluttajaa ja hänen rummunlyöjäänsä äänekkäästi ivaamaan. Vanha Lari taatto irvistelee Pipinälle:

— Taitaa herrasi pajari pelätä, että unohdamme hänet ilman lahjuksia, kun noin kovin hoputtaa!

Häneen yhtyy nuori jousimies Orma ja nauraa.

— Katsohan, Lari kuomaseni, eipä ole tuo pajarin linnavarustus vieläkään aivan valmis. Vaikka me kävimme sen rakentamista jouduttamassa, niin eivätpä mokomat näy sen pitemmälle päässeen!

— Mitenkä pääsisivät pitemmälle, kun tämän Pipinän pitää niin monta virkaa hoitaa, selvittää Lari taatto. — Silloin solmuruoskaa heilutti, nyt miekkosen jälleen täytyy kuuluttajana kulkea.

Pipinä Martiska katselee hämmästyneenä Lari taattoa ja tämän nuorta toveria. Katselee tarkoin heitä molempia ja kun heidät tuntee, sanoo uhkaavasti:

— Vai täältä lapasinkin teidät, kuomaseni, kyyhkyläiseni! No pidänpä teidät muistissani ja pian kerron teistä herralleni pajarillekin. Siihen asti näkemiin, veljet veikkoset!

— Näkemiin, pajarin kuuluttaja! huutaa Lari taatto hänen jälkeensä. — Näkemiin ja varustauhan sukkelaan riistaveroa kantamaan. Jo alamme me pian täältä sylikantamuksittain veronahkoja tuoda, tuokiossa riista-aittasi täytämme hyvyydellä!

Kaikilla Tiurin puolen miehillä on jouset ja täydet nuoliviinet mukanaan, niinkuin Suur-Tiuri oli heidän käskenyt tuomaan. Kun nyt Pipinä kuuluttaja kieltää kaikkia Karjalan miehiä markkinapaikalla aseita kantamasta, kyselevät muutamat nuoremmat jousimiehet Kiviniemen Jäämältä:

— Jokohan meidän pitää jouset ja nuoliviinet veneiden pohjalle piiloittaa?

Mutta Kiviniemen Karhu ärisee Pipinä kuuluttajan ja hänen jousimiesjoukkonsa poismenoa katsellen:

— Vai noita meidän pitäisi pelätä, noita mokomia ja heidän herraansa vierasta pajaria! Käkisalmi on vapaiden Karjalan miesten vanha markkinapaikka ja kukaan ei ole täällä kieltänyt aseita kantamasta.

Näin rohkaisee Kiviniemen Jaama miehiään ja lähtee miekka vyölle vyötettynä markkinapaikalle kiertelemään. Hänen esimerkkinsä innostamina ottavat myös jousimiehet nuoliviinensä ja jousensa esille ja niin lähtevät kaikki suurena joukkona härnäämään pajarin jousimiehiä ja peitsenkantajia. Kun he tulevat sille paikalle, jossa on pajarin riista-aitta, haastelee vanha Lari taatto puusta veistettyjä Novgorodin karhuja osoitellen:

— Näettekös, veljet veikkoset, tässä ovat Novgorodin karhut. Meillä on päällikkönä Kiviniemen Karhu, mutta tässä näette pajarin karhut. Kahden vallan kuomat vastakkain, kumpaistakos me nyt rupeamme palvelemaan?

— Pois mokomat tuolta oven päältä karistakaa! ärisee Kiviniemen Jaama kiukustuneena.

Monet nuoret jousimiehet rientävät kilvan hänen käskyään täyttämään, mutta Lari taatto väliin ehättää, touhussaan haastelee:

— Malttakaahan, veljet veikkoset, antakaa niiden karhu kuomien paikallaan kököttää! Kilpa-ammunnan me tässä järjestämme, tuolta simasaksan pöytien luota näitä pajarin asettamia kummituksia jousella tähtäämme. Se mies, joka parhaiten ampuu, saakoon ilmaisen simakestityksen!

Lari taaton ehdottama kilpailu hyväksyttiin mieluisalla innostuksella. Tuossa tuokiossa oli käynnissä ankara kilvoittelu, kuka saisi useamman nuolen pajan karhuihin sattumaan. Pian lohkeilee näistä koristuksista pala toisensa jälkeen terävien nuolten viiltämänä. Jokaista sattumaa tervehditään riemuhuudoilla, kilvoituksen melu on houkutellut paikalle myös ilveilijöitä, karhuntanssittajia ja muuta markkinaväkeä. On joukossa pajarin asemiehiäkin, mutta Tiurin miehet eivät näistä vähääkään välitä. Lari taatto heitä ivailee:

— No pajarin jousimiehet, kyyhkyläiset, kilvoitukseen käykää! Vai pelkäättekö, mokomat, että me Tiurin miehet emme kykene simakestitystä kustantamaan, jos teikäläiset pääsevät voittajiksi! Kas sitä ei teidän huoli ollenkaan pelätä, on meillä pussosissa Tiurin hopeaa, joka on yhtä hyvää jos ei vähän parempaakin kuin Novgorodin hopea!

Näin kerskaillen hän helistelee pajarin miesten nenän alla täysinäistä hopeapussostaan, mutta nuori Orma häntä säestäen nauraa:

— Luuletkos sinä näillä miekkosilla hopeaa olevan simakestitykseen! Etkös tiedä, että solmuruoskalla Pipinä Martiska näitä kestitsee, Pipinä ja pajari itse vuoron perään. Siinä heidän hopeansa ja kestityksensä, mutta me Tiurin miehet juomme nyt simaa. Minä ja Lari taatto maksamme kaikkien puolesta, vaikka emme lienekään hävinneet kilvoituksessa!

— Minäpä maksan kaikkien Tiurin jousimiesten puolesta! mörisee Kiviniemen Karhu, joka kilvoitukseen innostuneena on jo istahtanut simasaksan pöydän ääreen ja komentaa tämän tuomaan täysinäisiä simasarvia.

— No jos sinä maksat, Kiviniemen isäntä, niin silloin pidän minä suuni supussa ja pussoseni visusti piilossa, puhelee Orma.

— Hei, Kiviniemen isäntä kustantaa simakestityksen, Kiviniemen kuoma on meidän mies! huutaa Lari taatto.

— Kiviniemen kuoma on meidän mies! Eläköön Kiviniemen kuoma! kertaavat jousimiehet kuorossa.

Yleisen melun aikana ei ole kukaan huomannut, että linnasaarelta tuovalla lauttasillalla liikkuu nyt pitkä ja monivärinen kulkue. On sieltä, keskentekoisesta haukanpesästään lähtenyt markkinapaikalle itse Käkisalmen pajari Boris Konstantininpoika. Paljon on hänellä saattojoukkoa, on kulkueessa pitkiin kauhtanoihin puettuja Novgorodin oikeauskoisen kirkon pappeja ja loistavapukuisia Novgorodin ruhtinaan lähettejä, jotka ovat tulleet herransa käskystä markkinoilta kertyvää ruhtinaan riistaviidennestä Novgorodiin noutamaan. Heilläkin on mukanaan runsaasti jousimiehiä ja peitsenkantajia, ja niinpä nyt pajaria seuraava asemiesten jono näyttääkin aivan loputtomalta.

Pajari itse on puettuna pitkään näädännahkakauhtanaan, jonka alta välähtelee hopeakudoksinen kevyt haarniska. Samanlaisin hopeakudoksin on koristettu hänen korkea pajarinlakkinsakin. Leveästä solkivyöstä riippuu raskas pajarin vasara, kirvesvarren muotoisella, kullatulla kädenpitimellä varustettu, toisesta päästään kiilamaisesti suippeneva ase, jommoista vain oikeat ruhtinaan pajarit ja kaikkein ylhäisimmät asepalvelijat saivat arvonsa tunnusmerkkinä kantaa.

Pajarin seurassa nähtiin myös hänen tyttärensä Irinja neito. Mutta jos pajari itse on pukeutunut arvonsa mukaiseen vaatetukseen, niin hänen itsepäinen tyttärensä on tälläkin kertaa puettu oman mielensä mukaan. Hänen yllään on vain lyhyt hame, solkivyössä lyhyt miekka, olalla jousi ja nuoliviini sekä päässään miesten kypäripäähine. Näin on hän puettu, niinkuin olisi lähdössä haukalla metsästämään eikä astelisikaan isänsä, kaikkien Karjalan miesten pajarin juhlakulkuetta koristamassa.

Pajarin edellä kulkee rummunlyöjä Mikolka ahkerasti rumpuansa päristäen ja tämän kantapäillä astelee kuuluttaja Pipinä Martiska. Kun on jouduttu lauttasillalta markkinakansan sekaan, huutaa Pipinä kuuluttaja korkealla äänellä:

— Novgorodin oikeauskoinen kansa ja kaikki Karjalan miehet! Tässä näette jalon Boris herran, Novgorodin viisaan ja mahtavan Ilja ruhtinaan pajarin, joka on lähetetty kaikkia Karjalan miehiä hallitsemaan. Päänne pajarin edessä paljastakaa, Karjalan miehet! Päänne paljastakaa ja pajarin jalkain juureen maahan langetkaa. Mutta jolla on miekka vyöllään, se miekkansa pajarin edessä riisukoon, sillä niin on pajarin käsky, että ainoakaan Karjalan mies ei markkinapaikalla saa asetta kantaa!

Näin kuuluttaja Pipinä ehtimiseen huutaa, näin kopea pajari kansanjoukossa kulkee. Näin hän kulkee ja toiset hänen edessään päänsä paljastavat, mutta toiset pakenevat hänen tieltään, aseitaan piiloitella koettavat. Suuri hälinä pian täyttää koko markkinapaikan, myös Tiurin jousimiehet, jotka ovat parhaillaan istuneet Kiviniemen Jaaman ympärillä simakestejään pitämässä, joutuvat hämmingin valtaan. Ei kukaan tiedä, mitä olisi tehtävä. Pitäisikö pajarille kuuluttajan käskyn mukaan osoittaa alamaisuutta, pitäisikö aseensa pajarin jalkojen juureen riisua.

Olipa sentään hälisevässä joukossa yksi mies, joka tiesi, mitä oli tehtävä. Tämä mies oli uljas Tiurin Kalevi. Tahallaan hän asettuu kopean pajarin tielle, ei päätään paljasta eikä riisu miekkaansa. Jo silloin pajarin veri kuohahtaa, hän tarkastaa pitkävartaloista Tiurin Kalevia kantapäästä kiireeseen asti ja hänelle karjaisee:

— Ken olet nulikka, miehiäsi vai ovatko korvasi kuurot, kun et kuuluttajani käskyä tottele?

— Jos lienevät korvani kuurot kuuluttajasi käskyille. Tiurin linnasta olen, vapaa Karjalan mies, en ole saapunut vierasta pajaria kumartamaan markkinoille!

Kohahti äänet satapäisen joukon, kun nämä raudalle kalskahtavat sanat kuultiin. Jo kohahti äänet, jo juoksee aseita kantavia Karjalan miehiä Tiurin Kalevin ympärille. Väkevä Kiviniemen Karhu on parahiksi saanut suuren simasarvensa tyhjennetyksi, nyt hän vyötään kohentaen mörähtelee jousimiehilleen:

— Kas niin, pojat, nyt on juotu juomingit, maisteltu markkinasimat! Ja nyt mennään pajarin miehiä pehmittämään! Joutukaahan nahjukset, mokomat juoman latkijat! Tiurin Kalevi tuolla meitä odottaa, uljas Haukka-Tiurimme!

Taisteluintoa puhisten hän vääntäikse pajarin edessä seisovan Tiurin Kalevin viereen ja pajarille ärisee.

— Katselehan hiukan minuakin, kopea Novgorodin pajari! Sinä karhukuvatuksesi ylennät vapaiden Karjalan miesten markkinapaikkaa koristamaan. Mutta näetkös, minua myös Karhuksi nimitetään ja minä en suvaitse sinun karhujasi, kyytiä annan mokomille!

Jo miekat huotristaan paljastuvat, jo helähtelevät teräsjänteet, kun jousia vireeseen vedetään. Mutta kun pajari näki Karjalan miesten vähälukuisuuden, niin vasaransa vyöstään sivalsi, se kohotettuna karjui peitsimiehilleen:

— Maahan nuo pöyhistelijät masennamme! Kahleisiin kaikki panemme, jotka aseensa pajarin edessä paljastavat!

Monin kerroin suurilukuisempi on pajarin joukko, kun se taistelurintamaan leviää. Tuhon omaksi tuomitulta näytti Tiurin miesten piskuinen parvi, uljaan Tiurin Kalevin ja Kiviniemen väkevän Karhun johtama. Mutta pajarin jousi- ja peitsimiesten nopeaa toimintaa esti markkinapaikalla tungeskeleva väenpaljous. On siinä kauppamiehiä, jotka koettavat kiidättää turvaan tavara-arkkujaan. On karhuntanssittajia, joiden pelästyneet hoidokit ovat riistäytyneet irralleen ja hyppelevät nyt väkijoukossa ja myymäpöytien keskellä kuvaamatonta sekasortoa aiheuttaen. Mahdoton oli kummankaan puolen miesten tässä tungoksessa aloittaa jousella ampumista, sillä nuolet olisivat voineet yhtä hyvin sattua omiin miehiin kuin vastustajiinkin.

Tämän huomatessaan pajari yllyttää miehiään käsirysyyn käymään. Kullan kimaltavaa vasaraansa korkealla heiluttaen hän maahan kaadettujen pöytien keskellä karjuu joukolleen:

— Mitä vitkastelette, arkailijat, mokoman joukon edessä! Maahan tallatkaa! Murskaksi lyökää! Peitsellä sohikaa! Kas niin, iskekää säälimättä! Vai pitäisikö teitä solmuruoskalla hoputtaa!

Jo on pajari saanut joukkonsa kiihoitetuksi, jo miekat ja peitset kalskahtavat vastatusten. Mutta silloin rannasta päin alkaa kuulua huutoja:

— Suur-Tiuri saapuu, hänelle tietä antakaa!

Kuin lähenevä kosken kohina tämä huuto paisuu ja jo taampana tiheä kansanjoukko aukenee. Sieltä oli tulossa Tiurin miesten iäkäs johtaja, kuulu Karjalan tietäjä ja heimovanhin. Yleisen hälinän aikana hän oli jousimiehineen rantaan laskenut ja hitaasti hän nyt kulkee kansanjoukon avaamaa kujannetta. Raskaat ovat askeleensa ja entistään kumarampaan ovat hartiansa painuneet, hän kulkiessaan vanhan asemiehensä Kyyrön olkapäähän nojaa. Perässä tulevat vanha Kekri Kumoinen, Unnunkosken Pärtty Ronka, tämän naapuri Tauru ja monta muuta Vuoksen miesten johtajaa.

Kovin on tällä kertaa sairas Tiurin tietäjävanhus, mutta vielä sairaanakin hän on kaikkea muuta markkinakansaa päätään korkeampi. Komea heimovanhimman viitta on hänen hartioillaan, soopelinnahkaviitta kärpännahkareunuksineen ja ussakka kahta vaaksaa leveä viitan alta välähtelee. Oli siihen ussakkaan kultaa ja hopeaa kudottu, leveä linnunrata monikirjoin kirjoitettu. Mutta päässään oli Tiurin tietäjällä tällä kertaa korkea vaskikypäri, hopeahelainen ja leveällä, lähes olkapäille asti riippuvalla hopearengassuojuksella varustettu.

Näin hän hitaasti kulkee kansan avaamaa kujannetta ja jo vaikeni hälinä sekasortoisen markkinajoukon. Vireeseen vedetyt jouset jäivät laukaisematta, iskuun kohotetut miekat ja peitset painuivat itsestään alas. Niin oli kuin olisi outo lumous kaikki lamannut, peloissaan pajarin miehet taaksepäin vetäytyvät Tiurin tietäjän tieltä, monet silmiään ristivät ja siunauksia höpisevät. Itse pajari hievahtamatta seisoo paikallaan, mutta jo tunsi mahtinsa menneen tämän mahtajan edessä. Näki hän Suur-Tiurin saattojoukon, taajan jousimiesmetsän, joka näytti kuin loihtien maasta kohonneen.

Ei ollut Suur-Tiuri pajaria näkevinään. Ei ollut näkevinään, että hänen ympärillään miehet pitelivät vireeseen vedettyjä jousia. Ei ollut näkevinään pajarin miesten välkkyviä peitsiä ja sotakirveitä. Hyvää markkinarauhaa hän toivottaa kaikille, Karjalan miesten johtajia kädestä pitäen tervehtää.

— Kas onhan täällä jo Tiurin väkeäkin, omaa väkeä! haastelee hän. — Ja Lahdenpohjan miehiä näen ja Kurkijoen miehiä! Vanhan Ritaniemen Lylynkin näen, uljaan Ritaniemen Lylyn! Monelta haaralta olette tulleet ja hyvät lienevät markkinaenteet olleet?

— Hyvätkö lienevät markkinaenteet vai huonot, outo oli täällä markkinaleikki alkamassa.

Näin Ritaniemen vanha Lyly vakavasti virkahtaa ja häntä Päiväkiven Kuisma säestää:

— Outo oli markkinaleikki alkamassa, niinkuin Ritaniemen isäntä sanoo. Pajari meiltä vapailta Karjalan miehiltä alamaisuutta vaatii ja jo oli tuosta miekanmittelö syntymässä, miekanmittelö ja jousenviuhke.

Suur-Tiuri katselee ympärilleen, hämärtäviä silmiään kädellä varjostaa.

— Vai semmoista täällä, pajari rakastaa markkinaleikkejä. Kas täälläpä hänet näenkin, tämäkö mies pajari lienee? Niin ovat vanhat silmäni hämärtyneet, läheltä pitää tulla sinua tunnustelemaan.

Hän hitain askelin kulkee pajarin luo, hänen kauhtanansa reunustaa vapisevin sormin tunnustelee ja näin haastelee:

— Tottapa pajari lienet, vaikka ei ole varsin hyvää työtä vaatetuksesi. Jalompia olen nähnyt pajareja pitkän elämäni varrella, vaatetukseltaan uljaampia ja muutenkin jalompia pajareja. Yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta olen elänyt ja monta olen nähnyt Novgorodin parhainten pajarien polvea. Vaan tottapa sinä lienet halvimpia pajareja, kun en ole sinua konsanaan ennen nähnyt. Kapea onkin vielä kauhtanasi lieve, kovin kapea ja köyhästi koristettu, niin jos lienevät sinut tänne lähettäneet Karjalan miesten riistaveroilla rikastumaan.

Näin Tiurin taatto häpäisee kopeata pajaria kaiken markkinakansan kuullen. Lumottuina tuijottavat pajarin asemiehet tuota mahtajaa, tuota pelättyä tietäjävanhusta eikä kenenkään mieleen juolahda kohottaa asettaan häntä vastaan, hänen herjaavaa kieltään suistaakseen. Lumottuna pajarin tytärkin katselee Tiurin vanhusta, vuoroin uljasta Tiurin Kalevia ja vuoroin Tiurin vanhusta. Hyvin tajusi pajarin tytär, että hänen kopea isänsä oli halpa tämän suuren vanhuksen rinnalla. Vaikka Suur-Tiuri olisi yksinään, ilman asemiehiään saapunut, niin varmaan hän olisi silloinkin säilynyt koskemattomana. Ja tuota vanhusta oli hänen isänsä lähettänyt kuuluttajansa häpäisemään ja olipa hän itsekin tuon vanhuksen valtaa uhmaillen lähtenyt Tiurin vesille. Niin oli hän lähtenyt, mutta jo näki hän nyt, että heidän mahtinsa oli kovin vähäinen tuota miestä nöyryyttämään.

Pajari itse vapisi raivosta Tiurin tietäjän edessä, mutta sanoja ei hän saanut suustaan. Niin kumma tenho hänenkin röyhkeytensä lamasi. Hän oli uskonut yllätyksellä masentavansa Tiurin miesten vastarinnan, mutta nyt Tiurin miesten iäkäs johtaja masensikin hänet, masensi hänet oman keskentekoisen linnavarustuksensa näkyvissä, julkisella markkinapaikalla. Mitä mahtoi hän, kun kaikki hänen miehensä vapisivat tämän vanhuksen edessä. Itsekin hän tunsi käsivartensa herpaantuvan, kullanvälkkeinen pajarin vasara oli yhä hänen kädessään, mutta iskuun ei hän saanut sitä kohotetuksi.

Suur-Tiuri hänelle edelleen haastaa.

— Kas näenhän sinulla pajarin vasaran, mutta panehan tuo jo vyöhösi, mokoma lastenlelu. Kun täällä on markkinat, niin tottahan täällä lienee myös markkinarauha. Mitäpä silloin rupesit vasaraasi heiluttamaan, pajari!

Nyt pajari vasta ensimmäisen kerran tointuu lumouksestaan. Hän kivahtaa hampaitaan kiristellen:

— Sinun miehesi täällä markkinarauhan rikkoivat Hyvin tuntenet tuon nuoren nulikan, kysy häneltä kuka on syypää siihen, että täällä aseet paljastettiin.

Kun pajari osoittaa Tiurin Kalevia, kysyy Suur-Tiuri:

— Miten on, Kalevi kaunoiseni, pajari sinua syyttää markkinarauhan rikkomisesta?

— Jos lienen hänen markkinarauhansa rikkonut, sanoo Kalevi. — Pajari minulta alamaisuutta vaati, hänen kärtsä kuuluttajansa käski kaikkien Karjalan miesten päänsä paljastamaan pajarin edessä, päänsä paljastamaan ja aseensa riisumaan pajarin jalkojen juureen. Minä en päätäni paljastanut, en miekkaani riisunut. Siitä pajari raivostui ja ryhtyi asemiehiään usuttamaan minun kimppuuni. Tuomitse itse, suuri taattoni, minäkö olen pajarin markkinarauhan rikkonut vai pajari itsekö on sen tehnyt.

— Sinä menettelit oikein, pojanpoikani, sanoo Suur-Tiuri. — Jos niin on kuin sinä olet kertonut, niin itse on pajari rikkonut markkinarauhansa.

— Niin on kuin Kalevi sanoo! todistavat useat Karjalan miehet kuorossa.

— Vielä tuota epäiletkään! murisee Kiviniemen Jäämä. — Vielä tuota mokomaa vierasta pajaria kuunteletkaan, Suur-Tiuri! Itsesikin on pajarin kärtsä kuuluttaja häväissyt omassa linnassasi, meidät kaikki on pajari häväissyt! Sanohan sinä ja sanokaa te muut, olemmeko me enää vapaita Karjalan miehiä, jos tuota vielä sietäisimme?

— Pois pajari meidän keskuudestamme menköön! kuuluu uhkaavia huutoja Tiurin miesten joukosta.

— Oikeassa on Kiviniemen Jaama, virkahtaa Suur-Tiuri, — oikeassa on Jaama, kun sanoo pajarin jo meitä kaikkia tarpeeksi häväisseen. Varkain on pajari tullut herransa, Novgorodin ruhtinaan nimessä meitä hallitsemaan. Varkain on hän tullut keskuuteemme ja anastanut tämän vanhan Karjalan miesten kauppapaikan omaksi elinsijakseen. Ja miten on pajari ryhtynyt meitä hallitsemaan? Niin on hän ryhtynyt meitä hallitsemaan kuin olisimme me vapaat Karjalan miehet hänen halpoja orjiaan, joita hän saa sylkeä ja tallata oman mielensä mukaan.

— Niinpä siis käskekin jo meidän antaa hyvä kyyti tälle vieraalle pajarille, huudahtaa Kiviniemen Karhu ja lähenee uhkaavasti pajaria. — Mitäs me tässä liikoja kursailemme, kaikki jousimiehemme ovat halukkaat peittoamaan näitä pajarin miehiä ja minä itse pidän tästä pajarista hyvän huolen. Hän on ylentänyt karhukuvatuksensa tätä markkinapaikkaa häpäisemään, mutta minuapa myös Karhuksi sanotaan enkä minä suvaitse hänen karhujansa. Kyytiä annan mokomille ja kyytiä annan pajarille itselleen!

Läheltä piti, ettei Kiviniemen kiukustunut isäntä jo iskenyt karhunkäpäliään pajarin kaulukseen. Tiurin jousimiehetkin jo lähenevät uhkaavasti pajarin miehiä, jotka neuvottomina alkavat peräytyä. Vanha Lari taatto toisia innostaa ja kerskailee:

— Pajari miehineen tässä äsken pöyhisteli, mutta nyt näytämme me heille! Kaikki heidät pehmitämme ja tuon linna varustuksen, mokoman keskentekoisen haukanpesän, me poroksi poltamme! Eikös niin pojat, poroksi pajarin linnavarustuksen panemme?

— Poroksi menköön pajarin haukanpesä! Poroksi pajarin linnavarustus!

Kohuna tämä huuto markkinapaikan täyttää. Jo on nyt toinen leikki alkamassa kuin äsken, Tiurin miehet nyt voitonvarmoina valmistautuvat pajarin väestä selvää tekemään. Mutta Suur-Tiuri hillitsee miestensä kiihkoa ja jälleen haastaa:

— Antakaa olla pajarin väen rauhassa! Ja sinä, Kiviniemen isäntä, jätä pajari rauhaan! Me olemme Novgorodin miesten kanssa ystävyysliitossa ja me emme ensimmäisinä ryhdy rikkomaan tätä ystävyysliittoa! Tosin tämä pajari, Novgorodin ruhtinaan käskyläinen, on jo antanut tarpeeksi siihen aihetta, mutta me, vapaat Karjalan miehet, emme vieläkään ryhdy väkivaltaan, niinkuin pajari äsken mieli ryhtyä. Antakaa siis olla jousenne virittämättä, Tiurin miehet! Ja sinä Jaama, vanha ystäväni, anna miekkasi olla huotrassaan!

Vastenmielisesti Tiurin jousimiehet tottelevat Suur-Tiurin sanoja. Kiviniemen Karhu murisee tyytymättömänä:

— Jopa nyt turhia tässä kitsastelemaan! Olisi annettu pajarille ja hänen miehilleen mitä ovat ansainneet, kyyti olisi mokomille annettu Karjalan miesten keskuudesta.

Näin Kiviniemen isäntä murisee, mutta Suur-Tiuri ei ole hänen tyytymättömiä sanojaan kuulevinaan, vaan jälleen kääntyy pajarin puoleen ja tälle haastaa.

— Sinä näet, vieras pajari, että äsken aloittamasi markkinaleikki voisi sinulle ja sinun miehillesi päättyä hyvin huonosti. Minä en kuitenkaan ole tullut tänne markkinaleikkejä leikkimään, minä olen tullut riistaveroista ja lahjoista haastelemaan. Sinun palvelijasi on käynyt minua ja minun miehiäni luoksesi käskemässä, no hyvä, minä olen noudattanut käskyäsi. Mutta tiedä, vieras pajari, minä en maksa sinulle vaatimaasi riistaveroa enkä myöskään ole tuonut sinulle mitään hyviä lahjoja. En ole tuonut sinulle näädännahkoja, en soopelinnahkoja enkä tulirevonnahkoja, niinkuin palvelijasi käski tuomaan. Ja tokkopa nämä toisetkaan Tiurin miehet lienevät sinulle mitään hyviä lahjoja tuoneet. Vai onko ken pajarille lahjoja tuonut?

Tiurin miesten joukosta kuuluu naurua. Kiviniemen isäntä ärähtää:

— Vai lahjoja me mokomalle!

— Vaan ovatkos Laatokan puolen miehet pajarille lahjoja tuoneet? kysyy Suur-Tiuri vanhan Ritaniemen Lylyn puoleen kääntyen.

— Me Kurkijoen ja Lahdenpohjan miehet olemme tehneet sinun käskysi mukaan, Suur-Tiuri, ilmoittaa Ritaniemen Lyly. — Emme mekään tahdo riistaveroilla ja lahjuksilla vierasta pajaria rikastuttaa, mutta on täällä pajarin ystäviäkin, Laatokan täkäläisiä. Tuolla pajarin miesten joukossa näkyvät piileskelevän Uuksun vanha Semi ja Syvärin miesten heimovanhin Makari.

Kun Ritaniemen Lyly oli tämän ilmoittanut, puhkesi kuvaamaton melu Tiurin miesten joukossa. Kuului huutoja:

— Kavaltajat! Petturit! Vieraan vallan ystävät! Pajarin kätyrit! Esiin piilostaan astukoot!

Tiurin raivostuneet jousimiehet, Kiviniemen Karhu etunenässä, vetivät piileskelijät esille. Syntyneessä kahakassa sateli iskuja myös pajarin miehille, jotka koettivat auttaa ahdistettuja turvaan. Suur-Tiuri ja vanha Kekri Kumoinen koettivat myös raivostuneita miehiä hillitä, mutta heidänkään sanojaan ei tällä kertaa toteltu. Vanha Lari taatto kiskoi monen toverin auttamana Uuksun miesten johtajaa rinnuksista, mutta Syvärin miesten heimovanhin oli joutunut Kiviniemen Karhun väkeviin käpäliin. Säälimättä hän rutisteli uhriaan ja ärisi hammasta purren:

— Kas tässä, Karjalan miehet, näette kavaltajan! Oli tämä mies aikanaan meidän joukossamme, näitte hänet suuria sanoja haastelevana Karjalan miesten yhteisissä neuvotteluissa, mutta kun tämä lurjus ei päässyt Suur-Tiurin yläpuolelle, on hän sukunsa ja heimonsa pettänyt, mennyt vieraan pajarin puolelle Karjalan miesten hautaa kaivamaan!

— Heitä hänet pois luotasi, Kiviniemen isäntä, käskee Suur-Tiuri lujalla äänellä. — Heitä valapatto kavaltaja ystäviensä joukkoon, älä saastuta hänestä rehellisiä käsiäsi!

— Jo heitänkin hänet! karjaisee Kiviniemen Karhu ja viskaa puolitajuttomaksi rutistamansa Syvärin miesten heimovanhimman kouristaan pajarin eteen.

— Kas siinä makaa, pajarin palvelija! Suutele hänen vaatteensa lievettä, niinkuin kuuluit kerran Syvärin miesten käräjillä suudelleen! Halaa hänen polviaan, ryömi ja matele maassa, vieraan pajarin koira! Mutta toista kertaa älä enää tule rehellisten Karjalan miesten joukkoon! Älä herrasi pajarin turvissakaan tule, sillä näethän, että pajari ei kykene sinua suojelemaan!

Kesti hyvän aikaa, ennenkuin raju kiihtymys asettui ja Tiurin miesten iäkäs johtaja sai äänensä kuuluviin. Silloin hän puhui pajarille:

— Sinä näet, pajari, että tällä puolen Laatokan ei sinulla ole ystäviä! Varkain olet tullut meidän joukkoomme, varkain olet anastanut itsellesi tuon Laatokan miesten rappeutuneen linnavarustuksen ja sitä asuinsijanasi pitäen olet mielinyt tämänkin puolen miehistä tehdä ruhtinaasi orjia, niinkuin olet Laatokan täkäläisistä tehnyt. Mutta täällä elää vielä vapaita Karjalan miehiä. Me voisimme sinut ja sinun miehesi tällä hetkellä tuhota ja maan tasalle voisimme tuon keskentekoisen haukanpesäsi tasoittaa. Sitä emme kuitenkaan vielä tee, sillä me olemme vanhastaan ystävyysliitossa Novgorodin ruhtinasten kanssa. Minun isäni sen ystävyysliiton solmisi jalon ja viisaan Aleksanteri ruhtinaan kanssa ja minä itse, kaikkien Tiurin ja Laatokan miesten puolesta, olen saman ystävyysliiton uudistanut. Minulla on Tiurin linnassa tallella pergamenttikäärö, johon on siitä asiasta riimukoukerot kirjoitettu ja sinun herrasi Ilja ruhtinaskin varmaan tietää sen sopimuskirjan olemassaolon. Siinä sanotaan, että mitään riistaveroa ei Karjalan vapaiden miesten tarvitse Novgorodin ruhtinaille suorittaa, ystävyyslahjoja he vain hyville ruhtinaille lähettäkööt, mutta silloin tuokoot myös ruhtinaiden lähettämät pajarit samanlaisia ystävyyslahjoja Karjalan vapaiden miesten heimovanhimmalle. Me olemme aikanaan ystävyyslahjamme Ilja ruhtinaalle lähettäneet, mutta hän ei ole minulle, Tiurin miesten johtajalle, mitään lahjoja lähettänyt. Hän on lähettänyt tänne meidän luoksemme vain sinut, kopean pajarinsa, omaa nimeään häpäisemään. Vanha ystävyyssopimuksemme sinua suojelkoon, mutta mistään asiasta me Tiurin miehet emme tahdo sinun kanssasi neuvotella. Jos herrasi ruhtinas haluaa neuvotella, niin lähettäköön oman miehensä Tiurin suurille elonajan heimokäräjille. Mutta viisaamman pajarin lähettäköön luoksemme! Nämä ovat minun sanani sinulle ja nyt mene tiehesi täältä kaikkine miehinesi, mene tuonne haukanpesääsi! Mutta tällä Karjalan miesten vanhalla markkinapaikalla ei kenenkään tarvitse sinulle ja sinun kärtsäkoirillesi riistaveroa suorittaa! Tiurin nuoret jousimiehet, maahan repikää pajarin veropöydät, tulella pajarin riista-aitta polttakaa! Mutta joilla on riistaa mukanaan, he tehkööt hyvässä rauhassa vaihtokauppaa Novgorodin kauppamiesten kanssa! Sinä pojanpoikani, Kalevi kaunoiseni ja te muut Tiurin miesten johtajat, te huolehtikaa siitä, että kukaan ei markkinarauhaa häiritse!

Kun Suur-Tiuri oli tämän sanonut, tunsi hän itsensä kovin väsyneeksi. Vanhan asemiehensä Kyyrön ja vanhan Kekri Kumoisen saattamana hän lähti veneidensä luo levähtämään. Monet muutkin Tiurin ja Laatokan miehet sinne menivät, ja kaikki ylistivät Suur-Tiurin viisaita ja voimakkaita sanoja, jotka hän oli puhunut pöyhkeälle pajarille.

Mutta markkinapaikalle jäivät nuori Kalevi ja Kiviniemen isäntä sekä muutamia muita jousimiesten johtajia. Rivakasti jousimiehet täyttivät Suur-Tiurin käskyn, hajoittivat maahan pajarin veropöydän, jonka Pipinä kuuluttaja ja rummunlyöjä Mikolka olivat valmiiksi varustaneet. Pajarin riista-aitan polttaminen jätettiin kuitenkin markkinoiden loppuun, sillä siitä lentelevät kipinät olisivat voineet aiheuttaa paljon muuta hävitystä myymäpöytiä, telttoja ja kojuja täyteen ahdetulla markkinapaikalla.

Kun maahan asti nöyryytetty pajari miehineen oli mennyt linnaansa, jäi pajarin tytär vielä markkinapaikalle. Ketään pajarin väestä ei jäänyt hänen seuraansa, yksinään hän harhaili Tiurin vanhuksen voitosta riemuitsevan markkinakansan joukossa. Hänenkin jälkeensä singottiin ivasanoja, mutta ei ylpeä pajarin tytär ollut niitä kuulevinaan. Muuta liikkui hänen mielessään, hän muisteli äsken näkemäänsä ja kuulemaansa, muisteli Tiurin vanhuksen voimakkaita sanoja, muisteli nuoren Tiurin urhon pelotonta esiintymistä isänsä edessä. Vihasiko hän näitä miehiä vai ihaili? Vihata hänen olisi heitä pitänyt, tietysti vihata, sillä hepä juuri olivat hänen isänsä nöyryyttäneet. Eikä pajarin tytär kuitenkaan voinut näitä miehiä vihata, vaan syvää ihailua hän tunsi heitä kohtaan. Koko elämänsä ajan hän oli nähnyt vain nöyriä, isänsä solmuruoskaa pelkääviä miehiä, lahjoja tuovia miehiä orjamaista liehittelyä, mutta nämä Tiurin miehet olivat toista maata. Nämä miehet olivat pelottomia ja ylpeitä, ah jospa hän olisi nähnyt vielä vaikka vilahduksenkin Tiurin nuoresta urhosta.

Vähän myöhemmin pajarin tytär kohtasi markkinakansan joukossa vanhat tuttavansa Lari taaton ja tämän toverin nuoren jousimies Orman. Muitta mutkitta Lari taatto lyöttäytyi pajarin tyttären seuraan ja alkoi haastella: