Part 7
Myöskin keisari on hermostunut. Illallispöydässä hänen silmäripsensä värähtelivät, kun hän luuli olevansa huomaamattomana. Hän joi paljon samppanjaa... sisäisen kuohunnan pettämätön merkki.
Muuten kävi kaikki luonnollisesti, miltei välinpitämättömästi.
Aleksandra Feodorovna siirtyi aikaisin huoneisiinsa. Mennäkseen levolle?...
Tarkkasin ympärillämme olevia välinpitämättömiä kasvoja enkä voi karkoittaa mielestäni ajatusta, että kaikki nämä ihmiset esiintyvät naamio kasvoillaan ja että heidän piirteensä talon ulkopuolella muuttuvat vaarallisiksi ja rikollisiksi.
Ensi kerran Pietarissa käydessäni hankin kyllä jonkinlaisen aseen.
Sen on täytynyt olla joku palvelusväestä. Mitä kauemmin sitä ajattelen, sitä varmempi olen asiasta.
Mutta kuka... kuka... kuka?
Olen liian kiihtynyt voidakseni jatkaa kirjoittamistani. Lopetan tämän kirjeen ja pyydän kreivitärtä lähettämään sen huomenna Pietarista.
Huomenna? Kuka tietää, mitä huomiseen mennessä on voinut tapahtua?...
Keisarinnan ikkunat ovat vielä valaistuina. Hän siis valvoo! Kukapa meistä saa tänä yönä unta silmiinsä?...
Jää hyvästi, rakkaani! Ajatteletko tällä hetkellä Annushkaasi?...
* * * * *
Ei ole mitään tapahtunut paitsi sitä iloista seikkaa, että tänä aamuna Siperiasta saapui niin kauan ja hartaasti odotettu kirje. Mutta se oli lyhyt ja sisällyksetön. Sinulla näkyy olevan rasittavia asioita yli korvien...
Ei, emme todellakaan ole lentäneet ilmaan emmekä kuulleet minkään maanalaisen räjähdyksen jyminää.
Keisarinna on valvonut koko yön. Ja rukoillut, luulen. Kukapa hänen asemassaan ei olisi tehnyt samoin?
Tänä aamuna luulin voivani kreivittären ja ruhtinas Dolgorukin välisestä keskustelusta päättää, että keisari aikoo muuttaa hallitusmuodon perustuslailliseksi, niin pian kuin kruununperillinen on syntynyt... Mutta entä jos Aleksandra Feodorovna synnyttäisi viidennen suuriruhtinattaren?
Kreivitär Mengdenkin mainitsi tänään Moskovanmatkan. Keisarinna ei vielä ole puhunut siitä mitään. Suunnittelemastaan Saksan-matkasta hän kuuluu luopuneen — tietenkin! Tiedetäänhän, ettei hän milloinkaan eroaisi lapsistaan, ja hän pelkää vaaroja, joita sellainen matka voi aiheuttaa suuriruhtinattarille. Kerrotaan sitäpaitsi, että Italian kuninkaalla on aikomus tulla Pietariin vierailulle. Kylliksi syitä kotiinjäämiseen...
Suuriruhtinas Pavelista on liikkeellä hurjia huhuja. Joka tapauksessa näyttää Nikolain epäsuosio pysyvän järkähtämättömänä.
Mikael Aleksandrovitshin [keisarin veli, silloinen kruununperillinen] näen harvoin... Hän on kokonaan Maria Feodorovnan vaikutuksen alaisena ja oleskelee sangen usein Hatsinassa tahi Anitshkov-palatsissa.
Muuten oli Witte täällä tänään aamupäivällä. Myöhemmin oli Pobjedonostsev. Minusta näyttää aasialaisessa politiikassa taas olevan joku pulma...
Keisari pysytteli iltapäivällä huoneissaan. Hän näyttää rasittuneelta. Se ei itsessään ole mitään erikoista, sillä ainahan herra von Witten esittelyillä on häneen kiusaava vaikutus... On todella ikävää, että erinäisten olosuhteiden vallitessa kaikki pikkuasiat saavat erikoisen valaistuksensa.
Huomenna taas kerran ministerineuvottelu.
Kaikkien hämmentyneiden kasvojen joukossa näyttävät Witten olevan ainoat rauhalliset. Tarkkasin häntä, kun hän audienssin jälkeen nousi vaunuihin.
Se mies on jykevämpi kuin kaikki me muut yhteensä.
Ehkäpä viisaampikin?
Kun hän ei ole meikäläisiä, on hänellä vähemmän pelättävissä, hän tietää ehkä, että noiden uhkailujen lähteet solisevat salassa ja kyllin surullisesti. Hän salaa meiltä niin suuren kappaleen entisyyttään, ettei hänestä voi päästä perille. Tiedän vain, että hän on Sinun vihollisesi. Siis myöskin minun...
Rouva von Witte elää yhä edelleen piilossa. Maria Feodorovna on kyllin johdonmukainen tahi pikkumainen jatkaakseen vieroksumistaan. Joku kertoi minulle, että rahaministerin avioliitto on erinomaisen onnellinen, mutta että rouva von Witte alati vainuaa vaarojen uhkaavan miestään. Se näyttää joku aika sitten tulleen yleiseksi huolestuneiden aviovaimojen keskuudessa.
Suuriruhtinatar Olga on sairastunut. Jotakin lievää, tarttuvaa. Tuhkarokkoa, luulen... Tohtori Botkin kävi täällä puoli tuntia sitten ja tutki hänen tautiaan. En ole vielä puhunut siitä kenellekään, tiedän vain, että sairas on eristettävä... Tapaus vaikuttaa tietenkin kiihoittavasti Aleksandra Feodorovnaan, mikä hänen tilaansa nähden ei voisi tulla sopimattomampaan aikaan.
Olemme saaneet sadetta, ja siinä meillä on riittävä tekosyy olla poistumatta palatsista. Minulle se ei ole epämieluista; sillä minua hiukan hävettää tunnustaa, että pelko yhä vielä kummittelee aivoissani. Ehkä se sentään enemmän on luonnollista vastavaikutusta hermoissani...
Ihailen keisarinnaa. Hän istuu suuriruhtinattaren vuoteen ääressä eikä näytä tuntevan mitään muita huolien syitä kuin tyttärensä voinnin. Olisikohan uhkauskirje todellakin jäänyt tehottomaksi?
Lopetan tähän, koska olen hiukan rasittunut monien huonosti nukkumieni öiden jälkeen ja kalpaan lepoa. Jää hyvästi! Jää hyvästi!... Voi, kuinka ihminen onkaan typerä ja arvostelukyvytön, kun pelkkä uhkaus, jonka täytäntöönpano sen lisäksi on hyvin epätodenmukainen, voi saattaa hänen koko sisimpänsä sellaiseen kuohumistilaan!...
* * * * *
Tänään taas kirje Vladivostokista, vaikken ollut sellaista odottanutkaan. Kiitos, kiitos!
Olet siis saanut kirjeeni... vahingoittumattomina ja avaamattomina! En voi ilmaista Sinulle, kuinka rauhoittava se tieto minulle on. Monenlaisten tapausten kiihoittamana mielikuvitukseni loihti jo eteeni mahdollisia petoksia ja kaikenlaisia kauheita sattumia. Nyt tunnen jonkinlaista hyväätekevää levollisuutta, kuin sellainen, joka pitkällisten myrskyjen jälkeen vihdoin on päässyt sataman turviin...
Minua kummastuttaa, että se kirjeeni, jossa kerroin monsieur Loubetin käynnistä, jo on ehtinyt Sinun käsiisi. Näyt pitävän sitä erikoisen tärkeänä ja pahoittelet hiukan kertomukseni lakoonista lyhytsanaisuutta. En vain oikein käsitä, mitä maljojen ja juhla-ateriain yksityiskohtaisella kuvailulla ja mainitsemallasi tulevalla valtaryhmityksellä on keskenään tekemistä.
Yhtä vähän voin nähdä poliittisella taivaanrannalla mitään "suuria tulevia tapauksia".
Herra von Witte on jo niin kauan pitänyt meitä aasialaisen vaaransa pelossa, että hänen uhkailunsa ovat menettäneet kaiken pelottavan. Keisari on ehkä ainoa, joka vielä hiukan hätkähtää sitä. Mutta hänkin on käynyt rohkeammaksi. Joitakuita viikkoja sitten hän oli erittäin mielenkiintoisena kuunnellut suuriruhtinas Vladimirin esityksiä tuottoisista korealaisista metsäkaupoista, joiden toteuttamiseksi täytyi saada Venäjän rahamiespiirit puolelleen. Eräässä ensimmäisistä kirjeistäsi kerrot jostakin kohtauksesta suuriruhtinaan valtuutetun kanssa... tätä kirjoittaessani tulee mieleeni se hupsu ajatus, että niillä kahdella asialla voisi olla jotakin yhteyttä... Mutta ei! Sanoinhan sinulle jo, mikä onneton sommittelutaito minussa viime aikoina on kehittynyt...
Luin kirjeesi vielä uudelleen. Kirjoitat, että elämme suurien tapauksien aattona, ja muusta sisällyksestä ilmenee kieltämättömästi, että sana "sota" on ajatustesi takana, vaikket joistakin syistä tahdo kirjoittaa sitä julki...
Jospa tietäisit, rakkaani, kuinka kummallisilta ennustuksesi näyttävät täällä lämpimän kesäkuisen aamun hiljaisuudessa!
Sataa yhä, mutta se ei ole enää mitään sohinaa, vaan hienoa, surumielistä pisaroimista, joka hunnun tavoin laskeutuu puiden lehvien ja suuren palatsin kiiltävien kattojen ympärille.
Tiet ovat kosteat, ja puutarhurien haravain karhulta kuuluu hiljaisuuden läpi suuresta vaahterapuistosta päin kuin tahdikas, alati palaava säekerto.
Maria Feodorovna oli juuri täällä ja joi teetä keisarin seurassa.
Aleksandra Feodorovna ei ollut saapuvilla... Hän istuu yhä suuriruhtinattaren vuoteen ääressä. Lapsi kuuluu itkevän ja käyvän rauhattomaksi, jos keisarinna näyttää vain aikovankin poistua huoneesta...
On eräitä, jotka luulevat huomaavansa Aleksandra Feodorovnan käyttäytymisessä jonkun verran teeskentelyä, mikä hoveissa ja varsinkin Venäjän valtakunnan hovissa on niin yleistä.
Sellainen väite on niin järjetön, että sille voisi nauraa, ellei koko asiaan sisältyisi eräänlaista traagillisuutta.
Keisarinnako, jonka suurimpana vikana on kaikenlaatuisen keimailemisen täydellinen puute, vetäisi kevytmielisesti lokaan pyhimmän, mitä hän tuntee, äidinonnensa?
Minulle käy joka päivä yhä käsitettävämmäksi miksi Aleksandra Feodorovna ei saata juurtua tänne.
Häntä ei ymmärretä, ei kyetä käsittämään, että maailman mahtavimmalla valtaistuimella on nainen, jolle tämän istuimen kaikki kimellys ja loisto ei ole minkään arvoinen.
Hänen olentonsa yksinkertaisuutta pidetään teeskentelynä, samoin kuin hänen hurskauttaankin... Ja hän on siksi hienotunteinen, ettei osaa epäillä eikä kärsi siitä.
Minulla oli tilaisuus tarkata Maria Feodorovnaa, kun hän astui vaunuihinsa.
Hän on epäilemättä vanhentunut, hänellä on jotakin hermostunutta käytöksessään ja omituinen, pingoittunut piirre suupielissään, joka jo viimeksi Pietarissa käydessäni pisti silmääni. Kauneuskeinot, joita hän käyttää, käyvät selvemmin havaittaviksi ja näyttävät kadottavan tehoansa.
Hänen olemukseensa on tullut jotakin sääliä herättävää.
Luonnollisesti hänen mieltään kiihoittaa suuresti Aleksandra Feodorovnan uusi synnytys, joka Schenkin kokeilujen tulosten mukaan ei ole vielä aivan lähiaikoina odotettavissa. Voin ajatella, että tämä nainen on taisteleva vallastaan kuin leijona... ja hänen valtansa vähenee luonnollisesti huomattavassa määrässä, jos keisarille syntyy poika. —
Olisitkohan sittenkin oikeassa? Täällä on taas pidetty ministerineuvottelu, ja keisari viipyi Plehwen kanssa huoneissaan yli tunnin ajan. Vai ovatko taaskin syynä vain hermoparkani? Vaikuttaneeko tahtosi vakuutusvoima Vladivostokista saakka?...
Kreivitär Mengden oli juuri äsken luonani. Hän tuli Pietarista, oli ahtanut päänsä täyteen aivan epäpoliittisia asioita ja täytti huoneeni rauhallisella, sisällyksettömällä lavertelullaan.
Hänen läsnäolonsa teki minuun miellyttävän vaikutuksen, aivan kuin kylmä juoma kuumeen vaivaamaan.
Joimme teetä, katselimme sateessa hämärtävään puistoon ja vietimme hyvin hauskan hetkisen.
Poistuessaan hän sitten ilmaisi — tietenkin mitä syvimpänä salaisuutena — sen uutisen, että tuo surullisen kuuluisa kolmas osasto pantaisiin uudelleen toimimaan.
En usko siitä sanaakaan. Eikö sellainen teko olisi anteeksiantamaton heikkoudentunnustus keisarin puolelta?
Nyt, kun kreivitär on lähtenyt ja mieleni tyyntynyt, voin taas hymyillä samalla tavalla kuin hymyilin synkille ennustuksillesi lukiessani rakasta kirjettäsi ensi kertaa. Ei, rakkaani!... Keisari ei milloinkaan, ei milloinkaan ole hyväksyvä liikettä, joka kaikissa tapauksissa panisi miljoonien hänen alamaistensa onnen vaaralle alttiiksi. Hän tarkoittaa totta näillä ikuisen maailmanrauhan ajatuksillaan, joista tehdään niin paljon pilaa. Eikä vain hän yksin... Vain yhden seikan mainitakseni, olemme laiminlyöneet varustelut eikä meillä ole rahoja suurempien sotavoimien liikkeellepanoa varten.
Ellet Sinä häijy siis tahdo uskoa muihin todisteihin...
Witten täytyy ponnistella älyään saadakseen välttämättömimmät varat irti. Hän tekee tehtävänsä rehellisesti ja on ihailtavan taitava keksimään uusia keinoja ja lähteitä. Nyt kuuluu rautatiemaksuja pian korotettavan. Eikä suinkaan suotta. Siinä rahaministeri ainakin liikkuu omalla alallaan. [Vihjaus Witten uran alkuun rautatievirkamiehenä.] Mutta minähän rupean ilkeäksi. Kreivitär Mengden on sen minuun tartuttanut...
Vihdoin taas kerran Aleksandra Feodorovnan luona. Olgaa ei enää uhkaa mikään vaara, saa luultavasti jo huomenna nousta vuoteesta.
Keisarinna on tullut kovin kalpeaksi ja laihtunut. En kuitenkaan voisi uskoa, että ainoastaan huoli suuriruhtinattaren terveydentilasta on siihen syynä. Ei edes tohtori Botkin ole voinut olla vakavasti huolissaan tämän lapsentaudin tähden. Mutta ehkäpä Aleksandra Feodorovnan hermot ovat näihin aikoihin erikoisen herkät.
Hän oli erittäin ystävällinen, kutsui minua "rakkaaksi ystäväksi", ja hänen äänessään oli omituinen, valittava sointu, joka tuotti minulle suorastaan ruumiillista tuskaa.
Näin, että hänellä oli pöydällään isä Joannin teosten uusi painos. Nähdessään kysyvän katseeni hän otti kirjan ja näytti sitä minulle.
Se sisälsi muutamia niistä saarnoista, joita olimme aikaisemmin lukeneet, mutta nyt ne oli pantu toiseen järjestykseen.
Keisarinna selitti käskeneensä noutaa sen kirjastosta, säilyttääkseen toisen kappaleen, jossa oli pyhän miehen omakätinen omistuskirjoitus, omaa yksityistä käyttöään varten.
"Ette voi ajatellakaan kuinka paljosta minun on häntä kiittäminen, rakas ystävä", lisäsi hän hymyillen tuolla omituisella tavallaan, joka on niin erilainen kuin äitikeisarinnan ja suuriruhtinatarten pinnallinen, sovinnainen hymyily.
Se, että Aleksandra Feodorovna niin harvoin on ihastuttava, johtuu ehkä siitä, että hän niin harvoin hymyilee.
Sitten hän ensi kerran johtui puhumaan tuosta vallankumouksellisen komitean uhkauskirjeestä.
"Keisari oli kiihtynyt ja hämmentynyt, koska hän tietää itsellään olevan mitä jalommat tarkoitukset. Jos kansa..." Hän keskeytti äkkiä.
"... Mutta eihän se olekaan kansa! Eikö totta, Annushka? Joitakuita harvoja sokaistuja ne ovat..."
Hän katsoi minuun, ikäänkuin olisi tahtonut lukea ajatukseni sieluni sisimmästä.
En voinut muuta kuin nyökätä ja sopertaa jonkun sisällyksettömän vastauksen... Tuntuu omituiselta kirjoittaa sitä, mutta sillä hetkellä kun tunsin Aleksandra Feodorovnan tutkivan ja surullisen katseen olevan itseeni kohdistettuna, aloin äkkiä epäillä sitä, mihin siihen saakka oli uskonut...
Joitakuita harvoja sokaistuja?
Nyt istun taas ja mietiskelen... Kansa? Kuka, mikä on kansa? Tietääkö sitä Aleksandra Feodorovna? Tietääkö keisari?
Keisarin sanotaan kerran puhuneen lapsikansasta, joka oli kykenemätön kantamaan heikoilla hartioillaan perustuslain taakkaa... Tunsiko hän tuon kansan, silloin kun hän noin puhui?
Ja jos hän silloin sen tunsi... niin tunteeko hän sen vielä tänään? Ajatteleeko hän sitä, että lapset kasvavat suuriksi, että voi tulla aika, jolloin kohoavat kasvattajaansa korkeammiksi?
Nämä ovat Sinun ajatuksiasi, rakkaani! Minä olen ne omaksunut, tietämättäni ja tahtomattani, ja kannan niitä nyt kuin vieraita aineksia veressäni. Minä kärsin niistä kuin jostakin raskaasta, elimettömästä, joka ei pääse yhdistymään ajatusteni kiertokulkuun...
Näin everstin, kun viimeksi kävin Pietarissa. Hän oli säälittävästi laihtunut ja hänen kasvoihinsa oli ilmestynyt kyynillinen piirre. Hän tervehti kohteliaasti ja pidättyvästi. Tuo pidättyväisyys... et aavista, kuinka kiitollinen olen hänelle siitä. Minua tyynnyttää se, ettei se edes vaadi häneltä ponnistusta; hän on niitä onnellisia, jotka voivat kokonaan antautua töihinsä ja tehtäviinsä ja jotka puhuvat elämän nautinnoista istuessaan iltaisin viinilasin ja korttien parissa...
Emme ole keneltäkään mitään ryöstäneet, rakkaani!
Pohjaltaan on Vyrubov korkeamman venäläisen upseerin perikuva; mutta vain harvat voivat väittää omaavansa hänen virkaintonsa ja järkkymättömän velvollisuudentuntonsa. —
Ymmärrätkö, miksi tunnen kylmiä väreitä kuullessani sanan "sota"? — —
Mutta en tahdo Sinua mistään soimata. Sinä olet herrani; Sinä olet osannut tehdä tahtoni taipuisaksi. Sinä olet se mahtava, jonka edessä minun täytyi taipua. Minä palvelen Sinua...
Ennenkuin lopetan tämän kirjeen, mainitsen vielä muutaman sanan Italian kuninkaan vierailusta. Se on määrätty tapahtuvaksi heinäkuussa. Sitä näytään pidettävän pelkkänä muodollisuutena eikä sille näytä annettavan mitään poliittista merkitystä... Vai... päättelisinköhän taaskin liian kevyesti?
* * * * *
Kahteen viikkoon ei kirjettä, jonka päällekirjoitus saattaa veren suonissani levottomasti virtaamaan. Alan uudelleen käydä rauhattomaksi ja epäillä postia.
Olisikohan joku itsekäs virkamies saanut ansaituksi muutamia huokeita ruplia meidän onnemme kustannuksella?...
Ei! Ei! Ei! Hermoni ovat malttamattomat kaipauksesta. Olen ärtyisä ja surumielinen enkä kykene salaamaan tunteitani.
Luulen, että Aleksandra Feodorovna aavistaa tilani ja tuntee osanottoa minua kohtaan. Hän on hyvä ja lempeä ja hymyilee minulle omituisella, syvällisellä tavallaan...
Kuninkaan vierailun jälkeen on suunniteltu tavanmukainen matka Suomen saaristoon. Sitten Moskovaan...
Keisarinna välttää yleensä puhumasta matkustusaikeistaan. Mutta kun eilen oli puhe merimatkasta, ilmestyi hänen huuliensa ympärille katkera piirre...
"Keisari kaipaa raitista ilmaa", sanoi hän hitaasti. "Luulisi sen olevan käsitettävää... kaiken jälkeen."
Hänen puheensa saa aina katkeran sävyn kohta kun keskustelu suorasti tahi epäsuorasti koskettelee keisarin kirjoituspöydältä löydettyä uhkauskirjettä.
On muuten ihmeellistä, kuinka suuresti vaaran alituinen ajatteleminen heikentää sen pelkoa.
Nukun jälleen yhtä rauhallisesti kuin ennenkin enkä enää vapise, kun luulen näkeväni vieraat kasvot ikkunaverhojeni damastikukkien takana.
Mutta keisarinnan makuuhuoneessa näen valon palavan aamuun asti.
"Hermoparkani", sanoi hän kerran äskettäin ja teki hermostuneille ominaisen kädenliikkeen otsaansa kohti.
Eikö hän pidä keisaria uhkaavaa vaaraa vielä poistettuna?... Vai onko se jokaisen raskaudentilan aiheuttamaa ärtymystä, joka kerta kerralta kasvaa?
Tohtori Botkin pitää keisarinnan vointia tyydyttävänä. Hän luulee tällä kerralla voivansa varmasti ennustaa pojan syntyvän. Tulen pakostakin ajatelleeksi ennen pikku suuriruhtinatar Marian syntymistä lausuttuja ennustuksia ja saatan vaivoin pidättyä hymyilemästä.
Suokoon taivas, että hän olisi oikeassa...
En lähetä tätä kirjettä, ennenkuin Sinun seuraava kirjeesi on käsissäni.
Viime yönä heräsi mielessäni epäilys, että Vyrubovilla mahdollisesti voisi olla sormensa pelissä... Päivänvalossa sellainen epäluulo kuitenkin haihtuu mielestäni. Eversti ei ole mikään juonten punoja eikä vähintäkään mustasukkainen.
Lopultakin... eikö jonkun kirjeen häviämiseen voi olla syynä pelkkä sattuma?
Voi, Venäjällä on lakattu uskomasta sattumiin!
Näen juuri herra von Plehwen astuvan ulos keisarillisista vaunuista ja kaikin kiireen ja kiihtymyksen merkein rientävän linnaan. Se ei sinänsä olisi mitään merkitsevää, sillä Sipjaginin murhasta lähtien näyttää hänen seuraajansa tehtäviin kuuluvan olla kiireinen ja kiihtynyt. Mutta se on merkillistä, että keisari myöntää hänelle audiensseja niin usein.
Plehwen sanotaan olevan ainoan koko ministeristössä, joka päänsä puolesta kykenee kilpailemaan Witten kanssa. Etsineekö keisari siis vastapainoa rahaministeriä vastaan?
Tiedän, että Plehweä on suositeltu hänelle, jotta Pobjedonostsevin puolueelle saataisiin vakava jalansija keisarin läheisyydessä. Tämä ei ole ensimmäinen sensuuntainen yritys. Edelliset ovat epäonnistuneet, suurimmaksi osaksi herra von Witten toiminnan vuoksi, jos voi uskoa yleiseen mielipiteeseen... Ehkäpä myös toisten saamattomuuden takia.
Nyt puhutaan, että herra von Plehwe olisi kykenevämpi, ja sanomalehdet — luonnollisesti lahjotut —julkaisevat elämäkerrallisia tietoja uudesta ministeristä ja ylistelevät häntä.
Olen yleensä epäilevä, mutta silti minun täytyy myöntää, että hänen paljon kehuttu rautainen nyrkkinsä hyvinkin voi olla paikallaan nykyisten kumouksellisten salajuonten aikana... Merkillistä vain, että sen omistaja aina lähtiessään ulos kätkeytyy vahvan poliisimuurin suojaan, välttääkseen edeltäjänsä kauheaa kohtaloa... Tosin hänellä kuuluu virallisena syyttäjänä olonsa aikana olleen kylliksi tilaisuutta vihan kylvämiseen. Ehkäpä häntä niin ollen omatunto muistuttelee...
* * * * *
Rakkaani, nyt on taas äkkiä niin paljon puhetta Aasian kysymyksestä... Japanin sanotaan näyttävän uhkaavaa naamaa. Naurettavaa, eikö totta? Siitä huolimatta keisari näyttää olevan halukas tekemään myönnytyksiä, välttääkseen kaikkia vaaroja. Puhutaan paljon eikä, kuten tavallista, tiedetä, mitä siitä on ajateltava.
Witten ja Plehwen välit tuntuvat kireiltä ja sähköisiltä. Keisari ottaa vastaan molemmat ja heiluu edestakaisin kahden äärimmäisyyden välillä...
Täällä kuulee usein lausuttavan sellaisia mielipiteitä, että meidän hentomielinen politiikkamme on tehnyt Japanin ylvästeleväksi. Jos olisimme kyenneet näyttämään rautaista nyrkkiä... Emmekö siis vieläkin siihen kykene?
Alkaa äkkiä taas tuntua, että elämme suurten tapausten aattona...
Keisarinna on aivan rauhallinen. Hän ei aavista tahi ei tahdo aavistaa mitään. Ehkäpä hän ei ole täydellisesti selvilläkään nykyisten polttavien kysymysten laajakantoisuudesta. Hän ei milloinkaan puhu politiikasta, ja hovin henkilöistä vain silloin, kun se ei ole vältettävissä. On mahdotonta ajatella ruhtinatarta, joka olisi ollut vähemmän vehkeilijä kuin hän.
Italialainen vierailu lähestyy lähestymistään. Siitä puhutaan paljon, huolettomasti, huomiotaherättävän huolettomasti... Vaivaan turhaan aivojani koettaessani löytää tapauksesta jotakin valtiollista tarkoitusta. Ehkä haparoinkin aivan tyhjässä. Lopultakin riippunee kaikki vain Euroopan valtojen veljeytymisestä...
Se, mitä siellä Aasiassa tapahtuu...!
Joka tapauksessa ovat siirtomaasodatkin pelottavia. Englannin esimerkin pitäisi olla meille varoituksena. Mutta emmehän me olekaan mitään englantilaisia, joiden saaliinhimoinen politiikka tekopyhästi oikeuteen ja laillisuuteen vedoten vuodattaa veren rauhallisten kansojen suonista. Meillä on hallitsija, joka pitää rauhan säilyttämistä korkeimpana lakinaan.
Wittessä on viime aikoina tapahtunut surullinen muutos. En erehdy. Hänen entinen erehtymätön varmuutensa on hävinnyt.
Paha hänelle, että juuri se ominaisuus takaa suurimman menestyksen keisarin luona.
Aiheuttaakohan uusi sisäasiainministeri todenteolla hänelle vaivaa?
* * * * *
Ei vieläkään ainoata riviä Idästä...
Se voi johtua luonnollisista syistä; mutta kiihoittuneet ajatukseni suorastaan koettavat etsiä mitä pahimpia mahdollisuuksia.
Tsarskoje Selossa on hiukan puuhakasta huomisen kuningasvierailun johdosta. En oikein jouda kirjoittamaan.
Aleksandra Feodorovna on lähettänyt minua hakemaan.
Hän on aina rauhaton, kun hänen täytyy edustaa, ja koettaa unohtaa sen seurustelun ja vilkkaan keskustelun avulla.
Tänään hän näytti minulle ihmeen taidokkaasti valmistetun, mielettömän suuritöisen, kirkkaanväriselle silkkipohjalle ommellun gobeliiniteoksen, joka esittää pyhää Andreasta.
Hän on sen salaa valmistanut ja aikoo lahjoittaa sen jollekin Moskovan tuomiokirkolle. Siinä on reunakirjoitus: S.A.P.R. [Sanctus Andreas, Patronus Russiae] roomalaisin kirjaimin.
Keisarinna hymyili, selittäessään kirjainten merkityksen.
"Olen ommellut siihen monta ajatusta", sanoi hän hiljaa, äänessään sävy, joka voi merkitä vain yhtä.
Siitä siis johtui kirkas valo hänen huoneessaan!
Kuinka monta unetonta yötä se on hänelle maksanut! Hän näyttää kovin uupuneelta ja rasittuneelta. Toivoisin kaiken olevan ohi ja rakkaan valtiattareni vihdoin saavan lepoa. —
"Novoje VWremja" tervehtii italialaista vierailua ilahduttavana merkkinä siitä, ettei kolmiliitto pyri vahingoittamaan Pietarin ja Rooman välisiä hyviä ja ystävällisiä suhteita eikä estä ketään kolmesta sopimusvallasta lähestymästä niitä valtoja, jotka ovat sen ulkopuolella. Se on yhä suurempana takeena maailmanrauhalle.
Taidokas lause ja kiertelevä merkitys...
Siinä näet vikani, armas! Minun täytyy etsiä politiikkaa, tahdoinpa tahi en. Sinä olet poistanut siteen silmiltäni.
* * * * *
Me loiskuttelemme nyt keskellä italialaisen vierailun kaikkia "hauskutuksia".
Ellen tänään kerro tarpeeksi tyhjentävästi, niin voit syyttää siitä väsymystäni.
Sitäpaitsi en koskaan tunne olevani oikein kotonani Pietarhovissa. Tuossa ikuisessa vedensolinassa on jotakin painostavan surumielistä. Ymmärrän kyllä, miksi Aleksandra Feodorovna on mieluummin Tsarskoje Selossa.
Puoliyö on jo aikaa sitten mennyt, mutta yötä valaisee salaperäinen aamuhämy, joka näihin aikoihin ei vaivu uneen. Puisto tuoksuu ja lähettää yöperhosensa lämpimään usvaan.
Olen päästänyt hiukseni auki ja tunnen suloista väsymystä, joka iloitsee pehmeistä patjoista.
Juhlallisuuksien ensimäinen osa on takanamme: juhlallinen vastaanotto, kunniakomppaniain kaunomarssit y.m., y.m... Keisari oli paikalla kruununperillisen-suuriruhtinaan ja kaikkien suuriruhtinaiden seurassa. Hän esiintyi hyvin edukseen, kantoi Annunziata-ritarimerkkiä rinnassaan, ja hänen koko olemuksestaan henki sydämellinen, viime vuosien onnettomien tapausten himmentämä ystävällisyys, joka hänen hallituksensa alkuaikoina niin suuresti hurmasi mieliä.
Jos poliisi todella oli ryhtynyt erikoisiin ehkäisytoimenpiteisiin näiden molempien hallitsijoiden suojelemiseksi, täytyy ihailla sitä taitoa, jolla ne salattiin.
Kaikki huokui rauhaa ja ystävällisyyttä. Me odotimme linnan muotokuvasalissa, keisarinnat ja suuriruhtinattaret keisarinnan salongissa.
Aleksandra Feodorovnalle sattunut pieni välikohtaus teki minut levottomaksi.
Keisarinnan oli täytynyt pukeutumisen kestäessä taistella pyörtymiskohtausta vastaan. Kreivitär Mengden mainitsi sen minulle. Peläten sen olevan jotakin pahempaa hän oli heti puhelimitse kutsunut tohtori Botkinin, joka saapui kaikkitietävän hymy huulillaan, selitti keisarinnan tilan olevan normaalin ja satunnaisen heikkoudenkohtauksen olevan ohi.
Aleksandra Feodorovnan onnistuikin pukeutua suurjuhlapukuun.
Hän ei puhunut sanaakaan. Näytti aivan apaattiselta... Vain kerran, kun vilvoitin hänen otsaansa kölninvedellä kostutetulla liinalla, hän teki liikkeen ikäänkuin tarttuakseen käteeni. Seuraavassa hetkessä hän avasi silmänsä, katsoi minuun kummastuneena ja pudisti päätään.
Jokin ajatus näytti askarruttavan hänen mieltään.
Minä olenkin vakuutettu siitä, että tohtori Botkin erehtyy.
Siitä tavasta, jolla keisarinna suoristautui, näin että hän kärsii. Kenties ne lukemattomat kokeilut, joiden alaiseksi hänet on tehty luonnon oikaisemiseksi ja jotta hänet saataisiin synnyttämään poika, ovat vaikuttaneet haitallisesti hänen elimistöönsä, ja luonnollisista syistä hän pelkää sitä myöntää. —
Joka tapauksessa meni ulkomaisen vieraan vastaanotto ilman sen enempiä kommelluksia.
Viktor Emanuel on tummanverevä, keskikokoinen, ja hänellä on eteläitalialaisen vapaat liikkeet ja vilkkaat kasvojen ilmeet.
"Journal de St. Pétersbourg" julkaisee hehkuvan tervehdyskirjoituksen, jossa viitataan venäläisen ja italialaisen kulttuurin yhtäläisyyksiin ja molempien valtojen yhteisiin etuihin ja jossa Italian kuningas joka kolmannella rivillä saa lisänimen "ylevä hallitsija".
Mutta ne ovat kohteliaisuuslauseita. Ja kohteliaisuus on yksi slaavilaisen hyveitä, joiden tähden hän kernaasti luopuu monista muista.
Ajattelen Vyrubovia ja tulen katkeraksi. —
On onnetonta olla liian herkkäkuuloinen. Ei kukaan, paitsi minua, liene pannut merkille, että keisari maljapuheessaan mainitsi kuningattaren ennen äitikuningatarta ja Viktor Emanuel Maria Feodorovnan ennen hallitsevaa keisarinnaa.
Onko kruununperillisen äiti tosiaankin korkeampiarvoinen kuin hallitseva keisarinna?
Olisin utelias tietämään, millä tavalla Maria Feodorovna olisi esiintynyt Aleksandran asemassa!
Jospa Aleksandra Feodorovna synnyttää pojan...! Rukoilen hänen puolestaan joka ilta!... Joka ilta!"
* * * * *
"Taas pitkä kirjeetön aika. Olemme yksin Tsarskoje Selossa. Keisari on matkoilla, ja me hankkiudumme Moskovaan.
Keisarinnan ulkomuoto on suuresti muuttunut. Hänessä on jotakin, mikä muistuttaa väsynyttä madonnaa, vaikka madonnamaisuus ei muutoin ole hänelle ominaista...
Siitä saakka kun keisari matkusti, on hän mietiskellyt entistä enemmän. Olen huolissani hänen tähtensä enkä kuitenkaan voi löytää mitään syytä.
Nyt juuri tuli kirjeesi... Sain sydämentykytyksen, ja minun täytyi pitää kiinni pöydästä pysyäkseni pystyssä.
Kirje on pitkä ja sisällysrikas!
Olet ollut sairaana?... Ystävä-parkani! Tahtoisin rientää luoksesi. Laskea käteni kuumalle otsallesi ja lohduttaa Sinua, lohduttaa...
Mutta nyt olet paranemaan päin, kirjoitat. Ja palaat tänne! Kahden kuukauden päästä...
Kuinka uskomattomalta tuo kaikki kuuluu! En voi enempää kirjoittaa. Panen tämän kirjeen kuoreen ja etsin jonkun luotettavan lähetin, joka vie sen puolestani Pietariin...
* * * * *
Onko Afghanistanin kysymys yhä vielä polttava?... Sinun täytyy saada toisia ja meitä parempia lähteitä, sillä keisarin lähdettyä olemme haparoineet täydellisessä pimeydessä.
"Novoje VWremjan" viimeisimpien tietojen mukaan, jotka sain käsiini käydessäni viimeksi Pietarissa, ei Venäjän edustuksen tarkoitus Kabulissa tunnu ensinkään epäoikeudenmukaiselta. Englanti voisi mielestäni tyytyä Afghanistanin riippumattomuuteen. Minä en kylläkään paljoa ymmärrä kaikista näistä asioista, mutta Englannin ylenpalttinen huolehtiminen vieraiden, riippumattomien kansojen hyvinvoinnista joutuu sentään omituiseen valoon, kun ajattelee Etelä-Afrikan tapahtumia.
Kaikesta päättäen näyttää eräitä kahnauskohtia olevan olemassa.
Oli miten oli: Englanti on nykyisessä tilanteessaan koettava estää sodan puhkeamista yhtä huolekkaasti kuin mekin.
Kirjeesi sisältää useita kysymyksiä italialaisen vierailun johdosta, joihin vastasin jo tätä edellisessä kirjeessäni.
Vaikken väitäkään, että tämä vierailu itse asiassa olisi vailla kaikkea poliittista merkitystä, niin en voi sittenkään muuta kuin hymyillä ranskalaiselle sanomalehdistölle, joka vainuaa italialaisen menettelyssä kolmiliitolle vihamielistä tekoa.
Tietenkin olisi vierailu liittoutuneiden valtain hallitsijain luona ollut luonnollisin. Mutta ovatko he unohtaneet, että Saksan keisari viipyy elokuuhun saakka matkallaan Pohjoismaissa ja että Aleksandra Feodorovnan tila teki määräajan jouduttamisen toivottavaksi, ellei suorastaan välttämättömäksi?
Mutta vaikkei näitäkään päteviä syitä olisi: valtioiden politiikan määrääjinä eivät tänä aikana enää ole hallitsijahuoneiden persoonalliset suhteet, vaan kansallisuuksien elinehdot, asiain tila, jonka olemme nähneet jatkuvan koko 19. vuosisadan läpi. Ajattelen kolmen keisarin kohtausta Berliinissä 1872, jonka kintereillä seurasi saksalaisvihamielinen virtaus, kolmen keisarin kohtausta Skierniewicessä, jota välittömästi seurasi Venäjän ja Ranskan lähestyminen... Näemme, että ruhtinasvierailujen kurssiarvo on aika tavalla laskenut.
* * * * *
Mitä vallankumoukselliseen liikkeeseen tulee, on se taas tänään arveluttavalla tavalla ilmaissut olemassaolonsa. Murhayritys ruhtinas Obolenskia vastaan! Ruhtinatar on aivan suunniltaan, hirveän hermostunut ja kykenee tuskin hillitsemään itseään. Kuinka kauheata mahtaakaan olla tietää, että läheinen omainen on joutunut noiden hirvittävien murhayritysten maalitauluksi!
Onneksi yritys epäonnistui. Kuvernööri on mieskohtaisesti lähettänyt tsaarille kirjelmän, joka aiheestaan huolimatta oli sisällöltään varsin rauhoittava. Siitä huolimatta kuuluu kiehunta etelässä vielä olevan jotenkin voimakas ja vaarallinen.
Ruhtinas oli määrätty Harkoviin, koska toivottiin, että kumousliikkeen pesä saataisiin hänen erittäin tarmokkaan ja häikäilemättömän toimintansa avulla hävitetyksi. Kuitenkin näyttää liike kaikista vastatoimenpiteistä huolimatta yhä laajenneen ja levinneen naapurialueillekin...
En voi enää yhtyä siihen suureen joukkoon, joka yhä vielä vain halveksivasti kohauttaa olkapäitään. Päättäen tuon tuostakin leimahtavista talonpoikaislevottomuuksista näyttävät maanomistusepäkohdat olevan suurimpana syynä.
Täällä tietenkin moititaan yleisesti herra von Witteä, joka teollisuutta suosimalla on toimittanut maahan levotonta köyhälistöä ja kasvattanut työväenluokan, jonka veljellinen yhteistoiminta alati tyytymättömien talonpoikien ja vastustusmielisen ylioppilasnuorison kanssa herättää huolestumista.
Merkillistä ja melkein levottomuutta herättävää on nähdä, kuinka vähän ruhtinailla on aavistusta kansojensa varsinaisista elinehdoista...
Täällä jokainen vannoo rauhan säilyvän, koska molemmat maailman mahtavimmat hallitsijat ovat Räävelissä vakuuttaneet toisilleen muuttumatonta rauhanrakkauttaan... [Nikolai II ja Wilhelm II.]
Jokainenko? Hendrikov väitti vielä muutamia viikkoja sitten, että me tarvitsemme sotaa, masentaaksemme maan sisäosissa kuohuvan, yhä kasvavan levottomuuden.
Se kuului niin ristiriitaiselta, että purskahdin nauramaan. Silloin muistin, että Sinä olit kerran puhunut samaan suuntaan, ja nauruni mykistyi omituisen, kaamean tunteen tukahduttamana...
Oi rakkaani, kuinka kaipaan päästä pois tästä sekamelskasta Sinun läheisyyteesi! Rauhaan ja selvyyteen!
Pelkään, etten ole ainoa, joka niitä tarvitsee...
Ennen saatoin rukoilla ja tunsin, kuinka maailma takanani häipyi pois. Hekumallista sulautumista oli tuossa rajattomassa Jumalalle antautumisessa, jossa samalla tunsi häviävänsä ja olevansa suloisessa turvassa.
Nyt puuttuu välittäjä. Isä Joann on kuollut, ja niillä, jotka ovat tulleet hänen jälkeensä, ei ole sitä ihmeellistä voimaa, joka saa mielet värisemään ja johtaa kaikki tunteet vain yhteen, kuin leveään, loppumattomaan virtaan.
Huomaan, että keisarillinen perhekin tuntee tuskallisesti tuon sijan yhä vielä olevan, täyttämättä.
Keisarinnan vointi on olosuhteisiin nähden suotuisa.
Saksan keisarin käynti Räävelissä näyttää istuttaneen hänen mieleensä epämääräistä pelkoa.