XI.

Kolme viikkoa sen jälkeen sain minä Perämäen Tuomaalta vastaanottaa seuraavan kirjeen:

Kunnon toverini!

Koska minulla vihdoinkin on sen verran aikaa, niin koetan kirjoittaa töhrätä sinulle muutamia riviä. Ensiksi lähetän sinulle terveisiä niin paljon, kuin vaan haluat, ja toiseksi ilmoitan, että olen terve kuin pukki, sekä toivon, ettei sinunkaan ruokahaluasi mikään haittaisi.

Tahdot kai tietää, mimmoinen minun on täällä olla? Siihen voin minä vastata, että kyllä täällä aika kuluu muuten, mutta ehtimiseen täytyy lauleskella että:

Amerikan maa se on avara, Mutta Suomi on synnyinmaani; Sinne jäivät suremaan Mun rakkaat vanhempani.

Olet kenties jo kuullut, kuinka Allilan Jaskan täällä kävi? Minä en ymmärrä, mihin hiiteen se poika on joutunut, sillä minä en usko, vielä ainakaan, että hän on mereen mennyt ja odotan joka hetki häntä takaisin. On niin ikävällinen elää noiden p—run hurrien ja harrien seassa, jotka eivät ymmärrä selvää Suomen kieltä, enemmän kuin pässit siellä Suomessa. Lavelan Iikan pitää aina tulkita heidän puheensa minulle ja minun puheeni heille.

Rahaa täällä saa kyllä kokoon, joka vaan yrittää, mutta työtä pitää tehdä niinkuin härkä eli muuten ei tule mitään, sillä ei täällä saa laiskamato yhtään vaivata tai ajetaan työstä pois. Ja jos täällä rahaa saa, niin helposti sen saa menemäänkin, sillä täällä on juotavia jos jotakin sorttia.

Eräänä päivänä, se oli muistaakseni sunnuntai, menin minä Lavelan Iikan kanssa kapakkaan, jossa tietysti join itseni aika humalaan. Sitte tuli minulle erään ruotsalaisen miehen kanssa riita, joka viimein nousi siihen määrään, että hän antoi minulle kelpo korvapuustin. No, mitäs tästä; minä koettelin myöskin voimiani ja sivalsin häntä korvalliselle, että hän lensi toiselle puolen huonetta ja särki vielä tuolin mennessänsä. Siitäkös hän suuttui, sieppasi puukon ja alkoi sillä minua ahdistamaan, niin ettei minulla ollut muuta neuvoa kuin ottaa myöskin puukko, jolla sitte vedin hänen käsivartensa halki. Mies erkani heti ja laittoi minun linnaan. Siso! ajattelin minä, jos tuo mies kuolee, niin ripustetaan minut nuoran jatkoksi koko mies ja asetetaan kauniisti killumaan taivaan ja maan välille. Et voi ajatellakaan Ryyti, kuinka minun kävi harmikseni, jos pitää tuommoisella kuolemalla kuolla. Ennen olisin tapellut vaikka tuhatta vihollista vastaan siellä Suomessa, ennenkuin olisin mennyt tuohon epävarmaan paikkaan seisomaan.

Neljä päivää olin istunut vankeudessa, kun minua vietiin tutkittavaksi, mutta kaikeksi onneksi ei vastustajani tullutkaan saapuville, vaan oli pötkinyt tiehensä haavoinensa. Minä pääsin siis vapaaksi!

Usein olen jo katunut, kun lähdinkään tänne, mutta koska nyt on katuminen myöhäistä, niin aijon täällä olla kolme tai neljä vuotta, ja sitte jos elän, niin tulen Suomeen, josta en enää lähde.

Pyydän, että kirjoittaisit minulle hyvin usein ja ilmoittaisit kaikki erinomaiset asiat, joita siellä tapahtuu, varsinkin nuorenväen seassa. Ja ilmoita miten voi minun entinen morsiameni Keskitalon Liisa, sillä minun on tullut perhanan ikävä häntä.

Lopetan jo tähän loruni ja toivotan sinulle onnea ja menestystä. Sano terveisiä Allanperän Annalle, jos hän on vielä morsiamesi, ynnä kaikille ystävilleni ja tuttavilleni, joita vaan tapaat. − Eikä nyt muuta kuin hyvästi vaan ja elä terveenä, toivoo maansa hylkääjä, halpa ystäväsi

_Tuomas Perämäki_