II.

(O:lle)

Pellot nuokkuu tähkäpäissä, Mättähät on marjoin, Luonto karkeloivi häissä, Taivas sädesarjoin Maata hohtaa helliellen, Lempivästi lämmitellen.

Lintuparvet laulaissansa Poikineen jo lentää, Lahden laine rantojansa Suutelemaan entää. Nyt on onni kaikkialla Suomen sinitaivon alla.

Koko luonto mielissänsä Riemujaan nyt tuhlaa, Kun se tietää viettävänsä Nimipäiväs' juhlaa. Olkoon iloa myös kyllä Sulla, onnen lemmityllä!

Menestys Sun seuranasi Olkoon nyt — ja aina! Pian armas rintaasi Vastahan Sä paina! Poistukohot murhees', vaivas', Siunatkohon Sua taivas!

Tirehtööri Edvin Kaslin'ille.

(Suomi-yhtiön 5 asiamieskokouksessa 15/6 1900.)

Pyhän Gangesvirran luota Ihmemaalta Indian Fakiireista kummallista Kerrottavan kuullahan, Kuinka puita, kukkasia Aivan tyhjästä he luo, Kaukomaita, kaupunkeja Taikomalla nähdä tuo.

Mutta heitä katsomahan Meno onpi tarpeeton, Fakiiri kun moinen täällä Meidän keskessämme on, Joka mainetyön on tehnyt Verrattoman kerrassaan, Että fakiirit ei siinä Pysty häntä voittamaan.

Fakiirien ihmeteot Hetken voivat huvittaa, Vaan ne sitten unten lailla Tyhjyytehen katoaa... Mutta minkä hän on tehnyt, Se on aina pysyvää, Siuna'usta tuottavana Maata, kansaa hyödyttää.

Fakiirien tenhovoiman Verhoaapi salaisuus... Kolme avua on hällä: _Taito, toimi, ahkeruus!_ Vielä lisäks' suora mieli, Tarmo pojan Pohjanmaan, Tahto luja, työhön into Väsymätön milloinkaan.

Ken hän on? Ja mit' on tehnyt? Jokainenhan tietää sen! Suomi-yhtiön hän kautta Tiedossa on kaikkien. Ja kun työnsä tuttu on, Niin itsekin hän tunnetaan Sekä täällä että myöskin Ulkopuolla oman maan.

Eikä syyttä tunnetuksi Tullutkahan ole hän! Työn hän onpi suuren tehnyt Kaikkein ihmettelemän: "Suomen" syntysanat lausui, Mahtavaks' sen sitten loi, Ett’ei vertaa Pohjoismaista Etsimällä löytää voi.

Tekijäss' on joka tuuma Miestä tämän jättityön, Lepoaika unohdettu Siinä onpi monen yön, Voimat kaikk' on käytettynä, Poissa ollut uupumus, Luottamus on vahva ollut, Tehtävähän rakka'us.

Kädessään kun peräsintä Pitämäss' on ollut mies, Joka tunsi tehtävänsä, Suunnat suunnitella ties, Joka innostuksen muihin Myös on saanut syttymään Tähän hänen elämänsä Ylevähän tehtävään.

Niin on saatu hedelmäkin Hyvin suuriarvoinen — Ihmeteko suoritettu Ajall' yhden kymmenen — Suomi-yhtiön nyt lippu Korkealla hulmuaa! Vaalimahan sitä kaikki Kansalaiset joutukaa!

Ja kun kerran Suomi-äidin Murhe-ajat loppuvat, Onnen päivät pilvettömät Kirkkahat on valoisat, Ja kun hyväntekijöitä Meidän kansan muistellaan, Alallansa ensimmäisiin Edvin Kaslin mainitaan.

Tervehdys Rauman V.P.K:n uuden talon vihkiäisiin 12/9 1902.

Valitan kun en voi tulla, Vaikka halu suur' on mulla Nähdä ilojuhla tuo. — Kutsustanne hellin kiitän! Tähän toivehia liitän, Mitä sydämeni suo:

Kuni sulhon rinta juopi Riemuansa, kun hän tuopi Omaan kotiin armahan, Niin nyt myöskin V.P.Kunta Nähnee autuaista unta Samanlaista varmahan.

Mikä enemmän on hupaa, Kuin on kellä oma tupa, Koti kallis, kultainen! Onni, tyytyväisyys, rauha, Elo turvallinen, lauha Sisäll' on sen seinien.

Terve sulle, uusi talo, Maja uljas, koti jalo, Luotu yhteistoimin, -töin, Jäsenesi yhteen nido, Toinen toisehensa sido Yhteishengen helmivöin!

Itsekkäisyys kotiin tähän Elköön pääskö edes vähän, Eikä orjuus, vihakaan: Henki yhteishyvää suova Olkoon rakka'utta luova, Vapa'utta ainiaan!

Yhteishengin, yhteisvoimin, Uhraantuvin innoin, toimin Tulen sekä kaiken muun Poistettakoon väkivalta. — Alku tämän katon alta Tulkoon aikaan siunattuun — − −

Siihen, jota odotellut Ihmiskunta vartoellut Saapuvaksi kau'an on, Jolloin onpi sammuksissa Väkivalta kahlehissa Tulen, hengen, valtion...

Siispä terve, uusi talo, Uhkea ja uljas, jalo, Koti armas, verraton! Talo uusi — luottamuksen Uuden tuoden innostuksen Onnellinen olkohon!

Eläköön yksimielisyys!

("Pellervon" eräillä päivällisillä.)

Suku suuri suomalaisten Oli ennen aikanansa. Mutta myrsky rikki mursi Kotikullan kurkihirren. Silloin kau'as kehdostansa Lapset kaikkos' kaikkialle Ajan aaltojen mukana, Vihurien vietäviksi.

Erimielet erjensivät, Toisen heimon toisestansa, Viha, vaino veljeksiä Erämaihin eksytteli, Joissa joutuivat he sitten Kovan kohtalon käsihin Rautakouran raateluihin: Henki herpos' suomalainen, Katos' kansallinen tunto, Heimovyöhyt höllentyen Hajallensa on hajosi, Suku itsensä unohti — Myrsky särki Suomen sillan, Kävi veljyt vierahaksi, Surma raateli sukua...

Osa pieni pikkarainen Suomen suuresta suvusta Elinvoimin valtavammin Oli vyötty heimovyöllä Sekä tunsi tehtävänsä Suomen salot saatuansa: Maan- ja hengenviljelyksen Lipun panna liehumahan Polon Pohjolan perillä: Nosti maan makoamasta Viherjäisen viljavaksi, Kaiken kasvun antavaksi, Purki helmet hengestänsä: Runsaat sielukkaat runonsa, Syvät synnyt, laulut laajat, Sananlaskut ja satunsa Ihmehiksi ihmiskunnan.

Ei ois' pystyssä pysynyt Väki pieni Väinölässä, Kun se ollut on useesti Kavioissa vainovarsan, Ruton, näljän runteluissa, Vieras sit' on sortanunna, Kade, kauna veljyenkin On myös ottanut osansa — Ei ois' pystyssä pysynyt Tämä piskuinen pisara, Ell'ei yksimielisyyttä, Tahtoa ja tarmokkuutta Oisi ollut seurassansa: Niissä on sen turva ollut, Niissä voima ja väkensä, Joista pois on ponnahtanut Kohtalon kovatkin iskut, Lännen myrskyt, idän irnut, Pohjan kylmät, hyyt ja hallat...

Nyt on taasen aika tullut, Että taivas on sumussa, Sekä päivä pilvilöissä, Pauhannut on pauannekin, Tuuli nurkissa nujunnut, Vaaputtanut viiripuuta, Kurkihirttä heiluttanut — Taasen kohtalo kysyypi, Tiedustaapi tiukeasti: Kestävikö Suomen kansa, Väki pieni Väinölässä Tämän myrskyn myllerryksen?...

Mitä voimme vastaella? Jospa kaiku kaikkialta Koko Suomen kansan suulla Voimakkaasti vastoaisi: "Kyllä myrskyt kestetähän, Kuten ennen aikanakin Sodan vaarat, näljän vammat, Kun vaan ainian asuupi Sydämissä, sieluissakin Yksimielisyys ylevä, Kun ei meidän kallis kansa Pahoinakaan päivinänsä Itse itseään unohda, Eikä orjaksi alennu"...

Armas, kallis Suomen kansa, Suku suora suomalaisten, Tarkoin tutkios tilasi! Katso poven pohjukkaasi! Onko yksimielisyyttä, Elinvoima ehjä siellä? Vaiko vielä on jälellä Sydämissä suomalaisten Kade julmin juoninensa, Veljesviha, vaino vanha, Joka ennen erka'utti Suvun suuren suomalaisen?...

Kuule, suora suomalainen, Rehellinen ruotsalainen, Ero oisko ehtoisempi Teidän tehdä kerrassansa Vaiko siunattu sovinto?

Veljyet te vetreäiset, Kaksoisveljet kaunokaiset, Sovintoa suosikaatte Tositöissä, ei sanoissa! Sorto maahan murtakaatte Keskinäinen kerrassansa, Antakaatte oike'utta Sekä itse ottakaatte Oma oike'usosanne! Veljeksinä viljelyksen Yhteistoiminta todeksi Käytännössä näyttäkäätte, Vaikka ehkä erimieltä Muilla oisikin aloilla...

Sulla, Sampsa Pellervoinen, Esiintyissä eri mielten Kutsumus on korkeainen: Yksimielisyys ylevä Sinä "kylvä kyyhättele Luojan sormien lomitse" Sydämihin suomalaisten, Rinnan alle ruotsalaisten!

Sinä, versova vekara, Pellervoinen pellonpoika, Kuten entisaikanakin "Kylvit soita, kylvit maita, Kylvit auhtoja ahoja", Kylvä nytkin kyyhättele Ihana sovinnon siemen, Kaunis taimi kasvamahan Pohjan neitojen povihin, Mielihin on Suomen miesten, Että kaikkoisi kate'us, Sorto sortuis' ainiaksi, Vihan veisivät vihurit, Yksimielisyys ylevä Sitois' kansan kaikkialla Maan- ja hengenviljelyksen Yhteistyötä yhteisvoimin Tarmokkaasti toimimahan Isänmaallemme iloksi Sekä onneks' itsellemme!

Johda sielu Luojan luokse, Kädet työhön kaikkialla, Mutta mieli korkealle Ihanteihin on ylennä!

Viljelys se veljeksiksi Sitoi ennen suomalaiset — Saata, Sampsa Pellervoinen, Uudellensa uusi polvi Toinen toistansa lähelle: Auramiehet mielelliset, Työn on toimekkaat tekijät, Sekä nuoret että vanhat, Majan pienoisen eläjät, Kodin korkean asujat!

Kun näin yhtehen yh'ymme, Saamme toinen toisehemme, Silloin seisomme lujina, Vakavina vaarassakin.

Mut ken särkevi sovinnon, Ken on rauhan rikkonevi, Kirottuna kulkekohon!

Siispä aina eläköhön Sydämissä suomalaisten, Rinnan alla ruotsalaisten Yksimielisyys ylevä, Että yhteistoimintata, Viljelystä veljeksinä Harrastaisivat halulla!