I.

Pohjanlahden laine Sulle Lauloi, Rauma, syntylaulun, Kehtovirren veisaeli — Siksi mieles' on merelle, Aivan niinkuin alliparvet, Vesilinnut vellovaiset Aina rannan ruohistosta Selemmälle soutelevat, Ulapalle uiskelevat, Siellä sitten sinne, tänne Sinivettä vellottua Rannikolle rientelevät, Pesäpaikoille pyhille.

Sinä, Raumakin, samaten Lapsest' asti olet aina Valkosiivin viiletellyt, Merten taakse matkustellut, Vieden maille vierahille Maasi oivan antimia Hongatarten huonehesta, Tapiolan tanhualta, Mailta Mielikin mehevän.

Ja kun poltteli povea Kotilempi leimullansa, Silloin siipyet levitit, Ummistetut uimakalvot Sekä lähdit liitämähän Aivan allien tavalla Kodin kohti rantamia, Armaita asuinsijoja, Tuoden aina tullessasi Toisten maiden tuomisia.

Kehtoasi, Rauma, katsoi Meri aivan ensimmäisnä Milloin myrskyssä mylisten, Milloin tyynnä, mielellisnä — Siitä luontos' on Sinunkin Taisteluihin tottununna, Ett’et myöten anna ennen, Kuin on vastus voitettuna, Taivutettu rauhantyöksi.

Meri, Rauma, on Sinulle Ollut kaikki kaikissasi: Sehän Ahdin aartehia Ain' on Sulle antanunna, Ollut leipä-aittanasi Sekä siltana sinisnä Vieriellä vierahissa — Siks' Sun mieles' siihen onpi Kiinteästi kiintynynnä, Kuni lapsi lemmellänsä Äitihinsä yhdistyvi.

Mutta tuuli tullessansa Sisä-Suomesi saloilta Kuiskutteli korvahasi: "Oikea on äiti Sulle Koko Suomemme suloinen — Elä siis Sä yksinänsä Kiinnä mieltäsi merehen! Suomen lempi myös Sinulle Kaksinkerroin kuumempana Aina paukkuen palavi, Syystä että Sulle toimi Annettu on arvokkainen: Oman olla maan ja kansan Sekä vieraitten välillä Keskittäjä kelvollinen... Elä, Rauma, siis unohda Oikeata äitiäsi, Kuule aina sitä kuusta, Jonka juurella asunto".

Nämä tuulen tervehdykset Painoi, Rauma, rintas' alle Kovan kaihon kotimaahan, Sydän-Suomea lähemmä Tuli huoli haihtumaton: Toivoit saada suonta auki Äitis' poven pohjukasta, Josta vuotaisi Sinuhun Elinvoima ehtymätön. Mutta aina estehiä Immet kohtalon katalat Toivat tielle toivehies'.

Tuokos loi surua Sulle, Kun Sä tiesit tehnehesi Isänmaasi maireheksi, Itses' onneksi, iloksi Työsi Sulle suunnitetut, Ollen suora suomalainen, Vaikka oli vaanimassa Vierahien viekotukset...

Kysyit, tutkit, tuumiskelit: Miks' en pääse myös minäkin Äidin sykkivän sydämen, Sivustalle aivan siihen, Rinnan alle rakkahimman, Josta itseeni imisin, Voimieni vahvistuksen? Miks' on suoni suljettuna, Josta hurme virtoaisi Minun suoniini suloinen Sydämestä Suomi-äidin, Ett' ei oisi tarvis olla Emintimän on osalla?

Kun ei vasta'usta kuulu, Silloin Sinä, Rauma, muistit Meren neuvon mielekkähän: Vastus onpi voiton viitta, Myrsky mielen vahvistaja, Taistelu se tarmon tuopi, Käsivarret voimistavi.

Kun ei kuunneltu Sinua, Eikä annettu apua — Teit kuin olet ennen tehnyt: Ryhdyit itse auttajaksi, Anoit Luojalta apua.