III.

RAITTIUS.

Tuomo Tuopin jouluviinat.

Torilla kun kaupat kaikki Tuomo Tuoppi toimitteli, Niin hän tuossa tuumiskeli, Aprikoitsi itseksensä: "Jalo koska joulujuhla Onpi kohta jo ovella, On mun totta ostettava Hamevaate vaimolleni Sekä lahjat lapsilleni."

Läksi sitten länsimähän Kaupungin katua pitkin. Mutta siinä mennessänsä Anniskelun akkunoista Viinapullot viekkahasti Hänen siinsi silmihinsä: Viettelys nyt vallan otti, Vieden mielen miehen päästä. Aatos entinen hävisi, Tuli tuuma toisenlainen: "Joulujuhla joutavata Viinatta on vietettynä."

Siitä puotihin pujahti, Osti litran, osti toisen, Osti kohta kolmannenkin, Juoksemalla jouduttihe Hevon luokse heti sitten, Jonka aisoihin asetti, Itse retkahti rekehen.

Alkoi kiidellä kotihin, Mietiskellen mielessänsä: "Hamevaate vaimolleni Sekä lahjat lapsilleni Ostoa on yhtä hyvä Kotikylän kauppiaalta."

Kaivoi kukkaron käsille, Rahat laski liukkahasti, Jotta saisi täyden selvän, Kuink' on kauppa hällä käynyt. Metiseksi muutaltihe Mieliala aivan kohta, Kun niin runsaasti rahoja Tavaroista oli tullut.

Käsi silloin käskemättä, Viipymättä viinapullon Penkas' reslan pohjustalta.

Korkin auki aukaistua Tuomo ryypyn, toisen otti. Kohta kolmannen perästä.

Viina kallohon kajahti, Nousi päähän nostamatta: Laitti miehen laulamahan, Huikeasti huutamahan, Jotta tietä taivaltavat Kunnokkahat kansalaiset Pakenivat parkujata.

Mutta muuan matkalainen, Tuntematon tallustaja — Vastamaassa kun vähäisen Hepo juoksi hiljemmasti — Rukoili rekehen päästä Sekä selvällä rahalla Lupas' kyydin korvaella.

Tuomo Tuoppi toveriksi Otti miehen mielellänsä, Vielä monet viinaryypyt Aivan auliilla tavalla Kohta tunki tullehelle, Jonka hauskaksi havaitsi Viehkeäksi veitikaksi, Koska taisi kertoella Kaskut varsin kelvolliset, Sekä rallit rallatella, Laulut laulella parahat.

Uusi pullo aukaistihin: Ryyppy ryypyn on perästä Siinä suihin siemattihin.

Rupes' Tuomo torkkumahan: Viina voitti vahvan miehen, Juoma uuvutti urohon.

Silloin kumppani sivalsi Tuomon rahat taskuhunsa, Veipä vielä viinalitrat, Poijes reestä ponnahtihe. Jätti Tuomon torkkumahan, Yksin unta ottamahan.

Hepo juosta hölkytteli Omin päinsä ohjatonna, Poikkes' tieltä Ponkamolla, Kinnulahan käännähtihe — Siellä reki syrjällensä Pahnan nurkkahan nujahti, Seinustalle sikaläätin.

Tuomo luuli tullehensa Kotikontunsa pihalle, Oman talon tanhualle.

Ja kun ukset oli auki Sikaläätin seljällänsä, Niin nyt Tuomo tuotapäätä Sinne konttasi sisälle Sekä laskihe levolle Vinkuvien vierustalle.

Siat ilmas' ihmettänsä Rönkyvästi röhkimällä Tuomon oudosta tulosta, Joka taasen tuota luuli Joko vaimonsa vihaksi Tahi naisten naurannaksi — Siksi Tuomo tuskitellen Epäselvästi sopersi: "Suunne, akat, sulkekaatte, Kaikotkaatte karsinahan Isäntänne saavuttua, Ukon tultua tupahan!"

Talonväki katsomahan, Kohta tuli tutkimahan, Ken on kulkenut kujahan.

Hepo siell' on seisomassa, Reki kaatunut perässä.

Kuului pahnasta korina — Ja kun sinne silmäsivät, Hämmästyen huomasivat Miehen unta ottamassa Röhkiväisten vierustalla.

Joku joukosta saneli, Irvihammas ilkkueli: "Jopa siihen sattununna Seura onpi hyvin huono."

Vaan kun siat kumman kuuli Seuran huonon saanehensa, Niin ne pötki pahnastansa, Häpeissänsä hyppäsivät Ulos kaikki kartanolle, Vihoissansa vinkasivat Seuran huonon saamisesta, Tietämättä tullehesta...

Itse Tuomo illansuussa Humalastansa heräsi, Eikä ensin ymmärtänyt, Kuinka kortteeri komea Oli ollunna hänellä.

Pian kuitenkin tajusi, Missä hän on maata saanut. Kohta jo kujahan kömpi, Otti heiniltä hevosen, Joita tuttuuden takia Oli tukko sille tuotu.

Varsin varkahan tavalla Sitten kujasta katosi. Kohti kotia ajeli, Päätä pohmelo porotti, Mieltä karmi kauheasti.

Kun hän siinä kulkiessa Muisteli ja mietiskeli, Tarkasteli taskujansa, Uutta surua sukesi Vielä yhä viljemmalta: Oli kukkaro kadonnut, Viinalitrat viety reestä...

Iltamyöhän myterässä Tuli Tuomo vihdoin viimein Kotikullan kartanolle. Hevon tallihin talutti, Astutteli appehelle. Itse itkusilmäisenä Huonehesen hiiviskeli, Kamarihin käydä käpsi...

Siellä seikkansa selitti, Puhui muistinsa mukahan Valitulle vaimollensa, Jolta anteeksi aneli Sekä lujasti lupasi Olla ilmoisen ikänsä Viinamyrkylle vihainen.

Antoi vaimo anteheksi Lämpimästi, lempeästi, Kädet ristissä rukoili, Että itse Isä Luoja Oisi Tuomolle tukena, Armollansa auttajana.