IV.

LAPSIEN PIIRISTÄ.

Poikaviikarien sukkeluutta.

(Naapurusten 6-vuotisia poikia.) V\r\n

"Katsos, kuinka kaunis pulla Äidin leipoma on mulla!"

"Aivan juuri samanlaista Myöskin mulle äiti paistaa. Jos nyt pienen palan suoda Tuosta voit, niin sulle tuoda Puolet tahdon kerrassaan Pullastani, jahka vaan Sen mä äidiltäni saan."

"Kun sä puolen ensin mulle Tuonut olet, sitten sulle Koko pullan annan sen, Jonka äiti armainen Toiste leipoo minullen."

Kuinka pässi pikku Paavon lukutyöhön taivutteli

Omat siskonsa sanoivat Pikku Paavoa papiksi, Hän kun tuppas’ tuoliloille Tahi kiipesi kiville Sekä sitten saaraeli, Kuni pappi paukutteli.

Pannutkaan ei pikku Paavo Pappisnimeä pahaksi Ell’ei siskot soimannehet Pöllöläisten pastoriksi Joka onpi oppimaton Lukutaidoton typerä.

Aivan, näät, oli asiat Sillä lailla, lapsikullat, Ett' ei häntä ensinkähän Lukeminen miellyttänyt — Siksipä hän tuskin tunsi "I":n ja "s":sänkään eroa.

Ja kun äiti ohjaellut Oisi pientä Paavoansa, Silloin tuli hammastauti, Vatsanväänne vaivaloinen Tahi päätäkin pakotti, Jotta aina alkuhunsa Lukuhomma sai lakata.

Mutta tässä sattui muutos Kautta kumman kohta'uksen.

Kerran käyskeli kesällä Paavo-poika peltomaalla, Jossa oli suuren suuri Lammaslauma laitumella.

Paavo kiipesi kivelle, Rapsahtihe rauniolle Sekä saarnata samalla Alkavi hän uljahasti.

Lammaslauma ihmetellen Pystykorvin kuulosteli, Kunnes muuan musta pässi Puikahtihe takapuolle, Nopsasti kuin norja nuoli Maahan puski pikku Paavon, Vielä sittenkin koetti Puskea ja pukkiloida. Paavo huusi, pässi puski. Äiti kuuli kartanolle Pikku Paavon parkumisen, Lähti kohta kiirehesti Auttamahan armastansa, Kau'as pässin karkoitteli. Paavon pulasta pelasti.

Sitten siinä poijaltansa Tutkisteli, tiedusteli: "Teitkö pässille pahoa?"

"Yhtäkään en, äitikulta. Tehnyt pässille pahoa, Enkä muille lampahille. Kun mä kiipesin kivelle Saarnatakseni sanoja Lammaslauman kuultavaksi, Silloin pässi paksusarvi Puski mua puksahutti, Että keikahdin kiveltä Maahan vallan vatsalleni."

"Kuules, Paavo poikueni, Minä sulle nyt selitän: Pässi tuli puskemahan Sua aivan siitä syystä, Kun se kai on kuulla saanut, Ett' ei meidän pikku Paavo Taida laisinkaan lukea — Eikä ilmoisna ikänä Moinen sovi saarnatyöhön, Joka onpi oppimaton, Lukutaidoton typerä."

Kun he koituivat kotihin, Paavo kohta käskemättä Kaivoi kirjansa esille, Itse etsi aapiksensa.

Pörrö-Pekka.

Niin vilkas poika Pekka on, Ei läksyissäänkään taidoton, On sievä muodoltansa, Vaan vettä kovin kammoaa, On tukka harrallansa, Ei kampaa päähän panna saa.

Ja sisko-Anni äidiltä Sai käskyn pestä veljeä Hän joka aamu, ilta, Mut milloin Pekkaa pesty ois, Niin lähiseutuvilta Hän karkuteille pötki pois.

Hän koulussa sai nuhtehet, Kun vihkot on niin likaiset, Kuin suinkin voivat olla; Kun joululupa annetaan, On tarkkuudessa nolla Nyt hällä todistuksessaan.

Sen kera kirjain likaisten Hän viskaa alle portaiden Ja valheen pienen pistää; Työn kehnon Anni huomaapi, Ja, vaikk' ei virka mistään, Hän veikon kätköt korjaapi.

Kun sitten palaa joulupuu, On hymyssä niin moni suu, Ja "Pukki" lahjat mättää. Se muille viljavasti suo, Mut Pekalle se jättää Vain yhden kääreen kuusen luo.

Sen Pekka kaappaa, avajaa — Ja siitä todistuksen saa Ja kirjat kätkemänsä. Hän itkee, anteeks' anoen, On kovin häpeissänsä, Ja siistiks' Pekaks' muuttihen.