I.

AKROKORINTHOLLA.

Aurinko, joka lähenee laskuaan, valaa kultaansa vanhoille temppelinraunioille, joiden ikivanhoista pilareista toiset vielä kantavat päänsä päällä mahtavia marmoripalkkeja, toiset taas makaavat versoovain myrttipensaitten keskellä, kappaleiksi katkenneina. Murtunutta jaloutta, hävinnyttä kauneutta!

Helleeni paimentaa lammaslaumaansa tuolla vaaran rinteellä, käskien älykkäitä koiriaan. Hän on reipas, päivän paahtama, parrakas mies, puettuna ryhdikkääseen kansallispukuun, kädessä pitkä paimensauva. Karua lammaslaidunta on nyt maasi, joka muinoin kukoisti niin kauniisti! Paimeneksi, joka kiertelee vuoristoita, ovat kovat kohtalot sinut tehneet. Ne ovat opettaneet sinut ensimmäiseksi tarttumaan kädellä pistooliin, tai isoon väkipuukkoon, joita kannat aina avonaisessa vyötärlaukussa.

Raunioitten välitse kiertelevää polkua astuu nainen, joka päänsä päällä kantaa saviruukkua. Repaleinen on hänen pukunsa, likainen, mutta vartalo ja astunta ovat jumalattaren! Ja likaisen huolimattomuuden alta hämärtää noista piirteistä vielä se sulous, joka helleeniläisissä kuvapatsaissa lumoo katsojan.

Orjuuden jäljet eivät ole ennättäneet teistä kadota, mutta ei ole vuosituhansienkaan sorto voinut teistä hävittää jalouden leimaa.

Vanha Hellas leviää tässä ympärilläni. Katseeni mittailee klassillisia maisemia, poimien kymmeniä rusottavia vuorenkukkuloita, joiden nimet olen jo piennä oppinut, etsiskellen kypressipuistoja, jotka osottavat entisten historiallisten kaupunkien tilaa.

[Kuva: Temppelinrauniot Korinthossa.]

Kaikkialla kohtaa silmääni hävitys! Raskaasti on se vyörynyt ylitsesi, Hellas, musertaen alleen temppelit, kastellen maan kansalaistesi verellä. Ei liene maailmassa toista maata, joka olisi niin pitkällistä ja julmaa vainoa kokenut, kuin sinä! Mutta hävityksen suuruus on paras todistus muinaisesta suuruudestasi.

Kuinka surulliseksi teet mielen, mutta samalla, kuinka herätät innostusta. Te maat, jotka ihanin piirtein leviätte allani, meret jotka ulotatte atsurinsinisiä ulapoitanne molemmin puolin Istmon kannaksen, runsaat muistot valtaavat mielen edessänne, te kasvatatte ajatuksille siivet, joilla lentää yli vuosituhansien!

Kreikasta on Europan historia alkanut, Hellas on sivistyksemme kehto. Ja miten kunniakas alku! Helleenit kehittivät inhimillisen hengenviljelyksen niin korkealle, että heidän tuloksensa vielä ovat alituisena palaamisen lähteenä. Kuinka monta kertaa vuosisatain kuluessa on sieltä yhä uudelleen ammennettu henkisen kehityksen alkeita! Hellaassa kukoistivat tieteet ja taiteet keskellä vanhan ajan raakuutta, ja vapaudesta tehtiin yhteiskunnallisen järjestyksen peruskivi.

Oltuasi puolentoista vuosituhatta sorrettuna ja unhotettuna olet Hellas saanut takaisin vapautesi ja päässyt alkamaan uutta elämää. Kiitollinen ja muinaisuuteesi ihastunut Europa kiiruhti auttamaan uljasta vapaudentaisteluasi. Hellyydellä, jota ei ole minkään muun kansan osaksi tullut, on se tukenut horjuvia vaiheitasi. Monasti olemme pakottaneet vallanpitäjät luopumaan itsekkäistä pyyteistään ja sinun ponnistuksiasi auttamaan.

Niinkuin aina hemmotellut lapset, niin et sinäkään ole ollut pettymyksiä tuottamatta. Mutta muistakaamme tuomitessamme entinen kova onnesi.