VI.

ATHEENA SODAN AIKANA.

Ensimmäinen vaikutukseni Atheenasta oli, että se on enemmän itämaalainen kuin europalainen kaupunki. Asemahuone on perin yksinkertainen, järjestystä ei pidetä minkäänlaista. Tuskin oli juna pysähtynyt ja tuskin olimme saaneet vaunumme oven auki, ennenkuin jo monta kymmentä repaleista miestä ja poikaa hyökkäsi kimppuumme ja väkisin tahtoi repiä matkalaukut käsistämme. Joka puolelta huusivat hotellien asiamiehet, tunkeutuen ääreemme ja kiittäen omaa majataloaan. Muuan dragomaani, joka sitten vei meidät väärään hotelliin, toimitti minut yhdessä erään saksalaisen kirjeenvaihtajan kera suuriin issikanvaunuihin, ja niin jätimme rautatielle meluavan joukon edelleen huutamaan ja elämää pitämään.

Kuski sivalsi hevosia piiskalla selkään, ja täyttä laukkaa lähdettiin matkaan. Toisten edellä ajavain vaunujen kanssa syntyi hurja kilpa-ajo; kuskit ruoskivat hevosiaan, huusivat, rinnan laukkasivat molemmat vaunuparit, ikäänkuin olisi ajettu aavaa pusztaa, eikä Atheenan kapeita katuja. Vaunut nakkelivat kuoppapaikoissa ja katujen risteyksissä puolesta toiseen niin kovaa, että luulimme joka hetki lentävämme kapineinemme päivinemme katuojaan. Ohitsemme vilisivät talot, puodit, valaistut akkunat, katulyhdyt, emme ennättäneet muuta huomata, kuin että kaikkialla oli paljon väkeä ja vilkas liike. Pyssynlaukaukset, joita kuului tavan takaa, pitivät mielessä, mitä kaikki tämä kuhina merkitsi. Eräässä kadunristeyksessä kuulimme hurjaa vihellystä sadoista kimakoista pilleistä ja sivulle vilkaistessamme näimme pikimältään pölyn keskeltä pitkän saaton ihmisiä lähestyvän, Kreikan lippu etunenässä, laulaen ja meluten. Saaton etupäässä kirmasi satoja paljasjalkaisia, repaleisia, mustanaamaisia, vielä mustempitukkaisia katupoikia, ja nämä säestivät laulua vihellyksillään. Tuossa näyssä oli jotain sotaista, kiihkoista, villiä, joka teki syvän vaikutuksen.

Saatuamme huoneet ja pesastuamme enimmät matkatomut kasvoista, ja käsistä, läksimme viipymättä kaupungille, jossa odotettiin suuria kirkollisia saattokulkuja. Kreikassa on vanha luku ja kreikkalaiskatolinen uskonto; pääsiäinen vietetään samaan tapaan kuin Venäjällä. Ilta oli aivan pimeä. Kaduille kokoontui yhä enemmän väkeä, useimmilla palavat kynttilät kädessä. Etäältä kuului lähestyvän saaton messu. Verkalleen se lähestyi lähestymistään. Edellä kulkivat valkoisiin puetut pojat, kantaen palavia lyhtyjä ja kullalla sekä hopealla kirjailtuja lippuja, joihin oli pyhimyksien kuvia maalattu. Heidän jäljessä astuivat papit ja kuorilaiset messuten, sekä näiden perässä loppumaton saatto ihmisiä kynttilöineen. Rahvas paljasti päänsä saaton lähestyessä.

Tämä oli kirkollinen meno, mutta sodan kautta se sai toisenkin luonteen. Missä vaan saattoja liikkui — niitä oli monia kulussa — kuului pyssyjen ja pistoolien pauketta, sekä sytytettiin punaisia bengaalitulia palamaan. Se oli uskonnollinen mielenosotus turkkilaisia vastaan. Kellojen läiske ja pimputus sekaantui hälinään.

Kuninkaan palatsin edustalla on ensin suuri piha, sitten kaunis esplanaadi monenlaisine etelämaisine puineen, akasioineen, palmuineen ja komeine, vanhoine kypresseineen. Vielä alempana on neliskulmainen Perustuslain tori, joka on politiikan keskusta Atheenassa. Torin ja Stadionin kadun kulmassa on suuri kahvila, joka näihin aikoihin oli kaiket päivää täpötäynnä tapauksia pohtivaa ja uusia sähkösanomia odottavaa yleisöä. Kahvilan ulkopuolella, kadulla, näki niinikään alituisesti ryhmiä, Illalla oli vielä koko tori siirretty pöytiä ja tuoleja täyteen, niin että siinä oli väkeä tuhansia katselemassa saattoja, keskustelemassa, lukemassa lehtiä mastikkalasin ja kahvikuppinsa ääressä. Mieliala oli virkeä, sillä yhä oli saatu sotatanterelta hyviä tietoja, Myöhään yöhön viipyivät atheenalaiset taivasalla.

Palatessani seuraavana aamuna Akropoliilta näin Aiolon kadulla suuren väkijoukon, johon kiiruhti yhä uusia lisään. Joukosta kuului raikuvia kättenpaukutuksia. Sotilasmusiikki soitti. Rahvas kaikki katsoi ylöspäin erästä balkonia kohti, jolla seisoi kreikkalaisia ylioppilaita. Rahvas uudisti yhä uudistamistaan kättenpaukutuksensa, ikäänkuin tahtoen jotain. Katu oli niin täynnä, että kaikki liike seisahtui pitkäksi ajaksi. Vihdoin ilmestyi balkonille punatakkisia ja punalakkisia miehiä, italialaisia vapaaehtoisia. Italialaisten näytettyä itsensä yltyivät kättentaputukset kahta innokkaammiksi. Soitettiin vuorotellen kreikkalainen ja italialainen kansallishymni. Sivilipuvut hävisivät vähitellen balkonilta, ja yhä enemmän punaisia ilmestyi sijaan, kunnes balkoni oli kokonaan tulipunainen. Ja kun vihdoin Ricciotti Garibaldi itse ilmestyi, niin paisui yleisön innostus yli ääriensä. Hän piti lyhyen puheen kiittäen mielenosotuksesta.

[Kuva: Kuningas Yrjö.]

Jonkun ajan kuluttua marssivat punatakkiset italialaiset ulos portista, ja Garibaldi, joka oli mustassa sivilipuvussa, nousi kaupungin etevimpäin porvarein kanssa vaunuihin, jotka portin edessä odottivat. Saatossa lähdettiin sitten kulkemaan pitkin kaupunkia, etupäässä sotilasmusiikki, ynnä Kreikan ja Italian liput, joita kantoivat, Kreikan lippua garibaldilainen vapaaehtoinen, Italian lippua kreikkalainen ylioppilas. Sitten ajoivat vaunut, joissa Garibaldi istui, ja viimeiseksi kulki pitkän pitkä jono yleisöä. Saatto kulki pitkin. Stadionin katua, joka on Atheenan suurimpia, bulevardi-istutuksilla kahden puolen. Paljon väkeä oli kokoontunut molemmin puolin katua, balkoneille, sekä talojen ikkunoihin. Monessa paikoin sateli Garibaldin vaunuihin kukkasia, joita naiset heittelivät trotoaareilta tai ripottelivat akkunoista, Paukkupommeja räjähteli joka taholla, ammuttiin revolvereilla ja pistooleilla. Sitä myöden kuin saatto eteni, uudistuivat kättenpaukutukset ja kukkasten heitot. Monen julkisen talon akkunoista pistettiin ulos Kreikan ja Italian liput garibaldilaisten ohi kulkiessa.

[Kuva: Ricoiotti Garibaldi.]

Aamusta varhain myöhään iltaan kuului Atheenassa nyt alituista paukkumista. Paukkupommit eivät koskeneet korviin kipeästi, mutta alkoivat ajan pitkään hermostuttaa. Kimakampi oli pyssyjen ja revolverien ääni. Meillä tuommoista ampumista kaduilla pidettäisiin suurimpana vallattomuutena, vaan Atheenassa se oli aivan luvallista, ja joka miehellä näkyi olevan ampuma-ase taskussaan. Monta kertaa pamahti laukaus melkein korvan juuressa, ja kerran räjähti aivan jalkaini alla kellarin luukusta kova pyssynpamaus. Atheenalaiset näkyivät jo tottuneen tähän paukkinaan. Joskus saivat balkoneilla seisovat ihmiset pistooleista paperitötteröitä vasten kasvoja, mutta se ei näyttänyt heidän huomiota herättävän.

Illalla lähti osa garibaldilaisia matkaan. Yleisö hyvästeli heitä erittäin innokkaasti. Koko Perustuslain tori oli täpö täynnä rahvasta. Tuo pieni vapaaehtoinen joukko, 200 miestä, tekikin varsin syvän vaikutuksen. Siinä oli paljon hienoja kasvoja, ja prillit, joita monellakin oli nenällään, osottivat akadeemista sivistystä. Nähdä sivistyneitä miehiä vapaaehtoisesti univormussa, kiväärit olalla, lähtemässä taistelemaan vieraan maan puolesta, vapauden asian edestä, se on kuitenkin suurta. — Italialaiset vapaaehtoiset olivat saaneet omat univormut. Punaisen takin, tai oikeammin mekon tummalla kauluksella, viheriäiset housut punaisilla reunanauhoilla, vaaleat lyhyet clamaskit, sekä punaisen lippulakin.

Toisen päivän illalla olivat vaikutukseni semmoiset, että Atheena oli korvin kuulla paljon sotaisempi, kuin silmin nähdä. Mielenosotukset olivat enemmän lapsellista innostusta, kuin intohimoa. Ja tuo alituinen paukkuminenkin tarkoitti yhtä paljon pääsiäisjuhlaa, kuin sotaa.

Lauantaina huhtik. 24 p. aamupäivällä oltiin Atheenassa yleensä hyvin tyytyväisiä sodan käyntiin. Epiroossa edettiin nopeasti kohti Ioanninaa, Prevesan antautumista odotettiin joka hetki, samoin Salonikin pommitusta, tiedettiin laivaston ampuneen Platamonaa ja Ekaterinaa, sekä vieneen maihin sotaväkeäkin, katkaisemaan Edhem pashan yhteyden Salonikin kanssa. Thessalian rajalla oli ollut useita taisteluita, joissa kreikkalaiset enimmäkseen olivat olleet voitolla. Jopa kerrottiin Edhem pashan kaatuneen, ja hänen armeijansa joutuneen kolmelta puolen saarroksiin.

Sitä kovemmin kohtasivat ne uutiset, joita lauantaina iltapäivällä saapui. Ne iskivät alas kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Olin saapunut huoneeseeni Garibaldin soturien riemuretkeä katsomasta, heittäytynyt vuoteelleni hieman lepäämään, kun äkkiä hotellin harjaaja, hyvä umpikreikkalainen poika, astui huoneeseen, tuli viereeni ja sanoi: "Turkki — Turnavo! Grecia"... hän veti kädellään kurkkua ikäänkuin sen poikkileikatakseen. Hänen tuskansa oli niin suuri, että kiiruumman kautta riensin kaupungille, jossa ylimääräisistä lehdistä heti näin, että poika oli totta puhunut. Eikä siinä kyllä, että turkkilaiset olivat saaneet Turnavon haltuunsa, vielä paljon pahempaa oli tapahtunut.

Elassonasta Larissaan vievä tie kulkee Melunan solan läpi ja Turnavo nimisen kylän kautta, joka on likellä vuoristoa, ja jossa kreikkalaisilla oli vahva etujoukko. Solassa oli raja hyvin epäedullinen, sillä Olympos vuoren harjanne oli turkkilaisten vallassa, niin että turkkilaisten asemat kaikkialla vallitsivat kreikkalaisten varustukset. Hyvin tiedettiin jo ennen sodan alkamista, että kreikkalaisten olisi vaikea solaa puolustaa.

Kun sen vuoksi uutisia yhtämittaisista voitoista saapui, niin oli meidän ulkomaalaisten vaikea niitä uskoa. Kysyimme kreikkalaisilta matkatovereiltamme: Miten ovat asiat Melunassa? Mitä on siellä tapahtunut? Emme saaneet tyydyttävää vastausta. Melunassa ja sen lähiseudulla oli taisteltu, vaan miten nämä tappelut olivat päättyneet, siitä emme koskaan saaneet oikein selvää. He eivät itse tienneet sitä? Kun koko kreikkalainen armeija jo oli hajoitettu, ja Edhem pasha Larissassa, niin oli Zaharatoksen kahvila Perustuslain torin varressa vielä aamusta myöhään yöhön täynnä Atheenan porvareita, jotka pöydille piirustelivat suunnitelmia valloituksista.

Hallitus oli pannut toimeen ankaran sähkösanomasensuurin, ja sen vuoksi kului monta päivää, ennenkuin saatiin viestit niistä kamalista onnettomuuksista, jotka olivat Thessaliassa tapahtuneet, Turnavon valloituksesta, pakoretkestä Larissaan ja Larissan jättämisestä tykkineen, varustuksineen. Ne saatiin melkein yhtä aikaa lukea postissa tulevista englantilaisista kuin kreikkalaisista lehdistä. Kaikki tuulentuvat romahtivat maahan yhdellä iskulla, keskustelut taukosivat, mielien päälle asettui raskas taakka, johon nopeaan toisiaan seuraavat viestit kasasivat yhä uusia kiviä, Käsitykset sodasta kääntyivät kerrassaan nurin. Kun ensimmäinen masennus oli vähän asettunut, niin koetti rahvas lohduttaa itseään sillä, että helleenit toki olivat ulkomaistenkin lehtien mukaan taistelleet urhoollisesti. Mutta se ilo oli lyhyt. Kun saapui tarkemmat tiedot Larissan pakoretkestä, niin täytyi kreikkalaisten häveten, vaieten tunnustaa itselleen, että he olivat — pelkureita. Vapaudentaistelun sankarien ja kleftien jälkeläiset pelkureita, se oli melkein vielä katkerampaa, kuin hävityt taistelut. Tämä syvästi loukattu ylpeys selittää, miksi kenraali Smolenskista parin voiton perästä Velestinon luona sitten kohotettiin pilviin saakka. Tahdottiin maailmalle näyttää, että helleeniläinen urhoollisuus kuitenkin vielä elää. Smolenskista tehtiin kansallissankari, lohdutus onnettomuudessa. Hänen muotokuviaan leviteltiin sadoin tuhansin, niitä näki joka puodin ikkunassa, hänen elämäkertojaan myytiin kaduilla, ja jos hän olisi tullut Atheenaan, niin rahvas olisi sokeasti seurannut häntä vaikka mihin, kapinaan, vallankumoukseen...

Rahvas kaipasi onnettomuudessaan jotakuta jumaloitavaa, mutta se kaipasi myöskin syntipukkia.

Yhtä korkealle kuin Smolenskis nousi kansan suosiossa, yhtä syvälle lankesi kruununprinssi, jolla ei ennaltaankaan ollut rakkautta kadottaa. Häntä, hänen kelvottomia esikuntaupseerejaan ja viimeisessä tilassa kuningasta syytettiin koko onnettomuudesta. Rallis väitti, ettei esikunta Larissassa pitänyt muusta huolta, kuin että kruununprinssin kyökkikalusto pelastui. Kruununprinssi, ynnä koko hänen esikuntansa joutuivat pilalehtien pilkan alaisiksi. Sanomalehdet julkisesti kirjoittivat, että kruununprinssi pakoretkellään oli menettänyt kruununsa.

Kuningas taas muka suosi upseeristossa kelvotonta palatsiklikkiä, mutta jätti monta kelvollista upseeria toimettomaksi. Hänen syynsä oli, että sotaa oli niin huonosti valmistettu, ja tietysti sekin, että valtion rahastot olivat tyhjät. Pelastuakseen pälkäästä kuningas käytti vanhaa koettua keinoa, hän antoi Deligianniille eron ja kutsui tyytymättömäin johtajan, Ralliin hallitsemaan. Edesvastuu aina vaikuttaa lauhduttavasti. Mutta kukistettu pääministeri koetti raivossaan kostaa, tekemällä paljastuksia, joiden nojalla kuningasta alettiin sanoa suorastaan petturiksi. Deligiannis väitti kuninkaan pakottaneen hänet sotaan pelastaakseen valtaistuimensa. "Akropolis" sen johdosta julkaisi kuningasta vastaan leimuavan kirjoituksen, joka osottaa, että Kreikassa kirjoitetaan vapaasti. Lehti huudahtaa: "Deligiannis ei tahtonut sotaa, vaan suostui siihen kuningasta pelastaakseen. Tämä tunnustus muuttaa suuresti kansan mielipiteen sodasta. Sota ei siis ollut kansallinen, vaan kuninkaallinen. Sitä ei pantu toimeen kansallisten, vaan kuninkaallisten etujen hyväksi. Yleinen mielipide tahtoi sotaa, ja kuningas siihen suostui, koska se oli kansan tahto. Mutta pääministeri suostui sotaan vaan siitä syystä, että hän ei tahtonut kuninkaalle vahinkoa. Hallitusta eivät siis elähyttäneet kansalliset syyt, kun se pakotti Turkin alkamaan sodan meitä vastaan, ja sen vuoksi oli tämä sota rikos Kreikkaa vastaan. Hallitus suostui siihen, kun se muka oli vähempi kahdesta pahasta. Deligianniin mielestä on siis Larissan ja Thessalian menettäminen vähempi paha, kunhan vaan dynastia saatiin pelastetuksi.

"Jatketaanko sotaa kuninkaan vai kansan puolesta? Jos kuninkaan puolesta, niin kysymme, eivätkö uhrit jo riitä, jos kansan hyväksi, niin eikö kuninkaan tule tehdä uhreja? Pankoon likoon miljonansa. Ottakoon tarjottimen käteensä, jolla hän pyytää kannatusta kansalta, tovereiltaan miljonapohätoilta ja muilta. Pyytäköön myös apua sukulaisiltaan. Julistakoon koko Kreikan yhdeksi sotaleiriksi. Kutsukoon aseisiin joka miehen, joka kykenee aseita kantamaan. Polttakoon poroksi kaupungeita ja kyliä, lähteköön itse vuoristoihin ja rotkoihin, joissa kansan olemassaolo ratkaistaan. Kutsukoon takaisin kaikki upseerit, jotka ovat osottaneet itsensä kykenemättömiksi, antakoon vaikuttavat paikat armeijan parhaille. Pankoon toimeen kaikki, mitä on uhannut ja julkilausunut keskusteluissaan sanomalehtimiesten kanssa. Asestakoon jokaisen kauppalaivan, uskaltakoon vaarallisimmatkin asiat, kutsukoon koko kansan aseisiin. Nostakoon taisteluun Aigeian meren asukkaat, sytyttäköön kapinansoihdun kaikkialla, missä vaan on helleeni, niin taistelu on joko päättyvä meille voitoksi, taikka kaikki on palava poroksi. Jos hän ei voi tätä kaikkea tehdä, niin rientäköön hän itse, jonka hyväksi Deligianniin tunnustuksen mukaan sotaan ryhdyttiin, itse ja yksinään pyytämään valtain välitystä rauhan aikaan saamiseksi. Pyytäköön hän itse sitä, ilman hallituksen sekaantumista, ja kirjoitettakoon historiaan, että jälleen yksi kuningas on pakottanut kansansa sotaan kruunuaan pelastaakseen, mutta että hän tappiolle jouduttuaan oli kyllin rohkea nöyryyttääkseen itseään ja pyytääkseen voimakkailta armoa.

[Kuva: Kuningatar Olga.]

"Kansa vaati sotaa, mutta vakavaa ja hyvin valmistettua sotaa. Hallitus taas ryhtyi sotaan keveällä mielellä ja huonoilla valmistuksilla.

"Larissassa ei voitettu helleeniläistä armeijaa, vaan sen prinssit ja komentajat. Sitä todistaa sekin seikka, ettei Edhem pasha kohta tullut Larissaan, koska hän pelkäsi sotajuonta. Tätä uuden hallituksen tulee mielessä pitää. Jos sotaa jatketaan, niin sitä on jatkettava kansan hyväksi ja kansan kautta. Pelastettakoon kansan kunnia ja pakotettakoon syylliset johtajat juomaan nöyryytyksen malja viimeiseen pisaraan saakka. Ensimmäiseksi on armeijan ylin komentaja, kruununprinssi takaisin kutsuttava. Kutsuttakoon takaisin kaikki rikolliset miehet ja annettakoon uusille miehille toimeksi puolustuksen ja hyökkäyksen toimeenpaneminen."

Kirjoituksen sofistiikka on silmään pistävä. Lehti moittii kuningasta siitä, että hän noudatti kansan tahtoa, joka oli niin voimakas, että hän muutoin olisi menettänyt kruununsa.

Kreikkalaisten on vaikea sulattaa sitä, että kuningas saa palkkansa kullassa, ja että hän tarkkuudella on koonnut itselleen suuren omaisuuden. Siitä viittaus hänen miljoniinsa. Epäluulo kuningasta vastaan oli niin suuri, että väitettiin hänen käyttäneen sotaa keinotteluun kreikkalaisilla arvopapereilla. Hänen siveellisyydestään levitettiin rumia juttuja. Kuninkaan suosio oli niin suuresti alentunut, ettei hän mielellään näyttäytynyt Atheenan kaduilla, ja hänen palatsinsa näytti autiolta. Häntä pidettiin pelkurina, kun hän ei lausunut kehotuksen sanoja sotamiehille, joita joka toinen päivä lähetettiin armeijaan. Käydessään eräässä sotilassairashuoneessa sai hän kuolevalta sotilaalta kuulla katkeria syytöksiä, jotka Atheenan sanomalehdet julkaisivat. Vihdoin eron saanut meriministeri Levidis teki viittauksia maankavalluksesta, kuningas muka oli antanut laivaston komentajalle salaisia vastaohjeita, jotka lamauttivat sen toiminnan. Nämä syytökset eivät voi olla muuta kuin kreikkalaisten vilkkaan mielikuvituksen luomia. Mutta niitä uskottiin empimättä, ja ne järkyttelivät kuninkaan valtaistuinta. Kuningas ei osannut tyydyttää yleistä mielipidettä; vähän suuremmalla ritarillisuudella ja anteliaisuudella hän olisi suuressa määrin parantanut asemaansa. Kreikkalaisiin on semmoisilla avuilla niin helppo vaikuttaa.

Kuva: [Deligiannis ja Edhem pasha Thessaliassa, kreikkalainen pilakuva.]

Niinä raskaina päivinä, jotka seurasivat häpeällisiä pakouutisia, oli suuttumus Atheenassa tietysti suuri. Pelättiin kapinaa, etenkin kun kaupungissa oli paljon maalaisia reservimiehiä, jotka oli kutsuttu sotapalvelukseen, vaan joita ei aseiden, eikä varustuksien puutteessa voitu lähettää matkaan. Kadut olivat täynnä näitä paimenia ja merimiehiä, jotka näyttivät odottavan sopivaa tilaisuutta. Ne kuvaukset mielenosotuksista, joita sähkösanomina lähetettiin pitkin maailmaa, olivat kuitenkin kovasti liioiteltuja. Enimmäkseen mielenosottajat olivat puolikasvuisia poikia, joita aina huvittaa kiljua. Huhtik. 27 päivää sanoivat Atheenan lehdet "historialliseksi päiväksi", koska silloin tapahtuivat suurimmat mielenosotukset, ryöstettiin asepuoteja j.n.e. Mutta niin kamala se ei sentään ollut kuin luulisi. Vaikka kaiken päivää ahkeraan liikuin pitkin kaupungin katuja — Aiolon kadun, jonka varrella puodit ryöstettiin, kuljin vähän ennen noita tapauksia kahteen kertaan edes takaisin — niin ei metelin jälkiä huomannut mitään. Tosin oli paljon rahvasta liikkeellä, hyvinkin paljon, etenkin Perustuslain torilla ja leveällä Stadionin kadulla, mutta se oli sävyisää, rauhaisaa yleisöä, joskin huolestuneen näköistä. Ei pahaa sanaa, ei vihaista silmäystä, eikä tavallista suurempaa ääntä. Kymmenkunta sanomalehtipoikaa oli yhä edelleen täydellisesti "ääntäantavana" osana yleisöä. Ehkä väjyi kapina kuitenkin tuon tyyneyden alla, ehkä se olisi voinut tulla äkkiä ja odottamatta kuin maanjäristys.

Kiihtyneitä keskusteluja kyllä huomasi siellä täällä. Pari kolme henkilöä oli joutunut sanakiistaan, tietysti soodasta, mulkoilivat toisiaan, jotta silmät olivat päästä pullistua, huitoivat käsillään ja papattivat kreikkaansa niin nopeaan, että muukalaisen oli mahdoton sanaakaan käsittää heidän väittelystään. Väittelijäin ympärille kokoontui yhä enemmän rahvasta, joka tyvenesti, vaikka tarkkaan kuunteli sanakiistaa. Perustuslain torilta siirtyi muuan ryhmä vähän korkeammalle, sen hotellin kulmaan, jossa asuin. Siihen vähitellen kokoontui pari kolme sataa henkeä, suureksi osaksi maalaisia. Jonkun ajan kuluttua tästä erosi ryhmä, muutama kymmen henkeä, joka vähitellen siirtyi kuninkaallisen linnan edustalle. Tuohon ensimmäiseen kimppuun keräytyi verkalleen yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, useimmat arvatenkin uteliaisuudesta, odottamaan, mitä tapahtuisi. Ensimmäisinä olivat katupojat. Linnan edustalla oli kaksi komeata vahtisotamiestä euzonien puvussa, Nämä eivät näyttäneet olevan rahvaasta milläänkään, keskustelivat sen kanssa vapaasti, naureskelivat, seka päästivät jonkun nousemaan linnan portaille, jopa tunkeutumaan etehiseen saakka.

Kauan seisoin joukossa, odottaen jotain tapahtuvaksi, mutta turhaan. Joku upseeri näytti yhdessä kohdassa rahvaalle selittävän sodan vaiheita. Nyt linnan portailla syntyy vähän vilkkaampi liike, ja tunkeudutaan miehen ympäri, joka kiihkeästi huitoen pitää kansalle puhetta. Se on Gennadios, eräs huimapää yllyttäjä. Puhe ei ollut pitkä, ympärillä seisojat huusivat lyhyen eläköön-huudon sen päätyttyä.

Perustuslain torilla eräs herrasmies nousi issikan vaunuihin ja piti kansalle puheen. Yleisö vastasi puheeseen hyvällä "Zitoo" (eläköön) huudolla. Se oli Petropulakis, joka kehotti rahvasta maltillisuuteen. Samalla sain kuulla, että Aiolon kadulla oli puoteja ryöstetty. Riensin sinne, mutta silloin oli jo koko ilo ohitse, kaikki rauhallista, vaikka tosin useimmat puodit vielä olivat suljettuina. Poliiseja ei näkynyt missään liikkeellä. Pari asekauppiasta oli tosin kärsinyt suuren vahingon, mutta muut pelastuivat oikein kreikkalaisella sotajuonella. He pitivät rahvaalle isänmaallisen puheen, surkuttelivat maan kohtaloa, vakuuttivat omaa uhraavaisuuttaan ja kehottivat valitsemaan lähetystön, joka ottaisi soveliaita aseita heidän puodistaan. Niin tapahtuikin, he pääsivät pälkäästä verraten hyvin hyvällä hinnalla, ja vielä pidettiin rosvojen puolesta puhe, jossa kiitettiin heidän osottamaansa isänmaallista mielialaa. Rahvas, jota voidaan puheilla pitää aisoissa, ei ole kovin vaarallista.

Semmoisia olivat Atheenassa ne mielenosotukset, jotka saivat Europassa aikaan niin suurta levottomuutta. Niissä ei vuotanut tippaakaan verta, ja mielenosottajat olisi luultavasti voinut hajoittaa hyvällä ruiskulla.

Yleisö nopeaan menetti sotaisen harrastuksensa, kun sotaonni kääntyi vastaiseksi. Se kiihkoisa mieliala, joka ensi iltana löyhähti vastaamme, lannistui pian. Yhä laimeammaksi kävi harrastus, jolla sotatanterelle lähtevää sotaväkeä ja vapaaehtoisia hyvästeltiin. Suunnitelmain teko ja tuulentupain rakentaminen alkoi kahviloissa menettää kaiken viehätyksen, kuta todennäköisemmin ne alkoivat johtaa siihen, että Edhem pasha vielä juo aamukahvinsa Akropoliilla, jos sotaa jatketaan. Sanoilla vaan ei tahdottu vielä ilmaista tuota mielialaa. Se isoviiksinen tohtori, johon olin laivalla tutustunut, ja joka yhä aikaili Atheenassa, vaikka isänmaa olisi niin kipeästi kaivannut hänen käsivarttaan, jyrisi valtain välityksestä puhuttaissa: "Hellas ei nöyrry, se murtuu! Me taistelemme viimeiseen mieheen, niinkuin suuret sankarimme! Kun turkkilaiset saapuvat Thermopyleen, niin Miltiadeen ja Leonidaan haamut nousevat haudoistaan heitä karkoittaakseen!" Sanomalehdet joka päivä uhkuivat samanlaista onttoa kerskausta. Mutta sisässään jokainen toivoi, että seikkailusta niin pian kuin suinkin tulisi loppu. Zaharatoksella oli mieliala samanlainen kuin pörssipaniikin jälkeen jonkun suuren rahalaitoksen apua odoteltaissa.

[Kuva: Kenraali Smolenskis, rahvaankuva.]

Atheenan sanomalehdillä ei luultavasti olisi mitään sitä vastaan, vaikka joka vuosi olisi sota. Sotavuosi oli niille leipävuosi. Ne leviävät enimmäkseen irtonaisnumerojen myynnin kautta, mutta se onkin hyvin järjestetty. Sitä varten on oikea armeija paljasjalkaisia, ruskeanaamaisia katupoikia, joilla on ääni kuin peijakkailla. Huvittavaa oli nähdä, kun tämä armeija "Akropoliin" iltapainoksen, "Esperinin" kanssa kävi yleisön kimppuun, joka Perustuslain torilla iltapäivin keskusteli valtiollisista asioista. Kaikki hyökkäsivät yht'aikaa, suurella huudolla taajimpaan ihmisjoukkoon, lehdet korkealla ilmassa ja laukaten niin paljon, kuin vaan pääsivät. Hyökkäys oli vastustamaton. Olisi voinut luulla noiden lehtien sisältävän sähkösanoman, että maailman loppu oli tulossa, ja jokainen kiiruhti lehden ostamaan. Monta kertaa juoksin alas hotellistani hattu ja keppi kädessä luullen, että oli vallankumous tai muuta semmoista tekeillä, kun sanomalehtipojat tekivät tavanmukaisen päällekarkauksensa.

"Akropolis" ja "Asty" (kaupunki) ovat suurimmat Atheenan lehdet. Edellistä painettiin sodan aikana 18,000 kpl — sen oman ilmoituksen mukaan. Nämä ovat molemmat vapaita lehtiä, ja se vapaus merkitsee, että ne koettavat saada valtiossa aikaan niin suurta sekaannusta kuin suinkin. Molemmat valehtelivat yhtä paljon. Etenkin kuningas, prinssit ja kuningaskunta oli niissä alituisen hammastelun alainen. "Akropolista" ilmestyi iltalehti, "Asty" antoi iltapäivillä näin sodan aikaan aina lisälehtiä. Muita lehtiä mainittakoon "Efimeris" (Päivälehti), Kreikan vanhin ja kuningasmielisin lehti, "Palingenesia" (Uudesta syntyminen), "Embros" (Eteenpäin), "Soteria" (Pelastus), sosialistilehti "Skrip", ynnä muuta "skrääpiä." Ne ovat kaikki huonolle paperille ja huonosti painetut, ja epäluotettavia. Suurimpia puutteita Kreikan valtiollisessa elämässä on, ettei maassa tosiaan ole ainoatakaan kunnollista sanomalehteä.

Atheenan lehdet painoivat ja painavat totena jokaisen huhun, minkä vaan saivat kuulla. Niiden kertomukset sotatapauksista olivat perin vääriä. Turkkilaiset kuvattiin pelkureiksi, kreikkalaiset sankareiksi, omista tappioista sodan alussa ei hiiskuttu sanaakaan, mutta pienetkin menestykset huudettiin maailmalle suurina voittoina.' Kun kaikki jo oli menetetty, niin koetettiin hurjalla kerskauksella tehdä vaikutusta Europaan, jonka välitys kävi välttämättömäksi, mutta samalla annettiin kreikkalaisille itsilleen aivan väärät käsitykset tapauksista. Lehdet uskottelivat, että turkkilaiset olivat menettäneet kymmeniä tuhansia miehiä, ja että kreikkalainen armeija piankin olisi tasavoimainen ja kykenisi turkkilaiset maasta karkoittamaan. Kun kreikkalainen armeija jo oli aivan hajoitettu ja peräytynyt Lamiaan, niin koetettiin vielä luulotella, että kaikki oli mitä parhain päin ja peräytyminen vaan sotajuoni. — Pienestä ranskankielisestä lehdestä, jossa vilisi painovirheitä, saattoivat muukalaiset seurata Kreikan asioita.

Kaikilla suurimmilla Lontoon lehdillä oli Kreikassa kirjeenvaihtajansa, eikä niitä ollut yksi tai kaksi, vaan jopa puolen kymmentä kullakin. "Daily Telegraphilla" esim. oli kirjeenvaihtaja turkkilaisen pääarmeijan mukana, pari kolme kreikkalaisten puolella, kirjeenvaihtajia eri osissa Kreikkaa, sekä yksi pääkirjeenvaihtaja Atheenassa, t:ri Dillon, joka on meidänkin maassa tuttu; hän edusti lehteään Helsingin penitentiärikongressissa ja on englantilaisiin aikakirjoihin kyhännyt useita kirjoituksia Suomesta. "Timesin" kirjeenvaihtajalla Atheenassa oli viisi kuusi "sihteeriä", jotka juoksivat pitkin kaupunkia urkkimassa tietoja, sekä käänsivät hänelle kreikkalaisten lehtien sisällyksen. Reuterin toimistolla oli niinikään useita kirjeenvaihtajia. Kun suoranaisia tietoja Atheenassa ei saatu juuri muilta kuin ministereiltä, niin voipi käsittää, että näillä miesparoilla ja etenkin pääministerillä oli täysi työ jo siitä, kun joka päivä antoivat itseään moneen kertaan "veivata".

Nämä kirjeenvaihtajat lähettivät joka päivä tuhansien, jopa kymmenien tuhansien markkain edestä sähkösanomia kukin. Heillä oli mitä parhaat suhteet. Niin pienessä maassa kuin Kreikka on esim. "Timesin" kirjeenvaihtaja mahtava mies. Viranomaiset olivat hänelle niin avullisia, kuin suinkin olot myönsivät, ylhäiset kreikkalaiset kävivät häntä etsimässä, kertoakseen tietonsa, Englantilaisilla lehdillä olikin paljon tarkemmat ja nopeammat tiedot kaikista tapauksista kuin itse kreikkalaisilla, T:ri Dillon pääsi Ralliin ollessa pääministerinä tämän yksityiseksi sihteeriksi ja sai vapaasti olla läsnä ministerien neuvotteluissakin. Se oli luottamus, jonka hän tunnollisuutensa kautta täysin ansaitsi. Muiden maiden lehdet eivät likimainkaan voineet vaikutuksen, eivätkä tietojen puolesta kilpailla englantilaisten kanssa, vaikka kynäniekkoja tietysti oli tullut kaikista maailman ääristä. Niin monen kynän kilpaillessa asiat väkisinkin paisuivat, tulivat katsotuiksi isonnuslasilla, Jos Atheenassa katupoika nakkasi kiven upseerin jälkeen, tai sylkäsi kuninkaan muotokuvaa, niin lähetettiin siitä sähkösanomia ympäri maailman.

[Kuva: Kruununprinssi esikuntansa kanssa matkalla Farsalaan, kreikkalainen pilakuva.]