VIII.

UUSI ATHEENA.

Olen maininnut, että Atheena teki itämaisen vaikutuksen tulijaan sen sekamelskan vuoksi, joka vallitsi asemalla. Totta on myös, että rahvaan, erittäinkin kaupungissa oleskelevain saarelaisten puvut, turkkilaiset piiput, joita näkee porvarien imevän kahviloissa, ynnä useat muutkin pikkuseikat muistuttavat itämaitten läheisyyttä. Mutta mitä itse kaupunkiin tulee, niin on siitä itämainen leima kerrassaan kadonnut. Kreikkalaiset pitävät kunnianasianaan hävittää kaikki, mikä muistuttaa turkkilaisvallan aikoja. Tämän vuosisadan alussa oli Atheenassa turkkilaisia moskeioja, ja solakat minareetit kohottelivat varsiaan huonerakennusten joukosta, kilpaillen huomiosta ikivanhain pilarien ja temppelien kanssa; mutta nämä on nyt kaikki lopen hävitetty, ei ainoatakaan ole enää näkyvissä. Kaikkialla koetetaan muuttaa kaupungin ulkomuotoa toiselta puolen niin länsimaiseksi kuin suinkin, ja toiselta puolen uudet loistorakennukset järjestään kaavataan vanhaan klassilliseen tyyliin, jotta nykyinen Atheena saataisiin niin suuressa määrin kuin suinkin entistä muistuttamaan.

[Kuva: Yliopisto.]

Kun Kreikka verisen vapautussotansa jälkeen pääsi itsenäiseksi, niin oli Atheena vain pieni kyläpahanen, jossa lienee ollut kolmisen sataa taloa. Siinä asui köyhä, puoleksi albaanilainen väestö, liike, kauppa, teollisuus, kaikki oli lamassa. Kreikan kuningaskuntaa perustettaissa ehdottivat ulkomaalaiset sen vuoksi pääkaupungiksi esim. Korinthoa, jolla kauppa- ja liikeasemansa puolesta oli paremmat menestymisen edellytykset, mutta siihen eivät kreikkalaiset suostuneet. Ylpeinä Atheenan muinaisuudesta tahtoivat he sen sijalle rakentaa uuden pääkaupunkinsa, ja kokemus on osottauut, että he menettelivät oikein. Atheena on kasvanut erittäin nopeaan, muinaismuistojensa kautta on se joutunut itämaalaisen matkailijaliikkeen pääpaikaksi, ja Akropolis, joka muinen kaupunkia suojeli, on kyllä nytkin sen paras turva raakalaisia valloittajia vastaan. Huoleti voipi vakuuttaa, että niinkauan kuin Faleroniin ui europalaisia sotalaivoja, niinkauan kuin Parthenon Akropoliilla seisoo pilaristoineen, ja niinkauan kuin Europassa on valistunut yleisö, ei Atheenaa kohden tykkiä tähdätä.

Nopeaan on Atheena sen jälkeen kasvanut. 1870 siinä jo oli 44,500 asukasta, kymmenen vuotta myöhemmin päälle 60,000, ja tämän kymmenluvun alussa kaupungin asukasluku oli kasvanut kymmenisen tuhatta toiselle sadalletuhannelle.

Kaupungin vanhin osa on aivan Akropoliin juurella, uudet kaupunginosat taas ovat vähitellen kasvaneet sille viettävälle maalle, joka Akropoliin juurelta kohoo Lykabetton kukkuloita kehti.

Kaupungin vanhemmassa osassa ovat kadut kapeat ja väärät, mutta myöhemmin on sen läpi avattu muutamia suoria ja leveitä valtakatuja, jotka muodostavat kolmikulmion. Joka tämän kolmion mieleensä painaa, se helposti osaa Atheenassa kulkea minne hyvänsä. Kuninkaallisesta linnasta ja Perustuslain torista laskeutuu Hermeen katu Akropoliin ohi sille valtatielle, jota Piraioon kuljetaan. Tämä 'katu muodostaa tuon suorakulmaisen kolmion aseman, molempina kylkinä ovat Piraion ja Stadionin kadut, ja yläkulmasta, jossa on Yksimielisyyden tori, kulkee kolmion asemaa, Hermeen katua kohti Atheenan katu, ynnä sen kanssa yhdensuuntaisesti Aiolon katu, jonka varrella useimmat Atheenan puodeista ovat. Tämän kolmion ulkopuolella on kaupungin uusin osa, jossa kadut ovat suoria ja korttelit säännöllisiä.

Nykyinen Atheena on uusi kaupunki ja tarjoo sen vuoksi vähän merkillistä nähtävää. Rakennukset ovat tavallista uudenaikaista mallia. Talot eivät ole korkeita. Suurin osa yleisistä rakennuksista on tehty yksityisten kustannuksella. Merkillisen yksimielisesti ovat kaikki ne helleenit, jotka pitkin maailmaa kaupalla ja liikkeellä itselleen omaisuutta kokoovat, käyttäneet varojaan Atheenan koristamiseksi. Valtion rakennukset ovat vähäpätöisiä, mitättömiä, ne rakennukset sitä vastoin, joita nuo kreikkalaiset miljonapohatat ovat teettäneet, suurenmoisia.

Atheenan yliopisto on yksityisillä rahoilla aikaan saata. Se rakennettiin 1837 tanskalaisen arkkitehdin, Hansenin piirustusten mukaan. Sen etusivua koristaa joukko joonilaisia pylväitä ja moniväriset maalaukset.

Yliopiston vieressä kohoo toinen rakennus, jossa on koetettu klassillista rakennustaidetta noudattaa, niin paljon kuin se uudenaikaisessa rakennuksessa yleensä on mahdollista; tämä on paroni Sinaan kustannuksella rakennettu Akademian talo, joka on kaunein uudenaikainen muistomerkki. Se on kauttaaltaan marmorilla päällystetty. Koreita joonilaisia pilareita on runsaasti käytetty, friiseissä on varta vasten veistettyjä marmorisia kuvasarjoja, niinkuin vanhoissa temppeleissä; ja kahdella jättiläispylväällä, jotka on pystytetty kahden puolen rakennuksen keskiosaa, seisovat Pallas Atheenen ja Apollon kuvapatsaat, kohoten koko muuta rakennusta korkeammiksi. Portaitten edessä taas on Sokrateen ja Platon marmoriset muistopatsaat istuvassa asennossa. Tässäkin rakennuksessa on marmorin kohennukseksi käytetty sekä knltausta että värejä, etenkin pilareitten kapiteeleihin ja friisien pohjustaan. Rakennus tekeekin suurenmoisen komean vaikutuksen. Jahka se ennättää vähän vanheta ja saada sen viinin, jopa kullan keltaisen värin, jonka Pentelikonin marmori saa vanhettuaan, niin rakennus käy vielä kauniimmaksi. Nyt se Kreikan kirkkaan auringon alla on niin häikäisevän valkoinen, että tuskin sietää katsella. Tässä olisi tieteille upea koti, kunhan vaan saataisiin — tiedemiehiä. Mutta niitä on Kreikassa vielä harvanlaisessa.

[Kuva: Akademia.]

Akademia on yliopiston yläpuolella; saman kadun vieressä on alapuolella kirjastorakennus, niinikään marmorinen. Sen etusivua kohentavat doorilaiset pilaristot. Tämä talo on vielä keskeneräinen, Vallianos-veljesten rahoilla rakennettu. Siitäkin tulee miljonatalo, jommoisia kaikki yllämainitut ovat.

Kaupungin uusimmassa osassa, joka nopeaan leviää Akropoliista pohjoiseen päin, tapaamme kaksi suurenmoista miljonarakennusta, jotka niinikään ovat yksityisten varoilla aikaan saadut. Toinen on Polytekneion, jonka rakentamiseen muutamat rikkaat kreikkalaiset ovat varoja antaneet, toinen taas Kansallismuseo, jonka on rakennuttanut Pietarissa asuva kreikkalainen pohatta Bernardakis.

Polytekneionissa on historiallinen ja kansatieteellinen museo, kokoelmia ynnä kouluja. Kansallismuseoon taas kootaan Kreikan merkillisimmät muinaismuistot, s.o. ne, jotka saadaan kaivospaikoilta pois kuljetetuiksi. Kreikkalaiset käsittävät oivallisesti sen merkityksen, mikä heidän muinaismuistoillaan on, ne jotka eivät niistä historian kannalta välitä, älyävät sen sijaan asian käytännöllisen puolen. Yhä vastahakoisemmin sallitaan maakunnissa löydettyjen muinaiskalujen ja erittäinkin veistoteosten kokoomista Atheenaan. Mistä syystä? Niitä käy katsomassa paljon muukalaisia, ja muukalaiset tuovat rahaa. Sen vuoksi on rnerkillisemmille kaivospaikoille perustettu erityiset museot. Siitä huolimatta on suuri osa löydetyistä muinaiskaluista kuitenkin tuotu Atheenaan, jossa ne Kansallismuseon avaroissa saleissa ovat saaneet oivallisen kodin.

[Kuva: Kansallismuseo.]

Kansallismuseossa on 23 salia kaikenlaisia muinaislöytöjä varten, ja nämä salit täyttyvät nopeasti. Suurinta huomiota herättää mykeenalainen sali täynnään Schliemannin kaivostöitten runsaita tuloksia, muun muassa hautoja samassa asussa, kuin ne olivat löydettäissä. Kymmenkunta salia on täynnä kuvanveistoksia sekä kaikkein vanhimmilta klassillisilta, että erittäinkin roomalaisvallan ajoilta. Kaikenlaisia saviastioita on loppumattoman runsaat kokoelmat, toisissa saleissa taas lasivitriinit ovat täynnä pronssi- ja muita metallikaluja. Teoksia kreikkalaisen kuvanveistotaiteen parhaimmilta ajoilta on museossa verraten vähän, ja nekin enimmäkseen pahasti ajan hampaan kuluttamia, sillä kaikki maan kauneimmat muinaiskalut on kuljetettu pois.

[Kuva: Zappeion.]

Kaupungin eteläisessä syrjässä on suuri Zappeion niminen näyttelyrakennus, joka on Zappas-veljesten kustantama. Sekin on valkoisesta marmorista kokoon saatu. Tämä rakennus avattiin 1888 yleis-kreikkalaisella näyttelyllä. Zappas-veljesten tarkoitus oli, että rakennuksesta tulisi pysyväinen koti alituiselle kreikkalaisen teollisuuden näyttelylle. Se näyttely, joka siellä nyt oli, muistutti suuressa määrin meidän kotimaista teollisuutta. Etenkin kankaat ja ryijykutomukset, sillä täälläkin näytti kutomateollisuudella olevan suuri sija. Kipsiteoksia, jäljennöksiä vanhoista veistoksista sekä uusiakin oli myös koko joukko nähtävänä, vaikkei tämä teollisuus mielestäni ole Kreikassa kovin pitkälle ennättänyt. Puusepän teoksia ei voi kiittää; miten olisikaan puusepänteollisuus voinut edistyä maassa, jossa puuta löytyy niin vähän kuin Kreikassa. Metalliteollisuus näyttää olevan vielä kerrassaan kapalossa. Mutta viinin ja väkiviinan valmistuksen alalla tehdään suuria edistyksiä, ja epäilemättä olivat näitten tavarain sekä tupakan osastot näyttelyn parhaat. Kreikkalaista tupakkaa kiittävät oivalliseksi kaikki polttajat.

Yleensä antaa näyttely kreikkalaisesta teollisuudesta sen käsityksen, että se vielä haparoi ensi askeliaan. Tehtaita on maassa vähän, ja käsiteollisuuteen ei ole halua.

Atheenassa tapaa kuitenkin erittäin hyviä suutareita ja hyvää nahkaa.

[Kuva: Kirjasto.]

Uusi teaatteri, joka tietysti on yksityisillä varoilla rakennettu, on suurenlainen, vaikka köyhästi koristeltu. Pörssi, joka sijaitsee lähellä sitä, on vankka ja hyvä rakennus.

Kaikki ne julkiset rakennukset, jotka Atheenassa on valtion kustannuksella aikaan saatu, ovat verraten vähäpätöisiä niitten palatsien rinnalla, joita yksityiset ovat rakennuttaneet. Edustajakamari, joka sijaitsee Stadionin kadun varrella pienellä torilla, on verraten yksxnkertamen rakennus. Ministerivirastot eivät ensinkään herätä huomiota. Kirkot ovat yleensä vähäisiä ja vähäpätöisiä, katedraalikaan, joka on rakennettu tämän vuosisadan keskivaiheilla monen kymmenen pienen kirkon raunioista, ei erityistä mainitsemista ansaitse. Yksityisistä rakennuksista ovat komeimpia hotellit, joita Atheenassa on kymmeniä.

[Kuva: Kuninkaallinen linna ja puisto.]

Kuninkaallinen linna rakennettiin 1830-luvulla, kun saatiin kuningas. Se on kolmenkertainen ja valkoisesta marmorista rakennettu, mutta marmori on, tuhmaa kyllä, maalattu keltaiseksi, ikäänkuin se ei luonnostaan saisi parempaa väriä. Linnan ulkopuoli on köyhä koristuksista, ja sisäpuolesta sanotaan samaa.

Linnan takana on laaja kuninkaallinen puisto, joka Otto-kuninkaan aikana perustettiin aivan karuille maille. Se on ainoa suurempi puisto, mitä Atheenassa on, ja osottaa, mitä ihmeitä Kreikan taivaan alla saa menestymään, kun vaan kastamisesta huolta pidetään. Puuttomassa Attikassa on se kuin keidas erämaassa. Ne olivat nautintorikkaimpia hetkiä, mitä Atheenassa vietin ne hetket, jotka käyskentelin tämän puiston siimeksessä. Puisto on kuuluisa komeista palmuistaan, joitten varsia rehevät köynnökset peittävät paksuun tuppeen. Käytäviä risteilee sinne tänne, milloin paartaen pientä allikkoa, jonka rannoilta kilpikonnat säikähtäen mukeltavat veteen, milloin syventyen tummaan kypressimetsään, tai nousten jollekin pienelle kallionnyppylälle, josta tarjoutuu puitten lomitse näköala joko siniselle, korkealle Hymettokselle, jonka seinä vallitsee koko kaupungin, taikka merelle, joka ulapoineen, vuoriniemineen ja laivoineen siintää Faleronin takaa.

Puiston takana kohoo kaupungin laidassa kruununprinssin uusi palatsi, joka vielä on keskentekoinen. Sekin on valkoista marmoria ja koristettu veistoteoksilla, jotka kuitenkaan eivät ole kovin kauneita. Tämä palatsi on tikkuna kreikkalaisten silmissä. Tähän saakka on kruununprinssi asunut Perustuslain torin vieressä verraten hyvinkin hauskan näköisessä talossa, jota kreikkalaiset pitävät semmoiselle herralle aivan riittävän hyvänä; mutta hän on asunut — hyyryllä. Sen jälkeen kuin hän vaimokseen sai Saksan keisarin sisaren, piti hänelle rakennettaman uusi palatsikin.

Ensimäinen työ pohjoismaalaiselle, joka Atheenaan saapuu, ja keväämmällä sen katuja kuljeksii, on sinisten silmälasien hankkiminen. Ilman niitä eivät heikot silmät kestä. Kadut eivät ole kivestä, vaan jonkinlaisesta kivivierrosta, joka kulkijain jaloissa ja vaunujen pyörissä vähitellen rikkoontuu hienon hienoksi valkoiseksi pölyksi. Kun aurinko alkaa paistaa koko terällään ja keskitaivaalta, niin koskee kadusta heiastuva valo silmiin niin kipeästi, että ilman laseja tuskin sietää niitä raollaan pitää. Kuta kauemmaksi kevät ennättää, sitä sietämättömämmäksi tulee valo. Kun sataa, niin liukenevat kadut valkoiseksi liisteriksi, joka tarttuu anturoihin niin vietävän kovaan, että se pitää teräaseella kaappia irti. Se tahraa kaikki, mihin vaan sattuu. Kuivalla säällä ja tuulella pöly taas lentää yhtenä pilvenä, tukkien sieraimet, silmät, narskuen hampaissa, peittäen kaikki vaatteet vaalealla harsolla. Mutta jos siitä kulkijoille onkin haittaa, niin on tuosta pölystä hyötyäkin toisille. Sillä elävät ne lukuisat saappaanpuhdistajat, joita Atheenassa on joka kadun kulmassa ansaitsemassa viisistä leptoista ensimmäistä miljonaansa. Perustuslain torin yläsyrjään saattaa harjamiehiä otollisina päivinä kokoontua pari kymmentä yhteen riviin. Jokaiselle ohikulkijalle he koputtavat harjalaatikoitaan, huutavat ja viittovat, kääntääkseen ohimeneväin huomiota puoleensa.

Laskiessamme Perustuslain torilta syvemmälle kaupunkiin kuljemme, ensinnä pitkin Hermeen katua, jonka varrella suurimmat muoti- ynnä muut korutavarain kaupat ovat. Sen varrella asustavat myöskin kultasepät. Mutta enimmäkseen Hermeen kadun varrella kaupitellaan ulkomaisia tuotteita, jotka Atheenassa korkeain tullien ja halpa-arvoisen rahan vuoksi ovat sangen kalliita. Aiolon kadun varrella, joka leikkaa edellistä, saattaa taas ostaa useimmat semmoiset tuotteet, joita Atheenassa itsessään valmistetaan. Sen varrella ovat Atheenan monet ja hyvät suutarit. Stadionin katu on taas varrelleen saanut Atheenan useimmat pankit.

Näiltä valtakaduilta ei tarvitse astua kuin yhden askeleen syrjään, niin olemme kohta syrjäkaduilla, joilla mitä kansanomaisin elämä vallitsee. Puodit muuttuvat äkkiä pieniksi ja vaatimattomiksi, ja yleisö on sen mukaan. On muutamia kataja, joitten varrella myydään ainoastaan lahdattuja elukoita. Teurastajat ripustavat aikaisin aamulla tapettujen lehmäin, lampaiden ja vuohien veriset ruumiit riippumaan puotinsa edustalle ja leikkelevät niistä ostajille kappaleen semmoisen, kuin kukin tarvitsee. Veri valuu elukan kuonosta maahan, valuu pienenä purona katuojaan muun veren sekaan. Koko katu hohtaa punaiselta. Tässä käyvät emännät ja isännät koppiensa kanssa tunnustelemassa ja valitsemassa, mutta minä koetan kiiruumman kautta päästä vastenmielisestä näytelmästä erilleni.

Hauskempia kuin teurastajain myymälät ovat hedelmäpuodit, joita on tuhkatiheässä. Vesi tulee suuhun, kun ajattelee niitä aarteita, joita siihen on kasattuna ja joita muutamalla pennillä voi ostaa enemmän kuin syödä jaksaa. Appelsiinit ovat niin herkullisia, ettei meillä pohjolassa ole siitä aavistustakaan, ja niin tuoreita, että niitten uhkuvaa mehua saattaa melkein juoda, kun on kuoren avannut. Valkoista sipulia, jota pidetään palmikkokimpuissa, rakastavat kreikkalaiset kovasti, ja se onkin hedelmäkauppiaan päätavaroita. Kirsikat, sitruunat, viikunat, aprikoosit, kukapa voi nimittää kaikki ne tuotteet, joita täällä on runsaat kasat...

Muutoin on Atheenan pienemmillä kaduilla elämä samanlaista kuin etelämaissa yleensä. Sateen jälkeen toisjalkainen suutarirahjä pistää ulos nokkansa ahtaasta verstaspahasestaan, tuoli toisessa kourassa, kenkä toisessa, katsastaa ilmaa ja siirtyy sitten trotoaarille neulomaan. Pörröpäinen oppipoika kantaa pöydän kaikkine moninaisine suutarinvehkeineen ja pikinatturoineen perässä. Samalla lailla tekevät kaikki muut suutarit, sillä hauskempi on pistellä ja neuloa, kun saa samalla vaihtaa sanan naapurien ja ohikulkevain tuttavain kanssa. Ne käsityöläiset, jotka eivät voi verstastaan kadulle siirtää, avaavat kaikki ovet ja akkunat saadakseen raitista ilmaa. Tuossa heiluttaa seppä moukariaan lyöden hehkuvaa rautaa, jotta säkenet sinkoilevat kadulle, tässä vääntää vaunumestari pyöränvannetta paininpuuhun, taikka sovittelee liimattuja puita pihteihin. Läkkisepät räiskyttävät rämiseviä peltejään, ja tähän elämään sekaantuu maalaisten ääni, kun he huutelevat kaupunkilaisille tavaraansa, mikä maitoa, mikä viiniä, mikä jotain muuta, seisahdellen tuon tuostakin ja katsellen akkunoihin, eikö sieltä joku emäntä, taikka soma palvelustyttö merkillä osota hänen tavaraansa haluavansa. Jokainen kauppias, joka aasineen verkalleen liikkuu eteenpäin, on oikea Stentori. "Hyvää maitoa!... Hyviä appelsiineja!... Valkoisia löökkejä!" j.n.e. hän huutaa jylhän voimakkaalla äänellä ja venytellen tavuita. Taajassa on kahviloita, mutta millä kaikkien näiden kahvilain omistajat elävät, se on minulle arvoitus. Tokko ainakaan voitoillaan? Atheenalainen juo kupin kahvia, maksaa siitä kymmenisen leptaa, ja lopun päivää tyytyy hän veteen. Juomarahaa hän ei anna ensinkään kurjan näköisille viinureille, jotka lennättelevät pöytiin pieniä kahvikupposia. Varmaan kahvilain isännät pitävät liikettä vaan huvikseen, sillä heidän tienestinsä ei voi olla suuri. Huvia se kyllä on, kun saa aamusta iltaan kuunnella politiikkaa, josta kreikkalaiset, niin vakuutetaan, voivat keskustella vaikka tuomiopäivään saakka.

Turkkilaisen vallan ajalla oli Atheenassa basaari, jossa kaikenlaista kirjavaa itämaan tavaraa pidettiin kaupaksi, mutta tämä on nyt suurimmaksi osaksi hävitetty. Tuskin saa enää ostaa tuota kaunista kirjavaa kansallispukuakaan, taikka edes niitä punatupsuisia pieksuja, joita matkailijat niin halusta vievät muistona kotimaahan.

Atheena on jo siksi suuri ja laaja kauptinki, että uudenaikaiset katukulkuneuvot siellä alkavat kannattaa. Useimpia pääkatuja pitkin kulkevat raitiotiet, joitten vaunuja pienet, mutta sitkeät hevoset vetävät. Issikoilla on landau-vaunut ja kaksi hevosta. Hallitus oli ottanut kaikki hyvät hevoset sotatarpeiksi, ja surkeita, säälittävän huonoja kaakkeja oli jäänyt niitten sijaan. Useimmilla oli polvet köytetty nahkoilla, jotteivät kompastuessa menisi rikki. Muutamat hevoset olivat niin heikkoja, että ainoastaan alituisella piiskaamisella saatettiin pitää: niitä hiljaisessa juoksun hölskytyksessä. Kreikkalaisilla ei näy olevan sen enempää kuin etelämaalaisilla yleensäkään sääliä eläimiä kohtaan. Aasien selkään sälytetään kuormaa niin paljon kuin suinkin mahtuu, ja lisäksi usein ajaja itse vielä nousee kuorman päälle, jotta pieni juhta notkuvin jaloin teputtelee tietä pitkin. Pojat kantelevat jaloista eläviä hanhia kaiken päivää ajattelematta, että tämä luonnoton asema on linnulle tuskallinen.

Nämä olisivat pääpiirteitä uuden Atkeenan ulkomuodosta. Liike sen katuloilla vaihtelee paljon vuodenaikain ja päivän tuntien mukaan. Muukalaiset matkailijat saapuvat enimmäkseen talvella ja keväällä; kesällä on kuumuus niin ylenpalttinen, että se on itse maanasukkaillekin kiusallinen. Heinä- ja elokuussa on Atheenassa keskilämpö noin 26° C. Silloin atheenalaiset panevat puolipäivän jälkeen nukkumaan, riisuvat oikein vaatteet päältään ja makaavat ohi kuumimman osan päivää. Illan suussa, kun aurinko alkaa laskeutua yhä likemmä Parnes vuoriston kauniita kukkuloita, ja läntinen taivas kellastuu ja kuparoituu, purkautuu joka talosta väkeä kaduille, jotka tuokiossa ovat mustanaan pakinoivaa ja seurustelevaa rahvasta. Kahviloista kannetaan Perustuslain tori täyteen tuoleja ja pieniä pöytiä, joitten ääreen kansalaiset ryhmittyvät. Toiset lähtevät kävelemään esplanaadille, joka linnan sivu vie Zappeionille ja Olynrpieionin ihanille temppelin raunioille, vaikkapa Akropoliille, jos mieli vielä kauemmaksi kulkea.

Molemmin puolin esplanaadia, jota toisella puolena kuninkaallinen puisto komeine puineen reunustaa, toisella piiolella taas lähettiläitten ja kruununprinssin palatsit, käy leveät trotoaarit ja akaasiakujat, joitten hennot vihannuudet ilahuttavat silmää. Esplanaadilla näkee nyt Atheenan nuoren maailman, nuorukaisia ja neitosia viehättämässä toisiaan. Sieviä univormuja ja koreita toaletteja liikkuu siinä kirjavanaan, ja helmat liehuttelevat ilmaan keveitä pölypilviä. Tässä on hyvä tilaisuus tutkia kaupunkilaisia. Miehet ovat enimmäkseen helpposen näköisiä, ja melko lailla pettyy se, joka odottaa täällä näkevänsä naisten kesken noita helleeniläisiä kauneusihanteita, joita olemme tottuneet veistoksista ihailemaan. Ei liene niitä vanhoinakaan aikoina joka oksalla istunut, ja nyt ne ovat käyneet vielä harvinaisemmiksi. Maaseuduilla näkee useammin noita jumalattaren vartaloita ja säännöllisiä kasvoja, jotka ehdottomasti vetävät puoleensa. Kaupungeissa taas näkee paljon slaavilaisia tyyppejä, niinkuin luonnollista onkin, koska nykyisiin kreikkalaisiin on niin paljon slaavilaista verta sekaantunut.

Atheenan ympäristöistä vielä sananen. Niitä nähdäksemme nousemme Akropoliille, tuolle uljaalle linnavuorelle, joka vallitsee koko kaupungin. Parthenonin itäisellä puolella on pieni puoliympyrän muotoinen belvederi, josta koko Atheena näkyy kuin kartalla allamme. Kuninkaallinen linna ja monet muut rakennukset loistavat vastaamme. Hauska on näin päältä päin katseella seurata Aiolon katua vilkkaan liikkeensä kera, ynnä sen jatkoa, joka puurivineen kahden puolen jatkuu kaupungista yhtä suoraa Attikan lakeudelle. Vastapäätä Akropolista, kaupungin toisella puolella näkyy toinen vielä korkeampi kukkula, Lykabettos, jolla kreikkalaisen luostarin valkoiset muurit kimaltelevat päiväpaisteessa. Luoteessa rajoittaa näköpiiriä Parnesin mahtava vuoristo, koillisessa taas Pentelikon, joka jo vanhasta ajasta saakka on tunnettu marmorilouhoksistaan. Näin kauas loistavat valkoiselle nuo louhokset, joitten historiallisesta kivestä kaikki Atheenan jalot muinaisaikaiset rakennukset melkein järjestään on rakennettu, suuri osa sen kuvapatsaista veistetty. Kaakon puolella valtaa kaupungin koko taustan harmaan punertava Hymettos, jonka rinne näyttää olevan aivan vieressä, vaikka sinne kestää tuntikausia astua.

Vielä kauniimpi luonnon puolesta on näköala merelle päin, jota nauttiaksemme siirrymme joko Propyleitten siiville, taikka johonkin Erehteionin kukistuneitten marmoripatsaitten tyvelle istumaan. Näköalaa Salamiin saarelle ja Korinthoon kiitetään väriensä puolesta, että se on maailman kauneimpia. Ensi päivinä, jotka Atheenassa oleskelin, peitti sinervä auer etäisyydet, masentaen värit lakeudella ja merellä. Vaan tuli sitten muutamia päiviä, joina sää oli kirkasta ja läpikuultavaa, ja silloin en voinut kyllin ihailla sitä vivahdusten hienoutta ja rikkautta, joka eteeni levisi.

Attika on kuivaa maata, se ei näytä voimakkaan vihantoja pintoja. Mutta vaikka värit ovat kuivia, niin ovat ne sen sijaan sitä hienompia. Öljypuumetsät antavat lakeudelle vaalean viheriäisen pohjavärin, johon viinitarhat taikka kypressilehdot ja vainiot sekottavat omia vivahduksiaan. Laakson vihannasta pohjasta alkavat vähitellen kohota vuorien kaltaat, joille ei kastelu eikä viljelys vielä ole ennättänyt vihannuutta levittää. Ne hohtavat ruskealle, sillä aurinko alkaa jo kuumalla terällään polttaa ruohon, jota niukalta kasvaa niitten rinteillä. Korkeammalla täplittävät pensaikot niiden kupeita tummemmalla värillä. Muutamissa kohdin näkyy mäntymetsiäkin, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.

Meren puolella on Faleron noin kuuden kilometrin päässä, mutta näyttää olevan paljon lähempänä. Sen edustalla makaa ankkurissa kuusi ulkomaalaista sotalaivaa, jotka on lähetetty kuningasta suojelemaan kapinaa vastaan. Tässä rauhallisessa maisemassa tuo varokeino tuntuu niin joutavalta. Laivoilla on alati höyry vireillä, sillä Faleronin ankkuripaikka on kovin epävarma, se kun ei lainkaan suojaa eteläisiä, eikä kaakkoisia tuulia vastaan. Jos näiltä ilmansuunnilta myräkkä nousee, niin on koneet heti pantava käymään, jotteivät laivat ankkurineen aja rannalle. Oikein kovalla tuulella ei auta muu, kuin lähteä merelle, taikka hakea jostain saarien suojaa. Faleronin vieressä välkkyy oikealla puolella Piraio, jonka vilkkaasta liikkeestä ovat todistuksena suitsuvat tehtaan tornit, sekä tavan takaa kiitävät junat. Piraio on Kreikan suurin sekä kauppa- että tehdaskaupunki. Näiden takaa silmä kohtaa Salamiin ruskeat vuoristot, ynnä sinisen meren, ja kaikkien etäisimpänä Peloponneson vuoret, jotka epämääräisinä häämöttävät esille autereista. Etelää kohti aukenee laaja Aigeian meren ulappa, jolla höyrylaivoja menee ja tulee, sekä maalaisia veneitä risteilee punaisine purjeineen. Atheenasta pääsee Piraioon sekä rautatietä että höyryraitiotietä, mutta hauskempi on kulkea ensinnä höyryraitiotietä Faleroniin ja sieltä joko purjehtia, taikka jalan astua Piraioon. Raitiotiejuna möyryää kaiken päivää Atheenan kaduilla, kauan ei tarvitse odottaa uutta junaa, jos sattuu yhdestä myöhästymään. Ensinnä ajaa huristetaan pitkin kaupungin katuja, pitkin akäasiaesplanaadia, ohi kuninkaallisen puiston, Zappeionin ja Olympieionin, jossa kerran seisoi Kreikan suurin temppeli, mutta nyt ainoastaan jättiläispilareita, joitten vahvat varret ja korinttilaiset kapiteelit herättävät kaikkien matkustajain ihastusta. Tästä lomasta näkyy uuden stadionin pää. Tämä rakennus, jossa pari vuotta takaperin olympiläisiä leikkejä koetettiin uudistaa, alkaa nyt lähestyä valmistumistaan. Averov, tuo rikas Aleksandriassa asuva kreikkalainen pohatta, on sitä varten jonkun miljonan lahjoittanut. Leikeiksi se ei ennättänyt valmiiksi saada, marmoripeitos jäi tekemättä. Nyt on kaikki alemmat portaat tuossa avarassa avoteatrissa päällystetty marmorilla, jota vastoin ylemmät portaat tehdään muusta halvemmasta kivestä. Averovin kuvapatsas on rakennuksen päähän asetettu.

[Kuva: Miljonapohatta Averov.]

Kaupungin laidasta alkaa heti tuo karu attikalainen maaperä, jossa ei mitään näy kasvavan. Ne laihot, joita siihen on kylvetty, eivät sängestä päättäen ole runsasta satoa antaneet, ja öljypuut ovat huonomman näköisiä kuin muualla. Suureksi osaksi lienee tämä hoidon puutetta, ja keinotekoisella kastelulla voisi luultavasti paljon aikaan saada. Ilissos joki, jonka uoman yli lyhyt silta vie, on kokonaan kuivunut. Sanotaan, että uomaan kaivettuihin kuoppiin kuitenkin heti ilmaantuu vettä. Varmaan on Kreikka ennen, kun metsiä ei vielä oltu näin lopen hävitetty, ollut paljon tuoreempaa maata, ja ehkä saataisiin metsiä istuttamalla maan ilmanala uudelleen kostumaan. Attikan lakeuden lävitse juoksee toinenkin joki, Kefissos, jonka uomassa ei myöskään paljon vettä näy. Mutta se on kuivana toisista syistä. Sen vedellä kastellaan nimittäin suurta öljypuumetsää, joka peittää lakeuden keskiosaa. Pieniä kanavoita myöden johdetaan vesi puitten juurille, joita ympäröi matalat mutavallit, ja salvataan siinä seisomaan, kunnes ahnas maa vetää sen sisäänsä juurille ravinnoksi.

Parikymmentä minuuttia kestää matka Faleroniin, jonka hiekkarantaa vastaan Aigeian meren aallot säännöllisessä tahdissa murtuvat. Faleron on atheenalaisten huvittelupaikka. Kesällä saavutaan sinne viileämpään ilmaan, huolimatta siitä, että paikka ei olekaan terveellinen, siinä kun liikkuu paljon kuumeita. Faleronissa on muutamia suurenlaisia hotelleja ja kesäteatri, joka kuitenkin oli sodan vuoksi suljettu. Kaksi suurenlaista uimalaitosta on rannikolla. Kreikkalaisten mielestä vesi vielä oli liian kylmää, vaikka se oli noin 20 astetta! Se oli niin suolaista, että silmissä kirventeli, ja ruumis peittyi ohuella suolakerroksella, jos sai vapaasti kuivaa. Faleron ei vielä ole sanottavasti viihdykäs paikka, mutta varmaan se aikain kuluessa paljon voittaa. Siellä on tuo sama puuttomuus, joka Kreikassa kaikkialla herättää kaipauksen tunteita. Viime vuosina on aljettu puita istuttaa, ja kun nämä istutukset ennättävät kasvaa, niin on Faleronissa kyllä varjoa ja vihannuutta.

Faleronista on pari kilometriä matkaa Piraioon. Jos Faleron on hiljainen paikka, niin on Piraio sitä vastoin liikkeen, metelin ja hyörinän pesä. Sen satama tarjoo erinomaisen vilkkaan ja värikkään kuvan. Siellä näkee aluksia kaikista Aigeian meren maista ja saarista, kirjavia pukuja, ja monenlaista naamaa.