XI.

RAUNIOIDEN ATHBENA.

Siihen voimakkaaseen vaikutukseen, jonka Atheenan rauniot tekevät, ei ole syynä ainoastaan niiden verraton kauneus, vaan myös se seikka, että ne niin selvästi eroovat uudenaikaisen kaupungin yksitoikkoisesta pohjasta. Vanhan ja uuden Atheenan välillä ei ole mitään keskiaikaisia muistomerkkejä, jotka riitelisivät huomiosta. Ne pienet bysantsilaiset kirkot, joita seisoo siellä täällä, vieläpä keskellä katujakin, eivät tee matkailijaan suurta vaikutusta, hän siirtyy Atheenassa nykyisyydestä välittömästi muinaisuuteen.

Atheenan kauneimmat muinaisjäännökset ovat Akropoliilla, missä ilmenee helleeniläinen taide puhtaimpana, ja ne ovat myös parhaiten kestäneet aikain vaiheet. Ne rakennukset, joita on itse kaupungissa ollut, ovat osasta hävinneet jättämättä mitään jälkeä, revitty muureihin, joita on tuon tuostakin täytynyt rakentaa raakalaisia vastaan, taikka korjattu roomalaisella ajalla uusia taiteellisia periaatteita noudattaen. Vanhimpain helleeniläisten rakennusten paikkaakaan ei ole edes voitu aina määrätä.

Muinaistutkijat olivat itsepäisimpiä vastustamaan vastasyntyneen Kreikan pääkaupungin sijoittamista Atheenaan. He aavistivat, että se suuressa määrin vaikeuttaisi, rajoittaisi heidän työtään. Vaikka alusta pitäen säädettiin, että linnavuoren läheiset seudut säilytettäisiin rakentamatta kaivostutkimusten varalle, niin ei tätä periaatetta ole voitu toteuttaa, vaan uusi Atheena on suureksi osaksi rakennettu vanhan Atheenan päälle. Se peittää ehkä paljonkin muinaismuistoja, joita ei enää voida esille kaivaa, ja monikin huvittava historiallinen kysymys jää ehkä ratkaisematta. Laki tosin määrää, että jokainen rakennustyö on seisautettava, jos perustuksia kaivettaissa löydetään minkäänlaisia vanhoja jäännöksiä, mutta tämä säännös tavallisesti antaa aihetta niin pitkällisiin riitoihin, että se useinkin jää käyttämättä. Paljon semmoista, joka tiedemiehille olisi etsimisen arvoista, on siten ehkä ikipäiviksi hautaantunut nopeasti kasvavan uuden Atheenan alle. Muinaistutkijat vielä valittavat, että rakennusaineitten lohkomisen kautta alkuperäinen maapinta on muuttunut niin paljon, että käy yhä vaikeammaksi sen merkkien mukaan etsiä paikkoja, joilla muinaiset, rakennukset ovat olleet.

Kreikka ei olisi kyennyt omin voimin toimittamaan niitä suurenmoisia kaivostöitä, joita on sekä Atheenassa että muualla klassillisen helleeniläisyyden alueilla suoritettu tämän vuosisadan kuluessa. Siltä olisi puuttunut rahoja, mutta myös kykeneviä tiedemiehiä. Tässä työssä varsinkin on länsimaiden apu ollut suurenmoinen, niiden harrastus ehtymätön. Ranskalaiset ensimmäisinä perustivat Atheenaan varsinaisen "koulun", jonka jäsenten päätehtävä oli kotomaasta saaduilla varoilla tutkia kreikkalaisten muinaisuutta itse paikoilla ja kaivaa niitä esille unhotuksesta. Ranskalaisten esimerkkiä noudattivat saksalaiset, englantilaiset ja amerikalaiset, ja niin ei ole näiltä harrastuksilta puuttunut varoja, terävintä oppia eikä innostusta.

Tila ei salli meidän kosketella niitä oppineita kysymyksiä, jotka tämän työn kestäessä ovat esille tulleet, emmekä siihen kykenisikään. Tahdomme tällä kertaa vaan matkailijan tavoin tehdä lyhyen kiertoretken, antaaksemme lukijalle nopean käsityksen muinaisen Atheenan näkyväisistä jäännöksistä.

Tuskin mikään Atheenan raunioista herättää niin suuressa määrin matkustajain huomiota, kuin Olympieion, jonka jättiläispilarit Akropoliille mentäissä jäävät vasemmalle kädelle. Maisema itse on mitä viehättävin: Akropolis näkyvissä, Hymettoksen mahtava vuoriseinä taustana, hautausmaiden kypressimetsät, uusi stadioni ja Ilissos joen runollinen laakso. Ja sitä paitsi ovat nuo pystyyn jääneet pilarit suurimmat ja komeimmat, mitä Kreikassa on olemassa. Tämän temppelin perustukset ovat Atheenan vanhimpia, tiranni Pisistratos alkoi sitä rakentaa jo v. 530 e.Kr., kun Parthenonia ei vielä oltu ajateltukaan, mutta se oli niin suureksi suunniteltu, ettei kukaan kyennyt sitä valmistamaan. Vasta Rooman keisari Hadrianus sai toisella vuosisadalla j.Kr. templirakennuksen päätetyksi, ja Zeus pääsi muuttamaan pyhäkköönsä, jonka valmistumista hän oli odottanut enemmän kuin puolen vuosituhatta. Vanha maailma ihmetteli sen suurenmoisuutta. Pilarit, joita oli kaikkiaan 120, olivat 17 metriä korkeat ja yli puolentoista metriä paksut. Koko temppeli eteisineen oli lähes kolmeneljännestä kilometriä ympäri mitaten. Sen sisässä oli Zeun kuvapatsas kullasta ja norsunluusta, ynnä Hadrianuksen kuvapatsas. Pilareista on enää 16 pystyssä, Alkuaan oli temppeli suunniteltu doorilaiseksi, mutta roomalainen arkkitehti muutti sen korinttilaiseksi. Olympieionin vaiheista ei tiedetä mitään. Keskiaikana, jolloin se jo oli raunioina, kerrotaan erään pylväspyhimyksen asuneen kahden pilarin välisellä arkitraavilla. Hänen koppinsa oli vielä tällä vuosisadalla tallella, kunnes hirmumyrsky v. 1852 kaatoi toisen kannatuspilareista. Keskiaikana käyttivät atkeenalaiset temppeliä kivilouhoksenaan.

Alkaissamme kiertokulkumme juomme näiden jättiläispilarien juurella aamukahvit, jotka voimme tilata läheisestä kahvilasta, ja istahdamme pienille tuoleille, joita tähän on varattuna. Vaikka tämän temppelin tyyli ei olekaan yhtä puhdas, kuin noiden, jotka linnavuorella ovat säilyneet, niin ovat jäännökset kuitenkin huomattavat suurenmoisuutensa ja runsaan koristuksensa vuoksi. Paikka on viehättävä ympäristönsä vuoksi, ja siinä tapaakin sen vuoksi melkein aina istujoita, joko ulkomaalaisia matkailijoita Baedekereineen, tai atheenalaisia, jotka ovat lähteneet kaupungista raikkaampaa ilmaa nauttimaan.

Keisari Hadrianus oli Atheenan ja koko Kreikan hyväntekijä, Hän koetti harrastuksillaan elvyttää uudelleen kukoistukseen helleenien taiteita, rakensi Akropoliin itäpuolelle kokonaisen uuden kaupunginosan, josta Hadrianuksen kaaren kirjoitukset todistavat. Sen luoteisella, Akropoliiseen päin käännetyllä puolella seisoo: "Tässä on Theseun Atheena, vanha kaupunki", mutta kaakkoisella puolella, joka on käännetty ääressä olevan Olympieionin puoleen, on kirjoitus: "Tässä on Hadrianuksen, eikä suinkaan Theseun kaupunki". Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta osottavat nämä roomalaisten aikuiset rakennukset jo huonontunutta taideaistia. Niissä on ruvettu sekasin käyttämään kaaria ja pilareita, pylväät muuttuivat useinkin oleellisista rakennusosista paljaiksi koristeiksi. Rakennuksista hävisi se orgaaninen kokonaisuus, jota helleenien temppeleissä ihailemme, joka antaa jokaiselle jäsenelle oman luontevan tehtävänsä. Roomalaisten arkitehtuuri tuntuu melkein raa'alta kreikkalaisen rinnalla; sen huomion varmaan jokainen tekee, joka laskeutuu Akropoliilta ja kulkee keisarivallan aikana rakennetun Herodes Attikuksen odeionin ohi, joka ensimmäisenä tervehtii häntä linnavuoren juurella alaisista rakennuksista.

[Kuva: Tuulien torni, Atheena.]

Useimmat muinaisrakennukset ovat aivan Akropoliin juurella. Merkillisimpiä niistä on Dionysoksen teatri, joka on linnavuoren kaakkoisessa kolkassa, ja joka tällä vuosisadalla on kokonaan kaivettu ilmoille. Viinin jumalan palvelukseen kuuluivat monenlaiset näytännöt kuoroineen, ja jumalan ylin pappi Atheenan mahtavimpain henkilöiden kanssa oli läsnä Aiskyloksen, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen kappaleita näyteltäissä. Pahaksi onneksi ei esille kaivettu teatri, jonka näyttämö on sortunut maata myöden, mutta marmoristen istumapenkkien laaja puoliympyrä-penger sitä vastoin melkein kokonaan säilynyt, enää ole sama, jolla helleenien näytehnätaiteen kukoistus saavutti voittonsa. Näyttämö varsinkin on moneen kertaan muutettu, viimeiseksi Hadrianus keisarin ajalla. Se humoristinen friisi sileneineen, joka on kirjaseemme kuvattuna, on osaksi makedoonilaiselta, osaksi Hadrianuksen ajoilta.

Asklepioksen vanhasta temppelistä, joka on kaivettu esille Dionysoksen teatrin vieressä, ei ole jäljellä kuin perustuksia, ei myöskään siitä pilarikäytävästä, joka oli tämän templin vieressä, ja jota arvellaan Pergamon kuninkaan rakentamaksi. Näitä pilaristoita, joita kreikkalaiset sanoivat stoaksi, oli vanhassa Atkeenassa monta ja suurenmoista. Niitä käytettiin kansankokouksiin, luentoihin, kaupantekoon tai enimmäkseen vaan kävelypaikoiksi, joissa kansalaiset saivat sateelta ja päivänpaahteelta suojassa keskustella asioistaan. Siirtyessämme linnavuoren eteläistä sivua länteen päin tapaamme sitten Herodes Attikuksen odeionin, josta ylempänä on mainittu. Herodes oli kreikkalainen pohatta, Marathonista kotoisin, ja hänen sanotaan rakentaneen teatrin vaimonsa muistoksi, jonka kuolemasta liikkui rumia huhuja. Nämä odeionit, jommoisen jo Perikles rakensi Akropoliin kaakkoiseen kulmaan, Dionysoksen teatrin viereen, olivat soitannollisia esityksiä varten rakennetut. Herodeen kustantama varsinkin oli suurenmoinen ja erittäin runsaasti koristettu; suunnitelmasta päättäen on sitä myös käytetty näytelmäin esittämiseksi. Nämä viimeksi mainitut muistomerkit näkyvät teokseen liitetyssä kaksoiskuvassa. Herodeen odeioni on helppo tuntea holvatuista akkunoistaan, jotka muistuttavat Roman Kolosseumia.

Herodeen odeionilta jatkamme vaellusta pitkin Filhelleenien tietä, jolla tuuliaispää kierittelee klassillisia pölypilviä. Vasemmalla kädellä tiestä on kolme kukkulaa, jotka ovat täynnä kaikkein vanhimpain asuinrakennusten perustuksia. Niiden vanhuutta todistaa se seikka, että haudat ovat lähellä asuinrakennuksia; Kimonin ja Perikleen aikuisessa Atheenassa oli tämä tapa terveyssyistä kielletty. Ensimmäisellä kukkulalla, Museionilla, seisoo jäännöksiä Filopappoksen muistopatsaasta, joka on roomalaisvallan aikakaudella pystytetty runsaskätiselle lahjoittajalle. Kukkulan juurella on vuoreen kaiverrettu muutamia luolia, joiden suut on ristikoilla suljettu. Yhtä kutsutaan Kimonin haudaksi, toista Sokrateen vankilaksi, vaikkei näille nimityksille ole muuta perustetta kuin tarina.

Tien oikealla puolella on Areiopaagi, soma vuorenkukkula, jolla Atheenan korkein tuomioistuin ennen piti kokouksiaan, jonka Areksen templistä ei ole mitään säilynyt. Areiopaagin alla näemme mäenrinteessä ikivanhoja kaupunginperustuksia, joita on aivan viime vuosina suurella huolella esille kaivettu. Raunioista näkyy, että helleenien vanhimmat asunnot ovat olleet yksinkertaiset ja ahtaat, päin vastoin kuin julkiset rakennukset, joihin tuhlattiin niin määrättömät varat.

Pnyksillä, joka on toinen kukkula tien vasemmalla puolella, on löydetty ikivanhoja alttarin perustuksia, mutta tiedemiehet ovat eri mieltä siitä, onko paikka sama, jolla atheenalaiset ennen vanhaan pitivät kansankokouksiaan. Nymfien kunnaalla, joka on kolmas järjestyksessä, kohoo nykyään observatoori. Kaikki nämä paikat, samoin kuin Akropoliin koko eteläpuoli, ovat nykyään autioina.

Filhelleenien tie päättyy linnavuoren luoteisella puolella avaralla tantereella, jonka syrjässä muuan temppeli jo kaukaa on herättänyt huomiotamme. Se on merkillisen hyvin säilynyt, paljon pienempi kuin Parthenon, mutta kaikesta päättäen kreikkalaisen rakennustaiteen parhaimmilta ajoilta, puhtainta doorilaista tyyliä. Pienestä koostaan huolimatta se etäältä katsoen näyttää hyvinkin suurenmoiselta ja on paras todistus siitä, kuinka yksinkertaisilla keinoilla vanhat rakennusmestarit osasivat aikaan saada suurenmoisen vaikutuksen. Kenelle Theseion oli pyhitetty, siitä ovat tiedemiehet paljon kiistelleet, ja kiistelevät vielä, mutta yleisin lienee se otaksuma, että se rakennettiin Atheenan kansallissankarin Theseun haudaksi. Siitä sen nimi. Tämän temppelin luullaan valmistuneen kolmekymmentä vuotta ennen, kuin Parthenon. Kristityt tekivät siitä kirkon, ja turkkilaiset olisivat seitsemännellätoista vuosisadalla sen repineet, ellei sulttaani erityisellä firmaanilla olisi sitä kieltänyt. Theseionin kuvanveistokset ovat kovasti kärsineet aikain kuluessa. Metoopeissa oli kuvattu Theseun ja Herakleen urhotöitä, pronaoksen friisi on niin huonossa kunnossa, ettei voi päättää edes mitä taistelua se esittää, opisthodomin friisissä taas näemme lapiithien tappelun kentaureja vastaan, joka oli Attikan taiteilijain mieluisimpia aiheita.

Pohjoispuolella Atheenan kaupunki ulottuu aivan linnavuoren juurelle, vieläpä se kiipeää ylös sen rinteillekin. Kaikki ne muinaismuistot, joita sillä puolen on säilynyt, ovat sen vuoksi uusien rakennusten keskellä.

Atheenalaisten vanhasta torista, agorasta, jota lukuiset kuvanveistokset, pronssipatsaat ja pilarikäytävät kaunistivat, ei ole mitään jäänyt, tuskinpa voidaan enää edes sen paikkaa määrätä. Siitä pilaristosta, jonka Pergamon kuningas Attalos rakensi atheenalaisille markkinapaikaksi, on 1870 luvulla kaivettu esille seiniä, perustuksia ja pylväänjuuria. Nämä, ynnä monet muut jäännökset, ovat menettäneet muotonsa niin lopen, että ne voivat ainoastaan muinaistutkijalle tarjota viehätystä.

Kaksi rakennusta, jotka ovat kirjaamme kuvattuina, on meidän kuitenkin vielä mainitseminen. Molemmat ovat tässä osassa kaupunkia ja verraten hyvin säilyneet.

Toinen on Lysikrateen muistomerkki, pieni ja soma torni, joka on mitä puhtainta korinttilaista tyyliä. Sillä on omituinen tarkoitus, se on näet rakennettu kunniaksi Lysikrateelle, jonka kuoro voitti eräissä Dionysoksen kunniaksi toimeen pannuissa kilpailuissa. Arkitraavissa on seuraava kirjoitus: "Lysikrates, Lysitheideen poika, Kinynnan demoksesta, oli kuorinisäntä. Akamantideen heimo sai voiton nuorten poikain kuorojen kilpailussa, Theon puhalsi huilua. Lysiades Atheenasta opetti kuoron. Evainetos oli arkhontti". Rikkaiden atheenalaisten huolena oli kuorien ylläpito, ja tällä tavalla kunnioitettiin heidän ansioitaan. Vanhat kirjailijat mainitsevat, että "Kolmijalkain katu", oli Atheenan kuuluisimpia. Voittajille annettiin pronssinen kolmijalka palkinnoksi, ja näille pyhille esineille alustaksi rakennettiin nuo muistomerkit, joiden mukaan kokonainen katu sai nimensä. Lysikrateen on ainoa, joka on meidän aikoihin säilynyt. Sen friisi, joka on erinomaisen hienoa tekoa, kuvaa Dionysos jumalaa, joka rankaisee tyrrheniläisiä rosvoja muuttaen ne delfineiksi. Jumala on kuvattu nuoreksi mieheksi, joka istuu maassa, sivullaan pantteri ja satyreja.

Toinen taas on Tuulien torni, Akropoliin juurella, Aiolon kadun päässä. Sen rakensi muuan syrialainen ensimmäisellä vuosisadalla e.Kr. ja siinä oli taidokas aurinko- ja vesikello. Sen päällä oli viiri, joka aina osotti sen tuulen kuvaa, joka kulloinkin puhalsi. Tuulet oli kuvattu kahdeksankulmaisen tornin ulkoseinille somilla veistoksilla, ilmassa lentäen. Tämä pikkurakennus on samoin kuin edellinenkin oivallisesti säilynyt.

Voisi vielä mainita muutamia jäännöksiä, joita on entisistä rakennuksista säilynyt, mutta ne ovat jo kokonaan kadottaneet muotonsa, ne eivät huvita muita kuin tiedemiehiä. Aurinko on kiertomatkallamme jo ennättänyt keskitaivaalle, uneliaisuus ja raukeus kehottaa meitä palaamaan majataloomme ja vaipumaan päiväsydämeksi unen helmoihin. Kun päivä on pyörinyt lähemmä taivaanrantaa, sää raikastanut ja kadut uudelleen täyttyneet pörisevää rahvasta, niin lähdemme jälleen liikkeelle.

Emme voi päättää kiertomatkaamme paremmilla vaikutuksilla kuin käymällä Kerameikossa, jossa vuosituhansien murien peitteestä on esille kaivettu muinaisatheenalainen kalmisto. Luullaan, että Sulla Atheenaa piirittäessään loi tälle paikalle korkean vallin, joka on suojellut näitä muistomerkkejä joutumasta saman kadotuksen omaksi, joka on kaikkea maan päälle jäänyttä kohdannut. Ne veistoteokset, joita tällä hautausmaalla tapaamme, eivät tosin ole helleeniläisten parhaita; ne päin vastoin osottavat, että mestarien rinnalla oli huonompiakin taiteilijoita, ehkä ovat ne tavallisten käsityöläisten veistämiä. Mutta sitä elävämmin ne todistavat siitä käsityksen jaloudesta, joka oli Atheenan koko kansalle yhteistä.

Hautakivien kuvat, joita olemme pitkin kirjasta julkaisseet, antavat selvän käsityksen näiden muistomerkkien luonteesta. Vainaja on useimmissa esitetty jäähyväisiä jättäen omaisiltaan, toisissa on joku hänen urhotöistään ylistetty. Niissä kaikissa ilmenee se mieltä liikuttava lempeys ja vienous, joka on Kreikan vanhalle taiteelle niin omituinen, ja joka ei kuolemankaan edessä kadota runollisuuttaan.

Näin olen pikaisesti vaeltanut läpi sen, mitä muinaisesta Atheenasta on näkyväistä jäänyt jäljelle. Se on ollut minulle koko kasvatus, vaikka säilyneet jäännökset ovat vaan pieni osa kaikesta, mitä helleenien pääkaupunki ennen sisälsi. Kuinka monet temppelit, julkiset rakennukset ja muistomerkit, joiden maine oli levinnyt yli koko sivistyneen vanhan maailman, ovat rauenneet murusiksi, joita ei taitavinkaan käsi enää voi kokonaiseksi koota!