Part 16

Mutta mitenkä kävi! He ottivat reput selästään ja päättivät myöskin jäädä, heittäytyen pihalle auringonpaisteeseen pitkäkseen. Odotettuani kauan, aina kello 3:een asti heidän lähtöään, päätin lähteä liikkeelle. En ollut vielä päässyt kylän ulkopuolelle, kun jo taalalaisetkin sonnustautuivat matkalle ja sauvoineen kiiruhtivat kujaa pitkin minun jälkeeni. Eipä ihme, jos ajattelin, että heidän tarkoituksensa oli ryöstää minut, joka olin vieras paikkakunnalla. Kukapa heistä sitten ottaisi selon? En tosin pelännyt, sillä olinhan hyvin aseistettu, mutta tuntui tuiki kiusalliselta joutua heidän kanssaan tappeluun. Kiiruhdin siis askeleitani, niin, miltei juoksin koko tien. Eikä vielä siinä kyllin! Etteivät he minua saavuttaisi ja yllättäisi, poikkesin polulta oikealle kädelle ja kuljin koko puolen penikulmaa sankkaa saloa, tietäen, että tapaisin polun, kun poikkeisin vasemmalle. Siten saavuin _Nitten_ kylään.

Siinä oli kaksi taloa ja pidettiin sitä Gränjen pitäjän vanhimpana suomalaiskylänä. Sanottiin, että vanhimman asukkaan nimi oli ollut _Pentti Jönsinpoika Rikkinen_. Hänen piti olleen maaherran poika Suomesta. Hän oli paennut venäläisiä ja oli ollut upporikas, joten hän oli maahan kaivanut hopeaa ja rahaa. Sellaisia muistoja oli pelloista joskus löydetty. Suuri noita hän myöskin oli ollut. Kolmasti hän oli matkustanut Lappiin tietäjäksi oppiaksensa. Viimeisen kerran hän oli tullut kotiin sillä tavoin, että lappalainen oli käskenyt illalla paneutumaan kuusenhavukasalle — ja seuraavana aamuna hän oli kotona. Kysymykseen, mitä lappalainen tahtoi kyytipalkaksi, oli tämä vastannut: »Mustan härän, joka on oven vasemmalla puolella navetassa.»

Hänellä oli ollut 7 poikaa ja taloon oli ollut 7 porttia, koiriakin oli 7, yksi joka portilla. Pojista muutti yksi Nittenistä Rifalletiin, yksi Skattlösbergiin, yksi Hobergiin, yksi Jänseniin, yksi Grillåseniin, yks Bringsjöbergiin ja yksi Hjerphöjdeniin. Hänen jälkeensä Nitten oli kauan autiona. Sittemmin tuli sinne suomalainen Erkki Erkinpoika Kopparbergin Tallbergin kylästä. Hänen leskensä meni naimisiin Erkki Lassenpoika Kemppaisen kanssa Kyrkovikenistä. Vanhaa asuinpaikkaa nimitetään vieläkin Tallbergiksi. Muuten asuu sukuja _Pohjoinen_ ja _Honkainen_ Abborbergissä, _Mujainen_ Bringsjöbergissä, _Vappuinen_ Skattlösbergissä, _Liitinen_ Jänsenissä, _Rautiainen_ Skälkbergissä ja _Kemppainen_ Grillåsenissa. Kaksikymmentä vuotta sitten löydettiin kylästä suuri kupariraha ja hopeakoriste.

Muuten on Nitten luonnonihanimpia seutuja, mitä olen nähnyt, joten näyttää siltä kuin olisi Rikkinen tämän paikan valinnut sen luonnonkauneuden vuoksi, sillä sellaista kauneutta saa turhaan elsiä. Kun muut kylät karjalaiseen tapaan sijaitsevat mäillä ja vaaroilla, on tämä laaksossa, alavalla kankaalla pienien kauniiden koivumetsärantaisten järvien keskellä, joita on yhteensä yhdeksäntoista, mistä kylä on saanut nimensäkin. Tulin ensin Tallbergiksi (vaikkei yhtään mäntyä ollut näkyvissä) nimitettyyn taloon, missä vanha pirtti aikoinaan oli sijainnut. Mutta isäntä ei ollut kotona ja kun sanottiin, että toisessa talossa olisi vanhoja asiakirjoja, lähdin sinne. Otin vanhan ruuhen, jolla yksin soudin pienen järven yli. Mutta sielläkään ei vanha mies ollut kotona; hän oli ollut jo puoli vuotta tyttärensä luona Hjerpehöjdenissä. Toinen vanha ukko, jota sanottiin Knut Petteriksi ja joka puhui hyvää suomea, saneli minulle ruotsinkielisen koinluvun.

Mitään ruokaa hengenpitimiksi en saanut, sillä vaikka nuori isäntä lupasi, niin ei häijy emäntä sitä minulle suonut. Minun täytyi siis ryhtyä kähveltämään, muu ei auttanut — vatsa vaati osansa ja onnettomuudekseni minulla oli vatsa. Asetuin siis pellon päähän. Siinä oli mies kyntämässä ja vieressäni oli pieni naurismaa. Joka kerta kun mies kyntäen tuli minua kohti, minä tein hänelle kysymyksiä saadakseni keskustelun käyntiin, mutta kun hän viilletti vakoa selin minusta loitoten, sieppasin minä nauriin. Leikattuani naalin puukollani istutin varren entiselle paikalleen niin, ettei hän eikä kukaan muukaan voinut huomata, että juurimukula oli poissa. Nipin napin ennätin saada kaikki kuntoon, ennenkuin hän kääntyi minuun päin. Nauriit olivat niin suuria, ettei lievetakkini taskuun mahtunut niitä enempää kuin kaksi. Varovaisuus olisi vaatinut, etten niitä olisi syönyt ennenkuin järvellä, mutta nälkäni oli niin kova, että jo rannassa pensaan takana kykkien syödä nassuttelin molemmat nauriit. Aura, jolla hän kynti, oli aivan samanlainen kuin Savossa. Kyntäjä sanoi, että hän vielä 20 vuotta sitten oli nähnyt kuninkaan käsikirjeen, joka oli ollut pergamenttia ja annettu v. 1413. Hän luuli, ettei Rikkinen ollut kylän ensimmäinen tulokas. Sittemmin kertoi muuan mies Hjerphöjdenissä, että _Rautiaisen_ suku Jerntjernslandista (Rautalammilta?) oli ollut ensimmäinen.

Täältä menin Holmkärniin (¼ penikulmaa) ja Hjerphöjdeniin (samoin ¼ penik.) Koko matka Nittenistä Holmkärniin oli hyvää tietä. Tie oli leveä ja kulki tasaisia kankaita, järvenrantoja pitkin ja halki kosteitten mänty- ja kuusimetsien.

_Pyymäki_ (Hjerpliden) on korkealla mäellä ja kuuluu Grangärdeen. Useat talot olivat huonoja ja kuuluivat tehtaaseen. Täältä saatoin nähdä kaikille tahoille. Lähikylien talot olivat punaisiksi maalatut kuin herraskartanot, mutta pieniä. Täällä ja Kopparbergin suomalaismetsillä oli aivan vähän savupirttejä. Yötä olin nuoren talonisännän luona. Hän pani minut saliin nukkumaan kahden nuoren tytön kera, joista nuorempi oli 18:n ikäinen. Sain illalliseksi kuoripiimäkehlon ja kappaleen näkkileipää.

Ei kukaan pystynyt selittämään, kutka olivat olleet ensimmäiset ja vanhimmat kylän asukkaat. Kun tänään oli lauantai, käännyin takaisin Säfsenin kirkonkylään, jonne oli 2 ¼ penikulmaa, sillä tahdoin olla siellä hyvissä ajoin seuraavana päivänä. Käveltyäni neljänneksen tulin Palashöjdenin kylään, jossa ei kukaan enää osannut suomea. Siellä näin 97:n ikäisen miehen. Hän oli vielä viime talvena hakannut halkoja; nyt hän oli jo heikompi, mutta ikäisekseen terve ja pirteä. Hänellä oli hyvä muisti ja oli hän ensimmäisiä tänne tulleita ruotsalaisia. Hänen nuoruudessaan olivat kaikki suomalaiset puhuneet täällä pelkkää suomea. Hän kertoi, että 8 taloa oli rakentanut pitäjän ensimmäisen kirkon. Niinikään hän kertoi Nittenin Rikkisestä saman tarinan, minkä jo olin kirjoittanut muistiin. Mutta hän tiesi ensimmäisten suomalaisten joutuneen tänne siten, että kuningas Jaan (luultavasti Juhana III) kruunauspäivänään oli armahtanut ja vapauttanut joukon vankeja. Nuo suomalaiset, _Pynninen_, _Puuronen_ ja ketä lienevät olleet, olivat olleet suuria rosvoja, jotka olivat olleet Ruotsissa vankeina. Päästyään vapaiksi he olivat asettuneet tänne. Lähdettyäni kirkolle päin kuljin Gäddbäckshöjdenin, Vildbäckin, Bråthöjdenin, Dunderbergin ja Gräshöjdenin kylien kautta. En niihin poikennut muuta kuin tietä kysyäkseni. Eikä niissä ollutkaan kuin kaikkiaan pari suomea taitavaa ja hekään eivät olleet kotona. Vildbäckissä eli Gellingenissä söin kuoripiimää ja keitettyjä perunoita, mutta ilman voita ja kuten tavallista leivättä.

Tultuani lukkarin taloon puin ylleni toisen puvun, mutta kun saappaani olivat Hånissa korjattavina, oli minun pakko pukeutua kesäpukuun ja kenkiin. Menin sitten pappilaan, jossa vietin iltani ja jäinpä yöksikin maisteri Lindborgin kamariin.

Sunnuntaina, syysk. 7:ntenä, oli ilma edelleen yhtä kaunis. En syönyt aamiaista pappilassa, sillä menin kello 8 kotiin pukeutuakseni mustiin. Siellä tapasin »Piikas Jaanin» ja muitakin suomalaisia. Menin kirkkoon ja kiipesin siellä lehterille. Kirkkoherra Fröman saarnasi itse; hänellä oli ääntä kyllin, mutta saarna oli huono. Minut kutsuttiin pappilaan päivälliselle. Siellä oli Gravendalin tehtaan pehtori, paksu herra, joka otti ryypyn yhtä mielellään kuin hän eli. Rapujakin oli päivällispöydässä. Ne olivat Gravendalista, muualla pitäjässä niitä ei ollut.

Menin varhain pappilasta kirjoittaakseni kirjeen kotiini ja jutellakseni talonpoikien kanssa. Mutta kun apulainen tuli saattamaan, niin söimme tien varrelta puolukoita ja siinä jouduimmekin erillemme. Kotona puhaltelin huilua. Sinne tulivat pappilan mamsselitkin ja heidän jäljissään maisteri ja nuori kirjanpitäjä Brattström Fredriksbergistä. He pyysivät minua mukaansa sinne. En ollut halukas ja panin kauan vastaan, vaikka he selittivätkin, että siellä tanssittaisiin. Lopulta oli minun meneminen. Sinne oli ⅛ penikulmaa. Eikä siellä muita kavaljeerejä ollutkaan kuin me kolme herraa, ja daameina oli kolme pappilan mamsselia, pehtorin tytär, mamsseli Jena Morell neljäntenä. Hän olisi ollut hyvinkin kaunis, jolleivat huulet olisi olleet paksut ja nenä eli kuono kuin mopsilla. He olivat jostakin hankkineet viulunvinguttajan, joka viritti soiton ja heti oli tanssi käynnissä. Siinä pyörittiin valssit, polkat, angläsit y.m. ja saattaa arvata, etten minä ollut huonoin tyttöjen kanssa pyörähtelemään. Lyhyesti, ilo oli ylimmillään ja tytöt olivat iloisia ja kiemailevia (frilluga). Tanssin jälkeen tuli monenlaisia leikkejä.

Näin miten Brattström piti tyttöjä vuoron perään sylissään. Hän oli _sinä_ heidän kanssaan. Ja telmiessään sekä teuhatessaan heidän kanssaan hän taputteli heitä sekä rinnoille että reisille. Minäkin vähitellen aloin oppia samat temput. Pidin Carolina Arnbergiä kauan polvellani, supattelin, telmin ja tein jos jonkinlaista ilvettä — se tuntui häntä suuresti huvittavan. Enpä unohtanut muitakaan. Kello oli jo ½ 1, kun tyytyväisenä kuljimme kotia kohti. Minä taluttelin tuttavallisesti Elsa ja Hedda Arnbergiä, yhtä kummassakin kainalossani. Kaikki tytöt tulivat luokseni lukkarin taloon, missä he levähtivät pimeässä kamarissani. Sitten saatoin heitä pappilaan, missä he kaikin keinoin koettivat viekoitella minua jäämään pappilaan yöksi, jopa luvaten itse tulla laittamaan vuoteeni — Mutta turhaan! Palasin kotiin. Kello oli jo 2.

Mutta mitenkä kävi? Minulle ei oltu laitettu vuodetta pöydälle; joko oli unohdettu tahi luultu minun jäävän yöksi muuanne. Ja pöydän allahan en voinut nukkua. Minulla ei ollut muuta neuvoa kuin kiivetä tikapuita myöten ja puikkelehtia kattoaukosta ylisille piian viereen. Tämä ensin esteli, mutta suostuttelin hänet lopuksi, kun tilaa oli kyllälti. Hänen luonaan nukuinkin suloisesti, kunnes oli päivä päällä puiden, huomen honkien tasalla. Kun siitä aamulla kerroin »rakkaalle lukkarinmuorille», oli se hänestä luonnollista; sen suhteen ei ollut mitään muistuttamista. —

Kirjoitin pitkän kirjeen kotiin vanhemmilleni matkoistani ja toisen sisarelleni. Vein ne pappilaan apulaiselle postiin toimitettaviksi. Kello 4 ip. lähdin taas vaeltamaan Näsin suomalaismetsiä kohti. Kuljin Fredriksbergin, Anneforsin ja Gillergårdin sivu Tyyn kylään. Pistäytyessäni muutamaan torppaan Markusfalletin läheistöllä tietä kysyäkseni näin köyhyyden, kurjuuden ja viheliäisyyden huippuunsa kehittyneenä. Siellä olivat lapset yksinään kotona, mutta minua oikein puistatti heitä katsellessani. Suuremmatkin tytöt olivat rääsyissä ja rievuissa puolialastomina ja likaisina kuin torakat. 8-vuotias poika makasi ilki alastomana lieden tuhkassa. Hän kömpi sieltä minua lähemmin katsellakseen sellaisena kuin Jumala hänet oli luonut.

Oli jo myöhäinen hetki, kun tulin _Tyyn_ kylään. Menin heti puhuttelemaan _Antti Matinpoika Siikaista_, jota nimitettiin Biseniksi, sillä olin kuullut häntä mainittavan suureksi tietäjäksi ja runojen taitajaksi. Mutta itse hän kielsi taitonsa. Hän oli 50-ikäinen ja aluksi niin ujo, että juoksi minua piiloon. Mutta kun seurasin jäljessä, niin hän ryhtyi juttuihin uskaltamatta kumminkaan katsoa minua silmiin ja sulkien silmänsä. Kuulin sittemmin kyläläisiltä, että hän aina oli ollut sellainen, ettei hän tahtonut olla muiden seurassa, ei kyläläistenkään kanssa, mutta jos hän kerran lyöttäytyi juttelemaan, niin ei puhetta puuttunut. Pyysin häntä seuraavana aamuna tulemaan puheilleni taloon, jossa aloin yöpyä. Siellä nukuinkin makeasti kuten tavallista tallinparvella.

Tyyn kylässä on 6 taloa. Ensiksi asettui tänne _Lasse Pasainen_ Qvarnbergistä, johon kylään tämä karjalaidunmaana aluksi kuului. Täällä oli se tupa, jossa Jussi Janinpoika asuu, hyvässä kunnossa vaikka se oli salvettu v. 1585, ja vähää ennen olivat suomalaiset tulleet tänne. Muuan _Pasainen_ myi tilansa 30 taalarilla lautamies Antti Torjelille Säfsenin kylästä Helleforsin pitäjästä. Tämän pojanpoika elää vielä ja puhuu hyvää suomea, vaikka Torjel oli aito ruotsalainen, sillä hänen vaimonsa oli ummikko suomalainen. Kylän lähettyvillä on _Puntaisenmäki_, missä muinoin asui joku _Puntainen_.

Sain kuulla Bisenin aamulla varhain, menneen heinäntekoon Hökbergiin, jonne oli ¼ penikulmaa ja että hän myöhään illalla oli minua etsinyt, mutta minä olin jo nukkumassa. Minun oli siis mentävä Hökbergiin häntä tapaamaan. Lopulta hän sanelikin minulle loitsunsa, kun olin kauan puhunut ja lukenut hänelle omiani.

Menin takaisin Tyyniin ja sieltä halki soiden Högsjöhön. Sinne oli ¾ penikulmaa. En saanut ketään oppaakseni. Minun oli kahlattava kahden joen yli joutuen harhapoluille. Kuljin suurien soiden yli, kunnes tulin järvelle, jossa tie loppui. Kuljin eteläpuolitse järven ympäri tullen ryteikköiseen metsään, jossa tapasin entisen kaskimaan. Täällä tapasin Stora Löfhöjdenin miehen, joka oli matkalla Högsjöhön. Hän opasti minut sinne ja huomasin kulkeneeni eksyksissä. Tässä kylässä oli kolme hyvin toimeentulevaa taloa, jotka eivät kuuluneet tehtaaseen, vaikka tehtaanherrat monesti olivat yrittäneet ne saada. Äskettäinkin oli heidät haastettu käräjiin tehtaan metsiin asettuneina uutisasukkaina, mutta he olivat näyttäneet vanhat verokirjansa, joten anastus ei onnistunut.

Vietettyäni tapani mukaan yöni heinissä tallinparvella suuntasin kulkuni Skärfjälliin, aikoen matkata Svartkärnin ja Svartkärnsbergin ohi, mutta eksyin ja tulin Liljedaliin, missä minut osoitettiin oikealle polulle.

_Juva_ (Skärfjället). Tultuani kylään menin ensiksi Kristoffer Juhonpojan taloon. Ihastuin, aivan haltioiduin nähdessäni hänen vaimonsa. Olen nähnyt elämäni juoksun varrella monta kaunista naista, mutta hänen veroistaan en ikinä. Hän oli niin tavattoman suloinen ja ihanainen, että minun mielestäni itse Venus häneen verrattuna ei ollut niin mitään. Seisoin kauan kuin paikalleni naulattuna häntä katsellen. Eivät vain hänen kasvonsa, mutta hänen koko olentonsa, asenteensa ja käyttäytymisensä yllättivät minut. Hänen nimensä oli _Kaisa_ Lassentytär ja oli hän kotoisin Linnerhöjdenistä. Hän oli suunnilleen 22-ikäinen ja oli hänellä kaksi pientä lasta, joista nuorempi parhaillaan imi rintaa hänen istuessaan pirtin ovella kainostelematta imettämistä. Hän oli solakka kuin lilja ja pitkä kuin tulppaani. Hänen miehensä tuntui olevan älykäs ja viisas ja vankka suomen kielen taitaja. Niinpä hän kertoi minulle jäniksestä ja ketusta saman sadun, jonka olin lapsena Juvalla kuullut, vieläpä samoin sanoinkin:

»Karhu söi hevoista, niin repo tuli sinne ja kysyi, mitenkä se on suanna semmoisen hyvän paistin. Karhu sanoi, että se tarttui hännästä kiini kuin hevoinen makais aholla. Repo teki samalla tavalla: Kuin hän näki hevoisen makaavan, niin se otti hännästä. Vaan hevoinen juoksi tiehens ja kettu riippui hännässä.»

Jänis kysyi: »Mikkel, minnekkäs määt?»

Kettu vastais:

»Tiiä Jumala, Jussi kultain, minnekkä tässä mäntäneen. Perse puhkee, kaula katkee, ennen leuat lohkiaa, ennenkuin häntä katkiaa.»

Sitä paitsi osasi hän suomennoksena ruotsalaisen laulun:

Kråkan sitter på ladutak — Pipa vill icke låta . . Kära mor, gif barnen mat, att de icke gråta. Kin-kan sa bjälla, Öster ut i fjälla.

Varis istuu laon katolla, Eipä pipu laulakaan, Anna muori lapsille ruoka, älä anna itkeä! Kin kan sano kello ite pohjoisella.

Toinen eukko, Maija Tahvanantytär, luki minulle saarnan, jonka jo lapsena olin kirjoittanut. Se oli parodia ja satiiri papeista, jotka kerjäävät kaikkea, minkä näkevät ja suinkin voivat käsiinsä saada:

Pappi oli pannut renkinsä lauantaiyönä lammasta varastamaan ja näki rengin kesken saarnan tulevan kirkkoon. Hän messusi:

»Tokko sielä suaatuna pö-kö-kö-köö?»

Renki vastasi:

»Ei sielä suaatuna pö-kö-kö-köö. Portit lusku, koirat haukku; mestasin hyvän hi-ha-ha-haan.»

Pappi:

»Hyvät vaimot, kuin työ ootte kankaat kutonna, Mi antaa mulle housun paikkoja, mikä kyynärän, mikä kaks, joka kolme, niin ko-ko-ko-koo housut!»

Sanottiin, eltä taalalainen Joonas eli _Juga_ Juhonpoika Äppelbosta ensiksi n. 200 vuotta sitten asettui tähän kylään. Hänestä sai kvlä suomalaisen nimensä _Juva_ eli _Juka_. Hänen jälkeensä tulivat Martti Juhonpoika, Matti Martinpoika, Tahvana Matinpoika ja hänen poikansa Olavi Tahvananpoika, jonka tehtaan herrat ajoivat pois. Hän elää vieläkin.

Juvan eteläpuolella on seuraavanlaisia suomalaisia paikannimiä: _Riihimäki_, _Itäaho_, _Rytar-suo_, _Peltoniit(t)u_ lounaassa; _Kelkkasuo_, _Kuusisuo_ etelässä; _Heinäsuonlehto_, _Halla-aho_, _Roviomaa_, _Kissankallio_, _Risukaski_, _Syvänotko_ lännessä; _Lehmäsuo_, _Talopurno_, _Kiirulampi_, _Heinaho_, _Näkkilampi_ pohjoisessa; _Matilankallio_, _Pilkkalehto_, _Tervalampi_, _Vesiniittu_ ja _Rahkasuo_. Tässä kylässä on 5 Liljendalin tehtaaseen kuuluvaa taloa.

Tulin viipyneeksi täällä kauemmin kuin olin aikonut sen vuoksi, ettei akka tahtonut minulle lukea mainitsemaani saarnaa, vaikka sitä pyytelin usean tunnin ajan, mutta lopulta sain sen kirjoitetuksi. Kello olikin jo 3 ip., kun lähdin Qvarnbergiin, joka oli korkealla mäellä ja näkyi hyvin tänne. Vaikka sinne onkin vain ¾ penikulmaa varoitettiin minua sinne yksin lähtemästä, sillä välillä on niin upottavia soita ja rämeitä, että harva tämän kylän asukas oli siellä ollut, huolimatta siitä, että se oli heidän lähin naapurinsa. Ja hekin olivat niin eksyneet, että tuskin kotiin löysivät. Minua neuvottiin tekemään mutka Långmarkiin, jonne oli ½ penikulmaa ja sieltä ½ penikulmaa Qvarnbergiin. Mutta kun eksyin tieltä, päätin oikaista suoraan Qvarnbergiin niin pian kuin mahdollista. Auringon asemasta päättelin, millä ilmansuunnalla se oli. Minä sekä harppailin että juoksin niin että hiki valui. Porhalsin mennä suoraan halki vetelien soiden ja yli kivisien vaarojen välittämättä portaista ja poluista. Miltei koko matkan juoksin paljain jaloin, tulivatpa ne sitten kuinka karkeiksi ja kuraisiksi tahansa. Saappaatkin hajosivat, vaikkei vielä ollut kuukautta kulunut siitä, kun ne Limassa tehtiin ja näyttivät ne silloin niin vahvoilta kuin ne kestäisivät ikuisesti. Olipa minun kerran riisuuduttava alastomaksikin, kun kahlasin yli Svartälfvin. Vihdoin ⅛ penikulmaa kylän pohjoispuolella tapasin tien ja Hästkullenista Qvarnbergiin menevän miehen. Hänen kanssaan kävelin edelleen tullen samaan taloon, missä olin ollut 2 viikkoa sitten. Nyt olivat sekä isäntä että emäntä kotona. He puhuivat suomea ja laittoivat ohraa haasioille.

_Myllymäki_ (Qvarnberg) on, kuten sanoin, suurella, korkealla mäellä ja pelloilta on väännetty suuria kiviröykkiöitä. Havaitsin, että he suomalaiseen tapaan niittivät peltonsa sirpillä. Isäntä kertoi, että samoin kuin minun kotiseudullani olki niittäessä pannaan sormien väliin. He lämmittivät illaksi saunan, jolloin kiuas sortui, mutta taka-osaa jäi sen verran pystyyn, että tulen saattoi antaa edelleen palaa. Emännän oli lähdettävä Filipstadin karjamarkkinoille ja sen vuoksi oli ensin kylvettävä. Minäkin menin kylpemään talon kolmen pojan kera, jotka kaikki olivat pitkiä, kookkaita miehiä. Talossa oli myös kolme tytärtä. Kaikki kylvimme me yksissä vuorotellen. Miehet kumminkin menivät ensin parvelle kilvoittelemaan, kuka enimmät ja kuumimmat löylyt sieti. Parvi oli matala ja siinä he loikoivat seinää potkiskellen. Olimme 5—6 henkeä kerrallaan parvella. Tultuamme alas virutimme itsemme kylmällä vedellä ja juoksimme alastomina pihalle pukeutumaan. Puhuimme pelkkää suomea, josta eivät tytöt saaneet paljon tolkkua. Tultuamme saunasta sain heidät lukemaan suomalaisia ja ruotsalaisia loitsuja ja tytöt lauloivat ruotsalaisia lauluja. Vihdoin menin poikien kanssa aittaan nukkumaan ja tytötkin tekivät sinne vuoteet itselleen. Siellä he juttelivat ja lauloivat kauan.

Naapuritalon emäntä tuli maanantaina kotiin Dreskhöjdenistä, missä hän oli ollut äitinsä ja neljän lapsen hautajaisissa; nyt hän itsekin oli kovin sairastunut punatautiin.

Täällä oli yleisenä tapana ruotsiakin puhuttaessa käyttää suomalaisia nimiä; esim. _Pekkais Pekka_, _Pasais Lars_, _Siikais Matts_ j.n.e., siten että suomalainen sukunimi pantiin ruotsalaisen ristimänimen edelle. Juho Liitisen vaimo Stiina Pekantytär Sikainen naapuritalossa osasi moniaita ruotsinkielisiä loitsuja, jotka selvästi huomaa epäonnistuneiksi mukailuiksi suomalaisista. Esimerkkinä näistä sekasotkuisista loitsuista mainitsen luvun, kun neula (akana) on mennyt lehmän kurkkuun:

»Ut du syster Lönn! Du skall ut och ränna in inte in och brinna! inom 3 namn, i namn Gud Fader, Gud Son» — —

Käärmeenpuremaa vastaan sanottiin:

»Jungfru Maria gick vägen fram, fick hon se hvar en orme rann. Ge du mig åt henne, skall jag både signa hän och binda den ur lefver och ur lungor, ur led och ur sen, ur kött och ur ben ur stock och i sten. Der skall du bli genom 3 namn — —

Myllymäki on näiden metsien vanhimpia suomalaiskyliä. Ensiksi tuli Suomesta _Lasse Pasainen_ n. 300 vuotta sitten. Vanhat asiakirjat ovat hävinneet. Muutamat luulevat, että jo ennen häntä täällä oli ollut asutusta, mutta että talot hänen tullessaan olivat autioina. Hän oli asunut Pekka Tuomaanpojan talon eteläpuolella. Näsin ja toisen kerran Jernan taalalaiset olivat polttaneet hänen talonsa. Silloin kävi hänen vaimonsa kuninkaan luona Tukholmassa. Kuningas oli silloin ollut Suomessa, mutta eukko oli mennyt jäljessä sinne ja tavannut hänet. He eivät enää varmuudella tienneet, kuka kuningas, mutta arvelivat, että kysymyksessä oli Kustaa I Vaasa. Eukko oli saanut sellaisen päätöksen, että taalalaisten oli uudelleen rakennettava hänen talonsa, ja jos he sen kerran vielä polttaisivat, niin heidät poltettaisiin samoilla kekäleillä. Päätös oli kirjoitettu »vasikannahalle», joka oli pienehköä 4:o kokoa. Tämä kirje oli ollut tallella aina vilme aikoihin asti, kunnes muudan mies muuttaessaan toisaanne vei sen mukanaan.

Suunnilleen 120 vuotta sitten tulivat tänne veljekset Tuomas ja Tahvana Siikainen Fryxändestä Norjan rajalta. Vanhat kertoivat, että he olisivat tulleet Suomen Siikasalmesta. Aluksi he asuivat yksissä, mutta erosivat, kun pirtti paloi. Tuomas muutti sinne, missä isäntäni Pekka Tuomaanpoika Siikainen nykyään asuu, Tahvana muutti pohjoiseen taloon. Tuomaalla oli poika _Pekka_ Tuomaanpoika, syntynyt v. 1707; hänen poikansa Tuomas Pekanpoika oli isäntäni isä. Hänen isänsä sedän Matti Pekanpojan poika Heikki Matinpoika raivasi Laxkärnin ja otti aluksi isänsä luoksensa, mutta tämä asettui sittemmin toisten poikiensa kanssa muuanne. Pekka Tuomaanpojan setä Tuomas Tuomaanpoika muutti Digerlediin.

Toisella veljellä Tahvana Siikaisella oli monta poikaa, joista Heikki Tahvananpoika jäi isän konnulle. Kaksi poikaa muutti Äppelbon Rågvediin ja Matti Tahvananpoika meni kotivävyksi Högsjöniin. Heikki Heikinpoika, joka asui vanhalla konnulla, kuoli Fernebon pitäjässä ollessaan matkalla poikansa luo Tukholmaan, missä tämä oli jonkunlaisena käsityöläisenä. Ukko myi tilansa Fredriksbergin tehtaalle ja hänen toinen poikansa muutti myöskin Digerlediin.

Myllymäellä on myöskin ollut Norjan rajalta tulleita _Kansaisia_. Matti Matinpoika _Ronkainen_ Kölaråsista tuli avioliiton kautta tänne; hänen lankonsa Erkki Heikinpoika Liitinen tuli Rådasta, ja hänen poikansa Juho Erkinpoika elää vieläkin ja puhuu hyvää suomea. Kylässä on myöskin _Pokkaisten_ sukua. Ensimmäinen Pauli _Pokkainen_ tuli Krafsenista. Mutta täällä sanotaan, ettei Pokkainen olisikaan mikään suomalainen sukunimi, vaan haukkumanimi.

Olostani ei otettu maksua; poika, joka puolipohjasi saappaani, pyysi 6 killinkiä — annoin 12. Myöhemmin illalla menin Lohilammille.

_Lohilampi_ (Laxkärn) on kylä, jossa on 6 taloa ja 30 henkeä. Isäntäni _Heikki Matinpoika Siikainen_ Myllynmäeltä oli isänsä kanssa tämän paikan alkuaan raivannut. He erosivat sittemmin. Isä poikineen rakensi toisen talon, mutta se paloi. Myöhemmin rakensi Heikki Matinpoika aivan yksin, eukon edes auttamatta, salin, kamarin ja keittiön. Hän kertoi, miten hän siinä menetteli. Hän oli tänne tullessaan 33:n ikäinen. Nyt hänellä oli 3 tynnyrinalaa peltoa ja 10 haasiaa heiniä. Toinen hänen poikansa on 24:n vanha, tytöistä on toinen 21:n, toinen 18:n. Hän oli nyt kylän varakkain mies eikä ollut kuten muut tehtaan alustalainen. Hänellä oli 3 veljeä ja 2 sisarta ja kaikki olivat hakeneet itselleen uudet asuinpaikat. —

Täältä menin seuraavana päivänä _Nupaan_ (Hästkulle), jonka ensimmäiset asukkaat olivat tulleet kuudettakymmentä vuotta sitten Slättenistä. _Kaarle Käröinen_ Norjan rajalta oli nainut _Briita Lassentytär Putkoisen_ Slättenistä. Tämä oli »Nipaksi» nimitetyn miehen leski. Hänen poikansa Juho Kallenpoika muutti Slättenistä Hästfalletiin. Hänen sisarensa oli naimisissa Tuomas Matinpojan kanssa Rådan suomalaismetsistä. Ilänestä käytettiin nimeä »Major» ja muutti hän perheineen Suomeen. Juho Kallenpojan pojanpoika elää vielä. Noin 30 vuotta sitten asettui tänne Heikki Lassenpoika _Putkoinen_ ja samaten Juho Matinpoika _Ronkainen_ Kölaråsista ostaen toiselta kiinnekirjan. Tämä kylä on ensimmäinen Jernan pitäjään tullessa. Jernan kirkolle on 3 ¼ penikulmaa (NNO), Säfseniin 2 ¼ (SOO), Äppelbohon 2 ½ (NV). Hästkullen on muuten huono ja köyhä kylä. Kun varhain aamulla kuljin talojen väliä, kuulin metsässä paimentytön laulavan niin kauniisti, että seisoin pitkän aikaa kuunnellen hänen laulunsa sointua, ja miten metsän kaiku siihen vielä kauniimmin vastasi.

14. TARINOITA KEMPPAISISTA, PUTKOISISTA, AMPIAISISTA, KETTUISISTA. ITSEPÄINEN SUOMALAINEN. LÄHTÖ SÄFSENISTÄ.

_Nupasta_ oli huonoa kivistä tietä _Slätteniin_ ¼ penikulmaa. Ensimmäisessä talossa tapasin vanhan ukon ja nuoren lapsivuoteella olevan naisen. Huomasin heti, että ukko oli herrahtava. Hän nousi heti seisoalleen, valmisti minulle istumatilan ja osoittautui puheessaan sangen järkeväksi. Pian tuli sisälle hänen poikansa 34-vuotias lautamies; hänkin oli viisas ja ymmärtäväinen mies. Hänen vaimonsa siinä sairasteli. Hän toi minulle kuoripiimäkehlon, mutta kun en äsken syöneenä siihen tahtonut puuttua, niin hän kehoitteli, kunnes tein hänen mielikseen.

Mutta minun on ilmoitettava, kuka tuo vanha ukko oli. Hänen nimensä oli Risto Pekanpoika _Kemppainen_, ja hän oli syntynyt Liljendalin tehtaan suomalaiskylässä, josta vieläkin käytetään nimeä »Kämptorp» eli Pullingtorp. Hän kertoi esi-isiensä Suomesta tulosta:

Kun venäläiset sotivat Suomessa oli kanta-isä _Pertti Kempainen_ asunut Savossa. Eräänä päivänä oli 7 ryssää tullut hänen taloansa ryöstämään ja hävittämään. Hän oli pelastanut henkensä pitämällä pyssyä päänsä suojana lyöntejä vastaan ja niin loikannut ovesta ulos. Nämä olivat hosuneet niin, että Kemppaisen pyssynpiippu puolustautuessa käyristyi.[11] Päästyään metsään oikaisi hän puitten välissä pyssynsä ja palasi kotiin ampuen 6 venäläistä yrittäen pyssynperällä surmata viimeisenkin, joka pääsi karkuun. Kemppainen oli ottanut eukkonsa kanssa niin paljon omaisuuttaan kuin jaksettiin kantaa ja meni metsään, sillä oli pelättävissä, että tulisi uusia vihollisia. Niin hän joutui pakotiellään Ruotsiin. Kun hän tuli kuninkaan luo pyytämään kiinnekirjaa jollekin uutistalolle, niin hän kertoi, miten oli pelastunut seitsemän ryssän kynsistä. Silloin oli kuningas, — nimeä ei kertoja muistanut, mutta arveli häntä Kaarle IX:ksi — sanonut sihteerilleen: »Det var en kämpe! Gif honom ett byggningsbref!» (Sepä oli koko kemppi! Anna hänelle viljelyslupa!) Siitä hän sai nimen Kemppainen eli »Kämp Bertil». Hän meni aina Norjan rajalle saakka, mutta kun ei sieltä löytänyt mieluistaan tilaa, palasi hän sieltä ja osti maaherralta 8 ploodulla Pullingstorpin.

Miten maaherra oli saanut tämän torpan, selitti ukko seuraavasti: Muuan _Heikki Pulliainen_ oli ollut Suomesta tullut miehentappaja, joka oli paennut tänne ja asunut jo kolme vuotta kenenkään siitä tietämättä, sillä silloin täällä oli vain asumattomia saloja. Mutta sitten hänet keksittiin ja kuulutus Suomesta oli ehtinyt näille maillekin, joten mentiin häntä vangitsemaan. Mutta hän livisti Norjan puolelle. Kun maaherra ei saanut miestä kiinni, otti hän talon huostaansa ja oli se jo ollut pari vuotta vuorimestarille vuokrattuna, kunnes Pertti Kemppainen sen osti maaherralta.