Part 23

[15] C.O. Nordensvan, Världskriget 1914-1918, Tukholma 1922. Åhlén & Åberlund. Siv. 156.

[16] Tiedot molempain pääkomiteain kokoonpanosta mainitaan tässä Kai Donnerin kirjoituksen mukaan, ks. teosta Suomen vapaussota, I, siv. 99.

[17] K.A. Wegelius, Routaa ja Rautaa, I, siv. 28.

[18] J. Sundwall, Kring Jägarbataljonen, siv. 40.

[19] Kirjeen, jossa nämä ohjeet olivat, kirjoitti maisteri Fabritius muutamille muistikirjanlehdille salamusteella. Se on julkaistu kokonaisuudessaan teoksessa Suomen Jääkärit, 1, siv. 431.

[20] Ks. von Essenin omaa kuvausta teoksessa Suomen jääkärit I, siv. 364 ja seur.

[21] Edv. Hjelt, Vaiherikkailta vuosilta, II, siv. 52.

[22] Minun huomautukseni.

[23] Suomen Vapaussota I, siv. 49.

[24] Suomen me valloitamme, kävi miten kävi, ja Ahvenanmaan me joka tapauksessa otamme.

[25] Vrt. Suomen vapaussota vuonna 1918 teoksessa, I, siv. 198 esitettyjä, minun mielestäni harhaanjohtavia mietelmiä.

[26] J. Sundwall, Kring Jägarbataljonen, siv. 48.

[27] Suomen Jääkärit, I, siv. 293.

[28] Samuli Sario, Suomen vapausliikkeen ulkomaanvaltuuskunta Suomen Vapaussota, I, siv. 182.

[29] Ruotsalaiset, ruotsalaiset! Ne eivät tule mukaan.

[30] Wetterhoffin kertomus von Falkenhaynin tiedonannosta herttualle käy pääasiassa yksiin sen kanssa, mitä marraskuun 30 p:nä kuulin samasta asiasta.

[31] C.O. Nordensvan, Världskriget 1914—1918. Tukholmassa 1922. Siv. 192.

[32] Päinvastainen käsitys on Hindenburgilla. Puhuessaan Saksan viimeisestä Ranskassa v. 1918 tekemästä rynnistyksestä hän lausuu (Elämäni, suom. painos, siv. 335): »Tästä olisimme ehkä säästyneet, jos olisimme jo vuonna 1915 lopullisesti voittaneet venäläiset.»

[33] Maurice Paléologue, La Russie des tsars pendant la grande guerre, II, siv. 138.

[34] Maurice Paléologue, m.t. II, siv. 148.

[35] Rautatietöissä oli sitäpaitsi tuhansittain sotavankeja. Näitä kohdeltiin tietenkin vielä huonommin. Ks. Ira Nelson Morris: Minnen från min ministertid i Stockholm 1914-1923, Tukholma 1923, siv. 45 ja seur.

[36] Herman Gummerus, Aktiva Kampar 1899-1910, Helsinki 1925, Söderström & C:o, siv. 162.

[37] Kirjeen on muutamin lyhennyksin julkaissut Sundwall: Kring Jägarbataljonen, siv. 135 ja seur.

[38] Sundwall, main. teos, siv. 139.

[39] Että Norjassakin oli niitä, jotka näkivät selkeästi Venäjän taholta uhkaavan vaaran, osoittaa m.m. toht. Herman Harris Aallin v. 1917 ilmestynyt kirja 'Nordens Skjaebne' (ruotsiksi Nordens öde, Helsinki 1917, Holger Schildt).

[40] Samuli Sario teoksessa Suomen vapaussota, I, siv. 194.

[41] Vrt. sitä Helsingin keskuskomitealle lähettämäni raportin otetta, joka on julkaistu teoksessa Suomen jääkärit, II, siv. 616 ja seur.

[42] J. Sundwall, Suomen jääkärit, I, siv. 559. Vrt. Kai Donner teoksessa Suomen vapaussota I, siv. 117.

[43] Julkaistu teoksessa Suomen vapaussota, I, siv. 142 ja seur.

[44] Vrt. von Essenin omaa kertomusta teoksessa Suomen jääkärit, I, siv. 375 ja seur.

[45] Kai Donner teoksessa Suomen vapaussota, I, siv. 117.

[46] Suomen Jääkärit, II, siv. 316.

[47] Ks. J. Sundwall, Kring Jägarbataljonen, siv. 64 ja seur

[48] Oli kuitenkin poikkeuksia. Monet Suomen liikemiehet osoittivat suurtakin sympatiaa meidän liikettämme kohtaan ja tekivät tuntuvia taloudellisia uhrauksia sen hyväksi, vaikkakin verraten harvat ottivat siihen aktiivisesti osaa, kuten johtaja Armas Saastamoinen. Huhtikuun 24 p:nä olen merkinnyt, että kauppaneuvos Krogius oli lahjoittanut 5 000 kruunua L.L:lle Summa käytettiin jääkärien n.s..Liebesgabe-rahaston vahvistamiseksi.

[49] Erich Ludendorff: Sotamuistelmani 1914-1918 (suom. painos, Porvoo, Werner Söderström), siv. 183.

[50] Suomen Jääkärit, II, siv. 627 ja seur., 678 ja seur.

[51] Erich Ludendorff, main. teos, siv. 195.

[52] Vrt. Kai Donner, teoksessa Suomen Jääkärit, II, siv. 1060.

[53] J. Sundwall, Kring Jägarbataljonen, siv. 66.

[54] Vrt. Samuli Sario, Lausannen kansallisuuskonferenssi v. 1916. Suunta 1921, n:ot 6 ja 7.

[55] Näiden kahdesti kuussa ilmestyväin »Sanomain» tehtävänä oli antaa Suomen yleisölle totuudenmukaisempi käsitys sotatapahtumista ja poliittisesta asemasta kuin minkä meidän sensuroitujen sanomalehtiemme niukoista ja tendenssimäisistä uutisista sai. Niiden toimittajana oli maisteri Thure Svedlin ja suomentajana maisteri V. Puhakka ja ne painettiin 4—6-sivuisina Aftonbladetin kirjapainossa samalle ohuelle paperille, jota oli käytetty »Vapaisiin Sanoihin» sortovuosina. Lehden levittämisen Suomeen hoitivat meidän etappimme. Suurten kuljetus- ja levitysvaikeuksien vuoksi tämä hyödyllinen ja hyvintoimitettu julkaisu ei liene saapunut Helsinkiin ja Etelä-Suomeen asti.

[56] Ks. m.m. Maurice Paléologue: La Russie des tsars pendant la grande guerre, II, 1 luku.

[57] Paléologue, main. teos, II, siv. 5 puhuu siitä, kuinka tavattoman pessimistisesti Kokovtsoff juuri silloin arvosteli asemaa.

[58] Hammarskjöldin ministeristö asettui tässä kysymyksessä sangen päättävälle kannalle. Syyskuun lopulla sanoi Saksan ministeri von Lucius minulle saaneensa Ruotsin hallitukselta varman vakuutuksen, että se ei tulisi myöntymään eikä sallimaan ainoankaan ruutitynnyrin kuljetusta Ruotsin kautta. Lienee kuitenkin tunnettua, että luvatonta sotatarpeiden kuljetusta Ruotsin kautta Venäjän laskuun toimitettiin salassa varsin suuressa määrässä. Me saimme siitä usein raportteja. Niinpä kirjoitti neiti Elin Nylander minulle syyskuun 14 p:nä 1916: »Heinäkuun 1—26 p:n välillä kuljetettiin Englannista kauttakulkutavarana Ruotsin kautta toiminimi Krogiukselle Tornioon joukko laatikoita, joissa oli Punaisen Ristin leima. Toiminimi ei puuttunut Torniossa lastaukseen, vaan siihen komennettiin merisotilaita Helsingistä. Suuret puulaatikot sisälsivät pienempiä laatikoita, joista jokaisessa oli _granaatteja_. Tämä kaikki Punaisen Ristin merkillä varustettuna! Jos kirjoitat asiasta, älä mainitse mitään sotamiehistä. Ne ovat luotettavia hyviä miehiä ja kaikin tavoin suojeltavia».

[59] Kuten tunnettua oli Hindenburg elokuun 29 p:nä tullut von Falkenhaynin seuraajana pääesikunnan päälliköksi ja Ludendorff ensimmäiseksi päämajoitusmestariksi.

[60] Vrt. Edvard Hjelt teoksessa Suomen vapaussota, I, siv. 51.

[61] Pietarin lehdet panivat toimenpidettä vastaan vastalauseen »kyynillisenä kansainoikeuden loukkauksena». Maurice Paléologue, La Russie des tsars pendant la grande guerre, II, siv. 77.

[62] Tämä sabotage-toiminta, jolla kenties oli merkitystä Saksan sodanjohdolle, mutta joka tuntuvasti sai venäläisen valvonnan ja vainon Suomessa kiristymään ja siten myöskin tuli pahaksi esteeksi rekryyttien värväämiselle pataljoonaan, tuotti valtuuskunnalle suurta huolta. Papereitteni joukossa on minulla eräs päiväämätön kopia valtuuskunnan kirjelmästä asianmukaisille Saksan viranomaisille tästä asiasta. Kirjelmä, joka lienee laadittu myöhään syksyllä 1916, päättyy anomukseen, että n.s. sabotage-yrityksiä Suomessa mikäli mahdollista kartettaisiin tai ainakin toimeenpantaisiin ainoastaan erikoisen tärkeissä tapauksissa ja että jääkäripataljoonan nuoria miehiä ei missään tapauksessa enää käytettäisi sellaisiin yrityksiin.

[63] Suomen Jääkärit II, siv. 763.

[64] Sundwall (Kring Jägarbataljonen siv. 70.) kuvaa drastillisesti majuri kreivi Schwerinia: »niukkalahjainen morfinismia sairastava feodaalinen maaneuvos.» Minun saamani vaikutus miehestä ei ollut juuri edullisempi. Että saksalaisillakaan ei ollut erikoisen suuria ajatuksia hänen älystään, tiesi jokainen. Saksan meriattasea Tukholmassa von Fischer sanoi minulle herttaisen avomielisesti katsovansa, että Schwerin on »ein Trodl» (pöhköpää).

[65] Kirjelmä on julkaistu Sundwallin teoksessa siv. 166 ja seur.

[66] Hindenburgin muistelmista (Elämäni, suom. painos, siv. 218 ja seur.) käy kuitenkin ilmi, että hän oli asettunut suunnitelmaan nähden epäilevälle kannalle.

[67] Amerikan Pietarissa olevan lähettilään kautta saamamme vastaus (ks. edellä siv. 251) ei ollut tarkoitettu julkaistavaksi eikä sitäpaitsi sisältänyt mitään positiivista.

[68] Nämä puolalaiset legioonat perustettiin jo v. 1912 Galitsiassa, Itävallan puolalais-ystävällisen valtakauden aikana. Elokuussa 1914 ne lähtivät sotaan ja niihin liittyi vapaaehtoisia Puolan kaikista osista. Syksyllä 1916 kuului legiooniin kaikkiaan noin 30 000 miestä. Niiden luoja ja johtava sielu oli Josef Pilsudski. Syyskuussa samana vuonna annettiin legioonille keisari Frans Josefin reskriptillä oikeus käyttää omia kansallislippuja ja nimitystä »puolalainen apujoukko».

[69] Ludendorff, main. teos, siv. 344.

[70] Suomen Jääkärit II, siv. 860 ja seur. Vrt. C. O. Nordensvan, Världskriget 1914-1918, siv. 314.

[71] Sitä koskevista toiveista oli meidän vaikea lopullisesti luopua.

[72] Näin täytyi puhua meidän puoleltamme tehtävässä esityksessä liittolaisellemme, taistelevalle Saksalle. On itsestään selvää, että kukaan meistä ei vähäksynyt sitä tavatonta merkitystä, mikä länsivaltojen takuun saannilla Suomen autonomialle olisi, jos itsenäisyyssuunnitelmat menevät myttyyn. Mutta sehän ei ollut Saksan apuun rakentuvan itsenäisyysliikkeen edustajain hankittavissa.

[73] R. Norrländer ja S. Sario: Die nordische Brücke, N:o 5 sarjassa »Die russische Gefahr», julkaissut Paul Rohrbach. Stuttgart 1917.

[74] Ks. esim. Lucien Maury, Den svenska nationalismen och kriget, Tukholma 1918, siv. 274 ja seur.

[75] Kai Donnerin julkaisema teoksessa Suomen vapaussota, II, siv. 40.

[76] »Die deutsche Regierung betrachtet es als ein deutsches Interesse, dass Finnland womöglich in Besitz der vollen Selbständigkeit gelangt. Infolge dessen ist die deutsche Regierung gewillt, bei dem Friedensschluss für die Erreichung dieses Zieles den zur Zeit bestehenden Verhältnissen gemäss zu wirken. Sollte dennoch irgendein staatliches Band zwischen Finnland und Russland bestehen bleiben, ist Deutschland bereit, für die vertragsmässige Erhaltung der finnländischen Autonomie einzutreten.» — Se selostus, joka on teoksessa Suomen vapaussota I, siv. 198, on epätäydellinen.

[77] Ernst von Hülsen teoksessa Suomen vapaussota, I, sivu 208.

[78] Kertomus on »Stockholm» nimisenä ranskaksi julkaistu konferenssin järjestelykomitean toimesta Tidenin kustannuksella Tukholmassa 1918. Suomalaisten valtuutettujen memorandumi on sivuilla 298—304.

[79] Eräässä yksityisessä keskustelussa Donnerin kanssa oli Sirola kuitenkin mielipiteenään lausunut, että kansan on ehdottomasti vuodatettava vertansa vapautensa puolesta eikä hankittava sitä vain diplomaattisilla neuvotteluilla (Suomen vapaussota 1, Siv. 309).

[80] Suomen vapaussota, I, siv. 214 ja seur Vrt. Hannes Ignatius Sortovuosista itsenäisyyteen, Helsinki 1927, Otava siv. 133 ja seur.

[81] Ne on toht. Kai Donner julkaissut teoksessa Suomen vapaussota, II, siv. 42.

[82] K.A. Wegelius, Aseveljet I, siv. 250.

[83] Suomen vapaussota, I, siv. 222 ja seur.

[84] Suomen Jääkärit, II, siv. 965 ja seur.

[85] Bertel Appelberg: Revolutionsåret 1917, teoksessa Med lagen och svärdet, Helsinki 1919, Söderström & C:o, siv. 172.

[86] Kirjeet on julkaistu suomalaisina käännöksinä valtioneuvos Danielson-Kalmarin kirjassa »Ahvenanmaan asia vuosina 1914—1920», Helsinki 1920, Otava, siv, 185 ja seur. Vrt. Bertel Appelberg: Jägarrörelsen, teoksessa Med lagen och svärdet, siv. 170 ja seur.

[87] Ylläolevaa Ahvenanmaan-kysymystä koskevaa esitystäni, joka sisältyy tämän kirjan aikaisemmin ilmestyneeseen ruotsinkieliseen painokseen, on ruotsinmaalaiselta taholta väitetty vääräksi. Esimerkiksi entinen pääministeri, nykyinen maaherra Eden, on eräässä haastattelussa vakuuttanut, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, että vapaamieliseltä taholta olisi käytetty minkäänlaista painostusta mainittua tarkoitusta varten. Herra Eden sanoo edelleen, ettei hän tunne ahvenanmaalaista K.J. Sundbergia sekä ettei hän tietääkseen koskaan ole tavannut sennimistä henkilöä. Mikäli asia koskee herra Edeniä itseään, on hänen vastaväitteensä tietysti otettava ad notam. Sopinee kuitenkin huomauttaa, että eräs toinen ahvenanmaalainen, toht. Hugo Sommarström, jota Stockholmstidningen on haastatellut, on m.m. ilmoittanut, että, ellei hän erehdy, Sundberg taikka joku toinen (suomalainen) ylioppilas jo keväällä 1917 kääntyi silloisen Upsalan professorin Edenin puoleen Suomen ja Ahvenanmaan kysymyksen johdosta. Olkoon miten tahansa, ei ole pienintäkään syytä olettaa, että Sundbergin 16 p:nä heinäkuuta 1917 minulle esittämä kertomus olisi ollut tuulesta temmattu taikka että minun muistiinpanoni siitä olisi väärä. Viittaan muuten Uudessa Suomessa ja Helsingin Sanomissa 17 p:nä joulukuuta 1927 julkaisemaani selitykseen, missä minä m.m. oman kertomukseni lisätodistukseksi huomautan valtioneuvos Danielson-Kalmarin yllämainitussa teoksessa tekemiä paljastuksia. Lausun siinä: »Täytyy pitää aikaisemmin julkaistujen asiakirjain avulla todettuna ja nyt edelleen vahvistettuna, että Ruotsissa toimineet ahvenanmaalaiset saivat yllytystä ja kannatusta ruotsinruotsalaiselta taholta pannessaan alulle liikkeen, joka antoi tulokseksi ahvenanmaalaisten kääntymisen Ruotsin puoleen.»

[89] Ylimalkaisten päiväkirjamerkintöjen mukaan. Ne pitävät yhtä salaneuvos von Hülsenin yllämainitussa teoksessa antamien tietojen kanssa. Niissä ei kuitenkaan mainita sitä valtakirjan kohtaa, joka koski Ruotsia.

[90] Julkaistu teoksessa Suomen vapaussota, I, siv. 263 ja seur.

[91] Ks. valtioneuvos Hjeltin seikkaperäistä selostusta käynnistä suuressa päämajassa hänen muistelmissaan (Vaiherikkailta vuosilta, II, siv. 66 ja seur.) sekä teoksessa Suomen vapaussota I, siv. 62 ja seur.

[92] Edvard Hjelt: Vaiherikkailta vuosilta, II, siv. 111 ja seur.