X.

Toinen Arthur.

Arthur Peterson, nuori mies, jonka Forrest oli tavannut boulognelaislaivalla ja joka oli koettanut hakkailla mrs Cavalossia Folkestone Leassilla, istui Radway Grangen pienessä kirjastossa. Maatila sijaitsi laaksoalanteessa. Sen takana kohosi harju, jolta saattoi nähdä selkeinä päivinä niiden Viiden Kaupungin savun ja tulen, joiden kaivoksista ja rautatehtaista vanha Peterson, miljonääri, oli saanut miljoonansa.

Oli iltapuoli ja joulukuinen päivä oli laskemaisillaan. Arthur Peterson istui vanhassa, pähkinäpuisessa nojatuolissa laiskana kuten näytti. Itse asiassa oli hän täydessä työssä harjoitellakseen rikkaana oloa. Hän oli nyt ollut noin pari kuukautta Radway Grangen omistaja ja nimellisesti myöskin isänsä omaisuuden haltija. Hän havaitsi, että oli hyvin mutkikas asia saada niin suuri perintö. Hän oli monta kertaa neuvotellut juriidisen asianajajansa, mr Thrushin kanssa, joka oli myös isän testamentin laatija, mutta tähän mennessä ei niillä neuvotteluilla ollut ollut mitään suurempaa merkitystä. Sekä juristia että hänen asiakastaan olivat häirinneet monet sivuseikat -- keksittyjä sivuseikkoja, joita ei kuitenkaan voinut jättää huomioonottamatta. Nämä sivuseikat olivat kuitenkin viimein tulleet järjestetyiksi ja suuri loppuselvitys piti oikeastaan tapahtua tänään iltapäivällä. Arthur Peterson odotti parastaikaa mr Thrushia, jonka piti tulla Manchesterista.

Hän katsoi kelloaan. Se oli puoli neljä. Juuri silloin astui palvelija sisälle.

-- Mr Thrush on täällä ja sitten minä jättäisin tämän kirjeen.

Peterson otti kirjeen, jonka käsialan hän tunsi, aukaisi sen innostuneesti ja rupesi lukemaan. Kirjeen sisältö oli seuraava:

Lontoo, 15 joulukuuta.

Rakas Arthur!

Kiitän sinua vielä kerran ystävällisestä osanotostasi sairauteni aikana. Se kesti kauan, mutta nyt minä olen viimeinkin todellisesti parantumaan päin. Ihmetellään, sanotaan, että oli suorastaan käsittämätöntä, kun läpäsin. Tuon ihmeen teki vanha Colpus, josta kai olet kuullut puhuttavan ja joka sivumennen sanoen on mennyt naimisiin kunnioitettavan anoppini kanssa. Ja minä olen tietysti hyvin kiitollinen tohtorille. Kirjoitan sanoakseni sinulle, että Sylviane ja minä voimme nyt ottaa vastaan kutsusi. Voit odottaa meitä perjantaina iltapäivällä 18:na, jos ei aika ole sinulle sopimaton. Juna tulee Crewen asemalle puoli viisi iltapäivällä ja me toivomme, että tulet meitä vastaan tai lähetät jonkun toisen. Sylviane on vähän heikko terveydeltään tai ennemminkin alakuloinen. Minun sairauteni on kai ollut liian suuri koetus hänen voimilleen. Hänestä on niin hauska tutustua sinuun. Me tapaamme siis perjantaina.

Ystäväsi Arthur C. Forrest.

J.k. -- Älä levittele miljooniasi liian laveasti. Muista, että minä olen vain tavallinen yksinkertainen ihminen, ja samoin olit sinä itsekin siihen aikaan, kun meistä tuli hyvät ystävät.

S:a.

Peterson hymyili miettivästi lukiessaan kirjeen loppua. Sitten hän huomasi, että palvelija seisoi odottaen.

-- Niinpä tosiaan, virkkoi Peterson. Pyytäkää mr Thrushia tulemaan tänne ylös ja tuokaa sitten tänne pari lamppua ja hiukan teetä.

Ainoa mr Thrushin ulkonaisesti havaittava lakimiehen, etevän Manchesteriläis-asianajajan, merkki oli hänen pieni ruskea asiapaperisalkkunsa, joka tuntui olevan olennainen osa hänestä, kun hän oli matkoilla, muuten hän muistutti maalaisherraa, joka oli vetänyt keuhkoihinsa raikasta ilmaa tarpeeksi. Hän oli puettuna leveälieriseen hattuun, siniseen pukuun ja kaulassa hänellä oli vaalea kaulahuivi. Hänen täyteläiset, sangen leveät kasvonsa olivat sileiksi ajellut. Hän oli viidenkymmenenviiden vuoden vanha ja näytti neljäkymmentäviisi- vuotiaalta. Siinä osassa Englantia ei ollut älykkäämpää ja tunnetumpaa asianajajaa.

-- Minulla on täsmällisesti tunti ja kolmeneljännestä aikaa olla täällä, sanoi hän Petersonille, kun hän oli juonut teensä ja puhellut yhtä ja toista. Minun täytyy matkustaa Derbyhyn. Ehkä siirrymme nyt liikeasioihin ja puhumme sitten ilmasta -- jos meillä on aikaa? Hän hymyili hyväntuulisesti.

Peterson nyökäytti. Vaikka hän oli miljoonain herra, näytti Peterson edelleen pojalta pyöreine, sileäksiajeltuine kasvoineen.

-- Te kirjoititte viimeisessä kirjeessänne, että te halusitte tehdä minulle joitakin kysymyksiä. Olen nyt palveluksessanne, sanoi mr Thrush.

-- Niin, aloitti Peterson kurkkuaan kakistellen. Minä haluan tietää tarkalleen, mitä minä omistan, miten suuriarvoista se on ja paljonko se tuottaa. Te annoitte minulle käteisrahaa kolmekymmentäviisituhatta puntaa kaksi kuukautta sitten, mr Thrush. Ehkä teitä huvittaa kuulla, että minä olen hävittänyt suurimman osan tuosta rahamäärästä.

-- Niitä ette ole ainakaan sijoittanut tähän taloon, virkkoi mr Thrush nauraen ja katsoi ympärilleen kolkossa huoneessa.

-- Ei, tämä ei kiinnosta mieltäni tarpeeksi, mutta kuten tiedätte, rakennutan parhaillaan toista.

-- Joka tulee kuluttamaan vielä enemmän rahaa?

-- Aivan niin.

-- Olen kuullut, että rakennustapa on teidän hullutteluanne, virkkoi mr Thrush.

-- Minun hullutteluani?

-- Niin, tai teidän erikoisesti keksimäänne.

-- Kuka sen on sanonut?

-- Eräs minun kirjureistani, joka vietti loma-aikansa Italiassa viime kesänä ja näki teidän istuvan piirrellen taloja Paviassa.

-- Totta on, virkkoi Arthur Peterson ja kuin hieman suuttuneena hän lisäsi: Näyttää siltä, että teenpä minä mitä tahansa, keskustellaan siitä Manchesterissakin. Minulla ei ollut aavistustakaan, että minä olin niin tärkeä henkilö.

Eniten huomiota herätti Arthurissa hänen muuttunut käytöksensä senjälkeen, kun hän oli saanut perintönsä käsiinsä. Hän oli ulkomuodoltaan edelleen poikamainen, mutta tuon tuostakin ilmaantui hänen kasvoilleen väsymys ja närkästys, joka sopi huonosti hänen tavallisesti raikkaille, avoimille kasvoilleen.

-- Ehdottomasti te olette julkinen henkilö, sanoi mr Thrush, ja sellaisena ette voi välttää keskustelua teistä -- minä toivon vaan, että se olisi aina kunnioittavaa ja ystävällistä.

Arthurin innostus arkkitehti- ja rakennusalaan oli kyllä todellista. Häneltä puuttui yleisempiä, merkittävämpiä harrastuksia, mutta arkkitehtuuriin hänellä oli ilmeiset taipumukset. Hän oli, sen jälkeen kuin hänen arvostelukykynsä oli kasvanut, aina kärsinyt siitä, että Radway Grange oli niin ruma, ja hän oli kauan sitten päättänyt rakentaa kauniimman talon paremmalle paikalle. Raisulla pontevuudella, joka ilmaisi sekä hänen luonteensa vahvuutta että heikkoutta, oli hän heti käynyt käsiksi siihen asiaan saavuttuaan maatilalle ja useita kuukausia sitten hän oli keskustellut erään nuoren arkkitehdin kanssa, jota hän luuli hyvin eteväksi.

-- Niin, sanoi Arthur miettivästi, uusi Radway Grange tulee olemaan yksi kreivikunnan kauneimpia herraskartanoita.

-- Hauska kuulla, virkkoi mr Thrush muodollisen kohteliaasti.

-- Mutta kuitenkaan ette usko, että siitä tulee kaunis missään tapauksessa.

-- Kyllä, toivon, että niin käy, mr Peterson, mutta minä en pysty arvostelemaan rakennustaidetta, enkä ole kyllin rohkea lausuakseni minkäänlaisia ennusteluja. Kuulkaahan, mitä aiotte tehdä tälle talolle, joka on niin iso ja tilava?

-- Minä revitän alas tämän kirotun rakennuksen! huudahti Arthur näennäisesti suotta kiivastuen. Se on niin ruma, että sitä katsellessa saattaa sairastua.

-- Teillä on suuret vaatimukset. Matkanne ovat tehneet teistä liian arvostelevan.

-- No, joka tapauksessa aion toimittaa täkäläisille, puheluun halukkaille ihmisille jotain puheen aihetta. Mutta palatakseni kysymykseeni, mr Thrush, miten paljon tulee uuden rakennuksen omistaja saamaan käyttövaroja itselleen?

-- Saatte kuulla, virkkoi mr Thrush ja otti esille erään paperin. Minulla on tässä luettelo omaisuudestanne. Ensiksikin teillä on kuusituhatta osaketta -- kappaleelta sadan punnan arvoiset -- Osakeyhtiö Petersonin kivihiilikaivoksissa ja rautatehtaissa. Ne merkitsevät sadanviidenkymmenentuhannen punnan tuloa vuodessa ja ovat nykyään suunnilleen yhden miljoonan kahdeksansadan tuhannen punnan arvoiset.

-- Ihastuttavaa, virkkoi Peterson lyhyesti.

-- Sen lisäksi on teillä neljänsadantuhannen punnan osakkeet koillisella rautatiellä, jossa yhtiössä te kuulutte suurimpain osakkeenomistajain joukkoon. Siitä tulee kuusitoistatuhatta vuodessa.

-- Hyvä, vastasi Peterson.

-- Sitten teillä on kaksisataakaksikymmentätuhatta viisisataa puntaa valtio-obligationeissa, joka tuottaa kuusituhatta vuodessa.

-- Nyt me tulemme pikkusummiin, huomautti Peterson.

-- Sitten teillä on Viidessä Kaupungissa tontteja kaiken kaikkiaan viidenkymmenenkahdentuhannen arvosta, joiden tuotto on viisituhatta. Teillä on myös talo ja siihen kuuluva kahdentuhannen tynnyrinalan suuruinen maa-alue -- jonka arvo on tuntematon.

-- Sen me jätämme pois laskuista, virkkoi Peterson lakonisesti.

-- Sen lisäksi teillä on joukko arvopapereita, joiden yhteissumma nousee kolmeensataankolmeenkymmeneentuhanteen puntaan, joista tulee yhdeksän tuhatta vuodessa. Ja lopuksi -- Te tahdoitte, että minä hankkisin osaksi käteistä rahaa. Olen tehnyt sen. Loppujen lopuksi on teillä siis kaksisataatuhatta puntaa talletettuna, jotka lisäävät tuloja joutavalla kahdeksallakymmenellä punnalla viikossa.

-- Onko siinä kaikki?

-- On.

-- Ja mikä on loppusumma?

-- Omaisuutenne kokonaisarvo on pyörein luvuin kolme miljoonaa satakaksituhatta viisisataa puntaa.

-- Isäni omaisuus on siis lisääntynyt hänen kuoltuaan?

-- Suurilla omaisuuksilla on ihastuttava ominaisuus kasvaa itsestään. Niin, se on lisääntynyt noin kolmellasadalla tuhannella punnalla. Summa olisi ollut suurempi, jos ei perintövero olisi nykyisin niin korkea.

-- Ja minun nykyiset tuloni?

-- Teidän nykyiset tulonne lähentelevät kahtasataa tuhatta puntaa vuodessa.

-- Kiitos, virkkoi Arthur Peterson. Nyt, mr Thrush, on minulla annettavana teille muutamia yksinkertaisia ohjeita. Te olette minua paljon vanhempi ja te olette minun juriidinen neuvonantajani.

-- Sallikaa minun ensin sanoa, huomautti mr Thrush leikillisesti, että te, mr Peterson, olette minun korkea-arvoisin asiakkaani, minun rikkain asiakkaani. Toiset tulevat minun luokseni, mutta minä tulen teidän luoksenne.

-- Minä otankin sen asian kunnia-asiaksi, vastasi Peterson hymyillen. Te olette, kuten sanoin, vanhempi minua ja minun juriidinen neuvonantajani. Ne ohjeet, jotka aion antaa teille, tulevat ihmetyttämään teitä. Mutta sanon jo etukäteen, että en halua niistä syntyvän mitään neuvotteluja -- olen perustellut päätökseni.

-- En anna minkään hämmästyttää itseäni, virkkoi mr Thrush, olkaa hyvä, jatkakaa!

-? Ohjeeni ovat nämä: teidän täytyy myydä koko omaisuuteni, oli se mitä laatua tahansa, paitsi valtio-obligationit, ja ostaa valtio-obligationeja.

Mr Thrush oli juuri sanonut, että hän ei aikonut antaa minkään ihmetyttää itseään, ja kuitenkin hän havaitsi nyt olevansa sellaisessa sieluntilassa, jota ilman epäilystä saattoi sanoa hämmentymiseksi.

-- Oletteko hullu! huusi hän.

Etevä juristi oli tuskin lausunut nuo sanat, kun hän jo huomasi, että hän oli mennyt yli sopivaisuuden rajojen.

-- Hullu? toisti Arthur Peterson. Vai niin, niinkö ihmiset sanovat? Näytänkö minä hullulta? Onko minussa jotain, josta saattaa päätellä minun olevan mielenvikainen, mr Thrush?

-- Te käsitätte minut väärin, rakas mr Peterson, virkkoi mr Thrush lepytellen. Me juristit olemme liian valmiit katsomaan jokaista tekoa, joka ei pohjaudu liiketottumuksiin, kuin -- niin, kuin hullutusta. Tarkoitin vain sitä. Enkä tietenkään ole niin kiintynyt materiaan, etten voisi ymmärtää, että löytyy muitakin katsantokantoja kuin meidän.

Mr Thrushin käytös oli muuttunut. Olematta vähimmässäkään määrin mielistelevä ilmaisi hänen käytöksensä nuorelle miljonäärille kuitenkin, että vanha asianajaja kunnioitti häntä.

-- Minä en täyttäisi velvollisuuttani teitä kohtaan, jatkoi asianajaja, jos en minä ainakin olisi olevinani äärimmäisen hämmästynyt niistä neuvoista, jotka juuri annoitte minulle.

Hän nauroi ja Arthur Peterson nauroi myöskin -- verrattain äänekkäästi.

-- Te olette käsittänyt ohjeeni?

-- Kyllä, vastasi mr Thrush ja veti syvään henkeä. Tiedättekö te, mr Peterson, että siten menetellen te tulette alentamaan tulojanne 200,000 punnasta vuodessa -- odottakaahan, kun katson -- vähän vähemmän kuin 100,000 puntaan vuodessa ja että te siis heitätte syrjään 2,000 puntaa viikossa?

-- Tiedän sen.

-- Ja saanko luvan kysyä, mikä on syynne?

-- Vain se syy, että haluan nauttia rikkaudestani. Siten kuin nyt on, häiritsisi kaikkien näiden osakkeiden ja arvopaperien huolehtiminen elämääni. Jos rahani ovat sijoitetut valtio-obligationeihin, ovat tuloni verrattain pienet, mutta minun ei tarvitse olla levoton sen takia ja minä olen riippumaton pörssielämästä.

-- Se on totta, myönteli mr Thrush.

-- Sitäpaitsi en voi kuluttaa 100,000 puntaa vuodessa, vielä vähemmin 200,000.

-- Ymmärrän, vastasi mr Thrush. Sallikaa minun sanoa, että te olette eriskummallinen nuori mies, mr Peterson.

-- Ehkäpä, mutta minä haluan pitää hauskaa. Tahdotteko siis noudattaa ohjeitani?

-- Minähän olen teidän homme d'affaire. Mutta sen täytyy tapahtua varovaisesti. Minä tarvitsen aikaa. Jos minä esimerkiksi laskisin markkinoille kaikki teidän hiiliosakkeenne yhtä aikaa, alenisi niiden arvo ehdottomasti, ja jos minä menisin pörssiin ja ostaisin valtio-obligationeja 3,000,000 samalla kertaa, nousisi niiden hinta ehdottomasti. Minä tarvitsen aikaa, mr Peterson.

-- Saatte kuusi kuukautta. Riittääkö se?

-- Koetan.

-- Te mainitsitte 200,000 punnan käyttövaroista. Onko sellainen summa tililläni?

-- Kyllä.

-- Siispä voin heti käyttää 25,000 punnan shekin?

-- Niin voitte.

Arthur Peterson otti esiin shekkikirjansa eräästä laatikosta, kirjoitti shekin mainitsemalleen summalle ja ojensi sen mr Thrushille.

-- Tämä on asetettu minulle, virkkoi asianajaja.

-- Se kuuluu teille.

-- Mutta miksi ihmeessä?

-- Pelkästään vain tunnustukseksi työstänne ja siksi, kun jätitte sikseen enemmät neuvottelut kanssani tulojeni supistamisesta.

-- Mutta mr Peterson, minä en tosiaankaan voi ottaa tätä vastaan.

-- Miksi ette? Oletteko siis niin rikas?

-- Tämä on niin luonnotonta.

-- Kuulkaa nuoren miehen neuvoa, mr Thrush. Älkää kieltäytykö ottamasta shekkiä. Se on hyväntahtoisuuden ilmaisu ja sellaista ei pidä milloinkaan vähäksyä.

Sanallakaan vastaamatta puristi mr Thrush Arthur Petersonin kättä.

-- Te olette liian antelias, änkytti hän sitten työntäessään shekkiä lompakkoonsa.

He keskustelivat vielä joistain pikkuseikoista ja puoli tuntia myöhemmin lähti mr Thrush herraskartanosta. Hänen nuori asiakkaansa oli hämmentänyt hänet, mutta myöskin tehnyt häneen suuremmoisen vaikutuksen.