VI.

Mrs Cavalossin valloittaminen.

Samaan aikaan istuivat mrs Cavalossi ja tohtori Colpus edelleen ruokasalissa.

Mrs Cavalossi nauroi. Se oli pahaa naurua, josta uhka uumoi, mutta samalla siinä kuitenkin oli jonkinverran pelkoa.

Tohtori katsoi häneen yli ruokapöydän, joka oli vielä katettuna ja upeana. Lempeän, punaisen valon loisteessa tohtorista näytti kuin ei mrs Cavalossi olisi hiukkaakaan muuttunut kuudentoista vuoden aikana. Hänen kauneutensa oli yhtä vastustamaton, yhtä valloittava, yhtä täydellinen kuin ennenkin.

-- Miksi te nauratte? kysyi tohtori.

-- Sylviane tulee nyhtämään hänestä nuo aatteet, vastasi mrs Cavalossi.

-- Luuletteko?

-- Hän voi menetellä miehensä kanssa, miten vain haluaa, virkahti mrs Cavalossi huolettomasti.

-- Mutta otaksukaapa, että Sylviane on rakastunut mieheensä?

-- Sylviane rakastunut tuohon poikaan! Tuskinpa!

-- Mutta Sylvianehan on vain nuori tyttö.

-- Suokaa anteeksi, Sylviane on nainen. Hän on minun tyttäreni ja minun oppilaani -- hän tietää, mitä hän tekee. Hän tietää tarkoin, mitä pitää tehdä. Mies jumaloi häntä. Sylviane tulee käyttämään korttejaan oikein. Me voimme olla levolliset hänen hulluista aatteistaan huolimatta.

-- Oletteko antanut ohjeita Sylvianelle?

-- Sen tein puoli vuotta sitten ennenkuin Sylviane oli nähnyt Forrestia eikä minulla ole ollut mitään syytä muuttaa niitä. Kun on niin kaunis kuin Sylviane, täytyy ohjeiden -- vieläpä niinkin tärkeässä hankkeessa kuin tämä on -- olla hyvin yksinkertaiset. Miehet ovat sellaisia lapsia.

-- Mutta otaksukaapa, ettei hän tottele teitä?

Mrs Cavalossi nauroi taasen.

-- Se on mahdotonta, hymähti hän varmana.

-? Varoitan teitä joka tapauksessa, virkkoi tohtori vakavana. Hän muuttuu tottelemattomaksi teitä kohtaan.

-- Siihen ei hän pysty, vakuutti mrs Cavalossi. Hänen äänessään vivahti hieno kerskunta.

-- Kun nainen rakastaa, pystyy hän mihin tahansa.

-- Nyt te puhutte taas tuossa äänilajissa. Minähän sanoin teille, että sellainen olisi mahdotonta. Aivan yksinkertaisesti: Sylviane ei voisi rakastaa häntä.

-- Miksi ei?

-- Minä aivan yksinkertaisesti tiedän sen -- siinä kaikki.

-- Mitä te tiedätte rakkaudesta? kysyi tohtori hieman katkerasti. Muistakaa, että minulla on ollut tilaisuus olla tuttavanne jo monta vuotta.

-- Aivan liian monta.

-- Te olette sanonut ennenkin jotain saman tapaista, lausui tohtori. Älkää toistako samoja asioita -- teidän laisenne naisen ei kannata siten menetellä. Kysyn teiltä, mitä tiedätte te rakkaudesta?

-- Ehkä enemmän kuin te luulette. Naisellinen luonne ilmeni lyhyen silmänräpäyksen aikana hänen äänessään.

-- Te rakastatte siis minua? virkkoi tohtori salamannopeasti.

Mrs Cavalossi katseli pöytäliinaa. Tohtori oli lukenut hänen ajatuksensa, mutta mrs Cavalossi ei voinut myöntää tohtorin päätelmää oikeaksi.

-- Tehkää minulle se palvelus, että pysytte asiassa, virkkoi hän ulkonaisesti ihmeteltävän rauhallisena. Me keskustelimme siitä, rakastaako Sylviane vai ei Arthur Forrestia.

-- Hän rakastaa.

-- Mahdotonta.

-- Te ette huomannut Sylvianen katsetta, kun mr Forrest pyysi häntä ulos kävelemään. Se oli sellainen katse, jollaista ei ainoakaan nainen voi silmiinsä saada ilman todellista tunnetta -- minä olen nähnyt samanlaisen ilmeen teidän silmissänne, Marie.

-- Vaikka hän rakastaisikin häntä, -- mrs Cavalossi pysyi itsepäisesti päätelmässään -- menettelisi hän ohjeitteni mukaisesti. Miksi ei hän tekisi siten? Sylviane on olento, joka on luotu elämään rikkaudessa ja ylellisyydessä. Suunnattomain rikkauksien ainoa kaunistus on, että ne tuottavat nautintoja ja iloa naisille sellaisille kuin on Sylviane. Hän ottaa kyllä hallitakseen tuon suuren rikkauden omasta puolestaan.

-- Todisteenne on kyllä sekä sattuva että filosoofinen, hymyili tohtori, ainakin jossakin määrin. Suuren rikkauden todellinen tarkoitus on huolehtia kauniitten ja ihastuttavien naisten kalliista elämäntavoista -- se on perustelu, jota täytyy levittää. Mutta sallikaa minun sanoa teille, että Sylviane ei enää välitä rikkaudesta.

-- Miksi sanotte niin?

-- Hän välittää sen sijaan miehestään. Rikkaus ei tulevaisuudessa tule merkitsemään hänelle mitään. Minä voisin lyödä kymmenen puntaa vetoa siitä, että he tällä hetkellä istuvat ja kuhertelevat jossain rannalla. Sylviane pitää miehensä menettelyä Petersonin omaisuuteen nähden suurena uhrautuvaisuutena. Hän ihailee häntä siksi ja katsoo häneen kuin sankariin. Arthur voisi kietoa hänet pikkusormensa ympärille.

-- Arthur! Joutavaa!

-- Se ei ole joutavaa, se on syvällistä viisautta ja te olette minulle kiitollisuuden velassa.

Mrs Cavalossi supisti suutaan. Tohtori näytti todellakin muuttuvan typeräksi.

-- Mutta meidän kiltti Arthurimme on niin -- niin kuivakiskoinen. Vaikka minä olen vain hänen anoppinsa, saisin hänet varmasti järkiinsä, jos saisin keskustella hänen kanssaan kahden kesken tunninkaan ajan.

-- Teidän mielestänne mr Forrest on typerä?

-- Hän voi kyllä olla suuri asiantuntija, kun madonnat ja pyhimykset ovat kyseessä, mutta kun tulee kysymykseen joku muu --

-- Marie, katkaisi tohtori hymyillen siten kuin mies hymyilee vain kauniille naiselle, vain teidän kauneutenne takia saattaa antaa anteeksi lyhytnäköisyytenne. Miten voidaan puhua naisellisesta älykkyydestä? Minä en ole milloinkaan nähnyt sellaista. Se on vain satua. Kuulkaahan nyt, te jumaloitava olento! En ole vielä päässyt perille Arthur Forrestin todellisista syistä tässä asiassa, mutta voin sanoa teille, että ette te eikä Sylviane myöskään -- vaikka hän haluaisikin sen tehdä -- voi saada häntä muuttamaan päätöstään. Ettekö ole nähnyt hänen leukaansa? Miehet, joilla on sellainen leuka, eivät antaudu milloinkaan. Siksi, että hän on hiukan kömpelö, että hän ei puhu eikä kuhertele alituisesti, ettei hän ole aina puettu viimeisen muodin mukaisesti -- kuten minä -- luulette te, että hän on aivan ymmärtämätön ja ettei hänellä ole omaa tahtoa. Teitä on harvoin niin täydellisesti petetty.

Mrs Cavalossi vapisi kärsimättömänä.

-- Te olette aina ollut ylvästelijä, rakas ystäväni, lausui mrs Cavalossi, ja nyt te koetatte ylvästellä minulle. Mahtavine ilmeinenne kuulutte te juuri yhteen mieslajiin. Hyvä on, te huvitatte minua -- siinä kaikki. Aion pelata oman pelini loppuun ja jos menetän sen, voitte te sitten yrittää.

-- Nyt on kyseessä vain yksi peli, vastasi tohtori rauhallisesti, ja se on teidän ja minun yhdistetty pelimme. Jos te pelaatte sitä ja häviätte, on kaikki kadotettu. Ei, Marie, minä pelaan tämän pelin. Minä olen sen keksinyt.

-- Oletteko te keksinyt sen?

-- Kyllä, sillä kuka huomasi ensiksi tuon omituisen Petersonin perhesalaisuuden kaikki yksityiskohdat? Kuka ensiksi huomasi, mitä mahdollisuuksia kätkeytyi Sylvianeen? Kuka ensiksi keksi sen suunnitelman, joka Sylvianen avulla tekisi teistä ei ainoastaan kauneimman, vaan myös rikkaimman naisen Euroopassa -- tekö vai minä?

-- Niin, luonnollisesti te ensiksi tulitte asiaa ajatelleeksi.

-- Hyvä, lausui tohtori.

-- Te sanoitte myös, että suunnitelma oli virheetön -- että sen täytyi onnistua.

-- Kyllä. Mutta en ollut ottanut huomioon Arthur Forrestin harvinaista luonnetta enkä hänen ihmeellistä käsitystään rahoista. Kuitenkin toistan nyt, että sen täytyy onnistua -- se tahtoo sanoa, jos jatkuvasti saan pitää ohjauksen käsissäni. Mutta ainoastaan minä voin saada sen onnistumaan. Se on ollut alusta asti rohkea yritys ja nyt sen täytyy muuttua vieläkin rohkeammaksi. Tunnetko olevasi kyllin pätevä tähän, Marie?

-. Olenko minä milloinkaan pelännyt? kysyi mrs Cavalossi kylmästi.

-- Ollakseni oikeudenmukainen teitä kohtaan, vastasi tohtori, myönnän, että pelkuri ette ole ollut ja kuitenkin meillä täytyisi -- kuten sanoin -- olla vielä enemmän rohkeutta.

-- Te kuvailette vaikeuksia olevan enemmän kuin niitä todellisuudessa on, ystäväiseni.

-- Vaikeuksia ei voi liioitella. Ne ovat salassa. Ainoastaan teidän kauneutenne ja minun älykkäisyyteni yhdistettyinä voivat ne voittaa.

Hän puhui vakavalla äänellä ja näytti siltä kuin hän viimein olisi saanut mrs Cavalossin vakuutetuksi siitä, että heidän yhteinen tiensä oli epätasaisempi kuin rouva oli luullut.

-- Aloitetaan sitten, virkahti mrs Cavalossi.

-- Kaikkein ensimmäiseksi sanon teille, mitä teidän lähinnä tulee tehdä, jatkoi tohtori rykäistyään pari kertaa hermostuneesti. On tärkeätä, että me olemme alituisesti yhdessä, Marie. Te ette voi tehdä mitään ilman minua ja minä olen voimaton ilman teitä. Pelastaaksemme tilanteen ja tasoittaaksemme tien täytyy teidän -- täytyy meidän mennä keskenämme naimisiin.

Mrs Cavalossi katsoi häneen.

-- Käytätte väärin hyvyyttäni, lausui hän melkein vavisten.

-- Miten niin?

Tohtori nousi ja asettui seisomaan etäämmäksi uunin eteen.

-- Ottamalla taasen tuon asian puheeksi. Ettekö näe, ettekö ole kyllin viisas ymmärtääksenne, että meidän suhteemme ei ole muuta kuin vain liikemiessuhde? Minä suvaitsen teitä, koska te olette hyödyllinen minulle -- en minkään muun vuoksi. Miksi pakotatte minut puhumaan niin selvää kieltä?

-- Suloinen ystäväni, vastasi tohtori, minä ehdotan, että meistä tulisi mies ja vaimo tämän suunnitelmamme takia. Se ei ole kai erikoisen harvinaista? Folkestonessa on tänä iltana kymmenentuhatta henkeä, jotka ovat menneet naimisiin ja suvaitsevat toisiaan täydellisesti vain liikemieskannalta katsottuna.

-- Minä vihaan teitä.

-- Älkää toistako sitä valhetta, lausui tohtori. Olen jo varoittanut teitä samasta asiasta. Te ette vihaa minua: te rakastatte minua. Voin selvästi nähdä sielunne syvyyksiin, Marie. Vain erästä asiaa en voi käsittää, nimittäin, miksi käyttäydytte siten kuin ette pitäisi Colpuksestanne.

Hän astui mrs Cavalossin luo ja hyväili järkähtämättömän levollisesti hänen hiuksiaan.

-- Katsokaa minuun!

Mrs Cavalossi katsoi ylös.

-- Mistä tiedätte, että rakastan teitä? kysyi hän tohtorilta matalalla äänellä.

-- Samojen merkkien perusteella kuin tiesin senkin, että Sylviane rakastaa Arthur Forrestia.

Kun hän oli sanonut tuon, astui hän ikkunan ääreen ja istuutui eräälle tuolille. Mrs Cavalossin katse ei siirtynyt hänestä.

-- Te tiedätte, että minä rakastan teitä mielettömästi, jatkoi tohtori hymyillen.

Mrs Cavalossi liikahti kärsimättömästi.

-- Miksi meidän täytyy alituisesti olla toistemme seurassa? kysyi hän.

-- Miten uskaltaisin jättää teidät yksin, enkelini? Oletteko jo unohtanut teatterimaisen esiintymisenne tänään päivällisen aikana? Minä vapisen ajatellessani, mitä olisi saattanut tapahtua, jos en olisi ollut täällä ja vain pelkällä läsnäolollani luonut diplomaattista rauhaa. Tuo kiusallinen tilanne olisi saattanut päättyä avoimeen tunnustukseen.

-- Ja jos olisi tapahtunut siten?

-- Silloin meidän olisi täytynyt taasen aloittaa alusta. Sitäpaitsi se olisi ollut epätaiteellista, neuvokkuudellemme arvotonta.

-- Te olette ainoa mies, jota olen milloinkaan pelännyt, kuiskasi mrs Cavalossi. Hän näytti kesytetyltä puumalta ja ihmeellisintä oli, ettei tohtori Colpus näyttänyt tehneen mitään muuta kuin korkeintaan antaneen henkisen voimannäytteen. Hän oli vain hivellyt hänen hiuksiaan.

-- Minä tiedän sen, vastasi hän. Syntyi pitkä, hyvin pitkä hiljaisuus, josta erottui vain mrs Cavalossin hiljainen, tasainen hengitys.

-- Pyh, sanoi hän äkkiä, menkää sitten kanssani naimisiin, jos haluatte. Kuten äsken sanoitte, on teillä ollut tilaisuus olla tuttavani monta vuotta ja sen perusteella teidän pitäisi tietää jotain niistä vaaroista, joihin antaudutte, kun tarjoatte minulle kättänne.

-- Sinä suostut, Marie?

-- Suostun.

-- Tule tänne ja suutele minua, sanoi tohtori välinpitämättömästi.

Merkillistä sanoa: mrs Cavalossi totteli tohtoria kuin orjatar.

-- Istuudu viereeni, rakkaani, virkkoi tohtori sitten. Ja he istuutuivat yhdessä leposohvalle.

Mrs Cavalossi tarttui tohtorin käteen.

-- Frank, kuiskasi hän ja hymyili.

-- Sano se vielä kerran, käski tohtori. Minä pidän siitä.

-- Frank! kuiskasi hän toistamiseen.

Se oli kummallista, outoa, vastahakoista lemmenleikkiä -- mutta se oli lemmenleikkiä.

-- Kuten sinä olet aina rakastanut minua, puhui tohtori, samoin olen minä aina rakastanut sinua. Mutta minä rakastin sinua paljon enemmän miehesi kuoleman jälkeen kuin sitä ennen.

-- Miksi? kysyi mrs Cavalossi melkein äänettömästi.

-- Koska aivan varmasti tiedän, että sinä oikeastaan surmasit hänet, Marie. Sinulla on rohkeutta, eikä naisessa ole mitään, mitä ihailisin enemmän. -- Ei, ei, en pelkää vähääkään, että sinä lyhennät minun elämäni. Suutele minua vielä kerran!

Mrs Cavalossi huokasi ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten. Näytti aivan siltä kuin hän olisi muuttunut täysin voimattomaksi.

-- Minä vihasin sinua, koska arvasin sinun tietävän syyn mieheni kuolemaan, etkä sinä kuitenkaan välittänyt siitä sen enempää, änkytti hän. Voi, minä pelkään suorastaan sinua. Sitten hän sulki silmänsä. Tohtori rauhoitti häntä.

Niin, se oli kummallista lemmenkuhertelua.

-- Mikä on seuraava askel? kysyi mrs Cavalossi. Olemme päässeet siitä yksimielisyyteen, että saadaksemme Arthur Forrestin taipumaan meidän täytyy mennä naimisiin. Sano nyt minulle seuraava askel.

-- En tänä iltana, vastasi tohtori lempeästi. Minä matkustan huomenna -- aamupäivällä -- takaisin Lontooseen ja minun täytyy nukkua hyvin yöllä. Minä en ajattele milloinkaan aamuisin -- en milloinkaan hyvän päivällisen jälkeen, enkä milloinkaan sen jälkeen, kun kaunis nainen on suostunut menemään kanssani naimisiin.

He nauroivat molemmat kuin kaksi lasta.