XIII.

Sims antautuu.

Aina järkähtämättömän varma Sims katsoi ihmetellen Arthur Forrestia, kun tämä lukitsi pukeutumishuoneen oven.

-- Mr Peterson lähettää terveisiä, sanoi hän levollisesti, pyytäen ilmoittamaan, että hän unohti sanoa teille menevänsä huomenaamulla varhain ulos, jotta ette odota häntä aamiaiselle, jos hän sattuisi hieman viipymään.

-- Vai niin, sanoi Arthur Forrest ja työnsi oikean kätensä erääseen ruskeaan laukkuun, joka oli pöydällä avattuna, vai niin, mr Peterson aikoo huomenaamulla varhain mennä ulos. Hän ei puhunut asiasta mitään minulle ja siitä on kulunut vain neljännes, kun me erosimme.

-- Ei, hän unohti sanoa.

-- Makaako hän nyt?

-- Kyllä.

-- Meneekö hän metsästämään aamulla?

-- Ei, minä -- minä luulen, että rakennuksella on jotain, jonka hän haluaa järjestää.

-- Ahaa! huudahti Forrest niin pontevasti kuin osasi, mutta katsomatta Simsiin. Kuulepas samalla: mr Peterson näytti olevan hyvin hämmästynyt, kun minä kerroin hänelle, että sinä olit aikaisemmin ollut mrs Cavalossin luona. Mistä johtuu, ettei hän tietänyt siitä?

-- Kun hain paikkaa, esitin minä todistuksen vain viimeisen edellisestä paikastani.

-- Miksi?

-. Niin, ollakseni totuudenmukainen, satuin pahaksi onneksi riitaantumaan mrs Cavalossin kanssa -- sen tahtoo sanoa mrs Colpuksen kanssa, eikä hän tahtonut antaa minulle minkäänlaista todistusta.

-- Varsin näppärä keksintö, Sims, virkkoi Forrest, joka ei ensinkään näyttänyt hyväksyvän tällaista selitystä. Ja nyt tiedoittaa mr Peterson, että hän aikoo mennä ulos varhain aamulla, eikä meidän tarvitse odottaa häntä aamiaiselle?

-- Niin, siten hän sanoi.

-- Vai niin. Forrest katsoi nyt ensimmäisen kerran Simsiä. Tuo tervehdys ei kai voine olla mitään sinun keksimääsi, Sims? lausui hän hyvin hitaasti.

-- En ymmärrä, mitä tarkoitatte, mr Forrest.

-- Niin, jos esimerkiksi aiot päästä eroon isännästäsi yön aikana ja tahdoit, että se huomattaisiin mahdollisimman myöhään?

-- Mr Forrest!

-- Sinä kuulit, mitä sanoin.

-- Päästä eroon isännästäni?

-- Niin, murhata hänet, jos pidät parempana sitä sanaa, toimittaa hänet pois tieltä -- tietystikin puhtaasti onnettomuuden kautta.

-- Mr Forrest, minun täytyy tosiaankin esittää vastalause -- minä -- minä toivon, ettei konjakki...

-- Peli on menetetty, Sims. Minä tunnen sinun ja Colpuksen pariskunnan aikeet.

Ensimmäisen kerran elämässään hämmentyi Sims niin, että hän menetti mielenmalttinsa ja teki tyhmän teon. Hän hyökkäsi ovea kohti.

-- Pysähdy! huusi Forrest ja veti samassa ladatun revolverin esiin laukusta. Minulla on aina tapana pitää tämän mukanani, virkkoi hän. Istuudu, Sims!

Sen sijaan että olisi istuutunut, vetäytyi Sims yhä enemmän oveen päin.

-- Istuudu, Sims! toisti Forrest täysin rauhallisena. Ovi on lukossa. Hän kohotti revolverinsa.

-- Te ette uskalla ampua, sanoi Sims.

-- Enkö uskalla? lausui Forrest. Pyydän, ettet liiaksi luota pitkämielisyyteeni. Kolmannen kerran kehoitan sinua istumaan -- istuudu tuolle tuolille!

Sims totteli.

-- Nyt voimme jatkaa, sanoi Arthur Forrest hänkin istuutuen pitäen revolveria polvellaan. Ei puhuta niin kovaäänisesti, sillä vaimoni makaa viereisessä huoneessa ja hänen täytyy saada nukkua.

-- Minä en ensinkään tajua, mitä tämä merkitsee, sanoi Sims. Minä tulin vain tänne tuomaan terveisiä isännältäni...

-- Kuuntele nyt tarkoin, Sims, mitä minä sanon. Minä en epäile hituistakaan, että sinä olisit roisto, mutta toisinaan täytyy kunniallisten ihmisten käyttäytyä roistomaisesti. Minä tiedän ehdottoman varmasti, että on kyseessä suunnitelma raivata mr Peterson tieltä ja sinun pitää huolehtia siitä. Minä voin osoittaa todeksi, mitä sanon ja paljon enemmänkin. Nyt teen sinulle erään ehdotuksen. Jos kerrot minulle kaiken, mitä tiedät -- kaiken, sanon -- ja lupaat heti lähteä maasta, niin annan sinun mennä. Mutta jos sinä vastustat minua, suljen sinut lukkojen taakse tänne ja lähetän noutamaan poliisia.

-- Paras lähettää hakemaan sitten heti, virkkoi Sims marttyyrin ilme kasvoillaan, sillä enhän minä voi puhua asioista, joista en tiedä mitään.

-- Älä ole tyhmä, Sims, jatkoi Forrest, joka päätti uskaltaa lausua vielä erään rohkean syytteen. Minä näin sinut ylhäällä rakennustelineillä illalla ja vaimoni näki myös. Huomenna saa mr Peterson tietää kaiken. Minä tiedän lisäksi, että sinä olit laittanut pyörän sellaiseksi, että se irtaantui. Kun vetohihna meni poikki, saattoi se olla onnettomuustapaus, mutta se saattoi olla myös jotain muuta.

Sims kohotti hiukan kulmakarvojaan, ja sitten syntyi hiljaisuus.

-- Jos minä nyt kerron kaiken, sanoi hän viimein happamesti, mistä minä silloin tiedän, että te annatte minun mennä?

-- Sitä et voikaan tietää, Sims, sinun täytyy luottaa minuun. Minä saatan rikkoa lupaukseni. Varma et voi olla.

Sims katsoi kaipaavasti ikkunaan.

-- Päätä nyt, sanoi Forrest. Haluatko pitää vapautesi tai mennä vankeuteen?

-- Mitä te sitten haluatte minun kertovan?

Arthur Forrest huokasi tahtomattaan helpotuksesta. Hän tiesi nyt, että Sylvianen epäilykset olivat oikeat.

-- Minä teen sinulle suoranaisesti asiaa koskevia kysymyksiä ja haluan niihin vastaukset ilman verukkeita. Ensimmäinen kysymys: miten paljon sinun piti saada aviopari Colpukselta, kun mr Peterson oli raivattu pois tieltä?

-- Minä en voi tosiaankaan...

-- Paljonko?

-- Kymmenentuhatta käteistä...

-- Hyvä, kymmenentuhatta käteistä ja sitten?

-- Sitten kaksikymmentätuhatta.

-- Hyvä. Toinen kysymys: tietävätkö Colpukset, että sinun tämänpäiväiset yrityksesi ovat epäonnistuneet?

-- Eivät.

-- Milloin he saavat tietää?

-- Huomenaamulla puoli yhdeksän aikaan.

-- Jos nyt otaksumme, ettei mr Peterson -- hm -- aivan äkkiä kuolisi lähi päivien aikana, että sinä oikeastaan huomaisit olevasi estetty tekemästä sitä, mitä olet tänne tullut tekemään -- mikä olisi seuraava teko? Sinähän voit otaksua, että minä tunnen suunnitelmanne.

-- Silloin selittäisi mr Colpus mr Petersonille, että hänen rahansa itse asiassa kuuluvat teille.

-- He uskovat, että hän jättäisi ne heti minulle?

-- Kyllä, jos asia todistettaisiin hänelle -- ja se tapahtuisikin.

-- Miksi he eivät yrittäneet ensin sitä?

-- Koska se on epävarmaa. Hän saattaisi kieltäytyä rahoja luovuttamasta ja...

-- Ja jos hän luovuttaisi rahat, saattaisin minä kieltäytyä siinäkin tapauksessa ottamasta niitä vastaan. Eikö niin ole päätelty? Ja siksi teidän mielestänne oli yksinkertaisempaa raivata mr Peterson pois! Nyt tulee kolmas kysymys: otaksuitteko te, että minä muuttaisin päätökseni omaisuuteen nähden mr Petersonin kuoleman jälkeen?

-- Kyllä.

-- Ymmärrän. Neljäs kysymys: miten kauan olet tuntenut tohtori Colpuksen ja mrs Cavalossin -- tarkoitan mrs Colpuksen?

-- Lähes kaksikymmentä vuotta.

-- Oletko ollut mrs Cavalossin palvelija koko ajan?

-- Kyllä.

-- Siinä tapauksessa tunnet verrattain tarkkaan mrs Colpuksen liikehommat?

-- Kyllä.

Miehen huulilla välähti hymy.

-- Odotahan, mietitäänpäs, onko jotain vielä. Niin, viides kysymys: otaksu, että minä olisin ottanut vastaan rahat, mitä etua sinulle ja aviopari Colpukselle olisi ollut siitä? Mrs Colpus on anoppini ja hänestä olisi tietysti mieluista, kun minä olisin miljonääri, mutta sehän tulisi aina riippumaan minun hyväntahtoisuudestani, saisiko hän joskus jotain Petersonin miljoonista. Oliko siis teidän tarkoituksenne, että heti kun minä olisin ottanut rahat vastaan, lähettäisitte minut samaa tietä kuin mr Petersonin?

-- Tahdotteko te todellakin, että minun on vastattava siihen kysymykseen?

-- Tahdon. Ja sinun on Jumalan nimessä myöskin vastattava.

Vastaus tuli täysin levollisesti.

-- Kyllä, sellainen oli tarkoitus. Kuten tiedätte, olette te kirjoittanut erään testamentin vaimonne nimiin.

-- Vaimoni nimiin, kyllä! mutisi Arthur. Mrs Colpus ei tunnu paljoakaan ajattelevan tyttärensä tunteita, sanoi hän katkerasti.

-- Hänen tyttärensä, huomautti Sims, pitäisi pian olla tottunut leskeksi jäämiseen.

Arthur hypähti seisomaan erään ajatuksen valtaamana.

-- Ja tuliko Drew myös --? Hän vaikeni. Hän ei voinut lausua, mitä hän ajatteli.

Sims nyökkäsi välinpitämättömästi.

-- Kuka teki sen?

-- Colpus.

-- Mutta vaimoni ei kai aavistanut siitä mitään? Ei, hän ei voinut.

-- Ei hän aavistanut mitään.

Arthur istuutui taasen. Hän tunsi kalpenevansa. Ajatus, että Sylvianesta kauneutensa takia oli tehty sellainen syötti, joka johtaisi varakkaita miehiä tuon inhoittavan kolmikon kynsiin, kauhistutti häntä. Tuo häväistys oli hänestä enemmän kuin ajatella saattoi ja hän tunsi olevansa kuin lamaantunut.

-- Sims, sanoi hän viimein. Sinä ja rikostoverisi olette inhoittavimpia roistoja, mistä milloinkaan olen kuullut. Sanoin, että annan sinun mennä ja minä annankin. Lähde heti tiehesi. Minä huolehdin siitä, että jätät tämän talon. Saat kahdentoista tunnin etumatkan.

Hän nousi seisomaan pitäen yhä revolveria kädessään.

-- Kiitos! virkkoi Sims.