II.

On elämä kuin suuri suruhuone, nyt jälkeen tuskan sekä itkun rajun ma kuulen sielukelloin synkän soiton ja tunnen kalman lähenevän hajun.

Söi permantohon jäljen ruumiskirstu, nyt poissa on hän, iäks multa poissa, juon kylmän peijaismaljan pohjasakat, nään valkeet käärinliinat ikkunoissa.

En löydä tyhjyydestä mistään pohjaa vaikk' kuinka etsisin ja aattelisin. On elämäni suuri talvi tullut, kun päivä lyhin on ja yö on pisin.