II.

Miksi hukkasin ma onnen syvän, sikskö, että sillä huvittelin, että nähdä voisin pahan, hyvän, kurjan elon viekkaan arpapelin.

Peli riisti multa onnen rahan, herätti mun toteen, rumaan, raakaan. - Tunnen kauniin, ruman, hyvän, pahan, koko eloni kun laskin vaakaan.

ILOLAULU.

Minä kuljen kuin minä tahdon, läpi riemujen tieni ma luon, kun tahdon, ma tanssin ja laulan, kun juoda tahdon, ma juon.

Pidän oman pääni ja soittain ma käyn mun tietäni näin, ma riemusta riemuhun riennän ain outoja retkiä päin.

Ken syyttää, että ma nauran, niin luonteeni luotu kun on, ma nauran pois elon pilkat, elon tuska on tutkimaton.

Ma kuljen näin kuten tahdon, siks että se huvittaa, ja neidoista nuorin ja kaunein, mun nuorimman lauluni saa!

TULE TANSSIHIN!

Tule tanssihin nurmelle neito kuin sois koko luonnon urut, tule tanssimme pois elon harhat, epätoivot, tuskat ja surut!

Ilotanssihin astuos, neito, kisapirtti nyt ahdas oisi, tule keinunrinteelle tanssiin kuin maantieltä hääsävel soisi!

Tule, tanssimme pois yli aitain, yli haan, läpi metsien suurten, tule auringonpaistetanssiin yli lemmenkukkien juurten!

Ja kun tulinen tanssimme taukoo, mesimättäälle uinukaamme, lopuks raukeina rakkaudesta ehkä maantiellä tanssia saamme!

ANNA TÄNNE KITARANI.

Anna tänne kitarani, loihdin sulle säveleitä, yö on meidän, päivä muiden, nyt ei kukaan kuule meitä.

Kuule kuinka särkyneesti tummat vaskikielet ryskää kuin ei eloss' oisi kesää, ois vain pahaa syyskuun yskää.

Kuule, kirkkaat jouhikielet nauraa, laulaa tanssimalla kauniin kevättoukotanssin väräjävän sormen alla.

Mä oon tumma vaskikieli, sä oot hieno jouhikieli. Katkes jouhi, loppui soitto, siitä nyt on paha mieli.

KYNTTILÄNI SAMMUU.

Kynttiläni sammuu, ootan päivää uutta. — Tehtaan torvi ammuu, torninkello kuutta lyö, mut armas vielä vierelläni makaa.

Öiset äänet hukkuu, päivä alkaa työnsä. — Nuori neito nukkuu jälkeen lemmenyönsä, vielä hehkuu riemu ripsiensä takaa.

Kitarani kieli päivän sätehissä kiiltää — neidon mieli missä kulkee, missä? Suudelmien, ruusun, laulun satumailla!

Hengityksen kuulen, katselen kuin liljaa, neitseen huuleen huulen painaisinko hiljaa, kun hän liitää kuutamoilla kuulakkailla?

Käsi sydämmellään herätänkö hänen? Hiljaa hennon hellään hänet yllättänen uuteen hurman hehkuun, ilotuleen uuteen.

En, en vielä saata, tahdon vielä säästää, annan liljan maata, kunnes kruunu päästään, unten kruunu putoo tyhjään avaruuteen.

Nuku, nuku vielä, kulje kunne kuljet! Kohta riemumiellä minut syliin suljet, päivään auki luot sun kukkas sydänterää.

Huulet kuiskaa: juokaa, juokaa mielin määrin! Nuori sydän huokaa: et sä tehnyt väärin. Jumalani, nyt hän huokaa, nyt hän herää!

TANSSIAISISSA.