VI.

"Kuule kuinka laulu täyttää lehdot, laaksot, ihmisrinnan riemulla ne täyttää, kauniilta kuin ensi luomisaamun aikaan, maa ja taivas, kaikki luotu näyttää!

Ihanaa on käydä metsän siimeksessä, missä aarnihongat satapäisnä kohisevat, suuri Pan on aina siellä näkymättömänä jättiläisnä.

Siellä, miss' ei ollut mitään ihmistietä, siellä ohi korven rahkasoiden, uneksija, vaeltaja, yksin kuljit tietäs taivaltain ja unelmoiden.

Luonnon suuri henki hiipi huulillasi, kuulit sielussasi soinnut kummat, korkeen, kirkkaan elon kajastuksen tieltä väistyi kalman hengen varjot tummat.

Mitä etsit kaukaa sekä kaikkialta kuluttaen nuoren elämäsi, mit' et löytänyt sä koskaan keltään muulta, löysit sisimmästä itsestäsi.

Katso, ihmiselämä on ihmeellinen, yhä uusiintuu se niinkuin kevät, ihmistoivo murtaa taudin sekä tuskan, ikuisuuden kaihot väreilevät.

Katso, voimas, minkä kuolleeksi jo luulit, silmäis nesteet, jotka loppuun asti karuun maahan luulit kuiviin itkeneesi, ne sun toivos nuorta multaa kasti.

Katso, sielus on kuin kukan pieni siemen, vaikka sitä julma jalka tallaa, itää se ja kasvaa elon ikipuusta eikä pelkää kuolon hyistä hallaa.

Soikoon elon kannel kauvan sielussasi, nouskoon henkes hehku suureen voimaan, ilon tunnet, kun luot suuren ilon muille, riemuks ihmisten luo soittos soimaan!

Kuule, suuret suvilinnut kaukaa saapuu, riemun huudoilla ne lähenevät yli merten, maiden, silloin luonto herää, silloin huutaa maa: on kevät, kevät!

Kuuletko sä luonnon suuren, pyhän soiton, luonnon luomisriemun säveljuoksun, tunnetko sä janoovilla huulillasi maisen emon huulten tuoreen tuoksun!

Turpeen sauhu kiertää niinkuin harras uhri, nousee tuoksu pienten kukkaistenki, herännyt on maa, se kantaa kaikkeuden, syleilystä syntyi metsän henki.

Uneksija, katso kaiken ihanuutta, kuinka silmissäsi kaikki loistaa, luonto paimensoiton ihmesävelillään kaiken suuren ihmissurun poistaa.

Nuori uneksija, kuule, luonto laulaa, pyyhi silmistäsi kyyneleesi, takaisin sait maalta, minkä maalle annoit, kun sä luulit maahan vaipuneesi.

Katso, päivä paistaa jälkeen yön ja tuskan, paistaa kaukaisien vuorten takaa, läpi kurimusten kosket kohisevat, loistaa ihmemaana korpi vakaa.

Yksinkamppailussa kolkon korven yössä koskit emoasi, pyhää maata, nouset, kasvat, kohoot sadun jättiläisnä etkä sortua sä koskaan saata!"