Part 21

Tuomioherra, kirkkoherra ja parturi sanoivat hänelle, että hän menettelisi aivan oikein, jos tekisi niin, kuin sanoi, ja niin he, nautittuaan Sanchon yksinkertaisista puheista, sijoittivat Don Quijoten rattaille, joilla hän oli jo aikaisemmin ollut. Kulkue järjestyi jälleen ja jatkoi matkaansa, vuohipaimen sanoi jäähyväiset kaikille, järjestyksenvalvojat eivät halunneet lähteä kauemmaksi, ja kirkkoherra maksoi heille, mitä heidän tuli saada. Tuomioherra pyysi kirkkoherraa ilmoittamaan, kuinka Don Quijoten kävisi, parantaisiko hän hulluudestaan vai jäisikö sitä potemaan, ja niin hän sanoi hyvästi lähtien jatkamaan matkaansa. Sanalla sanoen: kaikki erosivat ja lähtivät kukin taholleen, niin että jäljelle jäivät vain kirkkoherra ja parturi, Don Quijote ja Panza ja kelpo Rocinante, joka sieti yhtä kärsivällisesti kuin hänen isäntänsä kaikki, mitä oli joutunut kokemaan.

Häränajaja valjasti härkänsä, sijoitti Don Quijoten heinäkuvon päälle ja lähti tavalliseen hiljaiseen tahtiin kulkemaan kirkkoherran osoittamaa tietä, ja niin he kuuden päivän kuluttua saapuivat Don Quijoten kylään. He tulivat sinne keskellä päivää, joka sattui olemaan sunnuntai, ja koko kylän väki oli torilla, jonka halki Don Quijoten rattaat vierivät. Kaikki riensivät luo näkemään, mitä rattailla oli, ja hämmästyivät kovin tuntiessaan kylänmiehen; eräs poika juoksi ilmoittamaan hänen emännöitsijälleen ja sisarentyttärelleen, että heidän enonsa ja isäntänsä saapui kotiin laihana ja kelmeänä maaten heinissä härkärattailla. Surkeata oli kuulla, kuinka molemmat naiset huusivat, nähdä, kuinka he löivät kasvojaan ja taas kirosivat kirottuja ritarikirjoja, ja tämä kaikki uudistui, kun he näkivät Don Quijoten ajavan sisään portista.

Kun oli saapunut tieto Don Quijoten tulosta, saapui Sancho Panzan eukko, joka oli jo aikoja sitten saanut tietää, että hänen miehensä oli lähtenyt aseenkantajana ritaria palvelemaan, ja Sanchon nähtyään hän kysyi ennen muuta, kuinka aasi voi. Sancho vastasi, että se voi paremmin kuin aasin isäntä.

— Jumalalle kiitos, — virkkoi eukko — että hän on ollut minulle niin armollinen; mutta kerro nyt, hyvä ystävä, mitä hyvää olet saanut aseenkantajantoimestasi. Tuotko minulle korean hameen? Ja sieviä kenkiä lapsille?

— En minä tuo mitään sellaista, eukkoseni, — sanoi Sancho; mutta kyllä minulla on muuta parempaa ja arvokkaampaa.

— Sepä oikein hauskaa; — vastasi eukko — näytä minulle, mitä sinulla on parempaa ja arvokkaampaa, ystäväni; minä tahtoisin sen nähdä, jotta saisin hiukan iloa sydämeeni, joka on ollut niin surullinen ja tyytymätön koko tänä pitkänä aikana, jonka olet ollut poissa.

— Kyllä minä sen näytän, eukkoseni, kun tästä kotiin ehditään, — sanoi Panza — mutta ole nyt niin kauan hiljaa; jos näet Jumala suo, että lähdemme vielä kerran etsimään seikkailuja, niin sinä saat pian nähdä minut kreivinä tai jonkin saaren käskynhaltiana, ei minkään sellaisen retusaaren, jonka löytää mistä tahansa, vaan kaikkein parhaan saaren, mitä maailmassa voi olla.

— Suokoon Jumala, että niin käy, rakas mieheni, sillä kyllä me sitä tarvitsisimme. Mutta sano minulle, mitä ne ovat, ne sellaiset saaret, en minä sitä ymmärrä.

— Ei ole hunaja aasin suuta varten; — vastasi Sancho — sinä saat nähdä sen aikanaan ja joudutpa ihmettelemään, kun kuulet, kuinka kaikki alustalaisesi nimittävät sinua armolliseksi rouvaksi.

— Mitä sinä puhut, Sancho, armollisista rouvista ja saarista ja alustalaisista? — virkkoi Juana Panza.[51] Se näet oli Sanchon eukon nimi, vaikka he eivät olleet sukulaisia, sillä Manchassa on tapana, että nainen ottaa miehensä sukunimen.

— Älä nyt pidä niin kiirettä, Juana, ehdithän sinä vielä saada kaikki tietää; riittää, kun sanon sinulle totuuden, ja tuki nyt suusi. Minä voin sanoa sinulle tässä ohimennen ainoastaan, ettei maailmassa ole mitään hauskempaa kuin olla arvossapidetty mies ja seikkailuja etsivän vaeltavan ritarin aseenkantaja. Totta kyllä, etteivät useimmat seikkailut pääty niin mieleisesti kuin voisi toivoa, sillä sadasta sellaisesta päättyy yleensä yhdeksänkymmentäyhdeksän ihan hullusti. Minä tiedän sen omasta kokemuksestani, sillä minua on toisinaan poukotettu, toisinaan paukutettu, mutta sittenkin on hauskaa odottaa seikkailuja ja kulkea yli vuorten, läpi metsien, nousta korkeille huipuille, käydä linnoissa ja oleskella majataloissa aivan vapaasti ja maksamatta yhtään pirun maravediä.

Sancho Panza ja Juana Panza, hänen eukkonsa, keskustelivat näin sillä aikaa kuin Don Quijoten emännöitsijä ja hänen sisarentyttärensä ottivat herransa vastaan, riisuivat hänet ja sijoittivat hänen vanhaan sänkyynsä. Hän mulkoili heihin eikä voinut oikein käsittää, mihin oli joutunut. Kirkkoherra kehoitti sisarentytärtä hoitamaan enoansa oikein hyvin ja varomaan tarkoin, ettei hän pääsisi enää pakenemaan, sekä kertoi, millaista vaivaa oli täytynyt nähdä, ennenkuin hänet oli saatu takaisin kotiin. Nyt molemmat naiset alkoivat jälleen huutaa taivasta avukseen, nyt he jälleen kirosivat ritariromaaneja, nyt he rukoilivat taivasta heittämään sellaisten valheitten ja hullutusten sepittäjät helvetin syvimpään kuiluun. Vihdoin he alkoivat pelätä jäävänsä jälleen ilman isäntäänsä ja enoansa niin pian kuin hän hiukan toipuisi; ja kävikin niinkuin he otaksuivat.

Vaikka tämän historian kirjoittaja on kaikella huolella ja uutteruudella etsinyt tietoa niistä urotöistä, joita Don Quijote suoritti kolmannella retkellään, ei hän sittenkään ole voinut löytää mitään mainintaa niistä, ei ainakaan mistään luotettavista muistiinpanoista; Manchan muistoissa on säilynyt ainoastaan huhu, että Don Quijote kolmannen kerran kotoaan lähtiessään meni Zaragozaan ollen läsnä eräässä kuuluisassa turnauksessa, joka pidettiin siinä kaupungissa, ja että hänelle siellä sattui seikkoja, jotka olivat hänen urheutensa ja hyvän ymmärryksensä arvoisia.

Hänen elämänsä viimeisistä vaiheista ja hänen kuolemastaan kirjoittaja ei myöskään voinut saada minkäänlaista selkoa eikä olisi tullut tietämään niistä mitään, ellei hänen hyvä onnensa olisi johdattanut häntä tapaamaan erästä vanhaa lääkäriä, jolla oli hallussaan lyijylaatikko, joka hänen tiedonantonsa mukaan oli löydetty erään uudistettavana olevan vanhan erakonasumuksen perustuksesta. Tässä laatikossa oli ollut muutamia pergamenttilehtiä, täynnä vanhanaikaista, mutta kastiliankielistä kirjoitusta, säkeitä, jotka kuvailivat useita Don Quijoten sankaritöitä ja kertoivat Dulcinea Tobosolaisen kauneudesta, Rocinanten ulkomuodosta, Sancho Panzan uskollisuudesta ja itse Don Quijoten hautajaisista sekä sisälsivät erinäisiä hautakirjoituksia ja ylistysrunoja hänen elämälleen ja töilleen. Ne, jotka voitiin lukea ja selittää, tämän uudenlaisen ja verrattoman historian luotettava tekijä liittää tähän. Tekijä pyytää lukijoiltaan palkaksi siitä suunnattomasta vaivasta, joka hänellä oli tutkiessaan ja etsiessään kaikkia Manchan arkistoja saadakseen sen päivänvaloon, ainoastaan, että he luottavat häneen samalla tavalla kuin älykkäät ihmiset yleensä luottavat ritariromaaneihin, jotka ovat maailmassa niin hyvässä maineessa. Siten hän katsoo saavansa täyden palkan ja tyydytyksen ja innostuu etsimään ja vetämään päivänvaloon toisiakin, jotka ehkä eivät ole yhtä todenmukaisia, mutta ainakin yhtä kekseliäitä ja hupaisia.

Ensimmäiset sanat, jotka oli kirjoitettu lyijylaatikosta löydettyyn pergamenttiin, olivat nämä:

MANCHAN KAUPUNGIN ARGAMASILLAN[52] AKATEMIAN JÄSENET

URHOOLLISEN DON QUIJOTE MANCHALAISEN ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA

HOC SCRIPSERUNT

Murjaani, Argamasillan akatemian jäsen, Don Quijoten hautapatsaaseen.

Hautakirjoitus.

Se hullu mies, mi Manchaa runsaammin kuin Jason Kretaa voitonmerkein puki, se äly, pilviin mi nous silloinkin, kun maassa parempi ois ollut tuki,

se vahva käsi, jonka jälkihin maat Rivast' aina Gaetaan eivät kuki, mi niinkuin julma Muusa pronssihin piirs' säkeitänsä, joita kansat luki,

hän, jota kantoi sankaruus ja lempi ohitse monen kuulun Amadiin, mies Galaoreita paljon ylhäisempi,

hän, ratsastaja Rocinante-hevon, mies eksynyt niin moniin vaiheisiin, tään kylmän paaden alla löysi levon.

Loiseläjä, Argamasillan akatemian jäsen, IN LAUDEM DULCINEA E DEL TOBOSO.

Sonetti.

Hän, jonka tässä näätte, korkein povin ja kiihkein elein, Dulcinea on, tuo kuningatar tobosolaishovin ja lemmitty Quijoten mainion,

mi lemmen tähden samos pitkän tovin ylitse Sierra Negran vuoriston ja Montielin aavan aution, vain jalan kulkein, uupuneena kovin

vuoks Rocinanten. Kova onni moinen, voi että kohtasit sä naista tätä ja tätä ritaria urhoollista!

Näät nuorna kuihtumaan jäi heistä toinen, ja toista piinas lemmen tuska, hätä, vaikk' onkin muisto hällä marmorista.

Oikullinen Argamasilian akatemian ylen ymmärtäväinen jäsen, Don Quijote Manchalaisen ratsun Rocinanten ylistykseksi.

Sonetti.

Hän istuimeltaan kullan välkkyvältä, mi Marsin askelista verestää, ritari Manchan, katsoo, huimapää, ja lippu kädestänsä kohoo hältä.

Myös säilä, jota vihamies ei vältä, ja varustukset siinä lepäjää. Uus urotöitten muoto! Tyyli tää on onnistunut löytö tekijältä.

Jos Galliakin kerskuu Amadiistaan, jonk' urhojälkeläiset Kreikanmaan vei kunniaan ja jaloon voittokiistaan,

Quijote kruunu on Bellonan hovin, kuin Gallia tai Kreikka urhoistaan, niin hänest' ylpeä on Mancha kovin.

Ei hälle koskaan unhonaika koita, kun Brilladoro tai Bayardokaan[53] näät Rocinanten raisuutta ei voita.

Pilkkakirves, Argamasillan akatemian jäsen, Sancho Panzalle.

Sonetti.

Mies lyhyt varreltaan on Sancho Panza, mut ihme! suuri kunnoltaan on hän. Niin vilpitön ja rehti toimessansa, ett' asemies ei kukaan, vannon tän.

Ois kreivikskin hän noussut arvoltansa, mut vastaan sai hän juonen ilkeän, näät häntä kietoi pahain miesten ansa, mi aasiakaan ei näy säästävän.

Kas aasillaan (jos sanoa saa luvan) näät seuras asemies tää rehti, lauha ain' herraa, jota Rocinante kantoi.

Voi turhat toiveet, petos harhakuvan! On niillä huulillansa lepo, rauha, mut savun, varjon lopuks vain ne antoi.

Pirunkuvainen, Argamasillan akatemian jäsen, Don Quijoten haudalla.

Hautakirjoitus.

Eräs ritari lepää tässä; hän ajaen Rocinantellaan jäi aina pulaan pahimpaan kovin kärsien elämässä.

Myös asemies Sancho Panza on hänen viereensä haudattu tähän, oli järkeä hänellä vähän, mut uskollisuus verraton.

Piumpaum, Argamasillan akatemian jäsen, Dulcinea Tobosolaisen haudalla.

Hautakirjoitus.

On Dulcinean hauta tää; hänet kesken kukoistusta vei kuolon syli musta, vain tomu hänestä nyt jää.

Ei ykskään jalosyntyinen hänt' ollut ylhäisempi, Quijote häntä lempi, ja kylä muistaa kaivaten.

Nämä säkeet olivat säilyneet niin eheinä, että ne voitiin lukea; muissa kirjoitus oli niin rappeutunut, että ne jätettiin eräälle akatemianjäsenelle, jotta hän ottaisi selkoa niiden todennäköisestä sisällöstä. Hänen kerrotaan monta unetonta yötä vietettyään ja suurta vaivaa nähtyään tehtävän suorittaneen ja aikovan Don Quijoten kolmatta matkaanlähtöä odottaessaan ne julkaista.

Forse altri canterá con miglior plettro.[54]

SELITYKSIÄ.

[1] Minomicóna, Micomicán. Näiden nimitysten kantasana on erästä pitkähäntäistä apinaa merkitsevä mico.

[2] saan muuttumaan valkoisiksi tai keltaisiksi: hopea- tai kultakolikoiksi.

[3] Pegasos-hevonen. Pegasus, kuten tiedämme, oli Medusan verestä syntynyt siipiratsu, josta myöhemmät runoilijat tekivät tunnetun runoratsun.

[4] Mauri Muzaraque on suuresta maineestaan huolimatta painunut syvään unohduksen yöhön.

[5] Zuleman kumpu sijaitsee lounaiseen Ptolemaion mainitsemasta Complutumin kaupungista, jonka paikalla on Alcalá de Henaresin kaupunki, missä syntyi Miguel de Cervantes Saavedra.

[6] Meotis-järvi: nykyinen Asovin meri, roomalaisten Maeotis.

[7] Don Azote, Don Jigote. Azote = piiska; jigote = hakattu liha.

[8] sopiihan lahja hihaan pääsiäisen jälkeenkin. Munkkiveljet keräsivät avaroihin hihoihinsa lahjoja, joita varsinkin pääsiäisenä saattoi kertyä runsaasti.

[9] ken hyvän saa ja huonon valitsee jne. Sananlasku kuuluu: »Quien bien tiene y mal escoge, por mal que le venga no se enoje». (Ken valitsee huonon, vaikka omistaa hyvän, älköön panko pahakseen, jos käy huonosti.) Sancho muuttaa sananlaskun jälkipuolen aivan mielettömäksi.

[10] Gonzalo Hernandez (Fernandez) de Córdoba (1443—1515), kuuluisa espanjalainen sotapäällikkö, joka saavutti suuren maineen taisteluissa maureja vastaan sekä Italian-sodassa, missä hänen saamansa voitot takasivat Espanjalle Napolin kuningaskunnan omistuksen.

[11] Diego Garcia de Paredes (1469—1533): suuren kokonsa ja valtavien ruumiinvoimiensa vuoksi suurta kansansuosiota saavuttanut espanjalainen sotaurho.

[12] nainen, josta Viisas puhuu jne. Viisas on tietenkin Salomo, jonka Sananlaskujen 31. luvun 10. värsystä löydetään kysymys: »Kuka löysi kunnon vaimon?» Cervantesin käyttämä sanamuoto viittaa Vulgatan tekstiin (Mulierem fortem quis inveniet?).

[13] Luigi Tansillo (Tansello): aikoinaan — hän eli 1510—1570 — kuuluisa italialainen runoilija. »Pyhän Pietarin kyynelet» oli kääntänyt kastiliankieleen mm. Luis Gálvez de Montalvo, Cervantesin hyvä ystävä.

[14] kertoo tehneen sen maljakokeen jne. Maljakokeesta kertovat vanhat kansantarinat, ja Ariosto on käyttänyt aihetta »Raivoisassa Rolandissaan». Eräs ritari (ei mikään »yksinkertainen tohtori»,[15] kuten Cervantes sanoo), jonka linnaan, Mantuan seuduille, Roland oli yöpynyt, näytti tälle ilta-aterian päätyttyä ihmeellisen maljan, jonka sanoi ilmaisevan aviomiehelle, oliko vaimo uskollinen vai ei: jos oli, niin mies voi maljasta onnekseen juoda, ellei, niin viini valahti hänen rinnoilleen. Roland kieltäytyi kokeeseen rupeamasta, sanoi tietävänsä, että nainen on heikko, ja tahtovansa säilyttää oman luottamuksensa lujana:

»Mia donna e donna, ed ogni donna e molle: Lasciam star mia credenza come stasse».

[15] »Yksinkertainen tohtori», joka tosin ei joutunut tekemisiin taikamaljan kanssa, esiintyy myös Arioston runoelmassa ja edustaa hänkin mieletöntä uteliaisuutta, joten on hyvin ymmärrettävää, että Cervantes sekoitti yhteen nämä kaksi eri kertomusta.

[16] Danaë: Kuningas Akrision ainoa tytär, jonka hänen isänsä sulki torniin siten ehkäistäkseen kaameiden ennustusten vuoksi estettävältä näyttävän suvunjatkumisen. Zeus lankesi kultasateena vanki-neidon helmaan, ja siitä syntyi Perseus.

[17] niiden neljän s:n lisäksi, jotka jne. Tarkoitetaan sanojen sabio (viisas), solo (yhtä ainoata palvovainen), solicito (uuttera, huolellinen palvonnassaan) ja secreto (vaitelias) ilmaisemia hyviä rakastajan-ominaisuuksia. — Tekstissä oleviin lemmen-aakkosiin nähden huomautettakoon, että niiden suomenkieliseen asuun saattaminen tuottaa vaikeutta vasta, kun ehtii ö:hön, jolla alkavia sanoja kielessämme on vähänlaisesti. Olisi ehkä kelvannut »öykkäri», koska se merkitsee mm. pohattaa, mutta mieluummin valitsin sentään »öntyrin», joka tarkoittaa »voimallista henkilöä» (Lönnrotin Lisäwihko s. 210: »stark l. kraftfull person»). X:n poisjättämisen perustelu (»koska se on karhea äänne») tuntuu sitäkin pätevämmältä, jos muistamme, että tällä kirjaimella merkittiin espanjankielessä aikaisemmin äännettä, jonka merkkinä nykyisin on j, siis tuota esim. Don Quijoten nimessä esiintyvää äännettä, jota lausuttaessa sopii ja tulee kurkkua karahduttaa.

[18] uutena ja ahdistettuna Penelopeiana. Tarvitseeko selittää, että P. oli Odysseun jalo puoliso, kaikkien uskollisten aviovaimojen klassillinen perikuva?

[19] että hänellä oli puolisonaan uusi Portia jne. Marcus Junius Brutuksen puoliso P. oli jalo ja uskollinen roomalainen aviovaimo.

[20] Leonela otti... viiniä ja pesi sillä haavan jne. Francisco Rodriguez Marin huomauttaa kommentaarissaan, että sokea mies, rikottuaan ruukunsirpaleilla Lazarillon poskipäät, käytti voiteena viiniä, ja mainitsee viinin parantavaa voimaa tähdentävän espanjalaisen lauseparren: »Maldita la llaga que el vino no sana!» (Kirottu se haava, jota ei viini paranna!) Siitä ei pahasti eroa suomalainen: »Jos ei viina ja sauna auta» jne.

[21] hirmuisesta taistelusta nahkaisia punaviinileilejä vastaan jne. Sellainen »leili» eli cuero ei ole mikään pikkunassakka, vaan kokonainen häränvuota, josta on leikattu pois pää ja jalat polvia myöten; vuota ommellaan umpeen ja siihen sovitetaan tarpeellinen ruoti, henkuri ja laskuhana. Ei siis ihmekään, että moinen kuvatus saattoi Don Quijoten silmissä ja käsissä muuttua päättömäksi jättiläiseksi.

[22] monsieur de Lautrec Suurta sotapäällikköä Cordoban Gonzalo Fernandezia vastaan jne. Tässä Cervantesin muisti kuuluu pettävän: Lautrecin saapuessa Napolin kuningaskuntaan Suuri sotapäällikkö oli jo aikoja sitten palannut Espanjaan.

[23] kylläpähän nähdään, kun munia paistetaan jne. Tämä sananparsi näyttää olevan peräisin vanhasta Melchor Santa Cruzin julkaisemasta juttukokoelmasta »Floresta española». Eräässä siihen sisältyvässä tarinassa kerrotaan, kuinka kuljeksiva hiilikauppias myy muutamalle eukolle korillisen hiiliä ja pistää salavihkaa eukon paistinpannun tyhjään koriinsa. Eukko kysyy, ovatko hiilet tammipuun hiiliä ja muuten hyvää laatua, ja varas vastaa: »Kyllä näette, kun munia paistatte.»

[24] päätti lähteä Intiaan. Intia (Las Indias) merkitsi »Länsi-Intiaa», nykyisin sillä nimellä mainittuja saaria ja espanjalaisten valloittamaa Amerikan manteren osaa.

[25] Alessandria della Paglia: Pohjois-Italiassa sijaitseva linnoituspaikka.

[26] olisin voinut toivoa... saavani jonkin meriseppelen. Meriseppelen l. laivaseppelen, corona navalis, roomalaiset antoivat merivoiton saavuttaneelle päällikölle.

[27] Juan Andrean amiraali-laiva. Tämä Juan Andrea oli Giovanni (Gianettino) Andrea Doria, kuuluisan genovalaisen merisankarin veljenpoika.

[28] Don Alvaro de Bazán (1526—1588), mainio espanjalainen amiraali.

[29] pakeni arnautiksi puettuna. Arnautti = albanialainen.

[30] mitä oli jäänyt jäljelle »Luostariveljen» rakentamasta jne. »Luostariveli», El Fratin (ital. sanasta fratino, joka oli munkkien pilkkanimi), oli italialaissyntyinen linnoitustenrakentaja Giovanni Paleazzo.

[31] espanjalainen sotilas, jonka nimi oli Saavedra: Cervantes itse.

[32] tuhatviisisataa zoltania. Zoltani (soltani), »sulttaanin raha», turkkilainen kultaraha, eri paikoissa ja eri aikoina arvoltaan erilainen (16. ja 17. vs. siihen laskettiin 140 asproa, jotka vastasivat suunnilleen 9 pesetaa).

[33] maurilaisia bagarinoja. Bagarinojen (arabialaisesta sanasta bahari = merimies) nimellä mainittiin vapaita soutajia, jotka saivat työstään palkan (siis ei kaleerivankeja).

[34] Cava rumia. Cervantesin mainitsema nimen selitys on kansanetymologiaa. — Puheenaoleva »kehno kristitty nainen» oli I nidoksessa mainitun Ceutan kreivin Julianin tytär.

[35] Palinurus: Aeneaan aluksen perämies, joka uneen uupuneena syöksyi mereen ja hukkui.

[36] kolmikasvoinen taivaanvalo: kuu (ensimmäinen neljännes, täysikuu, viimeinen neljännes), Horatiuksen diva triformis.

[37] sille kevytjalkaiselle kiittämättömälle jne.: viittaus Apollon ja Daphnen mytologiseen taruun.

[38] hän huomasi yht'äkkiä joutuneensa Agramanten leiriin. Tarinan kertoo Ariosto. Arkkienkeli Mikael lähettää eripuraisuuden jumalattaren pakanakuninkaan Agramanten leiriin siten auttaakseen Parisissa piirityksessä olevaa Kaarle-keisaria.

[39] sicut erat in principio: »niinkuin oli alussa» (t. alkujaan).

[40] ennenkuin pakenevan nymfin vainooja ehtii jne. Vainooja ja nymfi: Apollo ja Daphne.

[41] Kertomus Rinconetesta ja Cortadillosta: Eräs niistä novelleista, jotka Cervantes myöhemmin julkaisi nimellä Novelas ejemplares.

[42] Villalpandon Summulat. Segovialainen Gaspar Cardillo de Villalpando, mainio teologi ja Alcalán yliopiston opettaja, julkaisi v. 1557 teoksen _Summula summularum_, joka oli mainitussa opinahjossa dialektisten opintojen virallisena tekstinä.

[43] Intian papin Johanneksen mailla. Tätä Johannesta, jonka Cervantes mainitsee jo aikaisemmin pitivät ranskalainen historioitsija Joinville (13 vs.) ja italialainen matkailija Marco Polo historiallisena henkilönä, jonka Aasiaan perustaman valtakunnan muka valloitti suuri Dshingiskhan (v:n 1200 tienoilla).

[44] kolme tragediaa (La Isabela, La Filis, La Alejandra). Niiden tekijä oli Lupercio Leonardo de Argensola (1559—1613), jonka muisto on säilynyt tämän Cervantesin maininnan vuoksi pikemmin kuin hänen heikonlaisten kirjallisten tuotteittensa nojalla.

[45] Kostettu kiittämättömyys (La Ingratitud vengada), Numanda (La N.), Kauppias rakastajana (El Mercador amante), Suopea vihaajatar (La Enemiga favorable). Ensimmäinen oli Lope de Vegan, toinen Cervantesin, kolmas Gaspar de Aguilarin ja neljäs tuomioherra Francisco Tarregan kirjoittama.

[46] eräs meidän kaikkein nerokkaimpia kirjailijoitamme: Lope de Vega, jota C:n kritiikki tässä nähtävästi muutenkin koskee.

[47] lusitanialainen Juan de Merlo jne. Don Quijote mainitsee tarunomaisia ja todella eläneitä henkilöitä. Juan de Merlo, Pedro Barba, Gutierre Quijada, Fernando de Guevara, Suero de Quinones, Luis de Falces ja Gonzalo de Guzmán kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään.

[48] arkkipiispa Turpin: aikaisemmin mainittu.

[49] portit hyasintteja. Hyasintti merkitsee tässä erästä jo Raamatussa mainittua väriltään kirkkaanpunaista (t. oranssinkeltaista) jalokiveä.

[50] kohtelit nöyrästi ylpeitä ja kopeasti nöyriä. »Suu sanan erehdyttää»; Sancho tulee murheessaan määritelleeksi herransa käyttäytymisen päinvastoin kuin oikeastaan olisi pitänyt.

[51] Manchassa on tapana, että nainen ottaa miehensä sukunimen. Muualla Espanjassa oli ja on yleistä, että vaimo säilyttää oman sukunimensä, johon hän voi liittää miehensä nimen; Sanchon puoliso olisi saattanut olla nimeltään Juana Gutierrez de Panza (tai Teresa Cascajo de Panza — romaanin toisessa osassa hän näet saa säännöllisesti nimen Teresa ja väittää itse tyttönimensä olleen Teresa Cascajo).

[52] Manchan kaupungin Argamasillan Akatemian jäsenet. Säkeissä saattaa piillä viittauksia Cervantesille varmaan tutun pikkukaupungin Argamasilla de Alban oloihin ja henkilöihin, mutta tutkimus ei ole voinut seikkaa paljonkaan valaista.

[53] Brilladoro, Bayardo: edellinen Rolandin, jälkimmäinen Rinaldon sotaratsu (kts. Ariosto: »Orlando furioso»).

[54] Forse altri canterà jne. Säe Arioston »Raivoisasta Rolandista»: »Toinen kenties laulaa laatuisammin.»