Part 6

Sinä et siis voi tuskaasi välttää, vaikka sen salaat; päinvastoin: joudut itkemään lakkaamatta, ja elleivät silmäsi kostukaan, vuodatat kumminkin sydämen verikyyneliä, niinkuin niitä vuodatti se yksinkertainen tohtori, jonka runoilijamme kertoo tehneen maljakokeen,[14] minkä tekemisestä Rinaldo, paremmin asiaa harkiten, pidättyi; vaikka näet tuo onkin runoilijan keksimää, sisältyy siihen kumminkin salattua opettavaa tarkoitusta, joka kannattaa ottaa huomioon, ymmärtää ja omaksua toimintansa ohjeeksi. Sitä suuremmalla syyllä, kun sinä tulet siitä, mitä nyt aion sinulle sanoa, täysin tajuamaan, kuinka väärin mielit menetellä. Sanohan minulle, Anselmo: jos taivas tai onnellinen sattuma olisi tehnyt sinusta erinomaisen hienon timantin haltian ja laillisen omistajan ja kaikki jalokivisepät, joille sitä näyttäisit, olisivat vakuutettuja sen oivallisuudesta ja aitoudesta sekä kaikin yhteen ääneen ja yksimielisesti selittäisivät sen arvoltaan, oivallisuudeltaan ja puhtaudeltaan niin hyväksi kuin semmoinen kalleus konsanaan voi olla, ja sinä itse uskoisit samoin, tietämättä mitään, mikä saattaisi vakaumustasi horjuttaa, niin olisiko oikein, jos sinun tekisi mieli ottaa se timantti, asettaa se vasaran ja alasimen vähin ja vain huimasti iskemällä koetella, onko se niin luja ja hieno kuin väitetään? Entä sitten, jos aikeesi toteuttaisit: eihän jalokivi, jos se kestäisikin sellaisen mielettömän kokeen, siitä tulisi arvokkaammaksi eikä kuuluisammaksi, ja jos se murskautuisi, kuten saattaisi tapahtua, eikö se silloin olisi auttamattomasti hukassa? Epäilemättä, ja sen omistaja joutuisi sellaiseen maineeseen, että kaikki pitäisivät häntä houkkiona. Ajattelehan nyt, parahin Anselmo, että Camila on hienonhieno timantti, sekä omasta mielestäsi että toisten arvioinnin mukaan, ja ettei ole järjellistä saattaa sitä murskautumisen vaaraan; jos näet se säilyykin eheänä, ei se kumminkaan voi tulla entistä arvokkaammaksi, ja jos se olisi liian heikko eikä kykenisi koetta kestämään, niin arvaathan jo ennakolta, miten sinun kävisi, kun sen menettäisit, ja kuinka aiheellisesti voisit syyttää itseäsi, koska olisit vikapää sen ja oman itsesi tuhoutumiseen. Ota huomioon, ettei maailmassa ole siveän ja kunniallisen naisen arvoista kalleutta ja että naisten kunniana on yksinomaan heidän nauttimansa hyvä maine; ja, koska puolisosi maine, kuten itse tiedät, on täysin moitteeton, miksi tahdot saattaa tämän varmuuden epäilyksenalaiseksi? Muista, ystäväni, että nainen on epätäydellinen olento ja ettei hänen tielleen pidä asettaa loukkauskiviä, joihin hän kompastuu ja kaatuu, vaan on niitä raivattava pois ja puhdistettava hänen polkunsa kaikista esteistä, jotta hän voi vaivattomasti ja kevyin askelin rientää saavuttamaan kaipaamaansa täydellisyyttä, joka on siinä, että hän säilyy siveänä. Luonnontutkijat kertovat, että kärppä on pieni eläin, jolla on lumivalkea turkki, ja että metsästäjät sitä pyydystäessään käyttävät seuraavaa temppua: tuntien eläimen kulku- ja oleskelupaikat he sulkevat ne kasaamalla niihin lokaa ja säikyttävät sen sitten kulkemaan sinnepäin, ja kärppä, saavuttuaan lokaiseen paikkaan, pysähtyy ja antautuu saaliiksi, koska ei tahdo astua liejuun ja tahria ja tärvellä valkoista turkkiansa, jota pitää vapauttaan ja henkeään kalliimpana. Kunniallinen ja siveä vaimo on kärpän kaltainen, ja kunniallisuuden hyve on valkeampi ja puhtaampi kuin vitilumi; ja sen, joka ei tahdo nähdä naisen sitä menettävän, vaan haluaa sen säilyvän ja säästyvän, tulee menetellä toisin kuin kärppää pyydystettäessä, sillä hänen eteensä ei pidä asettaa tungettelevien rakastajien imartelun lokaa, koska hänessä kentiesi, ja varmaankaan, ei ole sellaista synnynnäistä kuntoa ja voimaa, että hän kykenisi omin neuvoin raivaamaan tieltään ja voittamaan mainitut esteet; niinmuodoin onkin välttämätöntä poistaa ne ja asettaa hänen näkyviinsä hyveen puhtaus ja hyvään maineeseen sisältyvä kauneus. Hyvä vaimo on myös kuin kirkas ja hohteleva kristallikuvastin; sen saattaa huurtaa ja himmentää mikä hyvänsä siihen sattuva henkäys. Kunniallista naista tulee kohdella niinkuin pyhäinjäännöksiä: palvoa, mutta ei koskettaa. Hyvää vaimoa tulee vaalia ja arvostaa niinkuin vaalitaan ja arvostetaan kaunista puutarhaa, joka on täynnä kukkia ja ruusuja ja jonka omistaja ei salli kenenkään siellä käyskelevän tai kukkiin kajoavan: he saavat tyytyä loitolta ja rautaristikon takaa nauttimaan niiden tuoksusta ja kauneudesta. Tahdon vielä lopuksi lausua sinulle muutamia mieleeni muistuneita säkeitä, jotka kuulin erästä uutta huvinäytelmää esitettäessä ja jotka mielestäni sopivat tässä käsittelemäämme asiaan. Eräs viisas vanhus neuvoo toista, jolla on tytär, pitämään tyttöä tarkan valvonnan alaisena, vartioimaan ja sulkemaan suojiinsa, ja esittää muiden syiden ohella tämänkin:

Lasia on nainen, mutta paha sulta järjen vei, jos et usko kokeilutta, särkyykö se vaiko ei.

Helposti sen rikki saa, siks' en järkees saata luottaa, jos noin aiot paloittaa, mit' et ehjäks taida juottaa.

Syystä kyllä sitä mieltä ovat kaikki, että jos Danacit'[17] on, silloinkos kultaa sataa taivaantieltä.

Kaikki, mitä olen toistaiseksi sanonut sinulle, Anselmo, on koskenut yksinomaan sinua, ja nyt on hyvä kuulla jotakin myös siitä, mikä liikuttaa minua; jos olen laajasanainen, suo anteeksi, sillä kaikki on tarpeen sen surmansokkelon vuoksi, johon olet eksynyt ja josta pyrit minun avullani pelastumaan. Sinä pidät minua ystävänäsi ja tahdot riistää minulta kunnian, mikä sotii kaikkea ystävyyttä vastaan, ja mielitpä vielä saada aikaan senkin, että minä riistän sinun kunniasi. On selvää, että tahdot riistää minulta kunnian, sillä Camilan, kun hän huomaa, että häntä liehittelen, kuten vaadit, täytyy varmaan pitää minua kunniattomana ja halpamaisena miehenä, koska minä suunnittelen ja teen sellaista, mikä on niin kaukana kaikesta, niihin minua velvoittaa oma olemukseni ja sinun ystävyytesi. Aivan varmaa on, että tahdot riistää kunnian itseltäsi, sillä havaitessaan minun liehittelevän itseään Camila johtuu välttämättä ajattelemaan, että minä olen huomannut hänessä jonkinlaista kevytmielisyyttä ja sen rohkaisemana ilmaissut pahan himoni, ja koska hän niinmuodoin pitää itseään solvattuna, tulee solvaus koskemaan sinuakin, jonka oma hän on. Ja tästä johtuu yleinen käytäntö: että uskottoman vaimon miestä, vaikka hän ei tietäisikään eikä olisi antanut aihetta siihen, ettei hänen vaimonsa ole sellainen kuin hänen tulisi olla, ja vaikka vaimoa kohdanneen onnettomuuden ehkäiseminen ei olisi ollut hänen vallassaan eikä syyksi voitaisi katsoa hänen huolimattomuuttaan tai puutteellista varovaisuuttaan, kaikesta tuosta huolimatta mainitaan herjaavalla ja alhaisella nimellä ja että ne, jotka tietävät hänen vaimonsa kehnouden, katselevat häntä halveksuvin eikä säälivin silmin, kuten heidän pitäisi, koska näkevät, ettei hän ole joutunut tähän onnettomuuteen omasta syystään, vaan kehnon aviopuolisonsa himon vuoksi. Mutta mielinpä ilmaista sinulle, miksi huonon vaimon mies syystäkin saa häpeän kantaakseen, vaikka ei tiedäkään vaimon kehnoutta, ei ole siihen syypää eikä ole suonut hänelle aihetta eikä tilaisuutta. Älä väsy kuuntelemaan minua, sillä tuleehan tämän kaiken koitua sinun eduksesi. Pyhä Raamattu kertoo, että Jumala, luotuaan naisessa paratiisissa ensimmäisen isämme Aatamin, vaivutti hänet uneen ja hänen nukkuessaan otti hänen vasemmasta kyljestään luun, josta teki äitimme Eevan. Herättyään ja hänet nähtyään Aatami sanoi: »Tämä on liha minun lihastani ja luu minun luustani». Ja Jumala sanoi: »Sentähden on miehen luopuminen isästänsä ja äidistänsä ja liittyminen vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.» Silloin perustettiin avioliiton pyhä sakramentti sellaisin sitein, että yksin kuolema voi ne purkaa. Ja tässä ihmeellisessä sakramentissa on sellainen voima ja vaikutus, että se tekee kaksi eri henkilöä yhdeksi lihaksi, ja moitteettomissa aviopuolisoissa sen vaikutus on vielä syvällisempi: vaikka näet heissä on kaksi sielua, on heillä kumminkin vain yksi ainoa tahto. Ja koska vaimon ja miehen liha on yhtä, johtuu siitä, että ne tahrat, joita vaimoon ilmaantuu, tai ne hairahdukset, joihin hän tekee itsensä vikapääksi, koituvat miehen lihan vahingoksi, vaikka hän, kuten sanottu, ei olisikaan antanut aihetta siihen onnettomuuteen. Jalan tai minkä tahansa ihmisruumiin muun jäsenen kipu tuntuu koko ruumiissa, koska se on kokonaisuudessaan samaa lihaa, joten pää tuntee kehräsluun kokeman vaurion, vaikka ei ole siihen syynä, ja samalla tavalla mies osallistuu vaimon häpeään, koska he molemmat ovat yhtä. Ja koska kaikki kunnia ja kunniattomuus tässä maailmassa riippuu ja syntyy lihasta ja verestä ja kehnon vaimon kunniattomuus on tätä lajia, täytyy miehen välttämättä saada siitä osansa ja joutua kunniattoman maineeseen, vaikka hän ei siitä mitään tietäisikään. Harkitse siis, Anselmo, millaiseen vaaraan syöksyt tahtoessasi häiritä rauhaa, jossa hyvä puolisosi elää, ajattele, millaisen joutavan ja mielettömän uteliaisuuden vuoksi mielit kiihoittaa viettejä, jotka nyt uinuvat siveän puolisosi povessa; ota huomioon, että se, mitä saatat toivoa voittavasi, on vähäpätöistä, mutta se, mitä varmaan menetät, niin ylen tärkeätä, että jätän sen lähemmin selvittelemättä, koska minulta puuttuu sanoja sen riittävään tehostamiseen. Ellei kaikki, mitä olen sanonut, kumminkaan riitä estämään sinua ryhtymästä pahaan aikomukseesi, saat etsiä toisen välineen häpeääsi ja onnettomuuttasi varten, sillä minä en aio siihen suostua, vaikka senvuoksi menettäisin ystävyytesi, mikä olisi suurin kaikista onnettomuuksista, joita kuvitella voin.

Tuon sanottuaan hyvä ja viisas Lotario vaikeni, ja Anselmo oli niin hämillään ja mietteissään, ettei kyennyt pitkään aikaan virkkamaan sanaakaan. Vihdoin hän kumminkin sanoi:

— Näithän, parahin Lotario, kuinka tarkkaavasti sinua kuuntelin, ja minä huomasin sinun sanoistasi, esimerkeistäsi ja vertauksistasi, kuinka älykäs olet ja kuinka erinomainen ja aito on sinun ystävyytesi. Käsitän ja tunnustan myös, että kieltäytyessäni noudattamasta sinun neuvoasi ja seuratessani omaa ajatustani pakenen hyvää ja tavoittelen pahaa. Sen myönnän, mutta sinun tulee ottaa huomioon, että minä olen nyt potemassa samaa sairautta kuin toisinaan naiset, joiden tekee mieli syödä multaa, kipsiä, hiiltä ja muita vielä pahempia aineita, jotka ovat tympäiseviä nähdä ja sitäkin mahdottomampia syödä. On siis välttämätöntä käyttää parantamisekseni jotakin temppua, ja niin voidaan helposti tehdä, kunhan sinä alat, vaikkapa vain laimeasti ja näennäisesti, mielistellä Camilaa, joka ei suinkaan liene niin hauras, että hänen siveytensä luhistuu ensimmäisistä iskuista. Minä tyydyn sellaiseen aloitteeseen, ja sinä tulet siten täyttäneeksi, mitä olet ystävyydellemme velkaa, koska et ainoastaan lahjoita minulle elämää, vaan annat vielä vakuuden, että kunniani säilyy. Ja sinä olet velvollinen sen tekemään yhdestä ainoasta syystä, nimittäin siksi, ettet nyt, kun olen tosiaan päättänyt suorittaa tämän kokeen, saa sallia minun ilmaisevan mieletöntä aiettani kenellekään muulle, koska siten menetellen panisin vaaralle alttiiksi kunniani, jota sinä yrität varjella; ja vaikka sinun kunniallisuutesi ei olekaan Camilan mielestä niin taattu kuin sen olla pitäisi, sinun häntä liehiessäsi, ei siitä koidu paljon, eipä mitäänkään haittaa, koska voit aivan pian, havaittuasi hänet niin lujaksi kuin edellytämme, sanoa hänelle selvän totuuden juonestamme, joten pääset entiseen arvoosi. Ja koska vaarannat niin vähän, mutta voit samalla tuottaa minulle niin suuren tyydytyksen, pyydän sinua siihen suostumaan, vaikka näkisit siinä enemmänkin vaikeuksia, sillä minä, kuten jo sanoin, katson asian päätökseen saatetuksi, kunhan vain sen aloitat.

Lotario, joka havaitsi Anselmon pysyvän järkkymättä päätöksessään eikä osannut mainita enempiä esimerkkejä tai esittää lisää syitä saadakseen hänet aikeesta luopumaan ja nyt vielä kuuli hänen uhkaavan ilmaista pahan suunnitelmansa jollekin toiselle, päätti suurempaa onnettomuutta torjuakseen myöntyä ja tehdä, mitä hän pyysi, mutta vakavasti aikoen menetellä niin, että Anselmo tulisi tyydytetyksi Camilan mielenrauhan joutumatta järkytetyksi. Hän siis kehoitti Anselmoa olemaan mainitsematta aikeestaan kenellekään toiselle, lupasi ottaa tehtävän suorittaakseen ja aloittaa sen, milloin Anselmo hyväksi näkisi. Anselmo syleili häntä hellästi ja rakkaasti lausuen hänelle kiitokset hänen suostumuksestaan, ikäänkuin toinen olisi tehnyt hänelle jonkin erinomaisen palveluksen, ja he sopivat keskenään, että juoneen käytäisiin jo seuraavana päivänä. Anselmo lupasi hankkia Lotariolle aikaa ja tilaisuutta Camilan puhuttelemiseen kahden kesken sekä toimittaa hänelle rahoja ja koruja Camilalle annettaviksi ja tarjottaviksi. Hän neuvoi vielä Lotarioa pitämään hänelle serenadeja sekä sepittämään säkeitä hänen ylistyksekseen luvaten kirjoittaa ne itse, ellei Lotario mielinyt sitä vaivaa nähdä. Lotario selitti suostuvansa kaikkeen, vaikka hänen tarkoituksensa oli toisenlainen kuin Anselmo saattoi arvata, ja tämän sopimuksen solmittuaan he palasivat Anselmon kotiin, missä havaitsivat miestään odottaneen Camilan olevan levottomana ja huolestuneena, koska Anselmo oli sillä kertaa viipynyt poissa tavallista kauemmin.

Lotarion lähdettyä omaan asuntoonsa Anselmo jäi kotiin varsin tyytyväisenä; Lotario sitävastoin painui sangen syviin mietteisiin, koska ei tietänyt, mitä keinoa pitäisi onnellisesti suoriutuakseen tuosta arveluttavasta toimesta. Mutta samana yönä hän jo keksi keinon, miten pettäisi Anselmon loukkaamatta Camilaa, ja meni seuraavana päivänä päivälliselle ystävänsä luo. Camila tervehti häntä ystävällisesti ja kohteli kaikin puolin erittäin suopeasti, koska tiesi, kuinka miehensä oli häneen kiintynyt. Kun ateria oli päättynyt ja pöytäkalusto korjattu pois, Anselmo pyysi Lotarioa jäämään Camilan luo, hänen lähtiessään toimittamaan erästä välttämätöntä asiaa luvaten palata puolentoista tunnin kuluessa. Camila pyysi Anselmoa jäämään, ja Lotario tarjoutui lähtemään hänen kanssaan, mutta Anselmo ei suostunut mihinkään, pyysi vain pyytämällä, että Lotario jäisi häntä odottamaan, koska halusi myöhemmin keskustella hänen kanssaan eräästä erittäin tärkeästä seikasta. Hän kehoitti vielä Camilaa olemaan Lotarion seurassa, kunnes hän tulisi takaisin. Hän osasikin kuvailla, kuinka välttämätön hänen joutava poistumisensa oli, niin kekseliäästi, ettei kukaan olisi voinut havaita sitä teeskentelyksi. Anselmo lähti, ja Camila ja Lotario jäivät pöydän ääreen kahden kesken; kaikki talon palvelijat näet olivat menneet aterialle. Lotario näki nyt olevansa sillä taistelutanterella, jota hänen ystävänsä toivoi, edessään vihollinen, joka olisi voinut pelkällä kauneudellaan voittaa eskadroonan asestettuja ritareita, joten Lotariolla epäilemättä oli täysi syy häntä pelätä. Hän ei kumminkaan ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, nojasihan vain kyynärpäänsä pöytään ja poskensa kämmenpohjaansa sekä pyysi Camilalta anteeksi epäkohteliaisuuttaan sanoen mielivänsä hiukan levätä, kunnes Anselmo ehtisi takaisin. Camila vastasi, että hän voisi levätä salin tyynyillä paremmin kuin tuolissa ja kehoitti siis häntä menemään sinne nukkumaan. Lotario ei kumminkaan huolinut lähteä, vaan istui paikallaan unenhorroksissa, kunnes Anselmo palasi. Anselmo, joka oli viipynyt sangen kauan, näki Camilan olevan huoneessaan ja Lotarion uneen vaipuneena, otaksui heillä niinmuodoin olleen aikaa sekä keskustelemiseen että nukkumiseenkin eikä olisi mielellään malttanut odottaa Lotarion heräämistä, koska tahtoi päästä lähtemään hänen kanssaan ulos tiedustellakseen häneltä, kuinka yritys oli luonnistunut. Kaikki kävi hänen toivomustensa mukaan: Lotario heräsi, he lähtivät kohta talosta, Anselmo kysyi, mitä tietää halusi, ja Lotario vastasi, ettei ollut katsonut hyväksi ilmaista itseään täydellisesti ja että hän senvuoksi oli vain ylistänyt Camilaa kauniiksi, sanoen hänelle, ettei koko kaupungissa puhuttu muusta kuin hänen kauneudestaan ja älystään. Hän sanoi pitäneensä tuota hyvänä alkuna Camilan suosion voittamiseen ja hänen taivuttamiseen kuuntelemaan toiste mielellään; ja tässä menettelyssään Lotario oli käyttänyt samaa juonta kuin paholainen käyttää tahtoessaan pauloa jonkun, joka on varuillaan voidakseen puolustautua: hän, pimeyden enkeli, muuttuu silloin valkeuden enkeliksi ja asettaa hänen nähtäväkseen kauniin silmänlumeen lopulta ilmaisten itsensä ja saavuttaen tarkoituksensa, ellei hänen petoksensa tule ilmi heti alussa. Anselmo oli erittäin tyytyväinen tuohon kaikkeen ja sanoi järjestävänsä Lotariolle joka päivä samanlaisen tilaisuuden, vaikka ei kotoa poistuisikaan; hän näet sanoi askartelevansa kotona sellaisissa toimissa, ettei Camila voisi huomata hänen juontansa.

Kului sitten useita päiviä, joina Lotario ei virkkanut sanaakaan Camilalle, mutta siitä huolimatta Anselmon kysyessä sanoi keskustelleensa hänen kanssaan kumminkaan saamatta häneltä pienintäkään merkkiä siitä, että hän suostuisi mihinkään pahaan tai antaisi toivon varjoakaan; Lotario sanoi hänen päinvastoin uhanneen ilmoittaa hänen pahan aikomuksensa miehelleen, ellei hän siitä luopuisi.

— Hyvä — sanoi Anselmo. — Camila on toistaiseksi torjunut sanat; nyt tulee katsoa, kuinka hän vastustaa tekoja. Minä toimitan sinulle huomenna kaksituhatta dukaattia, jotka sinun tulee tarjota ja antaakin hänelle, sekä saman verran ostaaksesi koruja hänen houkuttelemiseksi; sillä naiset, varsinkin kauniit, olivatpa he sitten kuinka siveitä tahansa, esiintyvät yleensä mielellään hienoissa pukimissa ja koreillen. Jos hän kykenee torjumaan tämän kiusauksen, niin minä tyydyn enkä sinua enää kiusaa.

Lotario vastasi sanoen kerran aloitettuaan tahtovansa suorittaa tehtävän täydellisesti, vaikka arvasikin sen päätyttyä olevansa uupunut ja voitettu. Seuraavana päivänä hän sai neljätuhatta dukaattia ja niiden mukana neljätuhatta huolta, koska ei tietänyt, mitä uusia valheita keksisi. Lopulta hän päätti sanoa, etteivät Camilaan tehonneet lahjat enempää kuin kauniit puheetkaan ja että oli turhaa nähdä lisää vaivaa, koska aika siinä vain kului suotta.

Sallimus, joka ohjasi asioita toisin, järjesti kuitenkin niin, että Anselmo, jätettyään taas Lotarion ja Camilan kahden kesken, kuten hänen tapansa oli, meni viereiseen huoneeseen ja kuunteli ja katseli lukonreiästä, miten nuo molemmat seurustelivat. Hän huomasi, että kului enemmän kuin puoli tuntia Lotarion lausumatta sanaakaan Camilalle ja ettei hän varmaankaan olisi virkkanut mitään, vaikka olisi siinä viipynyt sata vuotta. Anselmo ymmärsi nyt, että kaikki, mitä hänen ystävänsä oli kertonut Camilan vastanneen, oli pelkkää keksintöä ja valhetta. Saadakseen varmaan tietää, oliko niin laita, hän poistui huoneesta, kutsui Lotarion syrjemmälle ja tiedusteli häneltä, mitä uutta hänellä oli kerrottavana ja millä mielellä Camila oli. Lotario sanoi puolestaan aikovansa olla asiaan enempää kajoamatta, koska Camila vastasi niin jurosti ja tylysti, ettei hänelle uskaltanut virkkaa enää mitään.

— Oi Lotario, Lotario, — sanoi Anselmo — kuinka huonosti täytätkään, mitä edellyttää velvollisuutesi minua kohtaan ja minun luja luottamukseni sinuun! Minä katselin sinua vastikään tuosta avaimenreiästä ja huomasin, ettet sanonut Camilalle sanaakaan, mistä samalla ymmärsin, että ensimmäisetkin ovat vielä lausumatta; ja jos niin on laita, kuten varmaan onkin, niin miksi minua petät, tai miksi mielit viekkaudellasi riistää minulta keinot toiveeni toteuttamiseen?

Anselmo ei sanonut enempää, mutta se, mitä hän oli sanonut, riitti saamaan Lotarion noloksi ja hämilleen. Ikäänkuin katsoen kulmiansa loukatuksi, koska hänen oli havaittu valehdelleen, hän vannoi Anselmolle siitä lähtien ottavansa täyttääkseen hänen toivomuksensa ja puhuvansa totista totta, kuten Anselmo saisi nähdä, jos tarkoin vakoilisi, vaikka hänen ei tarvinnutkaan sellaista vaivaa nähdä, koska Lotarion harras pyrkimys häntä tyydyttämään tulisi vapauttamaan hänet kaikista epäilyksistä. Anselmo uskoi, mitä hän sanoi, ja suodakseen hänelle turvallisempaa ja häiritsemättömämpää tilaisuutta päätti poistua kotoaan kahdeksaksi päiväksi mennen erään ystävänsä luo, joka asui kylässä lähellä kaupunkia ja jonka kanssa hän sopi, että ystävä lähettäisi hartaasti kutsumaan häntä luokseen, jotta hänellä olisi Camilalle ilmoitettavana pätevä lähdön syy. Sinä onneton ja mieletön Anselmo! Mitä teetkään? Mitä suunnittelet? Mihin ryhdytkään? Ajattele, että toimit omaksi vahingoksesi suunnitellen omaa häpeääsi ja järjestellen omaa perikatoasi. Siveä on puolisosi Camila, tyynenä ja rauhallisena hän on sinun omasi; kukaan ei häiritse onneasi; hänen aatoksensa eivät riennä kodin piiriä kauemmaksi; sinä olet hänelle taivas maan päällä, hänen toiveittensa päämäärä, hänen ilojensa täyttymys ja se mitta, jolla hän tahtoansa sääntelee, aina noudattaen sinun ja taivaan tahtoa. Kun siis hänen kunniansa, kauneutensa, vilpittömyytensä ja siveytensä kultakaivos vaivannäköä vaatimatta tarjoo sinulle kaiken sen rikkauden, joka siinä piilee ja jota enempää et voi toivoa, miksi mielit kaivaa syvemmälle ja etsiä uuden ja milloinkaan näkemättömän aarteen suonia joutuen siihen vaaraan, että kaikki luhistuu, koska sitä kannattavat vain hänen heikon olemuksensa hauraat tuet? Muista, että mahdottomia etsiskelevältä oikeudenmukaisesti evätään sekin, mikä on mahdollista, kuten seikan on paremmin lausunut eräs runoilija säkeissään:

Hain eloa kuolosta vain ja kivusta terveyttäin, mä vangissa vapaan näin, säkin pohjasta pääsyä hain, hain suoruutta pettäjäin. Mutta kohtalo rautainen, jolta hyvyyttä odota en, kera taivaan säätänyt on, että mitään en saada voi, koska mahdotont' odottelen.

Seuraavana päivänä Anselmo lähti kylään, sitä ennen sanottuaan Camilalle, että Lotario tulisi hänen poissaollessaan valvomaan talon asioita ja aterioimaan hänen kanssaan ja että hänen piti muistaa kohdella Lotarioa kuin häntä, Anselmoa, itseään. Älykkään ja kunniallisen vaimon mieltä pahoitti miehen käsky, ja hän kehoitti Anselmoa ottamaan huomioon, ettei ollut soveliasta, jos joku oli hauen poissaollessaan hänen paikallaan pöydässä; jos Anselmo tahtoi niin menetellä, koska ei uskonut hänen kykenevän taloa hoitamaan, sopi hänen nyt koettaa, ja hän tulisi huomaamaan, että Camila kelpasi vaativampiinkin tehtäviin. Anselmo vastasi tahtovansa menetellä niinkuin oli jo sanonut, huomauttaen vielä, että Camilan asiana oli taivuttaa päänsä ja totella. Camila lupasikin niin tehdä, vaikka vastoin tahtoansa. Anselmo lähti, ja seuraavana päivänä saapui Lotario hänen kotiinsa, missä Camila ystävällisesti ja kohteliaasti lausui hänet tervetulleeksi, mutta ei viipynyt hetkeäkään sellaisessa paikassa, missä Lotario olisi voinut puhutella häntä kahden kesken; Camilan seurassa näet oli aina palvelijoita ja palvelijattaria, varsinkin eräs kamarineiti, nimeltään Leonela, josta hän paljon piti, koska he olivat lapsuusiällään kasvaneet toistensa keralla Camilan vanhempien kodissa, ja jonka Camila oli ottanut mukaansa mennessään naimisiin Anselmon kanssa. Kolmena ensimmäisenä päivänä Lotario ei virkkanut Camilalle mitään, vaikka olisi voinut, kun ateriakalusto korjattiin pöydästä ja palvelusväki meni kiireesti aterioimaan, kuten Camila oli määrännyt. Camila oli sitäpaitsi käskenyt Leonelaa aterioimaan jo aikaisemmin ja pysyttelemään aina hänen vieressään; mutta tyttö, jonka ajatukset liikkuivat muissa, häntä itseään ilahduttavissa asioissa ja joka tarvitsi näitä hetkiä ja tätä tilaisuutta askarrellakseen omissa huveissaan, ei aina täyttänyt emäntänsä käskyä, vaan jätti hänet yksin Lotarion seuraan, ikäänkuin olisi hänelle annettu sellainen määräys. Camilan nuhteeton olemus, hänet vakaat kasvonsa ja hänen koko ryhtinsä ja käytöksensä olivat kumminkin omansa hillitsemään Lotarion kieltä.

Se hyöty, joka Camilan monista hyvistä ominaisuuksista koitui sikäli, että ne pakottivat Lotarion olemaan vaiti, oli kuitenkin pikemmin vahingoksi heille kummallekin, sillä kielen sanattomana ollessa ajatus leikki vapaasti saaden tilaisuutta tarkastella yksityiskohdittain Camilan erinomaista oivallisuutta ja kauneutta, mikä olisi riittänyt sytyttämään lemmenhehkuun marmoripatsaan, elävän ihmisen sydämestä puhumattakaan. Kun tarjoutui aikaa ja tilaisuutta Camilan puhuttelemiseen, Lotario katseli häntä ajatellen, kuinka rakastettava hän oli, ja nämä ajatukset alkoivat vähitellen horjuttaa Anselmoon kohdistuvaa kunnioitusta, niin että hän mieli lukemattomat kerrat poistua kaupungista ja mennä jonnekin, missä Anselmo ei milloinkaan näkisi häntä eikä hän Camilaa; mutta katselemisen tarjoama nautinto jo pidätti häntä siitä. Hän yritti tehdä väkivaltaa itselleen ja taisteli itsensä kanssa väistääkseen ja päästäkseen kokemasta sitä miehliyväntunnetta, joka yhytti häntä katselemaan Camilaa; yksin ohessaan hän syytti itseään mielettömyydestään, nimitti itseään huonoksi ystäväksi ja kehnoksi kristityksikin, ajatteli ja vertaili itseään ja Anselmoa päätyen aina siihen ajatukseen, että Anselmon hulluus ja luottavaisuus oli ollut hänen omaa uskottomuuttaan suurempi ja ettei hänen, Lotarion, tarvinnut pelätä rikoksestaan koituvan rangaistusta, jos Jumala antaisi aiotun teon hänelle anteeksi niinkuin ihmiset varmaan tulisivat sen anteeksi antamaan.

Niin Camilan kauneus ja oivallisuus sekä typerän aviomiehen suoma tilaisuus saivat Lotarion vilpittömyyden luhistumaan. Ajattelematta enää muuta kuin sitä, mihin intohimo häntä kiihti, hän alkoi, kun oli kulunut Anselmon lähdöstä kolme päivää, joiden aikana hän oli lakkaamatta taistellut himojaan vastaan, ahdistella Camilaa niin kiihkeästi ja niin hehkuvin sanoin, että Camila joutui kerrassaan ymmälle ja vain nousi paikaltaan poistuen omaan huoneeseensa, vastaamatta hänelle sanaakaan. Tämä kylmäkiskoisuus ei kumminkaan saanut Lotarion mielestä haihtumaan toivoa, joka aina syntyy rakkauden keralla; päinvastoin: hän kiintyi Camilaan entistä enemmän. Camila, joka oli nähnyt Lotariossa olevan sellaista, mitä ei ollut milloinkaan aavistanut, ei tietänyt, mitä tehdä, mutta päätti, kun hänestä näytti sekä vaaralliselta että sopimattomalta suoda Lotariolle aikaa ja tilaisuutta uuteen keskusteluun, lähettää jo samana iltana, kuten sitten tekikin, erään palvelijansa viemään Anselmolle kirjettä, johon oli kirjoittanut seuraavaa.

Neljäsneljättä luku,

jossa jatkuu kertomus mielettömästä uteliaisuudesta.

»On tapana sanoa, että sotajoukko vailla päällikköä ja linna vailla linnanherraa ovat tuhon teillä, ja samoin sanon minä, että vielä paljon huonommin on laita nuoren vaimon vailla omaa miestään, elleivät kaikkein pätevimmät syyt toisin määrää. Minä olen teidän poissa ollessanne niin vaikeassa asemassa ja minun on niin mahdoton tulla toimeen ilman teitä, että on pakko, ellette saavu viipymättä, lähteä vanhempieni luo ja sinne jäädä, vaikka teidän talonne jää vaille valvojaa; se henkilö, jonka valvojaksi jätitte, jos hän lienee sitä varten tänne jäänyt, huolehtii näet, mikäli ymmärrän, enemmän omasta nautinnostaan kuin teidän eduistanne. Ja minun ei varmaankaan tarvitse sanoa enempää teille, älykkäälle miehelle, eikä olisi hyväkään teille enempää sanoa.»

Anselmo sai tämän kirjeen ja arvasi siitä, että Lotario oli jo käynyt toimeen ja että Camila ilmeisesti oli vastannut niinkuin hän, Anselmo, toivoi. Ylen iloisena tästä uutisesta hän lähetti Camilalle suusanaisen vastauksen kieltäen häntä millään muotoa siirtymästä pois kotoa, koska hän, Anselmo, tulisi takaisin aivan pian. Camila ihmetteli Anselmon vastausta, joka sai hänet entistä suuremman hämmingin valtaan, koska hän ei uskaltanut jäädä kotiin eikä myöskään lähteä vanhempiensa luo; jos näet hän jäi, joutui hänen kunniansa vaaraan, jos lähti, niin hän rikkoi miehensä käskyn. Lopulta hän päätti valita mahdollisuuden, joka koitui hänelle onnettomimmaksi, nimittäin jäädä ja olla välttelemättä Lotarion seuraa, jottei palvelusväki saisi puheenaihetta; ja nyt hän jo oli pahoillaan, että oli kirjoittanut miehelleen niinkuin oli kirjoittanut, koska pelkäsi hänen voivan ajatella, että Lotario oli huomannut hänessä, Camilassa, jonkinlaista kevytmielisyyttä, joka oli saanut hänet luopumaan asianmukaisesta kunnioittavasta käytöksestään. Tietoisena omasta nuhteettomuudestaan hän kumminkin luotti Jumalaan ja omaan vilpittömään aikomukseensa otaksuen siten voivansa vaikenemalla torjua kaikki, mitä Lotario saattoi hänelle sanoa, eikä lähettänyt miehelleen enempiä tietoja, jottei tuottaisi hänelle vaivaa ja ikävyyttä; koettipa hän vielä keksiä jotakin keinoa puolustaakseen Lotarioa, kun Anselmo tiedustelisi, mistä syystä hän oli tullut tuon kirjeen kirjoittaneeksi. Näissä enemmän kunniallisissa kuin viisaissa ja hyödyllisissä mietteissä hän istui seuraavana päivänä kuunnellen Lotarioa, joka nyt oli niin kiihkeä, että Camilan lujuus alkoi horjua ja hänen siveydellään oli täysi työ auttaessaan silmiä olemaan ilmaisematta eräänlaista hellää myötätuntoa, jonka Lotarion kyynelet ja puheet olivat hänen poveensa nostaneet. Kaiken tuon Lotario huomasi, ja se sai hänen intohimonsa syttymään ilmiliekkiin. Hänestä näytti nyt kerrassaan välttämättömältä ryhtyä Anselmon poissaolon tarjoamaa aikaa ja tilaisuutta hyväkseen käyttäen piirittämään tuota linnoitusta, ja niin hän suuntasi hyökkäyksen Camilan itserakkauteen ylistäen hänen kauneuttaan; ei näet ole mitään, mikä pikemmin murskaa ja jaoittaa maan tasalle kaunotarten turhamaisuuden varustetut tornit kuin tuo turhamaisuus itse sijoitettuna imarteleville huulille. Niin Lotario ylen uutterasti uursi hänen lujuutensa kallioperustuksia sellaisin välinein, että Camila olisi kukistunut, vaikka hän olisi ollut pronssia. Lotario itki, rukoili, vannoi, imarteli, pyysi pyytämällä ja sepitteli vakuutuksiaan niin hehkuvasti, ilmaisten sellaista vilpittömyyttä, että sai Camilan siveyden luhistumaan ja saavutti voiton, johon oli vähimmin uskonut ja jota oli hartaimmin himoinnut.

Camila antautui; niin, hän antautui, mutta oliko se mikään ihme, koska ei Lotarion ystävyyskään kestänyt? Selvä esimerkki, joka meille osoittaa, että lemmen intohimo voidaan voittaa ainoastaan sitä pakenemalla ja ettei kenenkään pidä käydä taisteluun niin voimallista vihollista vastaan, koska hänen inhimillisen väkevyytensä kukistamiseksi tarvitaan jumalaiset voimat. Leonela, ja vain hän, sai tietää emäntänsä heikkouden, sillä petolliset ystävät ja vastarakastuneet eivät voineet sitä häneltä salata. Lotario ei mielinyt ilmaista Camilalle Anselmon suunnitelmaa eikä sitä, että Anselmo oli suonut hänelle tilaisuuden päästä näin pitkälle, sillä hän pelkäsi Camilan voivan vähäksyä hänen rakkauttaan ja luulla hänen vain sattumalta, ajattelemattaan ja suunnittelemattaan käyneen häntä mielistelemään.