XIV.

"Kaikki niille kelpaakin, kun tällainen vanha, hautaan kaatuva, Sakoittaisivat teitä nuorempia ja kiusaisivat ja pidoissaan pitäisivät, vaan antaisivat vanhan miehen olla rauhassa. Sitäkö lie Nilsiän nimismies jälessä juossut ja kuulostellut ja pitkin pitäjää kysellyt? Minä olen taas ollut matkoilla, ettei kun käymältä kotona — kulkenut Karjalat, Kainuut — virkamatkoilla niinkuin piispat ainakin. Ja nyt on tällainen edessä. Vaan mistä ne meitä syyttävät — siitä samastako, mistä Karjalassakin kerran takavuosina?" kysyi Paavo hetken päästä kuultuaan Malmbergilta, mitä oli tekeillä.

He olivat tavanneet toisensa Nivalan pappilassa, minne Malmberg oli saapunut etelästä ennen Paavon tuloa ja mistä hän aikoi jonkun päivän päästä jatkaa matkaansa Kalajoen käräjille. Paavo oli ollut omilla, tavallisilla seuramatkoillaan, viipynyt viikon, pari Kiuruvedellä ja Pyhäjärvellä ja saapunut tietämättään Nivalaan samaan aikaan kuin Malmbergkin.

Oli ollut iloinen yllätys Paavolle Malmbergin tapaaminen, jota ei ollut nähnyt pitkiin aikoihin, vaan josta oli kuullut ja jonka työtä oli seurannut Savosta päin. Oli pitänyt oikein syliksi tarttua sydänystävään. Vaan sitten oli hän kuullut tämän onnettoman sanoman käräjistä ja vainoista, jonka herrat olivat nostaneet, ja raivosta, jolla olivat ajaneet asiaansa pappeja ja sanankuulijoita vastaan — suuresta vainosta, josta hänkin nyt oli pääsevä osalliseksi. Ja häneen oli tämä sanoma koskenut niin, että hän istui pitkän ajan äänetönnä, raskain mielin kannattaen käsillään polvien varassa vanhaa, kumaraa ruumistaan.

"Siitä samasta ne vainoovat täällä, mistä ovat sielläkin yrittäneet, vaan tämä on yhteinen rynnäkkö, suureksi suunniteltu, kaikella väellä ja voimalla alettu ja ajettu. Ja siihen on tullut sitten lisää muitakin syitä kuin se seurain pito. Täällä oli Nivalassa minulla aikanani puulaatikko porstuassa, minne saivat seurakuntalaiset panna roponsa pakanain valistamiseksi. Samanlaisia on ollut muillakin — Laguksella ja Kalajoen apulaisilla", selitti Malmberg tyynesti ja rauhallisesti, aivan kuin ei asia häntä koskisikaan.

"Ja sekö sitten oli niillä silmätikkuna — herroilla?"

"Se. Ei saa kerätä mitään eikä koota mitään ilman lupaa."

"Ettäkö pitää niiltä kysyä lupa senkin tekemiseen, mikä on hyvää ja oikeaa — Herran käskyn täyttämiseen?"

"Niin — siltä tuntuu. Meillä ei ole tehty mitään pakanain valistamiseksi ja auttamiseksi, mikä on kristityn kansan kallis, välttämätön velvollisuus. Nyt on Herra antanut hyvyyttään pitkin vuosia, herättänyt, virvoittanut, lahjoittanut uuden elämän ja toivon heränneelle kansalle. Siitä ovat sydämet lämmenneet auttamiseen ja pakanaraukkojen rakkauteen", puheli Malmberg.

"Vaan ne ovat tekosyitä nämä kaikki, seurat ja laatikot ja keräykset. Toinen on syy syvempi herroilla ja herrain ystävillä — Kristusviha, heille itselleenkin tuntematon. Ovat itse pimeydessä, niin vihaavat valkeutta, valkeuden ja päivän lapsia", jatkoi hän edelleen.

"Niin — se on niin — sehän pitäisi tietää minun ja muiden, ottaa se Herralta ristinä — oikeana ristinä, josta on puhuttu, vaan jota ei ole vielä kärsivällisesti eikä kiitoksella kannettu. Ollaan heränneitä, Herran miehiä, puhutaan, saarnataan, kuletetaan pitkin poikin Suomennientä — minkä minäkin — pyhinä miehinä, oikeina uskovaisina, ja sitten kun Herra antaa ristin osallisuutta ja sillä painaa oman merkkinsä miehiin, saarnamiehiin, niin vastaan pannaan, riidellään Herran kanssa, päivitellään, tuskitellaan, käräjöidään ja puoliaan pidetään."

Malmberg myönnytteli ja nyökytteli päällään levollisen, rauhallisen näköisenä.

"Minä muille puhun ja muita rohkaisen, vaan itse olen sitten yhtä arka, kun sille paikalle tullaan", jatkoi Paavo.

Ajettiin yhdessä Ylivieskaan Laguksen luo, missä taasen alkoivat samat puheet. Istuttiin iltamyöhään, luettiin, tutkittiin asiakirjoja, haettiin pykäliä vanhoista lakikirjoista, vaan kaikki pykälät tuntuivat olevan toistensa kanssa ristiriidassa. Yhdessä sanottiin niin, toisessa näin, tämä vapautti, tuo toinen taas uhkasi ja tuomitsi. Mikä niistä selvän otti kaikista kuninkaallisista kirjeistä ja plakaateista ja julkaisuista ja osasi niitä sitten sovittaa oikeaan paikkaan? Mitä enemmän niiden kanssa työtä tehtiin sitä sotkuisemmaksi ja monimutkaisemmaksi tuntui asia käyvän. Yksinkertaisen, selvän asian sotkivat vain pykälät ja plakaatit.

"Pankaa pois!" sanoi Paavo vihdoin. "Ottakaa toinen, parempi kirja ja tutkikaa sitä, mitä siellä sanotaan!"

"Sanotaan, että enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä, ettei saa niitä peljätä, jotka ruumiin tappavat eivätkä sielulle mitään voi. Sielunasia ja sielun pelastus pitää meille olla kaikkena kaikessa, jonka rinnalla ei muu mitään maksa."

Malmberg sanoi sen vakavalla, varmalla äänellä jokaista sanaa erikseen painostaen ja keskellä lattiaa seisten.

"Näitä pykäliä jos yhä tutkimme ja vanhoja homehtuneita plakaatteja, niin vaivaamme itseämme, omaa sieluamme rääkkäämme luvattomalla murheella. Meidän ei tarvitse eikä meillä ole lupakaan omaa oikeuttamme etsiä, jos on kerran elävä Jumala, vanhurskas ja oikea, jonka asialla on oltu vilpittömästä mielestä köyhien sielujen pelastukseksi", puhui Malmberg yhä samalla painolla kuin havahtuen jostain erehdyksestä, jossa oli oltu ja johon ei enää saatu eksyä.

"On se niinkin, vaan on toisinkin", puuttui Lagus puheeseen. "Minä olen asiaa monelta puolen punninnut, vaivannut sieluani ja taasen heittänyt kaikki Herran asiaksi ja Herran vastattavaksi. Se toinen puoli on tämä: saavat meidät sakoitetuiksi ja viralta poispannuiksi ja tuomituiksi, niin on kääntymättömäin ihmisten mielestä samalla koko usko ja oppi ja liike tuomittu. Kun puolustamme itseämme, on samalla Herran asia myöskin puolustettavana. Ja siinä on vielä yksi kohta, tarkka paikka, joka Paavon ainakin pitäisi huomata, vanhan kristityn, nimittäin tämä; myönnät kaikki, seisot uhmaten maailmaa vastaan, sanot: antaa tulla vain, me olemme marttyyreja, Kristuksen asia on meidän. Minä luulen, ystävät, että perkele pujahtaa peliin ja sekoittaa sorretun tyyneen alistuvaisuuteen tekonöyryyttä ja uhmaan ylpeyttä. Ei — ollaan me ihmisiä, syntisiä, erehtyviä, pidetään kiinni omasta oikeudesta niin kauan kun se on Herran oikeutta myöskin, ja laki on sitä tukemassa." Se tuntui niin oikealta ja vakuuttavalta, mitä Lagus oli puhunut, ettei kukaan puhunut mitään pitkään aikaan.

"Siinä sitä ollaan. Sinä ajat meitä aina lakikirjoihin ja pykäliin ja plakaatteihin", sanoi Malmberg nauraen.

"Niissä täytyy elää ja olla niin kauan, kun kuulutaan kirkkoon ja yhteiskuntaan ja muuhun järjestettyyn, maalliseen elämään. Ne ovat hyviä kaikki omalla paikallaan, kun on vain niillä oikea käyttäjä eikä väärä, jumalaton, joka niitä käyttää Jumalan työn tukahuttamiseksi."

"Kuule, Hemming! Mitä sinä siellä aiot sanoa?" kysyi Malmberg yhtäkkiä Laguksen apulaiselta.

"En mitään", vastasi Hemming. "Minä seison veli Laguksen selän takana, kuuntelen, kumarran ja käyn sitten ulos, kun käsketään."

"Ja annat meidän muiden seisoa tulessa ja hoitaa asian", nauroi Malmberg.

"Täällä on kirje Hedbergiltä", sanoi Lagus kurkoittaen pöydän yli. "Sain sen joku päivä sitten. Se mies sotii etelässä, minkä me täällä pohjassa. Muistathan Hedbergiä?"

"Muistan, muistan", vastasi Malmberg päätään nyökäyttäen. Ja Lagus alkoi lukea Hedbergin pitkää kirjettä väliin pysähtyen ja katsahtaen merkitsevästi Malmbergiin ja kääntäen tärkeimmät paikat Paavolle.

"Kaipaa, ikävöi, etsii varmuutta uskossaan ja asiassaan, niinkuin silloinkin täällä käydessään. Niinkuin olisi vielä ulkona, oven takana, eikä sisällä Herran talossa, vaikka on jo vanha parannuksentekijä", sanoi Lagus pidellen kirjettä kädessään.

"Suuttuu huonoon ruokaan. Aina vain herkkuja mahamäärältä, piirakoita ja pannurieskaa", kuului Paavo sanovan.

"Niinkuin sillä olisi ollut joku salainen epäilys silloinkin, viimeksi tavattaessa. Niinkuin ei se olisikaan uskoa eikä siinä olisikaan varmuutta, missä syntinen makaa joka päivä avuttomana Heran edessä. Siihen se aina loppui sen puhe, että pitää olla rauhat ja riemut ja vahva pohja jalkain alla", jatkoi Lagus.

"Sitä ne harjaantumattomat", sanoi Paavo kiireesti. "Herran tavaroille vain suin päin, kaulaa myöten, sylikaupalla vain kaikkea hyvää joka päivä. Vaan kun on lahjat saatu, niin ei antajasta enää mitään."

"Anna Paavon vastata kirjeeseen, niin saa kuulla, mikä ja millainen on tie taivaaseen syntisellä!" kehoitti Malmberg.

"Aivan niin. Paavo saa sanoa — minä kirjoitan", sanoi Lagus ihastuneena.

"Vaan jos sotken ja panen pilalle, niinkuin ennenkin", nauroi Paavo.

"No, Paavo, alahan!" kuului Lagus kehoittavan istuen kynä kädessä pöytää vasten kumartuneena.

"Kaikki vanhurskaiksi tehdyt sielut", alkoi Paavo harvakseen, silmät kiinni puristettuina, "ovat totisen kääntymyksen kautta elämän tielle tulleet. Vaan kun ovat joutuneet vanhurskauttamisen paikoille ja ensimäisen kerran syntinsä anteeksi saaneet, niin siinä tulee tien haara eteen. Toiset lähtevät silloin toista tietä, toiset toista. Petolliset kristityt lähtevät elämän vanhurskauden tielle. Kun on lasten leipä loppunut ja ensimäiset kihlauksen päivät päättyneet, niin ne omistavat uskon itselleen väärällä tavalla ja siinä väärin ymmärtävät pyhän raamatun, joka puhuu siitä, miten on syntisen uskosta eläminen. Nämä ovat sitten heidän tuntomerkkinsä: harjoittavat kiivaasti jumalisuutta niinkuin kihlauksen päivinäkin, vaan ilman Kristusta, ilman kilvoitusta ja Kristuksen sisällistä tuntemista, ja tekevät itsellensä Kristuksen jälellä olevista armon liikutuksista. Vaan oikeat kristityt eivät lähde tietämätöntä tietä kulkemaan. Kun on niiltä lasten leipä pois otettu; niin ne kaipaavat, murehtivat ja ikävöivät: missä olet johdattajani — eivätkä uskalla askeltakaan pyhityksen tietä kulkea, ennenkun Herra katsoo armossa heidän puoleensa. Tulkoon sitten suurempi tai pienempi tunto heidän osakseen Herran katseesta, niin he ovat tyytyväisiä ja alistuvat Herran pyhän tahdon alle pitäen itseään mahdottomina kaitaa tietä kulkemaan. Eivät ne siinä ole epäuskoisia silloinkaan, kun Herra viipyy, vaan kärsivällisinä odottavat, kunnes taasen armahtajansa löytävät. Vanhurskaaksi tekemisessä tulevat toiset läksyt syntiselle. Kaikki armo pannaan siinä kilvoituksen alla saatavaksi, ei ansaittavaksi mitään, vaan vapaan, järjellisen ihmisen velvollisuudeksi, jos hän muutoin tahtoo uskossa kasvaa eikä tietämättömän perässä juosta."

"Se on niinkuin Paavo sen sanoo ja niinkuin on koetettu itsekin sanoa ja opettaa", sanoi Malmberg nousten kävelemään.

"Niinkuin olisi naula upotettu joka sanaan", lisäsi Lagus päätään kääntämättä ja omasta puolestaan viedä jatkaen kirjettä.

Tultiin päivää ennen käräjäin alkua Kalajoelle neuvottelemaan yhteisestä asiasta ja puolustuksesta. Durchman oli jo tervahovissa Roosin luona, kun Paavo ja papit saapuivat.

"Tämä piti taasen tehdä — tämmöinen matka keskellä pahinta pakkasta", sanoi Malmberg tervehtiessään Roosia, vanhaa ystävää — ensiherätyksen ystävää Kalajoen ajoilta.

"Tämä piti. Hyvä, että piti. Teitä ei täällä muutoin näkisikään."

"Vaan Paavo ei olisi tullut, ellen minä olisi haastanut tulemaan — vaikka eihän se mahtanut aivan virallisesti tapahtua. Ukko kun ei tiennyt mitään koko asiasta."

"Parempi on tulla papin haasteella kuin lautamiesten ja vallesmannien", nauroi Paavo.

"Laurin jää tulematta tällä kertaa — on lähettänyt valtakirjansa tänne minulle Torniosta", ilmoitti Roos. Malmbergia tuntui harmittavan Laurinin poisjääminen, "Laurinin täällä olla pitäisi", sanoi hän päivitellen ja kävellen edestakaisin lattialla. "Me muut olemme tuppisuita. Se mies raskii jotain sanoa ja tarttua aina väliin lujin käsin ahdistajiinsa, niin etteivät saa nahkaa ilmaiseksi parkittavakseen."

"Siinä taisi olla kiivautta liiaksikin. Ärsytti suotta", sanoi Lagus.

"Niin — vaan se tuntui niin hyvältä syntisestä, pahasta, ilkeästä sydämestä. Saakoot vain samalla mitalla, millä itsekin mittaavat!"

"Ei, hyvä veli, — ei meidän sovi käyttää lihan käsivartta aseenamme. Parasta on pysyä tyynenä kristityn ja Kristuksen opetuslapsen kaikkialla. Ja sitten on vielä muistettava elämän Herran omia sanoja: 'Kun he teitä vetävät tuomioistuimen eteen, niin älkää huolehtiko siitä, mitä teidän sanoman pitää, sillä pyhä henki puhuu teidän puolestanne'."

"Kyllä minulta ainakin tahtoi tyyneys loppua ja palasiksi pirstoutua kaunis kristillisyyteni silloin, kun ne valehtelivat ja vääristelivät sanojani, se Karjalan Lauri ja muut", puhui Durchman. "Lienen sanonut joskus jotain Lohtajan rovastista — eikähän se mikään salaisuus olekaan, että ukko Elfving kiroilee — samoin kuin Alavieskan vaalipapeistakin. Nehän olivat toiset suruttomia, Österblad yksin herännyt mies, ja totta kai sen tohtii sanoa, mikä on oikeaa ja totta. Vaan mitä lienen sanonut ja puhunut, sen olen puhunut yksityisesti."

"Se se enimmän harmittaakin, että ne vetävät esille juoruja, kulkupuheita, asiaan kuulumattomia, jotka ovat ulkopuolella syytöstä, ja niitä varten sitten kokoovat todistajia kaiken karvaisia, renkejä talleista, juomareita krouveista, lukutaidottomia, ruunankummeja — arvostelemaan omia opettajiaan", jatkoi Malmberg kiihkeänä.

"Jätetään nämä — näistä saadaan puhua huomenna aivan liian paljon — puhutaan paremmista asioista! Puhukaa, kertokaa te, Malmberg ja Durchman, mitä te siellä etelässä teette! Herääkö siellä ketään vai kuorsataanko puukkojunkkarien maassa vanhaa vuosisatojen unta?" keskeytti Lagus puhelun päivänkysymyksestä.

"Herää — niitä herää nyt joka paikassa. Nyt on sellainen aika, ettei auta mikään — niiden täytyy herätä. Palaavat kirkosta, niin ääneensä itkevät. Kiroilevat ja vannovat ja tasajalkaa hyppivät kiukuissaan aikansa, niin jo tulevat muutaman päivän päästä Kauppilan seuratupaan ja istuvat sanan alla lakioina kuin lampaat. Durchman kytkee pahimpia puukkojunkkaria Ylihärmässä, minä Lapuan häjyjä, minkä jaksan."

"Se on toisenlainen Suu-Pohjan mies kuin nämä täällä — rehellinen synnissä ja kaikessa pahassa ja sitten taas yhtä rehellinen hyvässäkin", puuttui Durchman puheeseen. "Sen ovat puukonhaavat aina edessä eivätkä milloinkaan takana. Tekee, mitä tekee, peittelemättä, lyö, puukoittaa ja jättää siihen sidottavaksi juoksematta ja pakenematta. Pitää olla miehen mies kaikessa, vastata omista teoistaan itse, ja kantaa kahleensa miehen mielellä. Kun se sellainen sitten herää, ja Herra voittaa sen puolelleen, niin se on heti molemmilla jaloillaan elämän tiellä, ei kuuhaile eikä katsele oikealle eikä vasemmalle. Ja saat panna sen koetuksiin ja kiusauksiin mihin tahansa, niin kestää, pitää mielensä ja paikkansa heilahtamatta."

"Näistä kun on molemmista jo ennättänyt tulla sellaisia eteläisiä, etteivät muut enää mitään niiden mielestä kuin ne siellä. Niiden ovat kaikki pahat teotkin hyviä töitä näiden mielestä", nauroi Paavo. "Jo minä niiden eteläisten ylistystä olen kuullut."

"Jaa — jaa — niin — niin. — Siinä on perää. — Sellaisia ne olivat vöyriläisetkin ennen, suoria ja rehellisiä kaikessa. Nämä täällä vahtivat nurkan takana ja lyövät takaa päin", jatkoi Lagus, jota oli huvittanut etelä-pohjalaisten ylistäminen.

"Sieltä vain eivät sellaisia todistajia saisi vallesmannit pappeja vastaan, kuin ovat täältä saaneet", vakuutti Durchman.

Iltapäivällä alkoi kansaa virrata tervahoviin, körttipukuista, koirannahkalakkista. Ennen pitkää oli pirtti täynnä väkeä, syytettyjä talonpoikia Nivalaa myöten ja niiden ystäviä. Ajoivat rauhallisina, käänsivät, asettelivat hevosiaan, tervehtivät toisiaan vakavina, äänettöminä, niinkuin olisivat tulleet omaan juhlaansa ainakin ja niinkuin niille olisi tämä ilta seuroineen ja puheineen ollut pääasia.

"Ovat tulleet oikein joukolla — olisi vain pitänyt olla suurempi pirtti tänä iltana", sanoi Roos, talon isäntä, ja tarkkasi ikkunasta pihalle.

"Käy käskemässä tuomari mukaan ja Lohtajan rovasti — pannaan puhumaan — ja viskaali ja nimismies!" kehoitti Durchman leikillään isäntää.

"Nimismies tulee pian käskemättäkin. Kuuluu uhanneen hajoittaa kokouksen, jos uskalletaan vielä, niinkuin viimeksi uskallettiin", vastasi Roos.

"Olisi tainnut olla parempi jättää nämä seurat sentään pitämättä", sanoi Lagus vakavana.

"Ei mitenkään — ei vaikka Siperiaan vievät. Vainon aikana tarvitsee kansa kehoitusta, ja kun on Paavokin täällä", kiivaili Roos.

"Niin — ja jos tulee ja hajoittaa kokouksen, niin on sekin nähty — saa sekin teko jäädä historiaan — kristillisen kirkon historiaan", lisäsi Durchman ivallisesti.

"Siihen pitää sittenkin päästä, että tekee aina sen, minkä tietää tunnossaan oikeaksi. Meidän täytyy tänä iltana näiden seurojen ja sananharjoituksen kautta panna vastalause vääriä pykäliä ja plakaatteja vastaan. Olkoon tämä nyt vastalauseena! Veisatkoot nyt niin, että kuuluu yli Kalajan kirkonkylän tuomariin ja pappilaan asti."

Ja Malmberg käveli ja seisahteli ja pyörähteli lattialla.

Kuului voimakasta veisuuta pihan yli pirtistä, jonka ovi näkyi avautuvan ja taas sulkeutuvan uusista menijöistä. Niinkuin olisivat kuulleet Malmbergin puheen ja kehoituksen tai olleet itse samaa mieltä ja samasta mielestä veisanneet. Niinkuin kokoaisivat yhteisesti voimia ja rohkeutta ja kärsivällisyyttä huomista päivää varten ja puristaisivat mielestään kaiken pelon virsiinsä.

Silloin ajoi joku pihalle. Aisakello kilahti vielä jonkun kerran, hevonen heitteli höyryissään kaulaansa, ja reestä vierähti eteisen eteen herrasmies paperikäärö kädessä.

"Se on Sandman — se on nyt täällä — nimismies — siinä, missä siitä vasta puhuttiin", sanoi Roos hätäisenä ja kiiruhti vastaanottamaan eteiseen.

"Tulin virka-asioissa", kuului nimismies puhuvan vapisevin äänin eteisessä. "Te ette saa pitää kokouksianne täällä käräjäin aikana eikä muulloinkaan. Tahdon ilmoittaa esivallan nimessä, että on lainvastaista tämä tällainen — että kansan pitää poistua ja hajota. Ja on sitäpaitsi röyhkeää tehdä sitä — harjoittaa sitä, mistä on huomenna syytteessä."

Sanoi ja poistui ja ajoi täyttä karkua kylälle päin turkkeihinsa uponneena, paperikäärö samalla lailla kädessä.

"Teki kuin tekikin, mitä aikoi. — En olisi uskonut, että teki, että uskalsi", sanoi Roos hämillään palattuaan kamariin.

"Teki — vaan pitääkö sitä totella? — Kumpaa pitää totella, Jumalaako vai vallesmannia? Mennä nyt käskemään kansaa pois pirtistä Jumalan sanan ympäriltä!" kiivaili Durchman.

"Paavo, sanokaa te, mitä nyt tehdään, mikä tässä on oikeaa, mikä väärää!" kehoitti Malmberg.

"Lagus sanokoon!" vastasi Paavo,

"Paavo sanoo vain!" kuului Laguksen hiljainen, surullinen ääni.

"Kielsivät aikanaan seurain pidon Savossa, niin toteltiin, pysyttiin alallaan ja odotettiin parempia aikoja. Karjalassa tottelivat samalla lailla eikä siitä ole sielläpäin vahinkoa tullut. Vaan tehkää, minkä itse paraiten hyväksi näette!"

"Minä olen samaa mieltä kuin Paavokin. Minä pelkään, että jos me nyt vastustamme ja jatkamme, niin muuttuu kuuliaisuus Herraa kohtaan röyhkeydeksi esivallan edessä, jolla on miekkansa väkevämmältä. Ja on sekin, että pitää opetella nöyrtymään ihmisten edessä, niin osaa sitten olla nöyrä Herran edessä."

"Saat sinä mennä pirttiin ilmoittamaan kansalle vallesmannin käskyn", sanoi Durchman katkerana Lagukselle.

"Menen kyllä", vastasi Lagus ja käveli kiivaasti pirttiin päin.

"Vaan puhukin ensin Jumalan sanaa!" huusi Roos perään porstuasta.

Hetken perästä alkoi seuraväkeä solua ulos oven täydeltä. Ei kuulunut mitään syytöksiä eikä uhkauksia joukosta eikä isoäänistä puhetta. Ei näkynyt mitään kiihkoa kenenkään kasvoissa eikä riuhtovaa uhmailua liikkeissä. Ne kävelivät, astelivat hiljalleen hevostensa luo, sytyttelivät piippujaan pihamaalla, tarinoivat muista asioista, tunnustelivat ilmaa yöksi ja huomiseksi päiväksi. Oli kuin olisivat saaneet työnsä suoritettua ja tekonsa tehtyä sisällä pirtissä ilman pappien apua, niinkuin seurat olisivat jo pidetyt ja rukouksella päätetyt.

"Näettekö tuota kansaa, miten se on rauhallista, aivan kuin ei asia sitä liikuttaisi ollenkaan?" kysyi Malmberg toisilta silmäillen ulos ikkunasta.

"Siksi se kestää. Sillä se voittaa ja puolensa pitää. Meidän on siitä oppiminen", sanoi Lagus, jonka mieli tuntui liikutetulta. "Ajattelin pirttiin astuessani, kun kuulin niiden väkevää veisuuta, että noiden virsien kaiku kantau läpi aikojen."

Käräjäpäivän aamuna näkyi kansaa liikkeellä teillä ja kujilla ja pihamailla. Sitä kuohui käräjätalon ympärillä mustanaan, heränneitä ja suruttomia, enimmän heränneitä, jotka seisoskelivat totisina omissa ryhmissään, aran näköisinä ja puoliääneen puhellen. Joku herrasmies kulki pihan poikki, milloin pyrkien sisälle käräjätaloon, milloin talosta poispäin, ivallinen, säälivä hymy huulilla.

"Siellä ovat nyt molemmat körtit", kuului jostain joukosta taampana pilkallisella äänellä.

"Kerettiläisten tuomiopäivä tuntuu olevan likempänä kuin muiden", sanoi toinen.

"Niiden on pääprofeettakin täällä Savosta asti. Kuuluvat sitä palvelevan ja jumalanansa kumartavan. Vaan huonosti oli käynyt eilen illalla palvelemisen tervahovilla. Oli täytynyt kesken lopettaa — vallesmanni oli pannut pakon semmoisen, että oli täytynyt", tiesi joku kertoa.

"Eivät ne olleet vielä alkuunkaan päässeet, kun oli Vieskan pappi tullut ovelle ja siitä käskenyt kansaa hajoamaan. Täällä ovatkin körttipapit hallintoaan pitäneet, vaan nyt on vallesmannein vuoro", täydensi taasen joku kolmas toisten tietoja.

Herroja ajoi pihalle useampia hevoskuormia kenossa selin, turkinkaulukset pystyssä, tuomari itse ja Erik Berg, maaviskaali, ensimäisessä, nimismies Sandman ja käräjäkirjuri toisessa ja Lohtajan rovasti yksin kolmannessa reessä. Syntyi hälinää ja puheen sohinaa ja liikettä pihalla, mentiin hevosten ja kuskien luo ja tarkasteltiin rekiä, valjaita ja karhunnahkoja. Heränneet seisoivat edempänä samoissa, koskemattomissa joukoissaan äänettöminä, kääntyivät joskus jotain katsomaan ja sytyttelivät piippujaan kontettuneilla käsillään. Vaan samassa tulivat verkalleen astuen Paavo ja papit ja Roos, tervahovin hoitaja, nousivat törmää ylös ja kulkivat suoraan sakeinta joukkoa kohti. Kävi kuhaus läpi vakavan joukon ja lyhytaikainen aaltoileminen päiden päällä, ja kuului kirpeitä narahduksia jalkain liikkeistä lumella. Sitten oli taasen hiljaista ja odottavaa kuin kirkossa ennen saarnan alkua.

"Minne menemmekin, on Herra mukana ja miten käynee, on Herran tahto tapahtumassa", lausui Lagus sointuvalla, kauniilla äänellään, niin että kaikki kuulivat, joille se oli tarkoitettukin.

Niinkuin olisi sanonut sen omille lapsilleen, niinkuin olisi niitä ollut saattelemassa pitkälle matkalle, jolta, tiesi milloin, palaavat.

"Asialliset sisään!" kuului käräjätalon rappusilta jonkun ääni, soinnuton, käheä, virallinen.

Alettiin kulkea ovea kohti, astua hiljalleen eteenpäin kuin hautajaissaatossa, Paavo ja papit edellä, työnnyttiin ovesta sisään, hajaannuttiin, siirryttiin oviseinälle, asetuttiin asentoihin, hiljennyttiin ja seisottiin jännittyneinä koirannahkalakit leukaa vastassa.

Pöydän takana perällä istui tuomari, nuori mies, viiksiään väännellen, ja pöydän päässä pöhöttynyt, unisen näköinen kirjuri, joka käänteli papereitaan, mulkoili silmiään ja katseli vihaisesti ovelle päin, mistä aina vain näkyi tulevan uusia körttejä ja uusia koirannahkalakkeja sisään. Vaan kamarin ovella seisoivat Erik Berg, maaviskaali, ja nimismies Niilo Sandman, paperikäärö kummallakin kädessä, ja tuolilla niiden takana istui Lohtajan rovasti Elfving, korkean konsistoorin asiamies.

Oli vihdoin hiljaista sisällä käräjätuvassa, juhlallista, jännitettyä. Papit seisoivat vasemmalla, kamarin puolella, kansan edessä, Malmberg kuin upseeri suorana, Lagus hartaan, lempeän näköisenä kuin aikoisi ruveta seurapuhetta pitämään, Paavo siinä vieressä pitkänä, kumarahartiaisena, harmaat hapset valuen olkapäille, ja Jaakko Hemming Laguksen takana, nuori, ujo apulainen.

"Ovatko asialliset kaikki paikalla?" kuului tuomari kysyvän hetken päästä.

Kun ei kuulunut mitään vastausta, uudisti hän hetken päästä kysymyksensä sitä täydentäen:

"Ovatko syytteen alaiset papit saapuvilla?"

"Pastori Laurin on estetty saapumasta paikalle, vaan tässä on valtakirja, jonka hän on minulle lähettänyt", sanoi Roos ja asetti paperin pöydälle tuomarin eteen.

"Entä Paavo Ruotsalainen, talollinen Nilsiän pitäjästä — onko hän paikalla?"

Paavo kumarsi kankeasti merkiksi läsnäolostaan ja sanoi jotain puoliääneen.

"Näkyy olevan", huomautti nimismies, kun tuomari jäi hetkeksi katsomaan Paavoa ja väkijoukkoa.

"Täällä on papinkirja", lisäsi nimismies samassa ja ojensi tuomarille.

Kirjoitettiin, järjestettiin papereita pöydällä, merkittiin pöytäkirjaan, haettiin taasen jotain paperia, joka tuntui olevan kateissa, puhuttiin kuiskuttamalla ruotsiksi ja alettiin uudelleen siirrellä papereita ja asiakirjoja. Sitten alkoi tuomari lukea viime istunnon pöytäkirjaa, väliin silmäillen pappeja, milloin olivat pappeja koskevat kohdat luettavina, ja lukien selvemmin ja harvemmin, mutta muulloin supattamalla ja kiirehtien.

"Mitä on yleisellä syyttäjällä asiassa esiintuotavana?" kysyi tuomari Bergiltä, kun lukeminen oli loppunut, ja heittäytyi puoleksi pitkälleen selkänojaa vastaan.

Syntyi jännitystä, ja kaikkein katseet kääntyivät kamarin ovelle, missä Berg näkyi hätäisenä haeskelevan papereitaan.

"Paitsi sitä, että pyydän uudistaa kaiken sen, mitä jo aikaisemmin olen asiassa esiintuonut syytettyjä pappeja vastaan lainvastaisten hartauskokousten pitämisestä ja laittomasta, vahingollisesta varojen keräämisestä erinäisiä tarkoituksia varten sekä syytteeseen pantuja talonpoikia vastaan laittomiin hartauskokouksiin osaaottamisesta, saan minä tässä istunnossa saman, tammikuun 12 p:nä 1726 päivätyn, kuninkaallisen plakaatin sekä toukokuun 2 p:nä 1756 päivätyn, kuninkaallisen kirjeen nojalla vaatia edesvastuuta talolliselle Paavo Ruotsalaiselle Nilsiän pitäjästä Kuopion lääniä, koska mainittu Ruotsalainen on useita eri kertoja ja eri paikoissa ottanut osaa näihin lainvastaisiin kokouksiin, niissä lukenut ja laulanut, vieläpä niitä joskus johtanut ja niissä puheita pitänyt. Pidätän muutoin istunnon aikana ja asian käsittelyn ohella itselleni oikeuden erinäisten muistutusten ja huomautuksien tekemiseen sekä tämän syytöksen seikkaperäiseen täydentämiseen."

"Mitä kokouksia yleinen syyttäjä tarkoittaa? Tahtooko yleinen syyttäjä ilmoittaa paikasta ja ajasta, missä ja milloin syytetty Ruotsalainen on ollut mukana johtamassa ja puhumassa?" kysyi tuomari.

"Eri paikoissa ja eri pitäjissä eri aikoina, vaan viimeksi Niemellä Nivalan yläpäässä, Matti Niemen talossa — joulun pyhinä. Itse tietänee ja todistajain lausunnoista selvinnee tarkemmin päivän määrä", vastasi Berg.

"Mitä on talollisella Ruotsalaisella tähän sanottavana?" kysyi tuomari, ja hänen äänensä muuttui töykeäksi, kopean viralliseksi.

"On sitä, että siellä on oltu Niemellä, niinkuin muuallakin — on luettu ja laulettu ja puhuttu. Tämä isäntä on jakanut maallisia hyvyyksiään minulle, niin on minun pitänyt antaa hengellisiä", vastasi Paavo suoristaen kumaraa, rauennutta vartaloaan.

"Pyytäisin, että syytetyltä kysytään, onko hän näitä kokouksia varten ollut täälläpäin kulkemassa vai muutoinko vain niitä on pidetty muitten asiain ohella", sanoi Berg.

"Näitä kokouksia vartenko talollinen Ruotsalainen on ollut liikkeellä täälläpäin — Niemellä Nivalassa ja muualla?" kysyi tuomari.

"Näitä — vaan näitä on pidetty yhdessä pappein kanssa, jotka ovat kansalle paimeniksi pantu — laumaa ruokkimaan eikä vain keritsemään ja kappoja kantamaan. Malmbergin kanssa, Lapuan papin, on oltu vanhoja tuttavia, niin on ollut yhteisiä asioita, joita ei sitten voi vieraille ihmisille kertoa eikä selvittää."

"Entä — mitä on syytetyillä pappismiehillä Jonas Laguksella, Frans Oskar Durchmanilla, Niilo Kustaa Malmbergilla, Lauri Herman Laurinilla ja Jaakko Hemmingillä sanottavana?" kysyi tuomari.

"Pyytäisin päämieheni puolesta jättää tämän kirjallisen selityksen korkea-arvoisalle kihlakunnanoikeudelle", sanoi Roos ja käveli papereineen pöydän luo.

"Jassoo — jaa — niin — hän ei olekaan itse täällä — tämä kai olisi luettava", puheli tuomari ja alkoi mumisten lukea asiakirjaa. — — —

"Yhtä järjetöntä ja vastoin voimassa olevia asetuksia kuin on se, että yksityisen kodin isäntä 200 taalerin sakon uhalla olisi kielletty kutsumasta luoksensa ystäviä juomaan kupin kahvia eli teetä sekä kuulemaan hyväksytyn uskonnollisen kirjailijan selityksiä seuraavan sunnuntain tekstiin tai että muutamat ystävät saman sakon uhalla olisivat kielletyt valmistautumasta pyhän ehtoollisen oikeaa nauttimista varten viettämällä yhteistä hartaushetkeä ja yhdessä veisaamalla samaan aikaan kuin suuret ihmisjoukot ilman mitään muistutusta pitävät omia seurojaan ja kokouksiaan Venuksen ja Bakkuksen kunniaksi ravintoloissa ja yksityisten kodeissa laulaen ja laseja tyhjentäen — yhtä paljon järkeä vailla on syyttäjän hanke oikeuteen haastaa seurakunnissa toimivia pappeja vastaamaan luvattomista kokouksista hartausharjoituksien yhteydessä ja koettaa heihin sovelluttaa rangaistusmääräyksiä, jotka selvästi tarkoittavat muiden henkilöiden estämistä opettajantoimeen sekaantumasta."

Tuomari oli toisinaan punastunut ja purrut huuliaan asiakirjaa lukiessaan, ja Berg tuijottanut äkäisenä Roosiin ja pappeihin.

"Onko muilla syytetyistä herroista jotain sanomista?" kysyttiin kuivasti, kylmän virallisesti, puoleksi halveksivasti.

"Niinkuin edellisten istuntojen pöytäkirjoista selviää, on maaviskaali Berg syyttänyt minua väärästä opista tahtomatta todistaa syytöksensä todenperäisyyttä. Pyydän, että syyttäjä tällä kertaa hankkii todisteet, joita luulee itsellään olevan. Muutoin yhdyn minä omasta puolestani siihen lausuntoon, jonka pastori Laurin on jättänyt kihlakunnanoikeudelle", sanoi Malmberg.

"Minä pyydän myöskin yhtyä pastori Laurinin lausuntoon", huomautti Lagus.

"Samoin minä", kuului Durchmanin kaunis, sointuva ääni.

"Ja minä", lisäsi Hemming Laguksen selän takaa.

"Sen johdosta, mitä pastori Malmberg on täällä esiintuonut", alkoi Berg, "saan minä puolestani ilmoittaa, että pastori on pitänyt luvattomia kokouksia hartauden harjoittamista varten ja niissä saarnaamisella ja lukemisella koettanut houkutella ihmisiä väärään ja nurjaan käsitykseen oikeasta evankelisesta opista sekä muihin eksyttäviin luuloihin uskonnosta, ja pidätän minä itselleni jutun lopussa oikeuden saada tässä suhteessa esiin tuoda kanteet, joihin tutkimus on antanut aihetta. Samalla pyydän näyttää toteen, että pastori Durchman on ottanut vastaan — pakanain valistamiseksi, niinkuin herrat ovat suvainneet ilmoittaa — holhouksen alaisen, alaikäisen tytön tavaroita, silkkihuiveja ja muita, ja anoa, että nämä tavarat aikanaan takavarikoidaan. Lisäksi on minulla tilaisuus toteennäyttää, miten perheissä pitkin Kalajoen vartta on syntynyt tämän kiihkoisan opin aikana eripuraisuuksia ja riitoja."

"Kutsutaan sisälle todistajat!" kuului tuomarin ääni. Sisälle alkoi virrata väkeä kaikenlaista, nuorta ja vanhaa. Tulivat tuuppien, töyttien toisiaan ja toivat uutta, raikasta ilmaa tullessaan kuumaksi käyneeseen käräjätupaan.

"Tänne näin — likemmä pöytää — kaksi sormea kirjan päälle — pankaa kaksi sormea!" hoki tuomari.

Kuului ensin joukko nimejä eri äänillä lausuttuina, korvia vihlovaa yhteisääntä, mistä joskus eroittautui tuomarin ylönkatseellinen ääni hänen valankaavaa lukiessaan.

Toinen toisensa perästä astui esille todistamaan, mitä tiesi ja mitä arveli uudesta uskosta ja opista, poistuen taasen hikisenä, punaisena porstuaan.

"Lukkari E. Rivander Sievistä — mitä te tähän asiaan tiedätte?" kysyi tuomari viimeksi tulleelta taas saman kysymyksen samalla, väsyneellä äänenpainolla.

"Minä en muuta", alkoi Rivander, "kuin sitä, että ne juoksevat vieraissa kirkoissa ja kehuvat tätä Ruotsalaista ja niitä omia pappejaan, jotka ovat heidän mielestään oikeita hengellisiä pappeja, kun muut ovat muka kuolleita pölkkyjä."

"Ehkä todistaja tietää jotain siitä niiden perhe-elämästä, miten ovat riitaantuneet keskenään miehet ja vaimot."

"Siitä myöskin", jatkoi Rivander todistustaan kuin tilauksesta. "On sellainen hälinä ja sota nyt kylissä ja pitäjissä, ettei ennen milloinkaan, toiset kun ovat vanhan kirkon ja Luteeruksen oppia, toiset tätä uutta, jossa pitää olla uudet vaatteet ja uudet laulut ja uudet opettajat ja papit."

"Pyydän huomauttaa lukkari Rivanderin todistuksen johdosta, että tällaista sotaa on aina ollut ja aina tulee olemaan siellä, minne elävä kristillisyys pääsee tunkeutumaan. Tässä merkityksessä juuri sanoo Kristus tulleensa miekkaa tuomaan maan päälle eikä rauhaa. Jumalan armo ei anna syntisen elää entiseen jumalattomaan tapaan, vaan syntisen täytyy ruveta varomaan syntitilaisuuksia. Tästä suuttuvat ne, joihin sana ei ole päässyt koskemaan, ja luulevat heränneiden heitä halveksivan, vaikka tätä halveksumista ei ole muualla kuin kääntymättömien omissa luuloissa ja mielikuvituksissa", puolusti Malmberg itseään ja muita.

Väitettiin vielä ja syytettiin ja puolustettiin ja selitettiin, takerruttiin vähäpätöisiin juttuihin, juorupuheisiin, joita oli ollut liikkeellä, ja etsittiin heikkoja kohtia toistensa puheissa.

"Onko konsistoorin asiamiehellä tällä kertaa mitään sanottavaa?" kysyi tuomari kohteliaasti rovasti Elfvingiltä, joka oli kaiken aikaa istunut kamarin puolella oven kohdalla.

"Ei muuta mitään kuin sitä, mitä olen jo edellisten istuntojen aikana lausunut. Pyydän sen uudistaa ja jättää asian muuten korkea-arvoisan kihlakunnanoikeuden ratkaistavaksi", sanoi Elfving seisten käräjätuvan puolella kynnystä.

Kun Paavo kuuli, että yleinen syyttäjä pyysi lykkäystä lisätodistuksien hankkimista varten, tuli hän levottoman näköiseksi.

"Minä, vanha mies", sanoi hän ja kumarsi tuomariin päin, "saanen muiden kautta toimittaa asiani, jos sen toimittamista ja tutkimista vielä tarvitaan. Minulla on pitkä matka —"

"Tämä on rikosasia — tässä eivät asiamiehet kelpaa", keskeytti Berg töykeästi ja vetäytyi samassa kamariin.

"Aina vain yhtä ja samaa — samaa näytelmää ja kometiiaa iankaikkisesti", puheli Durchman harmissaan, kun tultiin käräjätuvasta. "Lykkäystä ja lisätodistuksia — venytystä ja viivytystä ja kiusantekoa — uusia juoruja kyliltä ja kujilta. Milloin tämä sitten loppuu?"

"Annetaan niiden vastedes vangita. Paavo! — Kuule! — pääset ruunun kyydillä, jos tahdot — tulevalla kerralla", leikitteli Malmberg ja taputti Paavoa olkapäille.

"Tässä onkin jo vankipuku valmiina, ettei muuta kuin vanteet päälle — mustat viivat selkään ja raudat jalkoihin", sanoi Paavo nauraen ja aukoi takkiaan, lyhyttä körttiröijyä.

Istuttiin Roosin luona illalla, muisteltiin, mitä oli kuultu ja todistettu ja sanottu käräjätuvassa, mitä Berg, maaviskaali, ja Rivander, Sievin lukkari ja muut.

"Olivat rauhallisempia nyt kuin ennen — Elfving ainakin", sanoi Durchman.

"Olivat — kun ei ollut Laurinia täällä niitä ärsyttämässä", huomautti Lagus.

"Minulta vain tahtoi rauha ja kärsivällisyys kesken loppua", puuttui Malmberg puheeseen. "Mies syyttää väärästä opista — uudistaa syytöksensä röyhkeästi eikä aiokaan toteennäyttää.

"Ja oikeus sitten — —. Täällä on pitkin aikaa — käräjäaikaa — nyt ja ennen saatu nähdä pelkkää puolueellisuutta."

"Se on vain hyvä, että lykkäävät ja jatkavat ja venyttävät. Teitä täällä Kalajoella ei enää muuten näkisikään — vanhoja ystäviä. Kunhan saavat edes nähdä entisiä opettajiaan, jos ei kuulla. — Tässä ovat lasit — täyttäkää — pankaa sekaan!" puheli Roos ja pyöri pöydän edessä, mille palvelija juuri oli asettanut tarjottimen laseineen ja kannuineen.

"Ja unhoittakaa kaikki ikävät ja mieliharmit ja katkeruudet! Kun on kahtia kerran kansa — toiset Herran puolella, toiset Herraa vastassa, niin näissä pitää oltaman ja näitä kärsittämän", jatkoi Durchman.

"Vaan jospa jätetäänkin koskematta ja kajoomatta sinun kannuusi ja laseihisi tänä iltana."

"Mitä sinä, Lagus — millä tekopyhyydellä sinä aijot sydäntäsi vahvistaa?" sanoi Paavo lasiansa sekoittaen.

"Sydän vahvistuu armolla, ei ruualla eikä juomalla. Eikö niin, Paavo?" sanoi Lagus vakavana.

"Minun täytyy — minulla on raihnainen ruumis ja pitkä pitäjä — Savosta Karjalaan, Karjalasta Kainuuseen, Kainuusta tänne Kalajaan."

"Vielä tästä sivukin — Lapualle asti", jatkoi Malmberg.

"Ja Härmään", lisäsi Durchman.

"Niin — kun on kahden hiippakunnan piispa, vaan pahanaan näkyvät piispaansa pitävän", sanoi Paavo.

"Hyvänä pitävät, jotka tarvitsevat — tavaransa avaavat, silmän päästään kaivavat."

"Ja heräävät vielä nekin, jotka pahana pitävät. Meitä on nyt vähän, vaan meidän on tulevaisuus, meidän — vainottujen."