Part 10

Lähes 4000 vuotta takaperin, kun paimenten riidat pakoittivat Abrahamin ja Lotin erkanemaan toisistansa, silmäili tuo jälkimmäinen Bethelin ylängöltä itäänpäin viertävää maata ja "katseli kaiken Jordanin lakeuden; sillä se oli vedestä viljainen: ennen kuin Herra Sodoman ja Gomorran hukutti, oli se niinkuin Herran yrttitarha, niinkuin Egyptin maa. Ja Lot valitsi hänellensä koko sen lakeuden Jordanin tykönä, ja matkusti itään päin". Maata kuvaillaan sitte likemmin, kun seuraavassa luvussa puhutaan Siddimin laaksosta, jossa nyt on suolainen meri, ja joka laakso runsasten lähteillensä ja viljavain ketoinsa kanssa, keskellä erämaita ja vuoria, oli kuin vihannoitseva Eedeni, kuin Herran suloinen yrttitarha. Mikä eroitus tämän kuvauksen ja sen aution, elottoman maiseman välillä, joka samalla paikalla nyt nähdään!

Raamattu puhuu sitten niistä kauhistavista synneistä, joita Sodoman ja Gomorran sekä niitä lähellä olevain kaupunkein asukkaat harjoittivat, ja kuinka enkelit kävivät Abrahamin luona, joka silloin asui Mamren tammien siimeksessä, ja kuinka hänelle edeltäpäin ilmoitettiin mitä Siddimin laksolle tapahtuva oli. Tämän kuultuansa rukoili Abraham, joka muisteli siellä asuvaa sukulaistansa Lotia, hartaasti Jumalaa, ja Herra lupasi vihdoin hänelle, että jos hän löytäisi kymmenen vanhurskasta Sodomasta ja Gomorrasta, ei Hän hukuttaisi noita jumalattomia kaupunkeita. Abraham palasi silloin majaansa; mutta varhain seuraavana aamuna tuli hän uudestaan samalle paikalle, jossa hän oli puhunut Herran kanssa ja katseli Sodomaan ja Gomorraan päin ja kaiken sen maan lakeuteen, ja näki että savu nousi maasta niinkuin pätsin savu.

Kuinka Herra oikeastaan "hävitti Sodoman ja Gomorran", ei ole lähemmin kerrottu; raamattu sanoo vaan: "ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta taivaasta ja kukisti ne kaupungit ja kaiken sen lakeuden niin myös kaikki niiden kaupunkein asuvaiset ja maan kasvon".

Kenties oli tähän kauhistavaan paloon syynä joku maanalaisen tulen vaikuttama maanmullistus, jolloin maa repesi ja tulisia laavavirtoja ja kokonaisia pilviä tuli-kiveä ja palavaa maapihkaa syöksihe korkealle ilmoihin ja sitten putosivat alas turmiollisena tulisateena. — Kaikki paloi tuhaksi, kaupungit, niiden asukkaat, kaikki mitä kedolla kasvoi ja vielä ketokin, josta sanotaan että Siddimin laaksossa oli monta maapihkakuoppaa. Tämä maassa oleva palava aine, joka kohta syttyi tuleen, esti noita tuomituita asukkaita pakenemasta ja enensi hirmuttavalla tavalla tämän kauhean rovion liekkejä, niin että koko paikkakunta oli tulen ja savun peitossa ja näytti Abrahamin silmiin yhdeltä ainoalta palavalta pätsiltä. Halennut maa näyttää sitte nielleen nuo hävitetyt kaupungit samoin kuin koko niiden läheisyydessä olevan seudun, kunnes kaikki vajosi ja sillä tavoin syntyi maan syvin laakso — oikein jättiläishauta, täynnä myrkyllisiä höyryjä ja kuollettavia huuruja, ja kun Jordanin raitis lähdevesi, joka ennen toi siunausta Siddimin hedelmällisille kedoille, nyt kokoontui Sodoman ja Gomorran hautaan, syntyi siitä tuo ihmeellinen meri, jota syystä sanotaan Kuolleeksi mereksi.

Sen tapainen on raamatun yhtä vanha kuin yksinkertainen kertomus tämän paikan historiasta, ja seudun nykyinen tila ja oppineitten tutkimukset todistavat että täällä kerran on tapahtunut kauhistavia asioita, ja koko tämä meri on vielä suurena ihmeenä, yhtä suurena ainakin kuin Sodoman ja Gomorran hävitys. Me pysähdimme nyt tämän merkillisen meren autiolle rannalle ja lepäsimme täällä muutamia tiimoja. On jo mainittu, että vesi on erinomaisen kirkasta, mutta tavattoman katkeraa, ja on laskettu, että kun tavallisessa merivedessä on 4 osaa sadasta suolaa, on Kuolleen meren medessä 26¼ osaa, joka vaikuttaa sen että tämä vesi on viidettä osaa painavampi kuin valtameren vesi. Tästä syystä on mahdoton vajota Kuolleesen mereen; ihmisen ruumis ui sen pinnalla melkein yhtä keveästi kuin korkki tavallisella vedellä. Me olimme usein kuulleet puhuttavan tästä merkillisestä seikasta ja saimme nyt tilaisuuden itse sitä koetella, jonka useimmat meistä tekivät sillä aikaa kuin aamiaista valmistettiin. Kylpy oli varsin virkistävä; mutta pitää tarkoin varoa, ettei vesi pääse silmiin, sillä se kirventelee sanomattomasti, eikä sitä saa ottaa suuhunkaan, sillä silloin on vaarassa läkähtyä. Jälestäpäin tunsimme kirventelemisen ihossamme, joka ei loppunut ennenkuin vasta muutamien tuntien perästä. Samana päivänä saimme uida tuossa raittiissa ja kauniissa Jordanissa.

Kuolleen meren läntiset ja eteläiset rannat ansaitsemat huomiota, mutta sinne vievä tie on hankala ja muutoinkin sangen vaarallinen tuon polttavan helteen tähden, ja siellä asuviin Beduineihin ei ole paljon luottamista. Kunnaalla juuri lähellä meren kaakkoista kulmaa ovat tuon vähäisen Zoarin kaupungin rauniot, jonne Lot vietiin sen kauhean päivän koittaessa, joka oli Sodomalaisten viimeinen päivä. Jos sitte ratsastat pitkin eteläistä rantaa, kohtaat lähellä meren lounaista kolkkaa eriskummaisen vuoren tahi oikeimmin vuorijonon, joka ulottuu luoteesen päin yli 3/4 peninkulmaa. Kun tätä likemmin tutkistelet, havaitset koko vuoren olevan puhdasta kivennäissuolaa. Suuria lohkareita on pudonnut vuoren sivuilta ja viruvat nyt sikin sokin pitkin rannikkoa.

Aikomuksemme oli ollut käydä katsomassa näitäkin seutuja, mutta me pelkäsimme hellettä ja aikamme oli myöskin täpärällä, jonka tähden muutimme ennen tehdyn matkasuunnitelmamme. Jätimme siis Kuolleen meren ja käänsimme kulkumme Pohjoseen päin. Wähän enemmän kuin tiiman ratsastettuamme yli avaran lakeuden jotenkin hyvää tietä, jolla saatoimme ajaa aika vauhtia, saavuimme tuolle "pyhälle virralle", kuuluisalle Jordanille. Kun lähestytään tätä virtaa, nähdään tiheän lehvistön molemmin puolin reunustavan virran uomaa. Itse virtaa ei vielä näy ollenkaan; vasta silloin kun tullaan keskelle tuota tuuheata lehdikköä, näkyy virta tuolla kapean mutta syvän laakson pohjassa kirkkaana kimaltelevan. Tämän uoman molemmat äyräät kasvavat runsaasti puita ja pensaita, jotka virran reunalle muodostavat tiheän, melkein läpipääsemättömän seinän. Näiden ihmeen ihanain äyrästen välissä juoksee tuo raitis virta hyvällä vauhdilla. Sitä katselee mielellään niin kauvan kuin mahdollista. Jordan oli semmoinen, kuin olin sitä itselleni kuvaillut, ja joka sen on kerran nähnyt, sen mielestä ei milloinkaan haihdu luo rakas virta kauniine rantoinensa ja vielä kauniimpine muistoinensa.

Me seisahduimme viimein sille kohdalle virran rantaa, jossa katoliset pyhissävaeltajat tavallisesti käyvät, vaeltaissansa pyhässä maassa. Se on pieni, mutta kuitenkin aukea paikka, josta voi lähestyä itse virran reunaa, tarvitsematta tunkea tuon tiheän lehvistön läpitse.

Wirta on näillä kohdin 80—100 jalkaa leveä ja 10—12 jalkaa syvä; leveimmästä paikasta on se kenties vähän yli 150 jalan.

Wirran vesi oli niin viehättävä, emmekä luultavasti enää toistamiseen olisi olleet tilaisuudessa kylpeä Jordanissa; sentähden päättivät useimmat meistä uida täällä uudestaan. Kuolleessa meressä pysyimme helposti veden päällä, täällä sitä vastoin saimme ponnistaa kaikki voimamme; muutoin virta olisi meidät voittanut ja vienyt meidät muassaan.

Jordanin virtaan liittyy kalliita muistoja. Tämän ylitse kävi lupauksen kansa, tullessaan valloittamaan luvattua maata. Mistä paikasta Israelin lapset kävivät ylitse, ei voida tarkoin sanoa, siitä ei muuta tiedetä kuin että se tapahtui vastapäätä Jerikoa ja että kansa tuli lakeudelle Moabin vuorilta. He asettivat ensin leirinsä idänpuolelle Jordania. Seuraavana päivänä kävivät papit virralle, kantaen liiton arkkia. He seisahtuivat niin lähelle virtaa, että heidän jalkansa koskivat veteen ja kaikki kansa seurasi heitä 2,000 kyynärän päässä. Kun pappein jalat kastuivat Jordanin veteen, joka silloin "oli täynnä partaasen saakka kaiken elonajan", niin seisoi se vesi, joka ylimmäiseltä puolelta juoksi, koottuna yhdessä läjässä sangen kaukana sen kaupungin puolessa, joka on Zarthanin tykönä; mutta se vesi, joka juoksi alas mereen, Suolaiseen mereen, väheni ja juoksi pois; niin meni kansa ylitse Jerikota kohden. Ja papit, jotka kantoivat Herran liiton-arkkia, seisoivat alallansa kuivina keskellä Jordania, kunnes kaikki kansa kävi ylitse. Hyvä matka virran uomaa, niin kauvas kuin silmä voi kantaa kahden puolen, tuli siis kulmille. Kaksitoista kiveä pystytettiin keskelle virtaa sille paikalle, jossa papit olivat seisoneet, ja ne ovat siellä vielä tänä päivänä. Toiset kaksitoista kiveä otettiin samalta paikalta ja pystytettiin Gilgalissa tämän ihmeen muistoksi.

Kenties jakoi Eliaskin tällä samalla paikalla Jordanin veden, kun hän Elisan kanssa kävi tämän virran yli, mennessänsä Elisan nähden otettavaksi taivaasen; ja tässä ehkä Elisakin, takaisin tullessaan, "otti Elian hameen, joka häneltä pudonnut oli, löi veteen ja sanoi: kussa on nyt Herra Elian Jumala?" ja niin jakautui kolmannen kerran Jordanin vesi.

Tällä virralla on kuitenkin vielä kalliimpiakin muistoja kuin äsken mainitut. Täällä kasti Johannes ja saarnasi parannusta syntein anteeksi-saamiseksi. Tänne tuli koko Jerusalemin kaupunki kuulemaan tätä ankaraa parannuksen saarnaajaa. Hän asui noissa läheisissä erämaissa, ja täällä tunnusti hän itsestään: "minä olen huutavan ääni korvessa, valmistakaat Herran tietä". Tänne tuli Jesus Galileasta Johanneksen tykö, että hän kastaisi Hänen. Tällä kauniilla rannalla sanoi Johannes, nähdessään Jesuksen tulevan tykönsä: "Katso, se Jumalan karitsa, joka pois ottaa mailman synnin. Tämä on se, josta minä sanoin: minun jälkeeni tulee mies, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli ennen kuin minä. Tässä virrassa kastettiin Jumalan poika — vihittiin suureen kutsumukseensa, ja täällä tunnusti Jumala hänestä: 'tämä on minun rakas poikani, johon minä mielistyin'."

Mainitsin että me pysähdyimme sille paikalle virran rannalla, jossa pyhissävaeltajat tavallisesti käyvät; tällä paikalla pidetään nimittäin omituisia juhlamenoja määrättynä päivänä pääsiäisviikolla joka vuosi. Pääsiäis-rnaanantaina tulla tulvaa tuhansittain pitkämatkaisia pyhissävaeltajia Jerusalemista alas Jerikoon. Tuo jylhä autio tie näyttää silloin omituiselta. Joukon etupäässä kulkee Jerusalemissa hallitsema turkkilainen Pasha, tai se, jonka hän siaansa määrää, aseilla varustetun miesjoukon kanssa, suojellaksensa kristityttä niiltä rosvoilta, jotka vielä väijyvät matkamiestä Jerikoon vievän tien varrella; sen perässä seuraa koko tuo kirjava ihmisjoukko, jota on karttunut tänne melkein kaikista mailman osista. Koko joukko sijoittuu nyt lähelle Jerikoa, semmoiseen paikkaan, josta Gilgal on näkyvissä, ja siinä ollaan yötä ulkoilmassa. Tuo muuten autio lakeus on nyt täynnä eloa ja liikettä.

Aamupuolella, kaksi tiimaa ennen auringon nousua, täräytetään leirissä torviin ja rummun rätinällä annetaan merkki lähteä liikkeelle. Koko joukko vaeltaa nyt syvimmässä hiljaisuudessa yli tuon vielä pimeän lakeuden Jordania kohden. He ehtivät tämän virran rannalle ennen päivän koittoa, ja, valaistuina aamun vielä himmeältä koitteelta, rientävät he täällä Jordanin veteen, jonka he luulevat viruttavan pois sekä ennen tehdyt että vasta tehtävät synnit. Muutamat hyppäävät virtaan ihan alastomina, mutta enimmät puettuina valkoisiin vaatteisin.

Pyhissa-vaeltajain joukosta heittäyvät Koptilaiset kristityt kaikkein suurimmalla rohkeudella tuohon vihaiseen virtaan; sillä kotimaassaan ovat he tottuneet uimaan Niilivirran sangen kiireesti juoksevassa vedessä. Näiden kylpeväin pyhissävaeltajain joukossa nähdään kaiken ikäisiä miehiä ja naisia sekaisin. Täällä auttavat lapset voimattomia vanhempiansa virtaan ja vanhemmat kantavat pienokaisiansa käsivarsillaan veteen.

Ennenkuin päivä on ehtinyt puolille, on tämä toimitus tehty ja koko joukko on taas siirtynyt leiriin lähelle Jerikoa. Puoli-yön aikaan herätetään pyhissävaeltajat uudestaan rummun rätinällä, joka tällä kertaa on merkkinä palausmatkaan. Wähässä ajassa on koko ihmisjoukko kadonnut ja tuo suuri lakeus lähellä Jerikoa ja Jordania on taas hiljainen ja rauhallinen kuin ennen.

Me nousimme taas hevostemme selkään ja aloitimme virkistyneillä voimilla ratsastustamme Jerusalemia kohden. Ajettuamme täyttä nelistä yli lakeuden, tuntui meistä melkein odottamattomalta, kun niin pian saavuimme leiriimme, joka oli asetettu siihen paikkaan, jossa Jeriko muinoin oli; me olimme nimittäin lähettäneet kaikki tavaramme luostarista suorastaan Jerikoon, niin että ne tulivat perille useampia tiimoja ennen meitä. Me söimme hyvällä ruokahalulla päivällisemme, jonka meidän oivallinen kokkimme (sama, joka meillä oli erämaassa ollut) jo oli valmistanut yhtä maukkaaksi kuin ainakin. Iltapuolella joimme L. ja minä teetä yhteisessä teltissämme kolmen erämaan-kumppanimme kanssa ja pakisimme yhtä ja toista, kun yhtäkkiä maa rupesi vapisemaan allamme, niin että teltti värisi; me katselimme kummastuksella toinen toisiamme — tämä oli ensimäinen maantäristys, jota yksikään meistä oli havainnut, ja me olimme kiitolliset, ettei se ollut sitä rajumpi. Hetken ajan perästä tulivat toisetkin kumppanimme meidän luoksemme puhumaan tästä merkillisestä ilmiöstä. Me istuimme sitten yhdessä ja keskustelimme koko iltakauden, kunnes tuli aika mennä levolle.

Me olemme nyt taas merkillisellä paikalla. Muikea on sanoa missä vanha Jeriko seisoi. Täällä näkyi kyllä meidän leirimme ympärillä hajonneita jäännöksiä hyvin vanhoista ajoista; mutta vaikea on päättää ovatko nämät tuon ikivanhan Jerikon jätteitä, jonka muurit Jumala voimallansa kukisti Israelin pasunain kaikuessa, tai sen saman-nimisen kaupungin jonka Betheliläinen Hiel rakensi Ahabin aikana, tai sen Jerikon, jonka Herodes Suuri osti Kleopatralta ja jonka hän kaunisti ja koroitti pääkaupunkeinsa joukkoon.

Täällä tehtyin havaintoimme johdosta arvelimme leirimme nyt seisoman vanhan Gilgalin, vaan ei Jerikon asemalla. Josephus sanoo nimittäin Gilgalin olleen 10 vakomittaa Jerikosta ja 50 Jordanista, ja Jordanista tähän paikkaan oli ihan sama matka, ja 10 vakomittaa meidän leiristämme Judeaan päin löysimme seuraavana päivänä hirmuisen suuren vesisäiliön, joka oli noin 660 jalkaa pitkä ja 460 jalkaa leveä, ja sen ympärillä oli jotenkin isoja raunioita; me tiesimme siis varmaan että se Jeriko, josta Josephus puhuu, oli ollut tässä.

Gilgalissa, näin kertoo Josua, sijoitti Israelin kansa ensimäisen kerran leirinsä, sitte kuin he luvattuun maahan olivat tulleet, ja täällä pystyttivät he ne kivet, jotka Jordanista olivat otetut. Täällä levähtivät nuo väsyneet erämaan kulkijat, se sukukunta, joka Arabian korvessa oli kasvanut siitä kansasta, joka paetessaan Egyptin orjuudesta neljäkymmentä vuotta takaperin meni yli Punaisen meren. Täällä vietti Israel ensimäistä pääsiäistänsä siinä maassa, joka heidän isillensä luvattu oli.

Täällä näki Josua miehen seisoman edessänsä, jonka kädessä oli paljastettu miekka, ja kun Josua kysyi, oliko hän Israelin taikka heidän vihollistensa puolella, sanoi hän olevansa Herran sotajoukon päämies ja julisti Jumalan antavan Jerikon Israelilaisten käsiin. Tähän asetettiin "seurakunnan maja" eli tapernakeli, ja se oli täällä kaiken sen aikaa kuin Israelilaiset kävivät sotaa sisämaassa, kunnes se muutettiin Siloon. Gilgal oli sittemmin yksi niistä kolmesta kaupungista, joihin Samuel eri aikoina kokosi kansan, tuomarina ratkaistaksensa heidän riitojansa. Tänne kokoontui kansa uhraamaan poltto- ja kiitosuhria. Täällä korotettiin Saul Israelin kuninkaaksi ja täällä teki hän sen rikoksen, jonka tähden kruunu otettiin häneltä ja hänen suvultansa. Tänne kokoontui Judan sukukunta vastaanottamaan Davidia, kun hän palasi pakomatkaltaan. Täällä toimitti Elisa monta ihmetyötä; hän poisti kuolettavan aineen myrkytetystä padasta, hän paransi Naamanin, Syrian maaherran, ja rankaisi palvelijaansa Gehasia. Gilgal näyttää jo varhain tulleen hylätyksi ja jääneen autioksi. Tästä paikasta ei lausuta mitään Judalaisten vankeuden jälkeen, eikä Josephuskaan sano sen olleen asutun hänen aikanansa.

Tätä paikkaa nimitetään kuitenkin tätä nykyä Jerikoksi, jonka tähden minä käytin tätä nimitystä mainitessani leirimme olleen sijoitettuna Jerikon lähelle.

Täällä vanhan Gilgalin tienoilla on nykyään muutamia savikojuja, ja näissä asuu Beduineja, jotka osaksi viljelevät tätä avaraa lakeutta. Keskeltä heidän kyläänsä kohosi vanha mahtava torni, jonka ristiretkeilijät luultavasti ovat rakentaneet.

Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle sangen varhain ja kävimme niillä raunioilla, joista ennen olen puhunut, ja jotka todenmukaisesti ovat vanhan Jerikon jäännöksiä. Ne ovat vähän matkan päässä länteen päin Gilgalista. Me kävimme tuolla ennen mainitulla vesisäiliöllä; siitä kulki jono raunioita Pohjoseen päin pitkin erään kirkkaan virran kumpaakin rantaa; tämän virran nimi oli Kelt ja sen vesi kostutti muinoin Jerikon ympärillä olevan maan, niin että tämä seutu oli ihanan puutarhan kaltainen. Kelt on varmaankin sama kuin Cherith, jonka reunalla Elias oleskeli Israelissa vallitsevan kovan nälän aikana ja jonne kaarneet toivat hänelle ruokaa. Wielä nyt on lakeus virran rannoilla viljeltyä maata ja näyttää kasvavan runsaasti viljaa. Kaksi tai kolmekymmentä minuutia kuljettuamme tulimme kauniille lähteelle, nimeltä Ain-es-Sultan, joka pursuaa erään kummun juurelta. Tämän vesi koottiin muinoin tuohon suureen säiliöön ja johdettiin sieltä vesikuljetuslaitosten avulla noille avarille kentille, jotka sen kautta tulivat sanomattoman hedelmällisiksi. Eräässä vanhassa kertomuksessa Jerusalemista ja sen lähitienoista on mainittu, että Jeriko neljännellä Vuosisadalla seisoi erään vuorenselänteen juurella 1½ romalaisen penikulman päässä lähteestä. Tämä sopii ihan tesmälleen yhteen sen kanssa, mitä me paikalla havaitsimme. Keltin rannoilla olevat rauniot, tuon suuren vesisäiliön luona, olisivat sillä tavoin tuon Uuden Testamentin aikaisen Jerikon jäännöksiä, jonka Herodes kaunisti, ja itse lähteellä löytyvät muistomerkit osoittaisivat tuon vanhan saman-nimisen kaupungin asemaa.

Meidän on tässä taasen vähän seisahtaminen, luodaksemme silmäys Jerikon historiaan. Me olimme täällä keskellä näitä ainoita jäännöksiä siitä kaupungista, jonne Josua lähetti vakojat Moabista, ja tuolla takanamme olivat ne vuoret, jossa vakojat Rahabin kehoituksesta piilivät kolme päivää, välttääksensä takaa-ajajia. Herran käskystä kävi Israel, liitonarkkia kantaen, tämän kaupungin ympäri 7 päivää; ja seitsemäntenä päivänä, käytyänsä 7 kertaa sen ympäri, puhalsivat papit torviin ja kaikki kansa nosti suuren huudon ja muuri jakosi itsestänsä ja kaikki kansa itse kukin kohdastansa astui kaupunkiin, ja he voittivat kaupungin. Jeriko kukistettiin silloin tykkänään; ja siitä langetettiin tämä tuomio: "kirottu olkoon se mies Herran edessä, joka nousee ja rakentaa tämän Jerikon kaupungin; koska hän laskee siihen perustuksen, niin kadottakoon esikoisensa, ja koska hän rakentaa sen portit, niin kadottakoon nuorimman poikansa". Viiden sadan vuoden perästä rakettiin kaupunki uudestaan ja tämä tuomio täytettiin. Ahabin aikana rakensi Betheliläinen Hiel Jerikon, ja hän menetti vanhimman poikansa Abiramin, kun hän laski perustuksen, ja nuorimman poikansa Segubin, kun hän pystytti portit, niinkuin Herra Josuan Nunin pojan kautta sanonut oli. Täällä oli melkein alituinen koulu Israelin prophetaita varten. Elias ja Elisa tulivat alas Bethelistä tähän kouluun, jonne sieltä oli tuskin päivä-kauden matka. Täältä pitkittivät he matkaansa yli tuon avaran lakeuden Jordanin rannoille ja "prophetain pojat" seurasivat heitä etäältä ja seisahtuivat viimein kauvas heistä ja näkivät heidän käyvän yli Jordanin ja kävivät sitten tervehtimään Elisaa, kun hän yksin palasi. Täällä paransi Elisa Kelt-virran veden ja teki sen terveelliseksi ja siunausta tuottavaksi.

Sitten ei virkata Jerikosta pyhässä historiassa mitään ennenkuin puhutaan sen palmupuistoista ja balsami-tarhoista siihen aikaan, jolloin Herodes osti sen Kleopatralta ja vielä enemmän kaunisti kaupunkia. Tämä uusi Jeriko oli, niinkuin mainittiin, rakettu Kelt-virran rannoille, noin ¾ penikulman päähän eteläänpäin vanhasta kaupungista.

Tässä uudessa Jerikossa oli Jesus vieraana Zakeuksen luona, joka nähdäksensä mestarin, oli noussut metsä-viikunapuuhun.

Ennenkuin jätimme Jerikon lakeuden, kävimme erällä Ain-Dyk nimisellä lähteellä, joka on kauniimpia lähteitä mitä nähdä saadaan. Se on noin tiiman matkan päässä Jerikosta luoteesen päin. Tie oli erinomaisen vaivalloinen ja nousi paikottain yli jyrkkäin vuorien, mutta aina niin, että Jerikon suuri lakeus oli näkyvissä. Waivamme tuli täydellisesti palkituksi, perille päästyämme. Lähteen kirkas ja maukas vesi kumpuaa kalliosta kahden ison yhteenkasvaneen puun juurelta ja koko lähitienoo rehoittaa vihantavana, runsas kasvullisena. Joukko maan puoliraakoja asukkaita oli koossa lähteen ympärillä, kun me saavuimme paikalle, ja kohta kun he meidän äkkäsivät, pötkivät he tiehensä. Luulivat kai meidän karkaavan heidän päällensä. Me huusimme heille tulkkimme kautta, ettei heidän ollut tarvis pelätä. He tulivat vähitellen takaisin ja me puhuimme heidän kanssansa hetken aikaa.

Sitte käännyimme takaisin, ratsastaaksemme suorastaan Jerusalemiin. Meidän oli nyt ensiksi ratsastaminen taipaleen matkaa etelään päin, kunnes tulimme juuri Jerikon kohdalle. Tässä poikkesi tie länteen ja vei meidät uudestaan Judean jylhille vuorille, jotka tässä limat miltei jylhempiä kuin ne, joiden ylitse olimme kulkeneet Kuolleelle merelle. Tuo jyrkkä tie kiertelee ylös pitkin valkoisia kalkkikivivuoria ja huimaavia syvyyksiä jää matkamiehen sivulle toinen toisensa perästä. Näiden vuorten luonto on todellakin omituisinta ja jylhintä laatua mitä ajatella voi. Tohtori Olin sanoo niistä: "näyttää siltä kuin olisivat nämä vuoret heltineet perustuksiltaan ja joku maanmullistus olisi ruhjonut ne palasiksi, jättäen ne sitten auringon polttavain säteitten hävitettäväksi". "Ne näyttävät todellakin siltä", sanoo eräs toinen matkustaja, "kuin olisi tuli tehnyt täällä tuhojansa".

Matkustusta näillä vuorilla pidetään vaarallisimpana matkana koko Palestiinassa, ja jossakin näillä tienoin ryöstettiin Englantilainen Sir Fredrik Henniker 1820, haavoitettiin ja jätettiin kuoliaana verihinsä makaamaan.

Puolipäivän aikaan saavuimme me Bethaniaan ja Bethfageen Öljymäen juurella ja näimme uudestaan rakkaan Jerusalemimme. Siltä puolen, kuin nyt tulimme, näytti tuo pyhä kaupunki sangen komealta. Kun olimme tulleet niin korkealle Öljyvuorelle, että näköala oli vapaa, näimme koko kaupungin yhtäaikaa melkein kuin jalkaimme alla. Tältä puolelta olisi Jerusalem ensimäisen kerran nähtävä! Täällä Jesus luultavasti itki Jerusalemia, aatellessaan mitä tuon kopean kaupungin ennen pitkää piti kärsimän.

Vihdoinkin saavuimme leiriimme, joka oli Gihonin laaksossa ja me olimme varsin väsyneinä yhdeksän tiimaisen vaivalloisen ratsastuksen perästä. Me levähdimme täällä lähes kaksi vuorokautta, lähteäksemme sitten uudelle retkelle Filisteaan ja siellä oleville merkillisille paikoille.

Kymmenes Luku.

Matkustus Filisteassa.

Tultuamme takaisin Jerusalemiin, käytimme ensimäisen päivän valmistuksiin uudelle retkellemme. Lejonhufvud, joka oli hyvin väsyksissä äsken päättyneen rasittavan retken jälkeen, päätti nyt jäädä Jerusalemiin eikä tahtonut lähteä tälle matkalle, joka oli kestävä vähän yli kahdeksan päivää. Hän siirtyi sentähden erääsen kaupungin hotelliin. Jerusalemissa on kolme semmoista, joissa voi asua hyvin mukavasti. Minun oli siis nyt asuminen yksin meidän sievässä hupaisessa teltissämme, jota L. ja minä tähän asti olimme yhteisesti käyttäneet, ja minä kaipasin hyvää ruotsalaista matkatoveriani niin suuresti, että tämä ikävyys turmeli minulta melkein koko tämän suloisen viikon. Lievittääkseni kaipaustani kehoitin erästä Amerikalaista matkakumppania, herra Daughty'a, jonka seurassa parhaiten viihdyin, muuttamaan täksi ajaksi minun telttiini, johon pyyntööni hän ilokseni suostui.

Meidän seuramme oli nyt lisääntynyt kahdella Englantilaisella, joista toinen herra Botcharby, oli iällinen mies. Hänellä oli harmaat hivukset, harmaat viikset ja suuri, samaten harmaa parta. Hän matkusteli tämän talven Itäisillä mailla erään nuoren, 17 vuotisen maanmiehen, herra Taylorin kanssa, jonka opettaja hän oli. Me olimme tavanneet nämä molemmat Englantilaiset jo Niili-virralla, ja kun nyt täällä taasen satuimme yhteen, päätimme matkustaa yhdessä; sillä meillä oli sama tie Palestinan läpitse; ja heidän seurastansa oli meillä suurta huvitusta matkallamme.

Olimme aikoneet tällä retkellä käyttää samoja hevosia kuin edelliselläkin, mutta koska emme voineet sopia niiden omistajan kanssa hinnasta, ja koska hän ei myöskään suostunut antamaan toista hevosta yhdelle kumppaneistamme, joka pyysi saada vaihtaa, päätimme vuokrata itsellemme toiset hevoset. Tämä vaihto viivytti meitä, niin että vasta lauvantaina Huhtikuun 21 p:nä pääsimme lähtemään.

Me sanoimme varhain aamulla L:lle jäähyväiset ja lähdimme matkalle. Me seurasimme nyt taipaleen matkaa sitä tietä, joka Jerusalemista käy Joppeen. Suuri joukko pyhissävaeltajia lähti Jerusalemista samaan aikaan kuin mekin ja eteni hiljakseen pitkin tuota kapeata, epätasaista polkua loppumattomana jonona, niin kauvaksi kuin silmä kantoi. Osa heistä kulki jalkaisin, toiset ratsastivat hevosilla, borikka-aaseilla ja muuleilla, ja tämän joukon keskellä astua keikkui eteenpäin useita kameleja, kantaen selässään koko perhekuntia kapineineen, kamsuineen. Meidän oli nyt liittyminen tähän äärettömään matka-seurueesen ja vaikea oli päästä heidän ohitsensa, sillä tie oli kaita ja muulit, jotka kantoivat meidän kapineitamme, tahtoivat mielellään seurustella toisten kumppaneinsa kanssa. Wiimeinkin löysimme sivutien, joka vei etelään Päin, ja sitä meidän nyt oli kulkeminen, tullaksemme Filisteaan. Jerusalemista tähän maahan vievä tie on hyvin eksyttävä. Alinomaa tullaan tienhaaroihin, joista yksi polku menee sinne, toinen tänne, eikä matkustaja tosiaankaan voi eroittaa, minkä näistä seudun lukuisat kuttu- ja lammaslaumat ovat polkeneet, tai mikä niistä on Sultanin valtamaantie Gazaan: sillä ne ovat kaikki yhtä huonot ja epätasaiset. Täällä täytyy siis välttämättömästi aina käyttää opasta.

Kuljettuamme sillä lamoin muutamia tiimoja näitä eksyttäviä polkuja, tulimme eräälle isolle kirkolle, joka nyt oli jotenkin raunioina, mutta joka varmaankin oli rakennettu ristiretkeilijäin aikana. Tätä temppeliä käytetään nykyään tallina. Me ratsastimme siihen sisään ja hevosemme luiskahtelivat kirkon likaisella, ryvetyllä lattialla; sen pylväät, akkunat ja sen korkea kupu — kaikki oli pölyä ja saastaisuutta täynnä ja sieltä lähti samallainen löyhkä kuin meidän navetoistamme. Tämä väärinkäytetty temppeli teki omituisen vaikutuksen meihin. Se oli rakennettu Herran huoneeksi, ja ennen kuultiin täällä Jumalan sanaa saarnattavan ja kaarrokset kaikuivat virsien veisusta — nyt on se järjettömäin eläinten saastainen karsina. Niin puhdistetaan ja vihitään moni sydänkin kasteen kautta Herran temppeliksi, mutta lankeaa sitten ja tulee epäuskon, synnin ja kuoleman kodiksi.

Illemmällä samana päivänä saavuimme vanhan Bethsemenen raunioille, jonne liitonarkki tuotiin takaisin Filistealaisten maasta.

Wähän matkan Päässä tästä oli Zorga, Simsonin syntymäkaupunki ja vähän etäämpänä Thimnath, jossa Simsonin ensimäinen vaimo oli syntynyt.

Me olimme tulleet alas Judean vuorilta ja olimme nyt lähellä Filistean tasankoa, vaikka maa vielä oli jotenkin mäkistä.

Hetken aikaa Bethsemenessä viivyttyämme, jätimme sen paikan ja jatkoimme ratsastustamme lounaasen päin. Ehtoolla, kun jo oli pimeä, saavuimme kylään tahi kaupunkiin, nimeltä Bejt-Nettif, jossa päätimme viipyä Sunnuntaipäivän.

Täältä on hyvin avara näköala: idässä näkyy Judean vuorimaa kohouvan amphiteaterin kaltaisesti ja lännessä päin levenee Philistean ääretön tasanko. Bejt-Nettif on rakennettu kunnaalle mäkisen maan keskipaikalle, joka ikäänkuin yhdistää ylempänä olevat vuoret alhaalla olevaan lakeuteen.

Täältä näkyy koko joukko raunioita ja kyliä, joista kumminkin kymmenellä on raamatussa mainittuja nimiä. Semmoisia ovat: Sanoah, Lorgah, Jarmuth, Aseka, Socho y.m.. Etelässä päin on tammilaakso Sochon ja Asekan välillä, lähellä Dammimia, jossa David löi Goliathin. Idässä kohoavain muorien välistä näkyy myös Gibea ja Gedor.

Me asetimme majamme eräälle kedolle tällä paikalla, joka oli niin rikas muistoista Simsonin ja Davidin ajoilta. Koko tämän ajan oli paahtava helle meitä vaivannut, ja seuraavana sunnuntaina oli kuumuus melkein sietämätön, meillä oli illoin teltissämme yli 40 astetta lämpöä. Sen lisäksi häiritsi meitä edellä puolen-päivää lukematon joukko mustia, kahta tuumaa pitkiä matoja, jotka suoraan sanoen peittivät sen lakeuden, jolla meidän leirimme seisoi. Ne matelivat ylös meidän teltteimme päälle ja peittivät ne sekä ulkoa että sisältä samoin kuin myös sängyt, pöydät, tuolit ja muut kalut. Nämä kutsumattomat vieraat pakoittivat meidän jättämään telttimme ja etsimään paikkaa, jossa olimme heistä vapaat. Me löysimme semmoisen paikan erään suuren, tuuhean viikunapuun alla, jossa meillä myös oli vähän suojaa tuota ankaraa hellettä ja polttamaa aurinkoa vastaan. Me viivyimme melkein koko päivän tämän puun varjossa, ja kun ilta vihdoinkin tuli suloisen toivotun viileytensä kanssa rupesimme hävittämään matoja, jotka olivat piirittäneet meidän telttimme. Me pääsimme hyvin helposti heistä, sillä ne olivat nyt ihan liikkumattomia eivätkä osoittaneet mitään elon merkkiä, kun niitä noukimme pois. Koko seuraavan yön kiusasivat meitä hyttyset, jotka vuorostaan tulivat meille vieraiksi, ainakin yhtä lukuisina kuin madot päivällä — tämä kaikki pani meidän kärsivällisyytemme Bejt-Nettifissä ollessamme kovalle koetukselle.