Part 7

Nukhl'issa oli meidän vaihtaminen kameleita ja saimme odottaa täällä kaksi vuorokautta, ennenkuin uudet kamelit saapuivat paikalle. Emme voineet siis pitkittää matkaamme, ennenkuin vasta maanantaina huhtikuun 2 päivänä.

Me olimme nyt Tyahah-arabialaisten alueella. Tämä on suuri Beduini-heimokunta, paljoa hurjempi la saaliinhimoisempi kuin heimokunta Tavarah, jonka alueen juuri olimme jättäneet, ja tulkkimme ilmoitti että heidän kamelinsakin ovat yhtä kesyttämättömiä kuin he itse; me saimme sittemmin useassa tilaisuudessa nähdä, että hän puhui totta.

Tässä en moi olla mainitsematta muutamaa sanaa tulkistamme; hän ansaitsee hyvin tulla likemmin tunnetuksi.

Hän oli syntynyt Mekkassa ja hänen nimensä oli Ali Hagasay. Hän oli täysi arabialainen, kookas varreltaan ja roteva. Hänen hivuksensa, viiksensä ja partansa olivat hiilimustat, silmänsä tummat ja vilkkaat.

Hän oli tavallisesti puettu valkeisiin alusvaatteisiin, jotka olivat hyvin avarat ja köytetyt kiini heti alapuolelta polvein, valkeat sukat ja kengät jaloissa, keltainen silkkiliivi uumillaan ja sininen takki yllä, joka jälkimmäinen oli runsaasti koristettu punoksilla, ja silkki turbani oli hänellä päässä. Aseena oli hänellä hyvä n.k. Damaskon sapeli, punaisella tupella ja punaisella kannikkeella.

Hänen luonteensa ei ollut juuri niin tulinen kuin Arabialaisten tavallisesti. Meitä kohtaan oli hän aina kohtelias. Meidän palveliamme ärsyttivät häntä toisinaan niin pahoin, että hän kiukuissaan rankaisi heitä kovalla kädellä, jolloin välistä vertakin vuosi.

Hän kohteli erinomaisen osaavasti niitä Beduineja, joiden kanssa jouduimme johonkin sanaharkkaan. Hän pysyi semmoisissa tiloissa järkähtämättömän tyynenä, joka omaisuus on melkein välttämätön erämaan tulkille.

Hän puhui helposti kuutta kieltä, nimittäin Englannin, Franskan, Italian, Kreekan, Turkin ja Arabian kieltä. Ylimalkaan oppimat Arabialaiset hyvin helposti vieraita kieliä.

Tavallisesti valittavat Itämailla matkustajat näiden tulkkein olevan epärehellisiä ja että he kaikin keinoin koettamat anastaa itsellensä rahoja, enkä minäkään voi sanoa meidän tulkin olleen varsin vapaan tästä virheestä; kuitenkin, jos hän tavalla tai toisella otti meiltä enemmän kuin hänellä oli oikeus ottaa, oli se aivan vähäpätöistä, ja hänen hyvät asuunsa muuten miellyttivät minua suuresti, niin että, jos joskus vielä sattuisin näillä tienoin kulkemaan, en ketään parempaa tulkkia voisi itselleni toivoa.

Sillä aikaa kuin Nukhl'issa viivyimme, kokosi t:ri Nickels eräsnä päivänä Beduinimme ja piti heille jonkinlaisen raamatun selityksen, jonka Ali tulkitsi heille. T:ri Nickels istui tuolilla ja Arabialaiset istuivat hiekalla kehässä hänen ympärillänsä. He ilmoittivat milt'ei jokaisen lauseen perästä suostumustansa, sanoen: "ktaib" (hyvä). Kun esittely oli lopussa, kiittivät he tohtoria sydämellisimmästi hänen hyväntahtoisuudestansa, että hän oli puhunut heille niin hyvistä asioista.

Samana päivänä, kuin Nukhl'ista olimme lähteneet, ratsastimme L. ja minä vieretysten ja puhuimme yhdestä ja toisesta. Silloin taivas oikealla puolellamme äkisti rupesi pimenemään, ja kun käännyimme sinne kohden, kohtasi meitä omituinen näky. Me näimme nimittäin hirmuisen hietapilven kohoaman aina keskitaivaalle asti ja levenevän yli taivaanrannan; se oli synkkä kuin paksuin pilvi. Meitä tosin vähän peloitti, vaan olimme myös iloissamme että etäältä saimme nähdä tätä luonnon-ilmiötä, josta paljon olimme lukeneet ja jota niin suuresti olimme pelänneet, nimittäin todellisen hietamyrskyn erämaassa.

Erämaan toisella puolella, vasemmalla kädellä meistä, värjätti samalla aikaa toinen paksu pilvi, joka lähetti runsaan sateen, niin että tämäkin puoli taivaanrantaa synkistyi. Tämä kaikki teki erämaan kamalan ja kolkon näköiseksi ja antoi esineille eriskummallisen värin.

Jo tulla ryöpähytti joku hietavihuri vinkuen yli senkin seudun, jossa me olimme. Levottomuudella odotimme sitä hetkeä, jolloin myrsky oli puhkeeva täyteen voimaansa.

Wälistä kiihtyvät nämä hietamyrskyt niin ankariksi, että karavanit ovat vaarassa tulla haudatuiksi lentohiedan alle.

Me pitkitimme kuitenkin matkaamme, varroten mitä tapahtuva oli.

Kun ensimäiset tuiskut ennättivät meidät, tuli minun kamelini levottomaksi ja rupesi vihdoin niin pahasti vikuroimaan, etten enää voinut häntä hillitä, ja koska pelkäsin hänen karkaavan, kun myrsky kävisi tuimemmaksi, hyppäsin maahan ja pääsin hänestä onnellisesti. Meidän sheikki otti kamelin kiinni ja talutti sitä sitten koko päivän.

Hiekkamyrsky vetäytyi kuitenkin vähitellen meidän ohitsemme, tekemättä meille mitään suurempaa haittaa, ja tunsimme itsemme todellakin kiitollisiksi, että niin vähällä siitä olimme päässeet.

Me asetimme telttimme erään puron rannalle, joka oli paisunut vedestä, jota päivän kuluessa läheisyydessä oli satanut.

Seuraavana aamuna käytin minä taasen samaa kamelia, ja ratsastettuani ravia hetken aikaa, en saanut häntä seisahtumaan, vaikka kiristin riimunvartta niin, että vedin hänen päänsä likelle rintaani. Yksi miehistömme tuli minua auttamaan ja pysäytti kamelin. Aamiais-atrialla käskin minä tulkkini hankkimaan minulle toisen kamelin. Hän otti silloin minun kamelini ja antoi minulle omansa.

Kun niin olimme hetken aikaa ratsastaneet, kuulin takanani huudettavan että väistyisin pois tieltä. Käännyttyäni taakse päin, näin entisen kamelini juosta kiitämän täyttä laukkaa ja tulkkimme pitämän kiinni satulasta kaikin voiminsa, estääksensä putoamistaan.

Kameli karkasi nyt meidän ohitsemme kelpo vauhtia ja viilsi hyvän matkaa ulos aavikolle, kunnes hän vihdoin seisahtui ja laskihe maahan. Tulkkikin heitti nyt tämän kamelin ja otti yhden meidän kameleistamme, toivottaen minulle samassa onnea, että otollisella ajalla olin luopunut eläimestä, sillä hyvin työläs on pysyä nelistävän kamelin selässä.

Wedestä, jota edellisinä päivinä oli runsaasti satanut, oli paikka paikoin syntynyt joukko pieniä puroja. Useat näistä olivat juuri meidän tiellämme, niin että meidän oli ratsastaen kahlaaminen niiden ylitse, joka oli hyvin tukalaa, sillä koska kamelein jalkapohja on litteä, käyvät he hyvin epävakaisesti märällä ja liukkaalla maalla. Kaksi heistä suistuikin nurin ja niiden joukossa oli se, jolla minä ratsastin. Kuitenkaan ei meille mitään vahinkoa tullut, vaan saatoimme paikalla pitkittää matkaa.

Muutaman päivän vielä matkattuamme, tulimme paikkaan, jota kutsuttiin Ebodaksi. Täällä löytyi erään roomalaisen kaupungin raunioita. Eräällä töyräällä ulkopuolla kaupunkia näkyi hirmuisen suuren linnoituksen rauniot.

Saman päivän illalla pystytimme me telttimme lähelle erään toisen roomalaisen kaupungin raunioita. Näiden kaupunkein nimet ja historia ovat kokonaan hävinneet; mutta noista jälillä-olevista raunioista päättäen, ovat ne kerta mahtaneet olla hyvin väkirikkaita.

Näiden kaupunkein ympärillä oleva seutu ei ollut enää erämaata. Isoja viljavainioita löytyi siellä, ja niitä Beduinit viljelevät vielä tänä päivänä, ja täällä me myös näimme monesta ajasta ensimäisen kerran vihannoivia, lukemattomilla kukkasilla kaunistettuja niittuja, ja erämaassa-kulkumme oli siis jo melkein kuin päättynyt.

Kun seuraavana päivänä olimme ratsastaneet lähes parin tunnin ajan, tuli etäällä edessämme näkyviin kauniita sinertäviä kukkuloita — ne olivat Judan vuoria, joilta totinen valkeus loistaa pimeään mailmaan — Judan vuoria, joilla Jesus oli syntynyt, joilla hän oli työskennellyt, kärsinyt, rakastanut, kuollut — jossa hän opetuslasten nähden jätti maan ja palasi Isänsä luoksi, valkeuden maahan, jättäen meille sanansa valaisemaan ja opastamaan syntistä samaan maahan.

Kun siinä nyt vieretysten ratsastimme, kysyi tohtori Nickels minulta, tokko minä oikein voin käsittää että silmämme nyt tähtäsivät Pyhän Maan vuoria — saman maan, josta olimme niin paljon lukeneet, josta niin usein olimme saarnanneet meidän kaukaisilla kotiseuduilla, ja jossa ne tapaukset olivat tapahtuneet joihin meidän toivomme ja ilomme perustuu; — minä ymmärsin mitä hän tarkoitti näillä sanoilla ja mitkä tunteet häntä liikuttivat. Tätä kaikkea oli mahdoton yhtä-haavaa käsittää, sillä sydämeen tunki niin monta ajatusta, niin monta pyhää muistoa, että tuskin millekkään näytti siellä olevan siaa. Kuitenkin — kaikesta omasta heikkoudesta huolimatta — oli tämä päivä ylen rikas.

Aamiaisen aikaan saavuimme Bersabaan ja olimme siten siis jo Pyhän Maan piirissä. Täällä löytyi ennen kaupunki, joka oli vanhimpia kaupunkeja, mitä milloinkaan on löytynyt. Paikalla on nimensä niistä lähteistä, jotka Abraham tänne kaivoi ja siitä valasta, jonka hän vannoi käydessään liittoon Abimelekin kanssa. Wielä nyt löytyy siellä kaksi lähdettä, joissa on raitista juoksevaa vettä. Ne ovat lähes 40 jalkaa syvät. Me istahdimme tähän ja käytimme aamiaisatriaamme tuota hyvää vettä Abrahamin lähteestä, joka erittäinkin virkistytti meitä, jotka erämaassa matkustaissamme olimme saaneet juoda ainoastaan kameleimme kantamaa vettä. Yhtä virkistävää kuin vesi olivat myös paikan muinaiset muistot.

Täällä ovat nuo kolme patriarkkaa aikansa oleskelleet, toinen toisensa perästä. Täällä istutti Abraham puita, jotka olivat sinä luonnon temppelinä, jossa hän palveli Jumalaansa ja saarnasi Herran nimestä. Näillä seuduilla kuleksi palkkavaimo Hagar poikansa kanssa, kun hän ajettiin ulos Abrahamin majasta.

Täällä osti Jakob veljeltänsä esikko-oikeuden ja hankki petoksella itselleen isänsä siunauksen. Täällä uhrasi Jakob Herralle, kun hän perheinensä aikoi lähteä Egyptiin poikansa Josephin luotsi, ja jolloin hän sai lupauksen Herralta, että hänen siemenensä oli tuleva suureksi ja voimalliseksi kansaksi.

Täällä teki Samuel poikansa tuomareiksi.

Tänne jätti Elias palveliansa, kun hän pakeni Isebeliä ja matkasi eteläänpäin korpeen ja lepäsi katavan alla, jossa häntä ruokittiin leivällä taivaasta, jonka jälkeen hän kulki Jumalan vuorelle Horebille ja puhui siellä Jumalan kanssa.

Tämä oli vihdoin Palestinan eteläisenä rajana, kun maan pituus pohjasesta etelään ulottui Danista Bersabaan.

Itse paikkakunta on jotenkin lakeata maata mutta hedelmällistä, vaikka ainoastaan pieni osa siitä tätä nykyä on viljelyksen alaisena.

Muutaman tiiman levähdyksen perästä pitkitimme matkaamme, ja kun ilta tuli, sioitimme leirimme kaunihimpaan kevätpukuun verhotulle niitulle.

Mikä eroitus tämän ja edellisten leiripaikkaimme välillä erämaassa! Siellä kasvoi tuskin ruohonkortta, siellä vallitsi syvin hiljaisuus — täällä hengitimme suloisinta kukkasten lemua, kuultelimme lintusten iloisinta laulua. Sinailla oli mailma kuollut, kolkko, alaston, mutta niinpian kuin tulimme Pyhän Maan rajalle, muuttui kaikki eloisaksi, hedelmälliseksi. Nämä kuvat näyttävät kuinka laki yksistään kuolettaa, mutta evankeliumi antaa hengen, kuinka Sinai musertaa, mutta Kristus parantaa. Onhan Hän Pyhän Maan kirkas tähti! Eihän maa olisikkaan pyhä, jollei se olisi täynnä muistoja Hänen pyhästä elämästänsä!

Warhaiseen aamulla seuraavana päivänä oli muutamia Beduineja kokoontunut meidän leiriimme pyytämään "baksjishia," koska tämä paikka oli heidän maatansa. Muutamat matkakumppaneistamme väittivät, ettei meidän pitäisi antaa heille mitään, kosk'ei heillä ollut oikeutta veroittaa meitä. Me kuormitimme siis kamelimme ja läksimme matkoihimme. Kun kappaleen matkaa olimme ratsastaneet, tulivat Beduinit, jotka olivat oikotietä rientäneet meidän eteemme, ja seisattivat kamelimme. He ottivat yhtäaikaa pyssyt alaltansa ja ilmoittivat sillä tavoin ettemme pääsisi, jollemme maksaisi heille mitä he vaativat. Etäällä näkyi suuri Beduinein leiri, jossa oli kolmen neljän kymmenen teltin paikoille. Yksi amerikalaisista matkatovereistamme, joka oli hyvin tulinen luonteeltaan, väitti lujasti ettei meidän pitänyt maksaa mitään ja oli kovin pahoillaan heidän hävyttömyydestänsä, kun tohtivat seisattaa meidän kameleitamme. Me kysyimme tulkiltamme mitä hän arveli asiasta, ja hän sanoi meillä ei muuta neuvoa olevan kuin maksaa mitä he vaativat; sillä muuten ottaisivat he yhden meidän kameleistamme ja veisivät sen leiriinsä, ja meidän olisi siinä tapauksessa ollut maksaminen paljoa suurempi summa sen lunastukseksi. Me maksoimme siis vihdoinkin dollarin, ja saimme vapaasti matkata tietämme.

Kilo 11 aikaan samana päivänä tulimme me kaupunkiin nimeltä Dhoheriych, joka on keskellä Judan eteläistä vuorenjonoa. Se ei ole mikään merkillinen paikka, emmekä olisikaan pysähtäneet täällä, jollei meidän täällä olisi ollut vaihtaminen kameleita viimeisen kerran.

Täällä syntyi hirveä kiista meidän tulkin ja kylän asukasten välillä, sillä he pyysivät enemmän kameleistansa kuin me tahdoimme maksaa. Viimein oli meidän kuitenkin maksaminen mitä he vaativat ja päälliseksi vielä puoli napoleondoria juomarahaksi, lepyttääksemme kylän päällikköä, joka oli suuttunut siitä että eräs Amerikalaisista oli uhannut häntä nyrkillään.

Pitkällisen puuhan ja viivytyksen perästä tulimme vihdoinkin valmiiksi lähtöön, ja viiden tiimaisen kovin vaivalloisen matkustuksen perästä saavuimme illan tullen Hebroniin, ensimäiseen varsinaiseen kaupunkiin, jonka Kairosta lähdettyämme tapasimme.

Me jätimme nyt kamelimme iäksi päiväksi. — Erämaa luultuin ja todellisten vaarainsa kanssa oli nyt takanamme. Kiitollinen olin, että olin saanut matkata sen läpitse, ja kiitollinen myös siitä suojeluksesta, jota sillä aikaa olin saanut.

Erämaassa matkatessamme olimme ikävyydellä halanneet onnellisesti päästä matkamme perille; kun sinne olimme päässeet, muistelimme kaipauksella menneitä, tämän matkan aikana kuluneita päiviä.

Nyt olimme muistorikkaalla paikalla. Täällä saatoimme aatoksessamme ikäänkuin keskustella noiden kolmen suuren patriarkan kanssa, jotka olivat täällä viettäneet enimmän aikansa. Täällä oli heidän majansa, heidän keveä telttinsä usein pystytettynä. Näillä vuorilla, näissä laksoissa kävivät heidän karjalaumansa laitumella. Täällä eleli Abraham "uskovaisten isä", täällä Isaak, "lupauksen poika", ja Jakob, "jota Jumala rakasti" — täällä elivät nämä kolme armoitettua miestä tuttavallisessa yhteydessä Jehovan kanssa, joka tunnusti itsensä "Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumalaksi". Täällä saivat he lupauksen lupauksen perästä siitä siunatusta "vaimon siemenestä", joka jo oli luvattu Paradisissa, joka oli poistava kirouksen ja sen siaan tuova runsaimman siunauksen kaikille sukukunnille, sillä Jumala lupasi että vapahtaja oli syntyvä heidän siemenestänsä.

Mainitsin Bersaban olevan vanhimpia kaupunkeita mailmassa, mutta Hebron on vielä vanhempi; sitä mainitaan vanhemmaksi Damaskoa Syriassa ja Laonia Egyptissä, jotka molemmat kaupungit ovat iki-vanhoja.

Kaupungin asema on erinomaisen kaunis. Se on syvällä Escholin lakson pohjassa, jonka korkeita äyräitä kaunistavat viinamäet ja runsaat öljy- ja muiden hedelmäpuiden istutukset. Wuorilla ja laksoissa on siellä täällä kyliä, jotka näyttävät kaunisten esikaupunkien kaltaisilta.

Kaupungilla on kaksi jotenkin suurta lammikkoa, joista kumminkin toinen on Davidin aikuinen.

Tänne jäi Abraham asumaan, kun hänen ja Lotin oli eroaminen. Täällä eli hän hiljaisuudessa ja rauhassa, kun sanoma Sodoman perikadosta ja Lotin vankeudesta tuli hänelle. Täällä kokosi hän sitte miehensä, ajoi pahantekiöitä takaa, tappoi heidät ja pelasti sukulaisensa.

Täällä sai hän vieraiksensa kolme miestä, kun hän Mamren lakeudella istui majansa ovella, koska päivä oli palavimmallansa, ja sai lupauksen poikansa syntymisestä. Täällä piti hän sittemmin tuota merkillistä keskustelua Jumalan kanssa Sodomasta ja Gomorrasta, jotka kaupungit Jumala oli sanonut aikovansa hävittää.

Täällä kuoli Sara ja Abraham osti pellon, jonka perällä oli Macpelan luola, Ephronilta Hethläiseltä hautauspaikaksi Saralle, itsellensä ja jälkeentulevaisillensa. Tämä oli ainoa osa siitä maasta, joka oli luvattu hänelle ja hänen siemenellensä, jota hän voi sanoa omaksensa. Tänne haudattiin ensin Sara, sitte Abraham itse; senjälkeen Isaak ja hänen vaimonsa Rebekka, sitten Lea, ja muutaman ajan perästä tuotiin tänne Jakobinkin balsameerattu ruumis Egyptistä.

Hauta on vielä jälillä — kaksoisluola jonka Abraham osti — ja arvattavasti säilyttää se povessaan patriarkkain tomun, ja luultavaa on että Jakobin ruumis, joka Egyptissä balsameerattiin, on kestänyt ajan hammasta samoin kuin Egyptin mumiat.

Tuo suuri patriarkkain hauta, jonka nimenä on Haram — Macpelan luola — on tätä nykyä merkillisin paikka Hebronissa. Sitä on pidetty pyhänä vuosisatain kuluessa lähes 4000 vuotta. Sitä ovat sekä Juutalaiset, että Kristityt ja Muhamettilaiset pitäneet kunniassa. Tämä seikka juuri selittää, kuinka tämä paikka on säilynyt kaikilta myrskyiltä, jotka Pyhällä Maalla ovat riehuneet. Kun Jerusalem niin monasti on hävitetty, tasoitettu maan kanssa, sen temppelit ja muurit kukistetut, ovat kaikki taistelevat puolueet kuitenkin kunnioittaneet tätä pyhää paikkaa, ja jokainen voittava kansa on aina pitänyt tämän haudan omistamista kalliimpana voittonansa. Muhamedilaiset, joiden hallussa tämä paikka, niinkuin koko maa, tätä nykyä on, pitävät patriarkkoja suurimpina prophetoinansa ja heidän hautaansa niin pyhänä, että niinhyvin Kristityiltä kuin Juutalaisilta on hengen-uhalla kielletty sisäänpääsy sinne, sillä Muhamedilaiset luulevat että "uskomattomain" salat saastuttaisivat tämän pyhän sian.

Jumala näyttää suojeleman tätä hautaa, jossa "uskovaisten isän" tomu lepää, vaikka Hän muutamaksi ajaksi on hylännyt sen kansan, jotka ovat hänen jälkeläisiänsä lihan jälkeen. Sillä ajalla kuin Abrahamin maja täällä on ollut rauhassa, on hänen kansansa kummallisia kohtaloita kokea saanut. He ovat huo'anneet Egyptin kovassa orjuudessa, sieltä tulleet takaisin siihen maahan, joka oli heille annettu. He ovat kärsineet Babylonin vankeutta ja sieltä toistamiseen palanneet isäinsä maahan. He ovat nyt, ristiinnaulittuansa Kunnian Herran, hajoitetut kaikkiin maihin ja kansakuntiin, joiden joukossa he vielä ovat häväisty sukukunta, jonka ajoittain on täytynyt kärsiä kovimpaa vainoomista. Jumalan lupauksen jälkeen ovat he vielä kerta palajavat maahansa, isäinsä haudalle. He tulevat takaisin, löydettyänsä Messiaansa, ei sitä, jota he vielä yhtenään etsivät, vaan sen, jonka heidän isänsä ristiinnaulitsivat Golgathalla. He tulevat takaisin otettuansa vastaan sen evankeliumin, jonka niin tylysti ja ykspäisesti ovat hylänneet. He palavat siunattuna sillä siunauksella, jonka Abrahamin siemen Herran lupauksen jälkeen oli tuottava mailmaan; sama siunaus on vihdoin kohtaava heitäkin. Silloin ylistävät he täällä Abrahamin haudalla sitä Jumalaa, jonka hämäräisiin lupauksiin Abraham uskoi, joka usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi.

Yli haudan on tehty iso rakennus, joka on 200 jalkaa korkea, 115 jalkaa leveä ja viittä eli kuutta kymmentä jalkaa korkea. Muurit ovat isoista hakatuista kivistä, samoin kuin Jerusalemin temppeli.

Kun lähestyimme tämän rakennuksen sisäänkäytävää, kokoontuivat kaikki kadulla olevat Muhamettilaiset meidän ympärillemme, ja katsellen meitä vihaisilla silmäyksillä, seurasivat he meitä aina portille asti, nähdäksensä astuimmeko me siitä sisään.

Hebronissa asui kuningas David Saulin kuoleman jälkeen 7 vuotta, niin kauvan kuin hän oli ainoastaan Judan kuninkaana. Hebronin väkiluvun arvellaan nousevan 10,000 henkeen, joiden joukkoon on luettu 500 Juutalaista. Täällä ei löydy yhtään kristittyä. Asukkaat ovat tunnetut kaikkein hurjimmiksi ja raivokkaimmiksi koko maassa, jonka vuoksi heidän usein nähdään jollakin tavoin osoittavan nurjuutta matkustavia kohtaan.

Huhtikuun 9 p:nä läksimme me varhain aamulla Hebronista ja matkasimme nyt tuota ikivanhaa tietä täältä Jerusalemiin. Tämä oli omituisin päivämatka kaikista kuin me teimme, sillä illaksi aioimme ehtiä "pyhään kaupunkiin", viivyttyämme ensin matkallamme muutaman tiiman Bethlehemissä. Minä olin aina pitänyt Jerusalemia meidän matkamme varsinaisena päämääränä, ja nyt olin tätä määrää niin lähellä.

Kamelein siasta oli meillä nyt tuliset hevoset, jota oli meistä hyvin mieluinen vaihto. Ratsastettuamme hetken aikaa pohjaa päin läpi kauniin vuorimaiseman, mutta kovin hankalaa tietä, saavuimme hirmuisen suuren tammen luotsi, jota sanotaan "Abrahamin tammeksi". Taru tietää kertoa että Abraham oli levännyt tämän tammen alla ja että hänen majansa seisoi tässä Mamren lakeudella, kun enkelit kävivät hänellä vieraina. Wakuutettuina ettei tämä puu, jos kohta näyttikin vanhalta, kuitenkaan tarjonnut varjoa Abrahamin aikana, katselimme kumminkin tuota muhkeata tammea jonkinlaisella kunnioituksella, sillä se oli ikäänkuin niiden tammein edustajana, joiden varjossa Abraham niin usein puhui Jumalan kanssa Mamren lakeudella.

Koko Hebronin ympärillä oleva seutu on tavallansa kauniimpia mitä nähdä saadaan. Joka taholla nousee korkeita vuoria viinamäkinensä ja kukkuloiden välissä on syviä hedelmällisiä laksoja.

Täällä tuskin löytyy yhtään tietä, yhtään polkua, joita patriarkat ja prophetat eivät olisi kulkeneet. Heidän kaupunkinsa ovat raunioina, mutta vuoret, joiden keskellä he asuivat, laksot, joita he viljelivät, lähteet, joita he käyttivät ovat vielä jälillä. Täällä saarnasi patriarkka elävän Jumalan nimestä, täällä ennusti moni propheta tulevia tapauksia, täällä veisasi David — paimenkuningas — ensimäiset, kauniit psalminsa, jotka vielä tänä päivänä tuottavat lohdutusta monelle surulliselle sydämelle. Seutu on rikas pyhistä, kalleista muistoista.

Me pitkitimme matkaamme ja jätimme pian taaksemme Hebronin viinamäet, ja maa tuli nyt ankeammaksi ja näköalat suuremmoisemmiksi ja vapaimmiksi.

Me sivusimme useampia kyliä, joista muutamain äsken rakettuin hakatusta kivestä valmistetut, siivot, valkeat huoneet näyttivät varsin viehättäviltä, toiset sitävastaan olivat ihan rappiolla. Näistä kävimme me katsomassa ainoastaan Ramet el Kuhlil'in raunioita. Ne olivat eräällä vuoren-töyräällä joka kohosi yli koko lähiseudun. Me voimme täältä nähdä Judan pyhät vuoret ja kukkulat, joita idässä rajoitti Kuollut meri ja Jordanin virta ja lännessä Philistealaisten lakeus. Tuolla puolla Kuolleen meren ja Jordanin kohosivat sitten Moabin kauniit kukkulat, joilla Moses sai katsella Pyhää Maata, ja Philistealaisten maan takana leveni Wälimeren tasainen pinta — suloinen näky, sillä tämän meren kautta oli meidän tiemme käyvä takaisin Europaan ja rakkaaseen kaukaiseen kotimaahamme.

Edellä puolenpäivän tulimme avaraan laksoon, jossa tapasimme kolme suurta vesisäiliötä, joita sanotaan "Salomonin lammikoiksi". Ne olivat kaikki kolme yhdessä rivissä, toinen toistansa alempana, ja niin laitetut, että ensimäisen pohja oli tasan toisen vedenpinnan kanssa, ja samoin oli laita toisen ja kolmannen. Ne olivat osaksi hakatut lakson kallioiseen pohjaan, osaksi raketut suurista hakatuista kivistä.

Näiden lammikkoin tarkoitus näyttää olleen että voitaisiin koota niihin vettä niin suuri määrä kuin mahdollista. Ne saivat vetensä eräästä lähteestä, joka oli vähän ylempänä lammikkoja, ja vettä kuljetettiin siitä ulos maanalaista torvea myöten. Viimeisestä lammikosta johdatettiin sitä sitten vedenkuljetuslaitoksen avulla Bethlehemiin ja sieltä sitten Jerusalemiin.

Nämä lammikot ja vedenkuljettajat ovat varmaankin jätteitä hyvin vanhoilta ajoilta ja ne on kai rakettu siihen aikaan, jolloin maa oli kukoistuksensa ja voimansa kukkulalla, niinkuin laita oli Salomonin hallituksen aikana.

Kun kotvasen aikaa, näiltä lammikoilta lähdettyämme, olimme ratsastaneet, tulimme Bethlehemiin. Ensi silmäys kaupunkiin, joka töröttäen uljaasti jyrkällä kalliolla, kohosi yli kaunisten laksoin ja viljavain kenttäin, oli todellakin viehättävä.

Korkealla yli noiden valkoisten huoneitten kohosi tuo hirmuisen suuri tummanharmaa kirkko, joka on rakettu yli sen luolan, jonka munkit sanovat samaksi majaksi, jossa Josephin pyhä perhe asui veronlaskupäiväin aikana ja jossa myös näytetään sitä seimeä, joka oli äsken syntyneen Juudan kuninkaan kätkyenä.

Kun ratsastimme Bethlehemin katuja pitkin, oudoksuimme tuota odottamatonta ystävällisyyttä, jolla asukkaat meitä kohtelivat. Tähän on syynä se että kaupungissa asuu melkein yksinomaisesti kristityitä. Nämät kuuluivat tosin Katoliseen, Kreekkalaiseen ja Armenialaiseen kirkkoon, joiden kristillisyys suurimmaksi osaksi on vaan tyhjä ulkonainen kuori, mutta noiden ympärillä asuvain Muhamedilaisten vihollisuus, joka uhkaa kaikkia "kristityitä koiria", kuulukoot sitten mihin kirkkokuntaan tahansa, vaikuttaa sen, ettäs tunnet jonkinlaista veljeyttä kaikkia kohtaan, jotka kumminkin tunnustavat kristityn nimeä.

Tuo korkealla asemalla oleva kaupunki tuijottaa yli muistorikasten kenttäin. Sen läheisyydessä kävi Ruth poimimassa tähkäpäitä Boaksen pellolla. Täällä paimensi David isänsä karjaa, kun Jumala lähetti Samuelin "Isäin Bethlehemitan tykö", voitelemaan yhtä hänen pojistansa Herran kansan kuninkaaksi.

Täällä ovat myös ne kedot, joilla paimenet saivat sanoman Messiaan syntymästä.

Kaupunki on vähäpätöinen — se on "vähäinen Judan tuhanten seassa"; mutta samalla kertaa ei Bethlehem Judan maalla suinkaan ole pienin Judan pääruhtinasten seassa, "sillä sinusta on tuleva se ruhtinas, jonka minun kansaani Israelia pitää hallitseman", sanoo Herra.

Täällä syntyi se merkillinen propheta, väkevä sekä sanoissa että töissä Jumalan ja kaiken kansan edessä — ihmisen poika — kaikkein kaunihin ihmisen lapsista, jonka elämästä kaikkein sekä Hänen ystäväinsä että vihamiestensä oli tunnustaminen, että Hän oli ilman synnitä ja ettei milloinkaan mitään vääryyttä käynyt Hänen suustansa, jonka tähden heidän myös oli etsiminen vääriä todistajia, kun he vihassaan ja kateudessaan tahtoivat tuomita puhtaan ja viattoman kuolemaan. Täällä syntyi se voimallinen kuningas, joka eroaa muista kuningaista ja ruhtinaista siinä, "ettei Hänen valtakuntansa milloinkaan kukistu", vaan pysyy voimassa ijankaikkisesti. Koko sivistynyt mailma lepää vielä vuosisatojen kuluttua niin sanoakseni Hänen jalkainsa juuressa ja pakanoissa leviää Hänen valtakuntansa leviämistään. Ajanlasku luetaan Hänen syntymäpäivästänsä ja sillä tavoin tunnustetaan että Hän aloitti uuden aikakauden mailmalle. Monta erimieltä on Hänestä ollut. Kaikkina aikoina on löytynyt niitä, jotka ovat tunnustaneet hänen olevan Jumalan pojan, mailman suuren sovittajan, ja että Hän kärsimisellänsä ja kuolemallansa on poisottanut mailman synnit. Kaikkina aikoina on myös löytynyt suuri joukko niitä, jotka tämän ovat hylänneet, jotka ovat kieltäneet raamatun puhuvan totta ja ovat ylenkatsoneet vieläpä usein vainonneetkin Jesuksen totisia opetuslapsia, niinkuin sokeat Juutalaiset vainosivat mestariansa. Jesuksesta on käynyt huhu kaikkina aikoina melkein samallainen kuin se huhu, joka kerta nousi Jerusalemin väestössä, joista muutamat sanoivat: "Hän on hyvä", mutta toiset: "Hän villitsee kansaa". Kaikesta tästä huolimatta on kuitenkin kummankin puolueen tunnustaminen että Ruhtinas Davidin kaupungista on maailman suurin henkilö.

Yksi mailman mahtavimmista ruhtinaista, lausui tämän vuosisadan alussa, kun hän äkisti oli langennut valtansa kukkulalta: "Moni mies, niinkuin Aleksander, Caesar, Augustus, Tamerlan, Attila ja minä itse, on valloittanut ja perustanut monta suurta valtakuntaa. Me olemme tehneet sen kunnianhimosta onnemme ja neromme avulla, ja sentähden ovat meidän valtakuntamme kutistuneet ja me itse pian joutuneet unhotuksiin: mutta Kristus perusti kerran valtakunnan ja Hän perusti sen rakkauden pohjalle ja sentähden ovat vielä tänäpäivänä tuhannet valmiit kuolemaan Hänen edestänsä".

Bethlehemissä on Jumala antanut langenneelle mailmalle vahvimman todistuksen rakkaudestaan, koska Hän antoi meille oman Poikansa. Täällä tuli Sana lihaksi ja asui meidän keskellämme. Täällä näimme me Hänen kunniansa ikäänkuin ainoan Pojan kunnian Isästä, täynnä armoa ja totuutta. Tästä vähä-arvoisesta kaupungista on totinen valkeus sädehtinyt mailmaan, ettei meidän ole tarvis vaeltaa pimeydessä. Täältä sai elämän kirkas lähde alkunsa, lähettäen täältä virkistävät virtansa kuolleen mailman perimmäisiin äärihin saakka. Täällä ilmaantui se kirkas kointähti, joka ennusti Uuden testamentin valoisaa päivää. Täällä syntyi meidän vapahtajamme, joka on meidän toivomme, meidän lohdutuksemme, elämämme ja meidän kaikki kaikissa.

Tule lukiani ja seuraa minua nyt "Jesuksen syntymisen kirkkoon". Se epäileminen munkkein tarinoihin, joka meitä oli seurannut luostarista luostariin, kirkosta kirkkoon ja kappelista toiseen, ei luopunut meistä vieläkään. Kirkot semmoiset kuin katolinen, Kreekkalainen ja Armenialainen, jotka pääasiassa niin ovat erehtyneet totuudesta, että he hylkäävät raamatun, joka on oikean kristillisen totuuden ainoa lähde, ja sen siasta seuraamat valhetta ja ihmisten keksimiä sääntöjä, eivät voi herättää suurta luottamusta. Kun siis heidän munkkinsa — nämä noiden turmeltuneitten kirkkokuntain kaikkein suurimmat tekopyhät, nämä kirkon laiskat lapset, palveliat tahi herrat, miksi heitä nimittää tahtoo — rupeevat kertomaan taruja siitä paikasta, jossa he viettävät hyödytöntä elämäänsä, niin eihän protestantilainen sille mitään voi, että hänen sydämensä usein asettuu niitä vastaan ja ettei hän pidä kaikkia heidän satujansa täytenä jumalallisena totuutena.

Kuitenkin kaikesta tästä epäilyksestä huolimatta, on se kirkko, johon nyt astumme sisään, hyvin merkillinen paikka, sillä se esittelee meille silminnähtäväksi sen tapauksen, joka ikäänkuin synnytti mailman uudesta ja vaikka emme täydellisesti voikkaan uskoa Jesuksen syntymisen tapahtuneen tässä luolassa, jota kirkko säilyttää holveissansa pyhimpänä paikkanansa, emme myöskään millään varmalla syyllä voi kieltää sen mahdollisuutta, kumminkaan minun tietääkseni. Kumminkin tapahtui tämä suuri ihme jossakin tässä läheisyydessä.

Jo toisella vuosisadalla ruvettiin tätä luolaa pitämään Pyhänä, koska sitä arveltiin siksi paikaksi, jossa "Poika meille annettiin, jossa lapsi meille syntyi". Wuonna 327 rakennutti keisarinna Helena sen ylitse komean kirkon, joka kirkko siis on Kristillisen rakennustaidon vanhin muistopatsas mailmassa.

Kirkko on noin 120 jalkaa pitkä ja 100 jalkaa leveä ja on jaettu useampiin kammioihin. Täällä löytyy kolme eri luostaria: yksi Katolinen, yksi Kreikkalainen ja Armenialainen. Näistä luostareista käyvät pimeät kiertoportaat ja käytävät alas seimeen, joka on kappaleen matkaa alapuolla kirkon lattian, kallioon hakattuna.