Part 15

Cæsareassa asui sadanpäämies Kornelius, joka erään ilmestyksen johdosta lähetti noutamaan Pietaria, joka silloin oli Joppessa Simon parkkarin luona, ja täällä sitte kastettiin Kornelius ja koko hänen perheensä, kun hän sitä ennen oli kuullut evankeliumia saarnattavan ja oli saanut Pyhän hengen. Tänne tuotiin Paavali vankina Jerusalemista. Täällä tämä apostoli myös puhui vanhurskaudesta, puhtaudesta ja tuomiosta, niin että Felix peljästyi ja sanoi: "mene tällä haavalla matkaas; vaan koska minä saan tilan, niin minä sinun tyköni kutsutan". Tämän kaupungin palatsissa puolusti tämä uskollinen totuudensaarnaaja itseänsä niin väkevästi, ja antoi niin hyvän tunnustuksen opetuksestaan, että kuningas Agrippa huudahti: "ei paljo puutu, ettes minua saa Kristityksi". Tästä satamasta läksi se laiva merelle, jolla Paavali alotti pitkän monivaiheisen retkensä maailman pääkaupunkiin Romaan, todistaaksensa siellä yhtä lujasti hänestä, jota hän ennen vainosi, kuin hän kotimaassaan oli tehnyt.

Täällä tapahtui eräs kuuluisa, surullinen tapaus, joka myöskin on kirjoitettuna Apostolein Tekoraamatussa. Herodes, sen Herodeksen pojanpoika, joka oli perustanut Cæsarean, tuli tänne alas Jerusalemista, vangittuansa siellä useampia seurakunnan jäseniä ja kidutettuansa heitä ja tapettuansa Jakobin, Johanneksen veljen miekalla ja vangittuansa Pietarin, joka kuitenkin ihmeellisellä tavalla pelastui hänen käsistänsä. Täällä määräsi Herodes juhlapäivän ja puki itsensä kuninkaallisiin vaatteisin ja istui tuomioistuimelle ja piti puheen kansalle, ja koko seurakunta huusi silloin: "Jumalan ääni (tämä on), ja ei ihmisen". Ja kohta löi Herran enkeli häntä, ettei hän kunniata Jumalalle antanut, ja madot söivät hänen, ja hän antoi henkensä.

Yökausi, jonka vietimme Cæsarean autioilla raunioilla, sai kuluneeksi rauhallisesti, vaikka seuralaisemme olivat pahaa aavistaneet, ja varhain seuraavana aamuna läksimme taas liikkeelle. Me seurasimme nyt merenrantaa matkallamme Karmeliin, jonne aioimme ehtiä illaksi. Me sivusimme matkallamme kaksi kaunista rauniota, jotka olivat hyvin Cæsarean raunioin kaltaisia; ja tällä päivämatkalla oli meidän kahlaaminen muutamain virtain poikki, jotka laskevat tässä Wälimereen. Ne olivat jotenkin syviä, niin että vesi nousi aina hevostemme satuloihin asti.

Koko päiväkauden näimme Karmelin mahtavat kukkulat ja saavuimme tälle vuorelle ennen auringon laskua ja ratsastimme ylös sen harjalle erääsen luostariin, joka on rakettu vuoren korkeimmalle huipulle ja jonka nimi on Eliaan-luostari.

Wiidestoista Luku.

Karmel. Matka Karmelista Nazaretiin.

Rakettuna Karmelin korkean harjan läntiseen päähän on Eliaan luostarilla vapaain ja kauniin asema. Sieltä katselet 1750 jalan korkeudesta yli tuon uljaan meren, jolla näimme useita valkeita, pullistuneita purjeita, "noita meren muhkeita joutsenia". Oikealla kädelläsi tuolla alhaalla on tuo kaunis S:t Jean d'Acre'n lahti ja vasemmallasi viljava lakso, nimeltä Dor, jonka läpitse juuri olimme matkustaneet.

Itse rakennus on kaunis ja suuremmoinen ja matkustaja voi asua täällä niin mukavasti kuin hän milloinkin toivoa saattaa. Wierasten huoneet ovat isot ja ilmaiset ja sisustus on parhaimmassa kunnossa. Munkit ovat erinomaisen ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Tuo mahtava luostarirakennus on monenkertainen ja katon päältä nousee pyöreä torni, josta matkustaja älköön laiminlyökö tuon ihanan näköalan katselemista.

Keskellä tätä rakennusta on kirkko, jonka alla näytetään sitä luolaa, jonne Elias kätki itsensä, Jesebelin vainoomista välttääksensä.

Jo varhain kokoontui tänne koko joukko erakolla, jotka sitten yhdistyivät, seuraten missejä sääntöjä, ja muuttuivat sillä tavoin munkeiksi.

Kun Napoleon piiritti S:t Jean d'Acre'ta, käytettiin luostaria sairashuoneena haavoitettuja Franskalaisia varten, ja kun hän vetäytyi takaisin, ryöstivät Turkkilaiset luostarin ja hävittivät sen milt'ei kokonaan.

Wuonna 1826 hankki eräs munkki, Jean Baltista, itsellensä luvan Turkin hallitukselta, saada uudestaan rakentaa luostarin, ja 14 vuoden perästä seisoi se valmisna vuorella kaikessa komeudessaan ja oli maksanut lähes puolen miljonaa riksiä.

Paikan mainio muisto on se suuri ihmetyö, jonka Herra täällä palveliansa Eliaan kautta teki. Hänen pyynnöstänsä oli Herra sulkenut taivaan, niin ettei satanut moneen vuoteen eikä myöskään langennut kastetta. Tästä syystä tuli suuri nälänhätä maahan, kunnes vihdoin aika tuli, että Herra tahtoi lakkauttaa rangaistuksensa. Hän sanoi silloin Eliaalle: mene ja osota itses Ahabille, että minä annan sataa maan päälle.

Elias meni ja astui Ahabin eteen, joka vihoissaan kysyi prophetalta: etkö sinä ole se, joka Israelin villitset? Tähän vastasi tuo peloton Jumalan mies: "En minä Villitse Israelia, vaan sinä ja sinun isäs huone, että te olette hyljänneet Herran käskyt, ja sinä vaellat Baalin jälkeen. Lähetä siis", lisäsi hän, "nyt kokoomaan minun tyköni koko Israel Karmelin vuorelle, ja neljä sataa ja viisikymmentä Baalin prophetaa ja neljä sataa metsistöin prophetaa, jotka syövät Jesebelin pöydältä".

Olisi voinut luulla, että Ahab, vastaukseksi tähän uskaliaasen puheesen, olisi antanut tappaa tuon rohkean saarnaajan. Mutta Eliaan Jumala, johon hän turvasi, oli hänen kilpensä. Ahabin oli tällä kertaa häntä totteleminen. Hän lähetti kaikkein Israelin lasten tykö, ja kokosi prophetat Karmelin vuorelle.

Täällä astui Elias kansan eteen ja sanoi: "kuinka kauvan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, niin vaeltakaat hänen jälkeensä, mutta jos Baal, niin vaeltakaat hänen jälkeensä".

Kun ei kansa mitään hänen kysymykseensä vastannut, pitkitti hän: "Minä olen ainoasti jäänyt Herran prophetaista; mutta Baalin prophetaita on neljä sataa ja viisikymmentä miestä: Niin antakaat nyt meille kaksi kalpea, ja antakaat heidän valita toinen kalpei ja hakata kappaleiksi, ja pankaan puitten päälle, mutta älkään siihen panko tulta; ja minä otan sen toisen kalpein ja panen myös puitten päälle, ja en pane siihen tulta. Ja huutakaat te teidän jumalainne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä. Kumpi Jumala vastaa tulen kautta, hän olkoon Jumala".

Arvattavasti eivät Baalin papit mielellänsä tähän kilpailuun suostuneet tuon pelätyn Jehovan prophetan kanssa, mutta ei heillä tässä ollut muuta neuvoa; sillä ei Elias kysynyt heiltä vaan kansalta, joka ikäänkuin yhdestä suusta vastasi Eliaan esitykseen: "Se on oikein".

Noiden vääräin prophetain oli siis koettaminen onneansa, sillä, jos he olisivat kieltäneet ottamastansa osaa uhraukseen, he silloin julkisesti olisivat tunnustaneet koko kokoontuneen mäkijoukon edessä, etteivät he itse luottaneet jumalaansa. Kun siis Elias sanoi heille: "valitkaat teillenne yksi kalpei, ja tehkäät te ensin, sillä teitä on monta, ja huutakaat teidän Jumalainne nimeä", niin ottivat he kalpein, jonka hän heille antoi, ja valmistivat ja huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: "Baal kuule meitä". Mutta ei siinä ollut ääntä eli vastausta.

Ikäänkuin pilkaten heidän jumalaansa, sanoi Elias heille: "huutakaat vahvasti; sillä hän on jumala, hän asettelee jotakin, eli on jotakin toimittamista, eli on matkalla, eli jos hän makaa, että hän heräis". Epätoivossaan huusivat he vahvasti ja viileskelivät itseänsä veitsillä ja naskaleilla heidän tavallansa, niin että he verta tiukkuivat. He pitkittivät sitä iltapuoliin siihen asti, että ruokauhri uhrattaman piti, mutta ei ollut siinä ääntä, ei vastaajaa, elikkä joka vaaria otti.

Silloin sanoi Elias kaikelle kansalle: "tulkaat minun tyköni". Ja koska kaikki kansa tuli hänen tykönsä, paransi hän Herran alttarin, joka kukistunut oli, ja otti kaksitoistakymmentä kiveä Jakobin lasten luvun jälkeen ja rakensi näistä kivistä alttarin Herran nimeen, ja teki kuopan ympäri alttarin, valmisti sitten ja hakkasi kalpein palasiksi ja pani sen puitten päälle. Hän antoi sitten tuoda neljä saavillista vettä ja kaataa ne polttouhrin ja puitten päälle ja teki tämän kolme kertaa, niin että vesi juoksi ympäri alttarin ja kuoppakin täyttyi vedestä.

Kun kaikki näin oli valmistettu, korotti Elias äänensä ja sanoi: "Herra, Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumala! ilmoita tänäpänä, että sinä olet Israelin Jumala ja minä sinun palvelias, ja että minä kaikki nämät sinun sanas jälkeen tehnyt olen. Kuule minua, Herra, kuule minua, että tämä kansa tietäis sinun olevan Herran Jumalan; ettäs kääntäisit heidän sydämensä takaisin". Niin lankesi Herran tuli ja poltti polttouhrin, puut, kivet ja mullan, ja nuoli veden kuopasta.

Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: "Herra on Jumala, Herra on Jumala". Mutta Elias sanoi heille: "ottakaat Baalin prophetat kiinni, ettei yksikään heistä Pääsisi", ja he ottivat heidän kiinni ja Elias vei heidän Kisonin ojan tykö ja tappoi heidän siellä.

Sillä tavoin kukisti Elias, Jumalan propheta, tuon väärän epäjumalan ja asetti Israeliin Jehovan palveluksen.

Hän menee vielä toisella ihmetyöllä näyttämään että elävä Jumala on Herra, kun hän astuu Ahabin eteen, joka, mitä hän liekin itsessään ajatellut, tämän kaiken tapahtuessa ei kuitenkaan uskaltanut vastustella Eliasta, sillä kaikki kansa, hänen ihmeestänsä hämmästyneenä, piti hänen puoltansa.

Elias sanoo Ahabille: "mene ylös, syö ja juo; sillä suuren sateen hyminä kuuluu".

Kun Ahab meni syömään ja juomaan, meni Elias Karmelin kukkulalle, ja lankesi maahan, ja kumarsi itsensä kasvoillensa, ja pani päänsä polveinsa välille; ja sanoi palveliallensa: "mene nyt ylös ja katso meren puoleen". Hän meni ylös, katsoi ja sanoi: "ei siellä ole mitään". Elias vastasi: "mene vielä sinne seitsemän kertaa". Ja seitsemännellä kerralla sanoi palvelia: "katso, sieltä nousee vähä pilvi merestä, niinkuin miehen kämmen". Elias sanoi silloin hänelle: "mene ja sano Ahabille: valjasta ja mene, ettei sade sinua käsittäisi". Ja sillä välillä tuli taivas pilvistä mustaksi ja tuulesta, ja tuli sangen suuri sade.

Niin osoitti Elias tälläkin ihmeellä että se Herra, jota hän palveli, oli Jumala.

Heti näiden tapausten jälkeen täytyi Karmelin väkevän prophetan, joka siellä ikäänkuin käski Jumalan tulta ja taivaan pilviä, paeta pelastaaksensa henkeänsä ja välttääksensä kuningatar Jesebelin vihaa, kun hän lähetti sanansaattajat sanomaan Eliaalle: "jumalat minun niin ja niin tehköön, jollen minä huomenna tällä aikaa tee sinun sielulles niinkuin yhdelle näitten (Baalin prophetain) sielulle".

Elias pakeni silloin etelän puolella Kanaan maata olevaan erämaahan ja tuli Jumalan vuorelle Horebille, jossa hän puhui Jumalan kanssa, niinkuin jo mainitsin Sinailla käydessämme.

Paikka, jossa nämät suuret ihmetyöt tapahtuivat, on varmaankin Karmelin vuoren harjan itäinen kamara, kuuden tai seitsemän tiiman matkan päässä luostarista. Paikan nykyinen nimi on el-Muhrakah (uhri), joka nimi luultavasti on saanut alkunsa Eliaan polttouhrista, jonka Herran tuli ihmeellisellä tavalla kulutti.

Koska olisi kulunut puolentoista vuorokautta, jos olisimme matkanneet tälle paikalle, emme tahtoneet tuhlata niin paljon aikaa tämmöiselle sivuretkelle, vaan tyydyimme siihen, että kumminkin olimme nousseet vuoren meren-puoliselle harjalle, ja matkalla Kanaan ja Nazarethiin saimme myös nähdä vuoren itäisen selänteen.

Wielä toisen kohtauksen kertoo raamattu täällä tapahtuneeksi. Karmelin vuorella asui nimittäin propheta Elisa, kun Sunemin vaimo, jonka huoneessa jumalan mies kerran oli asunut, tuli häntä etsimään ilmoittaaksensa hänelle, että hänen poikansa oli kuollut, ja pyytääksensä häntä herättämään hänen poikaansa kuolleista. Waimo meni prophetan tykö vuorelle, lankesi maahan hänen eteensä ja tarttui hänen jalkoihinsa ja rukoili apua. Elisa lähetti silloin palveliansa Gehasin vaimon huoneesen, että hän laskisi Elisan sauvan pojan kasvoille. Mutta pojan äiti sanoi prophetalle: "niin totta kuin Herra elää ja sinun sielus elää, en minä päästä sinua". Elisa nousi, seurasi vaimoa ja herätti hänen poikansa.

Me jätimme luostarin Myöhäseen illalla ja ratsastimme alas vuorelta polkua pitkin, joka oli melkein kiviporrasten kaltainen, ja saavuimme vähässä ajassa Haifa'n kaupunkiin, jossa leirimme jo oli valmisna.

Haifa siaitsee juuri Karmelin juurella meren rannalla. Kaupunki ei ole mikään merkillinen paikka. Siinä on 2000 asukasta.

Seuraavana päivänä ratsastimme tuon suuren S:t Jean d'Acre'n (Ptolemais) lahden ympäri. Me kävimme matkallamme yli Kisonin ojan, jonka rannalla Elias surmasi Baalin papit. Se on hyvin syvä, niin että täytyy kahlata kappaleen matkaa ulos merelle virran suun ympäri.

Me ratsastimme kauvan aikaa tuota hietaista merenrantaa ympäri lahden ja kävimme vielä yli toisenkin virran, Namon, joka maantieteessä on tunnettu nimellä Belus. Täällä, niin kertoo Plinius, keksivät Phoinikilaiset sattumalta lasin. Neljänneksen tiimaa vielä ratsastettuamme, saavuimme S:t Jean d'Acre'hen ja ratsastimme sen aimollisen portin kautta kaupunkiin sisään.

Kaupungin arabialainen nimi on Akka. Wanhassa Testamentissä mainitaan sitä Accon nimellä, kun kerrotaan että Asser ei ajanut Accon asujamia pois, vaan asui heidän seassansa.

Tuo Phoinikilainen Acco sai sitten nimen Ptolemais, luultavasti jonkun Ptolemeus-nimisen Egyptin kuninkaan jälkeen, sillä Aleksander Suuren valtakunnan jaon jälkeen hallitsivat Egyptin Ptolemeit osaa Syriastakin.

Paavali kävi Ptolemaissa, kun hän matkusti Jerusalemiin, ja tästä retkestä sanoo hän: "mutta me päätimme meidän purjehdusretkemme, tulimme Tyrosta Ptolemaidaan, tervehdimme veljiä ja olimme päivän heidän tykönänsä".

Ristiretkein aikana piiritettiin Akkaa useat erät ja se tuli monasti valloitetuksi, jolloin aina täällä vertä vuosi virtana.

Paikka oli ristiretkeiliäin vahvimpia linnoituksia. Kun olivat menettäneet Jerusalemin ynnä koko maan, pysyi Ptolemais vielä heidän hullussansa, ja täällä puolustivat he itsiänsä niin kauvan kuin mahdollista Turkkilaisia vastaan, kunnes vihdoin sultani Khalib ibn Kaluvan verisellä rynnäköllä valloitti kaupungin 1291.

60,000 kristittyä silloin joko tapettiin, tai myytiin orjiksi.

Niin päättyivät ristiretket, sittekuin Europan kristityt kansat kaksi vuosisataa olivat ponnistelleet voimiansa valloittaaksensa pyhää maata verivihollisiltansa Muhamedilaisilta, ja sitte kuin enemmän kuin kuusi miljonaa ihmistä oli menettänyt henkensä näissä yrityksissä. Tämä jättiläistaistelu oli nyt loppunut — puolikuu oli voittanut — kolkko ja haikea hiljaisuus vallitsi taas niillä rannoilla, jotka niin kauvan olivat kajahdelleet mailman suuren sodan pauhinasta.

500 vuotta sai nyt kuluneeksi, jolla aikaa Akkam kohtalot ovat peitetyt pimeyteen.

Kahdeksannentoista vuosisadan loppupuolella sai se taas surullisen maineen hallitsiansa julmuuden tähden. Tämän hirviön nimi oli el-Jezzar. Monien vaihetten ja seikkain perästä pääsi hän vihdoin Akkan pashaksi ja koko hänen elämänsä oli sitten yhtämittainen jakso rikoksia ja julmia tekoja. Hän myi usein saman piirikunnan hallituksen useammille hakijoille yhtä haavaa; toisinaan veljeksille, välistäpä isälle ja pojallekin; ja sitten yllytti hän heitä salaisesti surmaamaan toinen toistansa.

Usein tapahtui, kun hän oli haremissaan lemmityistensä kanssa, että hän sieppasi jotakuta heistä korvasta kiinni, ikäänkuin pilan vuoksi, ja keikkasi samassa korvan pois väkipuukollaan.

Eräs Judalainen, joka oli hänen pankkiirinsa, oli tunnettu erinomaisen kauniiksi. Muutamana päivänä tervehtää Jezzar häntä ja ylistää hänen kauneuttansa, mutta samassa kutsuu hän palveliansa paikalle ja käskee puhkaista Judalaiselta silmän pois päästä. Jonkun ajan kuluttua huomasi Jezzar, että pankkiiri osasi niin kääriä turbaninsa, että hän melkein sai peittoon tuon puhkaistun silmän, ja hän antoi nyt ilman arvelematta leikata häneltä nenän. Ja vihdoin leikkautti hän häneltä päänkin. Tämän Judalaisen perhe elää vielä Damaskussa ja on rikkaampia pankkiirihuoneita siellä.

Jezzar antoi kerran polttaa hirmuisen suuressa uunissa erään muukalaisen elävältä, jonka hän yhtenä päivänä tapasi istumasta ulkopuolella kaupungin porttia ja joka ei noussut seisoalle hänen tullessansa, ja samassa uunissa poltatti hän myös kaikki orjat, jotka tällä hänen kävelyllänsä seurasivat häntä, sentähden että hän luuli yhden heistä matkivan häntä.

Muutamana päivänä tappoi hän omalla kädellään suurimman osan seraljissaan olevista naisista, ja kun hän itse vihdoin väsyi teurastamiseen, kutsutti hän saapuville kolme hurjaa soturiansa, jotka tappoivat nuo jälillä olevat, niin että vähintänsäkin 15 kaunista nuorta tyttöä sillä tavoin julmimmalla tavalla raadeltiin. Hän pani tämän tekonsa toimeen eräässä kauniissa puutarhassaan ja syynä oli että hän epäili heitä kaikkia uskottomuudesta.

Eräällä toisella verisellä tavalla tuli Akka vähän ajan kuluttua toistamiseen kuuluisaksi, kun Napoleonin laivasto 1799 laski maalle sen rannalla. S:t Jean d'Acre'n vahva varustusvärkki kesti kuitenkin piirityksen ja löi takaisin 8 väkirynnäkköä ja Napoleonin oli veteraneinsa kanssa jättäminen kaupungin tyhjin toimin.

Ei kauvoja kumminkaan kulunut, niin valloittivat Egyptiläiset, tuon voimallisen Ibrahim Pashan johdossa, tämän vahvasti varustetun kaupungin.

Kun tämä urhokas ruhtinas sitten levitti valloituksiaan yhä edemmäksi, niin että Europalainenkin Turkinmaa oli vaarassa, kävivät Englanti, Itävältä ja Wenäjä keskenänsä liittoon häntä vastaan. Englantilainen laivasto, amirali Staffordin ja Commodore Charles Napierin komennon alla, purjehti silloin Akkaan ja ampui maahan kaupungin varustukset hyvin lyhyellä, mutta ankaralla pommittamisella. Akkan ynnä koko Palestiinan jätti nyt voittaja tuolle kurjalle Turkin hallitukselle, maakunnalle itse vahingoksi.

Warustusvärkit, jotka sodasta ovat kärsineet niin paljon että ne näyttävät suurelta raunioryhmältä, ovat jääneet sillensä lahistumaan eikä Turkin hallitus näy ottavan niitä korjataksensa.

Kaupungissa on lähes 5,000 asukasta, eikä sillä ole mitään erittäin merkillistä näytettävänä, jonka tähden emme viipyneetkään täällä kauvoja aikoja, vaan pitkitimme matkaamme, katseltuamme varustusvärkit.

Ilma ei ollut tänä aamuna niin kaunis, kuin meillä tavallisesti oli ollut. Taivas oli pilvessä ja tuontuostakin tuli sadekuuroja.

Kun olimme jättäneet S:t Jean d'Acre'n, ratsastimme itäänpäin yli suuren viljavan lakeuden. Tie, eli oikeimmin polku, oli täällä erinomaisen tasainen ja hyvä, niin ettei mikään estänyt meidän virkkuja hevosiamme ravaamasta ja tuontuostakin heittämästä nelistä.

Kun olimme tulleet lakeuden loppupuoliin, sanoi tienopas, jonka Akkasta olimme ottaneet, ettei hän voinut käydä etemmäksi, mutta vakuutti samassa, ettemme voineet eksyä tieltä, kun vaan seurasimme polkua. Me tulisimme, hänen sanainsa jälkeen, pian kylään, josta voisimme pyytää uutta opasta. Me maksoimme hänelle hänen palkkansa ja laskimme hänet menemään.

Kun aamulla läksimme liikkeelle Haifasta, olimme lähettäneet miehemme muulein kanssa menemään suorinta tietä Kanaan. L., joka oli väsynyt, seurasi heitä, ettei hänen tarvinnut tehdä niin pitkää matkaa sinä päivänä. Meitä oli siis vaan nuot toiset matkakumppanit ja tulkkimme.

Sitte kuin oppaamme oli meistä luopunut, pitkitimme me omin päimme ratsastustamme itää kohden. Me jätimme nyt heti pian tuon ennen mainitun lakeuden ja tulimme keskelle korkeita ja kauniita puita kasvavia kumpuja, joiden välissä meidän tiemme luikerteli edelleen läpi hedelmällisten laksoin, joista muutamat olivat viljellyt, toiset villisti kasvavan heinän vallassa.

Emme olleet pitkälle ehtineet, ennenkuin jo kokonaan eksyimme tieltämme. Laksot olivat niin toinen toisensa kaltaisia, ettemme tietäneet missä olimme, tai mihin ohjaisisimme kulkumme. Me ratsastimme sentähden suorastaan itää päin, toivoen löytävämme jonkun polun tai tapaamamme jonkun ihmisellisen olennon, joka voisi neuvoa meitä taas oikealle uralle.

Kuleksittuamme sillä tavoin noin kaksi tiimaa aikaa, löysimme viimeinkin hyvän ja tasaisen tien ja päätimme seurata sitä, sillä, jos ei se vienytkään meitä Kanaan, johtihan se meidät kumminkin johonkin kylään, josta voisimme saada tienoppaan.

Juuri kuin parhaiden iloitsimme että olimme löytäneet tämän tien, hämmästyimme suuresti kun emme nähneet H:ra Tayloria seurassamme; hän oli jäänyt perään, eikä ollut kai sitten enää löytänyt meidän jälkiämme.

H:ra Botcharby hämmästyi kaikkein pahimmasti, sillä hän pelkäsi hoidokkaansa niin eksyneen vuoristoon, ettemme enää löytäisi häntä.

Me ratsastimme nyt kaikille haaroille etsimään häntä, ja huusimme hänen nimeänsä voimaimme perästä. Me etsimme häntä kauvan aikaa turhaan, mutta vihdoin näimme hänen tulla ratsastaman täyttä nelistä juuri samaa tietä, jonka äsken olimme löytäneet.

Me olimme iloissamme että tapasimme hänen, mutta hän sai ankaria nuhteita varomattomuutensa tähden, että oli eronnut meistä semmoisella paikalla, jossa helposti olisimme voineet erota iäksi päiviksi.

Me seurasimme nyt tietä, jonka olimme löytäneet ja muutaman tiimaa ratsastettuamme, tulimme avaralle lakeudelle, jossa muutamat paimenet paimensivat laumaansa. Me huusimme näille miehille että tulisivat näyttämään meille tietä Kanaan, mutta he pelästyneinä ottivat turvansa käpälämäkeen ja potkivat tiehensä.

Me näimme nyt kumminkin etäällä kylän, jonne ohjasimme kulkumme. Kylän asukkailta saimme tietää että Kanaan kaupunki oli kappaleen matkan päässä Pohjosessa päin tällä lakeudella.

Lakeus oli erinomaisen kaunis ja viljava, sen nimi on el-Battauf.

Me ratsastimme nopeasti hyvää tietä viljavain vainioin läpitse. Aurinko laski juuri noiden ympärillä olevain vuorten taa ja lähetti pitkiä varjoja lakeudelle lähellä Kanaata Galileassa.

Wihdoinkin näin taas ruotsalaisen matkakumppanini ja sain kuulla että hän oli saanut kokea samoja vastuksia kuin me; miehemme, joita hän seurasi, olivat nimittäin käyneet harhaan, niin että he, samoin kuin me, olivat kuleksineet sinne tänne koko päiväkauden ja saapuivat Kanaan ainoastaan puolta tiimaa ennen meitä. Me olimme sentähden kaikki jotenkin väsyneitä sinä iltana.

Kanaa on rakettu sen vuoren vierteelle, joka sattuu tuohon äsken mainittuun lakeuteen, ja sieltä on jotenkin avara näköala yli tuon kauniin lakeuden ja yli vuorten, jotka sitä ympäröivät.

Täällä ei löydy mitään raunioita ja luultavaa on ettei Kanaa milloinkaan ole ollut mikään etevä kaupunki. Ainoa, mitä kaupungista on muistettavaa, on tuo kertomus Joh. 2:ssa luvussa Jesuksen ensimäisestä ihmetyöstä Galileassa, jonka hän teki "ilmoittaaksensa kunniaansa".

Me jätimme nyt Kanaan seuraavana päivänä, ratsastaaksemme Nazaretiin, joka on noin kolmen tiiman matkan päässä täältä. Me ratsastimme yli tuon kauniin el-Battauf'in lakeuden ja tulimme taas vuoriselle maalle.

Kohta kun olimme lakeuden jättäneet, sivusimme erään kylän, jota nyt kutsutaan Sefurieh, muinoin oli sen nimi Sepphoris ja Diocæsarea. Kylä on rakettu erään ymmyrkäisen kummun vierteelle, jonka huippua kaunisti jotenkin ison linnan raunio. Ylt'ympäri virui pylvästen ja suurten hakattuin kivein kappalia, jotka osoittavat että paikka ennen on ollut sangen tärkeä paikka.

Josephus mainitseekin useassa paikassa että Sepphoris oli vahvimpia kaupunkeita, mitä Romalaisilla Galileassa oli. Itse kaupungissa löytyy gootilaiseen malliin raketun kirkon raunioita. Kirkko rakettiin luultavasti ristiretkein aikana ja taru tietää kertoa sen seisoneen samalla paikalla, jossa Neitsyt Marian vanhemmat, Joakim ja Anna, kerran asuivat.

Sefurieh'n ja Nazaretin välillä oleva tie kävi koko ajan vuoristen seutujen kautta. Kerran vei se meidät korkealle vuoren-selälle, josta meillä oli vapaa ja ihana näköala. Länteen päin näimme maan ulottuvan aina Wälimereen asti. Etelässä näimme ainoastaan korkeita muoria, toinen toisensa takana; kaikkein kauvimpana idässä päin olivat Gilboan vuoret, sitte Samarian kauniit kukkulat keskellä, ja lännessä päin Karmelin harja, ulottuen aina Wälimeren rantaan saakka. Pohjoisessa päin katosi myöskin näköala vuoristoihin ja korkealle yli tämän harmaan ryhmän kohosi tuo lumella peitetty Hermon, jonka valkea huippu kopeasti katseli ympärillään olevia alempia vuorenselkiä. Syyllä siis ansaitsee se nykyisen nimensä Gebel es-Sheik (vuoripäällikkö). Itäänpäin leveni tuo yhtä suuri kuin kaunis Esdraelonin lakeus, ja tuolla toisella puolella Jordanin kohosivat Gileadin vuoret. Lakeudella, taipaleen matkan päässä, törötti tuo kaunis tammia kasvava Tabor ja samalla suunnalla, vaikka hyvän matkaa toisella puolella vuoren, tiesimme tuon kuuluisan Genesarethin järven eli Galilean meren olevan. Nämä vapaat, ihanat näköalat viehättivät kauvan meidän silmiämme, ja katseltuamme niitä hyvän hetken, ratsastimme nyt alas vuorelta ja saavuimme pian Nazaretiin.

Kuudestoista Luku.

Nazaret.

Niiden vuorien sylissä, jotka ympäröivät Esdraelonin suurta lakeutta pohjan ja luoteen puolelta, on Nazaret. Kaupungin rakennukset ovat kaikki kivestä ja paremmin raketut ja huolellisemmin hoidetut kuin minkään muun kaupungin rakennukset pyhässä maassa. Ne seisovat joko alhaalla ahtaan lakson pohjassa, tahi niiden vuorten vierteillä, jotka ympäröivät laksoa. Kadut ovat kapeat ja likaiset, niinkuin kaikissa itämaalaisissa kaupungeissa.

Asukasten lukumäärä on 4000 paikoille. Niistä ovat ainoastaan 680 muhamedilaista, muut kristityitä.

Ne tapaukset, jotka ovat tehneet Nazaretin kuuluisaksi ja ovat houkutelleet tänne lukemattomia joukkoja pyhissä vaeltajia, ovat "Marian ilmestys", joka tapahtui tässä kaupungissa, ja Jesuksen lapsuuden ja nuoruuden aika, jonka hän vietti täällä vanhempainsa luona.

"Kuudentena kuukautena lähetettiin enkeli Gabriel Jumalalta Galilean kaupunkiin, joka oli Nazaret, neitseen tykö, joka oli kihlattu miehelle, jonka nimi oli Joseph, Davidin huoneesta; ja neitseen nimi oli Maria. Ja enkeli tuli sisälle hänen tykönsä ja sanoi: terve, armoitettu! Herra on sinun kanssas: siunattu sinä vaimoin seassa!

"Mutta kuin hän näki hänen, hämmästyi hän hänen puheestansa ja ajatteli, millainen se tervehdys oli. Ja enkeli sanoi hänelle: älä pelkää, Maria! sillä sinä löysit armon Jumalan tykönä. Ja katso, sinä siität kohdussas ja synnytät Pojan, ja sinun pitää kutsuman hänen nimensä Jesus. Sen pitää oleman suuren ja pitää kutsuttaman ylimmäisen pojaksi; ja Herra Jumala antaa hänelle Davidin hänen isänsä istuimen, ja hänen pitää Jakobin huoneen kuningas ijankaikkisesti oleman ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman".

Niin sanoi Maria enkelille: "kuinka tämä tulee, sillä en minä miehestä mitään tiedä?" Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päälles ja ylimmäisen voima varjoo sinun: sentähden myös se Pyhä, kuin sinusta syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi".

Täällä ilmestyi myös enkeli Josephille, Marian kihlatulle miehelle, kun hän salaisesti aikoi hylätä hänen; ja enkeli sanoi: "Joseph, Davidin poika! älä pelkää ottaakses Mariata puolisotas tykös; sillä se kuin hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hänen pitää synnyttämän pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus; sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä". Tämä kaikki on tapahtunut, että täytettäisiin mitä Herralta sanottu on prophetan kautta, joka sanoo: "katso neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän pojan, ja hänen nimensä pitää kutsuttaman Emanuel; se on niin paljo sanottu: Jumala meidän kanssamme".

Kun Joseph ja Maria tulivat takaisin Israelin maalle lapsen kanssa pakoretkeltään Egyptistä, "tulivat he ja asuivat kaupungissa, joka kutsutaan Nazaret, että täytettäisiin kuin prophetain kautta sanottu oli: hän pitää Nazareukseksi kutsuttaman".

Tässä kaupungissa kasvoi lapsi ja vahvistui hengessä ja täytettiin viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen kanssansa. Kahdentoista vuoden vanhana jätti Jesus Nazaretin, mennäksensä vanhempainsa kanssa Jerusalemiin Pääsiäisjuhlalle, ja kun hän siellä temppelissä oli todistanut totuuden opettajille, niin että kaikki, jotka hänen kuulivat hämmästyivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa, ja kun hänen vanhempansa täältä vihdoin löysivät hänen, niin meni hän alas heidän kanssansa ja tuli Nazaretiin ja oli heille alamainen. Ja Jesus menestyi viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

Näin kuuluu raamatun kertomus niistä tapauksista, jotka ovat tapahtuneet Nazaretissa ja jotka ovat tehneet tämän vähäpätöisen kaupungin niin kuuluisaksi. Täällä ilmoitettiin Jumalan Pojan syntyminen hänelle, joka oli synnyttävä Hänen ihmisen pojaksi, täällä mainitsivat enkelein kielet ensimäisen kerran Jesuksen nimen ja sen merkitys sanottiin olevan: "hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä".

Eräs matkustaja lausuu Nazaretista näin: "Kuinka usein on Vapahtaja lapsuudessaan juoksennellut näillä kaduilla? Kuinka usein on hän varmaankin seurannut äitiänsä lähteelle? Kuinka usein on hän rauhallisina iltahetkinä istunut vanhempainsa kanssa heidän asuntonsa katolla, niinkuin näillä seuduilla tapa on? Kuinka usein on hän käyskennellyt näillä vuorilla, astellen jumalallista kutsumustansa ja keskustellen tuttavallisesti Isänsä kanssa?"

Melkein samankaltaisia kysymyksiä heräsi meissä sinä päivänä, jolloin telttimme seisoivat pystytettyinä lähellä Nazaretia ja kun nuo muistorikkaat kukkulat joka taholta ympäröitsivät meitä.

Kahdesti mainitaan evankeliumeissa, että Jesus matkoillaan pyhässä maassa kävi kotiseuduillaan, sitte kuin hän oli alottanut opettaja-virkansa.