Part 8

Kun käyt näitä käytäviä pitkin, havaitset siellä täällä pieniä kappeleita ja luolia, jotka ovat kaunistetut tauluilla ja valaistut lampuilla ja kynttilöillä. Jokaisesta näistä paikoista on munkeilla jotakin kertomista. Tässä on historioitsia Eusebion hauta, vähän matkaa edempänä on pyhän Hieronymon hauta, jonka yläpuolta rippuu taulu, esitellen tuota pyhää kirkkoisää lepäävänä leijonan päällä. Heti hänen hautansa vieressä on eräs pieni nelikulmainen kammio nähtävänä, jonka sanotaan olleen hänen lukukamarinsa, jossa hän käänsi raamatun latinaksi; ja munkeilla on paljon kertomista kuinka hänellä täällä oli ollut ilmestyksiä ja kuinka hän oli ollut kuuleminansa viimeisen tuomion pasunain äänen j.m.s. Wihdoin sivusimme me erään alttarin, jonka sanotaan osoittavan sitä paikkaa, jossa muka 20,000 niistä lapsista, jotka Herodes antoi tappaa, lepäävät haudattuina, ja jonka tähden paikkaa kutsutaan "viattomain alttariksi". Huonosti tehty öljyvärinen taulu, joka esittelee tätä julmaa murhaamista, on kaunistamassa paikkaa. Syyllä voi kysyä kuinka niin monta ruumista on mahtunut niin ahtaaseen luolaan.

Astuttuamme vielä viisi porrasta alas tulimme niin kutsuttuun Josephin kappeliin, jossa Josephin sanotaan oleskelleen, kun Jesus syntyi. Täältä vie kaita ja mutkainen käytävä itse "syntymisen kappeliin", pitkään luolaan, joka on 38 jalkaa pitkä ja 11 jalkaa leveä. Tämän luolan perällä löytyi vielä toinen pienempi komero, joka kokonaan oli vuorattu marmorilla. Sen lattiana oli suuri marmorilevy, jonka keskikohta on kaunistettu hopeaisella tähdellä ja sen ympärillä oli luettavana nämä sanat hopeaisilla kirjaimitta: Hic de Virgine Maria Jesus Christus natus est. (Tässä syntyi Jesus Kristus neitsyt Mariasta).

Tämä seimi ja kirkko kappeleinensa oli kokonaan verhottu kullalla, hopealla, silkillä ja marmorilla, ja joka paikassa rippui koristettuja kulta- ja hopea-lamppuja, joista muutamat paloivat lakkaamatta, yöt ja päivät.

Kokonaisuudessaan herätti tämä kaikki omituisen tunteen, ja se kunnioitus, jota munkit ja pyhissävaeltajat näille paikoille osoittivat, kun he konttasivat polvillaan ja suutelivat tuota kylmää marmoria, näytti pikemmin epäjumalan palvelukselta.

Käytyämme vielä useammat käytävät läpitse ja nähtyämme koko joukon alttareita ja kuultuamme tarinoita niistä, saavuimme viimein, melkein kyllästyneinä tähän kaikkeen, uudestaan kirkkoon.

Kun meidän piti lähteä kirkosta, tuli koko joukko ihmisiä, jotka tarjosivat meille kaikenlaisia ebenluusta valmistettuja pieniä kaluja muistoksi Bethlehemistä. Ostettuamme yhtä ja toista nousimme taasen hevostemme selkään ja läksimme matkaamaan Jerusalemia kohden.

Wähän aikaisen ratsastuksen perästä, ennenkuin Bethlehem vielä katosi näkymistämme, sivusimme Rahelin haudan. Sen ylitse tehty rakennus nähtävästi ei ole vanha, mutta mitään epäilemisen syytä ei löydy, ettei se olisi rakettu yli saman haudan, jossa hän todellakin lepää. Tämä hauta on yksi niistä harvoista muistoista, joita kristityt Juutalaiset ja Muhamedilaiset yhtä suuresti kunnioittavat, ja kaikki kertovat he saman tarinan siitä.

Jakob aikoi matkata perheensä kanssa Bethelistä, ja kun hän tuli juuri lähelle Ephrathia, sairastui Rahel, ja hän kuoli siellä synnyttäissänsä Benjaminin. Jakob hautasi hänen Ephrathin tien varrelle, joka nyt on Bethlehem. Ja Jakob pystytti muistopatsaan hänen haudallensa; samalla paikalla on Rahelin muistopatsas vielä tänä päivänä. Hautapatsas löytyi siis vielä täällä Moseksen aikana. Se on jo aikoja sitten hävinnyt, mutta muisto Rahelin katkerasta kuolemasta ja hauta, johon hän laskettiin, ovat vielä pysyneet ja Bethlehem näkyy etäällä tuskin neljänneksen penikulman päässä hänen haudaltansa.

Kun olimme sivunneet haudan ja ratsastaneet ylös loitosti viertävälle ylängölle, siinti etäällä korkeilla muureilla ympäröitty kaupunki. Tuolla häämötti nyt todellakin edessämme Jerusalem "suuren kuninkaan kaupunki" — kaikkein Pyhäin ja kallisten muistoin pesäpaikka.

Illan aurinko valaisi kirkkaasti tuota pyhää seutua, ja teki Zionin ja Morian vuorilla heloittavat rakennukset häikäsevän valkeiksi; tuolla kaupungin toisella puolella näkyi tuon rakkaan Öljyvuoren kukkula, jonka juurella Gethsemane oli, ja pitkiä varjoja rupesi jo levenemään Hinnomin ja Jehosaphatin laksoissa.

Meidän matkamme vaarat ja vaivalloisuudet unohtuivat kokonaan, tuo ihana iltahetki korvasi ne kylliksi, ja siinä me nyt ratsastimme kaikki viisi matkakumppania kokonaan aatoksiimme vaipuneina ja äänettöminä, lausumatta tuskin sanaakaan toinen toisillemme. Kaikkein silmät tähtäsivät vaan yhä meidän matkamme suurta päämäärää.

Kun aurinko laski, olimme jo pystyttäneet telttimme ulkopuolelle kaupungin muureja Gihonin lakson vierteelle kaupungin luoteisella kulmalla.

Kahdeksas Luku.

Ensimäinen viikko Jerusalemissa.

Mitäpä haastelisin "tuosta suuren kuninkaan kaupungista?" Minulla on niin paljon sanomista käynnistäni siellä, etten tiedä mistä alan, mihin lopetan.

Illalla Huhtikuun 9 p:nä oli meidän karavanimme saapunut Jerusalemiin ja levättyämme yön levollisemmin kuin moneen yöhön sitä ennen, koitti vihdoinkin toivottu aamu tällä pyhällä paikalla.

Warhain aamusella, kun ensin hätäpikaan olimme aamiaista nauttineet, läksimme leiristämme ja kävimme kaupunkiin. Ikäänkuin unissa kävelin minä edestakaisin sen katuja pitkin; — oliko se todellakin Jerusalem, jonka nyt näin? Olinko todellakin keskellä sitä kaupunkia, jossa Jesus oleskeli niin usein, jossa Hän opetti ja jossa hän kärsi niin katkerasti? Tätä kaupunkia, joka muistossani oli niin likeisessä yhteydessä vapahtajani elämän kanssa, olin minä ruvennut pitämään jonakin ylenluonnollisena kaupunkina, taivaallisten asuntona, jonka tähden minua vähän oudostutti, nähdessäni sen olevan jotenkin muiden itamaalaisten kaupunkein kaltainen.

Kuitenkaan ei nykyinen Jerusalem ole enää sen kaupungin kaltainen, jota Jesus itki, ajatellessaan mitä vähän ajan kuluttua oli sille tapahtuva. Nykyinen kaupunki on rakettu entisen Jerusalemin raunioille. Tuo uljas temppeli, korkeain harjainsa kanssa on kadonnut, ei ole kiveä kiven päälle jätetty, ja sen asemalla Morian vuorella on nyt Omarin moskeija. Davidin linna Zionin vuorella, jossa hän kanteleen ääressä lauloi ihania virsiänsä, on nyt kukistunut ja tuskin jättänyt mitään jälkeä olostaan. Kaupungin pitkät ja vahvat muurit paksuin torneinsa kanssa ovat maahan jaotetut, ja niiden siassa ympäröitsee Jerusalemia nyt verrattavasti heikko muuri, jonka Sultani Suleiman rakennutti v. 1542. Niiden palatsein siassa, jotka muinoin kaunistivat kaupungin katuja, nähdään nykyään vaan suurimmaksi osaksi vähäpätöisiä rakennuksia.

Kaikesta tästä huolimatta on paikka kumminkin sama, ja omituinen pyhä tunne valtaa matkustajaa, kun hän kävelee sen epätasaisilla, eksyttävillä kaduilla. Muutamat kadut ovat erinomaisen kapeat, joista jotkut ovat peitetyt kiviholveilla, suojaksi auringon säteitä vastaan, toiset taas ovat avonaisia.

Käytyämme hetken aikaa, tulimme eräälle matalalle ja ahtaalle portille, josta päästiin avonaiselle pienemmän torin kaltaiselle paikalle. Tätä paikkaa sulkivat kolmelta sivulta korkeat epäsuuntaiset rakennukset, jotka kuuluivat noihin monilukuisiin luostareihin ja kirkkoihin, joita kaikkia sanotaan yhteisellä nimellä "pyhän haudan kirkoksi".

Tänne tulla tulvaa tuhansittain Pyhissä vaeltajia kaukaisimmista maista, ja tämä kirkko on heille pyhin paikka maan päällä. Täällä näyttävät munkit heille ne paikat, jotka ovat jossakin yhteydessä vapahtajan viimeisen kärsimyksen kanssa, ja jokaiselle tämmöiselle pyhälle paikalle on rakettu kappeli, jonka katto on täynnä riippumia kulta- ja hopealamppuja.

Täällä näytetään sitä holvia, jossa vapahtajaa pidettiin vankina. Heti sen vieressä paikkaa, jossa Hän naulittiin ristinpuuhun. Sitten juuri lähellä tätä itse Golgathaa ja sitä paikkaa, jossa risti seisoi. Ja tässä, sanoo sinua seuraava munkki, seisoi tuon katuvan ryövärin risti, tässä jakoivat sotamiehet Jesuksen vaatteet ja heittivät arpaa Hänen hameestansa; tässä seisoi Hänen äitinsä, se opetuslapsi, jota Jesus rakasti, ja ne vaimot, jotka olivat seuranneet Häntä Galileasta ja näkivät Hänen katkeran kuolemansa.

Täällä on viimein itse hautakin ja sen ylitse rakettu 26 jalkaa pitkä ja 18 jalkaa leveä kirkko. Tämä kirkko on keskellä hirmuisen suurta temppeliä, jonka kupu kohouu huimaavan korkealle. Itse hauta on marmorisen ruumisalttarin näköinen. Täällä näytetään heti vähän syrjempänä sitä paikkaa, isossa Jesus jälkeen ylösnousemisensa ilmaantui Maria Magdalenalle.

Näytetäänpä täällä sitäkin paikkaa, josta risti sittemmin löydettiin. Jos rupeisin kertomaan kaikkea, mitä munkit täällä näyttävät, ja matkimaan kaikkia heidän tarinoitansa, kuluttaisin aikaa vaan turhaan.

Kirkko on niin sanoakseni keskellä kaupunkia. Raamatusta tiedämme että Golgatha ja hauta olivat ulkopuolella kaupungin muureja ja sentähden ovat melkein kaikki protestanttiset matkustajat, jotka viimeisinä aikoina ovat ajatelleet ja tutkineet tätä seikkaa, jotenkin yksimielisiä siinä kohden, ettei tuo pyhän haudan kirkko ole rakettu Golgathalle eikä Kristuksen haudalle, vaan että se seisoo väärällä paikalla. Wastustellaksensa niitä väitteitä, joita matkustajat ovat tehneet, sanovat munkit kaupungin vanhan muurin käyneen niin, että heidän Golgathansa ja heidän hautansa tosiaankin olisivat olleet ulkopuolella muuria.

Joka itse paikalla saa tilaisuuden tarkastella paikallisia suhteita, on helposti havaitseva tämän otaksumisen mahdottomaksi. Kirkko seisoo nimittäin melkein keskellä nykyistä kaupunkia, vähän läntiselle puolelle antain. Idässä ja etelässä olivat vanhan Jerusalemin rajat määrätyt; sillä täällä suistuu vuori, jolle kaupunki oli rakettu, melkein pystysuoraan alas Jehosaphatin, Gehennan ja Hinnomin syviin laksoihin. Lännessä rajoitti kaupunkia Gihonin lakso, jonka eteläinen osa on sangen syvä, mutta joka lakso sitten kohouu vähitellen Pohjoseen päin, kunnes lakso vihdoin nousee ympärillä olevien kukkuloiden tasalle ja sillä tavoin katoo siihen ylänköön, jolle kaupungin pohjoinen puoli oli rakettu. Kaupungin läntinen muuri seurasi varmaankin ensin Gihonin lakson vierrettä, ja jatkautui sitten Pohjoseen päin. Muurin pohjoisessa osassa, jossa tasaantunut laakso ei enää suojaa tarjonnut, seisoivat varmaankin, tämän puutteen korvaukseksi, ne kolme vahvaa tornia, joista Josephus puhuu, kirjoittaissaan Jerusalemista.

Kirkko ei siis voinut seisoa kaupungin muurin ulkopuolella, ellei muuri semmoisella paikalla, jossa se vielä voi seurata Gihonin syvää laksoa, tehnyt useampaa sataa jalkaa pitkän kaarroksen sisään päin, jota on vallan mahdoton otaksua. Meidän aikoina on kyllä tarpeellista että linnoitukset omat varustetut kulmikkailla muureilla eli valleilla (risteilevillä varustuksilla). Sentähden että ristitulella voitaisiin estää vihollisen lähenemistä; mutta semmoisella ajalla, jolloin ruuti ei vielä ollut keksitty, vaan muureja ahdistettiin niin kutsutulla muurinmurtimella, olisi ollut ihan hulluutta rakentaa senkaltaisia muureja, erinomattainkin kun oli tilaisuus rakentaa ne juuri syvän lakson äyräälle, jossa jo luontokin esti vihollisen lähenemistä. On siis syytä kyllin otaksua todeksi, että vanha muuri, samoin kuin v. 1542 rakettu uusi, joka vielä on jälillä, seurasi laksoa ja sulki sillä tarvoin kehäänsä paikan, jossa tuo luultu haudan kirkko seisoo.

Omituinen oli kumminkin meidän ensimäinen käyntimme tässä kirkossa; tuo todellinen pääkallopaikka ja todellinen hauta eivät liian etäällä tästä olleet. Minä olisin mielelläni toivonut voivani uskoa paikan oikeaksi, sillä nyt en tietänyt missä se kallis paikka oli, jossa koko mailman velka ikuisiksi ajoiksi maksettiin, vaikka jalkani näiden päiväin kuluessa kenties useasti kävi sen ylitse.

Kun lähtee kirkosta ja menee koillista suuntaa kohden, tulee vähässä ajassa kadutte, jonka nimi on via dolorosa (katkera tie). Tätä tietä, kertoo tarina, kävi Jesus, kantaen ristiänsä; myöskin näytetään paikkaa, jossa Hän uupui väsymyksestä ja jossa risti laskettiin Simonin olalle, jonka täytyi kantaa sitä Jesuksen perästä. Täällä näytetään sitäkin paikkaa, jossa vaimot vaikeroivat ja itkivät Jesusta ja jossa Hän vastasi heille: "Te Jerusalemin tyttäret, älkäät itkekö minua, vaan itkekäät itseänne ja tiedän lapsianne".

Alempana samalla kadulla näytetään Pilatuksen palatsi, raatihuone ja se paikka, jossa Jesus, orjantappurakruunu päässä ja purpuraan puettuna, näytettiin kansalle ja lausuttiin: "Katso ihmistä". Wastapäätä toisella puolella katua on kirkko, joka on rakettu sille paikalle, jossa Kristusta ruoskittiin.

Kaikkia näitä paikkoja näyttävät munkit matkustajalle ja vakuuttavat tarinoiden niistä olevan täydellisesti luotettavia. He eivät siitä välitä, että kaupunki viisitoista kertaa on ryöstetty, raastettu ja kukistettu, sitte kuin Jesus kantoi ristiänsä, niin ettei varmaankaan yhtäkään rakennusta ole jälillä niiltä ajoilta sitä vähemmin yhtäkään kokonaista katua.

Siinä rakennuksessa, jonka sanotaan olleen Pilatuksen palatsin, asuu nykyään Turkkilainen maaherra, ja tämän huoneen katolta on hyvä näköala yli suuren osan kaupunkia. Erittäinkin selvästi näkyy täältä se hirmuisen suuri piha, jolla temppeli muinoin seisoi. Tämä piha ulottuu yli koko Morian vuoren, ja pihan tasoittamista varten on sivuille tehty korkeita muureja suurista hakatuista kivistä, ja nämä muurit ovat vielä jälillä, vaikka ne luultavasti ovat raketut jo Davidin ja Salomonin aikana.

Itse temppelistä ei ole jäänyt jälille kiveä kiven päälle, ja keskellä sitä pihaa, jossa temppeli muinoin seisoi, nähdään nyt Omarin kaunis moskeija. Tuo avara piha moskeijan ympärillä kasvaa runsaasti ruohoa ja istutettuja puita.

Kokonaisuudessaan näyttää se oudolta, autiolta. Yksinäisenä seisoo tuon väärän prophetan temppeli keskellä avaraa pihaa, jossa joukko Muhamettilaisia naisia käärittyinä, pitkiin valkoisiin huntuihinsa nähdään aaveentapaisesti hiipivän synkkäin kypreissein varjossa, ja Turkkilaiset ja Arabialaiset rukoilevat polvillaan samalla paikalla, jossa Jehovan liitonarkkia säilytettiin.

Judalaisten temppeli, aikakautensa ihmeteos, kaikkine kalleine koristuksineen, kaikkine iloisine kartanoineen on poissa — on kadonnut maan päältä. Egyptissä on vielä monta tätä vanhempaakin temppeliä jälillä; mutta täällä ei pitänyt kiveä jäämän kiven päälle — täällä oli hävitys oleva täydellinen — Jerusalemin temppeli piti tasoitettaman maan tasalle ja — miksikä? sillä täällä olivat Israelin jälkeiset tappaneet prophetat ja kivittäneet ne, jotka Jumala oli lähettänyt. Sentähden piti heidän huoneensa tulla kylmille, ja kun he sitte hylkäsivät ja "ristiinnaulitsivat itse kunnian Herran", silloin oli määrä täytetty; kun he vihdoin tappoivat "ainoan Pojan", silloin loppui viina-mäen isännän kärsivällisyys, silloin "lähetti Hän sotajoukkonsa ja hukutti ne murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa" — silloin Romalaiset sotalaumat hävittivät Jerusalemin ja sen rikas ihana temppeli, jonka romalaisen sotamiehen tulisoitto oli sytyttänyt, paloi tuhaksi. Niin kosti Jehova vihdoinkin kauvan ja usein tarjotun, mutta aina hylätyn rakkautensa. Ja temppelin autio sia, jolla nyt epäjumaluutta ja väärää jumalan palvelusta harjoitetaan, on ikäänkuin todistuksena siitä, ettei Jumala anna itseänsä pilkata.

Oltuamme koko edelläpuolen päivää kaupungissa, palasimme päivällisen aikaan leiriimme takaisin. Illalla läksin kävelemään ympäri kaupungin erään matkakumppanini seurassa.

Me seurasimme ensimmältä pohjoista muuria. Keskellä tätä muuria on yksi kaupungin viidestä suuresta portista. Tätä porttia sanotaan Damaskon portiksi ja sen kautta tullaan sille tielle, joka vie Judean pohjoisen osan läpitse, Samarian ja Galilean kautta Syrian pääkaupunkiin, Damaskoon, josta kaupungista portti on saanut nimensä. Turkkilaiset sotamiehet vartioivat tarkasti portteja. Ne suljetaan kaikki auringon laskeissa ja avataan taasen aamun koitteissa. Heti idän puolla Damaskon porttia on ahdas sisäänkäytävä hirmuisen suureen luolaan, joka on hakattu siihen vuoreen, jolle Jerusalem on rakettu, ja tämä luola ulottuu monta sataa jalkaa kaupungin alle. Luolan sisäänkäytävä on ollut suljettuna ja tietämättömissä monta vuosisataa. Wasta neljä vuotta sitten löysi sen eräs Amerikalainen, t:ri Barklay, joka vielä asuu Jerusalemissa lähetyssaarnaajana sikäläisten Judalaisten tykönä. Hän käyskenteli eräsnä päivänä ympäri kaupungin pohjoista muuria, kun yht'äkkiä hänen koiransa rupesi kiivaasti haukkumaan ja raappimaan kiviä ja soraa pois muurista. Tämä koiran tepastus veti isännän huomion puoleensa, ja lähemmin paikkaa tutkittuansa huomasi t:ri Barklay syvän ja pimeän luolan, joka näytti ulottuvan kauvas vuoren sisään. Hän ei kuitenkaan näin keskellä kirkasta päivää uskaltanut pitkittää tutkimuksiansa, sillä hän pelkäsi noiden epäluuloisten sotamiesten huomaavan hänet ja estämän häntä yrityksistään. Hän päätti sentähden heittää tutkimuksensa seuraavaksi yöksi. Kun ilta tuli meni hän ulos kaupungista yhden poikansa ja palveliansa kanssa, ja käveli kedolla edestakaisin siksi kun pimeä tuli ja portit suljettiin. Nyt kävi hän uudestaan luolan suulle, aukaisi sisäänkäytävän, jonka jälkeen he kolmen konttasivat sisään noihin hirmuisen suuriin maanalaisiin saleihin. He käyskentelivät nyt varovasti noissa pimeissä komeroissa muutaman myötäotetun kynttilän valassa ja tekivät sinne tänne seiniin ja pylväisin liidulla merkkejä, osatakseen palata takaisin. Kun sitten eräsnä päivänä t:ri Barklay'n seurassa kävin nämät pimeät, kamottavat holvit ja komerot läpitse, ihmettelin todellakin hänen rohkeuttansa, että hän keskellä pimeätä yötä oli uskaltanut tälle minun mielestäni hyvin vaaralliselle löytöretkelle. Luolassa oleva käytävä oli monessa paikoin kostea ja niljakas, ja paikka paikoin nähtiin sivuilla hirmuttavia syvyyksiä. Eräässä näistä syvistä rotkoista näki t:ri Barklay ensimäisellä käynnillään ihmisen luurangon; joku onneton oli kai vuosisatoja takaperin luiskahtanut syvyyteen ja kuollut sinne.

Tämä luola oli tunnettu ja kuuluisa entisinä aikoina ja taru tietää kertoa että, kun se taasen löydetään, on Kristuksen tuleminen lässä.

Waikeata on päättää mihin tätä luolaa muinoin käytettiin, oliko se sekä nuo toiset suuret ja lukuisat luolat, joita löytyy useampia Jerusalemin alla olevassa vuoressa, loakkoina vai olivatko ne ainoastaan kivilouhikoita, joista kalliita kiviä temppelin ja muiden palatsein rakennukseen murrettiin.

Tällä kertaa menimme luolan ohitse käymättä siihen sisään, sillä aikamme ei sitä sallinut, ja meillä oli nyt edessämme vielä paljoa merkillisempiä paikkoja, joita tahdoimme nähdä ennen auringon laskua.

Kun olimme sivunneet kaupungin koillisen kulman ja seurasimme itäistä muuria, oli vasemmalla puolellamme tuo kaunis ja syvä Jehosaphatin lakso. Tämän lakson pohjassa vilisi muinoin Kidronin oja; se on nyt kuivunut ja siellä löytyy vaan harvoin vettä ankarimmankaan sateen aikana. Laksoa viljellään ja se näyttää olevan erinomaisen hedelmällinen. Nähdäänpä kylvettyjä penkereitä vielä lakson syvässä pohjassakin.

Lakson toisella puolella nousee tuo jyrkkä Öljyvuori, ja sen juurella näimme, kappaleen matkaa kuljettuamme, suljetun tarhan. Täällä, niin tietää taru kertoa, oli Gethsemane— se yrttitarha, jossa Jesus vietti elämänsä viimeisen illan ja jossa hän alotti tuon verisen taistelun mailman pelastukseksi.

Kauan seisoimme täällä katsellen vuoria harvassa kasvavain öljypuittensa kanssa ja laaksoa — yrttitarhaa, jonka muistot olivat samalla haavaa niin haikeat ja niin autuaat.

Itse kaupungissa olin katsellut kaikkia, mitä minulle näytettiin, vaan en voinut uskoa mitään mitä minulle kaikista noista eripaikoista kerrottiin, paitsi sen mitä sanottiin pihasta, jossa Salomonin temppeli seisoi. Täällä sitä vastaan tiesin että edessäni oli todellinen Öljy-vuori ja että Gethsemane oli jossakin vuoren juurella lähellä sitä tietä, joka Stephanin portista kävi yli Kidronin ojan. Täällä oli edessäni se mainio muori, joka juhlallisen rauhallisuutensa vuoksi näyttää olleen Jesuksen mieluisin olopaikka — täällä vietti Hän monta yötä rukouksessa Isänsä kanssa, opetettuansa päivät Jerusalemin temppelissä — tänne siirtyi hän usein opetuslastensa kanssa ja etsi yksinäistä paikkaa, jossa Hän sitten kauan rukoili, jossa Hän ilmoitti opetuslapsillensa mitä tuleva oli ja opetti heille ihmeellisiä asioita taivaan valtakunnasta;— täällä, tuon mahtavan vuoren juurella Kidronin vilisevän ojan varrella oli se yrttitarha, johon Hän usein tuli opetuslastensa kanssa ja jossa hän lepäsi heidän kanssansa, kun Hän iltasin meni Öljyvuorelle, "niinkuin Hänen tapansa oli". Tänne tuli Hän myös sinä iltana, jolloin Hän jo oli myyty pahain ihmisten käsiin — täällä tarjottiin Hänelle kalkki — Jumalan vihan kalkki, jonka meidän syntimme olivat täyttäneet — se oli katkera, niin hirmuttava, että rohkeinkin sydän, joka milloinkaan maan päällä on sykkinyt, vapisi siitä — sitä oli niin vaikea tyhjentää, että Jumalan ja ihmisen Poika, joka samalla kertaa oli tyynesti kärsivä "Karitsa" ja pelkäämätön "Leijona Judan suvusta", polvillaan rukoili: "Isä, jos mahdollista on, niin menköön pois minulta tämä kalkki". Tämä kumottava yöllinen tapaus, niin kallis, niin rikas jokaiselle synniltä runnellulle ja armosta paratulle sydämelle, jokaiselle taistelevalle sielulle, tämä tapaus — meidän Sovittajan ensimäinen varsinainen verinen voitto — tapahtui kerran tuossa aidatussa tarhassa tuolla alhaalla laksossa meidän allamme, tahi jossakin sen läheisyydessä.

Omituinen ja sanoilla selittämätön oli se hetki, jolloin ensi kerran näin nämä armaat paikat. Me katselimme niitä siksi kuin yllättävä pimeys kehoitti meitä kääntymään takaisin leiriimme; sillä niinpian kuin yö tulee ja vartiat sulkevat portit, ei kaupungin ulkopuolella oleva seutu ole oikein turvallinen aseettomalle matkustajalle. Me kävimme sentähden vielä eteenpäin ympäri Marian vuoren. Kun olimme poikenneet länteen päin ja siis seurasimme kaupungin eteläistä muuria, oli vasemmalla puolellamme Gehennan syvä lakso, jota myöskin sanotaan Hinnomiksi.

Jerusalemin kaakkoiselta kulmalta on vapaa ja kaunis näköala yli tuon syvän lakson ja sen jyrkkäin, kalIioisten reunain. Juuri meidän jalkaimme alla yhtyivät Hinnomin ja Jehosaphatin laksot. Siellä täällä näkyi viljeltyjä penkereitä; muutamat kallioihin hakatut haudat ja jotkut yksinäiset kypressit antoivat maisemalle vielä viehättävämmän muodon.

Hinnomin laksoa mainitaan raamatussa ensimäinen kerta rajana Judan ja Benjaminin sukukuntain välillä; ja raja käy sitten En-Semeksen veden tykö ja Rogelin lähteelle (nyt Joabin lähde, joka on juuri Hinnomin ja Jehosaphatin taksoin yhtymäpaikassa). "Sitte menee raja Hinnomin pojan laksoon, Jebusealaisen ohella lounaaseen päin, se on Jerusalem; ja raja menee vuoren kukkulan ylitse, joka on Hinnomin lakson edessä meren tykö, joka on Raphaimin lakson äärellä pohjaan päin".

Tässä laksossa seisoivat Baalin ja Molokin kuvapatsaat, ja se hirvittävän verinen epäjumalan palvelus, jolla näitä jumalia kunnioitettiin, on saattanut lakson surkuteltavaan maineeseen. Täällä uhrattiin tuhansittain lapsia Judan epäjumalisten kuningasten aikana. Tästä armottomasta uhrauksesta valittaa Jeremias elämän Jumalan nimessä: "he rakentavat Tophetin alttarin Ben-Hinnomin laksossa, polttaaksensa poikansa ja tyttärensä tulessa; jota en minä käskenyt enkä ajatellut ole. Sentähden katso, se aika tulee, sanoo Herra, ettei sitä pidä kutsuttaman Tophetiksi eikä Ben-Hinnomin laksoksi, vaan murhan laksoksi; ja Tophetissa pitää huudattaman ruumiita, ettei enää ole siaa". Hieronymus kuvailee Tophetia miellyttäväksi paikaksi Hinnomin laksossa, ihanain istutettuin puutarhoin kaltaiseksi, jota Siloan lammikko runsaasti kostutti vedellään. Sen on siis täytynyt olla juuri lakson suussa, ja itse paikka näyttikin yksinäisen, syrjäisen asemansa vuoksi, syvällä tuon jyrkän lakson pohjassa — ympäröittynä jylhiltä alastomilta kallioilta — ihan luoduksi veristen tekojen näyttöpaikaksi.

Mitä hirmuisia töitä onkaan tässä jylhässä, autiossa laksossa harjoitettu — pyörryttää jo niitä ajatellessakin ja kauhistuksen tunne valtaa meidät, kun itse paikalla luemme kertomuksia niistä. Molokin kuva oli mitallista, ihmisen ruumiilla ja härän päällä. Se oli outo ja sen sisäpuolella oli iso uuni, niin että koko patsas helposti voitiin saada tulikuumaksi.

Uhrattavat lapset heitettiin epäjumalan tuliseen syliin, jolla aikaa rämistettiin rumpuja, ettei lasten parku kuuluisi. Arvata voi, mikä hirvittävä näky tässä syntyi; tuossa vihannalla puita kasvavalla kedolla uhkasi tulesta hohtava hirviö, valmisna sulkemaan nuo viattomat uhrit turmiota tuottavaan syliinsä — ylt'ympärillä seisoivat suuressa arvossa pidetyt rabbinit, papit, äidit, jos niitä siksi voikaan sanoa, joukko rummunrämistäjiä ja viimeiseksi koko tuo kiihkoinen kansajoukko. Siellä täällä nähtiin joku hebrealainen mainio, vaaleana ja sorrettuna, pusertavan kuolemaan tuomittua lastansa viimeisen kerran rintaansa vasten.

Tämän kauhistavan epäjumalan palveluksen tuotti, ihmeellistä kyllä, ensiksi Salomoni maahan; hän rakensi ylhäisen paikan Molokille, Ammonitain jumalalle, "Öljyvuoren oikealla puolella". Tästä lähtien kesti tätä uhraamista lakkaamatta joko tässä laksossa eli Tophetissa, kunnes Josia kukisti molemmat paikat: "hän saastutti Tophetin, joka on Hinnomin lasten laksossa, ettei yksikään käyttäisi poikaansa eikä tytärtänsä tulen lävitse Molokille. Ja ne korkeukset, jotka Jerusalemin edessä olivat, oikialla puolella Masbithin vuorta, jotka Salomo Israelin kuningas rakentanut oli Astharotille, Zidonin kauhistukselle ja Milchomille, Ammonin lasten kauhistukselle, ne saastutti myös kuningas. Hän särki patsaat ja hävitti metsistöt, ja täytti heidän siansa ihmisten luilla". Hän saastutti paikan julkisesti, ettei yksikään Judalainen enää voinut sille käydä.

Tämä kauhea epäjumalan palvelus, nämä hirvittävät lapsimurhat saattivat tuon langenneen kansan Jumalan vanhurskaan vihan alaiseksi; ne viattoman veren virrat, jotka alituisesti juoksivat Tophetissa Hinnomin pojan laksossa, huusivat Jumalalta kostoa. Herra viivytti kauan vitsauksiansa, kunnes ne vihdoin yllättivät nämä julmat murhaajat. Jumala varoitti heitä usein prophetainsa kautta ja ilmoitti ennakolta mitä tapahtuma oli, kun Hän esim. käski Jeremiaan sanoa: "että he ovat hylänneet minun ja antaneet tämän sian vieraalle (jumalalle) ja ovat suitsuttaneet siinä muille jumalille, joita ei he, eikä heidän isänsä eli Judan kuninkaat tunteneet, ja ovat täyttäneet tämän sian viattomalla verellä; sillä he ovat rakentaneet korkeuksia Baalille, polttaaksensa lapsiansa tulessa Baalille polttouhriksi, jota en minä ole käskenyt eli siitä puhunut eikä myös minun sydämeeni tullut ole. Sentähden katso, se aika pitää tuleman, sanoo Herra, ettei tätä siaa pidä enää kutsuttaman Tophet, eli Ben-Hinnomin laksoksi, vaan murhalaksoksi. Sillä minä tahdon hävittää Judan ja Jerusalemin neuvon tässä siassa ja tahdon antaa heidän langeta miekalla heidän vihollistensa edessä ja niitten käsiin, kuin seisovat heidän henkensä perään; ja tahdon antaa heidän ruumiinsa taivaan linnuille ja eläimille kedolla ruuaksi. Minä tahdon antaa heidän syödä poikainsa ja tytärtensä lihaa, ja heidän pitää syömän toinen toisensa lihaa siinä vaivassa ja ahdistuksessa, jolla heidän vihollisensa ja ne, kuin seisovat heidän henkensä perään, heitä ahdistaman pitää. Näin tahdon minä tehdä tälle sialle ja asuvaisille, sanoo Herra, että tämän kaupungin pitää tuleman niinkuin Tophet. Wielä sitte pitää Jerusalemin huoneet ja Judan kuninkaan huoneet juuri niin saastaiseksi tuleman kuin se paikka Tophet." Ja kun Jeremias tuli takaisin Tophetista, jonne Herra hänen oli lähettänyt ennustamaan, meni hän Herran huoneen pihaan ja sanot kansalle: "Näin sanoo Herra Zebaoth, Israelin Jumala: katso minä annan tulla tämän kaupungin ja kaikkein hänen kaupunkeinsa päälle sen kovan onnen, kuin minä olen puhunut heitä vastaan; että he ovat uppiniskaiset, eivätkä tahdo minun sanaani kuulla".

Tämä ennustus on käynyt sanasta sanaan toteen. Kansa kaatui joukottain vihollistensa miekkaan, kaupungit poltettiin ja kukistettiin soraläjiksi. Jerusalemin piirityksen aikana söivät vanhemmat lapsiansa kauhistamassa nälänhädässä. Heidän huoneensa ja heidän temppelinsä — kaikki saastutettiin surkeasti ja verta vuoti yhtä paljon kuin ennen Tophetin uhrilaksossa. Jumala näytti olevansa väkevä kostaja kaiken sen viattoman veren tähden, jota oli vuodatettu ja joka oli tullut Judalaisten ja heidän lastensa päälle.

Jerusalemin eteläisessä muurissa on kaksi porttia, toinen hyvin pieni ja vähäpätöinen, joka muutamia vuosia sitten on suljettu. Toinen on isompi ja sitä käytetään vielä. Matkustajille on se tuttu Zionin portin nimellä.

Kun olimme kiertäneet kaupungin lounaisen kulman, oli vielä vasemmalla puolellamme Hinnomin lakso, joka tässä oli noin 50 jalkaa syvä ja 100 jalkaa leveä. Syvällä lakson pohjassa on iso lammikko, joka on saanut alkunsa arvattavasti Davidin tai Salomonin ajalta. Tätä lammikkoa kutsutaan Berket es Sultan, mutta se tunnetaan myöskin nimellä "alinen lammikko" eli Gihon, josta jälkimäisestä lakson pohjoinen puoli on saanut nimen Gihonin lakso.

Näiden molempain lammikkoin välistä käy se vedenkuljetustorvi, joka tulee Bethlehemin toiselta puolelta noista kolmesta ennen mainituista Salomonin lammikoista. Sekin on nyt, samoin kuin kaikki muut sen ajan muistot, raunioina.

Kun kotvasen aikaa olimme seuranneet läntistä muuria ja pitäneet yhä pohjoista suuntaa, katsellen ylängöltä alas syvään laksoon noiden molempain suurten lammikkoinsa ja ikivanhan vedenkuljettajansa kanssa, ja silmäiltyämme noita uljaita jyrkkiä kallioita toisella puolella, tulimme viimeinkin niin kutsutulle Joppen portille.

Lakso oli jo näillä tienoin tuntuvasti noussut ja jyrkät kalliot toisella puolella olivat jo muuttuneet ylängön näköiseksi.

Muutaman tuokion vielä matkattuamme muuria pitkin Pohjoseen päin saavuimme takaisin leiriimme.

Ensimäisen päivän, jonka Jerusalemissa mietimme, olimme käyttäneet niin monen paikan, kuin mahdollista, katselemiseen sekä kaupungin sisällä että sen ulkopuolella. Joka päivä, jonka täällä vielä viivyimme, tulivat nämä pyhät paikat meille yhä tutuimmiksi. Mutta niinä kahdeksana päivänä, jotka me mietimme kaupungissa ja sen lähitienoilta, ennenkuin täältä läksimme retkillemme Kuolleelle merelle, Jordanin virralle ja Philistealaisten maalle, en oikein vielä voinut käsittää että tosiaankin olin Jerusalemissa ja sen pyhillä lähiseuduilla.