Part 17

18 vuosisataa takaperin oli tämä seutu väkirikkaimpia paikkoja Palestinassa, nyt on se melkein kylmillä. Ainoa tätä nykyä asuttu paikka koko lakeudella on tuo vähäpätöinen Mejdel'in — Magdalan — kylä, jonka näemme vuoreltamme kappaleen matkan päässä etelässä päin, juuri lähellä niitä vuoria, jotka ovat lakeuden eteläisenä rajana ja jotka longottavat pystysuorina järveen. Nykyisessä Magdalassa on noin 20 mökkiä, joiden ympärillä nähdään sen kaupungin jäännöksiä, jossa Maria Magdalena oli syntynyt.

Nuot mainitut vuoret etelässä estävät meitä näkemästä Tiberiasta, joka on laksossaan heti niiden takana ja jonka kaupungin me kaikkein ensiksi saimme näkyviimme, lähestyessämme Genezaretin järveä.

Tiberias oli aikanansa Galilean pääkaupunki. Josephus kertoo Herodes Antipaan (Johannes Kastajan murhaajan) perustaneen kaupungin noin 16 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Kaupunki sai nimensä Herodeksen ystävän ja suosijan, Keisari Tiberion jälkeen, ja puhkesi äkkiä kukoistukseen, niin että se jo Kristuksen aikana oli melkoinen kaupunki.

Nykyinen kaupunki ei ole varsin mitätön, siinä on 2000 asukasta, joista 800 ovat Juutalaisia.

Eräs arabialainen Sheikki, joka menneen vuosisadan keskipaikoilla valloitti kaupungin, varusti Tiberiaan muureilla. Maanjäristykset, jotka usein vapisuttavat näitä seutuja, ovat suureksi osaksi hävittäneet nämä muurit, niin että useasta kohdin voi varsin mukavasti ratsastaa sisään noista suurista halkeimista.

Tiberias on rakettu juuri järven rannalle, niin että aallot viruttelevat muuria.

Wanhan kaupungin rauniot makaavat hajallaan rannikolla. Ne ovat kiviroukkioita, muurein jätteitä ja muutama kymmenkunta kukistunutta pylvästä.

Wähäinen Romalais-katolinen luostari löytyy kaupungissa, osoittaen sitä paikkaa, jossa tarun mukaan opetuslapset vetivät maalle sen suuren kalain paljouden, jonka he saivat, heitettyänsä Herran kehoituksesta verkkonsa apajalle, kun Herra täällä ilmaantui heille ylösnousemisensa jälkeen.

Kappaleen matkan päässä etelään päin kaupungista on juuri lähellä rantaa neljä lämmintä lähdettä. Näiden lähdetten mesi on katkeran suolaista ja hajahtaa vahvasti tulikiveltä; sen sanotaan parantavan muutamia tauteja, erittäinkin luuvaloa.

Jos nyt vuoreltamme käännämme silmämme Pohjosta kohden, niin näemme jyrkän ja epätasaisen, kallioon hakatun tien kulkevan tuolta äsken mainitulta lakeudelta Syriaan päin. Idän puolella tätä tietä ovat Korazinin ja noiden molempain Bethsaida nimisten kaupungein rauniot.

Kovin vaikea on päästä näille raunioille, sillä niiden ympärillä kasvaa niin pitkää ohdaketta, kuin mies hevosen selässä, ja niin tiheässä, että matkustajan, joka aikoo niiden luotsi, täytyy palkata kolme, neljä miestä raivaamaan tietä ja nuijilla hakkaamaan maahan noita pitkiä ohdakkeita.

Ensimäisen eli eteläisimmän Bethsaidan rauniot, joka oli rakettu ihan järven rannalle, ovat ainoastaan 1/8 penikulman päässä Kapernaumista.

Bethsaidasta (Kalahuoneesta) oli neljä apostolia, nimittäin Pietari ja Andreas, Jakobus ja Johannes kotoisin.

4-kymmenessä minutissa voi täältä ratsastaa sille paikalle, jossa Korazin varmaankin oli. Rauniot ovat kaatuneita pylväitä ja kukistuneita muureja. Ne ovat jotenkin avaralla alalla rannalla ja vesi huuhtoelee osaa niistä. Ne todistavat Korazinissa kerran olleen isoja ja komeita rakennuksia, jotka ovat voineet vetää vertoja mille muille hyvänsä Palestinassa. Nämät rauniot ovat puolen penikulman päässä lännessä päin Jordanin virran laskupaikasta Galilean mereen. Jordanin itäisellä rannalla, ⅓ penikulman päässä virran laskupaikasta, oli tuo toinen Bethsaida. Kivirauniot ja muutamat sortuneet rakennukset ovat ainoat jäännökset, mitkä täältä on voitu löytää.

Bethsaida oli ensin alussa vaan vähäpätöinen kylä, jossa asui Galilean kalastajia. Iturean ja Trachonitin maakunnan Tetrarka Philippus suurensi ja kaunisti sitä ja pani sille nimeksi Julius, keisari Auguston tyttären Julian jälkeen, ja paikalla on vielä tämä nimi.

Jossakin tämän Bethsaidan autioilla lähitienoilta ruokki Herra 5000 miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Kun ihmetys oli tehty vaati hän kohta opetuslapsiansa astumaan haahteen ja menemään ennen häntä yli meren Bathsaidaan (toiseen tämän nimiseen kaupunkiin, joka oli lähellä Kapernaumia), sillä aikaa kuin hän päästäisi kansan. Ja koska hän oli päästänyt heidät, meni hän vuorelle rukoilemaan. Ja koska ehtoo tuli oli haaksi keskellä merta, ja hän yksinänsä maalla. Hän näki heidän olevan hädässä soutamisessa, sillä heillä oli vastainen tuuli. Ja liki neljäntenä yön vartiona tuli hän heidän tykönsä, käyden meren päällä, ja tahtoi mennä heidän ohitsensa. Kun he pelästyivät, puhui hän heille ja sanoi: "olkaat hyvässä turvassa, minä olen, älkäät pelätkö". astui heidän tykönsä haahteen, ja tuuli heikkeni. Ja he paljoa enemmän keskenänsä häm-mästyivät ja ihmettelivät. Kun he olivat menneet ylitse, tulivat he Genezaretin maalle ja laskivat satamaan. Heidän aikomuksensa oli mennä Bethsaidaan, mutta myrsky oli kai heidän ajanut pois oikealta suunnalta, että he sen siasta laskivat maalle tuolle kauniille Genezaretin lakeudelle.

Paitsi näitä, enimmästi tunnettuja kaupunkeita Galilean meren tykönä, oli sen rannoilla useampia toisiakin, niinkuin Gamala, Hippos ja Tarichæa ja samoilla seuduilla, vaikka kappaleen matkan päässä merestä, Scythopolis, Gadara ja Pella, ynnä koko joukko väkirikkaita kyliä.

Tämän niin kukoistavan, niin väkirikkaan maan paikan valitsi Jesus asuinsiaksensa, kun Nazaretilaisten vihollisuus ikäänkuin pakoitti häntä heittämään lapsuuden kotinsa. "Ja meni alas Kapernaumiin Galilean kaupunkiin ja asui siellä".

Täällä oli hänen ympärillänsä aina "paljo kansaa". Täällä saarnasi hän väkevästi suurille joukoille kaupungeissa ja kylissä ja ulkona erämaissa ja kedoilla, ja usein istui hän jollekin vuorelle puhumaan.

Kapernaum oli tähän aikaan Mestarin Varsinainen koti ja kutsuttiin "hänen kaupungiksensa".

Kapernaumin synagogassa paransi hän perkeleeltä riivatun ja Pietarin anopin. Täällä näytti hän todeksi, että "hänellä oli valta maan päällä antaa synnit anteeksi", kun hän paransi halvatun. Täällä teki hän yhdellä sanalla sadanpäämiehen palvelian terveeksi ja herätti Jairin tyttären kuolleista.

Kapernaumin lähitienoilla valitsi hän 12 opetuslastansa ja lähetti heidän saarnaamaan taivaan valtakunnasta, joka oli tullut aivan lähelle, piti vuorisaarnansa ja puhui merkilliset vertauksensa kylväjästä, rikkaruohosta ja nisusta, sinapin siemenestä, happamesta taikinasta, aarteesta, joka oli kätketty peltoon, kalliista päärlystä, verkosta, joka heitettiin mereen y.m.

Kapernaumissa saarnasi hän uskosta kansalle synagogassa ja nöyryydestä, armeliaisuudesta ja veljellisestä rakkaudesta opetuslapsillensa.

Näillä seuduilla on Jesus tehnyt useimmat väkevät työnsä, mutta suuri oli vastus, jota hän sai kokea, ja ainoastaan harvat noista suurista parvista, jotka tunkivat hänen ympärillensä, tulivat hänen oikeiksi opetuslapsiksensa. Moni suuttui kohta hänen puheestansa ja etsi tilaisuutta tappaaksensa häntä. Muutamat seurasivat häntä jonkun aikaa, kun he näkivät mitä ihmeitä hän teki sairaille, mutta pian he hänestä luopuivat eivätkä enää kulkeneet hänen kanssansa. Harvat hylkäsivät kaikki ja seurasivat häntä.

Jesus rupesi sentähden nuhtelemaan niitä kaupunkeita, joissa hän oli tehnyt väkevimmät työnsä, eivätkä ne kuitenkaan olleet parantuneet: "Woi sinuas, Korazin, voi sinuas, Bethsaida! Jos senkaltaiset väkevät työt olisivat tehdyt Tyrossa ja Sidonissa, kuin teissä tehdyt ovat, niin he olisivat aikaa säkissä ja tuhkassa tehneet parannuksen. Jonka tähden sanon minä teille: Tyrolle ja Sidonille pitää oleman huokiamman tuomiopäivänä kuin teille. Ja sinä Kapernaum, joka olet korostettu taivaaseen asti! sinun pitää hamaan helvettiin sysättämän; sillä jos Sodomassa olisivat sen kaltaiset väkevät työt tehdyt kuin sinussa, niin he vielä tänäpänä seisoisivat. Jonka tähden sanon minä teille: Sodoman maalle pitää huokiamman oleman tuomiopäivänä, kuin sinulle".

Näiden kaupungein nykyinen tila on juuri semmoinen kuin Mestari ennusti. Ne ovat hävitetyt, melkein kokonaan kadonneet, niin että tuskin tiedetään, missä ne ovat seisoneet.

Turmiolliset sodat ovat raastaneet niitä; ja maa, joka kannatti näitä kiittämättömiä kaupunkeita, on usein vavissut tuimain maanjäristysten aikana, joten heidän huoneensa, heidän komeat palatsinsa ja vahvat muurinsa ovat kukistuneet ja muuttuneet soraläjiksi, jotka seudun hedelmällinen maa on ympäröinyt ohdake-aituuksilla, ikäänkuin estääksensä yhdenkään ihmisen pääsemästä näille hylätyille aloille.

Yhdeksästoista Luku.

Galilean mereltä Damaskuun.

Maanantaina Toukokuun 11 päivänä läksimme liikkeelle aamulla. Yön kuluessa olivat miehemme olleet erinomaisen levottomia ja ehtimiseen kehoittaneet meidän tulkkia herättämään meitä, että olisimme valmiit puolustamaan itseämme; sillä he luulivat Beduinein karkaavan meidän päällemme. He olivat edellisenä päivänä joutuneet pelon valtaan huhun tähden, jonka yksi mies oli levittänyt, että nimittäin sota oli syttynyt muutamain läheisyydessä asuvain Beduini-heimokuntain välillä.

Tämä huhu ei ollut varsin perätön, sillä juuri näinä päivinä syttyi tuo verinen, nykyään jo hyvin tunnettu sota Drusein ja Maronitein välillä Libanonin vuorella, jota sodankäyntiä pian saimme nähdä likempää. Meidän miehemme, tästä huhusta pelästyneinä, luulivat nyt yön kuluessa näkevänsä väijyviä vihollisia milt'ei joka pensaassa ja olivat kuulevinansa hiipuvia askeleita, joka krahahduksessa.

Ali ei kuitenkaan ottanut pelätäksensä, vaan kysyi levollisesti: "missä ovat Beduinit?" Kun miehet vastasivat että he selvästi kuulivat heidän äänensä ja askeleensa lähitienoilta, sanoi hän ensin tahtovansa nähdä heidän ryntäävän päälle, ennenkuin hän herätti herroja ja niin saimme me kiittää häntä levollisesta unestamme.

Lähtien Galilean meren kauniilta muistorikkaalta rannalta, ratsastimme Pohjosta kohden erinomaisen vaivalloista kalliopolkua pitkin, joka vie matkustajan noille korkeille vuorille, jotka nousevat pohjan ja koillisen puolelta Genezaretin järveä.

Waikka tämä tie on vaivalloinen, ratsastetaan sitä myöten kuitenkin kernaasti, sillä se kuljettaa korkeuksille, joilta on ihanimpia näköaloja yli Galilean meren ja läheisten maisemien.

Yhdellä silmäyksellä näkee täältä koko meren, kaikki sen rannat korkeine vuorineen ja viljavine laksoineen — kaikki on yht'aikaa näkyvissä, ikäänkuin kartalle levitettynä.

Yhdellä näistä vuorista oli kaupungin rauniot, jonka hirmuinen maanjäristys hävitti, ja melkein tasoitti maan tasalle vuonna 1837. Kummallista kyllä, että maan asukkaat ovat ruvenneet uudestaan rakentamaan kaupunkia eli oikeimmin kylää tuon vanhan raunioille.

Kun hetken aikaa olimme vaeltaneet tuota vaivalloista tietä, joka monipolvisena luikerti näiden vuorten ylitse, rupesi taas Pohjosessa päin lakeus näkymään ja tällä lakeudella näimme me tuon vähäisen Meromin järven, jota mainitaan Wanhassa Testamentissa.

Me astuimme vihdoin alas tälle lakeudelle jyrkkää vuoren rinnettä myöten ja sioitimme iltapuolella päivää leirimme lähelle Meromin järveä.

Täällä sai Josua voiton kaikista niistä kansoista, jotka silloin asuivat näissä vuorimaissa ja jotka olivat kokoontuneet sotimaan Israelia vastaan.

Meromin nimi on nyt Huleh ja järvi on kolmion kaltainen, jonka kärki viittaa etelään päin. Jordanin virta juoksee tämänkin järven läpitse ja sen rannat ovat täällä hyvin rämeisiä, ja koko lakeus on sentähden terveydelle vahingollisimpia paikkoja koko maassa.

Monta virtaa juoksee tämän lakeuden läpitse ja meidän leirimme oli sioitettu yhdelle niistä.

Seuraavana päivänä läksimme varhain liikkeelle ja ohjasimme kulkumme suorastaan Banias'iin (Cæsarea Philippi).

Meidän oli nyt kahlaaminen useain noiden mainittujen virtojen ylitse ja samosimme monta niin hölläpohjaista paikkaa, että hevosemme vaivalloisesti kulkivat.

Eräällä kentällä lähellä Meromin järveä näimme suunnattoman joukon haikaria. Niitä oli monta tuhatta ja ne peittivät ison alan, niin että me ensimältä kummaksuimme, mikä valkonen keto tuolta loisti. Kun havaitsimme koko lakeuden olevan täynnä haikaria, ratsastin minä ja Turnbull sinne, ampuaksemme niitä revolverillamme, saadaksemme siten tilaisuuden katsella niitä likemmältä. Me emme kumminkaan päässeet niitä liian likelle, sillä ne olivat laskeuneet maahan pehmeäperäiseen suohon. Me laukaisimme kumminkin pistoolimme, saadaksemme heitä lentoon, ja oli tosiaankin uljasta nähdä kuinka koko tämä suunnaton paljous suuria lintuja yht'aikaa levitti hirmuiset siipensä ja kohosi ilmaan, ikäänkuin suuri, loistava pilvi, joka hiljakseen ajeli pois, ja heidän siipeinsä kohina kuului kuin kaukaisen ukkosen jylinä.

Aamiaisen aikaan saavuimme eräälle Jordanin virran lähteistä, jossa raittihinta, kirkkainta kaivovettä juoksi runsaasti erään vähäisen lehväsen kummun kupeelta.

Tämän paikan nykyinen nimi on: Teil el-Kady (Tuomarin kumpu) — Raamatun Dan.

Tämä lähde on suurin lähde Syriassa ja suurimpia maailmassa.

Nuot läheiset kummut kasvavat tammia ja muita lehtipuita, joiden suloisessa siimeksessä matkustaja voi nauttia virvoittavaa lepoa, sillä aikaa kuin hän kuultelee lähteen lorinaa ja turturikyyhkysen kuherrusta.

Tässä oli Palestinan pohjoinen raja ja me olimme kulkeneet maan läpitse päästä päähän, Bersebasta Daniin.

Siinä asui ensin uudisasukkaita Sidonista ja paikan nimi oli silloin Lais. Kun Danin sukukunta maan jaossa ei ollut saanut mitään osaa, lähettivät he vakojia näille seuduille, tiedustelemaan maata. Wakojat tulivat takaisin ja sanoivat "maan olevan lavian" ja että se oli "paikka, jossa ei mitään puutu, kuin maan päällä on". Tästä tiedon saatuansa, läksi 600 aseilla varustettua miestä Danin suvusta matkaan ja valloittivat maan. He löivät siellä asuvan kansan miekan terällä ja polttivat kaupungin tulella. Valloittajat rakensivat sitte uuden kaupungin ja kutsuivat sen Dan heidän isänsä Danin jälkeen, joka Israelista oli syntynyt.

Muutamia harvoja raunioita löytyy vielä jälillä, mutta enimmät niistä ovat tuon erinomaisesti runsaan lehvistön peitossa.

Woidaan jotenkin varmasti näyttää todeksi, että tämä paikka tosiaankin on Wanhan Testamentin Dan.

Meidän tiemme vei meidät nyt koillista suuntaa Baniasiin päin. Maisema oli ihana ja suuremmoinen. Wuoret ja laksot olivat peitetyt lehtimetsillä, joissa kasvoi kaikenlaisia kauniita puita. Maa oli heleän vehreässä puvussa ja koristettu kaiken värisillä villisti kasvavilla kukilla. Siellä täällä näkyi vuorten huipulla jonkun kylän tai ikivanhan linnan rauniot, ja edessämme seisoi "Wuoripäällikkö" (Hermon) kaikessa komeudessaan ja kohotti uljaasti valkeata päätänsä pilviä kohden — Harvoin saa matkustaja katsella näin ihanata luontoa kuin tämä.

Me lähenimme nyt vähitellen niitä jyrkkiä vuorentörmiä, joita voisi verrata mahdottoman suuriin sille kantakivelle vieviin portaisin, jolla tuo mahtava hermon seisoo. Meidän karavani saapui vihdoinkin jotenkin avaralle ylängölle, jossa kylä Banias on rakettuna tuon Wanhan Cæsarea Philippin raunioiden keskelle.

Tällä ylängöllä kasvoi runsaasti metsää ja veden-johdatuksia kävi kaikille tahoille.

Täältä saa Jordanin toinen lähde alkunsa ja kilpailee tuon edellisen kanssa, jota muutamia tiimoja takaperin ihmettelimme. Se lähtee erään kallion juurelta, ja kohouu 100 jalkaa korkealle pohjois-puolella Baniasta. Tämän kallion juurella on suuri rotko, josta tuo raitis vesi juoksee.

Lähellä lähdettä löytyy erään vanhan temppelin rauniot, joka temppeli oli osaksi hakattu kovaan kallioon.

Wesi virtaa sitten vihaisena etelään päin, yhtyäksensä kotvasen ajan kuluttua tuohon vilppaasen virtaan, joka Tell el-Kadyn lähteestä juoksee samaa suuntaa kohden, ja sillä tavoin syntyy tuo kaunis kuuluisa Jordani.

Tämän lähteen itäisellä puolelta nousee 1000 jalkaa korkea vuori, jonka kukkula on seppelöitty Syrian kauniimmalla rauniolla, jota kutsutaan Kul'at es-Subeibeh (Su-beibeh'n linna).

Tämän raunion tavallisin nimi on kuitenkin Baniasin Linna.

Me ratsastimme ylös tälle rauniolle jyrkkää mutta kumminkin hyvää tietä, joka monimutkaisena kierteli ylös vuoren itäistä rinnettä myöten. Wuoren muut sivut olivat melkein pystysuorat.

Tähän uhkeaan rakennukseen tullaan vähäisen yhdessä tornissa olevan portin kautta.

Wuoren huippu, joka on kokonaan linnan hallussa, on 100 jalkaa pitkä ja leveimmästä paikasta 200 jalkaa leveä ala. Tämä tasapintainen ala ei ole jokapaikasta yhtä korkea, vaan viertää tuntuvasti länteen päin, niin että linnan itäinen torni kohouu yli koko rakennuksen.

Länteen ja etelään päin oli näköala täällä erinomaisen avara. Koko lakeus lähellä Meromia ynnä ne vuoret, jotka eroittavat tämän lakeuden Galilean merestä, näkyvät täältä. Pohjassa ja idässä päin näkyy vaan Hermon vuorihaaroinensa.

Warmaankin on tämä linna Phoinikialaisten tekemä ja on siis hyvin vanhoilta Phoinikialaisten kukoistusajoilta.

Tämän vuoren juurella viruvat nyt Cæsarea Philippin rauniot. Niistä on jälellä sangen suuri nelikulmainen linnoitus, jota ympäröivät vahvat, paikka paikoin vielä 10 ja 20 jalkaa korkeat muurit. Ilman sitä nähdään joka paikassa tässä soraläjiä ja pylvästen palasia.

Luultavaa on, että tällä paikalla siihen aikaan, kuin Israelin lapset valloittivat Palestinan, oli nimenä Baal Gad, jonka kerrotaan olleen Libanonin laksossa alapuolella Hermonin vuoren, jonne saakka Josua levitti valloituksiansa.

Paikkaa kutsuttiin sittemmin Panium erään Pan-jumalalle pyhitetyn temppelin jälkeen, jonka Josephus sanoo olleen tuossa ylhäällä mainitussa rotkossa, josta Jordanin toinen lähde saa alkunsa.

Nimi Panium muutettiin sitten Paniaaksi.

Philippus, Iturean ja Trachonitin maakunnan Tetrarka, kaunisti aikanaan tätä temppeliä ja kutsui sen Cæsareaksi, keisari Tiberius Cæsarin jälkeen, ja Philippiksi, oman nimensä jälkeen, eroittaaksensa sitä tuosta toisesta Wälimeren rannalla olevasta Cæsareasta.

Tämä nimi katosi vähitellen ja paikka sai takaisin vanhan nimensä, muutettuna Baniaaksi.

Wapahtajamme kävi myös tällä paikalla, josta käynnistä luemme Matheuksen evankeliumissa: Koska Jesus tuli Cæsarean maan ääriin, joka kutsutaan Philippuksen, kysyi hän opetuslapsiltansa ja sanoi: kenenkä sanovat ihmiset minun, Ihmisen pojan olevan? Niin he sanoivat: monitahdat Johannes Kastajan; mutta muutamat Eliaan; muutamat taas Jeremian, taikka jonkun prophetaista. Sanoi hän heille: mutta kenenkä te sanotte minun olevan? Wastasi Simon Pietari ja sanoi: Sinä olet Kristus, sen elävän Jumalan poika. Ja Jesus vastaten sanoi hänelle: autuas olet sinä Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, mutta minun Isäni, joka on taivaissa. Mutta minä myös sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä raketa minun seurakuntani ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.

Täällä rupesi Jesus sitten puhumaan opetuslastensa kanssa edessään olevasta kärsimyksestä, kuinka hänen piti Jerusalemiin menemän ja paljon vanhimmilta ja pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta kärsimän, ja tapettaman ja kolmantena päivänä ylösnouseman.

Täällä nuhteli hän Pietaria ankarasti, kun hän neuvoi häntä säästämään itseänsä ja sanoi: älköön sinulle se tapahtuko.

Täällä näyttää Vapahtaja viipyneen muutamia päiviä, koska kohta tämän jälkeen kuuluu — ilman että on mainittu hänen matkustaneen muualle — ja kuuden päivän perästä otti Jesus Pietarin ja Jakobin ja Johanneksen hänen veljensä, ja vei heidän erinänsä korkealle vuorelle. Ja kirkastettiin heidän edessänsä ja hänen kasvonsa paistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkiaksi niinkuin valkeus.

Tällä seudulla löytyi monta korkeata vuorta, joille Jesus olisi voinut mennä erinänsä opetuslastensa kanssa, ja minusta näyttää paljon luultavammalta, että tämä suuri tapaus tapahtui ennemmin jollakin näistä vuorista kuin tuolla asutulla ja verrattavasti mitättömällä Taborilla.

Me olimme saapuneet Cæsarea Philippiin iltapuolella päivää Toukokuun 15:ntenä. Warhain seuraavana aamuna läksimme me taas liikkeelle. Me matkasimme nyt yli sen paikan, jossa Cæsarean rauniot viruvat hajallaan, ja kahlasimme useain vähempäin virtain ylitse, jotka, saaden alkunsa Jordanin vuorilähteestä, täällä juosta vilisevät kaikille haaroille ja tekevät tämän paikan niin hedelmälliseksi. Jättäen tämän ylhäisen tasangon, nousimme yhä ylöspäin, kunnes vihdoin näimme tuon ennen mainitun kauniin linnan raunion töröttävän tuolla vuoren huipulla syvällä meidän allamme.

Tie oli tämän päiväkauden vaivalloinen, sillä se kierteli monipolvisena vuorten välistä, jotka ympäröivät tuon mahtaman Hermonin juurta.

Illan päälle saavuimme kylään, nimeltä Kefr Hauvar, joka on juuri Hermonin juurella.

Tämän kylän asujamet ovat osaksi Muhamettilaisia, osaksi Druseja.

Koska pian tulen puhumaan enemmän tästä lahkokunnasta, joka juuri niinä päivinä, kuin me saavuimme Syriaan, oli ruvennut veriseen ja julmaan hävityssotaan Maroniiteja vastaan, jossa sodassa näitä onnettomia yli 80,000 sai surmansa, niin tahdon tässä mainita muutaman sanan sen ilmaantumisesta.

Eräs mies, nimeltä Hakim, oli ilmestynyt Egyptissä ja sanoi olevansa suuri propheta. Yksi hänen jälkeläisiänsä ajettiin yhdennellätoista vuosisadalla ulos Egyptistä ja tämä pakolainen otti turvansa Hermonin vuoristoon, jossa hän perusti Drusein lahkokunnan.

He uskovat yhden Jumalan olemisen, mutta sanovat hänen ilmoittaneen itsensä ihmisille monessa personassa, joista Hakim oli viimeinen. He uskovat myös, samoin kuin Muhamettilaiset, että Kristus on suurimpia prophetaita, joita Jumala on maailmaan lähettänyt.

Se uskonto, jota he tunnustavat, on kerran riemuitseva voitostaan kaikkein muiden maailmassa löytyväin uskontoja ylitse, ja Hakim on kerran omassa personassa hallitseva kaikkia maan sukukuntia.

He uskomat sielun-vaelluksen.

He kokoontumat kappeleihinsa joka tuorstai-ilta, viettämään jumalan-palvelustansa, mutta millä tavalla he sitä viettävät, on tietämätöntä ja he koettavat kaiken mokomin pitää sitä salassa.

Yleisesti on havaittu heidän lahkokuntansa askaroivan enemmän valtiollisella kuin uskonnollisella alalla.

He ovat hyvin yksmielisiä ja peljättäviä sodassa.

He jakauvat kahteen luokkaan eli arvoon: Okkal eli "oppineet" ja Juhall eli "oppimattomat."

Heidän lahkokuntansa on saanut alkunsa muhamedilaisuudesta, kun Drusien veriviholliset, Maroniitit, sitä vastaan ovat jonkinlaisia kristityitä; ja minä tahdon tässä mainita vähän tästäkin lahkokunnasta.

Se ilmaantui Monoteletisen riidan aikana seitsemännellä vuosisadalla.

Sen perustajan nimi on Johan Maron, jonka jälkeen lahkokunta sai nimensä.

W. 1180 luopuivat he valalla harha-uskostaan ja tunnustivat paavia ja he ovat vieläkin jonkinlaisessa yhteydessä Roman kanssa.

Libanonilla löytyy noin 80 Maronitista luostaria, joissa oleskelee noin 2,000 munkkia ja nunnaa, joiden tulot nousevat ehkä 70,000 Englannin puntaan vuodessa — siis jotenkin suureen summaan.

Koko heidän kristillisyytensä näyttää muuten olevan vaan tyhjää ulkokultaisuutta ja hengetöntä tepastusta, ja he näyttävät seisovan paljoa alhaisemmalla hengen kannalla kuin Romalaisen ja Kreekkalaisen kirkon jäsenet.

Molemmilla lahkokunnilla on nyt tyyssiansa Libanonilla. Maroniitit, joita lasketaan olevan 200,000 jäsentä, asuvat tämän vuoriston pohjoisella puolella, ja Drusit, 100,000 luvultaan, asuvat etelässä päin aina Hermoniin saakka.

Me olemme nyt tuon mahtaman Hermonin juurella, ja mielellämme olisimme nousseet sen korkealle huipulle, mutta sen kautta olisimme tulleet viivytetyksi enemmän kuin kokonaisen vuorokauden ja me emme tahtoneet tuhlata niin paljon aikaa, sillä määrättynä päivänä piti meidän olla Beirutissa.

Näköalat Hermonin vuorelta mahtavat olla mitä avarimpia nähdä saadaan. Sen korkealta huipulta saattaa nähdä suuremman osan Pyhää maata. Idässä näkyvät Arabian äärettömät erämaat ja pohjassa Libanonin ja Anti-Libanonin mahtavat lumella peitetyt harjat.

Ei kukaan ole vielä mitannut Hermonin korkeutta, mutta varma voi olla, että se nousee yli 10,000 jalan.

Lumi peittää sen huippua eli oikeimmin kolmea huippua vuoden ympäri.

Muutamia satoja askelia pohjan puolella Kefr Hauvar'ia juoksee Avaj, muinoin kutsuttu Pharphar, jota virtaa ynnä Albana-jokea Naaman Damaskusta ylisti, kun Elisa kehoitti häntä kylpemään Jordanin virrassa, tullaksensa puhtaaksi pitalitaudistaan.

Avaj saa alkunsa Hermonin vuorelta ja syöksyy vahtoisena alas sen jyrkkiä kallio-uurroksia myöten ja juoksee sitten yli tuon polttavan lakeuden Damaskua kohden.

Tämä kaupunki on nimittäin avaralla lakeudella koilliseen päin Hermonista ja idänpuolella Anti-Libanonin vuorenselkää.

Me jätimme Kefr Hauvar'in varhain seuraavana aamuna ja ratsastimme yli tämän lakeuden.

Muutaman tiimaisen ratsastuksen perästä havaitsimme me kaukana taivaan rannalla jotakin vihreätä ikäänkuin vihannoivan ulapan, joka levisi eteemme — se oli tuo runsas kasvullisuus, joka joka taholta ympäröi "Itämaan helmeä", itäisten maiden niinhyvin kaunihinta kuin vanhinta kaupunkia.

Yli tämän polttavan lakeuden ratsasti kerran ratsastajajoukko, kun Saulus, kristittyjä kiivas vainooja, lähestyi Damaskua, ottaaksensa kiinni kenen ikinänsä hän tämän tien miehistä eli vaimoista löytäisi, viedäksensä heitä sidottuna Jerusalemiin.

Täällä leimahti äkisti valkeus taivaasta ympäri häntä, ja hän lankesi maahan ja kuuli äänen sanoman: "Saul, Saul, miksis vainoot minua?"

Kysymykseensä: "Kuka sinä olet, Herra?" sai hän vastaukseksi: "Minä olen Jesus, jota sinä vainoot: työläs on sinun potkia tutkainta vastaan."

Niin hän vapisi, hämmästyi ja sanoi: "Herra, mitäs minua vaadit tekemään?" Ja Herra sanoi hänelle: "nouse ja mene kaupunkiin; siellä sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."

Miehet, jotka hänen seurassansa olivat, seisoivat hämmästyksissä; he kuulivat tosin äänen, vaan eivät he ketään nähneet.

Niin Saulus nousi maasta ja ei nähnyt ketään avoimilla silmillä, mutta he taluttivat häntä kädestä ja veivät Damaskuun.

Me lähenimme nyt yhä lähemmäksi noita sadunkaltaisesti rikkaita ja runsaita istutuksia, jotka ympäröivät ja varjostavat tuota ikivanhaa kaupunkia.

Sai kuitenkin useita tunteja kuluneeksi, ennenkuin ehdimme näihin vilvottaviin puistoihin, ja saavuttaaksemme niitä niin pian kuin mahdollista, annoimme hevostemme juosta nelistä.

Nelistäissään meni Lejonhufvud'in hevonen nurin, josta seurauksena oli että tuo rakas matkatoveri vahingoitti toisen polvensa ja taitti sormensa; onneksi eivät nämät vauriot olleet kuitenkaan pahempaa laatua.

Päivä oli erinomaisen kuuma, niin että lehtimetsäin siimes tuntui kahta kertaa suloisemmalta, kun vihdoinkin olimme ehtineet tuon avonaisen polttavan lakeuden loppuun, jolla nyt juuri puhalsi kuuma erämaan tuuli.

Me tulimme nyt varsinaiseen paratiisiin. Joka taholla oli tuuheita varjokkaita puita, joiden välissä virtoja vilisi kaikille haaroille. Jos käänsimme silmämme minne hyvänsä, näimme aina runsainta kasvullisuutta, joka näytti meistä sitä rikkaammalta, kun me tulimme sen keskelle suorastaan polttavasta erämaasta.

Me sivusimme useampia kyliä, jotka pilkistivät sieltä täältä esille noista istutetuista ja runsaasti, melkeinpä ylöllisesti vedellä siunatuista lehvistöistä ja jotka kylät kehän tapaisesti ympäröivät Damaskua.

Wiimein tuli näkymiimme tuo mahtava kaupungin portti ja me ratsastimme sen kautta mailman "vanhimpaan kaupunkiin" sisään.

Kahdeskymmenes Luku.

Damaskus.

Olimme jo nähneet useoita itämaalaisia kaupunkeita, mutta emme yhtäkään niin nimenomaan itämaalaista kuin Damaskus.

Konstantinopolissa, Smyrnassa, Alexandriassa, Kairossa, Jerusalemissa ynnä muissa kaupungeissa, joissa olimme käyneet, näimme kaikkialla Europalaisia ja useat rakennukset olivat rakennetut puoliksi europalaiseen malliin ja huoneitten sisustus muistutti paljon meidän maanosasta.

Damaskussa emme nähneet ketään europalaisessa puvussa paitsi muutamia harvoja matkustajia hotelleissa ja Englannin konsulin ynnä Franskan prinsit, jotka olimme nähneet Sinailla ja jotka tapasimme taas täällä. Muuten olivat kaikki puvut ihan itämaalaisia.

Kaikki rakennukset ja kadut olivat epäsäännöllisiä muodoltaan, joka on omituista näille seuduille.

Melkein kaikki kadut olivat varustetut katolla, niin että suloinen puolihämärä vallitsi kaikkialla.

Batsarit olivat täällä lukuisammat kuin missään toisessa kaupungissa, kuin ennen olimme nähneet. Niissä oli puoti puolin kyljessä, katu kadun vieressä ja yksi kaupungin-osa toisensa perästä.

Jokaisessa puotissa istui omistaja keskellä kauppa-tavaroitansa, jalat ristissä, erinomaisen ahtaalla alalla, joka tuskin oli puoltatoista jalkaa pitkä ja leveä. Hän istui tässä Europalaiselle kovin haitallisessa asemassa tunti tunnin perästä koko päiväkauden.

Vaatetuksena on turbani ja pitkä silkkitakki ynnä keltaiset tahi punaiset tohvelit.

Useimmat kadut olivat täynnä ihmisiä ja silloin tällöin tuli näkyviin joku ratsastaja tulisen, täysiverisen, arabialaisen hevosen selässä, jotka elävät ovat tunnetut yli koko mailman.

Kauniimpaa, kuin nähdä jonkun taiturin ratsastus-temppuja, on nähdä Arabialaista täysiverisen hevosensa selässä, jota hän näyttää rakastavan yhtä paljon ja usein enemmänkin kuin henkeänsä. Hevonen rakastaa ratsastajaansa takaisin ja ymmärtää häntä varsin hyvin.

Hän voi käydä tyynesti ja rauhallisesti kuin lammas, jos ratsastaja tahtoo. Hän voi hypätä pystyyn ja tehdä hurjimpia ja sukkelimpia harppauksia ratsastajan mielen mukaan. Hän voi kantaa häntä tulisessa juoksussa ja kiitää pois kuin tuuli, kun ratsastaja pakenee vihollistansa, tahi hyökkää hänen päällensä.

Ken ei tunne sitä tuttavallista sopua, joka useinkin vallitsee Arabialaisen ja hänen hevosensa välillä?

He kasvavat usein yhdessä isoiksi, he lepäävät usein samassa teltissä, he kiitävät niin usein yhdessä yli noiden hiljaisten äärettömäin lakeuksien. He tulevat parhaimmiksi ystäviksi.

Damaskussa olevat talot ovat tavallisesti sisustetut itämaalaisella loistoisuudella. Huoneet ovat korkeat ja kaarrokkaat, ikäänkuin kirkon-holvit. Seinät ja katot ovat maalatut ihanimmilla väreillä. Lattiat ovat viileästä marmorista ja useimmissa huoneissa löytyy marmorisia vesisäiliöitä ja ruiskulähteitä, joista raittiinta lähdevettä juoksee, alati loristen. Pitkin seinuksia on pehmoisia, leveitä, tavallisesti silkillä verhottuja patjakoita.

Huoneet ympäröivät suuren, avonaisen, marmorilla lasketun pihan, ja siellä täällä kasvaa marmorin halkeimissa etelämaan puita, täynnä hedelmiä tahi loistavia kukkia. Keskelle tätä pihaa on tehty mahdottoman suuri allas marmorista, jonka raittiissa ruiskulähteistä tänne pirskuvassa vedessä kimaltelevia kulta- ja hopea-kaloja leikittelee joukottain.

Tähän tapaan olivat useimmat niistä huoneista sisustetut, joita me olimme tilaisuudessa näkemään Damaskussa; samoin oli myös se hotelli varustettu, jossa me nämät päivät asuimme.

Damaskussa on kaksi hotellia, yksi vanhempi ja toinen, joka vasta nykyään on tullut valmiiksi. Tuo vanhempi hotelli on huonossa huudossa. Se on vähemmän siisti ja monessa kohdin epämukava, ja sen isäntä ei ole tunnettu erittäin rehelliseksi.

Tuo uusi hotelli sitä vastaan, nimeltä El Locanda el Jedid, eli Locanda Melluk, on samalla kertaa kauniimpia ja parhaimmin sisustettuja huoneita Damaskussa, kuin se on siistein ja mukavin hotelli, missä matkustaja milloinkaan saa asua.