Part 13

Me saimme useiksi illoiksi ystävällisen kutsumuksen pispa Gobatin luokse ja kohtasimme siellä ne protestanttiset opettajat ja lähetyssaarnaajat, jotka asuvat Jerusalemissa. Nämät olivat: pastori Crawford Englannista, pastori Valentiner Preussista, herrat Hefter ja Baeley, erään Londonissa löytyvän judalaisen lähetysseuran lähettämät saarnaajat, ja herrat Klein ja Sandrecsky, jotka Englannin kirkon lähetysseura oli lähettänyt. Paitsi näitä tapasimme täällä koko joukon matkustavia niinhyvin Englannista kuin Saksanmaalta.

Nämä iltaseurat tuon protestanttisen pispan luona Jerusalemissa alkoivat rukouksella, jonka pispa itse piti ja jonka aikana kaikki läsnäolijat olivat polvillansa. Sitten puheltiin kaiken iltaa hengellisistä asioista, ja kokous päättyi rukouksella ja veisulla. Kalliita olivat todellakin nämä kristillisten veljesten kokoukset tuossa pyhässä kaupungissa. Milloinkaan emme unohda sitä rakkautta ja ystävällisyyttä, jolla pispa ja hänen rouvansa meitä kohtelivat, ollessamme Jerusalemissa.

Prostestanttinen seurakunta Jerusalemissa ei ole monen vuoden vanha. Se on sen lähetysseuran toimeen panema, joka Londonissa on syntynyt Kristinuskon levittämistä varten Judalaisten seassa.

Ensimäinen saarnaaja, jonka tämä seura lähetti Palestinaan, tuli tänne 1820; mutta vasta m. 1824 asettui ensimäinen lähetyssaarnaaja Jerusalemiin asumaan; hän oli T:ri Dalton. Hän kuoli jo v. 1826, melkein kohta sen jälkeen kuin tuo myöskin jo kuollut pappismies Nicolayson saapui paikalle hänen apulaiseksensa. Wihdoin, monien vastusten perästä Turkkilaisten puolelta, onnistui saada ostaa protestanttisen kirkon rakentamista varten tarpeellinen tontti. Useita rakennuksia ruvettiin heti panemaan toimeen, mutta kun työ jo oli melkoisesti edistynyt, kuoli rakennusmestari ja tämä tapaus ynnä Egyptiä vastaan syttynyt sota esti rakennuksen valmistumista.

W. 1841 päättivät Englannin ja Preussin hallitukset yhteisellä kustannuksella toimeen panna ja voimassa pitää erityistä protestantista hiippakuntaa Itämailla ja Jerusalem määrättiin pispan istuimeksi. Tämä hiippakunta oli käsittävä Mesopotamian, Kaldean, Syrian, Palestinan, Egyptin ja Abyssinian. Englannin ja Preussin hallitukset valitsevat pispan vuorotellen. Jo syksyllä v. 1841 vihittiin Mikael Salomo Aleksander, eräs kääntynyt Judalainen, Jerusalemin ensimäiseksi protestanttiseksi pispaksi. Yksi Judan hajoitetun suvun jäsen palasi takaisin isäinsä kaupunkiin kristittynä pispana —todellakin merkillinen tapaus, suuri ajan merkki, jota kristityt, tuo hengellinen Israel, pitivät enteenä sen lupauksen täyttämiseen, joka sanoo että uudistuneet heistä tulevat autuaiksi ja tunnustavat sydämessänsä Messiaan, jonka heidän esi-isänsä tuomitsivat kuolemaan, ja ottavat Hänen nimessään haltuunsa luvatun maan niinhyvin sanan maallisessa kuin hengellisessä merkityksessä.

Pispa Aleksander kuoli jo v. 1845 ja hänen jälkeensä tuli pispaksi Gobat, joka ennen suurella innolla oli lähetyssaarnaajana työtä tehnyt Itämailla, erittäinkin Abyssiniassa.

Toisena päivänä senjälkeen kuin Filisteasta olimme takaisin tulleet, oli sapatti. Jo varhain aamulla jätin minä leirimme ja ohjasin kulkuni Jerusalemiin päin, viettääkseni siellä jumalanpalvelusta. Edessäni oleva kaupunki, tuo rakas vuori, jonka jyrkkää tietä minä kuljin, Gethsemane sen juurella, ja sapatin rauhallisuus, — nämä kaikki yhdistyneenä olivat voimallisin saarna sydämelleni, Minkä milloinkaan olin kuullut.

Minä kävin ensin hotellissa asuvain ystäväini, Lejonhufvudin ja Doughtyn luona ja menin sitte heidän seurassansa protestanttiseen kirkkoon.

Tämä kirkko on rakettu kauniille avonaiselle paikalle Zionin vuorelle, ja on todellakin siellä Herran Zionina tuon pyhän kaupungin pimeyden keskellä.

Wuonna 1842 laski pispa Aleksander tämän kirkon perustuksen. Työtä jatkettiin sitten yhtämittaa Tammikuuhun v. 1843, jolloin Turkkilaiset koettivat estää sen pitkittämistä. Wastuksia ilmaantui nyt runsaasti, mutta Herran avulla ja kristittyjen uutteruuden kautta päästiin niistä kaikista, ja siellähän nyt seisoo Zionin vuorella tuo yksinkertainen mutta erinomaisen soma kirkko ikäänkuin Jumalan vartiatornina, josta hänen sotamiehensä katselevat pyhää maata, valloittaaksensa sitä ja tehdäksensä sitä pyhän kansan maaksi.

Me olimme täällä evankelisessa jumalanpalveluksessa, joka alkaa k:lo 10 e.p.p. ja iltapuolla päivää kuulimme saksalaisen saarnan; semmoinen pidetään täällä joka sunnuntai klo 3. Molemmat saarnat olivat erinomaisen hyvät.

Jerusalemin protestanttiset kristityt tekevät työtä monella haaralla. Täällä löytyy eräs sairashuone Judalaisia varten, jossa on siaa 36 sairaalle, ja moni köyhä Israelilainen on täällä saanut sekä ruumiin että sielun terveyden. T:ri Mac-Gavon on tämän sairashuoneen esimiehenä ja hänen apunansa on eräs herra Atkinson ynnä useampia sairashoitajattaria; ja esimiehessä on yhtyneenä totinen kristillinen rakkaus tottuneen lääkärin taitavuuteen.

Ilman sitä on Jerusalemissa Diakonissa-koulu, jonka pispa Aleksander on perustanut, ja tätä koulua pidetään voimassa sekä tuon judalaisen Londonissa olevan lähetysseuran kustannuksella että vapaaehtoisilla apurahoilla. Poikakoulu on Zionin vuorella, ulkopuolella kaupungin muuria eräässä nykyään rakennetussa huoneessa. Täällä opetetaan noin 30 lasta. Tyttökoulu on kaupungin sisäpuolella ja oppilasten lukumäärä on lähes 20.

Täällä löytyy myös työhuone köyhiä varten, jotka ovat joko kääntyneitä kristityitä tahi semmoisia, jotka siksi tahtovat tulla, ja erityinen koulu Judalaisia naisia varten. Näiden lisäksi tulee vielä Preussilainen sairas-huone ja tyttökoulu, joiden johtajina on neljä diakonissaa, kaikki Kaiserwerthista kotoisin, ja eräs majapaikka matkustajia varten.

Protestanttinen lähetystoimi näyttää sillä tavoin täällä vakaantuneen, ja on tämä työ jo ruvennut hedelmiä kantamaan. Paitsi useampia kääntymisiä sairasvuoteilla, joista kuulimme puhuttavan, kertoi pispa Gobat että jotenkin suuri joukko turkkilaista sotaväkeä alkoi ruveta kuultelemaan evankeliumia, ja, samassa kuin tämä häntä ilahutti, lausui hän vakuutuksensa olevan, että, jos nämä sotamiehet todellakin muuttuisivat kristityiksi, sen seurauksena voisi olla yleinen kristittyjen murha.

Kun tulimme takaisin hotelliin, oli siellä minun hevoiseni, jonka aamulla, ennenkuin leiristä lähdin olin käskenyt tulkin lähettämään hotelliin jälkeen puolenpäivän. Minä sanoin nyt jäähyväiset ystävilleni ja ratsastin ylös öljymäelle olevaan leiriimme.

Me viivyimme vielä kolme päivää Jerusalemin läheisyydessä ja kaksi viimeistä päivää asuin minä itse kaupungissa eräässä hotellissa, saadakseni sanoa että kumminkin olin asunut Jerusalemin muurein piirissä.

Me mietimme nämät päivät ystäväin ja kristiveljesten seurassa ja teimme useampia kävelyitä ulos kaupungista, joilla retkillä meitä useimmasti seurasi Jerusalemissa asuvia opettajia, jotka hyväntahtoisesti selittivät meille kaikkein raamatussa nimitettyin paikkain aseman niin hyvin, kuin he monivuotisten tutkimusten avulla sitä luulivat voivansa tehdä.

Eräänä iltana olimme lähetyssaarnaajain kokouksessa, joka pidettiin suuressa koulusalissa Zionin vuorella. Kun olimme tulleet paikalle, kehoitettiin minua kertomaan hengellisistä liikunnoista Ruotsissa, joista huhu oli levinnyt veljesten kokoukseen Jerusalemissakin ja joista täällä olevat kristityt iloitsivat. Wähän aikaa arveltuani, lupasin noudattaa veljesten tahtoa; mutta eräs lähetyssaarnaaja Indiasta, jonka ensin tuli mainita jotakin kokemuksistaan tältä lähetysalalla, kulutti niin paljon aikaa kertomukseensa, ettei enää kellään toisella ollut tilaisuutta nousta puhumaan. Kuitenkin ilmoitin minä opettajille yksityisesti yhtä ja toista niistä suurista yleisistä herätyksistä, jotka liikkuvat minun kotimaassani, ja pieninkin sivuseikka näytti heitä suuresti miellyttävän.

Kun nyt lopetan tämän luvun ja samassa jätän Jerusalemin, tunnen minä kuinka heikko ja vaillinainen kertomukseni tästä kaupungista on. Minä olen vaan lausunut muutamia sanoja siitä, enkä voinutkaan muuta tehdä; sillä jos tätä kaupunkia olisin ruvennut laveammin kertomaan ja sen erityisiä osia kuvaamaan, olisi siitä syntynyt suuri teos, johon ei minulla ole kykyä ja johon ilman sitä olisi tarvittu enemmän tutkimusta ja kauvempaa viipymistä näillä pyhillä seuduilla, kuin mitä minulle oli sallittu.

Kolmastoista Luku.

Jerusalemista Sichemiin — Samarialaiset.

Tuorstaina 3:s päivä Toukokuuta suorimme me matkaan. Iltapuolella päivää otettiin teltit alas, kaikki kapineet sälytettiin kokoon, ja muulit, jotka olimme vuokranneet koko siksi ajaksi, kuin vielä Palestinassa ja Syriassa matkoillamme viivyimme, olivat aamulla varhain saapuvilla meidän leirissä. Puolipäivän aikaan läksimme me hotellistamme Jerusalemissa ja ratsastimme ylös Öljyvuorelle, nähdäksemme kuinka miehemme kuormittivat muuleja.

Silloin tällöin vilkahti silmä miesten puuhasta alas Gethsemaneen, Kidronin ojaan ja Morian vuorelle, jolla jälkimmäisellä on temppelin piha ja koko kaupunki sen ympärillä. Kun rakkaista ystävistä on erkaneminen, tahtoo mielellään ikäänkuin viivyttää noita viimeisiä rientäviä hetkiä, että oikein ehtisi painamaan armastensa muodon iäksi päiviksi muistiinsa. Melkein sama oli meidän laitamme täällä, kun jätimme nämä armaat seudut. Me nousimme vihdoin hevostemme selkään, katselimme viimeisen kerran tätä kaunista näkyä — Öljyvuoren pyhää ympäristöä — ja ulotimme matkamme Pohjoseen päin — meidän rakasta vaikka kaukaista kotoa kohden.

Me ratsastimme alas Öljyvuoren rinnettä myöten, sivusimme vielä kerran Gethsemanen ja Kidronin ja tulimme sille tielle, joka Damaskun portista menee Pohjoseen päin Jerusalemista.

Matkamme alussa katsahdimme me useasti taaksemme, saadaksemme vielä kerran nähdä Jerusalemin kolkkoja muureja ja Öljyvuoren tummia kukkuloita laskevan auringon valossa. Wihdoin katosi taaksemme tuon pyhän kaupungin viimeinen haave ja Öljyvuoren korkein kukkulakin meni näkymistämme.

Wähän ajan perästä, sitte kuin Jerusalem oli kadonnut näkymistämme, laski aurinko ja iltarusko levitti punertavaa loistoaan Judean vuorille ja laksoihin ja valaisi esineitä yhä vaihtelevilla, ihanilla väreillä. Wärit välkkyivät joka tuokio eri tavalla, sillä auringon valo heikkoni heikkonemistansa ja nousseen kuun himeä kumotus rupesi taistelemaan sen kanssa vallasta, kunnes vihdoin täyden kuun hopealta hohtava kehä oli ainoa valo, joka johti meidän kulkuamme.

Seutu, jonka läpitse matkasimme, oli hedelmällisempi kuin mikään toinen paikka, jonka Judeassa olimme nähneet. Eivät ainoastaan laksot olleet viljellyt, vaan useimmat vuoretkin olivat peitetyt vihannoilla penkerillä aina huippuun asti, ja näköalat olivat vähän vapaammat kuin tavallisesti tässä omituisessa vuorimaassa.

Illan suloinen viileys ynnä tuo ihana seutu, jonka läpitse matkasimme, ja tuo kirkas kuuvalo, joka meitä johti, teki tämän ratsastuksen eriomaisen viehättäväksi.

Me ohjasimme kulkumme Betheliä kohden, jossa aioimme pystyttää telttimme ja olla yötä. Matkalla sinne sivusimme me Anathoth'in joka on yksi niistä neljästä kaupungista, jotka luvatun maan jaossa tulivat Benjaminin suvulle. Anathoth on erään Israelin suurimman prophetan, nimittäin Jeremiaan, syntymäpaikka. Hän oli Hiskiaan poika, Anathothin papeista, Benjaminin maalta. Täällä tuli hän jo nuorukaisena kutsutuksi Herran prophetaksi. Kun hän täällä vastasi Jumalalle: "voi Herra, Herra! katso en minä kelpaa saarnaamaan, sillä minä olen nuori" sai hän vastaukseksi: "älä sano: minä olen nuori; mutta sinun pitää kaikkiin niihin menemän, kuin minä sinun lähetän ja puhuvan kaikkia, kuin minä sinulle käsken. Älä Pelkää heitä! sillä minä olen tykönäs, ja pelastan sinun, sanoo Herra". Kun Jeremias tässä syntymäkaupungissaan sai kärsiä vainoomista ja asujamet eivät tahtoneet ottaa korviinsa hänen sanojansa, vaan uhkasivat tappaa hänen, jollei hän lakannut puhumasta Herrasta, julisti Herra prophetan kautta Anathothille seuraavan rangaistuksen: "Sentähden sanoo Herra näin Anathothin miehiä vastaan, jotka sinun henkeäs väijyvät ja sanovat: älä ennusta meille Herran nimeen, jolles muutoin tahdo kuolla meidän käsissämme. Sen-tähden näin sanoo Herra Zebaoth: katso, minä etsin heitä kostolla, nuoret miehet pitää heistä miekalla tapettaman, heidän poikansa ja tyttärensä pitää nälästä kuoleman, niin ettei heistä pidä mitään jäämän; sillä minä saatan Anathothin miehille onnettomuuden sinä vuonna, koska heitä kostolla pitää etsittämän."

Me saavuimme sitte Betheliin klo ½ 10 aikaan ja pystytimme leirimme ihan kaupungin viereen. H:ra Botcharbyn muulit eivät tulleet perille samaan aikaan kuin meidän, vaan paljoa myöhempään, niin että Botcharby ja Taylor joivat teetä meidän kanssa ja lepäsivät meidän telteissä klo 1:teen yöllä, jolloin heidän telttinsä vihdoinkin tuli.

Nykyinen Bethel on rakettu jotenkin avaralle vuorelle, jota laaksot ympäröivät. Wuoret rajoittavat näköalaa joka taholta, etelässä eivät ne kuitenkaan ole ylen korkeita, niin että kenties tuon suuren moskeijan kuvusta Jerusalemissa voi nähdä Betheliin. Tuon vanhan kaupungin rauniot viruivat hajallaan meidän leirimme ympärillä ja näyttivät todistavan, että me nyt olimme samalla paikalla, jossa raamatussa mainittu Bethel kerran seisoi. Rauniot ovat kukistuneitten huonetten perustuksia, muurein jätteitä ja suurempia ja pienempiä kiviläjiä. Alhaalla länteenpäin antamassa laaksossa on lammikko eli vesisäiliö, joka on rakettu kivestä 300 jalkaa pitkäksi ja noin 200 jalkaa leveäksi. Täällä löytyy myös kaksi kirkasta lähdettä.

Näillä lähteillä juotti Abraham usein karjaansa, sillä patriarkka on tänne toisinaan pystyttänyt telttinsä; laaksoin runsaat laitumet ja lähdetten raitis vesi houkutteli häntä tänne.

Täällä lepäsi kerran Jakob, paetessaan veljensä Esaun vihaa, ja oli yötä paljaan taivaan alla, kivi päänalaisena. Täällä näki hän unissaan ne kummalliset tikapuut, jotka olivat taivaan ja maan välillä, ja näki Jumalan enkelein käyvän niitä myöten ylös ja alas, ja Herra itse seisoi ylimpänä ja sanoi: "Minä olen Herra, Abrahamin sinun isäs Jumala, ja Isakin Jumala: tämän maan, jonka päällä sinä makaat, annan minä sinulle ja sinun siemenelles. Ja sinun siemenes pitää olevan niinkuin maan tomu, ja sinun pitää leviämän länteen ja itään, pohjaan ja etelään päin. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä siunatuksi tuleman, ja sinun siemenessäs. Ja katso, minä olen sinun kanssas, ja varjelen sinua, kuhunkas ikänäs joudut, ja saatan sinun jälkensä tälle maalle: sillä en minä hylkää sinua siihen asti, että minä kaikki teen, mitä minä sinulle puhunut olen". Kun Jakob heräsi, pelkäsi hän ja sanoi: "totisesti on Herra tässä paikassa; eikä tässä muu ole kuin Jumalan huone ja taivaan ovi" Hän pystytti kiven, jota hän oli käyttänyt päänsä alaisena, muistopatsaaksi ja kutsui paikan Bethel (Jumalan huone). Hän teki täällä lupauksen että jos Jumala oli hänen kanssansa ja varjeli häntä matkalla ja toi hänen takaisin rauhassa kotia isänsä tykö, Herra oli oleva hänen Jumalansa ja tämä kivi, jonka hän oli pystyttänyt, oli oleva Jumalan huone.

Kolmenkymmenen vuoden perästä tuli Jakob takasin Betheliin, mutt'ei silloin yksinäisenä pakolaisena, vaan suuren palvelia-joukon ja mahtavan karjalauman kanssa, jotka hän oli ansainnut sukulaisensa Labanin luona Mesopotamiassa. Täällä hautasi hän erään tammen alle Deboran, Rahelin imettäjän. Täällä ilmestyi uudestaan Jumala Jakobille ja antoi hänelle toistamiseen nimen Israel. Täällä pystytti hän alttarin Herralle Jumalalle, niinkuin hän luvannut oli.

Kun Israelin valtakunta jaettiin, tuli Bethet kahdessa suhteessa merkilliseksi, ensiksi että se oli pyhä paikka, toiseksi että se oli rajalinnana ja tosiaankin avaimena molempiin valtakuntiin.

Kuningas Jerobeam rakensi Betheliin alttarin ja asetti sen päälle kultaisen vasikan ja pakoitti kansansa uhraamaan sille, eikä päästänyt heitä menemään Jerusalemin temppeliin viettämään jumalan palvelustansa, sillä hän pelkäsi että kansa siinä tapauksessa kääntyisi uudestaan Judan kuningasten puolelle. Kun Jerobeam kerran oli valmistanut Bethelissä suuren juhlan ja juuri seisoi alttarinsa edessä, valmisna uhraamaan, tuli Jumalan mies Judasta Herran sanan kautta Betheliin ja huusi alttaria vastaan ja sanoi: "Alttari, alttari! näin sanoo Herra: katso, Davidin huoneelle on syntymä poika, Josia nimeltä: hän on uhraava sinun päälläs korkeuden pappeja, jotka sinun päälläs suitsuttavat, ja on polttava ihmisen luita sinun päälläs". Ja hän lisäsi: "tämä on se ihme, jonka Herra puhunut on: katso, alttarin pitää halkeaman, ja tuhka, joka sen päällä on, pitää hajotettaman". Koska kuningas Jerobeam tämän kuuli, julmistui hän, oikaisi kätensä tuota uskaliasta miestä kohden ja sanoi: ottakaat hän kiinni; mutta samassa kuivettui hänen kätensä, ettei hän taitanut sitä jälleen vetää puoleensa, ja ennenkuin kukaan ehti tuohon rohkeaan mieheen kiinni käymään, halkesi alttari ja tuhka sen päältä hajosi. Kuningas sanoi miehelle: "rukoile sinun Jumalaas minun edestäni, että minun käteni taipuis minun tyköni. Niin Jumalan mies rukoili nöyrästi Herraa, ja kuninkaan käsi taipui jälleen hänen puoleensa ja tuli niinkuin se oli ennenkin ollut".

Tämän epäjumalan palveluksen tähden muutettiin Bethel'in nimi toisinaan Bethaven'iksi: epäjumalain huone.

Yli näiden vuorten ja näiden laaksoin kautta matkusti Elias Jordanin virralle viimeisellä matkallaan maan päällä.

Jumalan miehen ennustus Bethelin alttarista kävi viimein toteen, kun Josia, täynnä kiivautta epäjumalia vastaan, myöskin tuli Betheliin sille korkeukselle, jonka Jerobeam tehnyt oli ja joka Israelin saatti syntiä tekemään. Hän kukisti sen alttarin ja korkeuden, survoen sen tuhkaksi ja poltti myös metsistön. Kun Josia kääntyi taaksepäin, sai hän nähdä haudat, jotka olivat vuorella, ja lähetti noutamaan luut haudoista ja poltti ne alttarilla ja saastutti sen Herran sanan jälkeen, kuin Jumalan mies huutanut oli. Ja hän tappoi kaikki korkeusten papit, kuin siellä olivat, alttareilla ja poltti ihmisten luut niitten päällä ja palasi Jerusalemiin.

Me jätimme Bethelin varhain seuraavalla aamulla ja pitkitimme matkaamme Pohjoseen päin. Meillä oli aikomus sioittaa illaksi leirimme Sichariin, jonka "maa-kartanon" Jakob antoi pojallensa Josephille ja jossa me olisimme tilaisuudessa käymään tuolla rakkaalla Jakobin lähteellä, jolla Herra kerran matkasta väsyneenä levähti.

Me poikkesimme matkallamme Siloon, joka on taipaleen matkan päässä itäänpäin Bethelin ja Sicharin välillä käyvällä tieltä. Silon ympärillä oleva seutu on ruma; et näe muuta kuin pyöreitä alastomia vuoria ja kun tulet tuon entisen kaupungin raunioille, eivät ne mitään erinomaisia ole. Ensin tullaan eräälle neliskulmaiselle rakennukselle, joka silminnähtävästi ei ole aivan vanhoilta ajoilta; se näyttää ensin olleen kirkkona, mutta on sitte muutettu linnaksi; sen muurit omat 4 jalkaa paksut. Wähän matkan päässä tästä rakennuksesta viruvat Silon rauniot siellä täällä hajallaan.

Paikan pyhät muistot ainoastaan voivat houkutella matkustajaa tälle syrjäretkelle Siloon.

Täällä sai liitonarkki ensimäisen vakinaisen paikkansa, sitten kuin Israelin lapset olivat valloittaneet maan, joka heille oli luvattu, ja täällä jakoivat he keskenänsä maan arvalla. Arkki jäi Siloon, siksi kunnes se Aphek'in tappelussa joutui voittavain Philistealaisten käsiin. Täällä lankesi pappi Eli alas tuoliltaan ja kuoli, saadessaan sanoman tästä tappelusta, arkin ryöstöstä ja molempain poikainsa kuolemasta.

Siloon vei kiitollinen Hanna pienokaisen poikansa Samuelin, "antaaksensa häntä Herralle kaikeksi elinajaksensa, että hän Herralta rukoiltu oli".

Silossa vietettiin joka vuosi suurta juhlaa sen ajan muistoksi, jolloin liitonarkki oli täällä. Silon tyttäret hyppivät tässä juhlassa ja eräsnä vuonna, kun tätä juhlaa vietettiin, kätkivät nuoret miehet Benjaminin suvusta itsensä läheisiin viinamäkiin. Kun hyppy oli parhaimmallansa, riensivät miehet esille ja ryöstivät nuo tanssivat neidot, veivät heidät kotiansa ja jokainen otti vaimoksensa sen, jonka hän oli kiinni saanut.

Todistukseksi, kuinka julmalla tavalla naisia näillä seuduilla nykyään kohdellaan, tahdon vaan kertoa seuraavan kohtauksen: Me olimme istahtaneet keskelle raunioita, levätäksemme hetken aikaa ja syödäksemme aamiaista. Suuri joukko miehiä, kumminkin 50 luvulta, istui meidän ympärillämme, katsellen meitä kummastuksella ja uuteliailla silmäyksillä. Joukko vanhoja ja nuoria naisia oli myöskin lähestynyt katselemaan vieraita; muutamat miehistä ärjäsivät heille, että korjaisivat luunsa. Kun eivät he kohta noudattaneet heidän epäkohteliasta käskyänsä, viskasivat he isoja kiviä heidän jälistänsä ja ajoivat heidät pois, ikäänkuin lammaslaumaa ajetaan.

Tämän paikkakunnan väestö on tunnettu hyvin villiksi. He kokoontuvat aina suurissa joukoissa matkustavain ympärille ja pyytävät hyvin vaativalla tavalla "baksjista". He kalistelevat samassa miekkojansa ja pitkiä pyssyjänsä, ja jos he matkustajissa havaitsevat vähänkin pelkoa, tulevat he yhä rohkeammiksi ja hävyttömämmiksi; mutta he ovat itse tavallisesti hyvin pelkureita ja pysyvät tarpeenmukaisen matkan päässä, jos matkustajat näyttävät heistä kelvollisilta ja vakavilta.

Me pitkitimme matkaamme Pohjoseen päin. Me kävimme tänä päivänä yli Judean rajan ja tulimme Samarian maakuntaan. Nuo alastomat, hedelmättömät kalliot rupesivat nyt harvenemaan ja me sivusimme yhden viljavan lakeuden toisensa perästä. Useampia kyliä näkyi etäällä ja näköalat levisivät joka askelelta.

Me tulimme vihdoin ylängölle, josta meillä oli vapaa ja ihana näköala edessämme. Suuri, puoltatoista penikulmaa pitkä lakeus ulottui täältä etelästä Pohjoseen ja sen leveys saattoi olla noin puolta penikulmaa. Idässä rajoittivat tätä lakeutta synkät, matalat vuoret, lännessä päin olivat vuoret paljoa korkeammat, niin että niiden kukkulat nousivat yli koko ympärillä olevan seudun. Korkein näistä vuorista on tuo tunnettu Garizim, jonka kukkulalla vielä löytyy Samarialaisten temppelin jäännöksiä. Heti Garizimin pohjoispuolelta tulee näkymiin Ebal. Wedellä runsaasti siunatussa laksossa näiden molempain mahtavain vuorten välissä on tuo tunnettu Sichar, ja idänpuolella kaupungista tuon suuren äsken mainitun lakeuden rajalla on mainio Jakobin lähde. Kaukana pohjassa päin näkyy Hermonin mahdottoman suuri vuorenhuippu kohottavan hopealta hohtavaa lumilakeansa pilviä kohden. Maksaa kyllä vaivan seisahtaa tähän hetkeksi aikaa vähän likemmin tarkastelemaan tätä näköalaa, joka on kauniimpia pyhässä maassa.

Kun sitte ratsastat yli tämän suuren lakeuden, havaitset sen joka paikassa olevan hedelmällisen ja verrattavasti hyvin viljellyn ja tie luikertaa edelleen yhtä mittaa läpi peltoin ja viljavainioiden. Samalla lakeudella, jossa maamies kyntää peltoa, jonka hän äsken on niittänyt, häälyttelee tuuli juuri hänen vieressään kypsinyttä eloa, joka odottaa leikkuuta.

Kylät eivät ole lakeudella, vaan niitä nähdään siellä täällä vuorten välissä, jonne ne ovat raketut paremman turvallisuuden vuoksi vihollisen päällekarkauksilta.

Kaksi tietä käy tätä lakeutta pitkin Sichariin, toinen seuraa noiden läntisten vuorien juurta, toinen kulkee lakson pohjassa. Tuo viimeksi mainittu vie matkustajan Jakobin lähteen ohitse, jonka tähden me tietysti valitsimme tämän tien.

Luultavasti matkusti Mestari opetuslastensa kanssa tätä samaa tietä, kun hän aikoi Judeasta Galileaan ja silloin täytyi kulkea Samarian kautta. Hän kävi yli tämän polttavan lakeuden, juuri kuin päivä oli palavimmallansa, sillä kuudennella hetkellä eli puolipäivän aikaan saapui hän Jakobin lähteelle, jossa hän matkasta väsyneenä istahti levähtämään.

Puolipäivän aikaan saavuimme mekin nyt tälle lähteelle ja istahdimme tähän niinhyvin levätäksemme kuin myöskin saadaksemme itse paikalla lukea tuota suloista kertomusta Johanneksen 4:ssä luvussa. Kun Jesus väsyneenä oli istahtanut tähän ja opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa, tuli yksi Samarian vaimo vettä noutamaan ja Jesus sanoi hänelle: anna minun juodakseni.

Waimon vastaus osoittaa selvästi mikä kiukku malliksi Samarialaisten ja Judalaisten välillä, kun hän vastasi tuolle janoovalle, joka lähteellä pyysi häneltä vettä: "kuinka sinä minulta juoda tahdot, joka olet Judalainen, ja minä olen Samarialainen?"

Wapahtajan vastaus sitä vastaan osoittaa hänen ääretöntä rakkauttansa. Waimolle, joka ei tahdo antaa hänelle vettä Jakobin lähteestä, tarjoo hän pyytämättä Elämän vettä, Jumalan anteeksiantavaa rakkautta, joka ijankaikkisesti sammuttaa sielun janon. Hän avaa vaimon sydämen uskolle puhumalla hänen kanssansa hänen synneistänsä ja osoittamalla todeksi, että hän oli propheta, jonka kaikkinäkevä silmä jo aikoja sitten oli nähnyt hänen, ennenkuin hän nyt tuli lähteelle, vettä noutamaan.

Kun vaimo tämän havainnon johdosta rupesi puhumaan hänen kanssansa rukouksesta ja sanoi: "meidän isämme ovat tällä vuorella kumartaneet ja rukoilleet, ja te sanotte: Jerusalemissa on se sia, jossa pitää rukoiltaman", opettaa vapahtaja hänelle oikean rukouksen laatua, sanoen: te ette tiedä, mitä te rukoilette, mutta hetki tulee ja on nyt jo, että totiset rukoiliat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka häntä rukoilevat. Jumala on henki, ja jotka häntä rukoilevat niiden pitää hengessä ja totuudessa häntä rukoileman.

Tähän vastasi vaimo: minä tiedän, että Messias on tuleva, joka kutsutaan Kristus: koska se tulee, niin hän ilmoittaa meille kaikki.

Jesus ilmoitti silloin kuka hän oli, sanoen: "minä olen se, joka puhun sinun kanssas". Tämä sana tunki syvälle vaimon sydämeen ja hän uskoi sen.

Opetuslapset tulivat nyt takaisin ja heidän tulonsa keskeytti tämän merkillisen keskustelun Jakobin lähteellä.

Waimo jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: Tulkaat katsomaan sitä ihmistä, joka minulle sanoi kaikki, mitä minä tehnyt olen: olleeko hän Kristus?

Sillä aikaa rukoilivat opetuslapset häntä, sanoen: Rabbi, syö.

Hän vastasi heille: "minulla on ruokaa syödäkseni, jota ette tiedä", ja selitti heille mitä ruokaa hän tarkoitti, lisäten: "minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen tekonsa".

Kun sen päivän ilta tuli, jolloin Jesus oli istahtanut levähtämään lähteelle, oli suuri joukko Samarialaisia kokoontunut hänen ympärillensä, kuulemaan hänen sanojansa. Moni uskoi hänen sanainsa tähden ja hän viipyi siellä kaksi päivää, saarnaten Jumalan valtakunnasta, joka nyt oli tullut aivan lähelle.

Hyvin liikuttava oli tämä kertomus, kun istuttuamme maahan lähteen ympäri, aukaisimme raamattumme ja luimme sen.

Lähde on viimeisinä vuosina täytetty kivillä ja soralla melkein aina reunoihin saakka. Kerrottiin minulle että lähiseuduilla asuvat Muhamedilaiset ovat tämän ilkiötyön tehneet vihasta kristityitä kohtaan, jotka aina kävivät tällä lähteellä ja pitivät sitä kalliina paikkana.

Kun se viimeisen kerran, ennenkuin se täytettiin, mitattiin, oli se noin 75 jalkaa syvä. Se on hakattu kovaan kallioon. Se on ihan ymmyrkäinen ja on 9 jalkaa läpimitaten.

Lähteen ympärillä nähdään erään rakennuksen jätteitä, luultavasti jonkun kirkon raunioita, joka kristinuskon ensi aikoina oli rakettu yli tämän kuuluisan lähteen.

Kreekkalainen kirkko on luullakseni juuri nykyään ostanut paikan, perataksensa puhtaaksi kaivon ja arvattavasti sitte pilataksensa koko paikan rakentamalla sen ylitse komean kirkon ja varustamalla lähteen reunat kiiltävällä marmorilla, joten se menettää kaiken sen ihanuuden mikä sillä nyt on, niin kauvan kuin lähde on avonaisella kentällä paljaan taivaan alla, jommoinen se oli, silloin kuin vapahtaja lepäsi sen reunalla.

Wähän matkan päässä Pohjoseen päin lähteestä on Josephin hauta. Paikkaa osoittaa pieni nelikulmainen rakennus ja on varmaankin sama paikka, johon Josephin luut todellakin laskettiin, sitte kuin Israelin lapset olivat ne tuoneet Egyptistä luvattuun maahan. Joseph vannotti nimittäin kuolinvuoteellaan Israelin lapsia ja sanoi: "kun Jumala on teitä etsivä, viekäät pois minun luuni täältä". Ja Josephin luut, jotka Israelin lapset olivat tuoneet Egyptistä, hautasivat he Sichemissä siihen peltoon, jonka Jakob osti Hemorin lapsilta sadalla hopiapenningillä; ja tuli Josephin lasten perinnöksi. Jakob osti nimittäin, palattuaan Mesopotamiasta Kanaan maalle, Hemorin lapsilta sadalla hopeapenningillä pellon-tilkun juuri lähellä Sichemiä. Tänne pystytti hän majansa ja rakensi alttarin ja rukoili väkevätä Israelin Jumalan nimeä.

Tässä kaupungin läheisyydessä, arvattavasti samalla lakeudella, jolla me nyt olimme, olivat Sichemin ihanat laitumet, joilla Josephin veljet paimensivat isänsä karjaa, kun Joseph lähetettiin heitä katsomaan, jolloin he ensin päättivät tappaa hänen, mutta sitten tyytyivät siihen, että myivät hänen Egyptin kauppamiehille.

Me jätämme Jakobin lähteen ja Josephin haudan ja pitkitämme matkaamme länteen päin. Meidän oikealla puolellamme on nyt tuo mahtava Ebal ja vasemmalla kädellämme tuo vielä korkeampi Garizim. Juuri suoraan edessämme on Sichar, vanha Sichem, jota nyt kutsutaan Nabulus, keskellä ihaninta ja hedelmällisintä laksoa näiden korkeain vuorten välissä.

Tähän laksoon kokosi Josua koko Israelin seurakunnan, sitte kuin hän oli valloittanut luvatun maan ja "rakensi Herralle Israelin Jumalalle alttarin Ebalin vuorella". "Ja koko Israel heidän vanhempainsa, pää-miestensä ja tuomareinsa kanssa seisoivat molemmilta puolilta arkin tykönä: puoli heistä Grisimin (Garizimin) vuoren kohdalla ja toinen puoli Ebalin vuoren kohdalla". Täällä kuulutti Josua "kaikki lain sanat, siunauksen ja kirouksen, kaiken sen jälkeen kuin kirjoitettu on lakikirjassa".

Lakso on tässä niin ahdas että kansa, joka seisoi sen kummallakin vierteellä, hyvin voi kuulla lain käskyt, jotka tässä heille julistettiin.

Me ratsastimme edemmäksi tätä laksoa pitkin ja saavuimme vihdoin Sichemin kaupunkiin. Me ratsastimme sen läpitse, tullaksemme leiriimme, joka jo oli pystytettynä toisella puolella kaupunkia.

Ei juuri kukaan Europalainen pääse tämän kaupungin läpitse tulematta herjatuksi sen villiltä, kiihkoisilta väestöltä. Me saimme nähdä monta irvistelevää naamaa ja kuulla monta pistosanaa.

Kaupungissa on noin 8,000 asukasta, joista 500 ovat kristityttä, 150 Samarialaista, 50 Judalaisia ja tähteet Muhamettilaisia.

Täkäläinen muhamedilainen väestö on tunnettu hurjimmaksi suvuksi, mitä koko Palestinassa löytyy, ja se on jotakin se. He ovat melkein yhtämittaa puolittain kapinallisessa tilassa ja Turkkilaiset, maan herrat, eivät juuri mitään voi näille alamaisillensa.

Ibrahim Pashan voimallisen hallituksin aikana, jolloin hän hallitsi Syriaa isänsä Mehemed Alin nimessä, oli heidän taipuminen hänen tahtonsa mukaan, sillä hän lannisti heidän uppiniskaisuutensa suurella verilöylyllä. Mutta nykyisen heikon hallituksen aikana, ovat he palanneet takaisin entiseen vallattomuuteensa.