Part 4

Paitsi hautoja, kävimme me myös katselemassa muutamia temppeliraunioita tällä puolella virtaa. Wiehättävin kaikista näistä temppeleistä oli niin kutsuttu Memnonium, joka oli erinomaisen suuri ja kaunis, mutta jota ei kuitenkaan käynyt verrata Karnakissa oleviin raunioihin. Merkillisimmät näiden raunioin joukossa olivat kaksi hirmuista kivistä kuvapatsasta, jotka seisoivat kappaleen matkaa itse temppelin sisäänkäytävän edessä. Toinen näistä kuvapatsaista oli hakattu yhdestä ainoasta kivestä, toinen oli rakettu useammista lohkareista. Ne ovat noin 6, 7 kymmentä jalkaa korkeat ja niiden hartiat ovat noin 20 jalkaa leveät. Toista näistä patsaista sanotaan soivaksi Memnon'iksi. Tarun mukaan olisi tämä patsas muinoin joka aamu, kun auringon ensimäiset säteet siihen sattuivat, antanut suloisesti sointuman äänen. Nämä patsaat, vaikka jotenkin särkyneinä, kaunistivat kumminkin paikkaansa ja tekivät raunion sitä uhkeammaksi.

Me viivyimme Thebessä ainoastaan 5 päivää ja ehdeimme tällä lyhyellä ajalla ainoastaan varsin pintapuolisesti ja vaillinaisesti tarkastella sen mailman-mainioita muistomerkkejä, mutta siitä mitä näimme, voimme kuitenkin saada jonkinlaisen käsityksen tämän kaupungin entisestä suuruudesta. Näiden mailman suurimpain raunioin tarkkaan tutkistelemiseen menisi kuukausia.

Helmikuun 8 p:nä jätimme me Theben ja oli meillä muutamat päivät hirveä hieta-myrsky, niin ettemme voineet purjehtia, vaan vene ajeli vitkalleen alas pitkin virtaa. Tuuli ryöpytti hiekkaa noista läheisistä erämaista niin rajusti, että ilma näytti melkein semmoiselta, kuin meidän kotimaassa vahvan pyryn aikana.

Eräsnä iltana tuuli niin tuimasti, että meidän oli laskeminen maalle, sillä me pelkäsimme purtemme kaatuvan, niin ankara oli tuuli, niin rajusti kävivät aallot.

Muutaman päivän perästä taukosi myrsky, ja me saimme taas kauniin ilman.

10:tenä p:nä saavuimme erääsen arabialaiseen kylään, nimeltä Khine, jossa meidän purtemme laski maalle, sillä meidän teki mielemme nähdä vastaisella rannalla Den- Derassa löytyvää temppeliä. Me laskimme maalle Khinessa, koska siellä oli parempi valkamapaikka. Sitten soudimme ylitse toiselle rannalle pienellä kuirullamme, otimme sieltä borikkoja ja ratsastimme rauniolle, joka oli noin puolen penikulman päässä rannasta. Tämä raunio oli jotenkin suuri, ja melkein parhain säilynyt kaikista kuin nähneet olimme. Siihen kuului propyloni ja sen takana useampia isoja saleja, vahvoilla seinillä; katot oli rakettu suurista kivilohkareista. Kaikkein Pyhin kammio oli täällä suurempi kuin missäkään muussa rauniossa ennen olimme nähneet. Se oli leveä ja korkea huone, paksuilla kiviseinillä. Ylt'ympäri tämän adytumin kulki jotenkin leveä käytävä, jota taas vuorostaan rivi pienempiä pimeitä kammioita ympäröitsi.

Matkallamme alas virtaa myöten seisahdimme vielä useassa kohden niinkuin Syout'issa, Benihassanissa ja Minieh'ssä, katsellaksemme siellä löytyviä hautoja ja raunioita. Koska ne olivat jotenkin noiden ennen mainittuin kaltaisia, tulisin vaan matkimaan mitä ennen olen sanonut, jos niitä koettaisin tässä kuvailla.

Muutamia päiviä ennenkuin saavuimme takaisin Kairoon, istuimme me matkakumppanit keskenämme eräsnä iltana peräsalongissa ja keskustelimme, sillä aikaa kuin purtemme ajeli jotenkin vahvaa vauhtia alas myötävirtaa. Kello oli noin 10 paikoilla, niin että oli jo ihan pimeä, kun samassa meidän purtemme sattui johonkin esineesen niin kovasti, että me kaikki olimme luiskahtaa pois paikoiltamme. Me kuulimme samassa vahvan ryskeen, ikäänkuin olisi purren kylki särkynyt, ja alus painui kallelleen. Me riensimme ulos ja näimme koko etumaisen ison salongin seinän puhkaistuna ja kaikki akkunaruudut pirstaleina. Kun tulimme ylös kannelle, havaitsimme sattuneemme kahteen suureen venheesen, jotka olivat sidotut yhteen ja yhteisesti lastatut hirmuisen suurella heinäkeolla. Nämä venheet makasivat ankkurissa keskellä virtaa ja me olimme työtäneet pimeässä niitä vastaan.

Suurella vaivalla saivat molempain venheitten miehistöt meidät viimein irti, ja kun nyt tutkimme sitä vauriota, jonka purtemme oli saanut kärsiä, havaitsimme iloksemme, että itse laivan runko, joka oli rakettu raudasta, oli ollut niin vahva, ettei se tuosta todellakin hirmuisesta työtäyksestä ollut mitään vahinkoa saanut, paitsi maalaus, joka oli hiestautunut. Salongin sivu sitä vastaan, joka oli rakettu puusta ja oli yläpuolla vedenrajan, oli saanut pahimman työtäyksen ja oli melkeinpä palasiksi särkynyt.

Seuraavina päivinä kohtasimme me suurempia ja vähempiä purje-venheitä kosolta, ja niiden luku lisääntyi mitä likemmäksi Kairoa tulimme, niin että me toisinaan saatoimme lukea aina sataan asti yhdellä haavaa näkymissä olevia venheitä.

Helmikuun 18 päivän illalla, kun jo oli pimeä, saavuimme takaisin Kairoon, ja olimme siis onnellisesti päättäneet tämän niin viehättämän ja suloisen matkan. Kaipauksella jätimme sitten purtemme ja sanoimme jäähyvästi oivalliselle kapteenillemme ja hänen matruuseillensa; mutta iloitsimme samalla että tämä osa retkestä oli tehty; olimme nyt ikäänkuin lähempänä kotoa, ja aika, jolloin saisimme palata sinne, ei ollut enää niin etäällä.

Me olimme taas Kairossa, jonka kaupungin näimme uudestaan samalla ilolla, kuin vanhaa ystävää tavataan; ja mitäpä pitäisi minun lopuksi sanoa tästä kauniista itämaalaisesta kaupungista, nykyisen Egyptin pääkaupungista! Sanoin kaupunkia "kauniiksi", ja toden perästä luulen sen ansaitsevan sen nimityksen. Niin kutsutusta "Sitadellista", jossa Pashan palatsi löytyy ja jossa näet sen linnan pihan, jossa Mehemed Ali antoi ampua niin monta tuhatta Mamelukkia — tästä, korkealle kalliolle raketusta Sitadellista on vapaa näköala yli koko kaupungin. Se on rakettu hajalleen avaralle, melkein yli-näkymättömälle lakeudelle. Korkealle yli noiden valkoisten huonetten laaka-kattoja nousemat moskeijain kupoolit ja minareetit. Lukuisa soukka lehtokujia, puutarhoja ja puistoja tekevät vihannuudellaan suloisen värinmuutteen rakennusten häikäsevästä valkeudesta, ja näyttävät antavan tuolle päivänpaisteiselle kaupungille varjoa ja viileyttä. Mamelukkein ja Kalifein kauniit, pienempäin moskeijoin näköiset haudat ympäröivät puolipyöränä kaupungin itäisiä puolta. Tuolla luikertaa sitten hyvintunnettu Niili-virta ohitse Kairon ja ikäänkuin viruttaa sen läntistä kylkeä, ja tuolla etäällä, noin puolentoista penikulmaa kaupungista, seisoo kolme pyramidia, ja vielä kappaleen matkaa etäämpänä useampia toisia näitä iki-vanhoja jättiläis-rakennuksia, jotka muodostamat kauniin pohjan tälle näköalalle, jossa Kairo on keskustana.

Tämän kaupungin kadut tarjoamat omituisen näön, jota on vaikea kertoa. Ihmisiä melkein kaiken värisiä, valkeasta europalaisesta ruveten hiilimustaan neekeriin, tungeiksen noilla ahtailla kaduilla. Puvut ovat kirjavat, itämaalaiset ja tekevät tämän hyörinän vielä eloisammaksi. Valkeat, mustat, vihreät tai punaiset turbanit ovat tavallisimmat päähineet. Egyptiläisten pukuna on fez eli turbani, leveät housut, kiinitetyt alapuolta polvien, sukat ja kengät, monivärinen silkkiliivi ja punoksilla kirjaeltu takki.

Useat noista ahtaista kaduista ovat varustetut katoilla, suojaksi paahtaman auringon hellettä vastaan; erinomattainkin on näin niiden katujen laita, joiden varrella kauppapuodit ovat. Joka paikassa on vilkas liike, ja toisinaan on tungos niin suuri, että on vaikea päästä liikkumaan. Kaupungin kadut eivät ole kivillä lasketut, jonka tähden vaunut ilman jyskettä vierivät matkojaan. Jokaisella ajoneuvolla on keveään, mukavaan pukuun puettu edelläjuoksiansa, joka juoksee vaunujen edessä tekemässä tilaa väkijoukossa. Kaupungilla ei ole mitään yhteistä valaistusta, jonka tähden kaikki, niin pian kuin aurinko on laskenut, peittyy syvään pimeyteen, ja sentähden täytyy jokaisen, joka jälkeen auringonlaskun liikkuu kaduilla, käyttää lyhtyä. Heillä on hyvin sieviä semmoisia, halpaan hintaan. Ne omat tehdyt monivärisestä kankaasta. Joka taholla näet iltasin runsaasti näitä lyhtyjä, ja hyvin omituista on niitä katsella. Ajoneuvoilla ei ole mitään lyhtyä, vaan edelläjuoksijalla on tavallisesti kädessään suuri palava tulisoitto, joka kirkkaasti valaisee koko kadun sitä myöten kuin hän etenee. Aina iltapuolla päivää kuullaan europalaista soitantoa jossakin kauniissa lehtevässä puistossa, joita Kairossa löytyy yltäkyllin. Ne Europalaiset, jotka ovat kaupungissa, kokoontuvat sentähden tavallisesti siihen aikaan sinne. He käyskentelevät silloin kesäverhoissa keskellä talvea noiden mahtavain lehvakkain Akasia-puiden alla tahi lepäävät loikovat palmulehdistä tehdyillä penkeillä ja tuoleilla, juoden Turkin kahvia, jota täällä tarjotaan vartavasten raketuissa ravintoloissa. Hyvin suloista oli tavata täällä Europalaisia, joiden kanssa olimme tutustuneet joko matkalla Egyptiin tahi Niili-retkellä.

Soitantoa kesti vielä hetken aikaa jälkeen auringon laskun, ja silloin valaistiin puisto suurilla kuivasta puusta tehdyillä tulisoitoilla. Tuota viileätä illanilmaa nautitsimme siksi, kunnes aika oli palata hotelliin päivälliselle, joka Itämailla aina syödään hyvin myöhään.

Ehtoot kuluvat enimmästä päästä sisällä huoneessa keskusteluissa hotellissa asuvain kumppanein kanssa tahi lukemisessa ja kirjoittamisessa.

Muutamana perjantaina olimme tilaisuudessa näkemään niin kutsuttuja "kiljuvia ja tanssimia dervishejä", kun he harjoittivat nurin-niskaista jumalanpalvelustansa. Kerran viikossa viettävät he sitä ja luulevat siten osottavansa Allahille suurta kunniaa.

Tämä jumalanpalvelus toimitettiin pienenlaisessa moskeijassa. Ensin istuivat kaikki dervishit puoliympyrässä, rähisten muutamia rukouksia ja virsiä ja keikkuen samassa yhtaikaa tahdissa oikealle ja vasemmalle päin. Kun tätä oli hetken aikaa kestänyt, nousivat he seisaalle, ja nyt vasta alkoi tuo niin kutsuttu tanssi, joka oli siinä, että he kaikki seisten puoliympyrässä yhtäaikaa kumartuivat syvästi maahan päin, jonka perästä he nousivat ja taivuttivat ruumistansa taaksepäin niin paljon kuin voivat. Näitä kumarruksia tekivät he ensin vitkaan, mutta vauhti enentyi ehtimiseen, kunnes he vihdoin kumarsivat niin vilppaasti kuin mahdollista oli. Sitä tepastusta kesti sitten pitkän aikaa, kunnes he vihdoin näyttivät menettäneen tuntonsa ja vaan koneentapaisesti kumartuivat eteenpäin ja taaksepäin, tuontuostakin huudahtaen: Allah. Kuin vihdoin merkki annettiin lakkaamaan, jatkoivat useat temppuansa ottamatta huomioonsa tätä ilmoitusta. Kun sitten heidän johtajansa seisahti heidät, vaipuivat he vääntelyksiin ja päästelivät suuria huutoja.

Wastenmielistä oli katsella tätä kaikkea, ja kun läksimme moskeijasta, makasivat muutamat dervishit puolikuolleina lattialla.

Kairosta teimme useampia retkiä maaseuduille, sillä sen läheisyydessä on yhtä ja toista joka ansaitsee katselemista.

Muutamana päivänä läksimme me kahden Amerikalaisen kanssa aamulla varhain katsomaan noita merkillisiä pyramideja. Me ratsastimme borikka-aaseilla Niilivirran rannalle, purjehdimme suoraan poikki virran isolla venheellä, jossa oli tilaa kylliksi meille ja meidän aaseillemme. Täältä pitkitettiin ratsastusta noin puolentoista penikulmaa läpi palmupuistoin, yli viljavain kenttäin ja halki hedelmättömäin hieta-aavikkoin. Kun lähestyimme matkamme määrää, saimme tekemistä arabialaisten kanssa, joita siellä aina on varulla auttamassa matkustavaisia, jos heidän mielensä tekee nousta jonkun pyramidin huippuun. Siihen tarkoitukseen valitaan tavallisesti Keop'in pyramidi, joka on korkein, mutta samassa myös helpoimmin kiivettävä. Nämä arabialaiset huusivat nyt kaikki yhtä suuta: "take me, sir, take me, sir" (ota minut, herra, ota minut). Kaikki nämä arabialaiset osasivat puhua jotenkin hyvästi Englannin kieltä. Siinä oli hirveä rähinä siksi kun me vihdoin jokainen valitsimme itsellemme muutamia heistä avuksemme ja alotimme kiipeemistä. Minä olin ottanut kaksi näistä miehistä itseäni varten; mutta tuskin olin ruvennut kiipeemään, kun näin neljä heitä ympärilläni, jotka väittivät, ettei nouseminen voinut tapahtua vähemmällä määrällä, ja samoin oli käynyt matkakumppaneilleni. Nouseminen on hyvin hankala. Jonkinlaiset portaat vievät aina huippuun asti, mutta nämä portaat ovat aivan epäsäännölliset noin kahden neljän jalan korkeat ja tuskin jalkaa leveät. Minä alotin kiipeämisen ilman avutta ja nousin jotenkin sukkelaan, mutta kun olin ehtinyt puolimatkaan, olin niin väsynyt ja hengästynyt, että pelkäsin että, jos tällä tavoin olisin pitkittänyt, ei olisi minulla ollut voimia kylläksi nousta huippuun asti. Minä annoin sentähden arabialaisten auttaa minua ja nyt kävi kiipeeminen hyvin helposti. Itse huippu on laakea ja sille mahtuu hyvin pari kolmekymmentä henkeä seisomaan. Täällä istuimme liki tunnin ajan ja ihmettelimme tuota merkillistä rakennusta, jonka päälle olimme kiivenneet. Tämä pyramidi peittää yli 550,000 neliöjalan alan maata ja on lähes 500 jalkaa korkea. Se on hirmuisen suuri kiviraunio, jonka pohja on nelikulma ja nuo neljä kolmionkaltaista sivua kallistuvat toinen toistansa kohden, kunnes ne päättyvät terävällä kärjellä. Tämä kärki oli jollakin tavoin Kropin pyramidista tullut katkaistuksi, niin että itse huippu nyt oli tasainen.

Mitä enemmän tätä tavatonta rakennusta katselimme, sitä suuremmalta näytti se ja me melkein kummaksuimme, kuinka se oli voitu saada valmiiksi ainoastaan 30 vuoden kuluessa.

Luullaan pyramidein olleen muutamain Egyptin mahtavimpain kuningasten hautoja ja vielä nähdään eräässä kammiossa keskellä Keopin pyramidia katafalkin jäännöksiä. Me kävimme tässä kammiossa alas-astuissamme. Sen sisäänkäytävä on keskellä pohjoista kylkeä, jotenkin korkealla maasta. Ylösnouseminen tapahtuu itäistä kulmaa pitkin. Käytävä, joka vie pyramidiin sisään, oli hyvän matkaa niin matala, ettemme voineet käydä siinä suorana, ja se oli alkupäästä hyvin viertävä. Kun näin olimme kotvasen aikaa kulkeneet, kääntyi käytävä oikealle ja heti sen perästä vasemmalle. Tässä nousi käytävä hyvin ylöspäin ja kohta kun olimme poikenneet vasemmalle kädelle, tulimme erään pystysuoran kallion luoksi, joka oli noin 7 jalkaa korkea. Me nousimme sen päälle Arabialaistemme avulla, joista jokaisella oli tulisoitto kädessä, valaistaksensa tätä pimeätä tietä. Tämän vähäisen kallion edessä aukeni syvyys, joka luultavasti oli suuna jollekin toiselle maanalaiselle käytävälle. Kuinka syvä tämä aukeama oli, emme voineet nähdä, sillä se oli ihan pimeä. Kaita polku kävi meidän käytävän oikeata puolta myöten tämän pimeän syvyyden ohitse tuolle ennen mainitulle kalliolle. Me kuljimme tätä polkua yksi erältään. Minä kävin keskimmäisnä, kaksi Arabialaista kävi minun edelläni ja kaksi seurasi perästä. Ensimäinen miehistöni kiipesi, liukkaana kuin kissa, ylös kalliolle, jossa tuskin oli mitään jalan pidäkettä. Mies, joka järjestyksessä oli toinen heistä, otti minuun uumilta kiini ja nosti minun ylös tuota toista kohden, joka seisoi ylhäällä, ja minä heiluin nyt tuokion aikaa yli tuon äsken mainitun syvyyden seuralaiseni vahvoilla käsivarsilla.

Tie kävi nyt jyrkästi ylöspäin, kunnes me vähänläntäisen kiviholvin kautta, joka oli niin matala ettemme voineet suorana kulkea siitä, tulimme pyramidin sisustaan. Täällä oli ilma tukehduttavan lämmin. Pimeä käytävä johti tästä suoraan eteenpäin erääsen vähempään huoneesen, jota on ruvettu kutsumaan kuningattaren kammioksi. Isompi huone löytyy sen yläpuolta ja sillä on nimenä kuninkaan kammio. Tullaksemme tuohon jälkimmäiseen huoneesen oli meidän seuraaminen jotakin niistä kaidoista, katuvierustain kaltaisista poluista, jotka nousivat hyvin jyrkkinä pitkin seinuksia kahden puolin sitä isoa, tuohon ensin mainittuun kammioon viepää käytävää. Näiden polkuin pohja oli liukkaista kivistä, joilla jalka luiskahteli melkein kuin sileällä jäällä. Meidän oli kulkeminen tässä yksi erältään; ja ilman Arabialaisten apua emme suinkaan olisi päässeet pois tällä liukkaalla tiellä. Jos nyt joku Arabialaisistamme tässä olisi astunut harhaan tahi vaan vähän luiskahtanut, olisimme me suistuneet alas syvyyteen, joka eroitti nuo molemmat polut toinen toisistansa.

Minun Arabialaiseni käyttivät tätä tilaisuutta, jolloin minä olin kokonaan heidän vallassansa, pyytääksensä vaativalla äänellä "baksjisjia". Mutta kun olin kuullut erään amerikalaisen, joka nykyään oli käynyt pyramideilla, tulleen ryöstetyksi myötäseuraavain miestensä kautta, juuri kuin hän oli pyramidin sisässä, olin minä jättänyt rahani kumppaneilleni, jotka eivät olleet seuranneet minua sisään, niin ettei minulla ollut muassani yhtäkään piasteria. Minä vastasin siis heille, kun he pyysivät rahaa, ettei minulla mitään ollut. He kysyivät nuhaisella äänellä, miks'en ollut ottanut rahaa myötäni, ja minä annoin heidän ymmärtää, että muutamilta, jotka tunsivat asian, olin saanut viittauksen siitä että oli paras olla ilman rahoja, kun pyramidiin sisään aiottiin. He rukoilivat, että lupaisisin antaa heille kun ulos tultiin. Minä vastasin: "sitte se nähdään" ja siihen se jäi.

Kun olimme kulkeneet tuota vaivalloista polkua neljän, viidenkymmenen jalan paikoille, tulimme taas leveään ja tasaiseen käytävään. Kun muutamia askelia olimme astuneet, kääntyi minun edelläni käymä Arabialainen taaksepäin ja laski, lausumatta sanaakaan, kätensä minun pääni päälle, painaaksensa minua maahan. Minä kysäsin vähän kummaksuen, mitä hän tällä aikoi, mutta ennenkuin hän ehti vastaamaan, huomasin syyn siihen; käytävä oli, näet, nyt yht'äkkiä tullut niin matalaksi, ettei voitu siinä suorana käydä, ja hän tahtoi vaan estää minua loukkaamasta päätäni. Muutamain askelten perästä saavuimme nyt niin kutsuttuun kuninkaan kammioon, erääsen isoon saliin. Täällä seisoi äsken mainittu katafalki, mutta ainoastaan jalka siitä oli enää jälillä. Tämä pimeä sali, himeästi valaistuna meidän tuliltamme, näytti hyvin omituiselle. Nuo mustan-ruskeat Arabialaiset, jotka rähisten ympäröivät meitä, samassa kuin he päästelivät hilpeitä hurraahuutoja ja vielä jupisivat "baksjisjiansa", enensivät vielä tämän näyn omituisuutta.

Paitsi jo mainittuja kammioita, löytyy myös käytäviä ja komeroita syvemmällä pyramidin sisässä.

Kun taasen olimme ulkoilmaan tulleet, katselimme kauan aikaa pyramidia alhaalta maasta, ja mitä enemmän tätä jättiläistä rakennusten seassa silmäisimme, sitä enemmän se meitä ihmetytti, ja tuskin voimme uskoa, että ihmiskäsi oli tämän vuoren tehnyt.

Toiset pyramidit olivat eri suuria, muutamat hyvin vähäisiä, muutamat isompia, vaan ei yksikään niin korkea kuin Keopin.

Lähellä pyramideja löytyi useita hautoja ja temppeliraunioita, joista enimmät olivat täynnä hietaa.

Kappaleen matkaa Keopin pyramidista seisoo hirmuisen suuri sphinksi, joka on hakattu yhdestä ainoasta kallionlohkareesta. Mahdottoman suuruutensa tähden kaunistaa se paikkaansa, vaikka nuo hirmuiset pyramidit sitä ympäröivät. Et oikein tiedä kumpaa sinun enemmän tulee ihastella, pyramidiako, tätä rakennustaiteen ihmettä, vai jättiläis-sphinksiä sen juurella, tätä verrattoman suurta, mutta niin hyvästi hakattua kiveä. — Kuinka tämä suunnaton kivenlohkare on lohottu kalliosta, kuinka se on hakattu ja kuljetettu paikalleen, tämä näyttää katselialle ihan ihmeeltä.

Wielä kerran loimme silmäyksen näihin maailman mainioihin muinaisjäännöksiin ja palasimme sitte Kairoon, jonne saavuimme auringon laskeissa.

Noin tiiman matkaa Kairosta toiselle suunnalle päin löytyy huvilinna nimeltä Schubra, jota ympäröivi puutarha, niin ihana ja runsaskasvuinen, jommoista en milloinkaan ennen ole nähnyt. Itse rakennus pylväittensä, marmorilattiainsa, vesisäiliöinsä ja koristelluin saleinsa kanssa näyttää lumotulta linnalta, josta jossakin itä-maalaisessa sadussa kerrotaan.

Kahden tiiman matkan päässä itäänpäin Kairosta löytyi muinoin ihana Heliopolis (auringon kaupunki). Se on nyt kadonnut, ja ainoa muistomerkki, joka vielä on jälillä osoittamassa sen asemaa, on eräs obeliski, joka kerran kaunisti auringolle pyhitetyn temppelin sisäänkäytävää. Wähän matkaa tästä obeliskista löytyy kaivo, jota sanotaan auringon lähteeksi, eikä juuri etäällä siitä seisoo vanha puu, jonka juurella, niinkuin taru kertoo, pyhä perhe lepäsi pakomatkallaan Palestinasta Egyptiin.

Noin penikulman matkaa etelään päin Kairosta oli muinoin Memphis, joka Theben jälkeen tuli Egyptin pääkaupungiksi. Tämäkin kaupunki on kadonnut maan päältä, ja maahan lahistunut hirmuinen kivinen kuvapatsas ynnä jotkut suuret kivet ovat sen ainoat jäännökset. Paikalla, jossa kaupunki ennen seisoi, kasvaa nyt tiheässä palmupuistoja — ja karja käy laitumella musertuneen Memphiin tomusta nousemassa ruohostossa.

Tuo vanha, voimallinen Egypti on nyt ainoastaan hämäräisenä, ikivanhana muistona. Se on kasvanut, kukoistanut ja kadonnut, ennenkuin meidän aikuiset voimalliset valtakunnat saivat perusteensakaan.

Tämä maa on herättämä suurta osanottoa, syvää haikeutta matkustajassa; sillä sen rajain sisässä lepää mainio muinaisuus ikäänkuin haudattuna, ja se säilyttää povessaan suuren kadonneen kansakunnan. Nuo murtuneet rauniot ovat hirmuisten hautapatsasten kaltaisia, joiden himeät kirjoitukset kertovat mitä nuo vanhat edesmenneet Egyptiläiset ovat olleet, mitä jumalia he ovat palvelleet ja mitä mainioita töitä he ovat tehneet.

Wiides luku.

Erämaassa-matkustuksen alku.

Kairosta aioimme Jerusalemiin, mutta olimme kahdella päällä minkä tien valitsisimme, sillä kolme tietä vie täältä Pyhään Maahan. Yksi menee Alexandrian kautta meritse Joppe'en ja sieltä Jerusalemiin, johon matkaan kuluu neljä tai viisi päivää. Toinen läpi erämaan suorastaan Hebron'iin Jerusalemiin, jota matkaa kestää neljätoista päivää. Ja kolmas, pisin tie, menee niinkutsutun pitkän korven läpitse Suezin, Sinain ja Hebronin kautta Jerusalemiin, joka matka vie lähes kuukauden ajan. Niin hyvin minä kuin matkakumppanini toivoimme halulla saada matkata tätä viimeksimainittua tietä, joka oli kaikkein viehättävin; mutta tämä retki ei ole mikään helppo tehtävä. Moni koetti luovuttaa meitä tästä aikomuksesta, kuvaten tätä matkaa sangen määrälliseksi, toiset taasen kehoittivat meitä siihen kaiken mokomin, vakuuttaen sen olevan mitä suloisimpia matkoja, joita tehdä voidaan. Muutaman päiväisen miettimisen perästä teimme viimein päätöksemme. Me tutustuimme nimittäin kolmen amerikalaisen kanssa, jotka aikoivat samalle matkalle, ja koska he olivat taipuvaiset yhtymään meidän seuraamme, päätimme matkata yhdessä heidän kanssa. Nämä amerikalaiset olivat: eräs jumaluusopin tohtori, herra Nickels, herra Moor — jotka molemmat olivat iällisiä miehiä, 50 ja 60 vuoden vaiheilla — sekä herra Doughty, joka oli vähän yli kahdenkymmenen. Mitä enemmän näitä miehiä tulimme tuntemaan, sitä suuremmassa arvossa rupesimme heitä pitämään, ja pidimme itseämme onnellisina, että olimme löytäneet semmoista seuraa semmoiselle matkalle. Moni käy Sinailla ja pyhässä maassa enemmän uuteliaisuuden tähden, nähdäksensä näitä paljon ylistettyjä paikkoja, kuin pyhästä halusta, saadaksensa käydä samoilla paikoilla, jossa hänen Jumalansa on ilmestynyt, jossa hänen Vapahtajansa on työtä tehnyt, kärsinyt ja kuollut. Semmoinen halu löytyi kumminkin kahdella meidän matkakumppaneistamme, ja me tunsimme itsemme kiitollisiksi Jumalaa kohtaan, että Hän oli saattanut meidät heidän pariinsa.

Useimmat niistä, jotka lähtevät tälle retkelle, suostuvat jonkun kuljettajan kanssa, että hän vie heidät erämaan läpitse ja hankkii kamelit, teltit, muonan ja kaikki mitä matkalla tarvitsevat, joko määrättyä palkintoa vastaan koko retkellä kerrallaan tahi joka päivältä erältään. Kuljetusmaksu on silloin tavallisesti hyvin kallis, aina puoleen-kolmatta englantin puntaan päivässä hengeltä.

Me emme seuranneet tätä tapaa, vaan järjestimme valmistuksemme toisella lailla. Me vuokrasimme itse kamelimme, ostimme telttimme, muonavaramme j.n.e., ja palkkasimme kuljettajan määrättyyn hintaan kuukaudelta. Hän seurasi muassa vaan meidän palvelianamme ja tulkkinamme. Paitsi tätä pestasimme me kokin ja passaajan. Tällä tavoin tuli matka paljoa halvemmaksi. Tämän neuvon antoi meille t:ri Nickels joka tyystin oli nämä seudut tutkinut ja jonka opettajana oli ollut eräs t:ri Robinson; ja tämä viimeksimainittu oli retkeillyt paljon sekä erämaassa että Palestiinassa ja on antanut painosta hyvin ansiollisen, kolmea suurta niosta vahvan kirjan matkoistaan.

Me suostuimme erään Beduini-Sheikin kanssa, että hän hankkisi meille kameleja määrättyyn hintaan kappaleelta, ja että hän itse seuraisi myötä, varjellaksensa meitä niiltä eri Beduini-heimoilta, joiden alueiden läpitse aioimme matkata.

Meidän valmistuksiimme kului viikon päivät, ja keskiviikkona Maaliskuun 7 p:nä olimme valmiit lähtemään.

Meidän kamelimme olivat jo ennen puolta-päivää koossa hotellin edessä, ja puolipäivän-aikoina rupesivat beduinimme niitä kuormittamaan.

Paitsi niitä kameleita, joita me itse ja meidän kuljettajamme käytimme, oli meillä kolmetoista kantamassa kapineitamme, niin että meidän karavanissa oli yhteensä yhdeksäntoista kamelia. Tämä näyttänee hyvin paljolta, kun meitä oli ainoastaan viisi matkustajaa; mutta meidän oli myöskin kuljettaminen muassamme kaikki, mitä enemmän kuin kuukauden kuluessa tarvitsimme. Meidän muonavaramme, huonekalumme, asuntomme, neljä suurta vesitynnyriä, ja paitsi näitä vielä meidän matkasäkkimme ja me itse — kaikki oli enemmän kuin kolmekymmentä päivää kuljetettava kamelin selässä läpi kuivain, hedelmättömäin seutujen, jossa ainoastaan hyvin harvassa löytyy lähteitä ja jossa aivan niukasti saa muonavaroja ostaa.

Kun kamelia kuormitetaan, pakoitetaan hän ensin laskeumaan polvillensa. Hänestä ei ole tämä mieluista, vaan hän tepastelee vastaan ja mörähtää silloin useasti kuin kiukkuinen sonni. Hänen on kuitenkin totteleminen, ja nyt kiinnitetään tuo raskas kuorma hänen selkäänsä vahvoilla köysillä, jonka jälkeen hän ensimäisellä käskyllä mieluisasti nousee taasen jaloillensa, ellei kuorma tunnu hänestä liian raskaalta, sillä siinä tapauksessa on melkein mahdoton saada häntä nousemaan.

Kun kaikki kamelimme oli kuormitettu, lähetimme ne menemään edeltäpäin, ja ainoastaan ne kamelit, joiden tuli kantaa meidät itse, odottivat vielä hotellin edessä, sillä aikaa kuin me suoritimme maksettavamme. Wähässä ajassa olimme valmiit lähtemään; me sanoimme jäähyväiset niille ystäville ja auttajille, sotka olivat tulleet katsomaan meidän lähtöämme ja nousimme kameleimme selkään aloittaaksemme tätä omituista matkaa.

Meidän matkakumppaneistamme Niili-virralla oli h:ra Pulling jo palannut takaisin Englantiin, h:rat Due ja Robinson olivat vielä Kairossa.

Meidän oli nyt sanominen jäähyvästi kauniille Kairolle, ja sivutessamme jonkun puiston tahi lehväkkään käytävän, jonka suloisessa siimeksessä me täällä ollessamme usein olimme käyskennelleet, viipyi silmä siinä kauvan; me emme luultavasti milloinkaan enää saisi nähdä tätä paikkaa, emmekä moneen aikaan katsella niin runsasta kasvullisuutta kuin tämä on, sillä erämaa oli nyt edessämme — nuo hiekka-aavikot ja alastomat vuoret ilman puita, ilman vihannuutta. Nyt oli tämä elävä totuus; meidän matkamme kävi pyhään maahan sen erämaan kautta, josta jo lapsuudessa olimme lukeneet niin paljon ihmeellisiä asioita, jonka vaaroista moni on puhunut ja jonka suloutta moni toinen on ylistänyt; me saimme nyt itse tilaisuuden nähdä näitä outoja seutuja ja kokea tätä omituista romantillista elämää erämaassa, ja tuskin minä puolestani vielä voin käsittää, että tämä kaikki oli totta.

Mieleni oli hehkunut saada tehdä tämä retki korven läpitse ja samassa saada viipyä matkallamme muutamat päivät Sinailla, mutta useita esteitä näytti ilmaantuman tätä aikomusta vastaan, kun se ensin juohtui meille mieleen, niin että minä jo kerran olin heittänyt toivonkin. Sitä suurempi oli sentähden iloni nyt, kun kaikki nämä esteet olivat kadonneet ja tämä halattu matka todellakin aloitettu.

Ennenkuin rupeen kertomaan matkaamme erämaan läpitse, on ehkä sopivin että tässä ensin mainitsen jotakin siitä merkillisestä, omituisesta elävästä, jota näillä seuduilla on käyttäminen. Kameli on varustettu monilla omaisuuksilla, jotka tekevät hänen erittäin sopivaksi tänkaltaisille retkille. Hän on väkevä, niin että hän voi kantaa hirmuisia kuormia ja pitkittää kulkuansa koko päiväkauden, varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, lepäämättä. Paahtava aurinko ja tuo usein tukehduttava kuumuus ei näytä hänelle miksikään haitaksi olevan. Hän voi kuljeskella noilla kuivilla hieta-aavikoilla päiväkaudet, tarvitsematta mitään vettä, ja jos hän jolloin kulloin tapaa lähteen, juo hän kerrallaan monen tulevan päivän varaksi. Hän tarvitsee aivan vähän ruokaa ja tulee hätätilassa toimeen niillä ohdakkeilla ja puoliksi poltetuilla kasveilla, joita hän kohtaa tiellänsä. Hän haukkelee niitä suuhunsa käydessään eteenpäin, ja kun hän iltasin päästetään kuormastansa, menee hän etsiskelemään lähitienoilta tänkaltaista ruokaa. Hänen jalkansa on jotenkin leveä, jonka tähden hän ei vajookkaan liian syvälle hietaan niillä paikoilla, jossa pohja on höllää ja antaa myöten hänen askeleillensa. Paksu nahka peittää hänen jalkansa, ja se seikka tekee mahdolliseksi että hän voi käydä kuumalla hiekalla kärsimättä mitään vahinkoa siitä.

Kameli on hyvin korkea, niin että, noustuasi sen selkään, istut lähes seitsemää jalkaa korkealla maasta. Tämä tuntuu ensi-alussa vähän haitalliselta, sillä kamelin käynti on hyvin heiluva, niin ettäs olet alituisessa liikunnossa edes ja takaisin, etkä siis voi istua oikein vakaasti satulassa. Silloin tällöin päästelee hän mörähtävän äänen, josta tiedät hänen olevan pahalla päällä; silloin pelkäät hänen kiukkunsa puhkeevan vielä johonkin, vikurimaisuuteen, ja varot putoovasi selästä, ehkä niin pahasti, ettet enää milloinkaan nouse. Tämä kaikki on muutamissa vaikuttanut sen, että heistä on tämmöinen matkustaminen tuntunut hankalimmaksi mitä milloinkaan kokeneet ovat. Muutaman päiväisen harjoituksen perästä havaitsimme me kuitenkin kokonaan tottuneemme istumaan kamelin selässä, ja meistä tuntui tämmöinen matkustustapa hyvin mukavalle. Tuon ylhäisen aseman, joka alusta näytti vähän pelottavalta, huomasimme me jälestäpäin olevan hyvin edullisen, sillä, kun kuumeentunut hieta uumasi liiallista lämpöä, oli meillä siitä vähemmän haittaa kamelin selässä kuin alhaalla maassa.

Kello puoli-neljältä iltapuolla päivää läksimme me Kairosta. Me emme ensi päivänä ehtineet ratsastaa, pitkälle, mutta sen verran kumminkin että matkamme oli aloitettu. Jo puoli-kuudelta rupesi hämyttämään ja me seisahduimme, matkattuamme noin penikulman matkan erämaahan. Kahdessa-kymmenessä minutissa olivat meidän kamelimme riisutut, telttimme pystytetyt ja vuoteemme valmistetut.

Amerikalaisilla ystävillämme oli yhteinen iso teltti; L. ja minä asuimme vähän pienemmässä. Meidän telttimme oli sisäpuolelta verhottu siniseksi ja keltaseksi noilla rakkailla Ruotsin väreillä. Ilman sitä oli meillä vielä vähempi teltti, joka samassa oli sekä kyökkinä että kuljettajamme, kokkimme ja passaajamme lepokammiona.