Part 16

"Ja hän tuli Nazaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen sapatin päivänä synagogaan, ja nousi lukemaan. Ja hänelle annettiin Esaian prophetan raamattu. Ja kuin hän raamatun avasi, löysi hän sen paikan, kussa on kirjoitettu: Herran Henki on minun päälläni, sentähden on hän minun voidellut ja lähettänyt saarnaamaan köyhille hyvää sanomata, parantamaan särjetyitä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sokeille näkönsä jälleensaamista, särjetyitä vapauteen saattamaan, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Sitten selitti hän tämän raamatun paikan ja sanoi sen tarkoittaman häntä itseä, lausuen: "tänäpänä on tämä kirjoitus täytetty". Hän todisti vielä tätä monesta muusta paikasta, mutta sai lopuksi itse tuntea sen sananparren totuuden, jonka hän tässä synagogassa lausunut oli: "ei yksikään propheta ole isänsä maalla otollinen", sillä Nazaretin asujamet eivät kauvemmin tahtoneet kuullella hänen terveellisiä sanojansa, vaan "kaikki kuin synagogassa olivat, tulivat vihaa täyteen, koska he nämät kuulivat, ja nousivat ylös ja ajoivat hänen ulos kaupungista, ja veivät hänen hamaan vuoren kukkulalle, jonka päälle heidän kaupunkinsa rakettu oli, syöstäksensä häntä alas; mutta hän kävi ohitse heidän keskellänsä ja meni pois.

"Kun Jesus toisen kerran kävi Nazaretissa, sai hän kärsiä samaa malttamattomuutta ja mielen hurjuutta, vaikk'ei niin väkivaltaisella tavalla kuin ensimäisellä kerralla: ja hän läksi sieltä ja meni isänsä maalle, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja kun sapatti tuli rupesi hän synagogassa opettamaan; ja monta, jotka kuulivat, hämmästyivät, sanoen: kusta tällä nämät ovat? ja mikä viisaus hänelle annettu on, että myös senkaltaiset väkevät työt hänen kättensä kautta tapahtuvat? Eikö tämä ole se seppä, Marian poika, Jakobin ja Josen ja Judan ja Timonin veli? eikö myös hänen sisarensa ole tässä meidän kanssamme? ja he pahenivat hänessä".

Nazaretissa on suuri Romalaiskatolinen luostari, johon kuuluu koko joukko korkealla muurilla ympäröittyjä rakennuksia. Pyhin paikka tässä luostarissa on eräs luola, jossa munkit sanovat Marian ilmestyksen tapahtuneen. Tässä luolassa, joka on 25 jalkaa pitkä ja 10 jalkaa leveä, näytetään paikkaa, jossa Maria seisoi kuullellen enkelin tervehdystä, ja sekin paikka, jossa enkeli ilmestyi. Kappaleen matkan päässä tästä luolasta näytetään Neitsyt Marian kyökkiä, erästä pitkää siivotonta vuorenkoloa.

En voi tässä olla kertomatta erästä Romalais-katolisen kirkon eriskummaista uskonkappaletta, joka koskee tätä paikkaa. Sanotaan nimittäin että ilmestyksen luolan edessä ja lähellä Marian kyökkiä oli maja, jossa hän asui ja jossa hän otti vastaan enkeli Gabrielin.

Kun Muhamedilaiset valloittivat Palestiinan ja ajoivat kristityt pois joka paikasta, veivät enkelit tämän majan pois uskomattomain käsistä ja laskivat sen ensiksi vuorille lähellä Fiumea Dalmatiassa ja kuljettivat sen sieltä sittemmin Loretton vuorelle Italiassa, jossa se nyt vielä seisoo ja on se paikka Europassa, jossa pyhissä vaeltajia runsaimmin käy. Paavi Leo X:s teki tämän tarinan uskonkappaleeksi bullalla, joka tuli ulos vuonna 1518.

Eräässä toisessa paikassa näytetään tässä kaupungissa Josephin "työhuonetta", kappelinkaltaista rakennusta, joka on Romalaisen kirkon oma. Siellä nähdään vanhan muurin jäännöksiä, joiden sanotaan olevan niiltä ajoilta, kuin Joseph täällä työskenteli.

Seuraava paikka, johon matkustaja viedään, on niin kutsuttu Mensa, Christi-capelli (Kristuksen pöydän kappeli). Tämä kappeli on pienoinen suoja, jossa nähdään pöydän kaltaiseksi muodostettu kallio. Tarun mukaan — "traditio continua et nunquam interrupta," (ainainen ja järkähtymätöin taru), joka latinalainen lause on kirjoitettu seinään — on tämä sama pöytä, jossa Jesus ja hänen opetuslapsensa niin usein söivät niinhyvin ennen kuin jälkeen ylösnousemisen.

Myöskin näytetään täällä synagogaa, jossa Jesus puhui Nazaretilaisille, kun he vihastuneina ajoivat hänen pois ja veivät hänen jyrkälle vuoren reunalle, jota vuorta myöskin näytetään, mutta se on liian kaukana, ettei se voi olla oikea.

Idän puolella kaupunkia on Kreekkalainen kirkko. Pyhin paikka tässä kirkossa on syvä kallionkolo, josta pursuaa kirkas lähde, nimeltä Neitsyt Marian lähde. Täällä, niin sanoivat kreekkalaiset munkit, oli Maria vettä noutamassa, kun enkeli ilmaantui hänelle ja ilmotti Jesuksen syntyvän. He ovat sentähden tälle paikalle rakentaneet heidän "Marian ilmestys-kirkkonsa" ja jonkun matkan päässä näkyy tuo latinalainen luostari, jossa Romalais-katoliset väittämät tämän tapauksen tapahtuneen, ja on tämä seikka vielä riidan aineena näiden molempain kirkkojen välillä.

Wähän matkaa ulompana Kreekkalaista kirkkoa on lähde, josta Nazaretin asukkaat saavat vetensä. Wesi pursuaa vähäisestä reiästä maassa, niin että vedennoutajat ainoastaan yksi erältään voivat täyttää astiansa. Tämän tähden on täällä joukko naisia kokopäiväkauden klo 4:stä aamulla klo 12:teen yöllä ja harvoin saa nähdä niin paljo kauniita kasvoja yhdellä paikalla koossa, kuin täällä; sillä Nazaretin väestö on tunnettu kauneudestaan.

Sen illan, jonka viivyimme Nazaretissa, vietimme L. ja minä erään lähetyssaarnaaja Zellerin luona, joka asui tässä kaupungissa. Hän oli nainut pispa Goleatin tyttären ja meillä oli kirjeitä ja terveisiä hänelle ja hänen vaimollensa Jerusalemista. Heidän iloisessa kodissaan mietimme sangen hupaisen illan.

Kun palasimme leiriimme, valaisi meidän tietämme Nazaretin vuorilla välähtelevät ihanat ukkosen leimaukset.

Nazaretissa olimme tavanneet erään nuoren Amerikalaisen, h:ra Turnbull'in, jonka jo Jerusalemissa olimme tulleet tuntemaan ja joka oli seurannut meitä matkallamme Kuolleelle merelle ja Jordanin virralle. Hän oli päivää ennen saapunut Nazaretiin, ja kuultuansa ettemme vielä olleet menneet, päätti hän odottaa meitä, saadaksensa meidän seurassamme pitkittää matkaa Damaskuhun.

Hän kertoi meille kohtauksen matkastaan, joka helposti olisi voinut tuottaa hänelle kuoleman. Hän oli ensin matkannut erään nuoren maanmiehen kanssa, mutta tämä oli niin tuimasti sairastunut Jerusalemissa, ettei hän uskaltanut lähteä tuolle vaivalloiselle retkelle läpi Palestiinan, vaan matkasi Joppeen, mennäksensä sieltä sitten höyrylaivalla kotimaallensa. Turnbull jatkoi matkaansa nyt yksinään tulkkinsa ja miestensä kanssa.

Kun hän ja tulkki ynnä kaksi turkkilaista sotamiestä, jotka hän oli ottanut vartioiksensa, eräänä iltana olivat luopuneet miehistä, jotka kuljettivat muuleja, käydäksensä katsomaan jotakin tien syrjässä olevaa paikkaa, kävivät he harhaan eivätkä tietäneet missä olivat. He tulivat vihdoin erääsen kylään ja kun he ulkopuolella kylää tapasivat miehen, kysyivät he häneltä, tokko lähitienoilta löytyi jotakin lähdettä. Hän tarjousi nyt viemään heitä lähteelle, jonka jälkeen mies ynnä yksi sotamiehistä läksi noutamaan vettä ja Turnbull tulkin ja tuon toisen soturin kanssa jäi odottamaan samalle paikalle, jossa ensin olivat seisahtaneet. He riisuivat hevosensa ja päästivät heidän läheiselle laitumelle.

Wähän ajan perästä saivat he nähdä suuren joukon miehiä, kaikki varustetut pitkillä pyssyillä, tulevan täyttä vauhtia ulos kylästä ja karkaavan suoraan heitä kohden. Nämät miehet piirittivät heidät ympäri tiheässä ryhmässä, tähtäsivät heitä pyssyillänsä ja kirkuivat voimainsa perästä.

Tulkki ja sotamies olivat jähmistyä pelosta, ja tuskin saattoi tulkki hämmästyksissään vastata, kun Turnbull kysyi häneltä mitä miehet tahtoivat. Wihdoin vastasi hän kumminkin: "me olemme kuoleman omia kaikki kolme, he tulevat ampumaan meitä, sillä he luulevat Turkin hallituksen lähettäneen meidät kiskomaan sotamiehiä, ja luulevat meidän ottaneen sen miehen, joka oli mennyt tuon toisen soturin kanssa noutamaan vettä". Turnbull käski hänen sanoa heille kuinka asian laita oli, mutta joko kirkuivat he liian suuresti, etteivät kuulleet tulkin sanoja, taikka ei osannut hän oikein puhua heidän murrettansa.

Sillä aikaa tähtäsi kuitenkin enemmän kuin 30 pyssyn piippua Turnbullia kohden; hän tunnusteli nyt vyötänsä, jossa hän tavallisesti säilytti revolveriansa, mutta onneksensa oli hän sinä päivänä unohtanut revolverin pistoolin koteloon, joka oli hevosen selässä, ja hänen hevosensa käveli nyt laitumella hyvän matkan päässä tästä. Kun Turnbull tämän havaitsi, sieppasi hän pistoolin sotamiehen vyöltä, mutta se oli lataamatta.

Tällä tavoin huomattuansa ettei hänellä ollut mitään millä itseänsä puolustaisi, istui hän maahan kivelle niin levollisen näköisenä kuin mahdollista ja jatkoi illallis-atriaansa, jonka hän jo oli alottanut, ennenkuin nämät kutsumattomat vieraat olivat tulleet häiritsemään häntä niin epäkohteliaalla tavalla. Kaiken tämän aikaa tähtäsivät pyssyt häntä, eikä hän tietänyt minä hetkenä paukahtaisi.

Mikä häntä enimmästi huoletti, sanoi hän olevan sen seikan että, jos hän seuralaistensa kanssa tulisi ammutuksi, hän katoisi ihan kuulumattomiin ja hänen omaisensa eivät milloinkaan saisi tietää missä ja millä tavalla hän oli kuollut.

Kun tätä tuskallista tietämättömyyttä, tätä silminnähtävää hengenvaaraa oli kestänyt hetken aikaa, joka meidän ystävällemme tuntui sanomattoman pitkäksi, näkyi viimeinkin etäällä tuo toinen sotamies sen miehen keralla, jonka kylän asukkaat luulivat petollisella tavalla tulleen ryövätyksi. Kun he taas saivat nähdä hänen vahingoittamattomana, nostivat he paikalla lasketut pyssynsä ja näyttivät häpeevän tekoansa. He pyysivät Turnbull'ilta anteeksi ja sovittaaksensa erehdystänsä, pyysivät he, kun olivat kuulleet hänen eksyneen, että hän viipyisi yötä heidän kylässänsä, ja valmistivat hänelle sian moskeiassa, joka todellakin osoitti suurta ystävällisyyttä Muhamedilaisilta kristittyä kohtaan.

Seitsemästoista Luku.

Nazaretista Kapernaumiin.

Perjantaina Toukokuun 11 päivänä jätimme me aamulla varhain muistorikkaan Nazaretin ja vähän aikaisen ratsastuksen perästä saavuimme tuolle suurelle Esdraelonin lakeudelle, joka Nazaretin vuorilta ulottuu monta peninkulmaa kaakkoista ilmaa kohden.

Ratsastettuamme muutamat tiimat pitkin tätä lakeutta etelää kohden, tulimme paikalle, jonka nimi on El-Fuleh. Paikka on nykyään asumaton, niinkuin melkein koko Esdraelonin avara lakeus. Me näimme täällä eräällä isolla ja korkealla maatöyräällä vanhan, aimollisen linnoituksen rauniot.

Täällä, lukijani, mahdamme viipyä hetken aikaa, katsellaksemme tätä lakeutta ja johtaaksemme mieleemme mitä on tapahtunut, mitä sotia on taisteltu tällä avaralla kentällä.

Esdraelonin lakeus — myöskin kutsuttu Jisreelin lakeus, joka muinoin oli tunnettu Megiddon nimellä erään virran jälkeen, joka tästä kulki läpitse — tämä lakeus on Jordanin lakson perästä suurin lakeus Palestinassa. Se tekee ison epäsäännöllisen kolmikulman, jonka itäisenä kylkenä ovat Jeninistä etelässä Taboriin pohjoisessa ulottumat vuoret. Lakeuden pohjoisena rajana ovat Galilean vuoret, jotka Taborista ulottuvat lounaan päin vähän matkaa sivutse Nazaretin, jossa ne yhtyvät Samarian vuoriin, ja ovat nuo viimeksi mainitut vuoret lakeuden eteläisenä rajana.

Itään päin lähtee tästä lakeudesta useampia isoja laksoja, jotka yhdistävät Esdraelonin Jordanin lakson kanssa. Länteen päin menee eräs lakso täältä tuolle ennen mainitulle S:t Jean d'Acre'n lakeudelle; tämän lakeuden läpitse juoksee tuo kuuluisa Kisonin oja Wälimertä kohden, kostutettuansa ensin osan Esdraelonin lakeutta. Ainoastaan kuudes osa tätä suurta lakeutta on viljelyksellä ja nuo kylvetyt sarat näyttävät kuinka oivallista maalaatua tämä on ja kuinka runsaan saaliin se voisi antaa taitavalle ja ahkeralle maanviljeliälle.

Kuitenkin ovat ihmiset vaan ikäänkuin poikkeuksena toimittaneet täällä rauhallisia askareita, he ovat enimmästäin käyttäneet Esdraelonin ihanaa lakeutta vaan silloin, kuin he kokoontuneissa joukoissa ovat käyneet teurastamaan toinen toisiansa.

Tämän lakeuden poikki kulki Jabin, Kananealaisten kuningas, voitollisna sotajoukkonsa ja yhdeksän sadan rautavaunuinsa kanssa ja vaivasi Israelia tylysti kaksikymmentä ajastaikaa. Wihdoin vapautti Herra Israelin näistä heidän vihollisistansa Deboran ja Varakin kautta, jotka Israelin miehillä löivät tällä lakeudella lähellä Taboria Sisseran, Jabinin sotapäällikön, vaunuinensa, miehinensä. Täällä veisasivat sitten Debora ja Barak Herralle tuon tunnetun ylistysvirren, joka loppui näillä sanoilla: "Kaikki sinun vihollises niin hukkukoon, Herra! Mutta ne kuin sinua rakastavat, olkoon niinkuin ylöskäypä aurinko voimassansa".

Midianitat, Amalekitat ja "ne itäiseltä maalta" ovat ryöstäneet ja raastaneet tätä lakeutta ynnä koko maata, kun he tulivat laumoinensa ja majoinensa, niinkuin suuri metsäsirkkain paljous, että sekä he että heidän kamelinsa olivat lukemattomat; ja tulivat hävittämään maata. Seitsemän vuotta vaivasivat nämät viholliset Israelia, kunnes Herra Gideonin kautta ihmeellisellä tavalla ainoastaan kolmella sadalla miehellä löi Midianitat, jotka olivat sioittaneet itsensä tähän laksoon lukemattomana joukkona "niinkuin santa meren rannalla paljouden tähden".

Täällä sotivat Philistealaiset Israelia vastaan, ja Syrialaiset matkustivat useat kerrat sotajoukkoinensa yli tämän lakeuden.

El-Fuleh, tuo raunioiksi rauennut linna, jossa nyt olemme, tuli hyvin kuuluisaksi ristiretkein aikana; täällä taisteltiin usein tuimasti; paikkaa kutsuttiin silloin Fabaksi.

Huhtikuussa vuonna 1799 oli tällä kentällä verinen taistelu Turkkilaisten ja Franskan armeijan välillä, jota jälkimmäistä johti Napoleon.

Yksi alapäälliköistä, Kleber, läksi Nazaretista joukkonsa kanssa hätyyttämään Turkkilaisten leiriä. Wiholliset ennättivät kuitenkin hänen yrityksensä tyhjäksi tekemään, sillä 15,000 turkkilaista hevosmiestä ja yhtä paljon jalkaväkeä marssi kentälle ja eteni aina El-Fuleh'en asti. Kleber asetti heti pienen armeijansa neliskulmaan ja sioitti tykistön sivuille. Tuskin oli armeija ehtinyt saamaan asemansa, kun jo Turkkilaisten tiheät ratsuparvet tulla tulvasivat, kuin kaikki hävittävä myrsky, yli lakeuden, yhdellä hyökkäyksellä tallataksensa tämän mitättömän joukon hevostensa kavioin alle.

Franskan kokeneet sotilaat ottivat vihollisiansa vastaan hyvin tähdätyillä laukauksilla ja koko joukko päälleryntääviä Turkkilaisia syöksyi maahan, niin että kaatuneitten ruumiit viimein olivat ikäänkuin muurina, jonka takana tuo pieni urhollinen joukko kokonaista kuusi tuntia puolusti itseänsä vihollisten suurta enemmistöä vastaan.

Wihdoin tuli Napoleon itse paikalle hevoisväen ja franskalaisten osakuntain kanssa. Korkeuksilta, jotka ympäröivät lakeutta, näki hän sotureinsa aseman ja huomasi, heti, miten paras oli päälle hyökätä. Hän lähetti kenraali Letourcq'in hevosväen ja kahden kanunan kanssa hätyyttämään Mamelukkeja, jotka seisoivat varajoukkona lähellä Jeniniä. Muilla joukoillaan ryntäsi hän vihollisen kylkiin, sillä aikaa kuin Kleber uskaliaalla parvellaan ahdisti keskustaa.

Turkkilaiset tulivat sillä tavoin ahdistetuiksi usealta haaralta, eivätkä kestäneet enää kauvan. Heidän armeijansa hajotettiin ja he jättivät tappelukentän, hurjasti paeten, ja Franskan tykistö, joka lakaisi lakeutta kuulillaan, teki hirmuista tuhotyötä noiden pakenevain joukossa.

Tätä tappelua kutsutaan Napoleonin sotahistoriassa "tappelu Taborin vuoren tykönä".

El-Fuleh'sta ratsastimme, me Jisreeliin, joka on melkein keskellä lakeutta, puolen penikulman päässä kaakkoista ilmaa kohden. Kylä on rakettu vuorelle, josta on avara näköala yli lakeuden ja lakeutta ympäröiväin vuorten.

Tänne rakensi Ahab palatsinsa ja tänne pakeni hän sadetta, jonka Herra lähetti maahan ikäänkuin vastaukseksi Eliaan rukoukselle. Täällä hallitsi sitten kaksi tämän onnettoman kuninkaan jälkeläistä.

Kaksi kamalaa, veristä tapausta on tapahtunut tällä paikalla. Ahabin mieli teki viinamäkea, joka oli kaupungin alapuolella juuri lähellä hänen palatsiansa. Tämän viinamäen omistaja, Naboth, ei tahtonut sitä myydä, sillä se oli isiltä peritty. Ahab tuli tästä pahoille mielin ja suuttui kovin; silloin lupasi hänen pahanilkinen vaimonsa Jesebel hankkia hänelle viinamäen. Hän palkkasi väärät todistajat vannomaan, että Naboth oli pilkannut Jumalaa ja kuningasta, ja sai kansan kivittämään hänen ulkopuolella Samarian kaupunkia, jossa hän asui. Sitte sanoi hän Ahabille: nouse ja omista Nabothin Jisreeliläisen viinamäki, jonka hän sinulta on kieltänyt rahan edestä; sillä ei Naboth elää, vaan on kuollut. Ahab otti silloin viinamäen omaksensa. Kohta sen perästä lähetti Herra Eliaan Ahabin tykö sanomaan hänelle: "Niin sanoo Herra: pitikö sinun tappaman ja vielä päälliseksi omistaman? Siinä paikassa, jossa koirat nuoleskelivat Nabothin veren, pitää myös koirain sinun veres nuoleskeleman". Ja Jesebelistä puhui Herra samaa, sanoen: "Koirain pitää syömän Jesebelin Jesreelin muurin tykönä".

Pian sen jälkeen tapettiin Ahab sodassa Syrialaisia vastaan. Hän ammuttiin kuoliaaksi vaunuissaan ja vietiin Samariaan, jossa hän haudattiin, ja kun vaunuja pestiin Samarian lammikolla, nuoleskelivat koirat hänen vertansa, Herran sanan jälkeen, kuin hän puhunut oli.

Kun Elias Herran käskystä oli voidellut Jehun Israelin kuninkaaksi, tuli tuo uusi kuningas sotajoukolla ja valloitti Jisreelin. Herran rangaistus sattui silloin Jesebeliin, sillä hän syöstiin ulos akkunasta Ahabin palatsissa ja koirat söivät hänen ruumiinsa Jisreelin pellolla.

Jisreelistä ratsastimme me itää kohden siihen suureen laksoon, jota Gilboan ja erään toisen, Wähä-Hermon-nimisen vuoren välitse vie Esdraelonin lakeudelta Jordanin laksoon.

Etelässä päin kohouvat täällä Gilboan jyrkät vuorentörmät, joilla Saul sai surmansa sodassa Philistealaisia vastaan. Täällä kaatuivat myös hänen kolme poikaansa.

Yöllä ennen taistelua kävi Saul noitavaimon luona Endorissa, joka kylä on rakettu Wähä-Hermonin pohjoiselle vierteelle. Siellä näytetään luolaa, jossa Propheta Samuelin hahmon luullaan ilmaantuneen Saulille.

Toisena päivänä taisteltiin ja Israelin sotajoukko tuli lyödyksi. Kun Saul havaitsi ettei hänen väkensä voinut voitolle päästä, kaatui hän omaan miekkaansa ja kuoli.

Kuu voitolliset Philistealaiset tappelun jälkeisenä päivänä löysivät Saulin ja hänen kolme poikaansa kaatuneina Gilboan vuorella, hakkasivat he irti hänen päänsä ja ripustivat hänen ruumiinsa Bethsan muurin päälle.

Me ratsastimme hyvän matkaa alas tätä laksoa myöten eräälle runsaalle lähteelle, joka juoksee Gilboan vuoressa olevasta luolasta ja johdimme täällä mieleemme tätä veristä sotaa, tätä Saulin ja hänen poikainsa onnetonta loppua.

Lähteellä tapasimme koko joukon Beduineja eikä yksikään heistä häirinnyt meitä millään tavalla, vaikka h:ra Botcharbyn tulkki, joka näki vaaroja joka paikassa, oli pahaa aavistanut, kun me ratsastimme alas tähän laksoon ja Beduini-joukko tuli näkyviin. Meidän peloton Alimme nauroi useat kerrat tuota varovaista virkaveljeänsä.

Jätettyämme lähteen, ratsastimme ympäri Wähä-Hermonin sen läntistä vierrettä. Heti vuoren pohjoisella tahi pikemmin koillisella sivulla tapasimme eräällä töyräällä kaupungin, jonka nimi vielä on Nain.

Kaupungin asema ei suinkaan ole kaunis eikä täällä löydy mitään, joka vetäisi matkustajan huomiota puoleensa, vaan hän käy tällä paikalla ainoastaan muistuttaaksensa mieleensä Lukaan evankeliumin 7:ssä luvussa mainittua kertomusta.

Ruumista saatettiin hiljaisesti pitkin katuja kaupungin porttia kohden. Avonaisilla paareilla makasi nuorukainen, äitinsä ainoa poika. Perässä kulki tuo sureva, nyt lapseton leskivaimo ja suuri joukko kaupunkilaisia. Waimot itkivät ja valittivat suurella äänellä, niinkuin näillä tienoilla vielä tänä päivänä on tapana, kun kuollutta saatetaan viimeiseen lepokammioonsa.

Saattojoukko kohtaa joukon miehiä, jotka matkustavat kaupungin porttia kohden Kapernaumista tulevaa tietä myöden (he tulivat siis pohjoisesta päin). Hän, joka kävi tämän parven etupäässä, armahti tuota itkevää leski-vaimoa ja sanoi hänelle lempeällä äänellään: "älä itke! Ja meni ja rupesi paariin; ja kantajat seisahtivat. Ja hän sanoi: nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse ylös! ja kuollut nousi istualle ja rupesi puhumaan, ja hän antoi sen hänen äitillensä. Ja pelko tuli kaikille, ja kunnioittivat Jumalata, sanoen: suuri propheta on noussut meidän sekaamme, ja Jumala on hänen kansaansa etsinyt. Ja tämä sanoma kuului hänestä kaikkeen Judeaan ja kaiken sen lähimaakunnan ympäri".

Nainista nähdään, muutaman matkan päässä Pohjosta kohden, Tabor. Wähän oudostuttaa, kun näkee tämän vuoren olevan niin matalan; mutta sen kauneus on myös oudostuttava. Sen tasaiset sivut kasvavat aina huippuun asti tuuheita tammia. Sen vasemman olan ylitse näkyy Hermonin siintävä kukkula tuolla himeässä etäisyydessä.

Me jätimme nyt Nainin ja ratsastimme täyttä laukkaa yli lakeuden Taborille ja saavuimme illan päälle leiriimme, joka oli pystytetty vuoren eteläiselle vierteelle.

Seuraavana sunnuntaina lähetimme muulimme suorastaan Galilean meren luoteiselle rannikolle, jossa Kapernaum kerran oli ja jossa me aioimme viettää seuraavaa päivää, joka oli sunnuntai.

Opas johtajanamme, jätimme me leirimme, avustaaksemme Taborin vuorelle. Kun kappaleen matkaa olimme ratsastaneet, havaitsi opas unohtaneensa jotakin leiriin; hän käski meidän pitkittää matkaa suoraan eteenpäin, sillä aikaa kuin hän itse hetkeksi palasi takaisin.

Taipaleen matkaa ratsastettuamme, kadotimme me tiemme, joka todellakin oli hyvin eksyttävä, sillä polkuja kävi ristiin rastiin, sinne tänne. Me päätimme nyt ratsastaa suorastaan ylös vuoren sivua myöten, mutta tätä päätöstä ei ollut helppo toimeen panna, sillä vuori tuli yhä jyrkemmäksi, ja paikka paikoin kohtasimme alastomia kallioita, joiden ympäri meidän oli kiertäminen, sillä hevoset eivät millään tavoin voineet päästä niiden ylitse. Wiimein emme enää voineet ratsastaa, vaan täytyi meidän, tässä auttaa hevosiamme paljoa enemmän, kuin ne auttivat meitä, niin että tämä aamukävely todellakin tuli jotenkin rasittavaksi.

Eräällä tuommoisella liukkaalla kalliolla luiskahti L:n hevonen, meni nurin ja keikahti useat kerrat ympärinsä alas vuoren jyrkkää rinnettä myöten, kunnes hän vihdoin seisahtui erästä puuta vastaan, jolloin hän taas nousi jaloillensa. Hän ei ollut loukkaantunut, vaikka hän useat kerrat oli mennyt nurin niskoinsa.

Enemmän kuin tiiman aikaa ponnistettuamme, saavuimme viimeinkin vuoren huipulle, jossa tienoppaamme lepäsi levollisesti, odottaen meidän tuloamme.

Tabor nousee noin 1400 jalkaa korkealle yli lakeuden, joka on 500 jalkaa ylempänä merenpintaa. Wuoren kukkula on jotenki avara ja soikean nelikulman kaltainen muodoltaan, ja siihen voisi hyvin rakentaa joltisenkin kylän tai vähemmän kaupungin.

Täältä on avara näköala yli Esdraelonin muistorikkaan lakeuden, jossa näet jalkaisi alla pieninä pilkkuina Jisreelin, Nainin ja Endorin sekä Gilboan ja Wähä-Hermonin ympyräin kumpuin kaltaiset vuoret. Idässä päin näkyy Jordanin lakso, joka ulottuu aina Gilboan vuoriin asti, jotka kohoavat tummina tuolla taivaanrannan äärellä. Tässä laksossa, vähän Pohjosessa päin, näet osan Genezaretin järveä. Tätä ilmaa kohden näkyy muuten ainoastaan vuoria, toinen toisensa takana, kunnes silmä vihdoin seisahtaa Hermonin korkealle kukkulalle ja Libanonin kelvollisille vuoren harjanteille, jotka siintävät esiin tuolta takaa.

Taborin kukkulalla tapasimme useita raunioita, jotka näyttävät olevan niinhyvin linnotusten kuin asuinhuonetten jäännöksiä.

Tällä paikalla näyttää olleen asujamia jo siihen aikaan, kuin Israelilaiset valloittivat maan, ja Josua lukee Taborin niiden kaupunkein ja kyläin joukkoon, jotka maan jaossa tulivat Isascharin lasten suvuille.

Taborin nimeä mainitaan sitten useat kerrat Wanhan Testamentin kirjotuksissa, ja puhutaan paikasta silloin aina ikäänkuin jostakin asutusta kaupungista eli kylästä.

Josephus tietää kertoa että kaupunki vielä Jesuksen aikana oli olemassa, vaikka linnoitus makasi raunioina.

Tästä siis on selvä, ettei Jesuksen kirkastaminen voinut tapahtua tällä vuorella, jota muinaistaru aina neljännestä vuosisadasta asti on tahtonut väittää. Raamattu sanoo nimittäin että Jesus otti Pietarin, Jakobin ja Johanneksen, ja vei heidän erinänsä korkealle vuorelle yksinänsä ja hän kirkastettiin heidän edessänsä. Tämä tapaus ei siis voinut tapahtua raketulla ja asutulla Taborin vuorella.

Tätä tapausta on koetettu sovittaa jollekkin Hermonin läheisyydessä olevalle vuorelle ja tämä otaksuminen on paljoa uskottavampi kuin tarun kertomus.

Opas johtajanamme, ratsastimme me nyt alas Taborilta jyrkkää, mutta kumminkin verrattavasti hyvää tietä myöten.

Me ratsastimme sitte suorastaan Galilean merta kohden, ja koska tie oli hyvä, saavuimme tälle kalliille, muistorikkaalle järvelle 4 tiiman kuluttua.

Olin jättänyt kumppanini vähän taaemmaksi ja ajoin täyttä nelistä yli lakeuden erästä vuorta kohden ja kun olin ehtinyt sille, ilmaantui yhtäkkiä Galilean meri kaunisten rantainsa kanssa eteeni ja minä katselin sitä töyräältä, joka kohosi muutamaa sataa jalkaa korkealle melkein pystysuorasti sen rannalta. Minä seisatin hevoseni ja istuin kauvan, katsellen tuota pyhää näkyä. Tuntui suloiselta että sain olla yksinäni, tätä kallista paikkaa ensi kerran silmäillessäni.

Raitis tuuli puhalsi merellä, niin että aallot kävivät vahtopäisinä, ja Genezaretin järven rannat levisivät eteheni tuolla alhaalla. Läntisellä rannalla, jossa se töyräs oli, jolle minä olin pysähtänyt, oli Tiberias ja Pohjosessa päin siitä Magdalan, Kapernaumin ja Korazinin harvat jäännökset. Idän puolelta järveä nousee korkeita vuoria tuolta Gadarenilaisten maan ääriltä.

Minä katselin nyt hetken aikaa näitä kalliita seutuja ylhäiseltä asemaltani ja tämä näky teki minuun suuren vaikutuksen.

Tällä merellä on Jesus opetuslastensa kanssa purjehtinut ristiin rastiin. Hän on käynyt sen valtavilla aalloilla ja käskenyt niitä tyyntymään, juuri kun myrsky riehui parhaimmallansa. Hän on opettanut sen rannoilla ja on täällä tehnyt monta ihmetyötä.

Me ratsastimme alas tuota ennen mainittua vuorta myöten, sivusimme Tiberiaan ja pitkitimme matkaamme pitkin läntistä rannikkoa meren luoteiselle kulmalle. Lähellä Tiberiasta oli tie vaivalloinen, niin kauvan kuin käytiin yli jyrkkäin, epätasaisten kallioin, jotka täällä ulkonevat aina mereen asti; mutta hetken aikaa ratsastettuamme tulimme lakeudelle, joka täällä levisi pitkin rannikkoa hyvän matkaa länteen päin.

Tämä lakeus oli paikka paikoin viljelty ja näytti erinomaisen hedelmälliseltä. Me näimme muutamia maan asukkaita, jotka kokosivat eloa, toisia jotka kylvivät.

Meidän tiemme vei meidän ihan rannan reunaa pitkin, jossa kasvoi villisti oleandereita, joista muutamat kukoistivat, ja nämät kauniit kasvit ylemmät puunkaltaisina pensaina ja tekivät tien luonnolliseksi lehtokujaksi.

Me ratsastimme kuuden kirkkaan puron ylitse, jotka, lähtien läheisistä vuorista, laskeuvat järveen, kostutettuansa ensin tuota hedelmällistä lakeutta.

Warhaiseen iltapuolella päivää saavuimme leiriimme, joka oli sioitettu lähelle vuoria, jonka juurella juoksi kirkas puro.

Täällä aioimme viettää sunnuntaita — viimeistä sunnuntaita Palestiinassa, sillä ennen pitkiä tulimme Syrian rajoille.

Kahdeksastoista Luku.

Galilean meri.

Meidän leirimme oli nyt samalla paikalla, jossa varmaankin Kapernaumin kaupunki muinoin seisoi, ja puro, jonka lorinan me kuulimme leiriimme, saa alkunsa "vuoresta lähellä Kapernaumia", kenties samasta vuoresta, jolla Herra piti "vuorisaarnansa". Lähdettä kutsutaan arabiaksi Ain et-Tin (viikunapuun lähde) ja on saanut tämän nimensä suuresta viikunapuusta, joka kasvaa vuoren juurella ja varjostaa puroa.

Harvoja raunioita löytyy enää jälillä tästä kerran väkirikkaasta kaupungista. Enimmästäin ovat ne soraläjiä, joissa tuskin näet kiveä kiven päällä, joita ei ole sysätty pois paikaltaan. Ei mitään käytävää käy raunioille. "Arabialaisiin", sanoo eräs matkustaja, "näyttävät kamoovan näitä autioita paikkoja".

Ympäri Kapernaumin kivirauniota kasvaa ohdakkeita niin tiheässä, että ne estävät matkustajaa pääsemästä pois. Kapernaum ynnä Korazin ja molemmat kaupungit Bethsaidat ovat niin kadonneet, niin kutistuneet kokoon, ettei edes niitä paikkojakaan, missä nämät kaupungit ovat seisoneet, millään varmuudella ole voitu löytää.

Seuraa minua, lukijani, niin nousemme tuolle äsken mainitulle vuorelle lähellä Kapernaumia, katsellaksemme tältä ylhäiseltä asemalta merta, sen rantoja ja sen muistoja.

Meri lepää nyt edessämme tyynenä, rauhallisena; mutta, niinkuin kaikki vuorilta ympäröidyt järvet, voi se äkkiä nousseen myrskyn vallassa ruveta raivoamaan, niin että venhe, joka läksi vesille, kun järvi vielä oli sileä kuin peili, on määrässä hukkua ennenkuin ehtii toiselle rannalle, vaikk'ei järvi ole mikään suuri.

Järvi on hyvin kalainen ja voisi vielä tänä päivänä antaa pyytäjälle "suuren kalansaaliin", mutta rannikkoin erinomaisen harvat asujamet eivät välitä tästä elinkeinosta.

Täällä asuvain Arabialaisten kalastustapa on sangen omituinen ja hyödytön. He pyytävät kahdella tavalla kaloja. He joko heittävät pienen käsinuotan rannalta apajalle ja sillä onnistuu heidän silloin tällöin saada vähäpätöinen saalis; tahi myrkyttävät he veden myrkyllisillä leivänmuruilla: kun kala on näitä syönyt, kuolee hän vähässä ajassa ja nousee veden pintaan, jolloin Arabialainen ui ottamaan saalistansa.

Hän syö sitte tätä terveellistä ruokaa tahi tarjoo sitä matkustajalle, jonka hän sattumalta tapaa. Vieraalle on kuitenkin paras että hän pidättää halunsa Galilean meren kaloista, jollei hän itse oli niitä pyytänyt.

Siihen aikaan, kuin järven rannat olivat ikäänkuin reunustetut kukoistavilla kaupungeilla ja väkeä vilisi runsaasti täällä, oli merikin täynnä kalastajain venheitä, joiden uutterat isännät yöt päivät heittelivät verkkojansa apajalle; — nyt sitä vastaan kuulin sanottavan, että ainoastaan yksi pursi purjehtii sen selällä, ja seudun kalastajista olen jo puhunut.

Katselkaammepa nyt itse rantoja ja niiden muistoja. Jos ensiksi luomme silmämme etelään päin, niin näemme vuoremme juurella seitsemän valkeata telttiämme (meidän uusilla matkakumppaneilla oli nimittäin 4 telttiä yhteensä) seisovan vähäisellä ruohoa kasvamalla kedolla. Meidän miehet lepäävät loikovat matkan vaivain perästä telttein vieressä, ja leirimme ympärillä käyvät hevoset ja muulit laitumella.

Puut ja pensaat ympäröivät tätä pientä lakeutta niin tiheästi, erittäinkin järven puolelta, ettei leiristämme voi nähdä järven kirkasta pintaa muuten kuin sieltä täältä lehtien välistä.

Ylt'ympäri lakeutta näkyy sitte Kapernaumin soraläjät ohdakkeilleen.

Etelän puolella Kapernaumia levenee vihannoiva, 1/2 penikulmaa pitkä ja 1/6 penikulmaa leveä kenttä. Kentän arabialainen nimi on el-Ghaveir — me tunnemme sen Genezaretin maan nimellä.

18 vuosisataa takaperin oli tämä lakeus, Josephon kertomuksen jälkeen, maallisen paratiisin kaltainen, jossa kasvoi runsaasti ihanimpia hedelmiä ja jossa vallitsi ainainen kevät. Olemme huomauttaneet jo siihen seikkaan, että paikan viljavuus ihmetyttää matkustajaa. Joka paikassa näet pitkää ruohoa, puita ja pensaita. "Kaikilla haaroilla", sanoi eräs matkustaja, "kuulee täällä turturi-kyyhkysen tuherrusta ja peltopyy viheltelee tällä lehväkkäällä rannalla".