Part 19

Kun karavanimme saapui Beirutiin, oli tulkkimme ja pasurimme hyvin huonossa tilassa. Hra Botcharby sairasti myös viimeisen päivämatkan aikana ja vaikeroi suuresti. Hän pantiin kohta vuoteelle, eikä kauvoja viipynyt, ennenkuin hän meni tunnottomaksi ja rupesi hourailemaan.

Ilman-ala on Syriassa tähän vuodenaikaan erinomaisen vaarallinen, erittäinkin Europalaiset vaipuvat helposti koviin, usein kuolettaviinkin, taudinpuuskiin.

Me lähetimme kohta noutamaan lääkäriä, sairaita hoitamaan. Tohtori Barklay (tuon ennen mainitun, saman-nimisen, Jerusalemissa asuvan tohtorin poika) antoi meille hyvää toivoa sairasten parantumisesta. Hän kertoi, että päivää ennen, kuin me saavuimme Beirutiin, eräs englantilainen pappismies, hra Baker, oli kuollut siellä Syrian kuumetautiin. Hra Baker oli Jerusalemissa samaan aikaan kuin me, ja oli sitte sairastanut matkalla Libanonin vuorelta ja oli tuotu tunnottomana Beirutiin.

Beiruti on erinomaisen kauniilla asemalla juuri meren rannalla. Kaupunkia ympäröivät runsaat ja avarat istutukset. Lakeutta, jolle se on rakettu, rajoittavat idässä, pohjoisessa ja etelässä Libanonin mahtavat vuoret.

Itse kaupunki on rakettu erään töyrään vierteelle, joka nousee tältä lakeudelta. Mereltä päin katsoen näyttää sentähden Beirut kauniille, valkeine huoneineen ja vihannoivine puutarhoineen.

Myöskin Muhamedilaisten hautausmaat ovat erinomaisen kauniita; niissä nähdään alinomaa itkeviä naisia haudoilla, sillä tämä sureminen kuuluu hautaustemppuihin.

Kun illalla, päivää jälkeen tulomme, nousimme ylös hotellin katolle, nauttiaksemme tuota suloista viileyttä, näkyi jo joukko isoja tulipaloja vuorilla. Drusilaiset olivat nimittäin sytyttäneet Maroniitein kylät tuleen. Näiden tulten ympärillä näimme heidän pyssyistänsä lähteviä leimauksia, ja sota riehui niin lähellä Beirutia, että selvästi voi kuulla pamaukset.

Me näimme kylän kylän perästä syttyvän tuleen, ja voimme selvästi eroittaa kuinka sodan-liekki leveni levenemistänsä Maroniitein alueella.

Nämät tulet paloivat palamistansa niiden kuuden päivän kuluessa, jotka me Beirutissa viivyimme, ja Libanonin kukkulat olivat kaiken aikaa vahvan savupilven peitossa.

Koko joukkoja kodittomia naisia ja lapsia tulvasi alas vuorilta, ja me näimme heitä ryhmittäin kokoontuneena kaduilla tahi ahdistettuina ahtaisin hökkelöihin, joissa säälivä talon-omistaja oli antanut heille majapaikan.

Muutamana päivänä joutui kaupunki suureen hämmästykseen. Huhu oli nimittäin levinnyt, että Beirutissa asuvat Muhamedilaiset, jotka tietysti pitivät Drusein puolta, olivat koossa neuvottelemassa, käyttäisivätkö nyt tilaisuutta, tappaaksensa kaikki kaupungissa olevat kristityt.

Tätä kokousta pidettiin iltapuolella päivää ja tietty oli, että jos he olivat päättäneet ryhtyä teloitukseen, verilöyly oli alkava seuraavana yönä. Me menimme sentähden levottomina maata sinä iltana, peläten yön kuluessa heräävämme pyssyn-paukauksista ja kuoleman-parjauksista.

Europan konsulit olivat lähettäneet sanansaattajia lähimpiin paikkoihin, joissa heidän kansalaisillansa oli sotalaivoja, kehoittamaan näitä niin pian kuin mahdollista purjehtimaan Beirutiin.

Yö sai kumminkin kuluneeksi hiljaisuudessa ja aamulla, kun juuri olimme nousseet, kuului muutamia jykeäin kanunain jyräyksiä. Kaikki Europalaiset hengittivät taas vapaammin, sillä me arvasimme että tämmöisiä laukauksia lähti ainoastaan jostakin Europalaisesta sota-laivasta. Kun tulimme hotellimme katolle, saimme nähdäkkin aimollisen meikäläisen linjalaivan, ja me katselimme sen monia kanunaportteja jonkinlaisella turvallisuuden tunteella. Nyt eivät Muhameditaiset olisi uskaltaneet vuodattaa Europalaisten verta, vaikka kuinkin olisivat eilisessä neuvottelussaan päättäneet, sillä Europalaisten kuulat olisivat pian tasoittaneet heidän kaupunkinsa maan tasalle.

Meidän oli odottaminen kuusi päivää Beirutissa, sillä se höyrylaiva, jolla me aioimme matkata ei ollut vielä tullut.

Se tuli viimeinkin lauvantai-iltana, ja sunnuntaina oli se pitkittävä matkaansa Smyrnaan. Me valmistimme itsemme siis lähtöön.

Osa aseistamme ja muista kapineistamme, joita matkalla olimme käyttäneet, myytiin ja osa lahjoitettiin tulkillemme.

Ali parka oli vielä kovin huonona, kun me hänen jätimme; kuitenkin näytti hän olevan vähän parantumiseen päin. Hän ynnä kokkimme ja pasurimme, jotka kaikki kolme olivat Kairosta, aikoivat nyt mitä pikemmin palata sinne takaisin höyrylaivalla. Matkarahaksi olimme me, jo Kairossa suostutun sovinnon mukaan, antaneet heille yhden kuukauden palkan, että heillä olisi ollut jotakin jäämään. Me erosimme heistä niinkuin hyvistä ystävistä erotaan; erittäinkin tuntui minusta katkeralle sanoa "jäähyvästi" Alille. Hän pyysi minua silloin, että jos minä tapaisin jonkun maanmiehistäni, joka aikoi Itämaille, minä kehoittaisin häntä ottamaan Alia tulkiksi; ja minä luulen, ettei matkustaja, joka aikoo retkeillä Egyptissä, erämaassa ja Palestinassa, voi löytää parempaa tulkkia, kuin Ali Hagasai Kairosta on.

Sunnuntaina Kesäkuun 3 p:nä piti meidän jättää Syrian rannikko. Lauvantaina sälytimme me jo kapineemme kokoon ja laitimme kaikki valmiiksi lähtöön, saadaksemme olla sunnuntain levossa.

Me olimme aamupuolella päivää Saksalaisessa jumalanpalveluksessa, jota pidetään täällä joka sunnuntai.

Syötyämme päivällistä Ruotsin konsulin luona, astuimme kohta päivällisen jälkeen laivaan. Hämärässä nosti "Afrika" ankkurinsa ja johti kulkunsa Välimerelle.

Ilma oli erinomaisen kaunis. Aurinko oli juuri laskenut ja kuu valaisi haikeasti Itämaan rannikkoa, joka nyt katosi yhä syvemmälle mereen. Wielä näimme kuitenkin Libanonin mahtavat kukkulat Maroniitien kylistä lähtevän savun peitossa. Wihdoin katosi sen viimeinenkin haamotus. Pyhä maa sanomattomine muistoineen jäi taaksemme. Meidän matkustuksemme siinä maassa, nuot kalliit hetket, jotka me siellä olimme mieltäneet, meidän vaihtelevaiset kokemuksemme siellä — kaikki tämä oli nyt kuin yht'äkkiä kadonnut kaunis unelma.

Me keinuimme taas Wälimerellä, joka tällä kertaa oli varsin tyyni ja rauhallinen. Kun edellisellä kerralla purjehdimme yli tämän meren, saimme tilaisuuden ihmetellä sen mahtavia, kuohuvia aaltoja, joita talvimyrskyt ajelivat. Nyt osoitti se itsensä kaikessa levollisessa suuruudessaan.

Wesi on heleän sininen väriltään, joka on jotakin omituista tälle merelle.

Pitkät mainingit liikuttelivat meidän alustamme hiljalleen.

Seuraavana päivänä ankkuroimme me Nikosian eli Leukosian, Kypron pääkaupungin satamassa.

Joukko lipuilla koristettuja purjeveneitä, täynnä ihmisiä, ja soittokuntia keralla, seilaili edes takaisin kaupungin edessä. Täällä vietettiin nimittäin niin kutsuttua "Venus-juhlaa", jota joka kevät aina muinaisista ajoista asti on vietetty tällä saarella Venus-jumalattaren muistoksi, jonka mytologia sanoo kerran syntyneen täällä meren vahdosta.

Tätä juhlaa on vietetty, omituista kyllä, sittekin kun saaren asujamet ovat tulleet kristityiksi.

Me astuimme maalle ja havaitsimme kaupungin olevan ihan täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet viettämään juhlaa.

Tämän saaren sivusi Paavali matkallaan Romaan: "Kuin me sieltä laskimme ulos, niin me purjehdimme Kyprin ohitse, että vastatuulet olivat".

Jätettyämme Kypron, näimme vielä kauvan aikaa sen mahtavat vuoret, joiden korkein kukkula on tuo kuuluisa Olympos.

Paitsi kolmea Amerikalaista matkakumppaniamme, oli useampia englantilaisia matkustajia laivassa, ja aika kului rattosaan tuttavallisissa keskusteluissa, joilla ilmoitimme toinen toisillemme mitä kokemuksia kukin oli tehnyt matkallaan ja mitä paikkoja olimme nähneet.

Ilma oli yhtä mittaa kaunis ja meri tyyni kuin edellisenä päivänä.

Saman päivän illalla, jolloin Kyprosta lähdimme, tuli muutamia Wähä-Aasian vuoria näkyviimme, kun tuon mahtaman Taurus-selänteen kukkulat kohosivat ylös merestä.

Warhain seuraamana aamuna saavuimme Rodos-saareen, jonka olimme nähneet ainoastaan kaukaa, kun edellisellä erällä purjehdimme yli Wälimeren. Meidän laivamme ankkuroi nyt Rodon kaupungin satamassa, jossa meillä oli tilaisuus nousta maalle vähäksi ajaksi.

Me kohtasimme siellä erään Ruotsalaisen, tohtori Hedenborg'in, joka tätä nykyä asuu tällä saarella.

Alus viipyi vaan täällä puolentoista tiimaa ja ohjasi täältä kulkunsa pohjaan päin. Me matkasimme nyt keskeltä Kos-saaren ja Aasian niemekkeen Halikarnasson välistä, ja joka taholla ympärillämme näkyi suurempia ja vähempiä saaria, jommoisia tuolla kauniilla Arkipelagolla on yltä kyllin.

Koko sen päiväkauden oli ilma ihana ja illan päälle näimme taas tuon korkean ja kallioisen Pathmos-saaren, jossa Johannes kirjoitti Ilmestyskirjansa. Auringon laskeissa oli aluksemme saavuttanut tuon vielä korkea-vuorisemman Samos-saaren.

Warhain seuraavana aamuna tulimme me Smyrnaan, jossa viivyimme kaksi päivää, odottaen sitä höyrylaivaa, joka täältä oli vievä meidät Kreekkalaisessa Arkipelagossa olevaan Syra-saareen, josta saaresta sitte meidän matkamme oli menevä höyrylaivalla Pireoon, Athenan satamaan.

Me tapasimme Smyrnassa Ruotsin konsulin Hra van Lennep'in ja teimme tuttavuutta useampain täällä asuvain opettajain ja lähetyssaarnaajain kanssa.

Smyrnassa sanoimme "jäähyvästi" kolmelle erämaanmatka-kumppanillemme, jotka "Afrikalla" aikoivat pitkittää matkaansa Konstantinopoliin, ja me astuimme Imperatore nimiseen höyrylaivaan, joka oli vievä meidät Syraan.

Molemmat höyrylaivat lähtivät samaan aikaan Smyrnasta ja seurattuamme toinen toistamme hetken aikaa, ohjasi nyt kulkunsa kumpikin suunnallensa, he Pohjoseen päin ja me lounaan. Me viittasimme ystävillemme, niin kauvan kuin hiukankin heitä näimme — me emme luultavasti enää koskaan tulleet näkemään noita rakkaita matkatovereita, paitsi Doughty'a, joka Konstantinopolista aikoi matkata Athenan kautta Parisiin ja luuli saapuvansa sinne, ennenkuin me olimme jättäneet kaupungin, sillä sinne mekin aioimme Athenasta.

Me läksimme Smyrnasta Kesäkuun 9 p:nä ja jätimme siis Aasian. Seuraavana aamuna saavuimme Syraan. Tuuli puhalsi nyt jotenkin tuimasti, niin että laiva rupesi keikkumaan.

Syran saarella on hyvä satama, ja siellä oli hyvin rakettu, kukoistava kaupunki erään korkean kallion vierteellä.

Me astuimme täällä vähäiseen höyryveneesen joka käy Syran ja Athenan väliä.

Tuuli kiihkeni kiihkenemistään päivän kuluessa ja illan päälle puhalsi puolittain myrsky. Hämärässä nosti alus ankkurin ja me läksimme tuolle avonaiselle, aaltoilevalle merelle.

Alus keikkui kuin pieni lastunen noilla korkeilla aalloilla, emmekä me olleet kauvoja aikoja kulkeneet, kun jo yleinen merikipu rupesi vaivaamaan matkustajia.

Koko joukko saaria näkyi joka taholla ja niiden välistä kiiti meidän pieni sukkela höyryveneemme, huolimatta sekä tuulesta että aalloista.

Seuraavana aamuna heräsimme me Pireossa, ja tunnin aikaa matkattuamme vaunuilla saavuimme Athenaan, jota joka taholta ympäröivät rauniot Kreekanmaan suuruuden ajoilta.

Athenassa on tätä nykyä noin 30,000 asukasta. Kaupunki, joka vapautumissodan aikana kärsi paljon Turkkilaisilta, on nyt vapauden aikana suuresti hyötynyt, ja yksistään viimeisten neljäin vuotten kuluessa on melkein kokonaisia katuja ikäänkuin noussut maasta.

Nämät uudemmat kadut ovat erinomaisen kauniita. Rakennukset näyttävät isoilta viehättäviltä huviloilta ja noita leveitä katuvierustoja varjostavat puistot.

Kuninkaan linna on suuri nelikulmainen rakennus vapaalla, ylhäisellä asemalla; se ei ole tehty minkään erittäin kauniin rakennustavan mukaan.

Uusi kaupunki on rakettu samalle paikalle, jossa vanha Athena kerran seisoi, ja monet ja suuret ovat sen vielä jälillä olevat jäännökset. Näiden kaikkein kertomiseen kuluisi paljon aikaa ja kertomus paisuisi pian suureksi kirjaksi.

Kaikista näistä raunioista vetää niin kutsuttu Akropolis kaikkein ensiksi matkustajan huomion puoleensa. Tämä kaunis maailmanmainio raunio, eli raunio-ryhmä, on töyräällä, joka nousee 150 jalkaa yli sen lakeuden, jolle Athena on rakettu.

Tämä temppeli seisoi keskellä vanhaa kaupunkia ja näkyi sen jokaiseen paikkaan.

Keskeltä Akropolista nousee Parthenon, Minervalle pyhitetty temppeli, jota temppeliä kaunisti jumalattaren kuva, jonka Phidias oli tehnyt kullasta ja elfenluusta.

Täällä kohouu toinenkin suuremmoinen raunio, jonka arvellaan olevan Hadrianon uljaan Pantheon'in jäännökset.

Lähellä Pantheonia ovat tuon ihanan Eudetheum'in rauniot.

Myöskin Kekropium löytyy täällä, ja sanotaan Kekrop'in makaavan haudattuna sen alla.

Akropolin lounaisessa kulmassa löytyy mahdottoman suuren teaterin jäännöksiä, jota teateria nimitetään Herodes Atticon nimellä.

Useat osat näistä merkillisistä raunioista ovat vielä jotenkin säilyneet, mutta kokonaisuudessaan ovat ne hyvin turmeltuneet sen kautta että noita entisiä temppeleitä eri aikoina on muuteltu linnoituksiksi, ja muinaisjäännökset ovat kärsineet paljon vahinkoa niistä piirityksistä, joita nämät västingit tuontuostakin ovat kestää saaneet.

Noin viisi sataa askelta Akropolista on Thesey'n temppeli, joka rakettiin muutamia vuosia jälkeen Salamin tappelun Kimonin, Miltiadeksen pojan, toimella. Tätä temppeliä käytetään nyt Athenan museumina ja on ihan täynnä kuvia ja muita muistomerkkejä.

Temppeliä ympäröivät pylväsrivit, joiden joukossa seisoo vielä 30 Dorialaista pylvästä melkein ihan eheinä.

Noin viisisataa askelta kaakkoon päin Akropolista seisoo 16 mahdottoman suurta pylvästä, jotka ovat melkein ainoat jäännökset tuosta yhtä ihanasta kuin suuremmoisesta temppelistä, joka kerran kaunisti tätä paikkaa ja joka oli pyhitetty Jupiter Olympiolle.

Ilissus-joen itäisellä rannalla löytyy vielä toinen temppeliraunio, jota muinoin kutsuttiin virran nimellä.

Muuten koristamat Athenaa vielä seuraavat rauniot, nimittäin: "tuulien torni", "Dorilainen portti", "Lysikratin ja Trasyllin muistopatsaat", ynnä koko joukko muita vanhain Kreekkalaisten ihmeteltävän rakennustaidon tuotteita.

Me viivyimme ainoastaan neljä päivää Athenassa, sillä meidän mielemme hehkui kotimaahan ja ilman sitä oli kuumuus täällä melkein sietämätön. Ulkoilmassa ei voinut käydä keskipäivän aikaan, vaan oli meidän käyttäminen aamu- ja ilta-hetkiä kaupungin ja sen muinaisjäännösten katselemiseen.

Athenassa tapasimme kuuluisan maalaisemme neiti Fredrika Bremerin. Hän oli oleskellut täällä jo kauvan aikaa, mutta aikoi vielä viipyä Kreekan maalla vuoden aikaa.

Tuo kaunokirjallisuutta harjoittava nainen teki nyt kertomusta olostaan Kreekan maassa.

Kesäkuukaudet aikoi hän käyttää matkoilla ympäri Arkipelagon saaristoa, jota retkeä varten kuningas Otto oli antanut höyryveneen hänen käyttääksensä.

Me puhuimme paljon Ruotsista, joka maa oli meille kaikille rakas. Neiti Bremer kertoi yhtä ja toista neljä-vuotisilta matkoiltaan ulkomailla.

Eräällä kävelyllä jonka me teimme kaupungissa ja sen ympäri, osoitti neiti Bremer meille kaikki ne eri paikat, jotka säilyttävät muistoja Kreekan maan suuruuden ajalta, ja jotka hän pitkällisen täälläolonsa aikana täydellisesti oli tullut tuntemaan.

Eräällä itäpuolella ajoimme L. ja minä ulos kaupungista lähellä kaupunkia olevalle kedolle, jonne muutamia tuhansia miehiä sotaväkeä oli koottu.

Kuningas Otto tuli illalla sinne hevosen selässä ja hänen seurassansa oli koko joukko herroja. Hän ratsasti ympäri kedon, tervehtien sotajoukkoja, jotka sitte marssivat hänen ohitsensa.

Kuningas oli puettu Europalaiseen univormuun, hänellä oli höyhentupsuinen kolmikulmainen hattu päässä, mutta muutamat hänen seuralaisistansa olivat puetut noihin koreihin kreekkalaisiin vaatteisin.

Omituista oli nähdä Kreekkalaisten sotamiesten ekseeraavan. Ajatus lensi ehdottomasti takaisin kaukaiseen muinais-aikaan, jolloin Kreetalaiset uroot tekivät ihmeteltäviä töitä, jolloin Kreekan maan vallat joko yhteisesti sotivat "Barbareja" vastaan, tahi taistelivat keskenänsä toinen toisensa kanssa.

Mutta ei ainoastaan ikivanhoja muistoja herännyt mieleen, näitä sotureita katsellessa, vaan ajatuksiin juohtui myös tuo rohkea vapautumisen sota, jolloin tuo pieni Kreekanmaa suurilla ponnistuksilla heitti hartioiltansa Turkkilaisten ikeen.

Lähetysretkillään tuli Apostoli Paavali myöskin Athenaan. Hänen henkensä syttyi täällä, kun hän näki kaupungin aivan epäjumaliseksi.

Hän väitteli Judalaisten kanssa heidän synagogeissansa ja turulla joka päivä niiden kanssa, jotka sinne tulivat kokoon.

Kreetalaiset Epikureit ja stoalaiset philosophit riitelivät hänen kanssansa, ja muutamat sanoivat: mitä tämä lipilaari tahtoo sanoa? Mutta muut sanoivat: hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa.

He ottivat viimein hänen kiini ja veivät oikeuden paikkaan ja sanoivat: emmekö me mahda tietää, mikä uusi opetus tämä on, josta sinä puhut?

Niin Paavali seisoi keskellä oikeuspaikkaa ja sanoi: "Athenan miehet! minä näen teidät kaikissa kappaleissa epäjumalisiksi! sillä minä kävelin tässä ympäri ja katselin teidän jumalanpalvelustanne, ja löysin yhden alttarin, jossa oli kirjoitettu: tuntemattomalle Jumalalle. Jota te siis tietämättä palvelette, sen minä teille ilmoitan".

Niin rupesi Herra tässä temppeleillä koristetussa kaupungissa valmistamaan itsellensä elävää temppeliä julistamalla sitä "evankeliumia, joka on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi, ensin Judalaisille niin-myös Grekiläisille", ja elävä kristillisyys rupesi juurtumaan ja kasvamaan Kreekan klassillisella maalla.

Kolmaskolmatta Luku.

Kotimatka Athenasta Tukholmiin.

Perjantaina Kesäkuun 15 p:nä jätimme varhain aamulla Athenan, noustaksemme Pireon satamassa Franskalaiseen höyrylaivaan, joka oli vievä meidät Marseilleen.

Tämä höyrylaiva oli iso kolmemastoinen alus ja kuului niiden laivain joukkoon, jotka käyvät Marseillen ja Konstantinopolin väliä.

Ennen puoltapäivää nostimme me ankkurin ja läksimme Aegina-lahteen. Ilma oli tänään kaunis, ja "Danube" viilsi uljaasti edelleen, seuraten Kreekanmaan rantoja.

Seuraavana sunnuntaina katosi viimeinen Kreetan niemeke näkyvistämme ja me ohjasimme kulkuamme länteen päin Messinan salmea kohden. Puhalsi jotenkin vahva tuuli, mutta siitä ei ollut apua, sillä se oli vastainen.

Seuraavana päivänä puolipäivän aikaan tulivat Kalabrian vuoret näkyviimme ja me purjehdimme niiden kohdalla koko iltapuolen päivää. Wähän ajan kuluttua saimme nähdä suoraan edessämme tuon mahtavan tultasuitsevan Aetnan vuoren Sisilian saarella. Wuori, joka on noin 10,000 jalkaa korkea, on kolmikulmainen ja näyttää luonnolliselta jättiläis-pyramidilta.

Me lähenimme nyt lähenemistämme Messinan salmea ja näimme Kalabrian vuorilla joukon sotaväen vartiatulia. Frans II oli nimittäin lähettänyt tänne sotamiehiä, estääksensä Garibaldia voittoretkellään lähenemästä Neapelia. Tämä sankari oli nyt uskaliaisten vapaajoukkoinsa kanssa matkalla Palermosta Messinaan.

Oli jo pimeä, kun ankkuroimme Messinan satamassa, jossa laiva viipyi yötä. Kaupunki näytti autiolta. Kaikki asukkaat, jotka joinkin voivat, olivat lähteneet tiehensä, peläten tuon tätä nykyä riehuvan vapaus-sodan aikana verisiä tekoja täällä tapahtuvaksi. Näkyi melkein vaan sotaväkeä ja eräällä kedolla kaupungin vieressä ekseerasi Neapelilaisia sotajoukkoja.

Kaksi höyrylaivaa saapui satamaan, tuoden tullessaan osan sitä kuninkaallista sotaväkeä, joka oli antaunut vangiksi Palermossa.

Me läksimme nyt varhain aamulla Messinan satamasta ja ohjasimme kulkumme yli Tyrrhenan meren Bonifacion salmea kohden, joka eroittaa Korsikan ja Sardinian. Ilma oli yhtä mittaa kaunis, ja nuo rauhalliset illat merellä olivat niin viehättävät, että kaipauksella viimein jätimme laivankannen, mennäksemme levolle kojuumme.

Keskiviikon aamulla matkasimme tuon kauniin, kallioisen salmen läpitse Korsikan ja Sardinian välillä. Kun taas tulimme avonaiselle merelle, nousi raitis, myötäinen tuuli. "Danube" kohotti purjeensa ja tuulen ja höyryn avulla kiiti laiva Franskan maan rannikkoa kohden.

Kello 8 seuraavana aamuna ankkuroimme Marseillen satamassa.

Kun nousimme maalle täällä, tuntui meistä ikään kuin olisimme ihan lähellä rakasta kotimaatamme. Wilpas höyryveturi oli pian vievä meidät takaisin Itämeren rannoille.

Me viivyimme ainoastaan yhden päivän Marseillessa — tässä suuressa kauppakaupungissa, jossa piammiten jokainen ajattelee vaan ansaitaksensa rahoja ja jossa muukalaisilla tavallisesti on sanomattoman ikävä. Meistä tuntui kuitenkin tämä päivä liian lyhyeltä, sillä meille onnistui täällä tavata muutamia tuttuja maanmiehiämme, joiden seurassa hetket kuluivat rattosaan.

Me kävimme eläintarhassa ja useissa muissa kaupungin kauneissa istutetuissa paikoissa, ja syötyämme päivällistä maanmiestemme seurassa, läksimme rautatien pysäyspaikkaan, matkataksemme sieltä pika-junalla suorastaan Parisiin.

Iltapuolella seuraavana päivänä saavuimme tähän kaupunkiin ja olimme nyt valtiollisen elämän keskustassa. Tuo hyörinä täällä näytti meistä niin omituiselta ja me emme voineet olla vertaamatta tämän mailman pääkaupungin melskettä ja tuota häiritsemätöntä lepoa ja hiljaisuutta, joka vallitsi Pyhässä maassa ja sen hieta-aavikoilla, toinen toisiinsa.

Me viivyimme kahdeksan päivää Parisissa ja jatkoimme kotimaallamme taas lauvantaina Kesäkuun 29 p:nä. Meidän tiemme kulki nyt Kölnin ja Hampurin kautta, ja pari päivää viivyttyämme viimeksi mainitussa kaupungissa pitkitettiin matkaa Lyybekkiin, jossa näimme taas Svean.

Me menimme Heinäkuun 5 p:nä taas tällä höyrylaivalla Itämerelle. Tuuli puhalsi jotenkin tuimasti, niin että Svea keikkui vahvasti koko yökauden. Seuraavana aamuna näimme taas rakkaan Ruotsimme, kun Skoonen rannikko nousi ylös aalloista. Tämä halattu näky täytti sydämemme kiitollisuudella Häntä kohden, joka oli varjellut meitä pitkällä matkallamme.

Wielä yksi merimatka, ja me olimme keskellä Tukholmin saaristoa ja saimme taas nähdä syntymäkaupungin — ei syksyn kolkossa puvussa, vaan suven suloisessa ihanuudessa; ja kauniimpaa kaupunkia emme nähneet missään koko matkallamme. — Ihana on Tukholmi ainakin asuttuine saarineen ja töyräineen, välkkyvine lahtineen ja vilppaine virtoineen, ja rakkaus syntymäseutuun ynnä katoamattomat lapsuuden ja nuoruuden muistot tekevät sen vielä ihanammaksi.