Part 2

Yhden vuorokauden perästä jätimme me taasen Smyrnan samalla höyrylaivalla, jolla Konstantinopolista olimme tulleet, ja matkasimme nyt suoraan Alexandriaa kohden. Me läksimme Smyrnasta noin k:lo 4 aikaan jälestä puolenpäivän. Tuuli puhalsi vielä vahvasti, niin että meri kävi jotenkin rajusti. Ennenkuin pääsimme ulos tuosta pitkästä Smyrnan lahdesta, oli jo pimeä, ja juotuamme teemme, kävimme levolle.

Kun seuraamana päivänä tulin laivankannelle, emme vielä olleet jättäneet Arkipelagia. Oikealla puolella meidän alustamme näkyi korkea, kallioinen saari, ja minä sain tietää sen nimen olevan Pathmos. Täällä oli siis edessäni se kallio keskellä merta, jossa kerran se "opetuslapsi jota Jesus rakasti" oli vankina evankeliumin tähden, ja jossa hän eräsnä sunnuntaina kuuli äänen niinkuin pasunan puhuvan kanssansa, ja jossa hän, kun hän kääntyi katsomaan mistä se ääni tuli, joka hänen kanssansa puhui, näki Ihmisen Pojan, hänen rakkaan mestarinsa muotoisen olennon keskellä seitsemää kynttiläjalkaa, jotka hän itse selitti olevan ne seitsemän seurakuntaa Aasiassa, ja seitsemän tähteä hänen kädessään, joiden hän sanoi merkitsevän niiden seitsemän seurakunnan opettajia. Täällä sai Johannes vastaanottaa ne erityiset tervehdykset jokaiselle näistä seurakunnista. Täällä hän sitten kirjotti vapahtajan sanain jälkeen koko sen merkillisen kirjan, joka on saanut nimeksensä Johanneksen Ilmestys.

Tuuli oli nyt viihtynyt, mutta meri meuroeli pitkinä, syvinä maininkeina, jotka saivat meidän aluksen vahvasti heilumaan. Puolipäivän aikaan sivusimme me Rodus-saaren, joka on viimeinen Arkipelagin saaria, ja meillä oli nyt koko avara Wälimeri edessämme. Kuinka ihana on tuo vapaa, aukea meri! Mikä todistus luojan suuruudesta! Se on suurellainen, ylevä, niinhyvin silloin kuin se tyynenä ja rauhallisena kuvastaa kirkkaalla pinnallaan taivaan, joka kaartelee sen ylitse, kuin silloin koska se kohottaa pilviä kohden kuohuvia aaltoja, jotka joka hetki uhkaavat musertaa tuon heikon aluksen, joka on uskaltanut sille.

Illan päälle rupesi tuuli uudestaan puhaltamaan tuimasti ja vieritti suuria aaltoja aluksen kylkeä vastaan, niin että merenkäyminen koko seuraavana yönä oli vahvempi kuin milloinkaan muulloin matkamme aikana. Milloin kallistui alus toiselle, milloin toiselle kyljelle, milloin kohosi se korkeain aalloin harjalle, milloin vajosi se taasen syvyyteen kahden laineen väliin, ja vapisi ja ryskyi nyt pahemmin kuin milloinkaan ennen. Kun olin mennyt levolle, tuntui minusta niin oudollaiselle aatella, että nyt heiluin samalla merellä, jolla kerta Paavali, pakanain apostoli, neljätoista päivää viskaeltiin sinne tänne auttamattomassa haahdessa, särjetyllä peräsimellä, silloin kun hän vietiin vankina Jerusalemista Roomaan, jossa marttyrikuolema häntä odotti.

Seuraavana aamuna taukoi tuuli kokonaan, mutta ei kauvoja kulunut, ennenkuin rupesi puhaltamaan vastaiselta suunnalta uudella voimalla. Kohta rupesi meri taasen kuohumaan ja tuo hieman hiljaantunut meri pahemmin aaltoilemaan.

Hyvin omituista laatua olivat meidän atriamme, joissa tuontuostaki pullot kaatuivat, talrikit ja korotit luiskahtavat sikin sokin, ja meidän oli vaikea pysyä paikallamme. Ne harvat naiset, joita laivassa oli, katosivat pian kojuihinsa eikä heitä enää nähty sen koommin koko matkan kuluessa, ja toisetkin matkustajat siirtyivät pois vähitellen toinen toisensa perästä, niin että meitä viimeiseksi oli vaan joku ainoa atrioissa läsnä. Kun näin mitä toiset saivat kärsiä, tunsin itseni kiitolliseksi että kokonaan olin vapaa siitä ankarasta kivusta, joka tavallisesti on meriretkein seurauksena.

Merellä oli monta ihanaa näkyä meille tarjona, kun joka aamu tuo nouseva aurinko kultasi sen itäisen äären, niin että se hohti kuin juokseva kulta; ja vielä suloisempi ehkä oli katsella auringonlaskuja, jolloin taivas ja meri näytti uivan rusottavassa, meripunaisessa loisteessa. Öisinä kumotti kirkas kuu ja hopeoitsi tuon aaltoilevan syvyyden, ja eräsnä iltana saimme me nähdä jotakin suurellaista, kun kolmella eri taholla näkyi taivaanrannalla synkkiä ukkosen pilviä, soista silloin tällöin välähteli pitkiä kirkkaita salamia, mutta muuten oli koko tuo pimeä taivas pilvetön.

Kolmantena päivänä, sitte kun Smyrnan olimme jättäneet, piti meidän kapteenin laskun mukaan varsi varhain huomeneltain olla Alexandriassa, mutta vielä k:lo 9 samana aamuna emme olleet nähneet maata, ja luultiin syynä siihen olevan, että meillä yöllä oli ollut vastatuuli. Myöhempään edellä puolen-päivän tuli kuitenkin näkyviimme haamoittava korkeus Afrikan rannikolla, tervetullut näky sille, joka monta päivää perätysten on keinunut tuolla liikkuvalla elementillä ja on nähnyt ainoastaan taivasta ja vettä. Kotvasen ajan perästä havaitsimme kaukana taivaanrannan äärellä tulitornin Alexandrian sataman suussa. Länsituuli, joka viimeisinä päivinä oli puhaltanut, oli ajanut meitä vähän itään päin, niin että meidän tässä oli muuttaminen suuntaa ja seuraaminen rannikkoa pitkin, tullaksemme Alexandriaan, ja kävi meidän kulkumme suoraan tuulta vastaan, joka nyt puhalsi myrskyn kaltaisella tuimuudella. Uljasta oli nähdä kuinka Germania vitkaan eteni, taistellen tuulta ja aaltoja vastaan; milloin viilsi aluksen kokka johonkin avaraan vesiväylään, milloin kohosi se kokonaan vahdon vallassa yli kuohuavan aallon harjan; ja sitä kesti muutaman aikaa, kunnes me onnellisesti saavuimme tyyneen satamaan.

Me olimme nyt ehtineet matkamme ensimäisen määrän päähän, kun olimme tulleet Afrikaan, tähän palmujen ja alituisen kesän maahan. Täällä kävimme me kesäpuvussa, lukemattomain kukkasten tuoksussa ja lehteväin puiden varjossa samaan aikaan kuin tuolla ylhäällä meidän rakkaassa kotimaassamme, Pohjassa, syvä lumi tavallisesti peittää vuoret ja laaksot ja vahva jää rantamme. Täällä vilvoittivat tuontuostakin lauhkeat tuulet polttavaa hellettä, sillä aikaa kuin tuolla pohjassa kylmä vihuri lisää pakkasen kovuutta. Täällä poimimme kypsiä apelsiineja ja palmujen hyvänhajuisia taateleja, sillä aikaa kuin tuolla ylhäällä kaikki kasvullisuus on haudattuna talven kylmän peitteen alla. Kuitenkin jos minun tulisi valita etelän koko loistoisuuden ja pohjan kylmyyden välillä, kylmyyden, jota ainoastaan lyhyet, vaikka ihanat kesät katkaisemat — ei valitseminen olisi vaikea.

Alexandriassa viivyimme muutamia päiviä ja saimme siellä nähdä yhtä ja toista meille uutta ja outoa.

Kaupunki vilisi ajoneuvoista, joita mustat arabialaiset johtivat, ja joka paikassa näkyi pitkät junat kameleja, noita levollisia, väkeviä juhtia, jotka kantoivat hirmuisia kuormia, ja melkein joka kadunkulmassa koko joukko borikka-aaseja, joita eläimiä sekä miehet että naiset käyttävät ratsastuksiinsa. Ihmeen kauniita olivat kaupungin puutarhat, joissa oli niin runsas kasvillisuus ja loistoisuus, ettemme milloinkaan ennen olleet sen vertaista nähneet. Ikivanhoja muistoja menneistä ajoista löytyi täällä kaksi, nimittäin Pompejin pylväs ja Kleopatran obeliski; ne olivat molemmat erinomaisen kauniit ja ihmeteltävän korkeat, hakatut yhdestä ainoasta kallionlohkareesta.

Alexandria on suuri kauppakaupunki. Egyptin tuotteet menevät tätä tietä Europaan, ja kaikki Europan tavarat, jotka tulevat Egyptiin, ovat laskettavat maalle tässä. Ilman sitä käy kauppaliike Englannin ja Indian välillä suureksi osaksi tämän kaupungin kautta, jolloin tavarat kuljetetaan rautatietä myöten (Nykyään Suez'in kanavaa myöten, vuodesta 1871 ruveten. Suom. muist.) Alexandrian ja Suez'in välillä ja sitten höyryaluksilla Indiaan ja sieltä samoin takaisin. Me havaitsimme sentähden sataman olevan aina tungokseen asti täynnä laivoja, ja itse kaupunkikin oli melkein puoliksi europalainen.

Alexandriasta matkasimme me rautatietä Kairoon, Egyptin pääkaupunkiin, jota matkaa kesti kuusi tiimaa.

Me olimme nyt keskellä tätä ihmeellistä, muistorikasta maata, joka kerta oli suuri ja väkevä, nyt pieni ja mitätön. Wuosituhansia sitten oli Egypti maailman väkirikkaimpia maita; nyt on väestä verrattavasti hyvin harvalukuinen. Muinoin kutsuttiin tätä hedelmällistä maata "maailman jyväaitaksi"; — nyt ovat avarat alat siitä autioina erämaina. Muinoin oli kaupunkein luku arvaamattoman suuri (Herodotos laskee ne aina 20,000 asti), ja nyt näkee matkustaja ainoastaan kylän siellä, toisen täällä, joissa löytyy vaan kurjia savikojuja, paremmin sopivia navetoiksi kuin ihmisten asunnoiksi. Näiden viheliäisten kyläin asukkaat ovat vajonneet suurimpaan tietämättömyyteen, kun sitä vastaan noiden vanhain Egyptiläisten sivistys muinoin oli vierasten kansain ihmeenä. Ennen vallitsi Egypti ympärillä olevia kansakuntia; — nyt hallitsee vieras kuningas tätä Pharaonein kopeata ja voimallista maata.

Haikeus ja sääli valtaa matkustajan, joka käy näillä seuduilla, joiden asukkaat näyttävät kärsivän kurjuutta ja köyhyyttä, sillä aikaa kuin tirannillinen hallitus kohtelee heitä kuin orjia. Olisit melkein epäillä historian todistusta maan entisestä suuruudesta, jollei siellä täällä kohoisi mahtavia muistomerkkejä, jotka näyttävät mitä se ennen on ollut.

Niin todistavat Egyptin muinaista loistoa nuo ihmetyttävät obeliskit, jotka ovat korkeita kivipatsaita, hakatut yhdestä ainoasta kappaleesta ja kirjaellut täyteen Egyptin kuvakirjotusta; — nuo hirmuiset pyramidit, jotka ovat ikivanhoja kolmikulmaisia kivivuoria, tehdyt ihmisen käsillä niin korkeiksi, että ne näkyvät monen penikulman päähän; — ja nuo suunnattoman suuret salit, joita on hakattu noihin korkeihin hiekkakivivuoriin, joissa Egyptiläiset tallettavat esi-isäinsä balsameerattuja ruumiita, jonka tähden nämä ilmalle avonaiset lepokammiot ovat saaneet nimeksensä muumioin haudat, sekä viimeiseksi koko joukko sortuneitten epäjumalan-temppelein ja musertuneitten palatsein raunioita, jotka kummastuttavat matkustajaa ja joiden vertaisia et koskaan ole nähnyt, vaikka olisitkin paljon mailmaa kulkenut.

Kansan, joka on valmistanut kaikki nämä muistomerkit, on täytynyt olla suuri kansakunta ja seisoa korkealla sivistyksen asteella.

Mikä eroitus muinaisuuden ja nykyisyyden välillä! — Mutta olipa tämä maan suuri muutos voimasta heikkouteen, kunniasta häpeään, suuruudesta mitättömyyteen jo ennen ennustettu, ennenkuin se tapahtui, sillä propheta Hesekiel sanoo 30:nen luvun 6,7 ja 8 värsyssä näin: "Näin sanoo Herra, Herra: Egyptin holhoja pitää lankeemaan, ja sen väkevyyden ylpeys on hukkuva: Sevenin tornista pitää heidän miekalla lankeemaan, sanoo Herra, Herra. Ja heidän autiot rajansa pitää kylmille tuleman, hävitettyin maakuntain keskellä, ja heidän kaupunkinsa hävitettämän muiden autiain kaupunkein seassa. Että heidän pitää ymmärtämän, että minä olen Herra, koska minä teen tulen Egyptiin, ja kaikki, jotka heitä auttavat, pitää hukkuman; ja vielä: Sillä sen pitää oleman halvan muiden valtakuntain suhteen, ja ei enää hallitseman pakanoita; ja minä tahdon vähetä heitä niin, ettei heidän vallitseman pidä pakanoita."

Wuonna 525 e.Kr. valloitti Persian kuningas Kambyses Egyptin, mutta se vapautui taasen noin 100 vuotta myöhemmin. Uudestaan kukisti Persia sen, ja se pysyi Persialaisten vallassa 26 vuotta, jolloin Makedonialaiset sen valloittivat. Ptolemeot hallitsivat sitä sitten, kunnes se 30 vuotta ennen Kristusta tuli roomalaiseksi maaksi. Egypti pysyi sitten Roomalaisten hallussa vuoteen 641, jolloin Saracenit sen valloittivat. Wuonna 1250 anastivat Mamelukit (ostetut orjat, jotka sotamiehiksi maahan oli tuotu) vallan Egyptissä ja panivat eriskummallisimman hallitusmuodon toimeen. He valitsivat päällikön joukostansa, ja kun joku päällikkö kuoli, ei tullut hänen poikansa hallitsiaksi isän jälkeen, vaan siksi valittiin joku äsken maahan tuotu orja. Sitä tapaa kesti sitten polvesta polveen, vieläpä vuosisatojakin — ja tuolla ennen niin väkevällä ja vapaalla Egyptillä oli aina vieras ruhtinas, joka julmimmalla tavalla rasitti ja nylki alamaisiansa. Tämäkin oli ennen ennustettu: "Minä tahdon myydä maan tylyin ihmisten käsiin ja hävitän maakunnan ja mitä siinä on muukalaisten kautta. Minä Herra olen sen puhunut; ja Egyptillä ei pidä ruhtinaita oleman, ja minä lähetän hämmästyksen Egyptin maahan."

W. 1519 tuli Egypti veronalaiseksi Turkkilaisille, mutta Mamelukit pysyivät kuitenkin vallassa, ja se kummallinen hallitustapa, jonka he olivat toimeen panneet, pysyi vielä voimassa.

Mutta tämän vuosisadan alussa alkoi uusi järjestys maassa Mehemed Alin kautta, jota historiankirjottajat ovat ruvenneet kutsumaan Egyptin hermoksi, sydämeksi ja ajatukseksi. Hän oli syntynyt Makedoniassa ja tuli monivaiheisten kohtaloin kautta Egyptin hallitsiaksi v. 1805. Mamelukit eivät häntä valinneet, vaan kansa, jonka vaalin Turkin hallitus Konstantinopolissa vahvisti. Nuo vanhat hallitsiat eivät kuitenkaan tahtoneet väistyä syrjään tuon uuden varakuninkaan tieltä, joka taasen puolestansa ei suvainnut mitään kanssahallitsioita. Sisällinen sota oli alkamaisillaan, ja Mehemed Ali päätti vapauttaa maan semmoisen sodan kauhuista raivaamalla pois tieltä kaikki Mamelukit, musertaen sillä tavoin sen vallan, joka vuosisatoja oli ollut Egyptin vitsauksena. Tämän aikeensa toimeen panemiseen valitsi hän semmoisen keinon, joka todistaa oikeata itämaalaista julmuutta. — Maaliskuun 1 p:nä v. 1811 kutsui hän kaikki Mamelukit, jotka olivat Kairossa, palatsissa pidettävään kestiin. Kun pidot olivat lopussa, suljettiin palatsin portit, ja Mamelukit saivat surmansa sotamiehiltä, jotka olivat seisoneet varoilla kaltereissa. Nuo kopeat ja urholliset Mamelukit, jotka olivat kamppailleet itsellensä voiton niin monessa kunniallisessa taistelussa, kaatuivat täällä yksi toisensa perästä ilman mahdollisuutta vastustukseen, sillä he olivat suljettuina ahtaasen pihaan, jossa sotamiehet, seisoen noilla korkeilla ympäröivillä muureilla, ampuivat heidät maahan. "Heidän kuolemansa oli kauhistava ja kunniaton." Ainoastaan yksi ainoa heistä kaikista pääsi pakoon syökseymällä hevosineen päivineen alas hirmuttavaan syvyyteen, joka yhdeltä taholta ympäröi sitä alaa, jossa he olivat suljettuina. Hänen hevosensa musertui, mutta hän itse jäi henkiin ja pakeni.

Samalla aikaa, kuin tämä verinen työ tapahtui Kairossa, surmattiin kaikki Mamelukit maakunnissa varakuninkaan käskystä. Tällä tavoin teloitettiin 6 tai 7 tuhannen miehen paikoille.

Mehemed Alilla oli nyt yksin valta, eikä kukaan vastustellut hänen kruunuansa. Egypti oli vapautettu niiden muukalaisten orjain paljoudesta, jotka niin kauvan olivat sitä vallinneet, ja sillä oli nyt oma järjestetty hallitsiasukunsa.

Mehemed Alin hallituksen aikana — vaikka kyllä tirannillinen — rupesi maa yhä enemmän ja enemmän nousemaan pitkällöisestä alennustilastaan. Maanviljelys parantui, kauppa ja teollisuus rupesi kukoistamaan, eikä varakuningas säästänyt mitään keinoja, auttaaksensa raha-asiain kehnoa tilaa ja avataksensa maatansa europalaiselle sivistykselle. — Mitä Egyptin valtiolliseen tilaan tulee, kohosi se tähän aikaan ihmeteltävään voimaan ja mahtavuuteen. Tähän asti oli se ollut vierasten kansain poljettavana, mutta nyt rupesivat he pelkäämään sen voimaa. Woitollisna kulkivat sen sotalaumat halki Syrian, kuninkaan pojan, tuon urhollisen Ibraim Pashan johdolla. Siellä valloitettiin useain muiden linnoitusten ohessa myöskin tuo luja S:t Jean d'Acre, joka vähää enemmin oli kukistumatta vastustellut maailman voittajaa Napoleonia. Täällä saatiin monta loistamaa voittoa Syrialaisista ja turkkilaisista apujoukoista. Itse Konstantinopoli vapisi tämän voitollisen sotajoukon edessä, kun se läheni hänen aluettansa. Turkin laivasto ei tohtinut lähteä ulos Bosporista kamppailemaan Egyptin laivaston kanssa, joka tarjosi tappelua. Vihdoin täytyi Sultanin pyytää apua Wenäläisiltä, ja siinä rauhanteossa, joka kohta sen jälkeen toimeen pantiin, tuli Mehemed Ali Syriankin pashaksi.

Ei kauvoja viipynyt, ennenkuin sota syttyi uudestaan. Turkin Sultani ei voinut unohtaa sitä häpeätä, jota hän oli saanut kärsiä vasalliltansa. Hän varusti suuren armeijan ja lähetti sen Syriaan. Egyptiläiset ja Turkkilaiset kohtasivat toinen toisensa vielä kerran, ja Turkkilaiset kärsivät hirveän tappion. Uudestaan oli Turkinmaa vaarassa, ja korkea Portti (Se on Turkin hallitsian palatsi eli hovi. Suom. muist.) pelkäsi tulevansa syöstyksi Egyptin varakuninkaan kautta. Europan suurivaltain oli käyminen väliin hillitäksensä Egyptiä voittokulussaan — tätä samaa Egyptiä, joka monta vuosisataa oli ollut ainoastaan raunioin pesänä, hämäräisenä varjona entisestä suuruudestaan.

Englantilainen laivasto tuli Turkkilaisille avuksi, ja Mehemed Alin oli väistyminen ylivoiman tieltä. Hänen oli heittäminen Syria ja tyytyminen vaan varakuninkaan arvoon Egyptissä ja maksaminen vuotuista veroa Turkin hallitukselle; määrättiinpä myöskin kuinka paljon sotaväkeä hän sai pitää maassaan.

Mehemed Ali kuoli v. 1848, ja hänen poikansa Ibraim Pasha seurasi häntä hallituksessa; tämän veli Said Pasha on nykyään maan varakuninkaana.

Tämä Egyptin uusin historia näyttää osoittavan, että parempi aika on ruvennut koittamaan tälle onnettomalle, rikkirevitylle ja poljetulle maalle. Egyptillä on myös odotettava semmoinen parempi aika, sillä sama Jumala, joka ennakolta oli ilmoittanut ne vitsaukset, jotka me olemme nähneet sanasta sanaan käyneen toteen on myöskin antanut sanoa: Herra on vaivaava Egyptiläisiä, hän on vaivaava ja parantava jälleen; sillä he palajavat Herran tykö ja he rukoilevat häntä ja hän parantaa heitä. Silloin on tie avoin Egyptistä Assyriaan, Assyrialaisten mennä Egyptiin, ja Egyptiläisten Assyriaan; että Egyptiläiset ja Assyrialaiset ynnä palvelisivat (Jumalata). Silloin Israel pitää itse kolmantena olevan, Assyrialaisten ja Egyptiläisten kanssa, sen siunauksen kautta, joka on oleva keskellä maata. Sillä Herra Zebaoth on siunaava heitä ja sanova: siunattu olkoon Egypti minun kansani, ja Assur minun käsialani, ja Israel minun perimiseni!

Kolmas Luku.

Niili-virralla.

Kairossa emme monta päivää viipyneet, sillä meidän teki mielemme päästä ylös Niili-virtaa myöten niin varhain kuin mahdollista. Me saimme matkakumppaniksi tälle retkelle herra Due'n, joka saapui Kairoon muutamia päiviä meidän jälkeemme, ja kaksi Englantilaista, herrat Robinson ja Pulling, joista jälkimäinen oli pappismies Londonista, kuuluva Independentien lahkokuntaan.

Me vuokrasimme yhden niistä kauniista, mukavista pursista, sotka joka talvi purjehtivat ylös tuota merkillistä virtaa myöten, kuljettaen matkustajia, jotka tulevat Egyptiin joko etsimään terveyttänsä sen ihanassa ilmanalassa tahi katselemaan maan merkillisiä muinais-muistoja.

Kun aika jo oli pitkälle kulunut, päätimme me siekailematta lähteä matkalle ja jättää takaisintuloomme asti kaikkein niiden paikkain katselemisen, jotka Kairossa ja sen läheisyydessä likempää tarkastusta ansaitsivat. Me pestasimme kokin ja tulkin, ja kun purtemme oli varottu kaikilla muonavaroilla, mitä retkellämme tarvitsimme, astuimme purteen ja odotimme nyt vaan myötäistä tuulta, nostaaksemme ankkurin ja alottaaksemme matkamme. Muutaman päivän perästä kääntyi tuuli, joka tähän saakka oli puhaltanut ihan vastaan. Me kohotimme purjeet ja jätimme Kairon, — se oli 29 p. Joulukuuta.

Meidän purtemme oli kaksimastoinen ja varustettu kahdella kaleeriseilillä, joista etumainen oli hyvin suuri, toinen paljoa pienempi. Wäestönä oli kaksitoista miestä, joista muutamat olivat hiilimustia nubialaisia, toiset ruskealäntäsiä egyptiläisiä ja arabialaisia. Meidän kapteenimme oli pitkävartinen egyptiläinen, ruskean voipa muodoltaan ja mustalla parralla. Hänen kasvonsa juonteet olivat kauniit ja osottivat voimaa, niinkuin laita on useimpain tämän maan asukasten.

Monessa suhteessa oli tämä retki viehättävä. Merkillinen oli maa, jonka läpitse matkasimme; ja yhtä merkillinen oli virta, jolla me purjehdimme.

Jos katselet Egyptin karttaa, havaitset maan muodostavan nelikulman, joka on melkein yhtä leveä kuin pitkä. Mutta suurin osa siitä, jaa koko läntinen puoli ja hyvä lohko ikäistäkin, on hedelmätöntä hieta-aavikkoa, jossa ainoastaan siellä täällä tapaat isompia tai pienempiä oaseja, tilkkuja, jotka hedelmällisyytensä, lähteittensä, palmujensa ja vihannoitsevien kenttäinsä kanssa näyttävät suloisille saarille tuolla autiolla, polttavalla hietaulapalla. Oikeastaan hedelmällinen osa maata on kaita kaistale kahden puolin Niili-virtaa, joka juoksee läpi maan etelästä Pohjoseen. Tämä maankaistale on toisinaan ainoastaan muutamia harvoja syliä leveä ja leveimmästä paikasta ainoastaan muutamia penikulmia. Sitä ympäröitsevät joka taholta vuoret tahi hieta-aavikot ja on sillä tavoin suurellaisen oasin kaltainen, jonka lähteenä on tuo mahtava Niili-virta. Tämä siunausta-tuottava virta, joka vedellään kostuttaa koko maakuntia, tulee Afrikan sydänmaista, jossa sen lähteet vielä ovat tuntemattomat. Armeliaan niiden olevan Kuuvuorten seuduilla. Se juoksee sitten Kordofanin, Sennaarin, Nubian ja Egyptin läpitse. Juoksunsa alkupuolella ottaa se useampia lisäjokia. Viimeinen niistä laskee Niilivirtaan melkein keskellä Nubiaa. Sitten etenee tuo mahtava virta aina Wälimereen asti, noin kolmesataa Ruotsin penikulmaa, ottamatta vedenpisartakaan mistäkään lisäjoesta.

Joka vuosi, syksyn puoleen, nousee virta yli reunainsa ja tulvaa yli suuren osan maata ja pitää pellot veden peitossa useat viikot. Tähän tulvaan arvellaan olevan syynä raskas, joka vuosi palajava sade niissä vuorimaissa, jossa Niili-virran lähteet varmaankin ovat. Kun virta muutaman ajan perästä taasen on ruvennut laskemaan, jättää se jälkeensä jonkinlaista liejua, joka tekee tuon veden vallassa olleen maan mailman hedelmällisimmiksi maiksi. Entisiin aikoin johdatettiin tätä veden-tulvaa useita kanavia pitkin moniin paikkoihin, joihin ei se nyt enää ulotu, ja sillä tavoin saattoi maa elättää lukemattoman väenpaljouden.

Kun vesi on juossut pois, rupeevat asukkaat kohta kylvämään tuohon vielä kosteaan maahan, joka vähässä ajassa antaa heille runsaan saaliin; kuitenkin pitää sitä kasvavaa orasta vielä yhtä mittaa kasteltaman, jos sitä mielitään estää kuihtumasta maan helteisen auringon paisteessa. Tässä kastelemisen työssä käytetään niinkutsuttuja "sjaduffeja" — hyvin yksinkertasta laitosta, joten tankoin ja sankoin avulla noudetaan vettä virrasta.

Niili-virta on siis Egyptin elinvoima — sen valtasuoni. Jos nuo vielä kätkössä olevat lähteet kerran kuihtuisivat, ei siinä maassa enää voitaisi asua — sen pellot eivät enää kasvaisi mitään viljaa, sillä siellä ei juuri koskaan sada — ihmiset ja eläimet kuolisivat janoon, sillä siellä on puute lähteistä, ja koko maa tulisi vaan pieneksi osaksi tuosta äärettömästä, vielä mittaamattomasta hieta-aavikosta, joka peittää kenties kolmanneksen Afrikan maanpintaa.

Ei ihmettä siis, että vanhat Egyptiläiset palvelivat virtaansa kuin jumalaa ja rakensivat sen rannoille uhkeita temppeleitä, rukoillaksensa niissä tätä jumalaansa. He eivät vielä olleet tulleet tuntemaan luodun mailman alkua — he eivät olleet oppineet lukemaan Hänen rakkauttansa luonnon ihmeellisestä kirjasta; he palvelivat sentähden lahjaa Lahjottajan siasta — he palvelivat luotua mailmaa Luojan siasta.— —

Pian kuluivat päivät, jotka purressa vietimme, ja viikot vierivät sukkelaan. Maan ilmanala on ihana ja hyvin meidän keskikesäin kaltanen; sen taivas on melkein aina pilvetön, mutta kaunistuu toisinaan keveistä läpihohtavista hattaroista. Luonnonilmiöt olivat suurellaisia täällä kuuman ilmanalan läheisyydessä. Tuo hohde taivaanrannalla, joka aamusin ilmoitti auringon nousua, ja jota iltasin vielä kesti hetken aikaa, auringon mentyä mailleen, oli täällä seesteisempi ja tehokkaampi, kuin missäkään muualla olen nähnyt.

Muutamia päiviä sitten kuin Kairon olimme jättäneet, näimme vanhan vuoden auringon laskevan Libyan erämaan taaksi. Tuolla kotona pohjassa on joka uudenvuoden ilta kylmä; aurinko on silloin niin etäällä ja taivas usein lumi-pilvien peitossa; — täällä näin minä meidän purtemme kannelta vanhan vuoden auringon laskevan viimeisen kerran, kirkkaana, polttavan kuumana ja lähempänä, kuin Ruotsin kesäsydännä sitä olen nähnyt. Erämaa ikäänkuin heijasti sen valoa, ja tiheä palmupuisto, joka kasvoi virran rannalla, valastui kirkkaasti tuolla takana loistavasta valomerestä ja muodosti tummalla vihannuudellaan ja tuuheilla latvoillaan ihanan keskustan tähän valoiseen tauluun.

Tammikuun 1 päivä oli kaunis, niinkuin Joulukuun viimeinenkin. Uudenvuoden auringon nousu oli kirkas ja toivorikas, niinkuin vanhan vuoden laskeminen oli ollut haikea ja suloinen.

Matkamme ensimäisinä päivinä oli meillä hyvä tuuli, joka kuljetti meitä pikaisesti ylös tuota jotenkin vihaista virtaa myöten. Usein sattui näinä päivinä, että meidän purtemme karahti karille, sillä Niili on täällä täynnä hietasärkkiä. Joka kerta kuin tämmöinen onnettomuus tapahtui, riisuivat meidän mustanlännät matruusimme keveän pukunsa, hyppäsivät virtaan ja veivät tuon jotenkin raskaan venheen karin yli, kunnes taasen tultiin syvälle vedelle. Toisinaan saivat he tällä tavoin vetää meitä pitkät matkat, niin että ne miesparat monasti olivat useita tiimoja vedessä, joka ei kuitenkaan näyttänyt heihin mitään vaikuttavan, vaikka vesi tähän vuodenaikaan on jotenkin kylmää.

Kun myötäinen tuuli lakkasi, niin ettemme voineet edemmäksi purjehtia, kävi miehistö maalle ja veti pitkällä köydellä venhettä eteenpäin, joka kuljetustapa oli hyvin vitkallista, mutta sangen mukavaa, sillä meillä oli silloin aina tilaisuutta käydä maalla kävelemässä.

Kentät vilisivät kaikenlaisista linnuista, joista enimmät olivat kyyhkyjä, suorsia ja metsähanhia; me otimme sentähden tavallisesti pyssyt myötämme näille kävelyille, enentääksemme muonavarastoamme jollakin siivellisen otuksen lihalla. Nämä matkustukset maalla olivat hyvin suloinen vaihetus tuolle monipäiväiselle venheessä-ololle, jolloin tuskin oli tilaisuutta ollut asettamaan jalkaansa maalle. Me kävimme silloin milloin viljavain pelloin ylitse, milloin halki autioin hietanummein, jossa ainoastaan siellä täällä joku palmupuisto ja suuret puunkaltaiset orjantappurapensaat tarjosivat suloista suojaa. Keskellä tämmöisiä palmupuistoja olivat tavallisesti Arabialaisten kylät raketut. Joka kerta kuin lähestyimme semmoista kylää, tervehti meitä koko joukko koiria, joita maassa on yltäkyllin; ne hyökkäsivät usein meitä vastaan suurissa joukoissa, ja haukkuivat vimmatusti, näyttäen kauniita hampaitansa, niin että me usein luulimme että meidän oli käyminen taisteluun; mutta ne tyytyivät kumminkin vaan siihen, että seurasivat meitä kintuillamme, haukkuen luksuttaen pahasti. Kun sillä tavoin olimme saapuneet kylään, lisääntyi meidän kutsumaton seuramme koko joukolla lapsia ja nuorempia ja vanhempia Arabialaisia, jotka uuteliaina katselivat muukalaisia ja lakkaamatta mankuivat "baksjisjia" (juomarahaa). Tämä hännässä-juokseva seurue saatteli meitä toisinaan kauas kentälle.

Kylät olivat melkein ilman poikkeusta matalia Niili-virran savesta tehtyjä majoja; useimmat näistä asunnoista olivat kattoa vailla, ja niissä elelivät ihmiset, hevoset, kamelit ja aasit sekaisin, toinen toisensa kanssa.

Asukkailla ylimalkaan täällä on kaunis, puhdas kasvoin-muoto. Monella halvalla Arabialaisella on paljoa jalompi ja kunnianarvoisempi ryhti kuin useimmilla niillä, jotka ovat syntyneet ylemmille asemille. Jos hän huomenna tulisi sultaniksi, olisi hän yksinkertaisessa luonnollisessa ylevyydessään oleva valtaistuimensa kaunistuksena, ja näissä matalissa majoissa elää monta kaunotarta, jotka riepaleisina, ainoastaan yksinkertaisella, teeskentelemättömällä suloudellaan, luonnollisella hienoudellaan ja sievyydellään, joka joka liikunnossa on huomattava, voisivat tulla määrällisiksi kilpailijoiksi Europan silkkiin puetuille tyttärille.

Yksi virhe on kuitenkin yhteinen koko tälle suvulle — nimittäin vastustamaton rahan himo, yhdistettynä epäselvään käsitteesen toisen omasta. Syynä tähän virheesen on ehkä heidän uskontonsa ja se alhainen aste, jolla heidän sivistyksensä muuten on.

Koko matkamme ajalla ylös virtaa myöten oli tuuli hyvin epävakainen: milloin oli ihan tyyni, niin että tuskin hivaustakaan kuului, mutta seuraavassa tuokiossa saattoi nousta jo ankara myrsky. Kolme kertaa saimme kestää melkein täydellistä orkaania, niin että purjehdus oli hyvin vaarallista, ja kerran repi äkkinäinen tuulenpuuska meidän ison-seilimme rikki, niin että meidän oli nouseminen maalle ja saimme odottaa useampia hetkiä, ennenkuin miehet saivat seilin korjatuksi.

Me olimme järjestäneet päivämme seuraavalla tavalla: k:lo 7 aikaan aamulla nousimme ja teimme silloin tavallisesti pienen kävelyn kannella ja katselimme ympärillä olevia maisemia, joita äsken noussut aurinko kirkkaasti valaisi. Kello 8 söimme aamiaista, johon kuului tee ja joku laji lämpöistä liharuokaa. Aamupuolet päiviä mietimme joko purressa lukemisella, kirjoittamisella ja haastelemisella, tahi kävimme me maalle ja astuskelimme, pyssy olalla, pitkin virran rantaa ja poikkesimme tiellemme sattuviin kyliin. Päivällistä söimme k:lo 2 aikaan, ja oli meidän englantilainen kokkimme silloin aina valmistanut kolme makeata ruokalajia. Ilta-puolet päiviä vietettiin enimmästi purressa. Ehtoilla, kun ei tuuli käynyt, laskimme maalle, johon purtemme kiinnitettiin yöksi, ja nautittuamme teetä, kävimme levolle. Kun tuuli oli hyvä, pitkitettiin matkaa koko yökausi.

Erinomaista huvitusta oli meillä kahdesta matkustajavenheestä, jotka me tapasimme matkamme ensimäisinä päivinä Niilivirralla ja jotka sitte seurasivat meitä aina Assuan'iin asti, josta me palasimme takaisin Kairoon. Yksi näistä pursista kuljetti amerikalaista, toinen englantilaista perhettä, ja tulimme me pitämään näitä molempia perheitä suuressa arvossa. Kun iltasin, tuulen lakattua, laskimme maalle, kiinnitettiin kaikki kolme purtta juuri lähelle toinen toisiansa, ja me kävimme silloin ystäviämme katsomaan ja mietimme illan heidän seurassansa. Usein kun purjehdimme täyttä vauhtia, tulivat venheet niin likelle toinen toisiansa, että voimme haastella toinen toistemme kanssa. Meidän miehistömme purjehtivat silloin tavallisesti kilpaa, ja oli varsin hupaista katsella, kuinka välistä yksi, välistä toinen voitti.

Matkallamme ylöspäin emme seisahtaneet käydäksemme katsomaan niitä merkillisiä raunioita, joita löytyy siellä täällä virran läheisyydessä, vaan niitä katsellaan tavallisesti vasta alaspäin tullessa, sillä silloin ei riiputa niin paljon tuulesta.

Luxor'issa, joka kylä on lähellä vanhaa Thebe'ä, seisahdimme noin tiiman aikaa, matkatessamme ylöspäin. Siellä makasi höyrylaiva, jossa Ruotsin ja Norjan konsuli Alexandriassa, herra Testa, oli isäntänä. Hän oli seurannut Said Pashaa matkalla ylös Niiliä myöten. Varakuningas oli nyt kääntynyt takaisin Kairoon ja oli jättänyt tämän höyryaluksen herra Testan ja hänen perheensä käytettäväksi. Niinpian kuin tulimme maalle, saimme ystävällisen kutsumuksen tulla hänen alukseensa. Hän oli nimittäin tuntenut meidät Ruotsalaisiksi siitä Ruotsin lipusta, joka oli nostettu meidän ison-maston huippuun. Haastettuamme hänen kanssansa hetken aikaa, kävimme taasen purteemme ja matkasimme eteenpäin.